keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Taikakalut ennen ja nyt

Taikakaluiksi voidaan laskea kaikki noidan tms. noituudenharjoittajan magiaan, yms. noitakonsteihin käyttämät välineet ja muu tarpeisto. Unohdetaan nyt hetkeksi kaikki uudemman noituussuuntauksen ritualistiset "viralliset välineet", sillä haluan puhua tässä wanhan liiton arsenaalista, eli oikeista, vähemmän mainituista perus- ja perinnenoitien välineistä. Erilaisten, enemmän tai vähemmän noidan välineiden ja taikakalujen lista on liki loputon, sillä jokainen käyttää vähän eri esineitä tai noudattaa eri tapoja, puhumattakaan että jokaisella olisi täsmälleen samoin sisustettu koti. On siis mahdotonta listata tähän ihan kaikkea erikseen, tämä teksti onkin lähinnä yleiskatsaus. Halusin kirjoittaa jotain näistä usein huomiotta, ja ritualististen välineiden varjoon jääneistä, magiaan ja taiantekoihin käytetyistä esineistä, joilla kuitenkin on huomattavan suuri osuus magian onnistumisessa.

Yksinkertaisin esimerkki taikakaluista ovat erilaiset amuletit, joita löytyy vähän kaikissa muodoissa, sillä onhan niitä käytetty maailman sivu. Amuleteilla on yleensä suojauduttu pahalta (kuten huonolta onnelta) tai tavoiteltu jotakin tiettyä ominaisuutta. Se on esine, jonka tavan pulliainenkin saattoi omata. Taikakaluina taas pidettiin pääasiassa noitien ja velhojen käyttämiä loitsujen ja taikojen välikappaleita, maagisia esineitä, loitsupusseja, ja taiottavan henkilökohtaista omaisuutta, jonka avulla loitsu suunnattiin tiettyyn kohteeseen.

Ennen wanhaankin ihmisillä siis oli amuletteja, erityisiä taikaesineitä joilla suojauduttiin pahaa vastaan. Ne olivat kuitenkin todella erilaisia kuin nykyiset "jokapaikan yleisamuletit". Pahalta suojauduttiin esim. laittamalla sakset kynnyksen alle tai sirottamalla suolaa asuntoon. Vihkisormus piti pahan poissa, miehen hiuskiehkura piti naisvallan talossa ja ulko-oven viereen istutettu lipstikka piti varkaat kaukana. Tavallaan tällaisilla menetelmillä pyrittiin suojaamaan jo-olemassa-olevaa onnea. Onnea ja menestystä haviteltiin myös jo-sitä-omaavilta vähän toisenlaisella arsenaalilla; Noitaesineillä ja taikakaluilla.

Verta, hikeä ja kyyneleitä..

Kaikenlaisella henkilökohtaisella aineistolla, kuten ruumiinkarvoituksella, kynnenpätkillä ja hampailla, verellä ja virtsalla on tärkeä osansa vanhassa noituudessa. Kuten monissa eri kulttuureissa, myös Suomessa, voimakkainpina taikaesineinä pidettiin juuri asianomaiselle/noiduttavalle kuuluvia osia. Tällaisella henkilökohtaisella materialla katsottiin edelleen olevan suora yhteys häneen josta ne olivat lähtöisin, ja niiden avulla noita tai maagikko saattoi hallita k.o. henkilöä. Kyseessä on niin kutsuttu kosketusmagia, joka perustuu käsitykseen että kerran toisiinsa yhteydessä olleet asiat säilyttävät siteensä myös erottamisen jälkeen. Esimerkiksi Voodoo-nukke on mitä mainioin esimerkki kosketusmagiasta. Henkilökohtaista esineistöä käytetään paljon myös loitsupusseissa ja noitapulloissa.
Henkilökohtaisten esineiden käyttö magian välineenä toimi myös toisinpäin, ja taikoja saattoi saada uhrin valtaansa esim. syöttämällä tai juottamalla tälle omia kehontuotteitaan, mikä oli suosittua erityisesti lemmentaikojien keskuudessa. Suosittu, naisten harjoittama konsti oli sekoittaa hieman kuukautisvertaan miehen ateriaan jotta tämä pysyisi rakkaudessaan uskollisena. Miehen hiuksia saatettiin tämän nukkuessa leikata talteen samasta syystä. Miehet puolestaan saattoivat rakastuttaa halutun naisen itseensä kastamalla pari tippaa siemennestettään kahvipullaan, joka sitten tarjottiin halutulle. Yleensä tällaiset vippaskonstit myös pidettiin visusti omana tietona että ikävältä jälkipyykiltä vältyttäisiin..

-Veri oli vahva ja sitova aines, joka oli parhaiten yhteydessä omistajaansa. Veriloitsut ovat vaikeimmat nostaa, noidan hallussa oleva, taiotun veri tai sitä sisältävä amuletti piti polttaa jotta sidos katkeaisi ja taika murtuisi. Taiottu, jolle oli loitsumielessä syötetty vierasta verta, tarvitsi erityisen vastaloitsun tai noidan rituaalin vapautuakseen taiasta.

-Virtsaa pidettiin häpäisevänä, karkoittavana ja suojelevana aineena, mutta myös vahvistavana ja sitovana. Varkaita pelkäävä saattoi esimerkiksi virtsata talonsa ulkonurkkiin tai haudata kynnyksen alle virtsalla täytetyn lasipurkin. Taikoja saattoi virtsata taikakalun päälle vahvistaakseen sitä, tai taikakalu kasteltiin taiottavan virtsassa ja näin sidottiin loitsu uhriin.

-Ulosteilla häpäistiin, kylmennettiin, ja tehtiin yleisesti pahaa. Suolentoiminta ja ulosteet "hallitsivat" omistajansa elimistöä, jonka kunnossapysyminen oli hyvinvoinnille tärkeää. Ne taikoja saattoi pysäyttää mikäli sai haltuunsa taiottavan ulostetta (muistakaa ulkohuusien aika). Eläinten, erityisesti koiranjätöksiä, pidettiin alhaisina ja inhottavina. Neidon lempi saatettiin sortaa pyyhkimällä koiranjälkeä tämän vaatteisiin, ja pariskunta saatiin inhoamaan toisiaan heittämällä koiranjätteitä heidän väliinsä.
Toisaalta, hyödyllisten karjaeläinten (kuten lehmän, hevosen ja lampaan) ulosteita voitiin käyttää parantavassa magiassa. Kylmiä jalkoja saatettiin parantaan lehmänlantaan pohjaavalla hauteella, tai oikeuteen suuntaavalla saattoi olla taikapussissaan hevosen jälkeä että vastapuolen puheet kuuluisivat perättöminä; "paskapuheina".

-Sylki on estävää ja häpäisevää, mutta sitä käytetään lähinnä pieniin juttuihin. Epäonnen enteitä, tauteja ja pahaa silmää saatetaan sylkäistä jotteivät ne pystyisi. Tietyssä mielessä syljellä siis myös puhdistettiin ja parannettiin, mutta tällöin sylkeä käytettiin suoraan parannettavaan kohtaan, kuten ihottumalle tai mustelmalle. Ihmistä itsessään ei syljetty, tautia syljettiin.
Ylpeän tai ärsyttävän ihmisen ruokaan tai juomaan saatettiin sylkäistä jotta hänelle tapahtuisi jotain pahaa, tai jotta hän tipahtaisi pilvilinnoistaan. Syljeskely julkisesti oli (ja on edelleen) inhottava tapa jonka katsotaan kuvastavan sosiaalista tyhmyyttä, eli sivistyksen puutetta. Pahinta on sylkäistä toista ihmistä kohti, sillä se on alentavaa. Yhtä hyvin voisit virtsata hänen päälleen. Monissa maissa kasvoille sylkeminen tunnetaankin pahimpana loukkauksena, sillä se häpäisee syljettävän ihmisarvon ja alentaa hänet ihmisenä.

-Kyyneliä tai hikeä käytettiin lähinnä lemmentaioissa, tiettyyn henkilöön suunnattuun rakkausamulettiin saattoi taikoja vuodattaa kyyneleitään saadakseen rakastetun palaamaan takaisin tai tuntemaan samanlaisia lemmentuskia, ja hikistä kainaloa saatettiin pyyhkäistä vaikka leipäpalalla joka sitten syötettiin halutulle herättämään lemmenkaipuuta ja helliä tunteita.
 
Kuoleman vakava magia

Siinä missä elävän henkilökohtaisia juttuja, suomalaisen perinnenoituuden kesken erityisen voimallisina pidettiin kaikenlaisia vainajille kuuluvia/kuuluneita esineitä ja ruumiinosia.
Edesmenneen omistamaa sormusta, riipusta, tms. saatettiin samalla tavoin pitää amuletin kaltaisena välineenä joka kulki suvussa vanhemmilta jälkeläisille kantaen näin mukanaan edesmenneen mahdollisesti kadehdittuja ominaisuuksia.
Vainajan sormus saattoi toimia taikakalun tavoin myös esimerkiksi spiritismissä, mikäli jotakuta tiettyä haluttiin rajan takaa tavoitella. Istunnossa saattoi hyvin olla mukana vaikkapa edesmenneelle kuulunut kenkäpari tai hiuskiehkura. Kuolleille kuuluvien esineiden uskottiin paitsi olevan yhteydessä entisiin omistajiinsa, myös sisältävän Kalman Väkeä; Kuolleiden voimaa ja energiaa, jonka vuoksi niiden avulla sai helpommin yhteyden tuonpuoleiseen. Kuolleiden esineet voitiin jakaa kolmeen ryhmään:

1. Esineet, jotka vainaja oli eläessään omistanut, kuten korut ja vaatteet, jotka ovat yhä yhteydessä kuolleeseen. Näiden avulla saatettiin pitää yllä sidettä k.o. vainajaan.
2. Esineet joihin vainaja on ollut kosketuksissa kuoltuaan kuten vainajanpuku, tyyny, tai vaikka saippuapala jolla ruumis pestiin, tai esineet jotka vainajalle annettiin tämän kuoltua, kuten hautamerkki (risti, kivi..) tai arkku, ja jopa maa-aines jossa vainaja lepäsi. Tällaiset esineet, ja jopa palaset tällaisista esineistä auttoivat näkemään/havaitsemaan kuolleita, ja pääsemään yhteyteen näkymättömän maailman kanssa.
3. Vainaja itse. Vainajan hiuksia, kynnenpaloja ja luita käytettiin nostettaessa ja hallittaessa kirkkomaan väkeä. Ruumiinosien mukana tuli automaattisesti Kalman väki, jonka omaava tietäjä tai noita oli erityisen voimakas. Voimakkaimpia ruumiinosat olivat jos ne kaivoi haudasta.

Myös eläinten osia/metsästysmuistoja voidaan pitää vainajanpalasiin verrattavina taikakaluina. Hyvän karhukoiran panta saatetaan säilyttää tänäkin päivänä sekä muistona rakkaasta pikikuonosta, että riistaonnen pitämiseksi myös uusien koirien kanssa metsällä. Peuransarvinen puukonkahva saattoi pitää riistalykyn omassa porukassa, ja karhunhammas-amuletti teki metsästäjästä suurpedon tavoin Tapion suosikin.
Esihistorialliset metsästäjät oppivat verhoutumaan eläinten nahkoihin metsästäessään, jotta he pääsisivät lähemmäksi arkoja saaliseläimiä. Samalla toivottiin, että edesmenneen eläimen ominaisuudet, kuten vaisto ja nopeus siirtyisivät metsästäjään itseensä.

Henk.koht.

Henkilökohtaisten esineiden ei aina tarvinnut olla ruumiinkappaleita, vaan kyseessä saattoi olla taiottavan aktuaalisti omistama tavara, kuten koru, kynä, vaatekappale, jne. Tällainen esine piti varastaa tai lainata taiottavalta, sillä lahjaksi saadut esineet eivät enää luonnollisestikaan kuuluneet taiottavalle, ja sidos oli poissa. Poikkeuksena ehkä henkilökohtaiset lahjat, kuten kortti jossa on huulipunajälki, tai lahjoitettu hiuskiehkura.
Tällaisia pikkuesineitä käytettiin aika lailla samoin kuin ruumiinkappaleitakin, ja esim. loitsupussi saatettiin rakentaa tällaisen esineen ympärille. Esineeseen saatettiin aikomusten tehostukseksi pistellä neuloja, kirjoittaa loitsuja, jne.
Loitsittavaa edustava esine, kuten nukke, henkilökohtainen tavara, tai piirros oli siis tärkeä taian onnistumisen kannalta. Mikäli henkilökohtaisia tavaroita ei saatu haltuun, tai niiden voimaa haluttiin vieläkin tehostaa, saattoi loitsun kohdetta edustaa taiassa kynttilä, jota polttamalla henkilöä joko heikennettiin tai vahvistettiin, taikojan aikomuksista riippuen.

Myös erinäiset omat, henkilökohtaiset taloustavarat ja pikkuesineet ovat Suomalaisessa magiassa näytelleet taikaesineinä tärkeää osaa. Näistä tärkeimpinä ehkä arvokkaat ja terävät esineet, kuten rahat ja neulat.
Raha symboloi vaurautta, ja neuloilla pistettiin/kiinnitettiin ja korjattiin, myös symbolisesti.
Nykyään noituudessa käytettävät rahat valitaan kuten ennenkin; Iän, nimellisarvon tai materiaalin mukaan. Mikäli työskenneltiin esi-isien kanssa, vanhimmat rahat olivat parhaita, jos uhrattiin hengille käytettiin nimellisesti arvokkaita rahoja tai- materiaaleja, ja henkilökohtaisiin pyrkimyksiin (jotka yleensä koskevat taikojan statuksen parantamista tavalla tai toisella) valittiin sopivia materiaaleja, kuten hopeaa (kauneus, feminiinisyys), kultaa (maskuliinisuus), tai kuparia (rakkaus ja lempi).

Terät ja piikit olivat erityisesti naisväen suosiossa, saksilla ja keritsimillä leikattiin, neulalla kiinnitettiin tai pistettiin. Naapurien eläinsuojissa karjaonnea kateellisena tavoitteleva trulli usein käytti samoja keritsimiä, olihan niillä jo ennenkin leikelty vauraiden talojen elikoita. Ei-toivottu nuoripari saatettiin erottaa toisistaan leikkaamalla symbolisesti loitsun aikana jotakin heille kuuluvaa, tai piilottamalla noiduttu neula heidän tavaroihinsa jossa se ahdistaisi pariskuntaa. Halutun nimi taas voitiin vaikkapa paperilapussa kiinnittää neulalla omiin vaatteisiin jotta nimen omistaja lankeaisi taikojaan. Neula saatettiin myös ensin kastaa taiottavan kehoneritteisiin, kuten vereen. Neuloilla pisteltiinkin ennen wanhaan ihmisiä enemmän kuin tänään ;)
 
No hyi hitto, en kyllä koske tuohon..

Kaikenlainen taikaesineistö on siis ennen vanhaankin ollut energian välikäsi ja tärkeä väline noidalle kuin noidalle, parantajista tempestareihin. Ihmisen elinympäristö on nykyäänkin täynnänsä kaikenlaista pikkuesineistöä, hiuksia ja muita ruumiinkappaleita, joten wanhoja jälkiä seuraavalla ei luulisi juuri olevan pulaa taikakaluista tai amulettimateriaaleista. Loitsujen luonne, siinä missä loitsijatkin, ovat kuitenkin nykyiseltään muuttuneet yleisten hygieniatapojen myötävaikutuksesta. Nykyään ei enää haluta liata pikku kätösiä edes huonepölyyn saati sitten sisälmyksiin tai eritteisiin sen enempää kuin käyttää kenenkään toisen nenäliinaa vaikka sillä olisi kuinka taikaa vahvistavia ominaisuuksia. Ulosteet eivät tule kysymykseen pahimmallekaan manaajalle, hyvä jos sylkeä uskalletaan. Päinvastoin, toisen henkilökohtaisia asioita taianteoissaan käyttäviä pidetään tänä päivänä vähintäänkin epäilyttävänä, mistä syystä moisen harjoittajat pitävätkin asiat mieluiten omana tietonaan.
Varsinaisten, henkilökohtaisten aineksien käytön sijaan sievistellään; Käytetään kuvia ja korvikkeita, ja leikitään että käytetään oikeasti jotain taiottavalle kuuluvaa, sikäli kun taikoja yleensä tehdään. Enkä nyt tarkoita pelkkiä kirouksia, vaan magiaa yleisesti pidetään tiettyjen noitaryhmien kesken moraalisesti arveluttavina. Ja sitten ihmetellään kun energia ei toimikaan. Lienee ehkä nykyisinkin taikojasta kiinni millainen voima vaikkapa sohvanpehmusteista kaivetuilla hiuksilla mahtaa olla ;D

Toki noituus itsessään on paljon muutakin kuin loitsuilua ja taikojen tekoa, mutta eihän sitä pelkän tekopyhyyden vuoksi kutsuta noituudeksi. Eihän kaikki tapahdu pelkästään mielikuvituksessa pään sisällä, vaan usein parhaat tulokset asiassa kuin asiassa vaativat sen että uskalletaan vapaasti työntää kourat multaan. Tai ehkä minä itse vain sitten olen moraalisesti arveluttava?
-Enkä missään vaiheessa ole yllyttänyt (enkä yllytä) teitä ruumisvarkaisiin, muistakaakin se!
Silti, kukaan noita, joka on missään elämänsä vaiheessa käyttänyt vaikka sitten niitä ihmisruumiin osia amuletteina (kuten lapsen ensimmäinen irronnut maitohammas tai rakkaan hiuskiehkura), ymmärtänee mitä yritän sanoa. Vai oletko sydänsuruissasi polttanut rakkauskirjeen tai ystävänpäivälahjan toivoen asioiden paranevan (tai toivottanut sen Kusipään Hornan tuuttiin)? Vai oletko koskaan suuttunut niin kehenkään, että olet sylkäissyt häntä kasvoihin? Ymmärrät varmasti mitä tarkoitan. Kuten aikaisemmissakin teksteissäni olen maininnut, noituus nykyäänkin pohjaa mm. kansantaikuuteen, jota harjoitamme vieläkin, usein asiaa sen kummemmin ajattelematta. Mutta mietipä, mitä voisi tapahtua jos keskittyisit tekoihisi paremmin? Energiasi ehkä olisi keskitetympää silloin, kuin vaikkapa, satunnaiset haistattelut, kännipuhelut tai turha murjotus. Keskittykää, ihmiset, ja katsokaa välillä taaksepäin wanhoja tapoja ;)

2 kommenttia:

Maija kirjoitti...

Tästä postauksesta tulikin mieleen että ukkini oli wanhan kansan henkiparantaja ja osasi mm. verenseisauttamisen taidot. Näistä oltiin luonnollisesti meidän suvussamme aika hiljaa. Muistan, että isäni oli aika häpeissään kyseisestä asiasta, eikä suostunut kertomaan asiasta. Nyt kun molemmat ovat jo edesmenneitä, sekä mummunikin, niin ei voi enää kysellä niistä. Harmi, kun nyt olisi joku joka haluaisi tietää näistä asioista enemmän eikä niitä ole kirjoitettu ylöskään mihinkään...
Äitini on kuitenkin kertonut, että sen verran hän sai "urkittua" selville, että isänisäni käytti parantessaan (ja luultavasti muitakin taikoja tehdessään) vain kolmea tiettyä esinettä, joitä hän ei suostunut muille näyttämään tai paljastamaan.

Kiitos mielenkiintoisesta blogistasi! :)

Aconitum kirjoitti...

Kiitos Maijalle, älä silti luovuta, kyllä tarvitseva tiedon löytää.. Ainakin seuraava tuli mieleen: www.kansanlaakintaseura.fi
Monet noitien ja tietäjien välineet kautta aikojen ovat ja ovat olleet salaisia. Salailu ei tarkoittanut että asianomainen olisi välttynyt noitaepäilyiltä, vaan kyseessä oli voiman säilyttäminen. "Ken onni on, se onnen kätkeköön", eli parhaat välineet pidettiin piilossa etteivät kateelliset tai kilpailijat päässeet niitä pilaamaan.