Hevonen

Hevonen (Equus Caballus), eli Polle, eli Hepo, eli Heppa, eli Heponen, eli Hevoinen, eli Kauramoottori. Uroshevonen tunnetaan oriina/orina, ja naaras tammana. Hevosenpoikanen taas on nimeltään varsa. Huonompikuntoiseen hevoseen viittaamme usein nimillä Koni tai Kaakki, mutta nimihän ei hevosta pahenna? Suomalaisen hevosen esi-isänä voidaan pitää Alisen piiriin kuuluvaa olentoa; Iku-Tihkua. Iku-Tihku oli hiisien hevonen joka edusti vesielementtiä ja vaikeuksien voittamista. Hiidet valmistivat Ikun roudasta ja jäästä.

(Neste Tuuliharjan komeita hevospatsaita Lahdentien varrella)

Kun hevoset päästettiin kesälaitumelle, oli tapana lyödä kevyesti hevosta otsaan sormenpäillä, oksalla tai piiskalla ja sanoa jotain seuraavan lorun tapaista:

"Kotonais kon kaikki kuollu,
Etkä tainna täältä liikkuu,
Ennen kun ittekin liikun,
ennenkun liikkuu kallio!"

Hevosille luettiin myös pidempiä loitsuja, etenkin, jos pelättiin että hevosia uhkasi jokin, ja yleensähän niitä uhkasi, kuten huono heinävuosi, metsän pedot, tai ihmisten kateus. Seuraavankaltaisilla loitsuilla rukoiltiin Iku-Tihkulta suojelusta hevosille:

"Tahvatar, hepoisten herra,
Iku-Tihku Lierron poika,
Hiien hallava hevonen,
Lumiharja, luukavio!

Anna suojas suurenmoisin, 
Apusi ajantakasin,
Lykky havan avaajalle,
Lykky haasta poistujalle

Voima varson viimaharjan,
Päitse avun autuahan,
Jottei turhia tulisi, 
Kateloita katsantohon.

Kun hevon kevolle panen,
Niitylle hallavaharjan,
Umpinilkan ulkosalle,
Tasahännän tanterelle, 

Puremaan kullaista kuvoa,
Hajottamaan heinämaata,
Meheväistä mättähästä, 
Kortta kullankukervaista

Tuorehesta turpehesta
Muhevista maan sijoista
Tänä suloisna suvena
Ukon kullaisna kesänä!

Tahvatar, hepoisten herra,
Iku-Tihku, Lierron poika,
Riiden raivoisa ruuna,
Hyytharja, Rautakavio!

Tules tuota todistamaan,
Salolta siristämähän, 
Ennen noian nousemista,
Ennen kouvon kohomista!

Katso kaikesta pahasta,
Pidä pahoista piloista,
Vihoista vihoveräjän, 
Mustan suoven sortumasta! 

Kun saat vainun vihulaista,
Tunnon tuta tuhonnasta,
Niin sie siivellä sivalla, 
Lentimellä levähytä!
 
Tulimmaisna tuiskuaja,
Lähetä, lieto letoille,
Hajota huonolta hampaat,
Puhti paina puiman alle!"

Ruskealla ruunalla, valkealla varsalla..

Yleisesti monissa kulttuureissa hevonen edustaa voimaa ja kestävyyttä, vahvuuksia ja viisautta. Hevonen yhdistetään myös maskuliinisuuteen ja seksuaalisuuteen, mutta myös arvaamattomuuteen, tuliseen luonteeseen ja intohimoihin. Suomalaisittain hevonen oli hahmo, johon noita tai trulli saattoi itsensä muuttaa. Joissakin tarinoissa Paholainen muuttaa trullit hevosiksi, että he ehtisivät juhlistaan nopeasti kotiin ennen auringon nousua.

Ympäri maailmaa kerrotaan myös tarinoita sekä hyvistä että pahoista hevosolennoista. Brittein saarella tunnetaan Kelpiet, hevosenmuotoisiksi mainitut vedenolennot, jotka ovat pahansuopia ja ilkikurisia, vähän kuin suomalaiset vetehiset. Skandinaavisessa mytologiassa Aasajumala Odinin ratsu oli kahdeksanjalkainen Sleipnir -niminen hevonen, jonka mainitaan olleen myös keppostelijajumala Lokin poika. Myös taistelussa kaatuneiden sotureiden sielut taistelukentältä Valhallaan saattelevat Valkyriat ratsastivat hevosilla. Kreikkalaisessa mytologiassa kuningas Diomedeellä oli neljä hurjaa tammaa jotka söivät ihmislihaa. Tunnetuin mytologinen hevonen lienee kuitenkin kreikkalainen, siivekäs Pegasus, Medusan ja merenjumala Poseidonin poika. Pegasos yhdistetään taiteisiin ja tunnetaan myös Runoratsuna.
 
(Musta Taalainmaanhevonen)

Paitsi tärkeä työtoveri, hevonen oli ihmisille myös tärkeä taikaeläin. Ylössuin oven päälle naulattu hevosenkenkä piti onnen ja vaurauden talossa, hevosen hiki antoi nauttijalleen paitsi hevosen voimat, myös orimaista potenssia. Rakennettaessa uunin muuriin muurattu hevosenkallo piti syöpäläiset loitolla. Hevosen kallo saattoi olla muutenkin esillä, ulkorakennuksia tai tupaa koristamassa, sillä se karkotti huolet ja söi surut. Hevosen harjajouhia saatettiin punoa rannekoruihin tai hiuspantoihin, jos haluttiin paksut ja pitkät hiukset, ja hevoselta kyseltiin myös lemmenasioita tärkeinä juhlapyhinä, etenkin Tapaninpäivänä.

Mainittakoon taika-asioissa vielä myös kuuluisa hevospatsas, Taalainmaanhevonen (Dalahäst), joka tunnetaan myös Taalainhevosen, ja Dala-hevosen nimellä. Taalainmaanhevonen on, nimensä mukaisesti, Taalainmaalta kotoisin oleva, puusta veistetty perinnepatsas joka on suosionsa myötä vakiintunut liki ruotsin symboliksi. Puusta veistetty hahmo esittää neljällä jalalla seisovaa hevosta, joka on maalattu koristeellisesti. Hahmon pohjaväri on yleensä punainen, mutta niitä voi löytää kaiken värisinä. Kuviointi on perinteisesti valkoinen. Taalainhevonen on yleensä pieni, kämmenelle sopiva, tai isompi koriste-esine. Maailman suurin Taalainmaanhevonen on 13m korkea, ja löytyy Ruotsin Avestasta.  Alunperin nämä puuhevoset syntyivät puutöiden ohessa leluiksi talon lapsille, olihan hevonen maatalossa tärkeä eläin Vähän samoin kuin nykyään voit ostaa marketista muksuille pussillisen muovijäljitelmiä maatalon eläimistä.. Puisia hevosia on veistelty ainakin 1700-luvulta lähtien.
Taalainhevosta pidetään paitsi koristeena, myös onnea tuovana hyvänmielen maskottina.

Hevostelematta

Hevosen oikukkuus, ja yhdistäminen seksuaalisuuteen heijastuvat myös nykyisin puhekielessämme. Ei-toivottu, turhan vapautunut, villihkön koominen tai ärsyttävä käytös on "Hevostelua", ja tyttöjä härnäävistä pojista sanotaan kiusoitellen että "Rakkaudesta se hevonenkin potkii". Suuri tai vahva lääkekuuri on "Hevoskuuri", ja puoskari tunnetaan "Konitohtorina". Hyvinvoipa tai ylpeä ihminen on "Pollea", ja seksuaalinen mies "Ori". Äänekäs nauraminen on "Hirnumista", ja suuria, tai muuten ärsyttäviä sanoja päästelevän suun omistajalle tiuskaisemmekin että "Turpa kii."
Väärän vaihtoehdon, etenkin minkäänlaisessa urheilussa tai vedonlyönnissä, valinnut "veikkasi väärää hevosta"
Englantia puhuvissa maissa ensikäden uutiset ja tiedot tulevat "straight from the horse's mouth", eli "suoraan hevosen suusta".

Wanha eläinsatu Hevosen ja Lampaan syömiskilvasta lienee monille tuttu:
"Lammas kerskui Hevoselle kuinka sillä oli ruokahalua enemmän kuin hevosella, ja pystyi vähintään syömään kaiken minkä Hevonenkin. Eläimet alkoivat syödä, ja Hevosen edelleen rouskutellessa Lammas paneutui lopulta makuulle. Hevonen arvasi että Lammas oli syönyt itsensä täyteen eikä jaksanut enää. Lammas sen sijaan puolustautui, että "Söisi suu, vetäisi vatsa, vaan ei kestä heikot sääret."

Lampaan puolustuspuhetta käytetään nykyäänkin sanontana kun halutaan kuvata vilpillisiä selityksiä ja sen sellaisia verukkeita: "Kyllähän minä muuten, mutku..".

Sanontoja Sun Muita:

-Älä sinä sure, anna hevosen surra kun sillä on niin iso pää.
-Rahalla saa ja hevosella pääsee.
-Heinä kärryjä vetää, eikä hevonen.
(Eli ilman ruokaa/polttoainetta ei kukaan pysty tekoihinsa)
-Rattaat lepäävät talvella, reki kesällä, mutta hevonen ei ikinä.
-Nenästä mies tunnetaan, hampaasta hevonen.
-Lahjahevosen suuhun ei saa katsoa.
(Eli lahjoja pitäisi arvostaa niissä piilevän hyvän ajatuksen, eikä rahallisen arvon takia.)
-Voit taluttaa hevosen joelle, muttet pakottaa sitä juomaan.
(Tarkoittaa että voit kyllä neuvoa toisille asioita, muttet voi vaikuttaa siihen noudattavatko he niitä tai oppivatko esimerkeistäsi mitään.)

Korppi

"Harvoin on korpin pesästä joutsenen munia löydetty."
-Wanha sananlasku-

Korppi eli Kaarne on monien alkuperäiskansojen keskuudessa sekä kunnioitettu shamaaniopas, toteemi, että voimaeläin. Suomalaisessa kansanperinteessä korpilla on hieman huono maine alisen lintuna. Sysimusta korppi oli noitien ja pohu-ukkojen lintu joka henki surua ja onnettomuutta tummanpuhvalla olemuksellaan.
Korpin uskottiin munivan pesintäaikaan aivan erityisen kiven; Korpinkiven, joka myös kaarnekivenä tunnettiin. Yksi korpin munista on aina tarinan mukaan muita painavampi, ja sen munan sisällä maaginen kivi on. Korpinkivi oli himoittu taikakalu, joka täytti haltijansa toiveet, muutti näkymättömäksi ja auttoi ymmärtämään korpin kieltä.

(Korppi, kuva: Wikipedia)

Korpin syntyloitsu

"Kyllä tieän korpin synnyn,
Syöjän synnyn arvaelen
Mist' on luotu lintu musta,
Kussa korppi kasvateltu

Korppi ompi Lemmon lintu,
Ilkeämpi ilman lintu,
Lintu, lieto kolmen lennon,
Syntynyt hiilimäellä,

Kasvoi sysikankahilla,
Kekälehistä kerätty,
Pikipuista synnytelty, 
Tehty tervatikkusista,

Kovottu kojan noesta,
Kekäleistä keploteltu,
Pää pantu padan paloista, 
Runko Ruman rukkipuista,

Pursti Lemmon purjehista,
Kourat puista koukeloista,
Vatsa vaivasen säkistä,
Suolet noijan neulikoista,

Kupu kattilaranista,
Kaula kalman kangaspuista, 
Nokka Äijön kirvehestä,
Siivet Hiien viuhkamoista."

*Folkloressa korppi on harvoin varsinaisesti ilkeä tai paha hahmo. Eläinsaduissa korppi on usein jopa hieman yksinkertainen ja jymäytettävä lintu, joka oveluudessa häviää mm. jänikselle ja ketulle. Jäniksen ja ketun tavoin korppi on kuitenkin tunnettu monien alkuperäiskansojen tarinoissa samantapaisena veijarina ja keppostelijahahmona, kuten mm. Kojootti, Kitsune, Anansi, Tanuki, Puck, Loki, Veles ja Kokopelli.

Kivi

Kivi oli yksi wanhan kansan kipeiden aiheuttaja, ja sitä pidettiin sekä paholaisen että äkäisen Ukon aikaansaannoksena. Kiven syntysijoina pidettiin taivasta ja maata. Monien muiden syntyjen lailla myös kivi satoi maahan tai veteen jossa se siemenenä iti sellaiseksi kun on. Tarinan palava punakerä voi viitata esim. ukonilmaan ja salaman iskemään kallioon, ja jopa meteoriittiin.

Kiven synty:

"Ken kiven kiveksi tiesi,
Kun oli otraisna jyvänä,
Mitätönnä murusena
Tuskin katsannan alainen.

Syntyi taivahan turuilla,
Ilman neitosen nisissä,
Kasvajaisen kainalossa
Yleni ylen hyvänä.

Tuli maahan taivahasta,
Putosi punakeränä,
Kaaloi kakraisna kapuna,
Vieri vehnäisnä mykynä,

Läpi pilvipatsahien,
Puhki kaarien punaisten,
Satoi maahan rakeen lailla
Vitsauksena varisi.

Nousi maasta mansikkana,
Puun kylestä puolukkana,
Hullu huutavi kiveksi,
Maan munaks mainitseivi."

Kiven vihotussanat:

"Maan muna, kakara pellon,
Syvän kosken synnyttämä,
Punapilvien pesimä,
Hullun huutama kiveksi;

Miksi nostit nokkoasi,
Käännyttelit kärsöäsi,
Vasten ihmisen ihoa,
Karvoja kavon tekemän?

Tule työsi tuntemahan,
Pahasi parantamahan,
Kipeäsi hoitamahan,
Juomaan viinana vihasi,

Oluina pahentamasi,
Metehenä märkimäsi
Toki muista muinaistasi,
Ajattele alkuasi:

Et sa silloin suuri ollut,
Kun sa mannusta kohosit,
Taikka vierit taivahasta,
Pilvipiiristä putosit,

Vierit vehnäkakkarana,
Rukihisna kykkäreenä,
Jalan juuresta jumalan,
Ukon astimen alasta,

Alas maahan tullessasi,
Pilvistä puotessasi,
Kun sa lienet maasta noussut,
Niin sa maata mannutellos,

Mene mämmistä mykynä,
Vieri vehnätalkkunana,
Kun lienet saettu maahan,
Alas pilvistä pu'onnut,

Nouse tuonne taivahalle,
Ylöspilvihin pakene,
Kylläsenä kivuistasi,
Voisittuna vaivoillasi,

Nostamatta nokkoasi,
Kärseäsi kääntämättä,
Ihohon inehmo raukan,
Karvoihin kavon tekemän."

Kiven satuttamaan:

"Kiikan ukko, Kiikan akka,
Kiikan entinen eläjä,
Polki jalkansa polohon,
Ikuisehen äilämähän.

Käy Kiikka Kiikan mäelle,
Kiikkoja kiroamahan,
Astuvi kivikatua,
Kipuvuorta vongottavi,

Löysi lapsen itkemästä,
Vähäisen valittamasta,
Löi se lasta lantehille,
Vasarteli varpahille,

Lakanoille lapsen peitti,
Liitti liinavuotehelle,
Tuossa poti puolen vuotta,
Kesäkauen kellitteli.

Alta lattia lahovi,
Päältä peite märkänevi,
Hapartuvi liinavuode,
Pahentui sen päänaliset."

Sisilisko

Yksi eläinkunnan myyttinen taudinaiheuttaja käärmeen ja sammakon ohella oli sisilisko, jonka oletettiin synnyltään myös olevan sukua ihmisille. Sisiliskojen kantaemona pidetään Käärämöistä, eli Kasaritarta. Hän on neito, tai haltiaolento joka tulee raskaaksi meren vaahdosta tai taivaan kipinästä. Kipinä voi aiheutua myös Ukon salamasta. Loitsusta riippuen emuuna voi olla myös Nuoramo niminen emäntä. Sisiliskon synnyssä on yhtäläisyyttä sammakon tarinaan, molemmissa on kyse ei-toivotusta, kuolleena syntyneestä tai kesken saadusta lapsesta joka hyljätään, ja joka muuttuu eläimeksi päästäkseen takaisin kohtuun.

 
(Sisilisko, Zootoca Vivipara, on veikeä otus)

Sisiliskon Syntyloitsu:

"Syöjätär merehen sylki,
Lapahiitto lainehille,
Kupla kulkevi meressä,
Vaahto vankalla selällä.

Käärämöinen, kaunis neito,
Istui koivun konkelolla,
Haavan lengolla lepäsi,
Nousi koivun konkelolta,

Katselevi, kääntelevi,
Kiveltä kivelle astui,
Silmät päin suloa merta
Syleili vettä sinistä;

Veti vaahen sieramihin,
Kupla kurkussa palavi,
Kulki kulkusta mahahan,
Alas vatsahan valahti

Käärämöinen kaunis neito,
Tuosta tyytyi, tuosta täyttyi,
Kantoi kohtua kovoa,
Kokonaista kolme vuotta.

Kun ei käy syntyminen,
sukeudu sikiäminen.
Vinkasi, vänkään likisti,
Riukutteli, röykytteli,

Tiheässä tuomikossa,
Paksussa pajumetässä,
Kivellä alaperällä,
Vasten varvikkomäkeä,

Siellä syntyi syntyminen,
Sukeutui sikiäminen. 
Sai siellä pahan sikiön,
Poika saatettiin saloa,

Pihan rikka, Pellon ruhka,
Maan rikka, Manalan rikka,
Alla aitojen asuja,
Risukossa riehoaja.

Mihin poika pantanehen,
Turmio tuhottanehen,
Poika vietihin aholle,
Piilon viereen pistettihin,

Koivupökkelön kotihin,
Lahokannon kainalohon,
Siellä se madoksi muuttui,
Sisiliskoksi sikesi."

Sisiliskoa, etenkin sen puremaa, pidettiin ennen wanhaan myrkyllisenä. Sitä on helppo ymmärtää, sillä sisiliskon purema voi olla kivulias ja tulehtuu helposti. Sisiliskon puremaan tunnettiin tosin vaikka minkälaisia konsteja, kuten pureman painelu sisiliskolla itsellään, tai valelu vedellä jossa sisilisko ensin keitettiin. Myös messinkiä, pronssia ja kuparia pidettiin tehokkaina paineltaessa puremaa. Metalliesineet saatettiin kuumentaa ennenkäyttöä, sillä tulen väki oli voimakas sisiliskoa vastaan.

Loitsu Sisiliskon Puremaan:

"Sisilisko, Hiien silmä,
Kihonen, Kähösen poika,
Ikitetty Äijön poika,
Kyllä mä sukusi tunnen,

Sie olet vaskesta valettu,
Pääpuikko Panulan neien.
Jouhiparran jou'uttama,
Halliparran hau'uttama.

Saatu sammakon ku'usta,
Kantavassa kasvateltu,
Konsa koottu koivupuusta,
Pantu haavan pakkuloista,

Tehty tervajuurikoista,
Hongan oksista hotaistu,
Koottu hollakon ko'osta,
Höyhenistä höllytelty.

Saatu salvomen takana,
Pistetty pinon rakohon,
Risukkohon ripoteltu,
Alle aian viskaeltu.

Maon vimmel, maon vimmel,
Silkuna sinun isosi,
Silkuna sinun emosi,
Silkuna sinä itekki.

Tule työsi tuntemahan,
Pahasi parantamahan,
Juovos viinana vihasi,
Oluenna omat pahasi,

Läpi luisen leukaluusi,
Läpi haikuhammastesi,
Alle kylmän kylkiluusi,
Alle ainoan napasi!"

*Tarina ei kerro, täytyikö puremaa hoitavan sisiliskon olla purija itse, vai sopiko tehtävään mikä tahansa sisilisko :l

Ötököitä

"Etana, etana, näytä sarves,
Onko huomenna pouta?"

Lisää alisen väkeä ja ötökkäfanin lemppareita :) Etanoita, matoja ja ötökäitä on aina pidetty kiusallisina ja epämiellyttävinä. Kuten monet maailman pahat, nekin ovat syntytarinan mukaan peräisin Tuonelasta. Etanan synty selittää tässä myös joukon muita ötököitä.
 
Etanan syntyloitsu:

"Kiputyttö, Tuonen neito,
Tuonen poika, kalman kaltto,
Kiven päällä makasivat,
Kahen kesken kalliolla.

Matosia muovattaissa,
Etanoja saatettaissa,
Paarmoja pantaessa,
Laitettaissa lukuisia.

Tuli tyttö tiineheksi,
Vaivainen vaimon olohon,
Kantoi kohtua kovoa,
Voipunut vähäväkinen.

Kunnes vatsansa vajeni,
Siitäpä syet sikesi,
Siitä syntyivät sykenet,
Monipäiset maailmalle.

Itikoita inehmoille,
Sääskisiä salomaille,
Kärpäset karjapihoille,
Tuhatlukuiset levisi!"

Joskin hieman creepyä, itse olen aina tarinasta pitäny, jostainhan ötököidenkin on pitänyt maailaan tulla :)

Sammakko

Eläinkunnan kolme myyttisintä taudinaiheuttajaa olivat ennen wanhaan käärme, sisilisko ja Sammakko. Toisin kuin alisesta si'innyttä käärmettä, sammakon ja sisiliskon syntyperä oli maailmassa; Maassa ja vedessä, mutta niiden oletettiin myös olevan sukua ihmisille. Syntyloitsuissakin viitataan ei-toivottuihin lapsiin tai keskenmenoon, joka koettiin ennen wanhaan häpeällisenä. Tällaiset kuolleena syntyneet sikiöt ovat osaltaan voineet vaikuttaa sammakko- ja liskomyytin syntyyn. Sammakkoa ja sisiliskoa pelättiin, koska niiden uskottiin haluavan palata syntysijoilleen, ihmisen sisään.

(Viitasammakko, Rana Arvalis)

Sammakon syntysanat:

"Latukka, lutukan poika
Sammakoksikin sanottu,
Herasilmäksi hoettu,
Limaseksi mainieltu.

Lähteen hetteissä si'inny,
Ve'en vaahosta enenny
Inehmoisen ilmisaama
Surma sen ainot surija.

Veden varassa vaelsi,
Vailla omaa ymmärrystä,
Aallot sen rantaan ajoivat,
Ruo'ot rannalle vetäisi,

Latukka, lutukan poika,
Onnervoinen, suon saama,
Veden aalloista ajettu,
Savimaasta vaaliteltu.

Kaksijalan kannattama,
Vöiden alla kasvatettu
Hyyttösellä koituteltu,
Kalttona heteikköön pantu"

Sammakon uskottiin voivan mennä ihmisen sisään vaikkapa veden juonnin yhteydessä luonnonvedestä. Aikoinaan naisen kohtua pidettiin sammakonkaltaisena olentona, ja arveltiin sen voivan paeta kehosta takaisin veteen. Ihmisen sisälle menneen sammakon uskottiin myös aiheuttavan hedelmättömyyttä. Kun sammakko kasvoi isoksi se aiheutti tuskia ja kipuja mahassa. Myös jotkut sukupuolitaudit, kuten Tippuri eli Röppeli pistettiin myös sammakon piikkiin.
Ihmisen sisään mennyttä sammakkoa yritettiin häätää kuten muitakin sisäloisia, sekä loitsuilla, myös erilaisilla rohdoksilla, kuten tervalla, viinalla ja maidolla. Myös potevan omaa, tai tallin parhaan hevosen virtsaa juotettiin potilaalle että sammakko tulisi ulos oksennuksen tai ulosteen mukana.

Sammakon manaussanat:

"Raakki rannalla elävi,
Kuolasuu sulilla soilla,
Lehossa leveäleuka,
Likasilmä liettehessä,

Hyppi hyppysen nenissä,
Läikkyi lähtehen sisässä,
Puurtavi puran perässä,
Rapakoissa raivoavi;

Vesiemo hengen antoi,
Vaalitteli muo'on uuen,
Sen mie konnaksi kuvoan,
Läkkisilmäksi nimitän,

Kuka konnan suosta nosti,
Likarinnan liettehestä,
Päästi päitä polkemahan,
Aumoa alentamahan?

Mene pois, pakene täältä,
Konna kuusen juurehinen,
Kuolasuu, leveäleuka,
Mene tuonne, kunne käsken,

Konna, velhojen vesille,
Sammakko sinisavehen,
Likaisihin liettehisin,
Soihin sammalettomihin!

Jospa tuolta päätä nostat,
Sammakko, sinisavesta,
Herasilmäksi hoettu,
Sääresi särettänehen,

Reitesi revittänehen,
Ytimesi ottanehen,
Joista salvo keitetähän,
Ja rasvat rakennetahan"

Jopa sammakon puremaa pelättiin, sillä sen uskottiin aiheuttavan tauteja ja imevän näin voimaa ihmisestä. Nykyään tiedämme ettei sammakko voi purra, ja sammakon puremaksi on todennäköisimmin luultu punkin puremaa. Sen ainakin tiedämme levittävän sairauksia.

Veden Syntysanat

Vesi on jokaiselle, niin ihmiselle, eläimelle kuin kasvillekin, tärkeä osa jokapäiväistä elämää. Ennen wanhaan veden sanat luettiin jos otettiin luonnosta vettä, etenkin lähteensilmästä, sillä näin osoitettiin kunnioitusta veden haltijalle, eivätkä veden vihat iskisi:

"Tiettävä on vetosen synty,
Kanssa kastehen sijentö:
'Vesi tullut taivosesta,
Pilvihistä pisaroina,

Kasvoi kauvan kalliossa
Sisässä kiven sinisen,
Mahasessa maisen vuoren,
Piilon vieressä sikesi.

Vesiviitta Väitön poika,
Sinervättären sikiö,
Miesi tieto hyppysissä,
Vähäranka nuorukainen

Veen kaivoi kalliosta,
Veden vuoresta valutti,
Kepillänsä kultaisella,
Vasken takojan terällä:

Vesi kirposi kivestä,
Kaatui kaste kalliosta,
Valui vuoresta vapaaksi,
Vahvana kiven sisästä,

Surmaksi oman sukunsa,
Turmaksi Kalevanpojan,
Tempasi miehen mukahan
Juoksuhun vetisen virran

Vesiviitta Väitön poika,
Sinervättären sikiö,
Vettä synnytellessänsä,
Kastetta kyhättäessä,

Hengen mieheltä herutti,
Märäten meni manalle,
Tuhman lailla Tuonelahan
Vajosi vainajalahan

Kuoli koiran kunnialla
Penun arvolla aleni
Teko painui unholahan,
Tekijä mielistä meni

Kalliosta saatuansa,
Vapahaksi päästyänsä,
Vesi heilui hettehenä,
Kulki pieninä puroina,

Siitä suureksi sukeni,
Jokena sai juoksemahan,
Virtana vipajamahan,
Koskena kohajamahan,

Järviksi jämähtäiksensä,
Virtoina kulkeaksensa,
Tuonne suurehen merehen,
Alaisehen aukehesen."

-Loitsuruno itsessään on usein tarina joka kertoo niin muinaisista loitsijoista, kuin sankareista ja maan luojista. Veden syntytarinassa sankari vapauttaa veden voimat maailmaan, ja kokee siinä sivussa itse traagisen kohtalon, ja samalla loitsu muistuttaa meitä luonnon vahvasta alkuenergiasta.

Viinan syntyloitsu

Terva, viina ja sauna, ainakin käsitteenä ja sanontana lienevät kaikille tuttuja. Tässä viinan syntyloitsussa mainitaan sen saaneen alkunsa maasta, vedestä ja tulesta:

"Mist' on viina syntynytelty,
Juoma kaunis kasvateltu?
Tuost' on viina synnytetty,
Juoma kaunis kasvatettu,

Okahista nuoren otran,
Heilimöistä kultaviljan,
Ripsistä viljan vihannan,
Jyväsistä Pellervoisen,

Eikä ilman vettä synny,
Eikä Panun tulematta,
Kohdutta kuparisetta,
Vailla raavaan miehen verta.

Rukiisella moottorilla,
Vesi saattoi virkeäksi,
Teräsvattassa paransi,
Tuli tuimaksi rakensi."

Raudan Synty

Vesi, tuli, ja rauta olivat wanhassa suomessa eräänlainen toisistaan syntynyt veljes/voimakolmikko joka oli läsnä niin kodissa kuin tantereella:

(Akseli Gallen Kallela: Sammon taonta, 1893)

"Kyllä tieän rauan synnyn,
Arvoan teräksen alun:
Itse ilmoinen Jumala,
Tuo, Ukko, ylinen luoja,

Hieroi kahta kämmentänsä,
Lävähytti lapeitansa,
Siitä kipenet sikesi,
Säkeet valkiat varisi,

Siitä syntyi kolme neittä,
Koko kolme morsianta,
Rauan ruostehen emoiksi,
Suu sinervän siittäjiksi.

Astui neiet ilman äärtä,
Pilvenlongalla lepäsi,
Sateena maahan tapasi,
Pitkin maita notkuttelit,

Tinarinnat riuvottelit,
Utarilla uhkuvilla,
Nännillä pakottavilla,
Kipiöillä kuppisilla.

Lypsit maalle maitojansa,
Niityille nitusiansa,
Lypsit maille, lypsit soille,
Lypsit vienoille vesille.

Veden lailla neiet vuosi.
Vanhin lypsi mustan maion,
Toinen puikutti punaisen,
Nuorin valkean valutti,

Neittä kolme helpottihe,
Maiot mannuilla lepäsi.
Joka lypsi mustan maion,
Siitä syntyi melto rauta

Joka puikutti punaisen,
Siitä saatu rääkyrauta,
Joka valkean valutti,
Siit' on tehtynä teräkset.

Läksi maiot vierimähän
Vieri maita, vieri soita,
Vieri auhtoja ajoja,
Mäkiä alas varisi,

Vieri suolle mättäsehen,
Vetisehen hettehesen,
Kultaisehen turpehesen,
Rahkasammalen sisähän,

Suon povessa sikisi,
Vetelästä vellottavi
Maalla keskikorkealla,
Alhossa ahon pahaisen.

Susi juoksi suota myöten,
Villahäntä jolkotteli,
Karhu kangasta samosi,
Mesikämmen mättähiä.

Suo nousi suen jaloissa,
Kangas karhun kämmenöissä,
Tanner kastetta sirisi,
Uhkui suolla uus ahava.

Henki maast' henki ilmast'
Siihen nousi ruosteheinä,
Kasvoi rautaiset karahkat,
Teräksiset tieroittimet,

Sammalet vaskenoloiset,
Tinaheinä heilimöitsi,
Suen sorkkien sijoille,
Karhun kannan kaivamille.

Joutui vanha Väinämöinen,
Tietäjä iän ikuinen,
Rauan siementen sijoille,
Teräksisen survimoille

Löysi rautaiset orahat,
Teräksisen touon taimet
Tinaheinän taitteleksi,
Poimi rautaiset orahat.

Vaka vanha Väinämöinen,
Sanan virkkoi, noin nimesi:
-Jotain noistakin tulisi,
Luona taitavan takojan.

Viepi ne sepon pajahan,
Alle ahjon Ilmarisen,
Siitä seppä Ilmarinen,
Tunki ne tulen sisähän,

Ahjosta alaisimelle,
Takoa taputtelevi,
Lyöä helkähyttelevi,
Tasoitteli tuiman rauan.

Hiki tippui luojan päästä,
Kaste kasvoista takojan,
Rautoja rakennettaessa,
Teräksiä tehtäessä.

Siitä syntyi rauta raukka,
Syntyi se sepon pajassa,
Luona taitavan takojan,
Alla ahjon ilmarisen"

*Mainittakoon, että raudan synnystä on monenmuotoisia versioita, eräässäkin tarinan kolme neitoa syntyvät lähteessä kutevan, kultaisen lohen mädistä. Tarinassa esiintyy usein sekä ylhäisenä olentona pidetty karhu, että alisen olento, susi, mikä symboloi raudan käyttöä sekä hyvään että pahaan. Raudan synty voikin päättyä myös raadollisemmin:

"Kosta sai teräs pahaksi,
Rauta raivoksi rupesi,
Veisti, raukka veljeänsä,
Lyöpi, potra poikojansa,
Sukuansa suin piteli,
Veren laski vuotamahan,
Hurmehen hurajamahan.
Tuop' on synty tuiman rauan,
Teräksen tekotarina."

*Raudan tekemää haavaa tms. parannettiin myös lukemalla sille Raudan vihat.

Tulen synty

Tuli on ihmiselle tärkeä väline tänäkin päivänä. Tulen syntytarinoita on monenlaisia, toisissa kerrotaan tulen taivaisesta alkuperästä, osa taas käsittelee tulen päätymistä ihmisille. Usein tällaisissa tarinoissa tulen toimittajina ovat Väinämöinen ja Ilmarinen. Tässä syntytarinassa kerrotaan tulen taivainen syntyperä, ja mainitaan epäsuorasti tulen päätyminen ihmisten haltuun:

Tulen syntysanat:

"Tulonen Jumalan luoma,
Panun alku taivahinen,
Luoma Ukon valkeainen,
Synty tulisen säkenen.

Tulta iski ilman Ukko,
Valahutti valkeata,
Miekalla tuliterällä,
Sivalsi Ylijumala,

Tuosta tulta iskemällä,
Irtosi kimokipuna
Ylisessä Taivosessa,
Seitsentähtyen selällä

Panutar norja, neito nuori,
Kätkevi tulikipunan,
Kultaisehen kehtolahan
Vaapottaikseen valkeata,

Kultaisessa kursikossa,
Kultakunnahan kukulla,
Tuolla taivahan navoilla,
Päällä Taivosen yheksän

Neien tulta tuu'ittaissa,
Vaalittaissa valkeaista,
Punasoroinen putosi,
Kirposi ainut kipuna,

Ilmalta yheksänneltä,
Kaheksannen kannen päältä,
Läpi taivahan tasaisen,
Kipunainen ilman poikki.

Lensi läpi taivaankannen,
Halki alan haltiaisen,
Tuurin uutehen tupahan,
Kautta kuivan kurkihirren.

Sitten sinne tultuansa,
Kipunainen voimitteli,
Panu alkoi parkumahan,
Alkoi töille törkehille,

Rinnat riipi tyttäriltä,
Turmeli pojilta polvet,
Isännältä posket poltti,
Käsivarret vaimoselta

Poltti lapsen kätkyestä
Se lapsi manalle meni,

Paloi parahat emolta,
Vainajahan vajosit.

Sitten poltti paljon maita,
Poltti sirkeitä saloja,
Poltti auhtoja ahoja,
Sekä korpia kovasti

Vieri vieläki etemmä,
Poltti puolen Pohjanmaata,
Siivusen Savon rajoa,
Kappalehen Karjalata

Kävi siitä kätkösehen,
Heittihe lepeämähän,
Märäten meni manalle,
Tipahteli Tuonelahan

Läpi maan, läpi manuen,
Viimein vierähti vetehen,
Tuonne, Tuonelan jokehen,
Manalan syväntehesen

Siitä ärtyi äyräisiinsä
Kuohui kuiville kalansa,
Poltti aitan ahvenilta,
Kiiskiltä kiviset linnat

Takaturma, Äijön Poika,
Kun tunsi tulen tulevan,
Valkean alas valuvan,
Kouristi sen kolmin sormin,

Kierivi tulen kerälle,
Laittoi Panun lenkuroille,
Syytävi sorille pellon,
Pisti paloiks' pahalaisen.

Sieltä tuotihin tupihin,
Honkasihin huonehisin,
Kivisessä kiukahassa,
Hiilisessä honkalossa

Siinä on tulosen synty,
Siinä valkian si'entö,
Näille raukoille rajoille,
Iltoihin ihnehmoisien"

Suolan Syntyloitsu

Tämä olisi kai pitänyt liittää aikaisempaan Suola-postaukseeni, mutta käyhän tämä näinkin :)

"Mistä synty Suomen suolan,
Kasvanta rajun rakehen?
-Tuosta synty Suomen suolan,
Kasvanta rajun rakehen:

Ukko taivahan jumala,
Itse ilman suuri herra,
Iski tulta taivahassa,
Kyven kirposi merehen,

Sepä aalloissa ajeli,
Rakeheksi rankieli;
Siit'pä syntyi Suomen suolat,
Kasvoi raskahat rakehet"

Iilimadon loitsu

Verenlasketus ja kuppaus olivat ennen wanhaan yleisiä hoitomuotoja lähes mihin tahansa vaivaan, vielä keskiajalla jopa anemiaan. Iilimatoja käytettiin ennen vanhaan poistamaan kehosta pahaa verta, kuten kuppaussarvilla. Iilimatoja sai ostaa apteekista kotihoitoihin ja matoja sitten säilytettiin lasipurkissa hoitokertojen välillä.

Iilen synty

"Mist' on synty synkeähkön
Kussa synty mustan motkon?
Tuolt' on synty synkeähkön,
Alku maon mustanlaisen:

Kiputyttö, Tuonen neito
Mustamuotoinen, vähäinen,
Makasi kipukivellä,
Kalliolla kollotteli,

Vajutteli vatsoansa,
Päästelihe poikojansa,
Saatteli sikiöitänsä,
Laaitteli lapsiansa,

Vatsantäyttä vaikeata,
Vesillensä valutteli,
Vaiva verenä valuvi,
Tunkeilihe tuhatpäiset,

Tuostapa tuhmat sikesi,
Syntyi maot monenmoiset,
Matelivat maan turuille,
Hurmeensyöjät ihmisille."

(Iilimato matolla. Kuva: Wikimedia Commons)

Seuraavanlaisilla sanoilla on pyydetty iilimadolta apua hoitoon, mikä tarkoittaa suunnilleen, että toivottiin ettei tulisi jälkikomplikaatioita.

Iilimadon loitsu

"Verilutra, verilutra,
mato, musta myrrinkäinen
vedä veri vaivaisen lihasta
vedä vaiva verestä
vaiva vesille lähdetä

Verilutra, verilutra,
mato, pyylevä poloinen
veren vaivat vaivaiselta
vaivat vedestä vetävä
hyvälle töitä tekevä"