Veripäivä

Kuten osa lukijoistani varmaan tietääkin, Jakoajan viimeinen päivä, 10.11, on nimeltään Veripäivä. Kekriä edeltänyt teuraskielto päättyy, ja talo sai halutessaan taas uutta lihaa. Veripäivä nimenä liittyy siis teuraisiin ja lihaan, eikä esim. vampyyreihin, sorry.
Jakoaikana ei kuitenkaan vastoin uskomuksia pupellettu pelkkiä rehuja, vaan ruoat olivat pääasiassa raskaita liharuokia. Myöhäissyksyn sadonkorjuun juhliin tarvittavat eläimet teurastettiin perinteisesti etukäteen, ennen Jakoaikaa ja Kekriä, ja valmistettiin ja säilöttiin aittoihin. Kaikki osat pyrittiin käyttämään niin että minkäänlaista hävikkiä syntyisi mahdollisimman vähän. Loppujen lopuksi jopa luut pikottiin, ja niistä keitettiin keittoa ja lientä. Lihaa suolattiin, palvattiin ja kuivattiin, päät ja jalat hyytelöitiin. liharippeistä ja päistä keitettiin sylttyä eli aladoobia, ja syysteuraiden verestä ja lihasta tehtiin makkaroita sekä veripalttua, joita sitten syötiin Kekrijuhlassa.

Veripäivä aloitti talven. Silloin oli mm. tapana teurastaa eläimet jotka eivät välttämättä selviäisi talvesta, kuten heikot ja vanhat eläimet ja linnut. Jakoajan viimeisenä päivänä Veripäivä onkin hieman ristiriitainen; vaikka se kuuluu Jakoaikaan, silloin aletaan kuitenkin jo rikkoa Jakoajan tabuja; kotitöitä sai taas tehdä entiseen malliin, veistä sai käyttää, metsällä käytiin ja verta vuodatettiin.

Veripäivänä myös vainajien ja tuonpuoleisen rajat sulkeutuivat, ja maailma oli taas seuraavana päivänä entisensä. Tästä syystä aloitettiinkin usein varovasti, ja "uudet" teuraat olivat juhlavampia kuin taas Veripäivästä eteenpäin rutiinilla hoidetut arkiaskareet. Ulkona laidunnettavat eläimet otettiin pihapiiriin, kesän paimenille maksettiin vuoden palkka ja talonpoikien uusi tilivuosi käynnistyi. Jakoajan loppuun päättyi ennen wanhaan myös avovesikalastus.

Veripäivän teema oli loppuun saattaminen. Jakoajan keskeyttämät puuhat hoidettiin loppuun, ja syksy viimeisteltiin talvelle. Veripäivä oli Pyhäkekriä pienempi, Arkikekrin juhla, mutta kuuluu samaan sarjaan. Veripäivän symboliikka oli juhlavimmillaan hyvin samanlaista kuin sekä Talvipäivässä, että myöhemmin Joulussa; Se oli valonpilkahdus pimeydessä ja lähimmäisestä välittäminen.

Pyhä Martti

Kristityt näkivät suomalaisen veripäivän tietenkin saatanallisena (ei varmaan johdu nimestä, mitä luulette?), joten Veripäivästä on myös kristin kirkolla oma versionsa; Martin päivä. Martin päivä on alkujaan kotoisin ranskasta, missä se luotiin korvaamaan germaaninen, pakanallinen sadonkorjuujuhla. Kristityille Martin Päivä on pyhälle Martille, eli Martinus Toursilaisille nimetty päivä.
Pyhä Martti mainitaan alunperin roomalaiseksi sotilaaksi joka antoi kerjäläiselle puolet viitastaan lämmikkeeksi. Kerjäläinen paljastui myöhemmin valepukuiseksi Jeesukseksi (kristitillisessä mytologiassa heidän jumalansa poika), ja Martinus kääntyi kristinuskoon.
Tutuimmin Martinpäivä kuitenkin yhdistetään uskonpuhdistaja Martti Lutheriin. Mainittakoon, että herra Luther oli syntynyt 10.11, joka on nykyisin myös Martin nimipäivä.

Monet wanhan Veripäivän ja Martin päivän perinteet ovat sittemmin sekoittuneet toisiinsa. Jakoajan viimeisenä päivänä oli tapana pitää juhlia ja polttaa suuria kokkoja, jotta viimeisetkin nurkissa luuhaavat pahalaiset saataisiin peloteltua takaisin sinne mistä tulivatkin.
Viimeisen sadonkorjuun hengestä poiketen kristittynä Martin päivänä varsinaista punaista lihaa välteltiin, ja jumalaapelkäävien ruokapöytiin valmistettiin lähinnä makkara-, kala- ja linturuokia, koska niitä pidettiin "verellisesti kevyempinä", ja siten "hartaampina" ruokina kuin pelkkää "karskia" nisäkkäiden lihaa. Varakkaimmissa porvariperheissä syötiin hanhea, joka oli muinoin Keski-Euroopassa yleinen kotieläin, ja yksi niistä jotka teurastettiin pois talven tieltä, mistä juontuu käsite "Martin hanhesta". Siksi hanhi vakiintui myös Martin Päivän pöytään. Muutoin meillä suomessa hanhi ei ollut tavan kansan keskuudessa niin tunnettu, vaan sikaa ja riistaa suosittiin juhlapäydässä.

Tuttuja Ruokajuttuja?

Ennen wanhaan oli tapana leipoa Veripäivänä juhlavaa, valkoista vehnäpullaa sekä sarvia. Valkoinen oli puhtoinen, harras väri, mutta kuoleman värinä myös sovelias, kun teurastukset jälleen pääsivät jatkumaan. Wanhana Veripäivänä pienissä yhteisöissä kaikki saivat osansa antimista, köyhätkin. Martin päivän versiossa Pyhä Martinus jakoi herkkuja köyhille ja lapsille kuin Joulupukki. On mahdollista, että Pyhä Martinus on luonut näin alkusysäyksen nykyiselle pukkiperinteelle. Nykyiseltään Martin päivä on lähinnä lasten juhla.

Jos syöt lintua, voit vetää toivomusluuta ystäväsi kanssa. Toivomusluu eli hankaluu on linnun rintalastan ja kaulan yhtymäkohdassa sijaitseva, V:n tai Y:n muotoinen, kaksihaarainen luu. Perinteisesti molemmat ruokailijat ottavat kumpikin yhdellä kädellään kiinni luun sakarasta, esittävät mielessään toiveen ja vetävät. Se, jonka käteen luun hanka, eli yhtymäkohta jää, voi odottaa toiveensa toteutuvan.

Nykynoidan Veripäivä

Jakoajan päättyminen on ollut aikoinaan myös trullien suosiossa, mutta en kehota ketään hiipimään yökähmässä naapurin lampolaan karjaonnen toivossa. Toki, Veripäivä on hyvää aikaa kaikille ilkeille noidille vaurauden tai kauneuden tavoitteluun joltakulta, jolla sitä on enemmän kuin sinulla, mutta en aio neuvoa ketään niin, köh, arveluttavissa asioissa. Eivätköhän lukijani osaa trullata tarvittaessa ;)

Nykyiseltään Jakoajan viimeinen päivä on hyvää aikaa vielä kuulostella enteitä ja tehdä näkemiseen tai enneuniin liittyviä taikoja. Koska veri liittyy päivään, tämä voi olla myös hyvä päivä vahvistaa noidanvalasi, tai tehdä jokin veriloitsu. Mikäli olet nainen ja sinulla on kuukautiset, tämä on hyvä päivä keskittyä kauneuteen ja nuoruuteen liittyviin taikoihin. Veripäivän taikuus on hyvä suunnitella kuun vaiheiden mukaan.

Laita tarjolle punaisia tai oransseja ruokia, kuten hedelmiä, palkokasveja, vihanneksia ja kokolihaa.
Päivälle sopivat hyvin punaiset, oranssit, ruskeat ja mustat kynttilät, sekä suitsukkeissa kesästä muistuttavat, lempeät kukkaistuoksut sekä metsäiset aromit. Käy ulkona keräämässä hieman viimeisiä, kuivia lehtiä kulhoon koristeeksi vaikka alttarillesi, tai askartele kuivasta lehdestä, pahvista ja kontaktimuovista itsellesi tai ystävälle kirjanmerkki..

Veripäivän puuhia:
-Pyyhi pölyt, lakaise lattiat
-Tarkista kotisi, onhan kaikki ennallaan ja tallessa?
-Puhdista noidanvälineesi
-Kiitä ruokaeläimiä joiden lihaa syöt
-Valmista jotain veriruokaa, vaikka verilettuja
-Muista lähimmäistä, soita vaikka ystävälle kuulumisia
-Käy luonnon helmassa kävelyllä, kuulostele Jakoajan viimeisiä enteitä
-Hyvä päivä toivottaa vainajille rauhallista lepoa
-Lisää asuusi jotain punaista

Uskomuksia:
-Isossa parvessa pihan yli Veripäivänä lentävät linnut enteilivät pahaa.
-Jos löydät Veripäivänä rahaa, enteilee se rikkautta.
-Jos hukkaat jonkin esineen Veripäivänä, kertoo se että joku ajattelee sinua.
-Jos Veripäivänä ilmestyy vaatteisiin ruostetäpliä, symboloi se verta ja varoittaa onnettomuudesta.
-Jos ensimmäiset kuukautisesi alkavat veripäivänä, on se hyvä enne. Ehkä olet synnynnäinen noita ;)

Kekri eli Köyri eli Keyri

Kekri eli Köyri eli Keyri eli Käkri (hyvällä juhlalla on monta nimeä) oli ennen wanhaan ajankohdaltaan vaihteleva, myöhäissyksyn viimeisen sadonkorjuun, luonnon horrokseen vaipumisen ja talven alkamisen juhla joka huipentui Jakoajan keskivaiheille, Loka-Marraskuun taitteeseen. Luonto valmistautuu talvilevolle, ja puristaa ulos vielä viimeiset antimet. Puista löytyy kirpeitä syysomenoita, pensaista ehkä makeita mustikoita, ja sammalikosta tuurilla jopa viimeisiä sieniä. Lopulta kuolema kuitenkin saapuu metsään, eikä Marraskuussa ("kuollut kuukausi") luonnon antimia enää juuri löydä.
Kekrinä muistettiin myös vainajia, karkotettiin pahalaisia (kuten useimpina suurina juhlina) ja kunnioitettiin talon ja pihapiirin haltioita, satojumalia ja henkiä. Kekri oli ennen wanhaan myös vuoden vaihtumisen juhla.

Nykyiseltään varteenotettavimpina Kekrinajan päivinä voitaisiin pitää Pyhäinpäivän aaton (30.10), Halloweenin (31.10), Kekrin (1.11) ja Sielujen päivän (2.11), käsittävän ajan, eli sekaisin kepeämpää sadonkorjuu-ilottelua ja vakavampaa vainajien juhlaa.
Kekri oli myös ennen wanhaan monipäiväinen, ja monien muiden juhlien tavoin siihen kuuluivat esim. aatto (nyk. Halloween) ja rääppäispäivät. Talojen kesken kilpailtiin, missä ennätettiin ensin aamuvarhain sytyttämään tuli uuniin, sillä kukaan ei halunnut laiskurin leimaa tai kadottaa karja-onneaan. Vaikkei Kekrinä kylästeltykään, jo Sielujen päivänä käytiin jo vieraisilla naapurissa, ja kävijällekin tarjoilu oli edelleen juhlavan runsas.

Köörinä Vainaatki Kulkee

Kekri ei alkujaan ollut kiinteää päivämäärää, vaan sen vietto vaihteli Jakoajan mukaan, vähän nykyisen Pääsiäisen, tavoin. Koska Jakoaikaa ei enää virallisesti ole kalentereissamme, on Kekrikin asettunut niin sanotusti paikoilleen, ja Kekrin ydin sijoittuu aina Loka-Marraskuun taitekohtaan, eli 31.10-1.11. Wanhaa Kekriä seuraava päivä oli nimeltään Sielujen päivä (2.11), joka tavallaan päättää Kekrijuhlavuudet ja kuolleiden ote alkaa hellittää.
Kekrin odotus ja siihen valmistautuminen alkoivat Jakoajan alkaessa, ja jatkui sen loppuun asti. Kekripäivää edeltävää aikaa mainittiin alueittain pyhäkekriksi, ja Kekrin jälkeistä aikaa arkikekriksi. Kekriaika päättyy lopullisesti Jakoajan kanssa Veripäivään, 10.11.

Kekrin nimi juontuu Kekri (myös Käkri, Käkre, tai Kekre) -nimisestä, todennäköisesti slaavilaiset juuret omaavasta karjajumalasta, joka toi karjaonnen ja suojeli eläimiä. Kekri on usein myös sekoitettu Ukkoon, tai sitä on luultu yhdeksi Ukon lukuisista nimistä, vähän samaan tapaan kuin Perkunasta. Ukkoa juhlittiin kuitenkin pääasiassa Kesäpäivänä ja Heinäkuussa Ukon päivänä. Kekrillä jumalolentona oli yhteytensä myös maanviljelyyn, mutta häntä ei tule sekoittaa suomalaiseen Pellonpekkoon; viljelyksen, viljan, viljatuotteiden ja viljaonnen jumalaan. Pekko kylläkin kuului Kekri-juhlana kiitettävien jumalten joukkoon.

Kuolleiden muistopäiviä löytyy syksyn lopusta enemmänkin, ja niiden ajankohta vaihtelee alueittain 30.10-3.11 siinä missä sadonkorjuujuhlankin. Monissa eri maissa ja kulttuureissa myöhäissyksy onkin kuolleiden juhlimisen aikaa, ja yhtäläistä symboliikkaa löytyy mm. Amerikkalaisesta Halloween (31.10, All Hallow's Eve) -juhlasta, Latinalaisen Amerikan Kuolleiden päivästä (Dia de los Muertos, 1-2.11), Haitin Féte Gédéstä (Kuolleiden päivä, 2.11), Liettuan Velines-juhlasta (2.11), kristillisen kirkon Pyhäinmiesten päivästä (31.10, jolloin muistetaan kuolleita pyhimyksiä), sekä kelttiläisestä Samhain-juhlasta. Myös wiccat ja uusnoidat juhlivat päivää Samhainina, sillä se, kuten muutkin wiccalaisten vuosijuhlista, omaa kelttiläiset juuret. Samhainia pidetäänkin vuoden maagisimpana sapattina.
 
Kekri vai Joulu?

Kekri oli vuoden suurin juhla ennen kuin kirkko keksi joulun vapahtajansa syntymäjuhlaksi, kitkeäkseen Kekrin pois kansalaisten mielistä. Kesti kuitenkin kauan ennenkuin joulujuhla vakiinnutti paikkansa koko kansan keskuudessa, sillä Joulua pidettiin kansan keskuudessa pitkän aikaa vain "paremman väen" juhlana. Sanottiin että "Herroilla on Joulu, ja talonpojilla Kekri", tai jopa Joulua vähätellen; "Herroilla voi olla Joulu, vaan talonpojillapa on Kekri".
Kirkko ei tietenkään katsonut hyvällä pakanallista Kekrijuhlaa, kaikkia siihen liittyvä uskomuksia ja taikoja, kauhisteli Kekrin yhteyttä kuolleisiin, ja piti kansan ilakointia yleisesti siveettömänä.
Vaikka Joulun piti alunperin korvata Kekri, kirkko huomasi harmikseen ettei kansalle rakasta Kekriä voitu millään kitkeä ihmisten mielistä, joten se lopulta sijoitti kalenteriin Kekrin tilalle Pyhäinmiesten päivän. Siten Kekri sai kirkollisen merkityksen kiirastulessa piinattujen sielujen lepopäivänä, jolloin myös kristityt saattoivat hyvällä omallatunnolla muistella kuolleita läheisiään. Tästä kuolleiden muistamisesta juontuu myös tapa käydä haudoilla jouluna. Puhuttiin myös "Kekrirauhasta" joka kesti Jakoajan alusta loppuun. 

Kirkko määräsi Kekrin juhlijoille vielä 1800-luvulla sakkoja tai muita rangaistuksia, ja monissa taloissa Kekriä vietettiinkin lopulta salassa. Kekriateriakin saatettiin nauttia aitassa tai navetassa. Koska esim. viranomaiset työskentelivät aikoinaan Kristin alla, oli Kekrikielto sakkoineen turhankin tehokas ja lopulta rakastettu Kekri siis katosi. Monet pakanallisen Kekrin perinteet kuitenkin ehtivät sekoittua kristilliseen joulujuhlaan, ja lähemmässä tarkastelussa kyllä vähä-älyinenkin huomaa, että nykyinen Joulu on lähestulkoon kopio vanhasta Kekristä.
Nykyihmisille on siis säilynyt yllättävän paljon tietoa tuosta menneiden aikojen loisteliaasta satojuhlasta, mutta moniko edes ajattelee "Jouluperinteinä" pitämiemme tapojen olevan peräisin toisesta, paljon vanhemmasta, juhlasta?
Tietenkin iso osa wanhan ja runsaan Kekrijuhlan, ennen kaikkea vainajiin liittyvistä, perinteistä on myös valitettavasti päässeet painumaan unholaan, sielunpaimenille siitä kiitos.

"Runtua runnun alla, Köyryä Köyryn selkään"

Kekrinä ei tehty ylimääräisiä töitä, vaan vietettiin runtua, eli römppää, römppäistä, eli vapaata/joutoaikaa. Kekriviikko tunnettiinkin yleisesti Väli-, Irto-, Runtu-, tai Römppäviikkona, mutta myös Savi-, eli Kissaviikkona. Talon palkollisten, piikojen ja renkien keskuudessa, tämä oli tärkeä napapäivä, jolloin oli vuoden työt taas takana, ja tehdystä työstä saatiin asianmukainen palkka, sekä wanha työsopimus päättyi. Silloin palkollinen oli vapaa joko uusimaan sopimuksensa samaan taloon, tai lähtemään kokeilemaan onneaan seuraavaan. Se merkitsi myös töiden osalta helpotusta ja lomaa sekä taloon jääville, että talosta lähteville; vähemmän työntekoa, ja vuoden tilin Kekrinä/vuoden vaihtuessa. Esim. Pohjois-Suomessa talosta lähteville palkollisille vuoden tili maksettiin Sielujen Päivänä.

Pyhäinmiesten päivän viikko tunnettiinkin paikoin runtuviikkona. Koska myös tilivuosi vaihtui Kekrinä, saivat palvelijat vuoden palkkansa. Monilla kylillä järjestettiin Kekrinä myös pestuumarkkinoita, joissa talot ja käsityöläiset etsivät uusia palvelijoita ja oppipoikia. Kekrinä renkien ja piikojen oli siis mahdollista päästä tällaisten markkinoiden avustuksella toiseen taloon tulevaksi vuodeksi, jos omassa talossa oli tukalaa tai uutta miljöötä ei muuten ollut tarjolla uudistuksennälkäiselle palkolliselle. Talosta lähtevät palvelijat perinteisesti saivat talosta mukaansa leivän (eli Pääleivän), juuston, ja lihaa, yleensä lampaanjalan. Tällaiset antimet tunnettiin Martin kaijana, eli Martin kylkiäisinä tai Martin jatkeena. Nimitys tulee Jakoajan päättymisestä Martin päivään.
Jos läksiäisiä ei syystä tai toisesta annettu (varattomilla taloilla ei olisi edes ollut niitä palkollisia joille joutua maksamaan), katsottiin taloa todella pahalla, ja sen asukkaat saivat turhantärkeän, kitsaan, pahan, tai ylpeän leiman. Kysymys oli siis oman aikansa sosiaalisesta itsemurhasta.

Kekriin valmistauduttiin huolella ja ajoissa, paikat jynssättiin puhtaiksi ja lattialle levitettiin olkia kuten jouluna myöhemmin. Talon työt hoidettiin mahdollisimman hyvin ennen juhlaa, ettei olisi tullut huonoa onnea tai häiritty henkiä. Pohjoisessa oli tapana Kekriaamuna sytyttää katajanoksa, ja sitten savuavalla oksalla hätistää syöpäläisiä nurkista. Huutia huudettiin niin rotille, luteille kuin piruillekin.
Vilja kuivattiin ja hoidettiin aittoihin, valitut eläimet teurastettiin ja työkalut laitettiin paikoilleen. Esimerkiksi pyykkiä ei saanut Kekrinä pestä etteivät sudet aiheuttaneet onnettomuuksia kesällä. Kehrääminen ja naisten ompelutyöt olivat oikeastaan ainoat Kekrinä sallitut kotityöt, ja etenkin naimattomat tytöt kehräsivät lankavyyhdet sulhasehdokkaille. Näin yritettiin jouduttaa naimakauppoja, kuvastihan lankavyyhtien runsaus vaurautta ja hedelmällisyyttä. Puhumattakaan, että tyttö todisti näin käsityötaitonsa. Samanlaista lankaperinnettä liittyi myös Tapaninpäivään.

Keyri, Keyri, Koukkuselkä

Kekrinä pyrittiin heräämään varhain, jotta pysyisi virkeänä läpi vuoden. Kekrin lempinimillä "Köyri tai Köyry" onkin viitattu näin myös laiskureihin ja myöhästelijöihin. Melkein missä tahansa talon työssä viimeiseksi suoriutunut saattoikin saada tuon kyseenalaisen lempinimen. Viimeisenä tuvasta herännyt sai erityisen "Köyri-, eli Kekriporsaan" tittelin.
Ensin syötiin aamiaista, ja sitten vietiin navettaan lehmille palaset ruisleivästä. Oli tapana sanoa, "Kekri, Kekri, Lehmäseni" (samoin vastaavasti lampolassa tietenkin "lamposeni").
Kekrinä oli myös perinteistä käydä saunassa puhdistautumassa. Sauna lämmitettiin ensin esi-isille ja hengille, ja talossa katettiin sillä välin pöytä juhlakuntoon. Sitten talonväki meni saunaan, ja henget saattoivat siirtyä taloon ruokailemaan. Saunasta palattuaan talonväki pääsi juhlimaan. Löylyä Kekrisaunassa heitettiin oluella, sahdilla tai simalla. Siinä missä pöytä pidettiin runsaana, samoin Sauna pidettiin lämpimänä läpi yön, vaikkei myöhään illalla eikä yöllä enää saunottukaan. Yö oli varattu saunojille henkimaailmasta; kuolleille ystäville ja sukulaisille, sekä kaikenlaiselle muulle henkimaailman ja Alisen väelle.

Niin, on mielestäni hienoa, ettei Alisen väkeä mitenkään varsinaisesti koettu uhkaksi Kekrinä, vaan ihmisen ja Tuonen välillä vallitsi eräänlainen välirauha. Karkotusrituaalit, kuten Kekrivalkeat, tarkoitettiin lähinnä niille kaikille pahantahtoisille olennoille jotka eivät välirauhasta piitanneet, kuten trulleille ja piruille. Muistettakoon nyt siis etteivät kaikki Alisen olennot ole luonnostaan pahoja ;)

Kekriin kuului monenlaisia rientoja ja leikkejä, mm. keinuminen oli suosittua etenkin lasten ja nuorten keskuudessa, ja ympäri kyliä rakennettiinkin vaikka minkälaisia kiikkuja. Keinuessa sitten loruiltiin kaikenlaista, kuten "Kiikkuu kiikkuu, Keyrinä kiikkuu, eipä sitä jouluna jouvakkaan".
Lisäksi tuvassa kaiken väen kesken leikittiin arvuuttelua, erilaisia loruleikkejä ja muita kisailuja, kuten nuotan-, tai kissanhännänvetoa, hutunkeittoa, harakkaa (eli harakan pyssyä) ja väkipulkkaa.
 
Kekrinä saa yölläkin syödä

Niin, Kekrin mässäilyperinne ruokineen on vaihtunut nykyiseen Jouluun yhtä kanssa. Sanottiin, että Kekrinä pitää syödä seitsemän, tai yhdeksän kertaa, eikä ruokia korjattu pöydältä koko päivänä. Kekripöytään kuuluivat entisaikaan monenlaiset liha- ja veriruoat, kiisselit ja puurot, sekä tietenkin olut ja viina. Ruokapöydässä ei säästelty voita, ja olutta, sahtia, viinaa ja simaa oli tarjolla runsaasti.

Tärkein kaikista oli tietenkin sadonjumalan, Pellonpekon, kuvaksi ja kunnioitukseksi valmistettu viimeisen sadon Kekrileipä, jolla oli kunniapaikka muinaisen pitopöydän keskellä. Myöhempinä aikoina Pekon leipä vaihtui imellettyyn joululimppuun jonka voit nykyisin ostaa jo ennen ensimmäistä adventtia kulmapuodista lompakkosi sen kummemmin keventymättä.
Kekrileipä oli massiivinen, kooltaan vähän uuninsuun leveydestä riippuva, viljaisa kakku, jota varten vuoden tuotoksista oli laitettu vähän jauhoja sivuun pitkin vuotta. Leipä koristeltiin siemenillä ja tähkillä, siihen painettiin kuvioita taloustyökaluilla ja ruoka-aitan avaimilla, ja leipä voideltiin ennen paistamista (ja sen aikana) voilla ja oluella, tai simalla. Tähkiä leipään laitettiin yksi jokaista talon jäsentä kohden. Tähkän palaminen uunissa oli henkilölle kuoleman enne. Leivän lisäksi paistettiin kaikenlaisia pienempiä kakkaroita niin talonväelle, palvelusväelle kuin eläimillekin. Kekrileipä seisoi sitten pöydässä näiden pienempien kakkusten jalustalla, ja kakkaroita syötiin aterialla kastaen niitä voisulaan, paistin rasvaliemeen ja kastikkeeseen. Koska Kekrileipä oli tarkoitettu jumalankuvaksi, siihen pureuduttiin kaikkein viimeisenä. Usein Kekrileipä säästettiin seuraavaan kevääseen, joko kylvöjen tai karjan laitumelle laskemisen kunniaksi. Leivästä annettiin tällöin palat myös eläimille, että nämä pysyisivät turvassa ja terveinä eivätkä eksyisi metsään kesällä. Massiivisen leivän paksu kuori suojeli leivän sisustaa, ja leipä säilyi syötävänä viileässä ruoka-aitassa.

Toinen tärkeä Kekriruoka löytyy lihapuolelta, nimitäin Kekrilammas. Kekrilammas oli tarkoin valittu, kunnioitettu teuras. Lammas valittiin yleensä vuotta ennen H-hetkeä, ja sitten Kekriä ennen yökähmässä mentiin lampolaan kun eläimet vielä nukkuivat, ja valittu lammas teurastettiin makuulleen. Lampaasta käytettiin tarkoin kaikki osat; suoliin tehtiin makkaroita, verestä palttua, sorkat hyytelöitiin, ja juhlapöytään laitettiin lampaanpaistia, pataa-, ja -keittoa. Ne Kekrilampaan ylijääneet osat (kuten luut), joista ei tehty mitään, haudattiin yleensä Uhripuun alle.
Yleinen tapa oli paistaa haltijan kunniaksi myös lampaan pää joka sitten asetettiin juhlavasti pöydän päähän, kuin katsomaan pöydälle asetettua kekrileipää (eli karjajumala kohtasi viljajumalan). Kekrilampaan luut vietiin lopuksi lammaskarsinaan, jotta lampaat poikisivat hyvin. Jos joku lammas vuoden aikana sattui sairastumaan, luvattiin sille, että jos se paranee, se pääsee Kekrilampaaksi. Jos se parani, lupaus pidettiin. Kekripaisti oli siis usein lampaanpaistia, vaikka alueittain se saattoi olla myös nautaa, vuohta, tai jopa porsasta. Lähes kaikki Kekrin liharuoat juontuvat tästä lampaasta saatuihin lihoihin. Kekripaisti loi myös pohjan joulun kinkkuperinteelle.

Lampaasta laitettiin Kekrinä monissa taloissa Etelä-Karjalan alueilta kotoisin olevaa erityistä liharuokaa, särää, eli kourupaistia eli kourulihaa eli kynälihaa. Jokaisessa talossa oli oma, erityinen lihakourunsa, eli hieman ahkiota muistuttava, puinen paistiastia. Lihakouru tunnetaan myös kouruna, säränä tai kynänä, ja valmistettiin yleensä koivusta. Lihakourun muoto ja ulkonäkö vaihteli vähän alueittain, mutta yleensä astia oli keskeltä syvempi; patamaisempi, lihoille, ja reunoissa oli syvemmät uurteet (kuin kynäuurteet pulpeteissa) joihin rasva paistettaessa nousi. Lihoineen kouru painoi helposti kymmeniä kiloja, joten paistin uuniin laittaminen oli yleensä rituaali johon koko talonväki osallistui nostamalla lihakourun uuniin. Mikäli paikalla oli lapsia (yleensä niitä oli), heidän tehtävänsä oli kannatella emännän ja piian hameenhelmoja tai esiliinaa paistia uunitettaessa. Näin lapsetkin saivat tuntea osallistuvansa talon "isojen ihmisten" töihin. Kouruliha laitettiin uuniin jo aamusta, ja illalla päästiin syömään. Joskus paistiin lisättiin juureksia illansuussa, jotta ne kypsyivät meheviksi. Sulaa paistinrasvaa kutsuttiin kynärasvaksi, tai kourukastikkeeksi, ja siihen kastettiin leipäpaloja syömisen lomassa. Rasvaa arvostettiin niin kastikkeena, juomana kuin dippinä.

Nykyiseltään kourupaisti on korvattu erilaisilla patapaisteilla ja kokonaisilla lihoilla erinäisine kasvishöystöineen. Äläkä oikeasti (=for real), arastele tarjoilla sitä paistista valunutta rasvalientä paistisi kanssa. Nosta paisti vuoasta korkeareunaiselle tarjoiluvadille, ja kaada vuoasta rasvaneste paistin päälle. Tarjoa paistin lisukkeena leipää tms. dipattavaa..
Tärkeää lihapuolta edustivat myös kekrimakkarat, jotka valmistettiin ennen Jakoajan alkua teurastettujen eläinten verestä, jauhoista ja silavasta. Kekrinä syötiin myös lihapullia, eli Köyripyöryköitä, joihin leivottiin satokauden kasviksia. Etenkin punajuurilihapullat olivat yleinen ja tunnettu Kekriruokalaji. Kekriin kuuluivat myös erilaiset lihakeitot, liha-/paistinliemeen ja rasvaan keitetyt puurot, ja lihaisat padat, joiden sisältö vaihteli vähän alueittain ja taloittain.

Kekrin kasvikset olivat loppusyksyn satoa, kuten punajuuria, nauriita ja lanttuja, sipuleita ja palkokasveja, jotka paistettiin yleensä kukkoina, laatikoina ja paistikkaina. Kekrin kasvistarjontakin siis oli runsasta, ainoastaan perunat olivat pannassa. Perunoita ei Kekrinä syöty, koska siten uskottiin vältyttävän paiseilta ja sen sellaisilta kesällä. Kekrin kasvislaatikot, joissa esim. nauriit pilkottiin, paistettiin suuruksen ja silavan kera ja haudutettiin uunissa, muuttuivat myöhemmin jouluisiksi, imelletyiksi soselaatikoiksi. Muutenkin monet Kekrin kasviksista siirtyivät muun Kekrin mukana Jouluun, tunnemmehan esim. rosollin?
Kekrin "vegeruoista" tunnetuimmat ovat Kekritalkkuna eli Koprahuttu, ja Turvokkaat. Turvokkaat valmistettiin hauduttamalla herneitä tai papuja padassa tai kattilassa, kunnes ne olivat kypsiä ja pulleita. Kekritalkkuna keitettiin paksuksi puuroksi, jota parhaimmillaan leikattiin veitsellä. Sitä syötiin lisukkeena niin lämpimänä kuin kylmänä. Tankeaa talkkunaa oli myös tapana dipata paistinrasvaan tai voisulaan. Kekrin puurossa oli usein liha/paistinliemipohja ja seassa silavanpaloja sattumina. Kekripuuro yhdistyi jossain vaiheessa morsiuspuuron kanssa luoden tuntemamme, jouluisen riisipuuron.

Kuten myöhemmin jouluna, myös Kekrinä köyhät kävivät kiertämässä taloissa hakemassa kestitystä tai ruokarippeitä. Kylmätyistä riihistä köyhät etsivät jyviä säkkeihinsä eikä kukaan heitä estänyt. Anteliaimmat talolliset antoivat köyhille aitastaan jyviä säkin täydeltä, sanottiin "Suu säkkiä myöten".

Mitä Kekrinä kedolla, sitä Jyrkinä katolla

Erilaisten enteiden, erityisesti kuolemanenteiden, tarkastelu kekrinä oli keskeisellä sijalla. Tulevaisuutta ennusteltiin ja kuolleita yritettiin kuunnella. Entisaikaan tinatkin valettiin kekrinä, olihan se muinoin vuoden vaihtumisen juhla. Perinne on siis tavallaan seurannut vuodenvaihteen ajankohdan vaihtumisen mukana. Ensimmäinen tina valettiin tietenkin talon haltialle. Alunperin tinanvaluvedetkin vietiin tienristeykseen juuri Kekrinä. Ennen wanhaan, ennen tinakenkien tuloa tulevia valettiin pääasiassa vahasta.
Riihen seinustalle oli tapana mennä kuuntelemaan mitä henget puhastelevat. Jos kuului jyvien viskelyä, tuli hyvä vuosi. Jos muuta koluamista, enteili se huonoa vuotta.

Kaikenlaiset taianteot ja konstit kuuluivat muiden suurten juhlien ohella tietenkin myös Kekriin. Naimattomat tytöt tekivät erilaisia sulhastaikoja, siinä missä vanhempi väki keskittyi karja- ja viljataikoihin sekä kuolinenteisiin. Yleisesti tulevia kuulosteltiin myös Kekrin ja Jakoajan säätiloista. Kekrin sään uskottiin olevan verrannollinen kevään, etenkin Jyrin (23.4) päivästä, alkavaan säähän. Eli satoiko, oliko kaunis ilma, lämmin, kylmä, jne.

"Hyvää vuotta - Viljavuotta - Villavuotta"

Edellä mainitun Kekrileivän ohella toinen tärkeä kekrisymboli oli Kekrihalko, jota varten valittiin ja kaadettiin oma puunsa. Nimestään huolimatta Kekrihalko oli oikeammin suuri pölli; metrinen pätkä sopivasta kohdasta runkoa. Kekrihalkoa kasteltiin päivittäin oluella tai simalla, puu jauhotettiin, ja sitten sitä poltettiin takassa koko kekriviikko.
Kekrihalko edusti hedelmällisyyttä, runsautta, ja viljaonnea, ja se oli myös symbolinen uhri ja kiitos jumalille jotka olivat antaneet talolle niin paljon maallista hyvää vuoden varrella. Kekrihalon tuhkat voitiin ottaa talteen tuomaan onnea, ja myöhemmin ne sitten siroteltiin pellolle jotta sadosta tulisi hyvä. Kekrihalkoperinnekin siirtyi myöhemmin jouluun..

Kekrinä, kuten monena muunakin isona juhlana, on ollut perinteenä myös polttaa kokkoja. Kekrivalkeiden tarkoitus on Juhannus-, ja Pääsiäisvalkeiden tavoin ollut pahojen henkien, pirujen, trullien ja noitien karkottaminen. Kekrikokot eli Kekrivalkeat olivat esim. Juhannuskokkoon verrattuna, pienempiä tulia, joita saattoi olla kylässä useampia.
Valkeat ovat paikoin voineet olla myös kylän versio talokohtaisemmasta Kekrihalosta, vaikkakin kyläkohtaisesti taloilla saattoikin olla omat valkeat. Kokoissa poltettiin taloista kaikenlainen turha roina, mutta siinä poltettiin Juhannuskokkojen tapaan myös lasten ja naimattomien tyttöjen solmimia punoksia ja olki/risukoristeita, joiden uskottiin paitsi tuovan onnea, myös suojaavan vanhanpiian leimalta ja takaavan naimakaupat tytöille. Kekri oli juhlista juhlavimpana muutenkin suosittua aikaa kosijoille esittää se suuri kysymys ja pyytää talon tyttären kättä ;)
 
"Kierretään kanssa Kekriä"

Leivän, paistin, puuron, talkkunan, kasvislaatikoiden, yösyöpöttelyn ja halon ohella yksi nykyjoulun merkittävä lainaus Kekristä oli pukki. Kerkesin jo kirjoitella sekalaista pukeista aikaisemmin, mutta koska keskityin siinä lähinnä jouluun, sivuutin kekripukin tarkoituksella. Kekripukin kantamuotona mainittakoon eräs paimenten tapa. Kekrinä paimenpojat kasasivat ison kasan havuja, jotka sitten poltettiin kuin Köyrivalkeat. Havujen yli hypättiin vuorotellen ja rallatettiin "Köyri, köyri, koukkuselkä". Se pojista, joka oli Kekriaamuna herännyt viimeisenä tönäistiin savuavien havujen päälle, ja hänet nimitettiin Köyriksi. Valkean sammuttua hänet noettiin mustaksi.

Myöhemmin pieni ryhmä nuoria pukeutui peläteiksi ja kiersi taloissa Sielujen päivänä pyytämässä kestitystä, usein kepposia tai pientä esitystä vastaan. Tällainen ryhmä tunnettiin "Kekrihönttäiminä" tai "Kekrihönttösinä", myöhemmin Keyrittärinä. Yleensä Keyrittärillä oli mukanaan kepit, joilla he tulevat "kaatamaan uunia". Isäntäväki "taistelee" leikillään vastaan, ja Keyrittäret lepytellään tarjoamalla juhlaruoan rippeitä ja olutta. Usein Keyrittäret huusivat jo eteisestä "Keyriä vai uunia?", tähän isäntäväki vastasi "Keyriä, Keyriä!". Myöhemmin Keyritär-seurueen yksi tai kaksi jäsentä pukeutui pukiksi (esim. kaksi miestä hirventaljan alle), muut milloin miksikin. Kekripukki saattoi jo eteisestä huudella, että "Joko on talon työt tehty?".

Alueittain oli myös tapana valmistaa vanhoista vaatteista ja työkaluista oljilla ja heinillä täytetty, pukinmuotoinen pelätti, Keyritär (myös Kekritär, Köyritär tai Keyriukko), joka laitettiin tuvan nurkkaan seisomaan, joko kahdelle tai neljälle jalalle, etenkin, jos talon töitä ei oltu saatu loppuun ennen Kekripukin tuloa. Tällä pelätillä peloteltiin etenkin lapsia. Sanottiin että Keyritär herää henkiin ja tekee jotain pahaa/vie lapset mukanaan jos he eivät ole ahkeria ja kiltisti. Tällainen oljista kyhätty Keyritär saatettiin myöhemmin polttaa kokossa.
Mainittakoon, että myös vieraisille toivotut vainajien henget tunnettiin Keyrittären nimillä.

Paimenien Köyrimörkö ja nuorten Kekripukki jalostui joulun myötä Nuuttipukiksi, tai ainakin Nuuttis muistuttaa eniten kekripukkia. Kekripukki ei kuitenkaan ollut ihan yhtä räävitön kuin Nuuttipukki, mutta silti vallaton hahmo. Kekripukki oli hahmona lähempänä eläintä, pukkia, kuten myöhempien aikojen nuuttipukkikin. Nuuttipukin tavoin Kekripukki oli sonnustautunut taljaan, tai yllä oli nurinpäin käännetty, turkisvuorinen takki, ja jaloissaan tuohivirsut, huopatossut tai saappaat. Kekripukilla oli yleensä häntänä köydenpätkiä tai varpuluuta, joka muuttui myöhemmin Nuuttipukin luudaksi, ja pukilla oli sarvet päässä. Kasvonsa pukki peitti eläinnaamiolla, joka oli valmistettu yleensä tuohesta, puusta tai paperista. Naamio saattoi olla myös nyljetty vuohipukin naama.
Kekripukin vierailuun liittyi paljon kaikenlaisia, alueittain tietenkin vaihtelevia sanailuja, loitsulukuja ja leikkejä, joilla pukkiseurue "ansaitsi" kestityksensä.  Kekripukkiperinne oli siis toista maata kuin Nuuttis, -sikaileva pukki jota kukaan ei lopulta halunnut taloonsa.

Kristin vallatessa alaa kekripukki sai rinnalleen myös muita kulkijoita. Kekrinä talosta taloon kiersi myös lapsiseurue, eli Tähtipojat, yleensä neljä-kuusi poikaa ritareiden ja kuninkaiden asussa, lavasteenaan iso tähti. Pojat lauloivat ja esittivät pienen, raamattuun pohjaavan näytelmän ja saivat talonväeltä pullaa tai makeisia. Kuulostaako tutulta? Kyllä, kyseessä ovat siis alkuperäiset Tiernapojat, jotka aikoinaan alottivat kulkunsa Kekrin tienoilla. Tiernapoikien nimi juontuu lasten mukanaan kuljettamasta lavastetähdestä, ja ruotsin tähteä tarkoittavasta "Stjärna"- sanasta.

Kekrin jälkeisiin rientoihin kuului myös Kekrin ajelut sekä Runtuviikkoaan juhlivat palkolliset. Kekrin kestitysten ja jälkikestitysten jälkeen tutut tervehtivät leikkisästi kysellen toistensa vointia "Tarvitsetkos lukkaria vai kupparia", eli onko kuoleman kielissä vai vaan lääkkeitä vailla. Samoin nykyään voidaan kysyä edellisillan juhlineelta että "Onko darra"?

Kekri tänään

Nykyään, kun kirkon valta on alkanut hellittää, on pyritty elvyttämään monia, wanhoja juhlaperinteitä, ja erityisesti liki unhoon painunutta Kekriä. Kekripukkia on poltettu Kajaanissa jo monta vuotta. Kekripukin roviointi todennäköisesti pohjaa Keyritär-nuken polttoon.
Tempaus piristää syksyä ja epäilemättä myös kaupungin kassaa, tuoneehan pukinpolttotalkoot jonkin verran matkailijoita kaupungille.. Yhtä kaikki, mukavaa että wanhoja tapoja vaalitaan.

Runsas tarjoilu on edelleen iso osa Kekrin juhlintaa. Tämä on aikaa jolloin kevytruoat ja laihdutus voidaan unohtaa. Vaikka pitopöytään sopivatkin nykyajan mittapuulla vaikka einesruoat ja kaikki helposti katettavat, ei se tarkoita etteikö juhlaan voisi valmistautua jo edellisinä päivinä, ja laittaa ruokia jotka tarvitsee vain lämmittää. Äläkä säästele voita. Päivän muoto on pyöreä. Perinteisiä aineksia ovat kasvikset (herneet, pavut, kurpitsat), juurekset (lanttu, nauris), ja mukulat (peruna, bataatti), sekä omenat ja maissi. Lihoista karjaeläimet. Sopivia ovat mm. lihahyytelö, pala- tai uunipaisti ja makkarat. Juomiksi sopivat niin simat, oluet kuin siiderit, sekä viinit ja Pommac-limonadi. Voit myös valmistaa etukäteen vaikka pieniä ruokia (kolmioleivät, piirakat, jne.), ja naposteltavia (kocktailpalat, sormiruoat, jne.), joita riittää pitkin päivää kaikille nälkäisille. Myös kuolleille, joille oli aikanaan tapana jättää katettu pöytä tarjolle.

Nykyiseltään nostaa päätään myös "Lihaton Lokakuu" -ajatus, jota pidän Kekrin henkeä ajatellen naurettavana. Lihattomiksi kuukausiksi jo Suomen vuodenkierron mukaankin sopisivat paremmin kevätkuukaudet, jolloin syötiin  kevyesti sillä pitkän talven jälkeen ruokaa oli niukasti. Syyskuukausina, kun talvi lähestyi, syötiin raskaampaa ruokaa, ikäänkuin varastoon. Tiedostan kyllä valitettavasti, että nykyisessä kerskakulutusyhteiskunnassa, jossa ruokaa ei tarvitse kasvattaa, metsästää tai kerätä itse, moisella ei vaan "ole väliä" ainakaan niin kauan kuin lähikaupat pysyvät auki.
Positiivista kyllä, pyrimme kuitenkin pitämään kiinni suurimpien juhlien ruokaperinteistä. Vai moniko meistä syö mämmiä muuten kuin Pääsiäisenä, leipoo piparkakkuja muuten kuin Jouluna, tai laittaa tippaleipiä muutoin kuin Vappuna? Samanlaisia kausiruokia edustavat esim. Pasha, kulitsa, lammaspaisti, munkkirinkilät, sima, lanttu-, porkkana-, tai perunalaatikko, kinkku, tähtitortut, ja amulettikakku.
Monet ruokatavoistamme juontavatkin juurensa juuri vuodenkierron seuraamiseen. Kesällä on syöty monipuolisesti niin oman maan kuin metsän antimia, ja syksyllä varauduttiin talven niukisteluun, ja suoritettiin teurastukset että saatiin proteiinia pitkän talven varalle. Liha onkin perinteisesti ollut etenkin kylmän kauden juhlien ruokalistalla, ja juuri niukan tarjonnan vuoksi ylellistä juhlaruokaa. Typerää jos nykyihminen tarvitsee erikseen lihattoman teemakuukauden syödäkseen enemmän vihanneksia.. ja ei ole tarkoitus tekopyhistellä, itse sekasyöjäaikoinani vietin pitkään lihatonta Tammikuuta ;)
Mutta, näin  suomalaisittain vuodenaikojen kiertoon nojaten; miltä vaikka "Lihaton Toukokuu" kuulostaisi?

On melkein sama, juhlitko tänään Kekriä vai Samhainia, onhan vuoden sato ja kuolleiden juhlinta joka tapauksessa keskeisenä teemana molemmissa juhlissa. Kata erikseen oma pöytä mahdollisille henkivieraille ja kuolleille. Sytytä pöytään kynttilä jokaista toivottua henkeä kohden. Voit myös merkitä istumapaikat hienosti nimikortilla. Mikäli esim. leivot kakkusia tai ostat viiniä vartavasten näille kuolleille, kata nekin pöytään. Seuraavana aamuna voit haudata antimet maahan, vaikka oman kotipuusi juurelle. Voit myös viedä antimet heidän haudalleen, jos vaikka asut lähellä kirkkomaata.

Otollista aikaa tämä on myös kirjainlautojen ja heilurin käyttöön, etenkin jos haluat saada yhteyden edesmenneesen sukulaiseen tai ystävään.
Kuolleiden- ja Jakoajan värit ovat sekä tummanpuhuvia, kuten ruskeaa, tummaa harmaata, violettia ja mustaa, sekä arvokkaita, kuten tummaa metsän- ja sammalenvihreää ja kultaista.
Kynttilöiksi käyvät myös hopean ja kullan väriset, lämpimän oranssit, violetit ja mustat.
Kuoleman värinä tunnettua valkoista ei kannata polttaa Kekrinä, sillä se saattaa houkutella ikäviäkin henkiolentoja.
Kuolleiden ajan yrttejä ovat mm. valkosipuli, salvia, pujo, mali, ja belladonna.
Suitsukkeiksi sopivat mausteiset puutuoksut, kuten santeli, mänty ja muskotti, sekä suojelevat ja puhdistavat yrtit, kuten salvia, rosmariini, ja minttu.

Kotoisia tapoja viettää kekriä:

-Herää ajoissa auringonnousun kanssa, niin pysyt virkkuna läpi vuoden.
-Leivo viljainen ja juhlava Kekrileipä. Koristele leipä viljantähkin ja satoantimien kuvin, ja muista viedä ensimmäinen pala luontoon uhriksi viljan jumalille, kuten Sämpsä Pellervoiselle tai Pellon Pekolle. Ja kuten tavallista, jumalat eivät pahastu jos lorautat leivän kyytipojaksi vielä pari huikkaa olutta, joka viljaisena kuvastaa hyvin satokautta.
-Valmista Jakoajan alussa jotain veriruokaa. Voit viedä sitten myös hengille veriuhrin.
-Leivo ohrarieskoja.
-Ennusta vahasta tai tinasta.
-Vältä vierailuja (Halloween ehkä poikkeuksena) ettei sinusta tule vuoden varrelle "kyläluutaa".
-Mikäli harrastat lintulautoja ja talviruokintaa, aloita se Kekrinä. Muista ruokkia eläinystäviäsi koko talven.
-Suojaudu pahoilta hengiltä ja harhailevilta loitsuilta.
-Sytytä kynttilä/kynttilöitä kuolleiden läheistesi muistoksi.
-Kaiverra oma naurislyhty.
-Mikäli käyt hautausmaalla, muista suojautua hyvin vaeltavilta hengiltä.
-Sytytä ikkunalaudalle valkoinen kynttilä mikäli haluat toivottaa jonkin rakkaan hengen juhlimaan kanssasi/kanssanne.
-Kiitä mennestä satovuodesta, muistele mieleenpainuneimpia hetkiä yksin tai ystäviesi kanssa.
-Vältä kotitöitä, veitsien ja muiden teräaseiden käyttöä ja turhaa yhteydenottoa ulkopuolisiin.

Uskomuksia:
-Jos kekrinä poltti hyvin nokisia halkoja, niin lampaat saivat mustia vuonia. Jos poltti koivuhalkoja, tuli valkoisia lampaita.
-Kun lampaille antoi Kekrinä talkkunaa, ne saivat hyvin karitsoja kesällä.
-Isäntien piti olla Kekrinä humalassa niin Ruis kasvaisi hyvin tulevana vuonna. Uskomus tunnetaan myös myös päinvastaisena.
-Kekrinä ei saanut kehrätä, tai lampaat sairastuivat kesällä.
-Jos on Kekrinä aikaisin ylhäällä, tulee vaihderikas vuosi.

*Muoks: Noidankoto suosittelee Pupuleipomo-Blogin ajankohtaista postausta: Halloween Suomessa. Vai Kekri?

Halloween ja Samhain

Tongitaanpa vaihteeksi meille merten takaa rantautunutta kummitusjuhlaa, jonka juhlinta Amerikoissa vetää vertoja jopa nykyiselle Joululle:

*Osa tekstissäni esiintyvistä linkeistä on englanninkielisiä, sorry. 

Samhain

Halloweenin juuret löytyvät Brittein saarilta, Irlannista, jos tarkkoja ollaan. Halloween nimittäin pohjaa löyhästi muinaisten kelttien Samhain-juhlaan. Nimi äännetään Saa-wen tai saw-een, ja tarkoittaa "Kesän loppua". Kelttiläisessä kalenterissa Samhain päätti Kesäajan, ja Talvi alkoi. Samhain oli Vuoden alun ja satokauden päättymisen juhla, joka ajoittui Marraskuun alkupuolelle, 1-3.11. Maa antoi viimeisen sadon, ja yöt pitenivät. Samhainina luonto valmistautui talvilevolle, kuolemaan, jolloin myös elävien ja kuolleiden välisen maailman raja ohentui. Vainajat ja esi-isät pääsivät halutessaan vierailemaan elävien maailmaan, mutta myös elävät olivat vaarassa astua toisiin maailmoihin jos olivat varomattomia. Kärkkyiväthän kuolleiden henget eläviä sieluja mukaansa tuonpuoleiseen.

Samhainina mm. talojen ovet ja ikkunat lukittiin yöksi etteivät pahat henget pääsisi sisään. poltettiin pahoja henkiä karkottavia kokkoja ja suojauduttiin vainajilta pukeutumalla valeasuihin tai naamioihin, etteivät kuolleet tunnistaisi eläviä. Mainittakoon, että samoin hautajaisissa pukeudutaan mustaan, ettei vainajan henki näkisi surijoita ja veisi heitä mukanaan. Suolatut leipäpalat ja pihlajapuiset ristit ovat olleet etenkin Englannissa suosittuja amuletteja, joilla voitiin suojautua sekä noidilta että kuolleiden hengiltä.
Oli myös tärkeää pitää valoa (kynttilää) palamassa läpi yön, niin asuintiloissa kuin karjasuojissa, ettei kotiväelle tai eläimille tapahtuisi yöllä mitään pahaa, ja Cat Sìth -nimiselle kummitukselle jätettiin maitovati ulos yöksi.
Paikoin englannissa oli tapana kiertää oma pelto, pihatilus tai koti palava kynttilä kädessä. Jos kynttilä paloi koko matkan takaisin sisään, oli kiertäjä turvassa, mutta jos kynttilä sammui, tiesi se onnettomuutta talolle tulevana vuotena.
Irlannissa uskottiin kuolleiden seuraavan mielellään eläviä Samhain-iltana. Jos siis takaa kuului askeleita, ei ollut hyvä katsoa taakseen tai kuolleet veivät mennessään.

Samhain voidaan nähdä aika synkeänä juhlana alueilla, joissa kuoleman olemassaolo kielletään osana elämän kiertoa. Esi-isiä ei enää nykyisin juuri kunnioiteta tai muistella, puhumattakaan, että etenkin länsimaissa tuntuu olevan jo moraalisesti arveluttavaa edes ottaa kuolema puheeksi, saati juhlistaa kuolleita millään tavalla.
Muinoin Samhainina muistettiin kuitenkin niin kuolleita, kuin kuolemaan liittyviä jumalhahmoja; kuoleman ja kuolemisen jumaluuksia, jotta he pysyisivät suopeina.
Samhainin värejä olivatkin musta, kulta, juhlava violetti tai purppura, sekä syksyinen oranssi.
Kelttiläinen Samhain muistutti suomalaista Kekriä, ja sitä voitiin juhlia parikin viikkoa.

(Ankkataiteilija Carl Barksin maalaus Halloweenyön kummajaisista. Hekla Velho auttaa ankanpoikia saamaan karkkinsa kitsastelevalta Aku-Sedältä.)

Myös Wiccat juhlivat viimeisen sadonkorjuun juhlaa Samhainin nimellä, mutta Kelteistä poiketen wiccat kuitenkin juhlistavat Samhainiaan jo Lokakuussa; kiinteällä paikalla 31.10, eli nykyisenä Halloweenina, johon monen nykywiccan Samhain onkin päässyt sekoittumaan.
Perinteinen Wicca-samhain on kelteiltä lainattuun tapaan vuoden taittumisen juhla. Esi-isiä ja kuolleita läheisiä muistetaan yleensä ruoka-uhrein tai rukouksin. Wiccat juhlistavat Samhainina myös Jumalattarensa symbolista kuolemaa ja Sarvipäisen jumalan nousua.

Pyh, Miestenpäivä

Myöhemmin kuvioihin saapunut kristinusko piti Samhainia tietenkin pakanallisena, ja kuoleman jumaluudet muuttuivat yllättäen Saatanan ilmentymiksi. Muiden pakanajuhlien lailla (esim. meillä Kevätpäivä, Kesäpäivä ja Joulu,) myös Samhainia pyrittiin Keskiajalla hillitsemään pykäämällä sen paikalle kalenteriin kristitty juhlapyhä. Marraskuun ensimmäiselle päivälle siirrettiin aikaisemmin Toukokuussa sijainnut, kirkon kuolleille pyhimyksille omistettu Pyhäinmiesten-, eli Pyhäin Päivä (eng. All Hallows Day). Mainittakoon, että alunperin Pyhäinmiesten Päivä keksittiin 600-luvun alussa kalenteriin hillitsemään/poistamaan roomalaisten Lemuria-juhla (13.5), jolloin kuolleita kunnioitettiin ja pelättiin, pitkälti samantapaisesti kuin kelttien Samhainina..

Näin meneteltiin, koska Samhainin merkitys kuolleiden esi-isien ja läheisten muistopäivänä oli niin tärkeä, ettei sen merkitystä voitu, edes kirkon toimesta, lakaista maton alle. Samhainista tehtiin siis jatke kirkolliseen, kuolleiden pyhimysten muistopäivään, johon se nopeasti yhdistyi. Uuden Pyhäinpäivän ansiosta ihmiset alkoivat kutsua sen aattoa (31.10) Pyhäinaatoksi (eng. All Hallow's Evening). Päivän englanninkielinen nimi lyhentyi lopulta nykyihmisillekin tuttuun Halloween -muotoonsa. Painottaakseen kuolleiden ajan kristillisyyttä kirkko nimitti vielä Pyhäinpäivänkin jälkeisen päivän (2.11) vainajilleen, luoden näin Sielujen Päivän (eng. All Souls Day), jolloin muistetaan kaikkia kuolleita kristittyjä, eikä van pyhimyksiä..
Vaikka kuolleet pyhimykset astuivatkin areenalle, ei päivän alkuperäinen yhteys kuolleisiin ja kummajaisiin kumminkaan hävinnyt minnekään, sille keksittiin vain uusi selitys.

Vähentääkseen suositun Halloweenin juhlintaa, tavalle oli tietenkin keksittävä pelottelumielessä yhteys kristin mörköön: Saatanaan. Halloweenille löytyi lopulta sopivat juuret muinaisesta Babyloniasta, ja kristinväki yritti yhdistää kelttijuurisen kummitushippailun ammoiseen Akitu-juhlaan. Yleistys lienee helppoa, Babyloniaa kun pidetään kristittyjen keskuudessa kaikenlaisten epäjumalien palvonnan keskuksena ja Saatanan kehtona josta kaikki pakanuus ja synnit on lähtöisin. Kuten muinaisessa Egyptissä, myös Babyloniassa hallitsijaa pidettiin jumalolentona, jonka kristityt helposti samaistivat Saatanaan. Muistettakoon myös, että babylonialaisilla oli erilainen kalenteri, joten juhla sijoittui länsimaisessa vuodenkierrossa Helmi-Maalis/Maalis-Huhtikuun paikkeille..
Vaikkei Akitulla siis olekaan mitään tekemistä Halloweenin kanssa, niin laitetaan nyt pari sanaa myös Akitusta, väärinkäsitysten välttämiseksi :)

Ihmisten ja Jumalten Akitu

Babylonia oli aikansa sivistyksen kehto, monikulttuurinen, vauras valtakunta, joka loi pohjan sekä astrologialle ja kalenterijärjestelmälle, että monille tunnetuille mittajärjestelmille. Babylonia oli uskonnollisesti polyteistinen, ja jumalia muistettiin ja kunnioitettiin aktiivisesti paitsi temppeleissä, myös juhlallisuuksilla ja festivaaleilla. Yksi tärkeimmistä oli Akitu-juhla, joka kesti siis pari viikkoa kerrallaan. Juhlan nimi tarkoittaa ohran korjuuta. Juhlassa ennusteltiin tulevaa satovuotta, ilakoitiin, juhlittiin satoa ja jumalien kunniaksi näyteltiin kuninkaallinen näytelmä maailman luomisesta, kuninkaan vangitsemisesta ja vapauttamisesta. Näytelmä huipentuu suuriin voitonjuhliin. Tätä voitaisiin esityksenä verrata esim.kristittyjen Kärsimysnäytelmään, jota esitetään Pääsiäisen aikoihin. Tärkeintä Akitussa oli henkiolentojen ja jumaluuksien kutsuminen ihmisten keskuuteen juhlimaan, ja kaikki olivat tasavertaisia. Tässä voidaan tietysti nähdä yhtäläisyys kuolleiden henkiin yhdistetyssä Samhain-juhlassa mutta toisin kuin Samhain, Akitussa keskityttiin enemmän jumaliin kuin vainajiin. Sivuhuomautuksena mainittakoon myös aasialainen Yhdeksän Keisarijumalan juhla/ kasvisfestivaali, jonka juhlinnan huippuhetkinä pidetään jumalolentojen saapumista maan päälle.

Paikallinen papisto suoritti Akitun aikaan myös veriuhreja, kuten kanoja ja karjaa, planeettahallitsijoille, mutta myös ihmisuhreja harrastettiin. Muistutettakoon kuitenkin, että myös kristitty mytologia sisältää viittauksia veriuhreihin (esim. 10.vitsaus, Krist.Raam. huom.).
Planeetat puolestaan edustavat astrologiassa tänäkin päivänä erilaisia luonteenpiirteitä ja elämänalueita, ja esim. Mars, Saturnus, Kuu ja Pluto (edelleen astrologinen planeetta Kuun tavoin) voidaan yhdistää kuolemaan tai siihen liittyviin asioihin jos niin halutaan.
Pääpiirteittäin Akitu oli ilomielinen ja hilpeä hedelmällisyyden juhla jolla ei tuntuisi olevan mitään yhtäläisyyksiä kelttien synkkään Samhain-juhlaan. Ennemmin juhla muistuttaisi keveydessään Kekriä tai Beltanea. Akitua on vaikea pitää mitenkään "saatanallisena" tai "kuolleita palvovana", joten vaikuttaisi kuin yhteys nykyisen Halloweenin ja Akitun välillä olisi hieman väkisin väännetty, mikä ei kristin piirissä olisi mitenkään uutta. Akitun yhdistäminen kuolleisiin ja satanismiin vaikuttaisi pikemminkin harhaan johtamiselta ja eksyttämiseltä itse aiheesta. Toisaalta, kaikkihan on näkemyksestä kiinni ja Samhain haluttiin vain niin sanotusti vetää pois markkinoilta.
Mutta, takaisin aiheeseen:

Poloinen Jack

Tällaisenaan Samhainiin sekoittuneen Pyhäinpäivän vietto levisi kristittyjen uudisasukkaiden (puritaanit) mukana Amerikkaan, missä alkujaan pelottavanakin pidetty juhla muovautui lopulta kummitushenkiseksi Halloween-hullutteluksi ja levisi ympäri maailman. Tämä Amerikkalainen Halloween (eikä siis Samhain) on jo rantautunut Suomeenkin. Tuntemamme Halloween-juhla sijoittuu tarkalle paikalle, viimeiseen päivään Lokakuuta (31.10). Molemmat ovat edelleen juhlia, jolloin raja elävien ja kuolleiden maailman välillä oli ohuimmillaan, ja keskuudessamme vaeltavilta hengiltä suojaudutaan mm. pukeutumalla pelottavasti, ja jättämällä hengille ruokauhreja. Halloween on tunnettu naamiaisjuhla, pukeutumisperinne juontaa juurensa Samhainin hengiltä suojautumiseen. Myös juhlan värit ovat pitäneet pintansa, kullasta vain on tullut viljankeltainen. Henkiä pelotellaan myös kurpitsoista koverretuilla lyhdyillä. Alunperin lyhdyt olivat kuitenkin lanttuja tai nauriita.

Alunperin Irlannista lähtöisin oleva kaiverteluperinne pohjaa tarinaan miehestä nimeltään Stingy Jack. Hän oli legendan mukaan veijari, juoppo ja varas, sellainen pikkurikollinen, joka huijasi sieluaan tavoittelevaa paholaista vangitsemalla tämän puuhun. Jack päästi Pirun pinteestä tämän luvattua ettei koskaan huolisi Jackin sielua, eikä huolinutkaan. Jack ei päässyt kuoltuaan Helvettiin eikä Taivaaseen (koska mies oli varas ja synnintekijä). Jack-polo oli siis tuomittu vaeltamaan maan päällä ikuisessa pimeydessä. Hän sai kuitenkin paholaiselta hiilenpalan, ja laittoi sen ontoksi kaivertamansa naurislyhdyn sisään, jossa se valaisi hänen tietään kadotuksessa.

Tällaista lyhtyä kutsutaankin englanniksi nimellä "Jack o' lantern" (Jackin lyhty). Henkien lyhdyt koverretaan siis perinteisesti nauriisiin tai lanttuihin (joista Jack kuulemma erityisesti piti), vaikka kurpitsa onkin yleistynyt Halloweenin levittyä maailmalle Amerikasta.
Monet Samhainin symbolit, kuten tällainen lyhtyjen kaivertelu, ovat vakiintuneet Halloweeniin siinä missä kekrin perinteet Jouluun. Muita Samhainista lainattuja symboleja ovat mustat kissat joita on kautta aikojen pidetty tavalla tai toisella maagisina.

Trick or Treat?

Lapsille Halloween on viaton kummitusjuhla, jossa perinteisiin kuuluu pukeutuminen mörkö-asuihin, ja kiertäminen ovelta ovelle makeisten toivossa. Lapset sanovat oven avaajalle "Trick or Treat", eli "Karkkia tai kepponen". Mikäli lapset eivät saa makeisia (jäänne henkien ruokauhreista), seuraa karkkien panttaajaa kepponen. Pahojen henkien ei siis ainakaan meren takana tarvitse laittaa rikkaa ristiin ja Halloweenista onkin tullut lähinnä lasten ja lastenmielisten kummajaishenkinen hupijuhla. Lasten karkkikierros on tapa, joka jotenkin muistuttaa suomalaisista virpojista, paitsi tapojen juuret ovat tietenkin erilaiset. Virpojalta karkkipalkalla "ostettu" vitsa ja loru ovat hyvää onnea toivottava loitsu, eivätkä virpojat harrasta keppostelua jos eivät saisikaan taikojaan kaupaksi.

Merten takana Halloween on toisaalta jalostunut melkeinpä kahdeksi erilaiseksi juhlaksi; Toinen on leikisti pelottava mörköjuhla, ja toinen, no, sanotaan että eroottisesti latautunut. Aikuisilla on amerikoissa tottakai omat Halloween-juhlansa, johon kuuluu usein alkoholia ja niukkoja naamiaisasuja. Tämä on tietyssä määrin ymmärrettävää jos miettii esim. kosteita suomalaisia pikkujouluja, Juhannusta tai Vappua. Nykyään pikkutuhma asu vaan ei enää olekaan kotihengetär tai sairaanhoitaja minimekossa, vaan myös klassisista (miespuolisista) kauhu-ikoneista kuten Freddy Kruegerista ja Leather-facesta löytyy naisille omat asuversiot. Voi hyvät hyssykät.. Punahilkkapoikaa tai prinssi Ruususta odotellessa?

Halloween on nykyisin enää harvoille kuolleiden ajan juhla jolloin henget juhivat kanssamme, vaan vain kevyempi juhla syksyn synkistelyn keskellä, ja tuleehan tuota vietettyä, kerran kummitusteema on lähellä omaa sydäntä, ja on hauskaa pukeutua naamiaisasuun muutoinkin kuin vappuna. Lisäksi pidän lohdullisena ajatusta että kuolleet vaeltaisivat moikkaamassa. Jo siitä syystä en itse pidä aikaa kovin sopivana vilautella.. no, mitään pahoja paikkoja. Pitäkäähän pää kylmänä ;)

Halloweenin mainosmiehet ansaitsevat myös tähän loppuun yllättävät erityiskiitokset; Kun meren takaista Jenkkihalloweenia alettiin tyrkyttämään suomalaisille kuluttajille, heräsi ihmisissä uteliaisuus juhlaa kohtaan, mikä taas johdatti kiinnostuneet wanhan, kristittyjen kertaalleen kitkemän Kekrijuhlan jäljille, ja Kekriperinne valtaa luontevasti jalansijaa Halloweenin rinnalla. Jee!
Halloween on tavallaan myös Kekrin aatto, jolloin aaveille annetaan tavallaan lupa lähestyä, ja kaiken naamiaisväen keskellä he voivat kuulua joukkoon. Lisäksi juhlinnan jälkeen on noidillakin vielä päivä aikaa järjestellä tulevaa sapattia.

Halloweenin värit, oranssi ja musta, symboloivat syksyistä sadonkorjuuta ja pimeyden laskeutumista. Nykyisin Halloweeniin liitetään myös violetti, punainen ja keltainen.

Halloweenin puuhia:

-Leivo jotain pelottavaa.
-Pukeudu naamiaisasuun.
-Koristele kotisi Halloween-koristeilla.
-Koverra oma kurpitsa- tai naurislyhty kynttilälle.
-Ennusta tulevia, kuulostele enteitä.
-Kurkistele kynttilän valossa, josko peilistä näkyisi kummituksia.
-Skoolaa hengille.
-Leiki seurapelejä, ja -leikkejä.

Jakoaika

Pöö. Laskeudumme viikonloppuna pimeyteen ja vastaanotamme arvoituksellisen kuolleiden maailman. Satokauden loppuun ja Vainajien saapumiseen valmistautuminen alkaa varsinaisesti jo 28.10, jolloin wanhassa kalenterissa alkoi Jakoaika. Tiedot wanhasuomalaisen Jakoajan alkamisesta vaihtelevat alueittain, ja erään lähteen mukaan Jakoaika alkaa kuusi päivää ennen Pyhäinmiesten päivää ja jatkuu kuusi sen jälkeen.

Koska Suomessa oli aikoinaan käytössä epätarkempi, Juliaaninen kalenteri, joka on nykyään n.13 päivää käyttämäämme Gregoriaanista kalenteria myöhässä, jäi vuoden loppuun tasausaikaa, joka käsitti "ylimääräisiä" päiviä, joita ei virallisesti ollut kalenterissa, eikä näin muodoin olemassa ollenkaan.
Nämä olemattomat, about 14 päivää olivat yhteisnimeltään Jakoaika, jota kesti suunnilleen Simosta (28.10) Marttiin (10.11). Vaikka muinaisten suomalaisten vuosi päättyi Kekriin, eli viimeiseen sadonkorjuuseen, uusi vuosi pääsi alkamaan kuitenkin vasta vähän myöhemmin. Tähän väliin tarvittiin siis jotain paikkaamaan puuttuvat päivät jotta aurinkovuosi ja kuuvuosi saataisiin tasattua:

"Vuoteen näet sopii 12 kokonaista taivaallista kuukautta, joka on 29 vuorokautta, 12 tuntia, 44 minuuttia, ja 2,98 sekuntia pitkä. Mutta kahdestatoista taivaallisesta kuukaudesta ei vielä tule kokonaista aurinkovuotta, vaan jäljelle jää 11 ja 1/4 vuorokautta kestävä aukko. Jotta aurinkovuosi ja kuuvuosi olisi saatu tasoihin, oli vietettävä Jakoaika, noin 12 vuorokautta, jolloin siitä jo päivä saatettiin laskea uuteen vuoteen."
( Kustaa Vilkuna - Vuotuinen Ajantieto, s.293-294)

Vaikka Jakoaikaa ei nykyään enää olekaan kalenterissa eikä sitä virallisesti tarvita, oli sillä aikoinaan suuri merkitys ihmisten elämässä. Silti, monet nykyihmiset, kuten myös teidän Site Admin, viettää sitä. Nuo maagiset 13 päivää ovat aikaa, jolloin mahdottomia voi tapahtua, ja henkimaailma on lähempänä meitä. Varjot syvenevät, ja pimeäkin on pimeämpää... Alisen maailma, Tuoni ja Vainajala alkavat jakoaikana pimeyden myötä siiryä lähemmäksi Keskistä maailmaa, ja yöt jatkavat pidenemistään, ja pimenemistään aina Talvipäivään asti.
Muistattehan myös, että myös kellot siirretään talviaikaan (tunti taaksepäin) 27. päivän paikkeilla. Päivä siis todella lyhenee o_O

Olen aina pitänyt myöhäissyksyä jotenkin "epätavallisen oloisena" ja vietän mielelläni jakoaikaa. Pitäähän se monijuhlaisena sisällään Viimeisen sadonkorjuun juhlinnan, Kuolleiden päivän, Vuoden vaihteen, Veripäivän, sekä nykyisin, kulttuurien sulatusuunissa Amerikasta Suomeen rantautuneen, pirteän Halloween-juhlan.
On Jakoaika tavallaan rentouttavaakin, sillä ennen wanhaan turhaa askarointia ja työntekoa (myös kotitöitä) tuli jakoaikana välttää, eikä mitään esim. annettu tai pyydetty lainaksi tai lahjaksi. Sairauksia karkotettiin, hengiltä suojauduttiin, ja kuolleiden kanssa kommunikoitiin.

Jakoajan ruoka oli raskasta, lihapitoista ja rasvaista, kuten paistia ja makkaroita.
Eläinten teurastus tuleviin juhliin suoritettiin ennen jakoaikaa, sillä veren vuodattaminen jakoaikana toi epäonnen. Jakoajan päättymisen päivä tunnetaankin Veripäivänä (10.11), sillä silloin saatettiin hoitaa teuraat talven varalle. Jopa veitsen käyttöä tuli jakoaikana välttää, eikä metsästää tai kalastaa saanut.
Kelttiläinen Samhain-juhla sisältää samantapaisia tabuja veitsistä ja metsästyksestä, sillä vaarana oli osua ohikulkevaan henkeen joka saattoi vihastua häirinnästä. Pidä siis paussia kotitöistä ja suosi valmiiksi viipaloitua leipää.

Tänä vuonna (2012) Jakoaika alkaa komeasti täysikuun ensimmäisellä vaiheella. Lokakuun täysikuu tunnetaan myös Verikuuna (eng. Blood-Moon). Siihen liittyivät viimeiset syysteurastukset ja uhrit haltiaväelle. Jakoaika päättyy Veripäivänä, 10.11. Päivää ennen Isäinpäivää.

Jakoajan juttuja:

-Hanki lainatavarat takaisin ennen Jakoajan alkua. Näin tavarat pysyvät tallessa läpi vuoden.
-Puhdista kotisi negatiivisista energioista ja siivoa Jakoajan ensimmäisenä päivänä tai päivää ennen. Vie turhat tavarat kirpparille tai kierrätykseen.
-Vältä veitsien sun muiden teräaseiden käyttöä ja turhanpäiväistä kiroilua.
-Saa vähän laiskotella, älä tee kotitöitä elleivät ne ole välttämättömiä. Älä aloita uusia projekteja.
-Älä tee katteettomia lupauksia, älä ahnehdi.
-Vältä, varsinkin turhaa, kiukuttelua, vaikka kuinka sapettaisi. Niele kiukkusi ettet kasaa harteillesi liikaa väsyttävää, syövää ja pahaa negatiivista energiaa. Opettele rentoutumaan.
-Pukeudu hillittyihin väreihin, käytä kiliseviä koruja tai asusteita.
-Käy iltakävelyllä metsässä, tervehdi henkiolentoja.
-Laita ruokia pyöreistä ja voimakkaista aineksista, kuten pavuista, verestä ja rasvaisesta lihasta.
-Käy hautausmaalla tervehtimässä edesmenneitä ystäviä ja sukulaisia.
-Vältä turhaa kylästelyä, paitsi Halloweenina.
-Hyvä aika opiskeluun ja yleiseen rauhoittumiseen.
-Tarkkaile, ja kuulostele enteitä, unia ja tuntemuksiasi.
-Sytytä joka ilta kynttilä kuolleille.

Kotonoita toivottelee kaikille lukijoilleen rauhallista myöhäissyksyä, ja Jakoajan kunniaksi linkitän tähän myös kivan nettiherkun :)

Carve a Pumpkin

Vuosiympyrä

Ajattelin kirjoittaa jotain vuodesta pähkinänkuoressa, sillä kuten useimpien väestö- ja uskontoryhmien vuoteen, myös noidan vuoteen sisältyy erilaisia juhlapäiviä, eli vuotuisjuhlia, jolloin voimme hetkeksi hiljentyä ja tarkastella hallitsevaa vuodenaikaa kiireidemme keskellä. Tällaisia vuotuisjuhlia kutsutaan monissa noitaryhmissä sapateiksi.
Lisäksi monet rituaalista magiaa harjoittavat uusnoitaryhmät ja covenit viettävät wiccan tavoin vuoden aikana täydenkuunjuhlaa joka myös Esbatina tunnetaan.
Täysikuu kumottaa vuodessa n.12 kertaa, vaikka joskus kuukausi voi sisältää kaksi täysikuuta. Tällaista kuukautta pidetään harvinaislaatuisen luonteensa vuoksi maagisesti hyvin voimakkaana, ja tunnetaankin mm. englanninkielisissä maissa nimellä "Blue Moon" (="sininen kuu"), joka vertauskuvallisesti puheessa tarkoittaa jotain todella harvinaista ("Once in a Blue Moon" = "Joskus, todella harvoin").

(Suomalainen vuosiympyrä näyttää suurinpiirtein tällaiselta)

Seisaukset ja Tasaukset

Esittely lienee syytä aloittaa näin suomalaisittain näistä tärkeimmistä ja tunnetuimmista sapateista, eli seisaus- ja tasauspäivistä, ovathan ne wanhan linjan- ja perinnenoidille oikeastaan ne vuoden isoimmat juhlat (Kekriä ehkä lukuunottamatta). Tasaus-, ja Seisauspäivät tunnetaan myös kalenteririitteinä. Kirkko yritti saapuessaan kitkeä nämä wanhat pakanajuhlat ihmisten mielistä antamalla niille uudet nimet sekä oman kalenterinsa mukaiset päivämäärät. Nykyihminen tuntee ne nimillä Pääsiäinen, Juhannus, Elonkorjuujuhla ja Joulu.
Vertailun vuoksi mainittakoon, että huolimatta tasauspäivän virallisesta kalenteripäivämäärästä, Wiccan kalenterissa neljä välisapattia muodostavilla Tasaus- ja seisauspäivillä on kaikilla kiinteä päivämäärä. Yleensä wiccat juhlivat niitä k.o. kuukauden 21 päivä, tietenkin vähän ryhmästä tai harjoittajasta riippuen.
Tasaus- ja seisauspäivien päivämäärät kuitenkin vaihtelevat kulloisenkin kalenterivuoden mukaan.
(Suluissa nimi jota wiccat käyttävät):

1-Kevätpäivän Tasaus (Ostara) 19-21.3 -Fem. Ilma
2-Kesäpäivän Seisaus (Litha) 20-22.6 -Fem. Tuli
3-Syyspäivän Tasaus (Mabon), 22-23.9 -Mask. Vesi
4-Talvipäivän Seisaus (Yule) 21-22.12 -Mask. Maa

Hyvä pitää mielessä, että Seisaus- ja Tasauspäivien tarkat ajankohdat vaihtelevat vähän riippuen siitä missä päin maailmaa niitä vietät ;)
Vuoden tasaukset ja seisaukset edustavat vuodenaikojen kiertoa ja k.o. vuodenajan ydinolemusta:

Talvi (Joulukuu, Tammikuu, Helmikuu)
Kevät (Maaliskuu, Huhtikuu, Toukokuu)
Kesä (Kesäkuu, Heinäkuu, Elokuu)
Syksy (Syyskuu, Lokakuu, Marraskuu)

Juhliin sisältyy siis myös valon ja pimeyden kierto maapallon matkatessa radallaan, ja ne ovat siis vuodenaikojen juhlia. Siksi Seisaus- ja Tasauspäivät ovat tärkeitä ja tavallaan pääsapatteja meillä Suomessa.
Kuten vuoden isot sapatit, myös nämä ovat jakautuneet feminiinisiin ja maskuliinisiin päiviin. Vuodenaikaa edustavissa välisapateissa myös elementit ovat selkeimmin edustettuina.


(Wiccojen,  ja useimpien nykynoitien vuosiympyrä. Lähde: Wikipedia)

Nykynoitien Sapattipäivät

Neljä sapattia, joita siis mainitaan suurimmiksi juhliksi, tunnetaan pakanallisessa vuosiympyrässä pääsapatteina. Nykynoidan ja wiccan standardivuosi sisältää siis kahdeksan sapattia, joista neljä on isompaa, eli Pääsapattia, ja neljä pienempää; eli Välisapattia, jotka käsittävät juuri mainitut Tasaus- ja Seisausjuhlat. Pääsapatit ovat:

Imbolc (2.Helmikuuta)
Beltane (1.Toukokuuta)
Lugnasadh (1.Elokuuta)
Samhain (1.Marraskuuta)

Jostain syystä Imbolcia ei juhlita kuun ensimmäisenä päivänä kuten muita, vaan samana päivänä kuin kirkko juhlii Kynttilänpäivää. Pääsapatit symboloivat feminiinisen ja maskuliinisen, elämän ja kuoleman energian kiertoa vuodenaikojen vaihdellessa (kuten Wiccoilla jumalattaren symbolista raskautta ja kuolemaa). Pääsapatit ovat nykyisin jumalkeskeisimpiä juhlia, ja eniten lähinnä juuri modernin linjan noitien ja luonnonuskovien keskuudessa juhlittuja. Neljä sapattia ovat suomessa pääasiassa wiccaliikkeen esiinnostamia jumalten juhlia, ja peräisin kelttiläisestä kalenterista, eivätkä useimmat perinnenoidat vietä niitä lainkaan, Vappua ehkä lukuunottamatta. Suomalaisittain monia pääsapattiperinteitä voi lisäksi olla vaikea sisäistää, sillä vuodenajat ja niiden vaihtuminen on meilläpäin huomattavasti erilaisempaa kuin esimerkiksi Britanniassa.

Wanhat Sapatit

Suomalaisittain nähtynä moni noista Klttisapateista voi vaikuttaa vieraammalta, vaikka suomalainen pakanaperinne tuntee samankaltaisia juhlia joita on vietetty melko samoihin aikoihin näiden vieraiden kulttuurien juhlien kanssa, kuten myöhäissyksyn Kekri. Ketään yksittäistä jumaluutta ei kuitenkaan kohotettu erikseen jalustalle, koska luonto olentoineen oli jumala; kokonaisuus. Isommissa sapateissa voidaankin toki nähdä myös luonnon kiertoa mukailevia tapahtumia: Luonnon herääminen ja kasvu (Vappu), Luonnon hedelmällisyyden huippu (Uutisleivän päivä), Talveen ja kuolemaan vaipumista (Marras) ja Talvesta herääminen ja kevään kuulostelu (Kynttilöiden päivä).
Lisäksi suomalaisessa vuotuisperinteessä muistettavat jumalat vaihtelivat enemmänkin kyseisen juhlan kohdalle osuvien vuotuistapahtumien, kuin varsinaisen juhlan mukaan. Esim. kylvön ja sadonkorjuun aikana muistettiin pellon, viljan ja kasvun jumaluuksia, metsästystettäessä metsän ja riistan jumaluuksia, kalastettaessa veden ja pyyntionnen, jne.

Suomeen useimmat näistä "uusista" juhlista saapuivat kirkon käännytystyön mukana, jolloin niille oli jo annettu kristillinen merkitys. Suomalaisittain tunnetuimpia näistä ovat olleet Beltanea vastaava Vappu ja Imbolcin korvannut Kynttilän päivä.
Nämä vuoden suurimmat sapatit osuvat yleensä kuukausien ensimmäisille päiville, mutta ryhmittäin niiden viettopäivät voivat vaihdella ensimmäisen päivän aattoyön ja kuukauden kolmannen päivän välillä. Koska muinainen vuosi on taittunut viimeisen sadonkorjuun myötä, lasketaan viimeisen sadonkorjuun juhla myös ensimmäiseksi sapatiksi.
Suomalaiset pääsapatit sijoittuvat tasaisesti n.kolmen kuukauden välein, ja ovat seuraavat:

1-Kekri, 1.11. - Maskuliininen.
2-Kynttilöiden päivä,1.2. -Feminiininen.
3-Hela/Vappu, 1.5. -Feminiininen.
4-Uutisleivän päivä, 1.8. -Maskuliininen

Pääsapatit jakautuvat siis pimeän ja valoisan ajan mukaan puoliksi, feminiinisiin ja maskuliinisiin päiviin.
Muiden pohjoismaiden tapaan myös Suomessa on ollut tapana juhlia suuria juhlia niiden aattona (kuten Joulu ja Juhannus, nykyisin myös Halloween). Tapa kenties juontaa juurensa juuri wanhoihin pakanajuhliin, kuten kirkkojuhlia usein edeltäviin Tasaus-, ja Seisauspäiviin, jotka jäivät kirkkojuhlien jalkoihin, mutta joita silti haluttiin perinteisesti juhlia. Tämä on kenties osaltaan vaikuttanut esim. joulun edistämiseen, että Joulupäivän (25.12) sijaan juhlimme jo päivää ennen, koska Talvipäivä meni vähän ohi suun. Tämä voi tehdä monista noidan juhlista monipäiväisiä kuten olen maininnutkin aikaisemmissa sapattipostauksissani. Monet vuotuisjuhlat ovat siis kuitenkin suomalaisittainkin tuttuja, viralliseen kalenteriin vakiintuneita juhlia (kuten vappu, juhannus, joulu..).

"Ilos ellää pittää vaikka päivä vähemmän"
-Wanha Sanonta-

Folklore mainitsee juhlien aattoyöt eräänlaiseksi rajatilaksi; maagisesti voimakkaiksi ajankohdiksi, jolloin on ollut tapana tehdä taikoja (joulutaikoja, juhannustaikoja, jne.). Vuotuisjuhlataiat eivät oikeastaan ole perustaikoja kummempia, vaan ihan tavallisia, perinteisiä tai talokeskeisiä juttuja vähän tilanteeseen sopien. Siinä missä Kekrinä kuulosteltiin enteitä, Vapun alla nostettiin hedelmällisyyttä, ja Juhannuksena lemmentaikoja tehtiin enemmän kuin jouluna, jolloin lähinnä keskityttiin vaurauteen. Muistakaa, että tavan kansa ei tehnyt taikoja joka päivä, ja ihmismieltä alati kiehtovat vauraus, rakkaus, kuolema ja tulevaisuuden tulkinta olivat hyvin keskeisiä joka juhlassa tavalla tai toisella. Suurimpia juhlapäiviä pidettiin siis sopivina myös salattujen asioiden tarkasteluun. Jokaisella meistä on varmaan omia, tiettyihin juhliin liittyviä perinteitä? No, juhlataiat ovat samanlaisia vuotuistapoja, parhaimmillaan siis hyvin henkilökohtaisia.
Voidaan ajatella, että aattoyö oli perinteisesti magian harjoittamisen aikaa, ja päivä itsessään hiljentymiselle ja rituaalityöskentelylle otollinen.

Vuodenkierron noudattaminen on tärkeää, sillä se pitää noidan yhteydessä luontoon ja virtaavaan energiaan. Perinnenoitana minun on ollut vaikea sisäistää wiccatapoja, saati että minun tarvitsisi, mutta voin silti juhlia sapatteja yhdistämällä sopivasti vanhaa ja uutta kansanperinnettä.

Jokainen juhlistaa juhlia tavallaan, vaikka vakiosymboliikka onkin olemassa. Esimerkiksi kesäisissä juhlissa näkyy harvoin kuivakukkia. Ryhmissä juhlitut sapatit nyt ovat väistämättä juhlavampia ja rituaalinomaisempia kuin vaikkapa yksityishenkilönä vietetty harras hetki. Sapattijuhlan ei tarvitse olla mikään rietas bakkanaali (jösses), pääasia kunhan juhlistat sitä jotenkin juhlavasti. Itselläni (tai tuskin kenelläkään) ei koskaan ole niin kiire tai niin kipeä olo, ettei kaikesta huolimatta saa kaivettua esiin edes muutamaa minuuttia, että voin rauhassa hiljentyä hetken, ja mahdollisesti suorittaa jonkin pienen, sapattipäivän teemaan sopivan rituaalin, ja esim. kiittää henkiolentoja, tonttuja tai jumalia. Muutoin omiin juhlaperinteisiin kuuluvat mm. alttarin koristelu, ruoanlaitto ja leivonta.

Maagisia päiviä ja iloisia juhlia kaikille lukijoilleni :)

Syyspäivän Tasaus

Syksyn ensimmäisen kuukauden ydinjuhla; Syyspäivän tasaus (n.22-23.9) on Kesäpäivän seisauksen tavoin pienempi sapatti. Tämä päivä tunnetaan englantilaisittain Autumn Equinox:ina, kelttiläisittäin juhla on Alban Elfed. Wicca-perinteessä päivää vastaava juhla on Mabon, jota he juhlivat yleensä muiden välisapattejen tavoin kiinteällä paikalla 21.pvä.

Syyspäivänä aurinko siirtyy pohjoiselta pallonpuoliskolta eteläiselle, ja päivä ja yö ovat yhtä pitkiä. Meille pohjoisen puoliskon asukkaille Syyspäivän tasaus tarkoittaa tavallaan kesän loppua, syksyn vastaanottamista, ja laskeutumista pimeään vuodenpuoliskoon. Ilottelu ja kevyt elämä väistyy, ilmat alkavat kylmetä ja illat pimetä, ja satokausi lähestyy loppuaan, vaikka viimeistä, kolmatta sadonkorjuuta juhlitaan vasta kuukauden kuluttua. Syyspäivä on siis myös toinen sadonkorjuujuhla; Metsän sadonkorjuun päivä. Luonnosta löytää sieniä, pähkinöitä, juuria, marjoja ja myöhäissyksyn yrttejä joita on nyt viimeistään hyvä kerätä talven varalle.

Kuten Kevätpäivän tasaukseen, tämänkin juhlan symboliikkaan kuuluu tasapaino, tasa-arvo ja jakaminen. Syyspäivän Tasauksen elementti on Vesi.
Ennen vanhaan jo Syyskuun 11 (Aleksanterin päivän ilta) oli aika, jolloin sytytettiin öljytuikut sun muut keinovalot ensimmäistä kertaa kesän jälkeen, sillä luonnonvaloa ei enää ollut riittävästi. Ensimmäisiä keinovaloja juhlistettiin usein pienellä snapsilla. Myöhemmin tämä tapa siirtyi Syyspäivän tasauksen tavoin myöhäisempään, ja meillekin tutumpaan ajankohtaan, joka rajaa pimeän ajan Kevätpäivän tasaukseen.
Syyspäivän tasauksesta on myös aloitettu tulevien talvisäiden ennustelu, mm. puiden kaarnaa tarkkailemalla, ja lintujen huutoja kuuntelemalla.

Syyspäivän tasaus sijoittuu kesän ja talven keskivaiheille, ja siksi siitä on helppo juhlistaa keittiön kautta kuten muitakin tasauksia ja seisauksia. Syksyisen juhlan aterialle sopivat mainiosti niin liha-kuin kasvisruoat, ja pääasiassa viljaisat ja ruokaisat ainekset, kuten hedelmät, pähkinät, juurekset ja potut, metsäsienet, suurimot, ja puurot (etenkin lese- ruis- ja monivilja), myös talkkuna. Liharuoista riista ja järvikalat. Neljän viljan puuro hunajaisella pähkinäkastikkeella on herkkua :)

Omassa keittiössä valmistuu mausteinen omenapiirakka. Myös leipävanukasta kannattaa kokeilla, onhan se tavallaan "kierrätysruoka". Kuten Talvipäivän seisauksena, tämä on hyvä päivä keittää glögiä. Mieluiten omenaista ja vaaleaa, punainen on mielestäni talvisempi valinta. Kuten Kevätpäivän tasauksena, tänään on hyvä päivä leipoa leipää (mieluummin tummaa tai moniviljaa kuin vaaleaa), ystäville tai rakkaille. Lisää taikinaan rouhittuja siemeniä tai yrttejä. Salvia, timjami ja nokkonen ovat mainioita Syyspäivän yrttejä.
 
(Hans Baldung: Two Witches, 1523)

Syyspäivän tasauksena voit myös heittää sananmukaisesti huolesi menemään. Laitan siis tähän yhden ihanan, Syyspäivän rituaalin:
-Kerää jotain pudonneita lehtiä ulkoa.
-Sytyä tilannetta parhaiten symboloiva kynttilä, ja hiljenny miettimään suurimpia huolenaiheitasi.
-Nimeä lehdet huoliksesi. Voit vaikka kirjoittaa niihin kynällä.
-Mene avoimelle tai korkealle paikalle (parveke käy hyvin), ja päästä huolilehtesi yksi kerrallaan tuulen vietäviksi.
-Visualisoi lehti kerrallaan kuinka huolesi helittävät, eivätkä enää paljoa paina :)

*Mikäli poltat suitsukkeita, mausteiset ja yrttiset tuoksut ovat päivän sana. Kokeile Santelipuuta, Ambraa, Mirhamia Salviaa tai Oopiumia (siis sitä suitsuketta, älä kuvittelekaan että vihjailisin muuta!!).
Kynttilöissä lämpimät, maanläheiset ruskametsän sävyt ovat omiaan jos on vaikeuksia valita ;D

Voit juhlistaa sapattia yhtä hyvin yksin kuin yhdessä. Listaan tähän taas jotain pikku puuhia:

-Käy kävelyllä syksyisessä metsässä tai puistossa. Myös eläinystävän voi viedä lenkille. Tarjoaa myös mahdollisuuden ekotekoihin; Ota pieni pussi mukaan, jos törmäät vaikka huolimattomien ihmisten nakkelemiin karkkipapereihin. Tai parempaa; herkullisiin metsäsieniin :)
-Kerää syksyn viimeisiä kukkia ja yrttejä, ja kuivata ne potpurreihin talven varalle.
-Kääriydy lämpimään huopaan tai peittoon, ja juo kupillinen lämmintä juomaa, kuten glögiä tai teetä ulkotiloissa, kuten parvekkeella ja nauti syyssäästä.
-Valmista ruoka yhdessä rakkaasi kanssa, vaikkei hänellä jauhopeukaloa olisikaan.
-Skoolaa Syyspäiväntasausta pienellä viinaryypyllä, muista tarjota myös haltijoille ja vie uhri luonnonhengille.
-Soita ystävälle josta et ole aikoihin kuullut mitään, tai jolle sinun on pitänyt ottaa yhteyttä jo pitkään mutta se on sitten aina jostain syystä jäänyt.
-Moikkaa sisäistä lastasi. Pelatkaa ja leikkikää ulkona jotain lapsuutesi reipasta ulkopeliä, kuten "Maata" tai "Peiliä", tai hypätkää narua kuten silloin joskus.
-Sytytä muutama kynttilä auringon laskeuduttua muistuttamaan sinua alkavasta pimeydestä.
-Kiitä jumaliasi menneestä kesästä ja sadosta, ja ota vastaan alkava syksy.
-Käsityöihmisille tämä on mainio aika valmistaa rituaaliluutasi, ja kerätä varvut metsästä siinä missä muukin sato :)
-Tämä on myös hyvä aika laittaa Talvipäivän seisauksen viinit maustumaan, tai marinoida kalat ;)

Kotonoita toivottaa siis lukijoilleen raikasta Syyspäivän tasausta :)