Koiranheisi (Viburnum Opulus)

Koiranheisi, eli Koiranheisipuu on Heisien (Viburnum) sukuun kuuluva, seljojen sukuinen pensaskasvi, eli ei varsinaisesti puu. Koiranheisi kauniine, valkoisine kukkineen onkin monille tuttu koristeistutuksilta tai vanhoista puutarhoista. Koristekasvina käytetään erityisesti kasvin jalostettua muotoa (V. Opulus Sterilis), joka tunnetaan suurten, pyöreiden kukkaterttujensa ansiosta myös "Lumipalloheitenä" tai "Lumipallopuuna".

(Kuva: Wikimedia Commons)

Koiranheisipuu puhkeaa syksyllä punaisiin marjoihin, jotka kasvavat pienissä tertuissa vähän samoin kuin orapihlajalla. Koiranheisi on kaunis kasvi, mutta sen haju on jokseenkin vastenmielinen. Erikoisominaisuutena mainittakoon, että kasvi huijaa pölyttäjiä suurilla feikkikukilla, jotka reunustavat muuten vaatimatonta kukkaterttua. Kyseiset, kukintoon ulommaisen kehän muodostavat feikkikukat ovat täysin suvuttomia, kuten lähempi tarkastelu yleensä osoittaa (katso alempi kuva); Niillä ei ole suvunjatkamiseen tarvittavia emejä eikä heteitä, ja niiden ainoa tarkoitus on vain kiinnittää pölyttäjien huomio. Kun vaikkapa hämmästynyt kimalainen pyörii kukkatertussa etsien isoista kukista paikkaa josta imeä mettä, se tulee samalla pölyttäneeksi vaatimattomat, mutta oikeat kukat tertun keskeltä. Vastaavanlaista huijausta harrastaa mm. Joulutähti (Euphorbia Pulcherrima). Mainittakoon vielä, että Koiranheiden kukat ovat kaksineuvoisia.

(Koiranheisipuun valkeat feikkikukat muistuttavat tekokukkia)

Koiranheisi on sangen, köh; epä-naisellisesta hajustaan huolimatta, feminiininen naistenkasvi, joka on yhdistetty sekä naiskauneuteen että uhmakkuuteen. Koiranheisi liittyy vahvasti maan ja ilman elementtiin, vanhoihin, Akka-aspektin jumalattariin ja sotureihin, kuten Hecateen, Louheen, Bellonaan, Sekhmetiin ja Pallas Atheneen.
Druideille Koiranheisi oli nimeltään Peith, mikä assosioi kasvin mm. Samhainiin ja wanhaan Talvipäivään. Koiranheisi sopii siis hyvin Talvipäivän kasviksi.
Englannissa Koiranheiden kukkatertut yhdistetty helluntaihin, ja Itä-Euroopassa puun marjoja on lisätty amulettipussukoihin runsaamman sadon takaamiseksi.
Wiccat puolestaan ovat käyttäneet Koiranheiden marjojen mehua rituaaleissa veren korvikkeena, ja sitä on lisätty mm. musteeseen jolla kirjoitetaan Varjojen Kirjaan (=Wiccojen Mustakirja).

Moni olettaa, ettei Koiranheisipuulla olisi juurikaan käyttöä magiassa, sillä magian saralta monille noidille tutumpi lienee V. Lantanoides, eli Hurtanheisi (eng. Hobblebush/Witch-Hobble). Hurtanheisi on pensasmainen heisilajike, joka takertuu jalkoihin ja kamppaa tiheikössä kulkijan helposti, ja usein. "Hobble" tarkoittaakin ontuvaa kävelyä. Hurtanheiden juurakkorihmat tunnetaankin Hoodoon piirissä Paholaisen kengännauhoina (Devil's shoestring). Paholaisen kengännauhat on voimakkaasti suojeleva ja pahaa karkottava yrtti, joka sopii niin amuletteihin kuin ripustettavaksi oven päälle. Ehkä sen on tarkoitus kompastuttaa paholainen?
Paholaisen kengännauhaa voi myös sitoa vaikka ranteeseen (vasen käsi vastaan ottaa, oikea käsi ojentaa). Magiassa viitataan samalla tavoin kengännauhoihin, puhuttaessa yleisesti erilajisista, rönsyjuurista kasveista, mutta heidet ovat ainakin karkotusasioissa parhaimmistoa. Kotoisen Koiranheiden juurakkoa voi siis käyttää pitkälti samoin kuin Hurtanheiden juuria, eli Koiranheisi on yllättävän monikäyttöinen.

Koiranheisi on näyttävä kesäkasvi vaikka alttarikoristeena, mutta se sopii myös syksyyn kirjavan ruskavärityksensä ansioista. Koiranheisi sopii myös suitsukkeisiin, tai rentouttavaan teekupilliseen ennen suoritettavaa rituaalia, etenkin, jos rituaaliin liittyy vainajia tai metsänolentoja.
Kaksineuvoisuutensa vuoksi kasvi on yhdistetty eroottisesti mm. hermafrodiaan, ja kasvi on maagisesti siis tavallaan sekä femi-, että maskuliininen, kun taas feikkikukat yhdistävät puun sukupuolettomuuteen. Koiranheisi sopii siis mainiosti etenkin trans-, että sukupuolineutraalien henkilöiden lemmentaikoihin ;)

Kotikosmeettisia ominaisuuksia Koiranheidellä ei ole, ja kasvi soveltuu myös vaihtelevasti kotiapteekkiin, sillä se voi aiheuttaa herkimmille allergisia oireita. Kasvista käytetään pääasiassa kaarnaa ja marjoja. Koiranheisipuuta on käytetty lähinnä sisäisesti. Kaarnaa tippoina, teenä ja haudukkeina, ja marjoja ruoan seassa tai mehuna.

Marjat ovat hapokkaan kirpeitä, mutta niitä ei kuitenkaan pitäisi nauttia paljaaltaan tuoreena. Marjat pitäisi keittää tai kuivata, tai ne voivat aiheuttaa ripulia tai pahoinvointia. Tuoreita marjoja onkin ennen wanhaan käytetty mm. laksatiivina ja eläinten koliikkiin.
Kuivatut marjat muistuttavat maultaan kuivattuja karpaloita, ja sisältävät käsiteltyinäkin paljon C-, ja K-vitamiinia.
Kaarnakeite puolestaan rentouttaa lihaksia, lievittää lihaskipuja ja suonenvetoja, ja auttaa kramppeihin. Aikoinaan Koiranheisipuuta on käytetty mm. kaatumataudin, eli epilepsian, hoitoon, lihassärkyihin ja suonenvetoon. Koiranheisi rauhoittaa, lievittää kipuja ja sopii myös nivelvaivoihin. Kasvilla on myös verenpainetta alentava vaikutus.

Naisten kasvina koiranheisipuulla on hoidettu myös erinäisiä naistenvaivoja, kuten kuukautiskramppeja ja kohdun ennenaikaista supistelua. Kasvilla on siis pyritty ehkäisemään keskenmenoa, mutta myös tasapainottamaan elimistöä synnytyksen tai keskenmenon jälkeen.
Koiranheidellä on hoidettu myös erinäisiä rauhasvaivoja, kuten struumaa. Turvonneita rauhasia voi hoitaa kaarnahauteella myös kotikuroisesti. Lihasjäykkyyteenkin voi kotona kokeilla esim. koiranheisikylpyä, tai keittää kaarnaa hieman öljyssä ja käyttää näin saatua (jäähdytettyä) heisiöljyä hierontaöljynä.

(Vanhan Koiranheiden runko)

Huom: Vältä koiranheiden sisäistä käyttöä mikäli olet allerginen asetyylisalisyylihapolle, tai sinulla on verenohennuslääkitys. Koiranheiden kaarna sisältää myös tanniinia, eli jos saat esim. punaviinistä päänsäryn, saat sen varmasti myös Koiranheidestä.

Uskomuksia:
-Vastoin yleistä uskomusta Koiranheisi ei ole myrkyllinen. Luulot Koiranheiden myrkyllisyydestä liittyvät todennäköisemmin kasvin sekoittamisesta Terttuseljaan (Sambucus Racemosa), jonka marjatertut muistuttavat vähän Koiranheiden vastaavia. Lisäksi molemmat pensaat suosivat samantyylisiä kasvupaikkoja, ja voivat Koiranheidelle suotuisissa oloissa versoa jopa rinnakkain. Terttuseljan marjat ovat myrkyllisiä, ja Koiranheiden marjat maistuvat kamalille.
-Pihaan istutettu koiranheisi karkottaa noitia.

Haltijapuut, Uhripuut, Haltian puut

Haltijapuu (eli tonttipuu) tunnetaan myös haltiapuuna, ja on tavallaan pihan ja talonväen "oma puu, eli tonttia hallitseva puu"; Pyhä, palvottu ja kunnioitettu yksilö. Puu oli vähän kuin metsän versio kodinhaltijasta ja tontusta, eli tontinhaltijasta. Kuten sekä puun ja tontun nimestä voi päätellä, ne todella hallitsevat/omaavat alueen jolla vaikuttavat, kuten omistaja/pitäjä/omaaja eli haltija. Puu oli tontun tapaan yliluonnollisena pidetty haltiaolento, jolla oli valta säädellä talon menestystä.
 
Pyhät Lehdot

Suomessa puita on kunnioitettu ja palvottu kautta aikojen, sillä olihan metsällä nykyistä suurempi merkitys ihmisten elintason kannalta, niin marjojen, yrttien, munien kuin riistan lähteenä, puuaineksesta puhumattakaan. Metsä edusti paitsi hyvää, myös pahaa; Petojen, myrkkykasvien ja eksymisen uhka oli todellinen, joten siinä missä metsää palvottiin, sitä oli tarve myös aika ajoin lepytellä.

Pyhät lehdot, eli pienet, usein erikseen rajatut tai aidatut metsiköt, olivat Jumalille pyhitettyjä, pyhiä paikkoja (tunnetaan myös uhrilehtoina ja hiitenä) joissa jumalille uhrattiin ruokaa ja omaisuutta jotta he pysyisivät suopeina. Pyhissä lehdoissa ihmissielu yhdistyi luonnon kanssa kuten metsässä. Lehdossa oli yleensä alttari, uhriaitaus tai jonkinlainen jumalankuva. Ihmisellä ei ollut asiaa uhriaitaukseen, se oli jumalten maata.
Pyhät lehdot toimivat kyläyhteisön keskeisinä palvontapaikkoina, jollaiseksi esim. kirkko vakiintui myöhemmin, mutta yksityisillä ihmisillä oli usein talokohtaisempia palvonnankohteita, eli haltijapuita. Ero on vähän samanlainen kuin kristittyjen kirkon yhteisellä alttaritaululla ja yksityishenkilön pitämällä ikonilla.

Pyhät Puut

Haltijapuu ei siis liittynyt Uhrilehtoon, vaan oli erillinen palvontapaikkansa. Haltijapuuta ei myöskään pidä sekoittaa karsikkopuuhun, vaikka sellainenkin saattoi tontilta löytyä. Haltijapuita oli yleensä alueilla joissa pyhiä lehtoja ei ollut, ja niiden palvonta oli piha/perhekeskeisempää kuin julkisemmissa lehdoissa.
Puilla oli oma henkensä; Puuolento/puuhaltia joka asui puun sisällä. Paikoin uskottiin myös, että puun haltia asui puun varjossa. Kun Haltijapuuta palvottiin, palvottiin samalla puun haltiaa, jotta se pysyisi suopeana. Lisäksi taloissa, joissa pidettiin lyylityseläimiä, saattoi eläimellä olla oma, erityinen paikkansa Pyhän puun juurella. Yleisimpiä olivat kivikasat lyylikäärmeille, tai lehtikasat siilille.

Haltijapuu rinnastettiin myös maailmanpuuhun, eli puulla katsottiin olevan yhteytensä sekä Yliseen että Aliseen latvansa ja juuriensa avulla. Pidettiin erityisen onnekkaana, jos eläimet tai linnut viihtyvät jumalpuun oksilla, jotka kuvasivat Keskistä maailmaa.
Alueittain haltijapuun nimi vaihteli: mm. haltian puu, kotipuu, uhripuu, hoitopuu, aljopuu, lyylitys- tai lyylipuu, jumalpuu, tontin puu, pidetyspuu, pitämyspuu ja elättipuu. Hyvällä puulla oli siis monta nimeä. Haltijapuu oli yleensä maailmanpuun tavoin lehtipuu, mutta ei havupuukaan ollut tavaton. Yleisimpiä puuhaltioita olivat Yliset, eli hyviät puut kuten Pihlaja, Koivu, Tammi, Lehtikuusi ja Mänty.

Haltijapuu on yleensä vartavasten paikalleen istutettu puu. Kun taloa ruvettiin rakentamaan, otettiin tontilta raivattavista puista talteen sopiva vesa, joka sitten istutettiin pihaan sopivalle paikalle ja kasvatettiin Haltijapuun rooliin. Näin puu oli tavallaan "samaa verta" talon kanssa, ja kuuliainen tontilleen ja sen asukkaille. Niin pieni vesa sitten kasvoi ja varttui puuhaltiaksi pihalle. Uskottiin että puun piti olla taloa nuorempi, vanhempi kun ei ala palvelemaan nuorempaansa. Mainittakoon, että taimia oli muutenkin ollut tapana istuttaa suurien elämänmuutosten yhteydessä. Joskus haltijapuu taas oli pihan vanhin tai uljain (ja näin ollenhan se saattoi olla se suurinkin,) puu, eli tässäkin poikkeus vahvisti säännön.

Puupäät

Uuden jumalmallin mukanaan tuoma kirkko tietenkin koki sekä uhrilehdot että pyhät puut pakanallisena jumalanpilkkana. Koska pyhät lehdot olivat syöpyneet kansan mieliin ennestään tuttuina, turvallisina palvontapaikkoina, ne tietysti pitivät ihmiset poissa "ainoan oikean jumalan" huomasta (eli kirkoista), ja verotti kristittyjen jumalalta palvojia (ja kirkolta kolehtia). Ainoana ratkaisuna nähtiin näiden muinaisten pyhien paikkojen, eli kansan omien luonnonpyhättöjen, tuhoaminen (kuinkas muutenkaan). Mainittakoon, ettei näiden lehtojen tuhoaminen ollut mitenkään Suomalainen erikoisuus, vaan Pyhiä puistikkoja pantiin kirkon toimesta matalaksi yleisesti ympäri Skandinaviaa ja Eurooppaa.

Luterilainen kirkko siis pyrki viranomaisia tuhovoimanaan ja tukenaan käyttäen hakkauttamaan maan tasalle pakanallisina pidettyjä pyhiä lehtoja, joita etsittiin tuhottaviksi vielä 1700-luvulla. Kirkko teki valitettavan tarkkaa työtä, ja alkoi lopulta vainoamaan myös ihmisten haltijapuita, määräten myös ne hävitettäviksi. Papisto ei kuitenkaan löytänyt mistään vapaaehtoisia pilkkomaan kansan rakastamia, henkilökohtaisesti palvottuja puita, minkä vuoksi Pyhien lehtojen kadotessa monet yksittäiset pyhät puut pelastuivat hävitykseltä.
Vaikka monet wanhan kansan tavat, taiat ja perinteet sekoittuivat jotenkin kristin kanssa, näin ei kuitenkaan koskaan käynyt kansan pyhille puille. Puun juurella ei uhrattu Jeesukselle eikä "Isä meittä" luettu. Näkyvinpänä muutoksena kristin myötä mainittakoon kuitenkin, että Katolisen kirkon myötä pyhille puille ei enää uhrattu mitään liharuokia suurimpina pyhäpäivinä.

Uhrilehtoja ja Haltijapuita esiintyi erityisesti Suomalais-ugrilaisilla alueilla, ja Itärajan takana, mikä on merkittävää, sillä Venäjän puolella kristiltä on todella säästynyt useita muinaisia uhrilehtoja liki alkuperäisasussaan. Esim. Inkeriläisten pyhien lehtojen perusteella on onnistuttu rakentamaan nykypäivään kuvaa millaisia suomalaisetkin pyhät lehdot mahdollisesti ovat olleet.
 
Pidetyt Puut

Kotipuuta oli vuoden mittaan ollut tapana muistaa säännöllisesti erilaisilla ruoka- ja juomauhreilla sekä lahjoilla, pitkälti samoin kuten kuppi- ja seitakiviäkin, jotta tontin asukkaat näin pitäisivät puuhaltijan hyväntuulisena, ja saisivat osansa puun/puun haltian suojelevasta vaikutuksesta. Puulle uhrattiin erityisesti suurina juhlapyhinä sekä ennen isompia vuotuistöitä, kuten kylvön tai elonkorjuun aloittamista ja karjan laskemista niitylle, sekä ennen suuria elämänmuutoksia, kuten naimisiinmenoa tai hautajaisia.

Antimet ja uhrit joko asetettiinm kaadettiin tai haudattiin puun juurelle, tai rungolle, tai ripustettiin sen oksille, riippuen vähän mistä suunnasta johtuvaan asiaan kaivattiin parannusta, tai mitä milloinkin juhlittiin. Suosittuja ruokauhreja olivat tietenkin viina ja olut, vilja ja suola, leipä, puurot ja juustot, jotka tarjoiltiin usein tilaisuuteen valmistetuista tuokkosista. Juomat kaadettiin runkoa pitkin alas maahan. Myös riistaeläinten hampaita tai luita, pieniä käsitöitä, hopealantteja ja kuparirahoja jätettiin puulle lahjaksi.
Puulle luettiin kaikenlaisia rukouksia ja loitsuja, laulettiin lauluja, annettiin lupauksia, eikä puuta milloinkaan häiritty, eikä sitä edes kosketettu turhaan. Tontinhaltijapuu saatettiinkin aidata tai muuten erottaa muista pihan puista, sillä olihan se erityinen, pyhä olento. Mikäli puu sairastui tai tonttu hylkäsi talon asukkaat, oli odotettavissa huonoa onnea, vaikeita aikoja ja katovuosia, kuolemantapauksista nyt puhumattakaan. Erityisen paljon pahaa uskottiin koituvan sille, joka uskalsi kaataa pidetyn haltijapuun.

Poikkeuksena mainittakoon, että jos talolla oli jatkuvaa huonoa onnea, kuten tauteja, vilja lakosi tai mätäni tai pedot raatelivat karjan, saattoi isäntä itse kaataa tonttinsa Haltijapuun mikäli puuhaltiaa pidettiin kelvottomana. Virkaheiton haltijapuun tilalle istutettiin yleensä uusi vesa, parempaa lykkyä toivoen..
 
Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto

Puut nähdään nykyisinkin rauhoittavina ja kauniina, ja harva todella vihaa puita (paitsi ehkä allergikot siitepölyaikaan). Omassakin koti- tai vaikka kesämökin pihassa voi nykyisin olla puu, jonka on aina kokenut jotenkin erityiseksi, tai ehkä sinulla on oma uhripuu, joka kuuntelee huolet ja auttaa hädässä?

Nykyisin Haltijapuun valinta liittynee ehkä enemmän puun sijaintiin, ulkonäköön, ja yleiskuvaan, sillä harva enää istuttaa haltijapuun talon rakennettuaan, puhumattakaan, että viipyisi samalla paikalla monta sukupolvea. Kuinka puuhun sitten kiinnitetään huomiota? Jaa-a.. Jotkut puut vain tuntuvat erottuvan ympäristöstään muita paremmin. Vähän kuin ihmisetkin :)

Vaikkei puita palvoisikaan, kannattaa luontoa kohdella hyvin, pitäähän se meidät hengissä tänäkin päivänä. Metsästä on aivan eri juttu poimia marjoja ja sieniä kuin kaupan pakastealtaasta, ja ikkunasta levittäytyvä, elävä metsämaisema voittaa aina kylmän näytönsäästäjän. Moni sanoo saavansa voimaa puun halaamisesta, tai sen katveessa rentoutumisesta. Saatamme myös koputtaa puuta suojautuaksemme pahalta.

Uskomuksia:
-Puut unessa ovat yleensä hyviä enteitä. Jos kiipeät unessa puuhun, kertoo se että tulet menestymään yrityksissäsi. Jos putoat alas, varoittaa se onnettomuudesta. Kaatunut puu kertoo muuttuvasta tilanteesta. Puun istuttaminen unessa puolestaan on avioliitto- tai lapsienne.
-Puu kuunteli ja ymmärsi ihmisten, etenkin talon naisten murheet muita ihmisiä paremmin.
-Jos metsässä tapaa kolme puuta tasaisessa rivissä, asuu niiden haltia viimeisen puun alla.
-Kun puuta kaadettiin, koputettiin ensin puun runkoa kirveen hamaralla, jotta puussa asuva haltia siirtyisi puun alimpaan oksaan. Sitten oksa katkaistiin, ja heitettiin metsään. Näin puuhaltia ei kuollut kun puu kaadettiin.

*Menitkö sekaisin? Lunttaa Wikisanakirjasta.

Joulupuu

"Tuomitaan ja tapetaan,
Kuoltuaan koristellaan,
Heitetään kuitenkin hautaamatta,
Mikä se on?"

Niin, tämä ei varsinaisesti ole oma puulajinsa, vaan tuttuun juhlaan liitetty, tunnettu koriste. Joulupuu on perinteisesti kuusipuu, vaikkei mänty- tai muukaan havupuu ole tavaton.
Kautta historian eri kulttuureissa on ihasteltu ja kunnioitettu puita eri tavoin, ja puut oksineen ovat kuuluneet myös monenlaisten juhlien koristeisiin. Suomessakin pidämme esim. juhannuskoivuja, mutta juhannuskuusetkaan eivät ennen wanhaan olleet tavattomia. Myös hääjuhliin saatettiin aikoinaan laittaa kuusi pystyyn.
 
Joulupuu on Varastettu

Edelleenkin jaksetaan kiistellä siitä, onko joulupuu alkujaan pakanallinen vai kristillinen symboli, siitä kun löytyy paljon viittauksia molempiin vaihtoehtoihin, ja etsivähän aina löytää. Aloitetaan ruotiminen vaikka niistä joulukuusen pakanallisista juurista; Joulupuun mainitaan mm. muistuttavan pakanalliset juuret omaavaa Vappu/juhannussalkoa, tai sitä pidetään salon talvisena vastineena. Kuusi on tietenkin tärkeä puu monissa pakanauskonnoissa, missä se usein samaistetaan maailmanpuuhun, ja lisäksi ikivihreä puu yhdistetään vahvasti kuolemattomuuteen, tulielementtiin ja suojelukseen. Kuusi yhdistetään usein myös pakanallisiin metsänjumaliin, kuten Tapioon ja Sarvipäiseen peurajumalaan. Koristeltu joulupuu oli lisäksi hedelmällisyyden ja elinvoiman symboli.

Pakanallisissa Keskitalven juhlissa ikivihreät oksat olivat suosittuja koristeita myös sisätiloissa, sillä ne muistuttivat saapuvasta keväästä ja toivat näin lohtua hankien keskelle. Haluttua vihreyttä talven keskelle saatiin parhaiten tietenkin havupuista. Germaaniseen Yule-juhlaan puu kuitenkin kaadettiin sen rungon takia, josta jouluhalko valmistettiin. Kaadetun puun oksilla ja kävyillä puolestaan koristeltiin tupa. Suomessa talon pyhää tonttipuuta muistettiin antimilla Talvipäivänä, ja myöhempinä aikoina jouluna, vaikka kirkko pitikin moista jumalattomana. Pakanatapoihin juurtunut kansa toi elämää symboloivia, ikivihreitä oksia myös kirkon joulualttarille koristeeksi ja lahjaksi. Protestanttinen kirkko hyväksyi tavan sillä oksien katsottiin edustavan vaurautta. Katolinen kirkko puolestaan vastusti tapaa, sillä se piti kuusenoksia ja kuusta edelleen pakanallisina.

Tästä päästäänkin sitten joulukuusen kirkollisiin juuriin: Uskonpuhdistuksen jyllätessä vehreästä, pakanallisesta kuusesta muotoutui katolisen jouluseimen protestanttinen vastine. Koristeltu, kaunis kuusi oli kristityn silmin kuin itämaan tietäjien lahja Jeesus-lapselle. Näin myös kuusen latvaan asetettu koriste-enkeli tai -tähti kuuluu kristittyyn kuusiperinteeseen. Kristityn mytologian mukaan enkeli nimittäin ilmoitti Jeesuksen syntymästä paimenille, ja suuri, loistava tähti johdatti itäisen maan viisaat miehet lahjoineen vastasyntyneen luo. Tässä mielessä joulukuusi voidaankin nähdä seimikuvaelmana, laitetaanhan lahjat perinteisesti kuusen alle tähden tuikkiessa latvassa. Puun koristeet paitsi kuvasivat rikkautta ja rahaa, mutta ilmeisesti miellyttivät myös kristittyjen jumalan silmää, kuin kauniit, kullatut ikonit ikään.

Kuuseen liittyy kristinperinteessä eräskin tarina, jossa pyhiinvaeltava Jeesus  joutui myrskyn yllättämäksi, ja haki suojaa metsästä. Kuusi oli puista ainoa joka avasi lehvänsä jotta uupunut mies saattoi levähtää suojassa myrskyltä kuusen oksien alla. Palkkioksi puun laupeudesta Jeesus muutti kuusen ikivihreäksi. Tarinan muunnoksessa myös mänty tarjosi apuaan uupuneelle, mutta puun muodon vuoksi sen juurella on vaikea suojautua myrskyltä. Kuitenkin ystävällisyytensä vuoksi myös männystä tuli palkkioksi ikivihreä. Samanlaisia tarinoita eri uskontojen keskushahmoista ja suojaa tarjoavista, laupeista puista löytyy myös monista muista mytologioista.
Kristillisesti kuusen on myös mainittu symboloivan kristin mytologian "paratiisin puuta", josta syöminen johti rangaistukseen. Joulukuusen koristepallojen onkin ajoittain mainittu esittävän puun hyvän ja pahan tiedon hedelmiä.

Kaikenlaiset pakanat eri kulttuureissa ovat siis käyttäneet ikivihreiden puiden osia koristeena rituaaleissaan ja juhlissaan jo kauan ennen kristinsuuntausta. Siinä mielessä Joulupuu olisi siis pakanallinen, köh, reliikki, siinä missä esim. rituaalinen juoma-astia tai juhla-alttari. Pakanat toivat alkujaan kuusen metsästä tupaan, toki, mutta oikeastaan vasta kristityt nostivat puun jalustalle, ja tekivät siitä kokonaisuudessaan palvottavan koristeen. Siinä mielessä joulupuu olisi siis kristillinen.
Tarvittaessa molemmat osapuolet keksivät kyllä lisää hyvin perusteltuja argumentteja asiansa tueksi..
Molempi parempi, eikö? Onhan joulu yhteistä aikaa ja kaikilla hyvä tahto ja niin päin pois.

Oi Kuusipuu

Koristellun joulukuusen esi-isänä voidaan ehkä pitää keskiaikaista tapaa koristella pieniä kuusen oksia. 1400-luvulla Baltian maissa kauppiaat koristelivat jo pieniä kuusia keskitalven juhlan aikaan. 1500-luvulla Saksassa ja Sveitsissä käsityöläiskillat puolestaan koristelivat kuusenhavuja makeisilla ja lahjoittivat niitä toisiin kiltataloihin kuin kukkia. Myös sairaaloihin oli tapana tuoda talvisin koristekuusia ilahduttamaan potilaita, ja myöhemmin tapa vakiintui jouluun. Nykyinen joulupuuperinne on todennäköisesti lähtöisin Saksasta, missä aateliset innostuivat koristelemaan kotinsa ikivihreillä kuusilla.

Kirkon mainitaan aluksi vastustaneen kansan kuusitapaa, mutta huonolla menestyksellä. Kun kristin papisto lopulta nöyrtyi kansan suosiman kuusiperinteen edessä, joulukuusten isäksi kristittyjen keskuudessa kohosi eräs saksalainen pappi; Martti Luther. Tarinan mukaan kerran kotimatkallaan Wittenbergiin Martti Luther näki kauniin tähtitaivaan kuusimetsän yllä, ja liikuttui näystä niin syvästi, että halusi jakaa kauneuden myös seurakuntansa kanssa. Siinä missä hartaimmissa kodeissa yhä epäiltiin tämän "uuden trendin", eli joulukuusen, "kristillisyyttä", mainittu Luther-tarina oli omiaan vakuuttamaan heidätkin vihdoin kuusifaneiksi. Luther-tarinan ansiosta joulukuusiperinne levisi kristittyihin koteihin ympäri Euroopan. Kertomus Lutherista joulukuusen isänä on sittemmin historioitsijoiden toimesta kumottu, mutta tarinan suosio oli aikoinaan riittävä luodakseen joulukuuselle jalansijaa kristittynä ikonina, ja tehdäkseen puusta tärkeän osan niin joulun-, kuin joulukuusen historiaa.
Amerikkaan joulukuusi ehti vain hieman myöhemmin, 1770-luvulla saksalaisten sotilaiden mukana.
Suomeen joulukuusiperinne saapui myös Saksasta, 1800-luvulla. Suomen ensimmäinen "virallinen" maininta joulukuusesta onkin vuodelta v.1829 Helsingistä. Paroni von Klinckowström oli hankkinut kotinsa koristeeksi kahdeksan joulukuusta. Säätyläiskodeista koko kansan pariin kuusi kuitenkin levisi vasta 1900-luvulla.

..ja Lehväs Uskolliset

Perinteisesti joulupuu on kaatamisen jälkeen puettu komeaan juhla-asuun. Alunperin koristeet olivat syötäviä, kuten omenoita, makeisia ja pähkinöitä. Syötävät koristeina ovat sittemmin jääneet taka-alalle, ja nykyään ne tarjoillaan omista astioistaan. Tavallisesti koristeisiin kuuluvat pienet koristekynttilät, sekä erilaiset koreat killuttimet joita ripustetaan oksille. Tavallisimpia killuttimia ovat erilaiset oljista punotut maskotit, koristepallot, -kävyt ja -jääpuikot. Kuusenkoristeet valmistetaan nykyisin pääasiassa muovista, mutta myös metallista, puusta ja lasista valmistettuja koristeita on tarjolla. Kuusi saatetaan verhota lisäksi kauniilla koristenauhoilla, maskottinauhoilla tai lippunauhoilla. Varsinkin Suomen itsenäistymisen jälkeen suomenlippunauhat olivat suosittuja kuusenkoristeita.

Kuusen latvassa on usein vielä erillinen, näyttävä somiste. Kristityissä kodeissa suosituimpia ovat juuri mainitut enkeli tai tähti, mutta uskontoneutraalimpi, hieman minareettia muistuttava, koristeellinen kärkiosakaan ei ole tavaton. Nykytähdet ovat usein kimaltavaa muovipunosta ja metallilankaa, kun taas wanhemmat tähdet olivat usein metallilevyistä valmistettuja tai lasista puhallettuja.
Tähteä ja "minareettikoristetta" pidetään nykyään myös aika neutraaleina, eikä niitä enää juuri assosioida mitenkään uskonnollisiksi symboleiksi kuusen latvassa koreillessaan. Monille latvatähti onkin vain "suvusta opittu tapa". Latvassa on usein ollut myös vain kynttilä.
Luonnonuskovissa ja pakanakodeissa latvakoristeet vaihtelevat samoin erilaisista, uskonnollisista symboleista, ja koristelluista seppeleistä olkihahmoihin, maskotteihin ja erilaisiin taivaankappaleisiin. Esim. Suomalaisittain latvaan sopii mainiosti vaikka käpälikkö eli hannunvaakuna, suomalainen hakaristi, pentagrammi tai tärkeän riistaeläimen osa, ja Wiccakuusen latvaa voivat koristaa esim. Yuleen liitetyt symbolit, kuten aurinko tai peuransarvi. Pakanakuusen latvaan voi laittaa myös käpykoristeen, juhlan väriin sointuvan rusettinauhan, tai rautatammen-, tai mistelinoksan.

Kuusivarkaisiin..

"Alkuperäiset" joulukuuset olivat siis lähinnä varakkaiden kaupunkilaisporvarien tapa. Jouluiseen koristekuuseen mieltyneet ihmiset hankkivat yleensä useampiakin kuusia, ja varakkaissa perheissä joka huoneessa saattoi olla kuusi, ja julkisia tiloja koristeltiin useilla kuusilla ja pienillä metsiköillä. Kuusia aseteltiin hyllyille ja ripusteltiin kattoon. Eksoottinen joulukuusi oli siis parhaimmillaan muodikas uutuus ja näyttävä statussymboli. Omalla kuusella ei muuten ollut väliä, kunhan se oli prameampi kuin naapurilla. Tavan tallaajat omaksuivat luonnollisesti osansa tästä säätyläisten trendi-ilmiöstä, ja pian joulukuusia oli joka paikassa. Ensi alkuun kansan kuuset olivat vain pieniä pöytäkuusia, jotka kysynnän kasvaessa kasvoivat suuriin, lattialla pidettäviin mittoihin.

Kuten monet muutkin "uudet villitykset", herätti joulukuusikin ajatuksena alkuun närää eri ihmisryhmissä, niin duunareissa. poliittisissa, ja, kuusen kristillisestä mainostuksesta huolimatta, myös uskovaisissa ryhmissä. Metsien pelättiin katoavan kaikkien intoillessa kuusikkoa kotiin, eikä puuta myöskään pidetty turvallisena. Viimeisin argumentti olikin asiallinen, sillä alunperin kuusenkynttilät todella olivat oikeita, kuusen oksiin kiinnitettäviä pikkukynttilöitä, joiden ansiosta kuusi oli todellinen palovaara. Kaikkiin koteihin kuusta ei kuitenkaan, sen suosiosta huolimatta, hankittu, mutta kuusettomat kansalaiset saivat oman joulupuun sijaan ihailla julkisia kuusia, kuten toriaukioille tai koulujen joulujuhliin hankittuja puita.

Taas kun Joululta Näyttää

Voidaan siis sanoa, että eri talvijuhlien ja juhlaperinteiden sekoittuessa keskenään, pääasiassa kristittyjen levittämä joulukuusiperinne on lopulta löytänyt, kaikessa rauhassa, tiensä myös monen pakanan ja noidan jouluun. Jouluhalkoa kuusi ei koskaan syrjäyttänyt, ja monilla pakanoilla onkin jouluna sekä halko että kuusi. Toisaalta, tämä Talvipäivän pakanallinen jouluhalko on puolestaan päätynyt moneen kristittyyn joulupöytään pölkyn muotoisen leivoksen muodossa; Jouluhalko-kakku on alkujaan ranskalainen jouluperinne ja pakanallista alkuperää. Joulu todella on yhteistä aikaa ;D

Kuuseen koristeineen on helppo liittää kahmaloitain erilaista symboliikkaa, ja kuusen voi vaivatta koristella joko uskonnolliseksi alttariksi tai neutraaliksi silmäniloksi.
Kuusi on komea, oli se oikea tai feikki, ja puu olohuoneessa on etenkin kaupunkilaisille myös eräänlainen metsän symboli, jonka alla lasten on mukava leikkiä, aikuisten romanttista tunnelmoida, ja jonka huomaan katetaan Pukille pikkuleivät ja snapsit. Samoin luonnonuskova kattaa oksien lomaan helposti alttarin Yulelle tai Talvipäivälle ;)

Niin, sekä kuusen koristeet, kuin kuusetkin, vaihtelevat vähän juhlijoiden mukaan, ja nykyaikana tekokuusia löytyykin moneen lähtöön. Itse goottina, ja Aliseenpäin kallellani, suosin tietenkin kuoleman valkoista joulupuuta. Kauppojen näyteikkunoita somistavat usein kauniin punaiset, kultaiset, ja sinisetkin kuuset, ja Heavy Metal-kodeista voi puolestaan bongata hauskan, mustaksi maalatun joulukuusen. Pimeetä ;)
Talvipäivänä pimeän ajan kuusi ei välttämättä tarvitse valoja lainkaan, vaan valo saadaan esim. pöytäkynttilöistä, tai, nykypäivänä, television näytöltä..
 
Kuusessa Ollaan

Koska joulukuusesta tuli lopulta osa kaupallista joulua, kuusia alettiin kasvattaa varta vasten kuluttajien tarpeisiin 1990-luvulla. Useimmat kuusikauppiaiden kuusista tulevat kuitenkin harvennettavista metsiköistä ja taimistoista, ja puut olisi joka tapauksessa kaadettu. Kuusien, no, salakaatajia liikkuu silti aina joulun alla, kun ei raskita maksaa kauppiaalle kenties eettisemmästä kuusesta.
Joulukuusi on kaunis, kuusenraato ei. Itseäni ajatus vuosia metsässä vapaana kasvaneesta kuusesta, joka kaadetaan muutaman päivän takia ja heitetään pois kauhistuttaa, vaikka kuusen hävittäisi polttamalla omassa saunan uunissa. Kuusen karu kohtalo kirvelee monia mieliä, mutta koska koristeltu kuusi muistuttaa lämpimästi niistä lapsuuden jouluista, ajatus kuusettomasta joulusta masentaa monia enemmän kuin lumeton joulu.

Hyvä ja kestävä vaihtoehto luonnonkuuselle on tietenkin tuo juuri mainittu teko-, eli muovikuusi, joka ei varistele neulasiaan, ja joka on helppo pakata varastoon arjen tieltä. Muovikuusia on kaiken kokoisia vähän kaikissa väreissä, joten on helppo löytää mieleisensä. Lisäksi muovikuusen oksat kestävät paremmin koristeiden painoa. Kuuselta muovikuusi ei tuoksu, mutta kuusikauppiaalta voi kysellä varisseita havuja (jotka eivät yleensä maksa mitään) pöytäkoristeeksi. Hävitä havut joulun jälkeen joko saunan uunissa polttamalla tai laita oksat biojätteeseen.
Ekologisin vaihtoehto on tietenkin koristella oma pihakuusi, tai hankkia esim. huonekuusi, ruukkutuija tai -sypressi kotia somistamaan. Oikein hoidettuna pieni kuusentuuraaja säilyy ilonasi vuosia, kasvaa kokoa ja tuoksuukin kuuselta.

Sekalaisia Joulupuita:

-Joulukuusi unessa enteilee perheenlisäystä, joko omassa perheessä, tai lähipiirissä.
-Kuusenkoristeita alettiin valmistaa teollisesti K.A.Weisten toimesta v.1924.
-Ikivihreä Maorihehkupuu (Metrosideros Excelsa) tunnetaan myös Uuden Seelannin Joulupuun nimellä. Nimi juontuu Uuden-Seelannin paikallisten tavasta koristella luonnossa kasvavia puita jouluksi. Muualla maailmassa puulla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä joulun kanssa.
-Maailman ensimmäinen sähkövalaistu kuusi loisti New York Cityssä v.1882. Puussa oli 80 lamppua.
-Suomessa ensimmäinen sähkövalaistu joulupuu oli v.1905 pietarsaarelaiselle torille pystytetty ulkokuusi.
-Suomessa sähkökynttilät yleistyivät 1950-luvulla.
-Suomi on lahjoittanut vuodesta 1954 lähtien joulukuusen Brysselin kaupungille.
-Koulujen perinteinen joulujuhla tunnetaan myös nimellä kuusijuhla, juhliin hankitun joulukuusen mukaan. Koulujen joulukuusissa on usein koristeena pelkät kynttilät.

*Väliotsikkolainaukset joululevyiltä ja -biiseistä; Sopii Googlettaa :)

Lehmus (Tilia)

Lehmuksia löytyy maailmalta n. kolmisenkymmentä lajia, joista viisi kasvaa luonnonvaraisena Euroopassa. Leveysasteillemme lehmus levisi n.8000 vuotta sitten, ja meillä Suomessa kasvaa luonnonvaraisena vain Metsälehmus (T. Cordata), vaikka puistoista ja sen sellaisilta viheralueilta voikin tavata erilaisia, istutettuja risteytyksiä kuten puistolehmusta (T. x.Vulgaris ja T.x.Europaena). Yritän tässä kuitenkin keskittyä pääasiassa Metsälehmukseen, joka myös Niinipuuna tunnetaan.
Lehmuksen puuaines on pehmeää, helposti vuoltavaa ja kevyttä. Lehmuksesta valmistettiin entisaikaan niin kengänpohjia kuin jalkaproteesejakin. Niini on puusta saatavaa materiaalia, josta valmistettiin mm. punoksia, köysiä, koreja, ja mattoja.

(Kuva: Wikimedia Commons)

Metsälehmus on helppo tunnistaa sen kiiltäväpintaisista, sydämenmuotoisista lehdistä ja harmaasta kaarnasta. Lehmuksen runko on vähän lajista riippuen joko suora ja sileä (Metsälehmus), tai pahkainen ja muhkurainen (Puistolehmus). Etenkin vanhojen Puistolehmusten runko versoo pahkuroistaan uusia vesoja. Lehmus kukkii Heinä- Elokuussa. Kukat tihkuvat mettä ja tuoksuvat makealle houkutellen pölyttäjiä. Kukinta-aikaan kaupunkioloissa myös asfaltti puiden alla kastuu puistolehmusten tahmeasta mesikasteesta. Tällöin kengänpohjat tuntuvat parhaimmillaan tarttuvan kiinni katuun. Puistolehmuksen kukkiessa myöskään autoa ei kannata pysäköidä puun alle..
Mainittakoon, että jaloista lehtipuistamme Lehmus on monilukuisin ja laajimmalle levinnyt, lähinnä siksi että puu viihtyy pohjoisemmassa kuin muut lajit.

Muinaisille Germaaneille, Druideille ja Slaaveille Lehmus oli pyhä puu jota arvostettiin niin uhrilehdoissa kuin juhlapaikoilla.
Lehmus on luonteeltaan suojeleva, rauhoittava ja lempeä puu jonka sanotaan pitävän ihmisistä, etenkin lapsista. Pihapuuna lehmus tasapainottaa energioita, suojelee ja ilahduttaa. Lehmus sopii erityisesti lapsiperheille.
Lehmus on feminiininen naispuu, joka on yhdistetty veden ja ilman elementteihin ja Jupiter-planeettaan. Lehmukseen liitettyjä jumalattaria olivat mm. Afrodite, Arianhrod, Shava, Valkyyriat, Freija ja Luonnotar. Lehmus on myös horoskooppimerkki Kalojen onnenpuu. Lapsen kehtoon saatettiin ennen wanhaan piilottaa lehmuksen oksa, jotta pahat henget pysyisivät loitolla eikä Piru vaihtaisi lasta omaansa. Lehmuksen oksan uskottiin myös antavan lapselle rauhallisen unen.

Lehmuksen katve on kautta vuosisatojen toiminut rakastavaisten salaisena kohtauspaikkana, ja puu sopii myös lemmentaikoihin, etenkin kun halutaan herättää ihastusta tai selvittää onko rakkaus aitoa. Epävarma kosija saattoi napata lehmusta kukkakimppuun jonka sitten antoi ihastuksensa kohteelle. Naispuuna lehmus käänsi naisen mielen mieheen ja takasi naimakaupat.
Mikäli mustasukkainen puoliso epäili naisen puheita, piti naisen kertoa totuus lehmuksen alla ja mies uskoi häntä. Lehmus paljasti valheen.
Lehmus voi elää jopa 800-vuotiaaksi, ja puu onkin yhdistetty pitkäikäisyyteen ja ikuiseen nuoruuteen. Lehmuskylvyllä sanotaan olevan nuorentava vaikutus, ja juhannusyönä vanhempikin nainen saattoi näyttää neitoselta jos sitoi seppeleeseensä lehmuksenoksia.
Vanhan lehmuspuun lehtien havinassa voimme kuulla esiäitiemme äänet. Esimerkiksi Ouija-laudan osoitin olisi hyvä valmistaa lehmuksesta.
Lehmus sopii hyvin suitsukkeisiin, amuletteihin ja kylpyihin. Taikasauvamateriaalina Lehmus sopii rakkausasioihin, rauhaan ja parantamiseen.

(Kukkiva Lehmus. Kuva: Wikimedia Commons)

Lehmuksella on jonkin verran myös kotikosmeettista arvoa. Lehmuksenkukkateetä tai hauduketta voi käyttää kasvovetenä kirkastamaan ihoa. Lehmus tasapainottaa ihon pH-arvoa ja hillitsee rasvoittumista. Eteerinen lehmusöljy kasvovoiteessa auttaa tasoittamaan hipiän sävyä ja tekee ihosta kimmoisan. Voit myös kokeilla lehmusta hunajan kera kasvonaamioksi.
Lehmusvesi sopii myös hiushuuhteeksi vaaleille ja ristiverisille hiuksille. Lehmusteetä voi kokeilla detox-kuurin aikana, sillä se rauhoittaa vatsaa ja puhdistaa munuaisia.

Lehmus sopii hyvin kotiapteekkiin, se on rauhoittava ja sopii hyvin levottomuuden, unettomuuden ja stressin hoitoon. Lehmusta käytetään lähinnä sisäisesti teenä. Etenkin lehmuksenkukkatee rauhoittaa hermoja ja sitä on hyvä nauttia ennen nukkumaanmenoa. Teen voi halutessaan makeuttaa vaikka lehmuksenkukkahunajalla. Lehmus sisältää jonkin verran antioksidantteja, ja sillä on kuumetta alentava vaikutus joten se sopii myös flunssan torjuntaan ja -hoitoon. Lehmus myös edistää hikoilua ja aineenvaihduntaa, irrottaa limaa ja vahvistaa keuhkoja. Ennen wanhaan lehmuskeitteellä ja -tipoilla on hoidettu lihasten jännitystiloja, kouristuksia, ja jopa kaatumatautia. Lehmuksen kuivatusta nilakerroksesta valmistettua teetä nautittiin mm. kihtiin ja reumaattisiin särkyihin.

Ulkoisesti lehmusta on käytetty kylpyinä ja hauteina (etenkin niiniä). Niinillä on hoidettu mm. palovammoja ja savipuolta.Lehmuksen nilakerroksesta valmistettuja voiteita, öljyjä ja hauteita on käytetty palovammojen, savipuolen ja paiseiden hoidossa. Lehmuskylpy sopii kuivalle ja kutisevalle iholle, erilaisille ihottumille ja psoriasiksen hoitoon.
Lehmuksesta käytetään lähinnä lehtiä ja kukkia.
 Eteerinen lehmusöljy on aromaterapeuttisesti rauhoittavaa, mutta voi liikaa käytettynä aiheuttaa apatiaa tai valveunitiloja. Kokeile kuivattuja lehmuksenkukkia myös unityynyyn.

(Puistolehmuksen runko)

Huom: Metsälehmus on rauhoitettu Ahvenanmaalla. Lehmuksella on verta ohentava vaikutus, eikä sitä pitäisi käyttää jos sinulla on verenohennuslääkitys. Lehmuksenkukat ja eteerinen lehmusöljy voivat aiheuttaa oireita allergikoille ja yliherkille ihmisille.

Uskomuksia:
-Lehmus unessa kertoo että joku on ihastunut sinuun. Mikäli unessa kosketat lehmusta, kertoo se oman ihastuksesi olevan vakavaa.
-Maagisiin tarkoituksiin lehmus piti kerätä täydenkuun valossa
-Pahantahtoisten noitien mainitaan inhoavan lehmuksen tuoksua sillä se vie heidän voimansa.

Lehtikuusi (Larix)

Lehtikuusi kuuluu havupuihin, vaikka sillä onkin eräs muista poikkeava ominaisuus; Sen neulaset ovat hyvin pehmeitä, ja puu kellastuttaa ja pudottaa neulasensa eli lehtensä talveksi. Lehtikuusia on monta lajia, ja puu on sukua mm. männyille. Lehtikuusi kasvattaa myös pyöreähkojä käpyjä, jotka muiden havupuiden tuotoksista poiketen kasvavat oksien kärjissä ylöspäin osoittaen.

(Kuva: Wikipedia)

Lehtikuusta käytetään paljon veneteollisuudessa, sillä lehtikuusen puuaines on kovaa, sitkeää ja vedenkestävää. Lääketiede käyttää erilaisia lehtikuusia vähän kaikenlaisiin vaivoihin. Lehtikuusesta käytetään pääasiassa parkkia, mahlaa ja pihkaa, joita käytetään nykyään mm. ruoansulatusta edistävissä tuotteissa, laksatiiveissa ja närästyslääkkeissä. Ennen wanhaan lehtikuusista valmistetuilla öljyillä ja tipoilla on häädetty sisäloisia, hoidettu veristä ripulia, munuaisvaivoja, sappikiviä ja hiertymiä, rupia sekä savipuolta. Lehtikuusen sitkeää mahlaa on pureskeltu purukumin tavoin, ja neulasia on säilötty hiostamalla talven varalle. Hiostettuja neulasia on käytetty mm. salaateissa.

Lehtikuusi on maskuliininen, tulen ja maan elementteihin ja Merkurius-planeettaan yhdistetty puu. Lehtikuuseen yhdistetyt jumaluudet olivat viisaita ja ylhäisiä luoja- ja ylijumalia, kuten Ipmil, Odin, Karhu, Veles, Perun ja Wotan. Lehtikuusi on yksi shamaanien pyhistä puista. Saamelaisten ja Siperian kansojen tarinoissa Tuuru; mytologinen Maailmanpuu, on Lehtikuusi, toisin kuin suomalainen Tammi tai Skandinaavinen Saarnipuu. Symbolisesti lehtikuusen latva ulottui taivaisiin, jumalten sijoille. Shamaanin kodassa oli usein keskuspuuna Tuurua symboloiva salko, jota pitkin sielu matkusti henkien maailmaan tietäjän langettua loveen. Shamaanirummun kehikko saattoi myös hyvin olla lehtikuusesta tehty ja tavallaan edusti tuuru-puuta.

(Lehtikuusen neulaset eivät pistele, vaan tuntuvat lehtevän pehmoisille)

Maagisesti Lehtikuusi muistuttaa hieman kuusta. Lehtikuusen sanotaan vastustavan lumousta kuin lumousta, sillä se auttaa näkemään valheen taakse. Lehtipuisen taikasauvan mainitaan laajentavan käsityskykyä ja parantavan toista näköä. Ennen wanhaan äidit ovat laittaneet lehtikuusta lasten kauloille, koruna tai pantana, jotta Paholainen tai muut pahantahtoiset olennot eivät veisi tai vahingoittaisi lapsia. Lehtikuuset ovat olleet myös suosittuja pihapuita, sillä Lehtikuusi suojelee tilusta, taloa ja sen asukkaita niin pahalaisilta, noidilta kuin varkailtakin.

Viktoriaanisena aikana suositussa, rakastavaisten ja ystävien keskeisessä salakielessä; Kukkien kielessä Lehtikuusen oksa ikkunalla merkitsi "Tiedän että haluat antaa minulle kaikkesi". Lehtikuusi sopii hyvin suojelevaan ja karkottavan magiaan, ja esimerkiksi suitsukkeena sen kaarnan on uskottu häätävän tehokkaasti pahoja henkiä.

(Helsingin Vallilassa Drive-in Hesburgerin kulmilla kasvaa muutamia komeita lehtikuusia. Kuvan katuvalo toimii hyvänä kokovertailukohteena.)

Kotikosmeettisia ominaisuuksia lehtikuusella ei juuri ole. Pihkaa on käytetty jonkin verran ihonhoitoon, lähinnä raapeumien hoidossa ja ryppyjä vastaan. Pihkan mainitaan myös suojaavan hipiää pakkaselta.

Maineestaan huolimatta Lehtikuusi soveltuu huonosti kotiapteekkiin, sillä lajeja on useita ja kulloisenkin vaivan lääkintään sopivat eri lehtikuuset olisi syytä tuntea hyvin. Lähinnä lehtikuusta suositellaankin vain ulkoiseen käyttöön. Lehtikuusihauteella on entisaikaan mm. hoidettu haavoja ja raapeumia, ja lehtikuusen on myös uskottu karkottavan ei-toivottuja ötökäitä kotoa.

(Nuorien lehtikuusten rungoissa kasvaa usein neulastupsuja)

Huom: Lehtikuuset eivät varsinaisesti ole myrkyllisiä, mutta eri lajit sisältävät vaikuttavia aineita eri määriä. Osa lajeista on haitallisempia kuin toiset ja voivat aiheuttaa mm. ihoärsytystä ja pahoinvointia. Älä siis käytä lehtikuusta sisäisesti. Lehtikuusi voi myös aiheuttaa oireita siitepölyallergikoille.

Uskomuksia:
-Lehtikuusi unessa voi olla viesti esi-isiltä ja edesmenneiltä sukulaisilta. Lehtikuusen kävyt unessa enteilevät usein rakkautta.
-Suukota lehtikuusen käpyä huultesi tasolla olevassa oksassa ja ajattele sydämesi valittua saadaksesi rakkautesi kohteen huomaamaan sinut. Jos käpy putoaa suukosta, hän ei rakasta sinua ja tuhlaat vain aikaasi
-Lehtikuusiamuletti suojelee pahaa silmää ja lumouksia vastaan.
-Eläintoteemia tai sisäistä eläintä on paras kuulostella lehtikuusimetsikössä.
-Lenkiksi taivutetun lehtikuusen oksan läpi näki salattuja asioita.

Mänty (Pinus Sylvestris)

Mänty on pääasiallisesti pohjoisen pallonpuoliskon puu. Mäntyjen sukuun (Pinus) kuuluu useita lajeja, mutta keskityn tässä nyt maamme runsaslukuisimpaan lajiin, Metsämäntyyn eli tuttavallisemmin vain Mäntyyn. Mäntyyn viitataan myös kansanomaisemmilla nimillä, kuten Honka, joka viittaa etenkin kelottuneeseen mäntyyn, Janhus, joka tarkoittaa käyräistä mäntyä, ja Petäjä, joka tarkoittaa eritoten hyvin isoa ja pitkää mäntyä. Jokainen varmaan tunnistaa Männyn helposti suorasta, ruskeakaarnaisesta rungosta ja pitkistä, kaksikärkisistä neulasista, jotka muistuttavat V-kirjainta. Männyn kävyt ovat kuusen vastaavia pienempiä ja kartiomaisia, aluksi vihreitä, ja tummuvat kuivuessaan vaalean ruskeiksi.

(Kuva: Wikimedia Commons)

Mänty on ollut suomalaisille aina tärkeä puu. Kirnun männät tehtiin perinteisesti kaadetun männyn karsitusta latvuksesta, ja vaikeimpina aikoina männyn kaarnan alla olevasta nilakerroksesta tehtiin kuivaamalla ja jauhamalla korvikejauhoa eli pettua. Männyn puuaines on kestävää ja kovaa, ja mm. huonekaluteollisuus suosii mäntyä. Puuta käytetään myös veneenrakennuksen, paperin, sisustus- ja rakennustarvikkeiden ja ratapölkkyjen raaka-aineena sekä ilmanraikastimissa tuoksuna. Mänty on ollut ennen wanhaan myös pillunpäreiden yleinen materiaali. Sellunpolton sivutuotteena saatavasta mäntyöljystä valmistetaan mm. mäntysuopa-nimistä, emäksistä pesuainetta jota käytetään paitsi lattioiden ja mattojen pesuun, myös huovuttamiseen. Männystä on poltettu myös parhaat venetervat.

Mänty on useimpien havupuiden tapaan maskuliininen puu, joka yhdistetään ilman elementtiin ja talveen. Itämaisittain Männyn laatu on lämmin ja maskuliininen Yang, mitä pidetään hyvänä. Koska mänty muistuttaa hieman palavaa soihtua, se on liitetty myös tuleen. Siinä missä kuusi oli metsänjumala Tapion, mänty oli Ylisen Ukko Ylijumalan puu. Männyn jumaluudet ovat puolustusta, viisautta ja parannusta edustavia, kuten Mars, Bacchus, Attis, Tyr, ja Karhu.

Mänty on pyhitetty myös joillekin jumalattarille, etenkin Artemiille, Dianalle, Hestialle, ja Tellervolle, sekä myös Skandinaaviselle Eirille. Kreikan tarustossa mäntypuiden hyvinvointi oli Pithys-nimisen (myös Pinys-nimellä tunnettu) nymfin vastuulla. Suomalaisessa mytologiassa mäntyyn liittyy läheisesti myös Hongatar-niminen jumalatar; Mäntyjen Haltia, joka tunnetaan myös taivaisen Karhun emuuna.
Kelttiläinen puukalenteri mainitsee Männyn (Ailim) pyhäksi päiväksi Torstait.

(Kuvassa Haapoja ja Mäntyjä)

Mänty oli pyhä puu, kiiretön, suojeleva ja viisas. Mänty edusti omalla tavallaan ihmisiä, ja tunsi sympatiaa heitä kohtaan. Ihmisen hieman humoristinenkin olemus on nähtävissä sanonnassa "kaikki menee päin mäntyä/honkia", eli ei suju hyvin jos typerehditään. Erilaisten metsänhenkien mainitaan suosivan mäntyä kotinaan, ja elementtinsä vuoksi myös tuulen on sanottu asustavan männyssä. Esi-isien henkiinkin mainitaan parhaiten saavan yhteyden männyn juurella, etenkin, jos olet Suomenuskovainen. Ikivihreänä puuna männyn oksat yhdistetään näin myös elämään, kuolemattomuuteen ja pitkäikäisyyteen. Mainittakoon, että useimmat maapallon vanhimmista elossa olevista puuyksilöistä on mäntyjä.


Mänty on miehisen voiman ja energian puu, jonka varsi kohoaa pitkänä ja suorana ja latvus tavoittelee taivaita. Männyssä voi siis nähdä fallistista symboliikkaa, minkä vuoksi puu on liitetty myös hedelmällisyyteen ja kykyyn, jonka johdosta mäntyä on pidetty myös rakkauden kasvina. Männynkävyt puolestaan symboloivat hedelmällisyyttä ja runsautta. Säännöllinen männynneulasten pureskelu takasi naiselle raskauden, ja männyntuoksu auttoi miestä suoriutumaan makuuhuoneessa. Männyn ja sen sukulaislajien, kuten Pinjan (Pinus Pinea), siemenet ovat myös olleet suosittua lemmenruokaa, etenkin paahdettuina. Toisaalta männynsiemeniä suositellaan vain miehille, sillä ne lisäsivät syöjänsä maskuliinisuutta. Erityisen toimivia olivat valkosipulin kanssa nautitut, tai voissa paistetut männynsiemenet.

(Sopivasti koloisa mänty tarjoaa asunnon monille kolopesijöille)

Mäntyä voi käyttää sekä kylvyissä, suitsukkeissa, että amuleteissa. Se sopii hyvin karkotus, terveys, parannus- ja hedelmällisyysloitsuihin, uudistumiseen, ennustamiseen, sekä työskennellessäsi ilman elementin kanssa. Kotona lattianpesuveteen voi lisätä mäntyöljyä tai männynoksan jolloin vesi puhdistaa kotisi negativiasta. Voit käyttää myös mäntysuopaa. Myös mäntysuitsuke on hyvin puhdistavaa, ja ajaa pahat henget tehokkaasti tiehensä. Pahalaiset ja pirut karkottuivat myös mäntykepillä hutkien. Sisätiloissa kepin kanssa kannattaa kuitenkin olla varovainen, tai ainakin nostaa astiat pois näkyviltä ennen piruntorjuntaoperaatiota.. Mäntysuitsuke sopii hyvin myös, etenkin maskuliinisten, rituaalivälineiden puhdistukseen. Sairaan tyynyn alle voi laittaa tuoksuvia männynoksia, jotta hän parantuisi. Oksat piti vaihtaa päivittäin. Kylpyveteen lisätyt männynoksat vahvistivat kylpijän maagista energiaa. Männynkäpyamuletin olen kuullut lievittävän yleistä vitutusta, sekä vahvistavan toista näköä. Rituaaliluudankin voi tarvittaessa korvata sopivalla männynoksalla.

Mänty sopii hyvin kotiapteekkiin, sekä sisäiseen että ulkoiseen käyttöön, tietenkin vähän allergioista riippuen. Männystä käytetään pääasiassa neulasia, kerkkiä ja vihreitä käpyjä. Männyn vuosikasvaimet eli kerkät sisältävät runsaasti C-vitamiinia, ja niitä voi syödä sellaisenaan, tai salaatin tai keiton höysteenä. Neulasia ja käpyjä voi hyvin keittää teeksi, ja säilöä kuivaamalla tai pakastamalla pahan päivän varalle. Männynkäpyteen on mainittu antavan juojalleen kauniin lauluäänen. Männynkuorihauduke puolestaan on hyvä antioksidantti, joka puhdistaa elimistöä tehokkaasti.
Mänty on antiseptinen ja limaa irrottava, ja siitä on mm. keitetty siirappia erilaisiin hengitystievaivoihin, kuten yskään ja keuhkoputkentulehdukseen. Männynneulasia tai pieniä oksia voi lisätä vaikka höyryhengitysveteen jos olo tuntuu kovin kipeältä.
 
Mänty on lämmittävä, ja saa veren kiertämään. Männynoksia voi lisätä kylpyveteen jos olo on flunssainen tai lihakset kipeät. Mänty sopii myös höyryhengitykseen. Eteerinen mäntyöljy sopii laimennettuna hyvin hierontaöljyksi jäykille lihaksille, ja jalkakylpyyn lisätyt kävyt vähentävät jalkojen turvotusta ja kylmyyttä. Männyn pihkaa voi käyttää haavojen hoitoon. Se suojaa haavaa bakteereilta, ja edesauttaa paranemista. Mäntyhaudetta tai laimennettua eteeristä öljyä voi kokeilla ihottumien, savipuolen ja psoriasiksen hoitoon.
Aromaterapeuttisesti mänty on virkistävä ja energinen tuoksu, joka vahvistaa ja piristää.

Kotikosmeettisia ominaisuuksia Männyllä on vähän, ja silloinkin mänty sopii lähinnä miesten käyttöön. Männynneulas- ja käpyhauduketta voi käyttää kasvo- tai partavetenä suurihuokoiselle tai helposti rasvoittuvalle iholle, tai hiushuuhteena ikääntyville, hennoille, ja harveneville hiuksille. Mäntyvesi sopii myös päänahan hoitoon hilsettä vastaan, ja miksei kaljuillekin pitämään ihon kunnossa. Parhaiten mänty sopii miehille.
Mainittakoon vielä, että veteen laimennettu mäntyöljy-, sekä mäntysuopaliuos sopii erilaisten tuholaisten, kuten kirvojen ja toukkien torjuntaan puutarhassa.

 Huom: Kaikkein herkimmät voivat saada esim. iho-oireita eteerisestä mäntyöljystä. Neulasten eteeriset öljyt voivat liiallisesti nautittuna ärsyttää vatsan limakalvoja ja ruoansulatus elimistöä aiheuttaen liikahappoisuutta. Jatkuva käpyjen imeskely taas voi aiheuttaa ilmavaivoja. Pitkäaikainen männyn käyttö voi lisäksi aiheuttaa mm. pahoinvointia, vatsakipuja ja huimausta. Männyn/männynsiementen sisäistä käyttöä ei myöskään suositella mikäli sinulla on munuaisvika, kilpirauhasen vajaatoimintaa tai kärsit korkeasta verenpaineesta. Rohdoskäyttöön mäntyä kannattaa kerätä sesällä, kuivalla ja aurinkoisella säällä. Muistathan myös, että Männyn neulasten ja kerkkien poimimiseen tarvitset maanomistajan luvan. Taimikoista kaikenlainen kerääminen on kielletty.

Uskomuksia:
-Männyn näkeminen unessa varoittaa suunnitelmien viivästymisestä tai epäonnesta yrityksessä. Kelomänty tai kaatunut puu varoittaa vaanivasta onnettomuudesta, tai jopa kuolemantapauksesta lähipiirissä. Mäntyyn kiipeäminen varoittaa haukkaamasta kerralla liian isoa palaa. Kävyt symboloivat uutisia.
-Yliset jumalat kuuntelevat parhaiten männyn alla rukoilijaa
-Jos tyttö juhlapyhän aattoyönä söi männynsiemeniä, näki tulevan sulhasensa yöllä unessa.
-Juhannusyönä poimittu käpy jossa oli siemeniä, suojasi kaikelta ihmisen aiheuttamalta pahalta niin kauan kuin poimija söi kävystä siemenen päivässä.
-Riivaaja/paha henki lähti uhrista jos hänet tervattiin mäntytervalla.
-Kodin kynnys oli hyvä rakentaa mäntypuusta, se kompastutti pahantahtoiset tulijat.
-Kuumaan kahviin sekoitettu pihkanokare juotettiin halutulle että tämä rakastuisi.
-Männyn halaaminen antaa rohkeutta.

"Kesän mäntyä ostetaan mäntyä."
-Humoristinen murresanaleikki Keski-Suomesta-

Jalava (Ulmus)

Jalavia on maailmalla yli 40 lajia, joista Suomen eteläisillä alueilla tavataan pääasiassa kahta, Vuorijalavaa (Ulmus Glabra) ja Kynäjalavaa (Ulmus Laevis). Jalava muistuttaa etäisesti omenapuuta, muttei kanna hedelmää omenapuun tavoin.

(Kuva: Wikimedia Commons)

Jalava on maskuliininen puu, joka liitetään sekä veden että tulen elementtiin. Tulielementti on ehkä parhaiten aistittavissa Punajalavassa (Ulmus Rubra). Jalava on sekä veden-, ja tulen jumaluuksien, sekä veijarijumalien puu. Näitä ovat mm. Poseidon, Odin, Nemesis ja Loki. Jalava on myös ilkikuristen varjo-olentojen, metsänhenkien, keijujen ja menninkäisten puu, jossa unien sanotaan asuvan. Jalava mainitaan hieman epäystävälliseksi puuksi, joka inhoaa ihmisiä. Erityisen äkäisen puun näppärä loitsija saattoi lepyttää vuodattamalla omaa vertaan puun juurille. Neitsytveren antajalle puun sanottiin jäävän palveluksen velkaa. Tätä voitiin pitää eräänlainena porsaanreikänä Aliseen liittyvissä asioissa, vaikkei sillä kuolemaa voittanutkaan. Matkalaisiakin on varoitettu nukahtamasta puun alle, tai uni muuttuisi helposti ikuiseksi. Jalava liittyy kuolemaan ja Aliseen ja se onkin kuolleiden maailman suojeluspuu. Suomessa Jalavat, kuten haudatkin, toimivat porttina Vainajalaan. Noidat ja shamaanit ovat polttaneet jalavan kuorta ja lehtiä suitsukkeena, sekä juoneet jalavateetä saadakseen vahvempia näkyjä ja tehostaakseen yhteyttään kuolleiden maailmaan.

Puu pitää sisällään myös parantamisen salaisuudet, jotka nöyrällä mielellä on mahdollisuus oppia.
Ristiriitaisesta maineestaan huolimatta jalava mainitaan myös puuksi joka paitsi pelottaa pahoja henkiä, myös suojelee kantajaansa. Jalava liitetään usein rakkauten, mutta rakastava puu kaikkein vähiten on. Se sopii käänteisiin ja kylmentäviin lemmentaikoihin, mutta lempeä sillä on turha yrittää nostaa. Surun kokeneiden ja rakkaudessaan pettyneiden sanotaan voivan kääntää epäonni edukseen jalava-amuletilla. Jalavasta valmistetun rituaaliluudan puolestaan sanotaan olevan erityisen tehokas siivoamaan nurkista pahantahtoiset henget.
 
(Nuoret Jalavat muistuttavat vähän Pähkinäpensaita)

Puun mainitaan olevan voimakkaimmillaan kesä- ja syyskuukausina, ja se sopii hyvin loppusyksyn juhliin, rituaaleihin ja sapatteihin, kuten Uutisleivän päivään, Syyspäivään ja Marrakseen. Jalavan pudonneet, kuolleet lehdet ovat kaunis koriste esim. alttarilla.
Taikasauvana Jalava pitää yhteytensä tuonpuoleiseen, mutta oksaa ei saa koskaan katkaista, siihen puu ei koskaan anna lupaa. Puusta jo pudonneita oksia voi käyttää hyvin omiin tarkoituksiin.

Jalava tuntee omansa, erilaiset ja yhteisönsä syrjimät ihmiset. Tunnet, jos olet Jalavan väkeä eikä puu kohtele sinua kuin vihollista.  Kotioloissa jalavaa voi lisätä hieman vaikka kylpyveteen tai potpurriin.
Kotikosmeettisia ominaisuuksia jalavilla ei juuri ole, mutta Punajalava sopii jossain määrin kotiapteekkiin. Se parantaa vatsan toimintaa, ja puun silmuja on käytetty mm. ummetuksen ja ilmavaivojen hoitoon. Kuoresta haudutettua teetä voi juoda sekä keuhkoputken että nielun tulehduksiin, sekä närästykseen ja liikahappoisuuteen. Vatsan hoidon vaikutusta voi tehostaa nauttimalla lisäksi hapanmaitotuotteita, kuten viiliä, jogurttia tai smetanaa.
Kuorihauduketta (edelleen Punajalavan) nautitaan esim. jogurtin kanssa lievittämään ärtynyttä vatsaa ja hoitamaan erilaisia ruoansulatusjärjestelmän tulehduksia sekä jo mainittua keuhkoputkentulehdusta.
Jos olet alakuloinen ja voimaton, eteerinen jalavaöljy sopii aromaterapeuttisesti vahvistamaan henkistä energiaa ja intuitiota.

(Erilaiset sammalet ja jäkälät viihtyvät Jalavan rungolla. Mm. Haapapuusta usein bongattu Keltajäkälä on Jalavan yleinen seuralainen.)

Huom: Kuten moni muukin kasvi, myös jalavasta voi aiheutua sivuoireita. Liiallisesti tai jatkuvalla syötöllä käytettynä jalava vaikuttaa haitallisesti vatsaan ja ruoansulatuselimistöön mm. närästyksen ja ripulin muodossa. Jalava voi aiheuttaa myös huimausta ja pahoinvointia, sekö turruttaa aistit ja aiheuttaa tylsämielisyyttä ja apatiaa. Jalavaa ei suositella pitkäaikaissairaille, eikä jalavan sisäistä käyttöä suositella raskauden tai imetyksen aikana. Jalava on lisäksi koivun ohella yksi merkittävimmistä siitepölyallergian aiheuttajista maassamme.
Muistathan myös, että sekä Vuori-, että Kynäjalava ovat maassamme rauhoitettuja.

Uskomuksia:
-Unessa nähty jalavapuu heijastaa sisäisiä vahvuuksiamme ja henkistä kanttia. Jos syöt unessa jalavan silmuja, kehottaa se tutkailemaan tulevaisuutta.
-Puun kerrotaan kiusallaan tiputtelevan oksiaan varomattomien ihmisten päälle.
-Jalavanlehdet tyynyn alla tuovat enneunia.
-Noidan voimia vahvistaa tanssia Valpurinyönä jalavan alla.
-Jalava-amuletit ovat tehokkaimpia kannettuna pussissa kaulassa.

Vaahtera (Acer)

Vaahtera kuuluu jaloihin, lauhkean alueen lehtipuihin joka Suomessakin kasvaa eteläisillä alueilla. Tutuin lienee Metsävaahtera (Acer Platanoides), mutta myös muihin lajeihin, kuten Hopeavaahteraan (A. Saccharinum) tai Japaninvaahteraan (A. Palmatum) voi törmätä puutarhoissa tai puistoissa.
Vaahtera, kuten useimmat puut yleensä, on helppo tunnistaa lehdistää. Vaahteran lehdet ovat suuret ja leveät, ja saavat syksyisin ruskaisia sävyjä kirkkaankeltaisesta liekehtivän punaiseen. Esimerkiksi Kanada on ottanut vaahteran omakseen, onhan maan lippuun ikuistettu punainen vaahteran lehti valkealla pohjalla. Metsävaahtera on myös Helsingin kaupungin nimikkopuu.

(Kuva: Wikimedia Commons)

Vaahtera on monikäyttöinen puu, josta valmistetaan useita hyödykkeitä. Vaahteran puuaines on kestävää ja sitä käytetään niin soitinten, puusepänvälineiden kuin aseiden tukkien valmistukseen. Vaahteran, ja etenkin sokerivaahteran (A. Saccharum) mahlasta keitetään makeaa siirappia, ja komeista lehdistä ja siemenistä voi kotioloissakin valmistaa syksyisiä koristeita.
Vaahtera ei varsinaisesti kuulu skandinaavisiin pyhiin puihin, mutta Keski-Euroopassa sitä on palvottu pyhänä vielä keskiajallakin. Suomessa vaahteraa on kunnioitettu piha- ja haltijapuuna siinä missä koivua ja pihlajaa . Kalevalakin viittaa vaahterapuuhun tarve-esineinä, kuten vasuna ja aisana, mutta myös kauneuteen, olihan nuori nainen norja kuin vaahteranvesa.

Vaahtera on toisaalta maskuliininen, toisaalta feminiininen puu. Maskuliininen Vaahtera liittyy planeetta Jupiteriin, talveen, kevääseen ja ilman elementtiin. Voimakkaan Jupiterin puuna vaahteralla on puolellaan miehinen energia, ja sen jumalat ovat paitsi vahvoja, myös viisaita, kuten Thor, Teutates, Ukko ja Jupiter. Vaahtera on kuitenkin ennen kaikkea syksyn puu. Syksyllä vaahteralla on yhteytensä myös veteen ja tuleen, joten vaahtera sisältää myös feminiinisiä aspekteja. Tällöin puu voidaan yhdistää viattomiin, kauniisiin nuorukaisiin. Syksyllä vaahteran tulen voi myös aistia ruskan kirjaamissa, keltaisen ja punaisen eri sävyissä hohtavissa lehdissä. Kukkien kielellä vaahtera symboloi eleganssia ja kauneutta, mutta myös kainoa häveliäisyyttä. Vaahtera opettaakin, että ollakseen ehjä miehen ei tarvitse kovettaa sydäntään, laiminlyödä itseään, näyttää metsäläiselle tai sotia. Feminiinistä vaahteraa hallitsevat mm. Adonis, Narcissos, Lemminkäinen, Eros ja Cupido.

Vaahtera suosii kaunosieluja, runoutta ja taiteita. Vaahteranlehtien havina tuulessa on rentouttavaa, ja viisaan vaahteran alla nukkuja saattaa herätessään huomata keksineensä ratkaisun häntä vaivanneeseen ongelmaan tai saada inspiraation keksintöön.
Vaahtera sopiikin tietoa, taitoa, ymmärrystä, älykkyyttä, kommunikointikykyä ja sivistystä tavoitteleviin taikoihin, mutta vaahteraa voi kokeilla myös hyvinvoitia edistäviin, sitoviin ja säilyttäviin taikoihin. Erityisen hyvin vaahtera toimii miesten käyttämänä. Eräänkin tarinan mukaan vaahterapuinen taikasauva paitsi korostaa haltijansa maskuliinisuutta, myös suo esteettisesti miellyttäviä ominaisuuksia, kuten jumalten kauneutta ja ikuisen nuoruuden.

Vaahteraa, kuten monia muita puita, on käytetty myös lemmentaioissa, ja etenkin naiset ovat syöneet vaahteransiemeniä nostaakseen lempensä. Kauneutta haluavat voivat lisätä vaahteranlehtiä kylpyveteen, ja vaahterankuoriteen on mainittu antavan juojalleen paitsi runouden lahjan, myös kauniin äänen. Mutta varokaa, myös kaksihaarainen kieli voi makeuttaa itsensä vaahteralla ennen katteettomia lurituksiaan.
Lemmekkäät jälkiruoat voi hyvin maustaa makealla vaahterasiirapilla. Vaahteran siemeniä voi myös kantaa taskussa toivottuja ominaisuuksia lisäävinä amuletteina. Jos vaahteransiemen putoaa kasvoillesi/päällesi, poimi se mukaan. Pudota siemen kotonasi korkealta, vaikka parvekkeelta tai katolta, ja katso mihin suuntaan tuuli sen kuljettaa. Siitä suunnasta löytyy jotain onnekasta sinulle.

Vaahteraan liittyy toinenkin (vähintäänkin erikoinen) kansantaika miehille:
Mikäli mies epäili kumppaninsa rakkaudentunnustuksia, hän saattoi laittaa naisen puolelle sänkyyn patjan alle kaksi vaahteranoksaa/keppiä alushousuihinsa X -asentoon niin, että oksat olivat lahkeissa. Mikäli nainen alkoi yöllä nukkuessaan oksien päällä piereskellä kuuluvasti, hän ei aidosti/enää rakastanut miestään. Tämän sanotaan toimivan vain "sinetöidyille" pareille, eli jos pari on harrastanut edes kerran seksiä.

Vaahteran tunnetuimmat ominaisuudet ovat maagisia, mutta sillä on jonkin verran kotihoidollisia ominaisuuksia. Vaahteran lehdet sopivat ulkoiseen käyttöön, ne ovat lievästi antibakteerisia ja niitä voi käyttää hauteissa ja haudukkeissa pieniä haavoja ja raapeumia vastaan.
Mahlasta uutetulla siirapilla on puolestaan vähän hunajan kaltaisia ominaisuuksia. Ravitseva vaahterasiirappi sisältää paitsi paljon sokereita, myös immuniteettia ja solurakennetta vahvistavia aineita, kuten resveratrolia, fenolihappoja ja flavonoideja. Siirappi sisältää myös paljon terveellisiä hivenaineita, kuten sinkkiä, rautaa, kalsiumia, kaliumia, kalsiumia ja tiamiinia. Vaahterasiirapin säännöllisen nauttimisen mainitaan vähentävän sekä syöpä- että sokeritautiriskiä.

Kotikosmeettisiakin ominaisuuksia vaahteralla on.. hiukan. Eräs vanha ohje neuvoo rytistelemään nuoren vaahteranlehden, joka sitten sidotaan vaikka kangassuikaleella syylän päälle. Kolmen päivän kuluttua syylä sitten kuulema katoaa/irtoaa.
Vaahterasiirappi pehmentää ihoa, ja sitä voikin käyttää erilaisten naamioiden- ja hauteiden pohjana samalla tavoin kuin hunajaakin. Ihoa kosteuttavan ja pehmentävän kylvyn saat lisäämällä pari ruokalusikallista vaahterasiirappia kylpyveteen.

Huom: Liiallisella ja jatkuvalla sisäisellä käytöllä voi olla laksatiivisia seurauksia, kuten ilmavaivoja ja mahan pehmenemistä. Siitepölyallergikot voivat saada oireita vaahteran kukista.

Uskomuksia:
-Unessa vaahtera symboloi pitkäikäisyyttä.
- Vaahtera on horoskooppimerkki Jousimiehen onnenpuu, mutta se sopii myös Vaa'alle ja Neitsyelle.
-Sarvipöllön näkeminen vaahterapuussa tuo onnea.
-Älykkäänä puuna vaahtera paljastaa ihmisen sisimmän, ja mainitaankin, etteivät vaahterapuun alla keskustelevat voi valheellisesti teeskennellä.
-Naistenmiestä tai vanhaa poikaa "lykästää" parhaiten vaahterapuisessa sängyssä.
-Vaahterapuinen kynnys kompastuttaa vilpillisissä aikeissa liikkuvat vierailijat.

Syreeni (Syringa)

Syreeni kasvaa luonnonvaraisena Etelä-Euroopan alueilla, mutta ei ole luonnonvarainen puu meillä Suomessa. Kuitenkin etenkin Pihasyreeniä (Syringa Vulgaris) käytetään paljon pihoilla ja koristeistutuksissa. Kukapa ei tuntisi tätä huumaavaan tuoksuista puuta, joka kesäisin suorastaan notkuu muhkeiden kukkaterttujen painosta. Syreenipuun hertanmuotoiset lehdet taas ovat usein liki virheettömän näköisiä, kuin muovikasvin lehtiä. Puhumattakaan, että monilla lukijoillanikin voi todennäköisesti olla syreeni pihassaan, ajattelin kertoa aiheesta jotakin :)

(Kuva: Wikimedia Commons)

Syreeni on feminiininen, vesielementtiin yhdistetty puu, joka symboloi rauhaa ja seesteisyyttä. Sen voimakkaan tuoksun on uskottu karkottavan niin pahoja henkiä kuin pahantahtoisia ihmisiä, huijareita, noitia, varkaita ja veijareita. Toisaalta veijarit lahjoittivat neitosille aikoinaan kalliita syreeninkukkia hälventämään epäilyksiä hyväksikäytöstä. Syreeni tunnetaankin myös Ketunhännän (eng. "Fox's tail") nimellä, eikä syreeninkukkia pivostaan tarjoavaan herrasmieheen aina ollut luottamista..

Kotiseuduillaan syreeniä on istutettu pihoihin sen pahaa karkoittavien ominaisuuksiensa vuoksi, vähän samoin kuin meillä kuusta tai pihlajaa. Syreenin puuaines sopii hyvin taikasauvamateriaaliksi, eritoten naisille. Nuoria se auttaa näkemään asiat oikeassa valossa, ja vanhojen tahtoa se lujittaa.
Syreeninkukkia on käytetty kansan parissa vähän valkosipulin tavoin, ja niitä on ripustettu mm. makuuhuoneeseen karkottamaan nukkuvan sielua havittelevat demonit ja vampyyrit. Ennen wanhaan tuoksuvilla syreeninkukilla on peitetty kalman haju tuvasta, jos sairastava tai vanhus sattui kuolemaan.

Kotipaikallaan syreeni tunnetaan pääsiäiskukkana, meillä Suomessa syreeni taas on vakiinnuttanut paikkansa vähän alueesta riippuen Äitienpäivä-, ja Juhannuspuuksi, ja sen kukilla on koristeltu kesäkattauksia niin sisä- kuin ulkotiloissa. Syreenin voimakas tuoksu luo rauhallisen ja rennon ilmapiirin, ja karkoittaa jonkin verran myös hyönteisiä.
Syreenimaljakon veden voi sitten kukkien lakastuttua kaataa talon ulkonurkkiin pitämän pahan poissa.

Syreenin ansiot ovat lähinnä maagiassa ja taikauskossa. Kukkien kielessä syreeni symboli rakkauden ensimmäisiä tuntemuksia, joten lemmenkipeät voivat houkutella potentiaalisia kumppaneita laittamalla kukkivan syreeninoksan maljakkoon makuuhuoneensa ikkunalle. Naispuuna syreeni edustaa myös kauneutta ja nuoruutta. Syreeninkukkia voi kauneutta haluava lisätä vaikka juhannuksena kylpyveteen. Syreenikylpy soveltuu mainiosti myös auran puhdistamiseen ja negatiivisuuden häivytykseen. Energiavampyyreiden uhreille syreeni antaa uutta voimaa ja rohkeutta peitota energialoiset.
Lemmennostoon syreeninkukkia kannattaa kerätä mukaan myös saunavastaan. Harmonisen energiansa ansiosta ne sopivat myös morsiuskimppuun.

Syreenillä on yhteytensä myös toiseen näköön, etiäisiin, ja enneuniin. Aloittelevan ennustajan kannattaa harjoitella korttejaan syreenintuoksussa, vaikka puun alla. Syreeninosat, siinä missä kuivatut kukat potpurrissa tai suitsukkeessa sopivat hyvin amuletiksi vahvistamaan psyykkisiä kykyjä. Unityynyyn syreeninkukkia kannattaa kerätä paitsi rauhallisten unien, myös enneunien saattamiseksi. Syreeni sopii myös rentouttajaksi ennen astraalimatkaharjoituksia, tai chakrojen kanssa työskenneltäessä.

Syreenejä on monen värisiä, valkoisia, vaaleanpunaisia, sinisiä, vaaleita ja tummia violetteja. Runsaan värivalikoimansa ansiosta syreeninkäyttäjä voi valita parhaiten tarkitusperiinsä sopivia kukkia. Vaaleanpunainen voi symboloida rakkautta, violetti psyykkisiä kykyjä, ja sininen rauhaa ja harmoniaa. Pahan karkoitukseen tai kuolleiden muistamiseen käyttäisin itse valkeita syreenejä :)
Kotiapteekissa tai kotikosmetiikassa syreenillä ei ole juuri käyttöä. Syreeninkukkia voi säilöä öljyyn tai kukista voi tehdä tuoksuvettä joita sitten käytetään hajuveden tavoin. Syreenivettä voi käyttää myös kasvovetenä, sillä se raikastaa väsynyttä ihoa.
Syreenipotpurri vaatekaapissa poistaa tunkkaisuutta, ja tuo kesäpihan tuoksuja myös liinavaatteisiin.

Syreenillä on jonkin verran kuumetta alentavia ominaisuuksia, ja sillä on hoidettu mm. sisäloisia ja suun ja nielun tulehduksia. Syreenin kuoresta on ennen keitetty myös yskänsiirappia. Syreenikeitteellä voi kotioloissa purskutella esim. ientulehdusta. Kuorta voi myös pureskella tulehdusta lievittämään.
Syreenin tuoksu toimii hyvin aromaterapiassa rauhoittavana ja tasapainottavana, ja saattaa lievittää esimerkiksi migreenipäänsärkyä. Vahvana tuoksuna syreeni voi toisaalta laukaista sen. Eteerisen syreeniöljyn mainitaan lievittävän masennusta ja auttavan selkeyttämään vaikeita valintoja.
 
Huom: Maagisesti toimivimpia ovat tietenkin tuoreet kukat. Eikä kannata säikähtää; syreeninkukat houkuttelevat tuoksullaan kimalaisia ja muita medenkerääjiä myös maljakossa, mutta kuten tiedämme, pörröiset kimalaiset ovat harmittomia ja luonteeltaan esim. ampiaisia rauhallisempia, ellet varta vasten ala kiusata ja häiriköidä niitä.

Uskomuksia:
-Syreeni unessa varoittaa valheellisista ihmisistä.
-Violetit syreeninkukat sisätiloissa tuovat huonoa onnea.
-Syreenintuoksu heikentää todellisuudentajua.

Kuusi (Picea Abies)

Näin talven kynnyksellä lienee paras esitellä jokaiselle taatusti tuttu, metsiemme komea havupuu; kuusi. Kuusten suku (Picea) on moninainen, mutta keskityn tässä nyt lähinnä meillä Suomessa yleisimmin tavattavaan lajiin, Metsäkuuseen (Picea Abies).

 (Kuva: Wikipedia)

Niin, kuusi lienee monille tutuin joulukuusen muodossa. Koristeltu puu oli hedelmällisyyden ja elinvoiman symboli, ja wanha kansa pystytti myös juhannus- ja hääjuhlakuusia. Myöhemmin koivu syrjäytti kuusen juhannuspuuna.

Kuusi on maskuliinen, vanhusaspektin puu, joka liittyy sekä maan, ilman, että tulen elementtiin. Kuusen juuret ulottuvat syvälle maan poveen samalla kun sen latva kurottautuu kohti taivasta. Kuusin on lämmin puu, jonka neulaset voivat tarvittaessa pistää kipeästikin.
Kuusi on yhdistetty moniin, niin wanhoihin kuin nuorempiin metsän ja suojeluksen jumaliin ja olentoihin. Tällaisia olivat mm. Tapio, Baldur, Porewit, Hiisi ja Maahiset.
Kuusella on yhteytensä aliseen, vainajien maailmaan, mutta se on ollut myös arvostettu pihapuu, jonka on uskottu suojelevan talon asukkaita pitämällä pahat henget ja kummittelevat kuolleet loitolla.
Esimerkiksi kylpyveteen voi laittaa kuusenhavuja tuomaan suojelusta ja viisautta. Myös painostavaa ilmaa sekä pahoja henkiä voi huiskia havuilla.

(Kauniin vaaleanvihreitä kuusen kerkkiä)

Suomalaisessa kansanperinteessä kuusella on oma yhteytensä vainajiin, sillä Karsikkopuut ovat näytelleet tärkeää osaa kansanperinteessämme. Karsikkopuu oli lähes aina havupuu, lehtipuista oli karsikkojen kohdalla kysymys aniharvoin. Karsikkopuu saattoi siis olla myös mänty, mutta tunnetuin Karsikkopuu on Kuusi. Kun vainaja saatettiin haudan lepoon, hengen oletettiin kuitenkin liikkuvan aika vapaasti, ja voivan tarttua puiden oksiin kiinni, ja siitä päästä edelleen kotiinsa kummittelemaan.
Karsikkokuusesta sitten leikattiin eli karsittiin siis oksat pois jottei vainaja enää löytäisi kotiinsa. Tällaiset karsikkopuut karsittiin sitä mukaa kuin vainajia ilmaantui, ja ne kasvoivat usein samassa metsikössä. Tällaisia karsikkopuistikkoja kutsuttiin yksinkertaisesti vain "karsikoiksi". Karsikkopuu saattoi olla myös perheen keskeinen, ja sijaita omalla tontilla. Tällainen karsikkopuu oli usein mänty, muttei pihapuuna tunnettu koivukaan ollut tavaton (siis esim. kotipihan poikkeus vahvistaa säännön). Puun kylkeen maalattiin tai kaiverrettiin risti ilmaisemaan vainajia. Puhuttiin Ristipetäjistä tai Ristikoivuista. Puuhun kirjoitettiin usein  myös vainajien kuolinpäivät.

Myöhemmin karsikkopuut muuttuivat merkintöineen puun kylkeen naulatuksi laudaksi, johon kuolinpäivät merkittiin, ja alettiin puhua lautakarsikoista. Ainakin Pohjois-Savossa tällaiset laudat voitiin säilyttää myös kotipihassa, esim. ulkorakennusten seinillä. Karsikkoperinne alkoi kadota 1800-luvun lopussa, eikä siitä juuri ole mainintoja enää 1900-luvun puolella.
Myös hautajaisreitille on jätetty kotiin tultaessa havuja, tai reitti on pyyhitty havuilla puhtaaksi ettei vainaja osaisi palata kummittelemaan omaisille. Tähän tarkoitukseen on saatettu hyvinkin käyttää karsikkopuiden, eli yleensä kuusten, oksia. Tähän tapaan perustuu nykyinen perinne jättää talviselle haudalle (kuusen) havuja.

Maagisesti kuusi on suojeleva ja karkottava. Kuusta pidetään ihmisystävällisenä, viisaana puuna joka ei kiellä apua sitä tarvitsevilta.
Kristillisessä perinteessäkin kuusi oli hyvä puu, joka suojeli tarinan mukaan Jeesusta takaa-ajajilta, ja sen vuoksi jumala siunasi ystävällistä kuusipuuta. Samanlaisia tarinoita tosin liittyy myös Pajuun ja Leppään.
Kuusenoksien mainitaan olevan ihanteellista taikasauvamateriaalia, etenkin jos oksassa on pahkoja. Kolme tai kuusi mainitaan voimallisimmaksi määräksi pahkoja.
Tasalatvaisia kuusia on nimitetty "pöytäkuusiksi", ruokapöydiksi, joilta metsän väen, kuten Tapion seuralaisineen uskottiin nauttivan ateriansa. Riistaonnea tavoitteleva metsämies saattoi myös nauttia rituaalisen aterian (esim. eväät) tällaisen pöytäkuusen päältä jotta Tapio siunaisi metsässä asiallisesti käyttäytyvää metsästäjää antimillaan.

Kuusella on jonkin verran kotikosmeettista arvoa, ja sen sanotaankin olevan vanhusten tuki.
Kuusenkerkkähauduketta voi käyttää kasvovetenä silottamaan ryppyjä ja kirjastamaan ihoa.Myös kihdin hoitoon kuusta on käytetty jo maailman sivu; Kuusenoksa pilkotaan pieniksi, ja palasia keitetään vedessä kymmenisen minuuttia. Liemi siivilöidään, ja sitä nautitaan pari-kolme kertaa päivässä.

Kuusi soveltuu siis hyvin myös kotiapteekkiin, sekä sisäisesti että ulkoisesti käytettynä. Kuusi sisältää paljon C-vitamiinia, ja eteerisiä aineita. Kuusen tuoksu piristää, vahvistaa, ja haihduttaa stressin. Kuusi on lämmittävä, ja parantaa pintaverenkiertoa. Se sopii hyvin kylmille ja jäykille jäsenille. Kuusen neulasia tai oksia voi laittaa vaikkapa kylpyveteen, tai sekoittaa öljyyn. Kuusiöljy suojaa pakkasessa liikkuvaa paleltumilta.

(Talvisia, komeita käpyjä)

Kuusen nuorista kävyistä keitetty tee lievittää kurkun käheyttä ja tekee mm. lauluäänelle hyvää.
Suitsukkeena poltetun puun tai neulasten savun sanotaan auttavan nenäverenvuodosta kärsiviä.
Kuusen pihka on hyvä ensiapu hiertymille tai rakoille. Levitä vain pihkaa kipeään kohtaan, ja laita päälle vaikkapa koivun lehti suojaksi ettei pihka tartu joka paikkaan.
Kuusen vuosikasvannaiset, eli kerkät, ovat yhtä lailla monikäyttöisiä. Kerkistä on kautta aikojen keitetty yskänsiirappia, ja voipa niillä hoitaa myös akuuttia hammassärkyä; pureskelet vaan kuusenkerkkiä tai painat kerkkää kipeään hampaaseen. Säännöllisen kerkkien pureskelun on mainittu myös ehkäisevän hammasmätää. Kerkkiä voi syödä myös sellaisenaan, tai käyttää ruoanlaitossa mausteena, nypit vain neulaset kerkistä ruokiin. Kokeile esim. höyrytettyjen kasvisten tai uuniperunoiden kera.
Parhaita kerkkiä ovat tietysti mahdollisimman tuoreet, raikkaan vaaleanvihreät, koskettaessa pehmoisen pörröisiltä tuntuvat kerkät.

Huom: Siitepölyallergikot voivat saada kuusen käsittelystä tai käytöstä allergisia oireita.
Muistathan myös, että kuusenkerkkien ja -oksien keräämiseen tarvitaan maaomistajan lupa.

Uskomuksia:
-Kuusen näkeminen unessa on yhtälailla suojeleva symboli, joka enteilee hyvää. Havut kotosalla enteilevät hääuutisia (Talon sisätiloissa unennäkijän omia, tai ulkotiloissa, esim. kuistilla, jonkin läheisen häitä). Jos itse käsittelet havuja unessa, varoittaa se sairaudesta.
-Kuusi rupattelee saunan uunista saunojille: "Koivu se kirppyröi ja kärppyröi, mutta minä se miestä lämmitän."
-"Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto", on wanha sananlasku jolla viitataan vanhempien kunnioittamiseen ja kuuliaisuuteen.
-"Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa". Wanha sananlasku kehottaa pitämään jalat maassa eikä tavoittelemaan mahdottomia.
-"Ei sovi suopetäjä korpikuusen kumppaniksi". Sanonta tarkoittaa, etteivät liian erilaiset ihmiset ja asiat väkisinkään tule toimeen keskenään.
-"Oksat pois kuin suutarin joulukuusesta". Sanonta viittaa johonkin vakavaan, totiseen tai yllättävään asiaan tai tilanteeseen. Tarina ei kerro oliko, ja miksi oli, suutarin kuusi kenties karsikkopuu.