Pieni Kummituskirja

Pieni Kummituskirja on näppärä kokoelma wanhoja kummitustarinoita ympäri Suomea. Kirjan tarinat on koottu kappaleisiin aihealueittain, ja teoksesta löytyy tarinoita niin liikenteen ja rakennusten kummituksista, ihmis-, ja, positiivista kyllä; myös eläinkummituksista.

Myytillisiä Tarinoita -teoksen tavoin kirjan tarinat eivät sijoitu ihan nykypäivään, vaan löyhästi vuosien 1885-1961 välille. Valtaosa tarinoista sijoittuu 1930-luvulle, ja tarinat on tallennettu kertojalta kuullussa muodossa.

"Olin menossa töihin aamulla anivarhain.
Oli pimeä aamu, ajelin pyörällä jonkin matkaa,
kunnes huomasin vastaantulevan miehen. Mies ajoi
pyörällä, jossa oli kirkkaat valot. Kohdalleni tulles-
sa mies kaatui maantiehen niin että lumi pöllähti.
Rupesin tarkastamaan, mutta en huomannut mitään,
en jälkeäkään. Mies oli kadonnut tyhjään.
                                                            OULAINEN 1961"

Kirjan loppupuolelta löytyvät jälkisanat, joissa hetkeksi syvennytään tarkastelemaan kummittelua yleismaalisesti. Mitä kummittelu ja kummittelijat ovat, ja miten ne nitoutuvat tarinoihin? Onko kummitustarinoilla jokin tarkoitus tai moraali, ohjata tai/vai pelotella meitä, vai ovatko ne pelkkää viihdettä?
Lopussa tarinalähteet, ja lista aiheeseen liittyvästä kirjallisuudesta.
Toimittanut Kati Lampela / SKS, kuvittanut Aino Puttonen. Karisto Oy:n Kirjapaino 2006. 187 sivua.

+ Kovakantinen, näppärän kokoinen
+ Musta kirjanmerkkinauha on kätevä yksityiskohta
+ Sopii hyvin mökki-, tai telttaretkilukemistoksi, tai nuotiotarinointiin

- Sisältää paljon entuudestaan tuttuja, paikoin kierrätettyjäkin tarinoita
- 1800-luvulta olisi toivonut enemmänkin tarinoita.

Suomalainen Piru - Paholainen Suomalaisessa Kansanperinteessä

Löytyipäs taas hauska kirja.. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran teos on näppärä tietopaketti itsestään Vanhasta Kehnosta. Kiinnostuin tietysti, sillä olen itsekin kerennyt täällä aihesta kirjoittelemaan :D
Kirja luo silmäyksen Piruun käsitteenä, ja kansanperinteen hahmona. Paholaisen ulkonäköä, esiintymismuotoja ja käyttäytymistä tarkastellaan wanhojen kansantarinoiden avulla, jotka ovat pitkälti Myytillisistä Tarinoista tuttuja. Toisin kuin monissa vastaavissa teoksissa, tarinoiden alkuperäistä murreasua on pyritty säilyttämään lukuhelppoutta tuhoamatta.

"Ei se mikään kissa ollut, kun piru se oli" 

Teos on siis loppupeleissä yksinkertainen, suppea ja helppolukuinen, ja kun Pirusta on kyse, onnistuu teos olemaan paikoin sekä humoristinen, että vähän karmivakin. Hauskana yksityiskohtana mainittakoon, että sivuille on ripoteltu pieniä lainauksia kirjan tarinoista.

"Kun työ ei oikein tahtonut luonnistua,
ärjäisi seppä: "Piruko sitä nyt riivaa!"
Vähän ajan päästä piru tuli ja kysyi:
"Tarvitstko sää apumiestä,
kun sää mua kuttusit?"

"Jumala auttaa ajan päälle, mutta piru auttaa heti"

Suomalainen Piru onkin hyvin tarinapainotteinen, ja itse voisin ehkä suositella tätä lapsille tai lapsenmielisille, sekä nuorille, jotka ovat kiinnostuneita suomalaisista perinnehahmoista, Teos oli hauska lukea, mutta kansanperinteeseen perehtyneille tämä tuskin tarjoaa mitään uutta, sillä se lainaa paljon mm. SKS:n aikaisemmista teoksista. Ilman tarinoitaan nide olisi paljon suppeampi sillä varsinaista pohdintaa ja tutkimuksia teoksessa on odotettua vähemmän.

Teos on jaoteltu kappaleittain, kirjan lopussa Lähde- ja kirjallisuusviitteet.
144 sivua. Toimittanut Mari Purola/SKS 2011, kuvittanut Christer Nuutinen.

"Tuli silloin piru metsästä ladolle"

+Kovakantinen
+Näppärän kokoinen

-Kuvitus saisi olla runsaampaa
-Olisihan aiheesta saanut enemmänkin irti
-Olen kuitenkin vähän pettynyt, odotin enemmän :(

The Arrival

Shaun Tanin The Arrival (suom: "Saapuminen",) on lyhyesti ilmaistuna maahanmuuttajan tarina; tarina miehestä, joka olosuhteiden pakosta joutuu lähtemään toiseen maahan etsimään parempia oloja perheelleen.
Erikoisen teoksesta tekee sen sanattomuus. Kirja on piirretty graafiseksi novelliksi, joka muistuttaa vanhoja mykkäfilmejä. Koska teos luottaa kuviinsa, se on kaikkien ymmärrettävissä. Siinä lieneekin jutun ydin:

Shaun Tanin luoma maa, johon mies matkustaa on mykistävä, hulppea maailma joka leikittelee mielikuvituksen rajoilla, ja jossa kaikki on vierasta, kummallista ja jännittävää. Epäuskottavuudella leikittelevät jokapäiväisen elämän kuvaukset kaukana kotoa, vieraassa maassa ovat ymmärrettävämpiä koska tekstit on jätetty pois. Uuden maailman omituiset miljööt, jännät kulkuvälineet, eriskummalliset ruoat ja tavat ilman erillistä tulkkia ovat omiaan välittämään lukijalleen muukalaisen tunteita ja kokemuksia vieraan kulttuurin keskellä.
Tarinan päähenkilö kokee vieraassa ympäristössä inhimillisiä epäonnistumisia ja koti-ikävää, ja tutustuu kotiutuessaan erilaisiin ihmisiin joilla on oma tarinansa kerrottavanaan.

Henkilökohtaisesti pidän kovasti Shaun Tanin teoksista, grafiikasta ja tarinoista. The Arrival-teoksella Tan on luonut koskettavan kokonaisuuden joka herättää lukijassaan voimakkaita tuntemuksia.
Kovakantinen, 128 sivua.
Lothian Books 2007

+Kenties puhtaasti inhimillisin teos jonka olen koskaan lukenut.
+Havainnollinen.
+Kirjassa esiintyvät, vieraat aakkoset ovat itse asiassa peilikuvia ja väännöksiä tuntemistamme kirjaimista.

Näkijä

Celia Reesin Näkijä on jatkokertomus Noitalapsi -teokselle ja Mary Newburyn tarinalle. Noitalapsihan päättyi Maryn karatessa Beulahin kylästä noituusepäilyjen vuoksi ja päiväkirjan oli kirjoittanut loppuun Martha-muori. Kirjan lopussa Maryn päiväkirjan sivut löytänyt, fiktiivinen hahmo, Allison Ellman peräänkuuluttaa ihmisiä, joilla voisi olla tietoja Maryn myöhemmistä vaiheista. Tarina jatkuukin tästä näppärästi.

"Päiväkirjan löytymisen jälkeen on tehty jatkuvasti työtä
Mary Newburyn ja muiden päiväkirjassa esiintyvien hen-
kilöiden kohtalon selvittämiseksi.

Jos sinulla on tietoja mainituista henkilöistä ja perheistä,
ota yhteyttä Internet-sivujemme kautta tai sähköpostitse
seuraavaan osoitteeseen:
allison_ellman@witchchild.com"

Bostonissa opiskeleva natiivityttö, Agnes Herne, on lukenut Noitalapsi-kirjan ja tutkinut kirjan verkkosivuja, ja tuntee oudon yhteyden Maryn henkeen. Agnes ottaa yhteyttä Ellmaniin, ja mainitsee lapsena kuulemastaan vanhasta sukutarinasta, jonka mukaan valkoinen nainen oli liittynyt heimoon. Lopulta Allison ja Agnes sopivat tapaamisesta ja Agnes pääsee tutustumaan Maryn jäämistöön, täkkiin ja päiväkirjaan. Selvittääkseen lapsena kuulemiaan tarinoita ja yhteyttään Maryyn Agnes matkustaa lopulta reservaattiin tapaamaan tätiään Kuvastinjärvelle.

"LeGrand kohotti taas Duvalin kirjaa.
-Tässä väitetään että tapoit miehen noituudella.
-Niin kuin jo sanoin, elämä tällä on vaarallista. Ei kuolemiseen tarvita noituutta.
-Sinä siis olet noita, niinkö? Tiedätkö, mitä me teemme noidille? Kun en vastannut mitään, LeGrand vastasi itse.
-Me poltamme heidät. Se on sinunkin kohtalosi, jos et käänny katoliseksi. Täällä nousee monta pyhimystä, niin ranskalaisten kuin alkuasukkaidenkin joukosta. Ehkä Isä Gerard haluaa sinut laumaansa palkintokäännynnäiseksi tai..
-Tai mitä?
-Sinusta tulee hänen ikioma Jean d'Arcinsa."

Näkijä on kertomuksena hieman romaanimaisempi kuin fiktiiviseksi päiväkirjaksi kirjoitettu edeltäjänsä. Kirjassa kerrotaan myös ohimennen Noitalapsessa esiintyneiden henkilöiden myöhemmistä vaiheista ja elämästä. On oikeastaan huojentavaa tietää että kaikki Marya ensimmäisessä kirjassa piinanneet eivät päässeet helpolla.. Teos on jaettu 41 kappaleeseen, joissa liikutaan välillä menneisyydessä Maryn jalanjäljissä, kuin Agnesin unina tai näkyinä, ja välillä palataan nykyhetkeen, kuinka Agnes selvittää juuriaan M-tädin avulla. Totuuden etsiminen johtaa spirituaaliselle matkalle jolla Maryn lopullisen kohtalo selviää, ja Maryn henki on läsnä kannesta kanteen.

Kirjan alussa kartta, ja teoksen lopussa "Historiallisia lisäyksiä", jotka pohjautuvat Allison Ellmanin tekemään tutkimukseen Noitalapsi-kirjasta tuttujen henkilöiden myöhemmistä vaiheista. Lisäyksistä löytyy mm. Tietoa Beulahin siirtokunnasta, pastori Elias Cornwellin päiväkirjamerkintöjä, yksityishenkilöiden kirjeitä ja elossa olevien jälkeläisten haastatteluja.

329 sivua. Kustannusosakeyhtiö Tammi.

+Kovakantinen
+Kiinnostava, jaksaa lukea

-Irrallinen kansipaperi kannattaa päällystää ettei se nuhraannu.

Noidan Rippi

Susan Fletcherin teos käsittelee nimensä mukaisesti noidan tunnustusta pastorille, vaikka raapaiseekin vasta pintaa. Muinaiseen Skotlantiin sijoittuvassa fiktiivisessä tarinassa likaisessa sellissä viruvaa naispoloa, Corragia, syytetään noituudesta ja paholaisen kanssa pelehtimisestä, ja hän alkaa kertoa elämäntarinaansa tunnustusta ylös kirjaavalle pastori Charles Leslielle. Kirjassa kerrotaankin paitsi Corragin tarinaa, seurataan myös pastorin vaiheita, kun hän aika ajoin kirjoittaa kotiin vaimolleen ja kertoo inhoittavasta työstään syytetyn noidan kanssa.

"Inveraryn vankila on siis sangen viheliäinen paikka. Viheliäinen on myös sen vanki, jonka korkea, tyttömäinen ääni puhui ystävällisyydestä ja hyvistä teoista - mutta minä en siihen ansaan lankea. Paholainen siinä puhui. Se kätkee luontonsa valheisiin, ja kun noita sanoi en voi vahingoittaa teitä, kuulin selvästi Paholaisen äänen. Ajattelin: minua sinä et huijaa. Tiedän kuka sinä olet.
Paholainen puhuu tuon olennonpuolikkaan kautta naiselliseen tapaan - ja on hänen omaksi parhaakseen, että hänet poltetaan, pikimmiten. Tuli puhdistaa hänen sielunsa. Liekit vapauttavat hänet pahuudesta, ja on monin verroin parempi kuolla puhdistuen, kuin elää sillä tavalla - ilman Kristusta, häväistynä."

Teos on jaettu viiteen isoon kappaleeseen, ja ne edelleen pienempiin kappaleisiin, jotka on nimetty luonnonyrttien, -puiden ja -kasvien mukaan.
Tarina alkaa kun Corrag menettää äitinsä Coran, noidaksi ja varkaaksi epäillyn parantajan, vainoojille, ja pakenee hirsipuuta yön selkään vanhan tamman selässä. Erinäisten sattumusten kautta Corrag eksyy suojaisaan laaksoon, jonne laittaa asumuksensa ja jatkaa elmäänsä kuten parhaiten taitaa.

"Niin. Siinä paikassa oli taikavoimia - sen minä vannon.
Minä tunsin sen kaikkialla. Tunsin sen jokaisessa pikku yksityiskohdassa jonka näin - jokaisessa kivessä joka liikkui kantapäitteni alla, jokaisessa sadepisarassa. Minulla oli vihdoin aikaa. Siihen asti aika oli ollut vain ohutta ja niukkaa kuin tuulessa lentävä seitti - se vain lehahti ohi, silmänräpäyksessä. Toinen elämäni oli ollut yhtä kuin mene! Mene! Olinko minä missään vaiheessa ehtinyt makoilla katsemassa kun etana matoi lehden poikki kuunsiltavana jäljessään? En. Olin laukannut mutavellin ja erämaitten poikki tamman korskuessa, ja jokaisen joutohetken olin viettänyt tamman kanssa - nyppinyt nokkosia sen hännästä. Ei etanoitten seuraamista. Ei tuntikausien istuskelua sateessa, kun lehden keskelle syntyy sateenkirkas lammikko."

Kun sotaisuudestaa tunnetun MacDonaldin klaanin miehet löytävät mailtaan Corragin majoineen hänen elämänsä muuttuu jälleen. Alkukankeudesta huolimatta Corrag tutustuu klaanin jäseniin, naisiin ja miehiin, ja osoittautuu hyödylliseksi parantajantaitoineen. Palkkiokseen Corrag saa erinäisiä, karua laaksoelämää auttavia hyödykkeitä, kuten kotieläimiä ja elintarvikkeita, ja joutuu siinä sivussa myös elämään sukujen välisiä kahinoita, ja etenkin sotaa englantilaisia vastaan. Glencoen verilöylyn jälkimainingeissa englantilaiset sotilaat vangitsevat Corragin ja hänestä tulee vanki josta tarina alkaa. Ympyrä on sulkeutunut.
Kappaleet ensimmäisestä neljänteen kertovat Corragin tarinan. Romaanin lopettaa viides kappale, joka sisältää vielä yhden pastorin kirjeen rakkaale vaimolleen, Janelle, sekä Corragin vaiheet Pastorin lähdettyä takaisin kotiin.

"Hän oli eläessään arvokas ja mahtava mies. Mutta kuollessaan hän oli vallan muuta. Hänet oli ammuttu juuri kun hän kiipesi vuoteestaan tapaamaan vieraitaan, jotka olivat kaiketi kävelleet hänen kamariinsa teennäinen, pahaenteinen hymy kasvoillaan ja musketit piilossa selän takana, ja mitä hän mahtoi sanoa?
Tervetuloa, hyvät herrat! Mikä hätänä, keskellä yötä? Kenties. Yhtäkkiä hän makasi vatsallaan, reikä selässään, housut polvissa. Mikä kunniaton kuolema. Vääryys. Siksi minulle tulee siitä kaksin verroin surullinen ja paha olo sydämeen."

Kerronta on eläväistä, maisemia ja vuodenaikojen vaihtelua kuvataan niin kauniisti että ne pystyy suorastaan aistimaan, näkemään edessään, tuntemaan kesyttömän niityn tuoksun ja kuulla korvissaan vuoripurojen solinan. Corragin kertoessa tarinaansa esiin nousee myös ihmisen ja luonnon välinen yhteys, se, minkä moni kaupunkilainen on jo unohtanut. Kuinka luonnosta löytyisi apu jos haluaisimme etsiä. Teksti on paikka paikoin niin liikuttavaa että melkein kyynel nousee silmäkulmaan. Myös Corragin mielialat tarinan edetessä välittyvät hyvin lukijalle ja hänen tuntemuksiinsa on helppo samaistua niin ilossa kuin surussakin. Kirja on kertomus paitsi ennakkoluuloista, epäoikeudenmukaisuudesta, ja yksinäisyydestä, myös toivosta, inhimillisyydestä ja sydämen hyvyydestä.
Kirjan koskettavinta antia ovat vanha tamma, suomiehet, sekä pastorin reaktiot, kun hän paljastuu suhteellisen inhimilliseksi olennoksi.
Kirjan alussa näppärä kartta. Teoksen lopussa kirjailijan kiitokset sekä epilogi, jossa kerrotaan historiallisia faktoja ja vähän henkilötietoja tarinan tapahtumista. 400 sivua. Like Kustannus Oy, Helsinki, 2011

+Ihanan maanläheinen kerrontatyyli
+Mukaansatempaava

-Irrallinen kansipaperi kannattaa päällystää ettei se repeydy

Noitalapsi

Kirjoittajansa yhdestoista romaani Noitalapsi sijoittuu 1600-luvulle, ja kertoo noituudesta epäillyn tytön, Mary Newburyn, koskettavan tarinan. Kirjan fiktiivinen taustatarina pohjautuu irtolehtisiin päiväkirjamerkintöihin, jotka museon työntekijä Allison Ellman löytää yli kolmesataavuotiaan museotäkin sisästä. Teos on kirjoitettu päiväkirjamuotoon, noiden salaperäisten sivujen pohjalta. Taustatarina viestistä menneisyydestä on siis kirjailijan oma keksintö, joka lisää kirjan viehätystä.

Vaiherikas tarina käynnistyy Englannista, pienestä Warwickshiren kylästä, jossa Maryn huoltaja, parantaja, Alice Nuttall, pidätetään noituudesta syytettynä, ja Maryakin kyräillään. Mary kuitenkin pelastuu, kun hyväntahtoinen taho ottaa Maryn hoiviinsa ja lähettää tämän puritaanien matkassa Annabel-laivalla meren yli uuteen maailmaan, Amerikkaan. Mary saa myös mukaansa vihkosen, johon alkaa kirjoittaa kokemuksiaan.

"Me asumme mökissä aivan metsän laidassa, isoäiti, minä, isoäidin kissa ja minun kaniini. Asuimme. Emme asu enää.
Meille tuli miehiä jotka raahasivat isoäidin pois. Miehiä, joilla oli mustat takit ja mustat hatut, korkeat kuin kirkontornit. He keihästivät kissan seipääseen ja murskasivat kaniinin kallon seinää vasten. He sanoivat, että kissa ja kaniini eivät olleet Luojan luomia, vaan pahoja henkiä, itse Piru valepuvussa. He paiskasivat veriset lihat ja karvat tunkiolle ja uhkasivat tehdä saman minulle, samoin isoäidille, jos isoäiti ei tunnustaisi heille syntejään.
Sitten he veivät isoäidin mennessään."

Vanha leskinainen Martha Everdale, ottaa yksinäisen Mary-tytön siipiensä suojaan, ja he matkustavat yhdessä. Marthassa on myös parantajan vikaa. Lontoossa kyytiin nousee apteekkari Tobias Morse poikansa Jonahin kanssa toivoen löytävänsä uudelta mantereelta uusia lääkekasveja ihmisten vaivoihin. Vanhan apteekkarin rohdot osoittautuvatkin kullanarvoiseksi laivamatkan koettelemuksissa. Matka uuteen maailmaan ei ole helppo puritaaneille eikä merimiehille, puhumattakaan, että tunnelmaa kohottaisi merisairas pastori Cornwall, joka epäilee vastoinkäymisten olevan noidan tai velhon aikaansaannoksia.

Uudessa kotipaikassaan fiksu ja rohkea Mary saa uusia ystäviä, mutta myös vihollisia. Isoäidiltään oppimiensa parantajantietojen turvin Mary kerää apteekkari Tobiaksen tutkimuksiin erilaisia yrttejä ja rohtoja, ja tutustuu samalla siirtokunnan natiivioppaisiin. Mary on luonteeltaan kiltti ja ahkera tyttö, joka oppii matkallaan mm. käsitöitä Marthalta, lääkintätaitoja Tobiakselta ja yrttitietoa paikallisilta natiiveilta. koska Maryn on helppo tutustua ihmisiin, hän herättää helposti pahaa verta kurinalaisten puritaanien keskuudessa. Mary kirjoittaa kaiken aikaa päiväkirjaa elämästään ja huomioistaan.
Koska puritaanien jumalaapelkäävässä yhteisössä ei ole sijaa omapäisyydelle ja edistysmielelle, hän herättää etenkin paikallisissa tytöissä paheksuntaa ja kateutta samalla kun kylän pastori jatkaa ihmisten pelottelua paholaisella. Lopulta Mary joutuukin pakenemaan, eivätkä kirjan viimeiset kappaleet ole enää Maryn kirjoittamia. Martha-muori pelastaa Maryn päiväkirjan ompelemalla sen täkin sisään saatekirjeen keralla. Lopussa päiväkirjan löytäjä kertoo lisää tapauksesta ja toivoo yleisövihjeitä löytääkseen jatkoa Maryn tarinalle.

Kirjailija, Celia Rees, on opiskellut historiaa Warwickin yliopistossa, ja hänen tekstistään löytyy paljon niin historiallisia faktoja, aikakaudelle tyypillisiä tapoja ja tekemisiä sekä erilaisia kansanuskomuksia. Ympäristö ja ihmiset on kuvattu hyvin vaateparsia myöden, ottaen toki huomioon että kirjassa kertojana on nuori tyttö.
Kirja on eläväinen ja herättää monenlaisia tuntemuksia. Teoksessa myös sivuhahmot ovat aidon tuntuisia ja mieleenpainuvia, kuten palvelustyttö Annie, puritaani Rebekah Rivers, Heskethin leskirouva sekä meripoika Jack Gill jonka kanssa Mary ystävystyy laivalla. Teos on jaettu vaiheittain seitsemään kappaleeseen, Maryn isoäidin pidätyksestä Maryn pakoon.
249 sivua. Suomentanut Paula Herranen. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki, 2004.
Teokselle on olemassa myös jatko-osa; Näkijä.

+Kovakantinen, mutta olen nähnyt myös pokkariversion.
+Maryn tarina tuntuu aidolta vaikka tietääkin että kysessä on kuvitteellinen hahmo.

-Aiheesta olisi saanut enemmänkin irti, olisi jaksanut lukea.

Saatana Saapuu Moskovaan

Mihail Bulkakovin teos kuului aikoinaan Neuvostoliiton sensuroiduimpien teosten listalle, ja "leikkaamattomana" se ilmestyi ensi kerran yleisölle vasta vuonna 1973. Nykyisen asunsa kirja sai vuonna 1989. Kuvassa yhdeksäs painos.
Saatana Saapuu Moskovaan on moniulotteinen teos, ja pitää sisällään kolme erillistä tarinaa jotka yhdistyvät toisiinsa eri tavoilla. Teoksen alkuperäinen nimi, "Mestari ja Margarita" kertookin sisällöstä enemmän kuin suomenkielinen käännös. Kirjan merkittävin tarina on Margarita Nikolajevnan ja Mestari-kirjailijan rakkaustarina, jossa toisensa menettäneet sielut löytävät jälleen yhteisen polun. Rakastavaisten tarinan ohella kirjassa seurataan pari tuhatta vuotta sitten vangitun Jeesuksen viimeisiä vaiheita muinaisessa Jerusalemissa, ja keskitytään paholaisen vaiherikkaaseen vierailuun Moskovan kaupungissa.

"Kaikki on mennyt sekaisin Oblonskien talossa", kuten kuulu kirjailija Leo Tolstoi aivan oikein ilmaisi asian. Juuri niin hän olisi varmaan sanonut kyseisessäkin tapauksessa."

Kirjan tapahtumat käynnistyvät kun professori-taikuri Wolandin peitenimellä esiintyvä Saatana saapuu Moskovaan järjestääkseen vuotuisat Valpurin tanssiaiset. Saatana seurueineen majoittuu ohimennen Gribojedovin taloon, jossa jo-ennestään majaileva teatterihenkilökunta katoaa yksi kerrallaan. Paikallisella mielisairaalalla onkin juonen kannalta merkittävä osa.

"Etkö sattumalta tunne tällaisia henkilöitä kuin Dismas, Gestas tai Barabban? Pilatus jatkoi tuijottaen hellittämättä vankiin.
-Näitä hyviä ihmisiä en tunne, vanki vastasi.
-Onko se totta?
-Se on totta.
-Ja nyt sano minulle, miksi sinä koko ajan puhut hyvistä ihmisistä? Nimitätkö sinä kaikkia hyviksi ihmisiksi?
-Nimitän, vanki vastasi. -Pahoja ihmisiä ei maailmassa olekaan."

Saatana Saapuu Moskovaan on virkistävä seikkailu, jossa esiintyy monenlaisia, paikoin hyvinkin kiinnostavia hahmoja, kuten kissanhahmoinen Begemot, naapuri Nikolai Ivanovitš, teatterinjohtaja Stjopa Lihodejev, ja Frieda tanssiaisista. Tarinat on sävytetty ironialla, siinä näpäytetään typeryksiä ja pilaillaan peripaheiden, kuten turhamaisuuden kustannuksella. Mainittavaa on myös kirjailijan sujuva tapa kuvailla aikansa neuvostoyhteiskunnan rakennetta todella hyvin, paikka paikoin rohkeastikin, mikä on ollut omiaan aiheuttamaan sensuuria omana aikanaan. Kirjan ehdottomasti parasta antia onkin taikuri Wolandin järjestämä mustan magian näytös (rouvaparat..), sekä eläväisesti kuvattu, hieman ilkikurinenkin, noidan lentomatka Moskovan yössä.

" -Minä en saata lainkaan ymmärtää, kuinka hänen on onnistunut kohota johtajaksi, puuttui puheeseen tämä uusi henkilö. -Hänhän kelpaa johtajaksi yhtä huonosti kuin minä arkkipiispaksi, punatukkainen honotti yhä enemmän.
-No sinä nyt et ole arkkipiispan näköinenkään, Azazello, huomautti kissa ja mätti nakkeja lautaselleen."

Kerronta teoksessa on sujuvaa, ja ajatuksia herättävää, hullunkurista ja koskettavaa. Tarinoiden kirjava huumori on kekseliästä ja pelottavat tapahtumat nostavat niskakarvat pystyyn. Epäonnisen hahmon kohtalo voi aiheuttaa sekä sääliä että voitonriemuakin, riippuen tietenkin myös lukijan omasta oikeudentajusta.
Tarinan oheen mahtuu kaikenlaisia, odottamattomia sattumuksia, salaperäisistä katoamistapauksista lahjontaan ja silmänkääntötemppuihin. Mahtuupa kirjaan pari kuolemantapaustakin.
Jännittäviä tapahtumia värittävät monenkirjavien ihmishahmojen, paholaisten ja noitien lisäksi myös yliluonnolliset olennot, kuten kummitukset, vampyyrit ja elävät kuolleet..

"Vihdoin kuolleen vihreät sormet ylettyivät säppiin ja käänsivät sitä, ja kehys alkoi aueta. Rimski huudahti heikosti, painautui seinää vasten ja asetti salkun eteensä kuin kilveksi.
Hän ymmärsi tuhonsa tulleen.
Ikkuna avautui levälleen, mutta yön viileän raikkauden ja lehmusten sijasta huoneeseen tunkeutui kellarin hajua. Vainaja nousi ikkunalaudalle. Rimski näki selvästi mätänemistä merkitsevät täplät hänen rinnassaan."

En halua paljastaa liikaa tästä teoksesta, se pitää vain rohkeasti itse lukea ja oivaltaa :)
Kuvan painoksessa Esa Adrianin alkusanat.  503 sivua. Suomentanut Ulla-Liisa Heino.

+Kirjan lopussa kätevä kappalehakemisto
+Nokkelia vuoropuheluita on lystikäs lukea
+Klassikkoteos, suosittelen ainakin kaikille kansalaispolitiikasta ja yliluonnollisesta kiinnostuneille

-Paperikannet nuhraantuvat helposti, kannattaa päällystää kontaktimuovilla.

Piru, Kreivi, Noita ja Näyttelijä

Anneli Kannon esikoisromaani vie mukanaan hauskalle matkalle 1600-luvun Suomeen.
Tarinan alussa kirjan päähenkilö, jo vanha mies, Studiosus Laurentius Bircalenis eli Reeti alkaa kirjoittaa kievarissa muistelmiaan hanhensulalla. Tarina muodostuukin Reeti Reetinpojan, nuoren Tammerkoskelaisen maalaisjolpin ympärille, kuinka hän erikoislaatuisen sattuman kautta pääsee kirkonoppiin Turkuun.

"Juntti on hullu, kuka ties,
minähän olen sentään virkamies!
Verot tänne vaan nyt vikkelään,
tai korotkin käyn räknäämään."

Lapsille ja nuorille tänäkin päivänä tyypillisen kilpailuhengen, sekä ajalle tyypillisen taikauskon johdosta tarina pääsee sattumien kautta kehittymään kerrassaan huimaksi seikkailuksi. Reeti kohtaa opiskeluaikoinaan niin ystäviä kuin vihollisia, ja papukaijamerkistä kilpailevan opiskelutoverin röyhkeä temppuilu saa Reetin lopulta turvautumaan epätoivoisiin keinoihin. Rukoiltuaan ensin itselleen oikeutta jumalalta, turvautuu Reeti mustaan magiaan, ja tarina pyörähtää käyntiin johtaen Reetin monenkirjavien hahmojen pariin. Vankisellissään Reeti tutustuu sirkustaiteilija Henrik Högblomiin, jonka avulla pakomatka alkaa. Ohimennen miehet pelastavat myös noituudesta syytetyn nuoren maalaistytön, Anna-Margaretan, joka onkin Reetille entuudestaan lapsuusajoilta tuttu. Yhdessä kolmikko panee pystyyn, virkavaltaa hämätäkseen, ulkomaalaisten keikarien teatteriseurueen ja lähtevät kiertämään maata. Sivuhahmot, kuten pyöveliltä pelastuneet ressukat, omatunnon omaavat sotilaat tai kitsaat kievarinisännät ovat paikka paikoin hyvin mieleenpainuvia, ja tukevat tarinan rakennetta luontevasti.
Vilahtaapa tarinassa myös itse sielunvihollinenkin..

"-Olen rukoillut sieluni hädässä Jumalaa pelastamaan minut hirttämiseltä ja teilipyörältä, mutta eihän Jumalakaan tänne tunkeudu. Tuskin lähettää edes enkeliä. Jos hän haluaa minut pelastaa, hän antaa oven aueta tai pyövelin sydämen pysähtyä tai polttaa vankilan kattoon reiän. Kunnioitettava henki, miksi te ette menettele samoin?
-Jopa lähtee pojasta tarinaa, piru sanoi. -Etkö huomaa itse puheesi järjettömyyttä? Huudat ja rukoilet Jumalaa, mutta hän ei tule, ei anna edes merkkiä, mutta edelleen sinä häntä rukoilet. Kuiskailet yhden kerran Saatanan nimeä hautuumaalla, tuskin itsekään häneen uskoen, ja huiskis, tässä olen."

Teksti on moniulotteista, paikoin hyvin humoristista ja paikoin kuoleman vakavaa. Tarina on paitsi opettavainen, sillä siinä käsitellään sekä kateuden seurauksia ja varoitetaan vääristä johtopäätöksistä, myös empaattinen, ihmisyyden murusten tuikkiessa synkimmän epätoivon keskellä.
Kirjailija on lisäksi taitavasti käyttänyt tarinansa tukena kekseliään fiktion lisäksi myös historiallisia faktoja. Tekstiin on ujutettu luontevaksi jatkeeksi asiatietoa mm. yrttilääkinnästä, ajalle ominaisesta ruokakulttuurista, luokkajaottelusta ja oikeuslaitoksesta. Tarinaan on helppo sukeltaa sisään ja sitä lukiessaan korvat välillä höristyvät talon ääniin.. joko kruunun sotilaat tulevat hakemaan noitaa putkaan? Talvilukemisena teekupillisen kera kirja on ehdoton kun pakkanen paukkuu nurkissa. Kuulinko suden ulvovan kaukaisuudessa?

Kirjan lopussa aikajana vuosien 1630-1680 historiallisista tapahtumista. 436 sivua. Gummerus 2007.

+Kovakantinen
+Elävää ja mukaansatempaavaa tekstiä

-Erillinen kansipaperi kannattaa päällystää ettei se repeydy.

Varastettu Isoäiti

Uusia ja Vanhoja kaupunkitarinoita.. Leea Virtanen hauska kokelma koostuu nykypäivän kansantarinoista, joita myös urbaanilegendoiksi voisi nimittää. Kaupunkitarina on tarina joka saattaisi olla tottakin, tapahtuihan se ystävän äidin jollekin työkaverille, ja ystävä tuskin valehtelee.

Kummitusvaunu Metrossa

Teos on siis ajankohtainen tänäkin päivänä, olen itsekin törmännyt kirjassa esiteltyihin tarinoihin nykypäivänä. Vuosien vieriessä tarinat vain muuttavat hieman asuaan ympäristöönsä sopivammaksi. Siinä missä 80-luvun tarinan kaverilla ei ollutkaan puhelinrahaa, 2000-luvulla hänen kännykästään loppuu akku. Samoin voimme verrata kaupunkitarinoita kansantarinoihin. Entisaikaan isännän rattaista hajosi pyörä, nyt liikemiehen autosta puhkeaa rengas. Isäntä kohtaa mörön tai kummituksen, ja liikemies laitoksesta paenneen mielipuolen.

Kuvassa toinen painos vuodelta 1987. Kolmas painos on punakantinen, ja sen sisältöä on hieman päivitetty; Pari vanhaa tarinaa on poistettu, ja uusia laitettu tilalle.

Tarantella Jukkapalmussa

Tarinat on kuitenkin kaikissa painoksissa jaoteltu aiheittain, sillä nykyajan tarinaperinne elää ihmisen kokemusten ja ympäristön ehdoilla kuten myös ennen wanhaan. Hiisien, trullien ja kummitusten sijaan nykyihmistä kammoksuttavat lääkäreiden mokailut, vierasesineet elintarvikkeissa ja julkisesti nolatuksi tuleminen. Kirja tarjoaakin sekä huvittavia hetkiä että selkäpiitä kutittavia kokemuksia. Uskallatko poimia kyytiisi liftarin? Myös tarinoiden alkuperän selvitykset ovat hauskaa ja antoisaa luettavaa. Kaverin kummin kaiman veljen hiustenlähtö ei siis todennäköisesti johtunutkaan matkapuhelimen säteilyaalloista..
Mikään tarina ei siis välttämättä ole totta vaikka se tapahtuisi sinulle itsellesi. Kertomalla sen eteenpäin olet vaarassa luoda urbaanin legendan ;)

Vainaja Lähti Kahville

+Vanhat kirjat vaan on niin ihania
+Hauska ja karmiva samanaikaisesti
+Tarinoiden kerronta-asu on säilytetty kansankielisenä
+Mukava törmätä tarinoihin joita itsellekin on kerrottu totena

-Toinen painos on vielä kuvitettu, kolmas valitettavasti ei

Sudenmorsian

Aino Kallaksen, alkujaan vuonna 1928 julkaistu teos "Sudenmorsian" kertoo kohtalokkaan, hiidenmaalaisen tarinan metsänvahti Priidrikistä, ja hänen vaimostaan Aalosta, sekä salailusta ja taikauskosta.
Kirjassa kuvataan hienosti veren kutsua, kuinka Aalo vaipuu suden lumoihin ja antaa periksi sisäiselle noidalleen, mikä ei tarinan aikoihin sijoittuen voi päättyä hyvin. Taikausko velloo, paholainen vaanii joka kulman takana, ja jokainen luonnon ja vapaan hengen kutsua kuunteleva on automaattisesti noita.
Tämänkaltainen taikausko on nähtävissä jo kirjan alkusivuilla, Priidrikin tavatessa ensi kertaa tulevan vaimonsa, jolla tämä näkee olevan "noidanluoman" (eli noitamerkin, luomen, syntymämerkin, tms. Stigma diabolin). Kaiken lisäksi Aalo on punatukkainen (varma noidanmerkki). Rakastunut Priidrik kuitenkin arvelee, että armas aviomies ja jumalan rakkaus tekisivät Aalosta sävyisän aviovaimon, taikauskoistaan huolimatta, ja välittämättä "noidanmerkeistä".

Metsän henki puhuu Aalolle suden suulla ja houkuttelee tämän suolle laumaansa.
Kirjan noidat eivät pelkästään ole kylän ämmiä kuten useimmissa noitatarinoissa, vaan myös miespuolisia löytyy, kuten yleensä ihmissusitarinoissa. Ajan hengelle ominaisesti myös Metsän herra rinnastetaan demonimaiseksi hahmoksi; Paholaisen ansoista varoitellaan ja jumalalla uhkaillaan, mutta kuitenkaan teosta ei ole mielestäni pilattu liialla uskonnon intoilulla, vaan kirjailija pitää katsantokantansa sopivasti neutraalina kuitenkaan unohtamatta tarinassa vallitsevaa, kristillistä kasvuympäristöä jossa noidille ei ole sijaa.
Kirjassa kohtaavat kurinalaisuus ja kapinahenki, miellyttämisen tarve ja sitä vastaan kamppailu. Itsenäinen ajattelu rinnastetaankin kirjassa paitsi tottelemattomuuteen, myös rakastamisen kyvyn puutteeseen. Koska myös naisia holhoava patriarkaattisuus on kirjassa kovasti läsnä, ei puhtaasta hyvän ja pahan kamppailusta siis oikein voi väittää olevan kyse. Se voi olla osasyynä miksi kirja on kiehtova ja mukaansatempaava vielä tänäkin päivänä.

"Ja ettei kenenkään Hänen Armollisen Majesteettinsa Drotniki Christinan alamaisista voisi väärästä tuomiosta esivaltaa syyttää, niin tuli käsky, että vaimo Valber oli pantava toistamiseen vesikokeelle.
Mutta koska hän toistamiseen pinnalla kellui niinkuin suorsa, ja näin kaikilta nähtiin, ettei hänen roviosta pääsemän pitänyt, niin hän juuri julmistui ja huusi pyöveleillensä ynnä rahvaalle, joka oli tätä Jumalan tuomiota päältäkatsomaan tullut:
-Minut te poltatten, mutta kussa on Sudenmorsian, joka kanssani Juhannusyönä ihmissutena juoksi!"

Kirja syventää omalla tavallaan, ja kauniistikin, eläinyhteyttä, ja käsittelee ihmissusiaihetta hollywood-elokuvia maanläheisemmin, ja siksi ainakin omasta mielestäni huomattavasti paljon paremmin.
96 sivua.
Kuvan versio Sudenmorsiamesta kuuluu "Keskiyön Kirjasto" -sarjaan, joka uusintajulkaisee klassisen kauhukirjallisuuden kulmakiviä. Sarjan muihin osiin kannattaa siis myös tutustua :)

“Vaan ei vielä ikänä ihmisen hahmossa ollut hänen verissänsä kuplinut niin kultainen riemu ja vapauden autuus kuin nyt, koska hän ihmissutena suolla juoksi.”

+Kirjoitusasu on säilytetty ihanasti vanhanaikaisena, ja siitä saa nykylukijakin paljon irti, vaikkakin ehkä eri tavalla kuin ennen vanhaan; ilman paheksuttavaa sanomaa.
+Kovakantinen, ei nuhraannu matkalla mukana.

-Lyhyt tarina, nopeasti luettu
-Tarinan lukemisen jälkeen tulee itsellekin kaipuu päästä juoksentelemaan suolle.

*Lukemisen helpottamiseksi jouduin hieman muokkaamaan kirjasta lainaamaani pätkää, koska hahmojen väliset keskustelut on virkeittäin merkattu lainausmerkein (ei siis ranskalaisin viivoin). Koska itse käytän lainauksissani, no, lainausmerkkejä, korvasin lainausmerkkiviidakon välttämiseksi keskustelujen lainausmerkit ranskalaisilla viivoilla. Muutoin olen säilyttänyt alkuperäisen kirjoitusasun tietenkin koskemattomana

Noidan Käsikirja

Tämä on takuulla monille tuttu kulttiteos 80-luvulta.
Kirja on siis alunperin lapsille ja nuorille (lapsenmielisiä unohtamatta,) suunnattu kompakti kokoelma kaikenlaisesta yliluonnollisesta. Kirjasta löytyy helppoon muotoon kirjoitettuja tarinoita ja tutkimuksia kummituksista, ufoista, ihmissusista ja ihmismielen voimista kuten telepatiasta, mutta tarjoaa toki hauskoja tietoiskuja aikuisillekin.

Teosta voidaan myös pitää tavallaan nuorempien versiona Valittujen Palojen (samoihin aikoihin julkaistuja) paranormaaleja ilmiöitä käsittelevistä kokoelmakirjoista kuten "Mysteerien Maailma" tai "Tiedon Rajamailla". Niiden tapaan Noidan Käsikirjan tarinat on kerätty ympäri maailman, kuten kansikuvastakin voi päätellä; siinä maapallon mantereet on hauskasti yhdistetty mököttävään pääkalloon. Ehkä poloinen möksähti kun laitettiin kartasto otsaluuhun?

Noidan käsikirja ei siis opeta noituutta tai tee lukijastaan noitaa. Jo takakantensa puolesta tämä kirja tunnustaa olevansa sisällöltään pikemminkin noitatutkijan käsikirja, minkä myös teoksen alkuperäinen nimi "Usborne Guide to the Supernatural World" eli "Opas Yliluonnolliseen maailmaan" paljastaa (Usborne on vain kustantamon nimi). Mielestäni parempi nimitys kirjalle olisikin vaikka "Paranormaalin käsikirja", tms. jolloin väärinkäsityksiltä vältyttäisiin.

Tammen käsikirjastoon kuuluivat aikanaan myös Salapoliisin-, Vakoilijan-, Neropatin-, ja Keksijän käsikirjat, jotka olivat Noidan Käsikirjan tavoin läsnä myös omassa lapsuudessani.
Teoksen lopussa hauska trivia kirjan sisällöstä, sekä selkeä, joskin suppea sisällysluettelo. 192 sivua.

+Monipuolisesti kuvitettu
+Pienen kokonsa vuoksi sopii mukaan vaikka matkalukemiseksi (telttaretkelle, bööö) ;)
+Kirjasta saa nostalgisen olon

-Teos sortuu toisaalta mässäilemään teatraalisilla yksityiskohdilla, ja suistuu mielikuvituksen siivillä sivuraiteille faktojen väistyessä dramatiikan tieltä.
-Suomenkielinen käännös ontuu paikka paikoin melko pahasti
-Kirjan nimi on harhaanjohtava.

Outoja otuksia, kummia kertomuksia

Kyseessä on Etelä-Karjalan maakuntayhdistyksen keräämä tarinakokoelma paikallisesta folkloresta. Mikko Europaeuksen kokoama teos sisältää sekalaisia uskomustarinoita, lähinnä yliluonnollisista paikoista ja tapahtumista, unohtamatta tietenkään erikoisia otuksia, kuten kummituksia ja trulleja, jotka myös keritsijöinä tunnetaan.

Erikoisuutena mainittakoon, että kirjasta löytyy useimmista folklorekirjoista poiketen myös harvemmin tavattavia hahmoja, kuten koirankuonolaisia ja ihmissusia.

Kirjassa on selkeä kappalejako ja sisältö koostuu pääasiassa lyhyistä tarinoista. Kuvituksena Pirita Reinikaisen kauniisti akvarelleilla väritettyjä piirroksia.

166 sivua, lopussa lähdeviitteet. Toimittanut Mikko Repo.
Karjalan Kirjapaino 2008.

+Kätevän kokoinen vaikka matkalla mukana.
+Kovakantinen.
+Ihana tuliais- tai lahjaidea.
+Erikoinen kuvitus.

-Useimmat tarinoista ennestään tuttuja.
-Kuvitus voisi olla runsaanpaa.
-Hankala löytää.

Suomalainen Tonttukirja

Mauri Kunnaksen Suomalainen Tonttukirja sopii hyvin esiteltäväksi näin joulun alla :)
Olen aina pitänyt Kunnaksen hauskasta kuvituksesta ja hankin kirjan itse pari vuotta sitten, kyseessä tosin on jo 14.painos.

Suomalainen Tonttukirja käsittelee nimensä mukaisesti wanhasuomalaisia uskomusolentoja; Tonttuja. Teos sisältää 14 hauskaa tarinaa erilaisista tontuiksi kutsutuista haltioista, jotka viihtyvät ja pitävät majaansa ihmisten lähituntumassa esimerkiksi saunoissa, riihissä ja kotituvissa.
Useat kirjan tonttutarinat ovat ennestään tuttuja mm. Myytillisiä Tarinoita -kokoelmasta sekä Riimurasiasta, mutta tähän teokseen tarinat on muutettu kirjoitusasultansa paremmin myös nuoremmille lukijoille sopivimmiksi .

Muokattuinakin wanhat kansantarinat ovat hauskoja, ja havainnollisen kuvituksensa ansiosta edelleen eläväisiä. Otava-kustannus 2012, 47 Sivua.

+Hauska ja kaunis kuvitus
+Ihana kirja niin lapsille kuin lapsenmielisille :)

-Ohut, ja vähän hankalankokoinen teos
-Loppuu lyhyeen, olisihan näitä lukenut enemmänkin.

Kansantarinat

Kansantarinat on Suomen 100 -sarjaan kuuluva opus, joka poikkeaa hieman aikaisemmista esittelemistäni kirjoista, sillä kyseessä on matkailuopas. Kokoelmassa esitellään alueittain, Uusimaasta Lappiin, mielenkiintoisia paikkoja joita mainitaan suomalaisessa folkloressa, mm. kummitustarinoissa.

Kirjasta löytyy sekä erikoisiin sattumiin, yliluonnolliseen, että merkkihenkilöihin pohjautuvia kertomuksia, joukossa myös hupaisempia tarinoita.
Teos on pehmeäkantinen, ja sisältää runsaasti karttoja ja valokuvia. Kirjan lopussa luettelo aiheeseen liittyvästä kirjallisuudesta.

152 Sivua. Karttakeskus 2008.

+ Runsas, havainnollinen kuvitus
+ Selkeä kirjoitusasu ja hyvä kappalejako
+ Kompakti, taskukokoinen kirja joka mahtuu matkalle mukaan.

- Kansantarinoihin enemmän tutustuneelle sisältö on hieman suppea, riittäisihän maininnan arvoisia paikkoja useampiakin.
- Pehmytkantinen kirja, kannattaa päällystää muovilla ettei reissussa rähjäänny.

Riimurasia

Lisää vaan kansantarinoita.. Olen ihan höyrähtänyt niihin jo lapsesta asti, koettakaa kestää ;)
Mutta joo, sain tämänkin lahjaksi, ja olen tykännyt paljon. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimittamassa, Eija Timosen kokoamassa kirjassa on pitkälti samantyylisiä juttuja kuin Myytillisiä Tarinoita -teoksessa, eli paljon haamuja, trulleja ja jättiläisiä.

Kerrontatapa ja kirjoitusasu ovat tässä hieman kevyempiä, eli enemmän lapsille suunnattu teos. Silti, eipä ole lukuhetkiä hidastanut, teksti on mukavan rentoa, ja tätä jaksaa lukea. Oma lempitarinani lienee "Kasvinkumppani". 111 sivua, kuvittanut Maileena Kurkinen

+Paljon luettavaa.
+Entuudestaan tuttuja tarinoita ei ole uudesta kirjoitusasusta huolimatta kaunisteltu liikaa vaan pahat ja ahneet saavat edelleen palkkansa.
+Runsas kuvitus on hieno, paikoin jopa humoristinen.

-Tarinat voisi kertoa vivahteekkaammin.
-Aika korkea, kirjaksi; Ei mahdu standardikorkuiselle hyllylle.

Myytillisiä Tarinoita

Lienee yksi vanhimmista kirjoistani, sain tämän kirjan aikoinaan syntymäpäivälahjaksi. Olen aina tykännyt wanhoista suomalaisista kansantarinoista, joten tämä kirja pääsi jo lapsena kestosuosikkeihin, sitä lainattiin vain silloin kirjastosta :)

(Kuvassa vuoden 1947 -painos)

Suomen rikas tarinankerrontaperinne on melkeinpä yksissä kansissa tässä kirjassa. Kirjan tarinat kertovat wanhan Suomen uskomusolennoista, kuten haltioista ja kummituksista, joilla on sijansa ihmisten piilotajunnassa vielä tänäkin päivänä. Tarinat kerätty aikojen saatossa vähän ympäri suomea, ja esim. osa tarinoista onkin ihanasti murreasussaan taltioituja.

Myytillisiä Tarinoita on kattava kokoelma kansantarinoita, jotka on jaettu aihealueittain kertomuksessa esiintyvän olennon tai ilmiön mukaan, kuten Haltiat, Noidat ja Trullit, Vainajat, Aarteet, Käärmeet, Tautiolennot, Piru, Jättiläiset, Lintukotolaiset, jne. Jotkin tarinoista ovat hauskoja ja opettavaisiakin, toiset puolestaan jopa vähän pelottavia ;) Letkeää tarinankerrontaa värittää Erkki Tuomen eläväinen, kuvitus.
Ihana kirja.

+ Tarinat ovat lyhykäisiä, jaksaa lukea.
+ Paljon tarinatietoa erilaisista olennoista
+ Selkeä hakemisto
+ Komea mustavalkokuvitus

- Aika hankalankokoinen tiiliskivi.