Eevan Tyttäret

Tytär, sisar, äiti, nainen. Miehille miesten hallitsemassa maailmassa eläminen on tietenkin aina ollut helpompaa kuin naisille, joiden kaikkinaista olemista miehet ovat kautta aikojen pyrkineet rajoittamaan. Nainen on miesten maailmassa nähty alhaisempana lajina (kyllä, sanavalinta on tahallinen, teoksen lukeminen valottaa miksi), heikompana, ja saastaisena; Historiassa tyttö/nainen on vain turha suu ruokittavaksi, isänsä tai veljensä holhottava, aviomiehensä omaisuutta, hellan ja nyrkin välissä, herkkä, haavoittuvainen kukkanen, syntinen portto ja ennen kaikkea hautomo, jonka tehtävänä on ollut synnyttää maailmaan lisää miehiä. Naisen oikeudet, sikäli kun niitä oli ensinkään, olivat, ja ovat jopa nykyisinkin paikoin olemattomat. Myös naisen seksuaalisuutta, älykkyyttä ja taitoja on miesten taholta vuosisatojen halki paitsi halveksittu, myös pelätty.

Kaari Utrion "Eevan Tyttäret - Naisen, Lapsen ja Perheen historia", on kattava tutkielma, jossa syvennytään tarkastelemaan naisen paikkaa ja asemaa halki ihmiskunnan historian. Naisena oleminen ei ole koskaan ollut ruusuilla tanssimista, ja kirjassa tarkastellaakin monipuolisesti naisen roolia ja selviytymistä miesvaltaisessa maailmassa paitsi tyttärenä, sisarena, rakastajattarena, aviovaimona ja äitinä, sekä myös yksityishenkilönä, yrittäjänä, johtajana ja opettajana.

"Synnyttävä ja imettävä nainen, jolla oli alituisesti sylilapsi huollettavanaan ei voinut osallistua ainakaan suurriistan metsästykseen. Hänen tehtäväkseen jäi juurien ja kasvien keräileminen suhteellisen läheltä leiriä. Yhteisössä, joka arvosti lihaa vaikka se olisi muodostanut vain pienen osan ravinnosta, metsästäjä oli kunnioitettu olento. Lihasta sai kallisarvoista proteiinia.
Naisen ruokavalioon sisältyi ehkä vähemmän lihaa kuin miesten. Raskauksien ja imettämisen vuoksi he kuitenkin tarvitsivat sitä enemmän. Lisäksi naisilla oli taipumusta anemiaan. Puolet tämän päivän kehitysmaista sairastaa anemiaa. On mahdollista, että naiset olivat paitsi sidottuja biologiseen tehtäväänsä synnyttäjinä myös fyysisesti liian heikkoja pitääkseen puoliaan.
Paikallaan pysyvät naiset tekivät ihmiskunnan merkittävät keksinnöt. Naiset alkoivat punoa koreja, valmistaa saviruukkuja, kutoa kangaspuilla ja ommella.
Naiset ymmärsivät siemenen ja kylvämisen merkityksen. Todennäköisesti naiset myös ryhtyivät huolehtimaan ensimmäisistä tuottavista kotieläimistä, vuohista ja lampaista.
Keksinnöistään huolimatta nainen oli alistettu. Hänen historiassaan toistuu sama ilmiö; kun naisen aloittama toiminta kehittyy ja erikoistuu, miehet ottavat sen haltuunsa ja naisen osaksi jää avustava työ."

Teos on jaettu kahteentoista kappaleeseen, joissa käydään läpi naisena olemisen kehitystä sivistyksen aamunkoiton jalkavaimoista ja sotavalloituksista aina uskonnollisin sisariin, palkkatöihin, naisliikkeen syntyyn, ja naisten äänioikeuteen asti. Onko ulkonäöstä ollut naiselle hyötyä enemmän kuin lukutaidosta, kuinka lapseton nainen pärjäsi, saattoiko nainen suorittaa samanlaisia rikoksia kuin mies, millaiset askareet ja harrastukset olivat soveliaita naiselle, oliko raiskausta olemassa, mikä oli naisen hengen rahallinen arvo, ja kohdeltiinko yhteisönsä hylkiönaisia eri tavoin kuin hylkiömiehiä? Teoksessa keskitytään valveuttavasti myös kunkin aikakautensa kuvaan poikkeuksellisina pidettyjen naisten, kuten uskonnollisten, noitina vainottujen, homoseksuaalien, duunarien, ja uraputkessa kunnostautuneiden naisten vaiheisiin. Naiseuden iloja ja suruja unohtamatta opimme myös millaisia esim. raskausajan ongelmat olivat maailmassa jossa aviomies suunnilleen päätti saiko nainen sairastaa vai ei, tai kuinka suuren häpeän esim. raiskauksen ilmitulo tuotti naisen aviomiehelle tai suvulle.

"Patriarkallisen yhteiskunnan perusta on se, että nainen suostuu yhden miehen omistettavaksi, kun taas mies voi omistaa useampia naisia joko virallisesti tai epävirallisesti. Naista, joka ei suostu rajoittamaan seksuaalista toimintaansa yhteen mieheen on rangaistava. Sen sijaan miehiä pidetään sitä "miehekkäämpinä", mitä useampia naisia he käyttävät.

Naisen käsitys itsestään on kaiken avain. Järjestelmä romahtaa, jos naiset kieltäytyvät miesten heille asettamista rajoituksista. Sen vuoksi patriarkallisessa järjestelmässä on äärimmäisen tärkeää saada naiset uskomaan, että seksuaalinen vapaus tekee naisesta kelvottoman.

Aviollisen uskollisuuden käsite, joka vuosituhannet koski vain naisia, on hyvä esimerkki keinosta, jolla naiset saatiin  vartioimaan itseään ja toisiaan miesten eduksi. Naisen oli oltava uskollinen puolisolle, jota hän ei saanut itse valita. Sääntöjen rikkomisesta oli hyvin usein seurauksena naisen kuolema."

Teoksessa kerrotaan myös paljon mielenkiintoisia esimerkkitarinoita oman aikansa edelläkävijänaisista sieltä täältä. Teoksesta löytyy oppineita ja sivistyneitä opettajia, liikenaisia, hallitsijattaria, kapinallisia, ja toisinajattelijoita. Heidän tarinansa eivät aina pääty onnellisesti, mutta he ovat omalta osaltaan onnistuneet joko luomaan itselleen poikkeavan aseman aikansa muihin naisiin nähden, tai näyttämään teoillaan suuntaa sisarilleen paitsi omassa ajassaan, myös tulevaisuudessa.
Kaikille epäluuloisille mainittakoon, ettei Utrion tutkielma aiheestaan huolimatta ole mitään "telaketjufemakkoskeidaa", vaan vakavasti otettava kuvaus naisen elämästä ja asemasta läpi historian. Teksti saa tosin väistämättäkin ajattelemaan, kuinka helppoa meillä nykyajan länsimaisilla naisilla on verrattuna muutaman vuosikymmenen takaisiin, tai vain yksinkertaisesti muissa maissa asuviin sisariimme nähden.

Kristinusko kummittelee tottakai väistämättä tämän kirjan lehdillä, sillä kaiken luonnollisen saastaiseksi tuominnut kristin kirkko hallitsi aikoinaan maailmaa nykyistä ankarammalla kädellä, ja loi lakeja ja asetuksia rajoittamaan ihmisen, ja eritoten alhaisena olentona nähdyn naisen, elämää. Kirkkovallan esiinnostaminen ja aiheen käsittely kiertelemättä kuitenkin valaisee naishistorian synkkiä vaiheita ja auttaa ymmärtämään kuinka tietyt tilanteet ja rajoitukset miehensä omistamien naisten elämässä ovat päässeet lähtöjäänkään syntymään, ja kuinka "nykynainen" on lopulta pystynyt kehittymään yhteiskunnan (likipitäen) tasa-arvoiseksi jäseneksi.
Teosta tutkittaessa tarkkanäköinen lukija voi myös kokea, vähän aiheesta riippuen, helpottavia tai pelottavia oivalluksen hetkiä asioiden nykylaidasta, kuten "Tuo asia on onneksi muuttunut", tai valitettavasti myös "No tuo ei ole kyllä muuttunut miksikään, vieläkään". Näin on esim. kehitysmaiden anemian, raiskauksen uhrin syyllistämisen, ja avioliitossa uskottomien naisten kuolemanrangaistuksen kohdalla ;(

"Ammattiyhdistysliike suhtautui naisiin kuin kiusallisiin syöpäläisiin. Kun alipalkatut naiset uhkasivat viedä miehiltä työpaikat, ammattiyhdistysliike ryhtyi ajamaan naisia pois työmarkkinoilta sen sijaan että olisi vaatinut naisille samaa palkkaa kuin miehille.
Vallankumoukselliset sosialistiset liikkeet ottivat ohjelmaansa naisten tasa-arvon. Jo pelkän ohjelman olemassaolo oli merkittävä edistysaskel, vaikka tasa-arvo yleensä jäi teoriaksi liikkeen sisälläkin. Radikaaleinkin mies kavahti tasa-arvoa, jos se edellytti luopumista omasta, henkilökohtaisesta palvelijasta."

Teoksen lopussa on kirjailijan pieni yhteenveto meille kaikille naisille, sekä kirjallisuusluettelo.
468 sivua. Kustannusosakeyhtiö Tammi 1984.
Hämmennyksen välttämiseksi mainittakoon, että kirjassa käytetään, nykyään jo paikoin vanhentuneita sanamuotoja, mutta annettakoon se 1980-luvun teokselle anteeksi :)

+Kovakantinen
+Helppolukuinen, ei kamalasti jaarittele
+Suositeltavaa luettavaa paitsi juuristaan kiinnostuneille naisille kuin myös kaikille niille miehille, jotka ovat koskaan hämmästelleet "typerien femakoiden intoa huudella oikeuksiensa perään tässä tasa-arvoisessa maailmassa".

-Vähän hankalankokoinen tiiliskivi
-Paikoin hyvin masentavaa luettavaa

Malleus Maleficarum - Noitavasara

Tällä kertaa esittelyssä yksi maailmanhistorian pahamaineisimmista teoksista, jolla on nykyäänkin huono kaiku. Inkvisiittori Heinrich Kramerin sekä pappi Jacob Sprengerin Malleus Maleficarum, eli Noitavasara, on tullut tunnetuksi historian kuuluisimpana noidanmetsästysoppaana. Saksalainen alkuteos (Der Hexenhammer) julkaistiin siis alunperin Saksassa v.1487, ja on vihdoin saanut odotetun, suomenkielisen laitoksen, kääntäjänä Vesa Suomalainen. Suomenkielinen teos perustuu Saksalaiseen, v.2000 julkaistuun, täydennettyyn uusintapainokseen.

Kirjan ulkoasu on komea; Prameasti kullatut kirjaimet karmiininpunaisissa, koristelluissa kansissa. Kiiltävä kultaus tosin teki kuvaamisesta ihan pirun vaikeaa. Eli jos kuva näyttää oudolta, sorry, jouduin vähän photoshoppaamaan tuota tekstiä paremmin esiin:

Teos on jaettu aihealueittain kolmeen osioon, joista ensimmäisessä pohditaan noituuden ja noitien olemassa oloa, erilaisten taiantekojen mahdollisia seurauksia ja demonien vaikutusta. Toinen osa kertoo jo avoimemmin noidista, ja keskittyy sekä noitumisiin että paholaisenpalvontaan, mutta neuvoo myös apuja loitsimisen kohteeksi joutuneille poloisille. Kolmas, ja viimeinen osa keskittyy noitien tunnistamiseen, tutkimiseen ja tuomitsemiseen.
Jokaisen osan alusta löytyy sisällysluettelo, ja lopusta viiteluettelo.
Kolmannen osan lopussa on lisäksi Wolfgang Behringerin ja Günter Jerouschekin laatima, Noitavasaran lyhyt käännöshistoria.
*Valitettavasti wikipedialinkki tuohon G.Jerouschekin biografiaan löytyy vain saksankielisenä.

"Kaikki tapahtuu lihallisesta halusta, joka on heissä tyydyttämätön. -Kolme on kyltymätöntä, jne. ja neljäs, joka ei koskaan sano riittää!, nimittäin emännän nielu. Sen vuoksi heidän on touhuttava myös demonien kanssa, tyydyttääkseen halunsa. Paljon voitaisiin tässä esittää. Mutta ymmärtäväiselle näyttää riittävän ilmeiseltä, että ei ole mikään ihme, että taikojentekijäin kerettiläisyyteen langenneissa esiintyy enemmän naisia kuin miehiä. Tämän vuoksi on johdonmukaisinta, että tätä kerettiläisyyttä ei panna taikojentekijöiden vaan noitien merkkiin, jotta nimitys tapahtuisi tärkeämmän mukaan. Ja ylistetty olkoon Kaikkein Korkein, joka on miehisen sukupuolen varjellut niin suurelta häpeältä tähän päivään asti. Koska hän halusi meitä varten syntyä ja kärsiä, siksi hän on sitä myös suosiollinen."

*Teoksessa demoneista puhutaan paikoin demoneina, mutta heihin viitataan myös "taikojentekijöinä". Paikoin taikojentekijöillä tarkoitetaan teoksessa myös noitia, ja tämä voi paikoin aiheuttaa hämmennystä.

Yleinen harhaluulo vielä nykyäänkin on, että Noitavasaran julkaiseminen olisi aiheuttanut noitavainot. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Vaikka Noitavasara kuuluikin monen noitatuomarin lempilukemistoon, ei käsitys noidista, pahoista hengistä tai noituudella aiheutetusta pahasta ollut mitenkään uusi. Noitavasara vain kokosi ison kasan hajanaisia tietoja yksiin kansiin ja sitten sopivasti höysti juttua kansaan uppoavilla, mehukkailla yksityiskohdilla.
Teos ammentaakin sisältönsä pitkälti sekä aikansa rivikansan taikauskosta ja yleisistä ennakkoluuloista, kirkon omista näkemyksistä, kuin myös kirjoittajien itsensä asennoitumisesta aiheeseen. Kauhistuttavaa onkin, miten moni kiihkomielinen maailmanparantaja on aikoinaan ottanut teoksen sisällön todesta halutessaan pelastaa viattomat pirujen ja noitien kynsistä, kun pysähdytään ajattelemaan, millaiset seuraukset moisella on ollut. Monenko onnettoman matka päättyi teilipölkylle vain ja ainoastaan uskollisen ja taikauskoisen lukijakunnan ansiosta?

Vaikka kirjassa puhutaan melkein tasapuolisesti sekä mies- että naispuolisista noidista, pääosin noituuden syntiä ollaan kuitenkin kärkkäästi vierittämässä juuri naisten harteille. Heinrich Kramer jaksaa toistumiseen muistutella lukijaa, kuinka naissukupuoli on mieheen verraten heikompi, pahuuteen taipuvaisempi, riettaampi, tyhmempi, ja kaikilla muillakin tavoin alhaisempi. Paikoin tuntuukin, ettei kirjoittaja niinkään pyri kertomaan noituuden vaaroista, vaan pelkästään julistaa omaa sakramenttiaan maailman naisia vastaan. Mistä kirjoittajan sovinistinen katkeruus ja viha naissukupuolta kohtaan sitten onkaan lähtöisin, se on teoksen lehdillä käsinkosketeltavan todellista, eikä taatusti jää toimivilla aivoilla varustetulta lukijaltaan huomaamatta.

Lukiessa on myös hyvä ottaa huomioon, että alunperin Noitavasara suunnattiin oppaaksi sivistyneille oppineille eikä talonpojille, jotka tuskin lukea osasivat. Vaikka teksti on valtaosin vihamielistä, ja kiihkoilevaa, on se myös suurimmaksi osin akateemisen kuivakkaa ja "tieteeseen" verhoutuvaa jaarittelua. Toistuva jeesustelu ja kristinuskon nimissä paasaava hölynpöly ei myöskään tee lukuhetkestä mitenkään mukavampaa.
Kirjan sisältö kaikessa naurettavuudessaan on kuitenkin historiallisessa mielessä kiinnostava; Kuinka Tämä tai Tuo on tulkittu aikana jolloin tasa-arvoa ei tunnettu edes haavekuvissa, tai kuinka Tämä ja Tuo on käytännössä toteutettuna tuskin ollut yhtä toimivaa kuin ajatuksena. Paikoin teos siis itkettää, ja paikoin naurattaa. Hupilukemista Noitavasara ei kuitenkaan missään nimessä ole, vaikka historian yhtenä kuuluisimpana naistenvihaajana kunnostautunut Kramer paneekin kirjassa parastaan; Noitavasara on kokonaisuudessaan yksi suuri vihapuhe.

Tämän suomenkielisen laitoksen lopusta löytyy lisäksi muutamia liitteitä, kuten Wolfgang Behringerin ja Günter Jerouschekin tutkielma "Maailmankirjallisuuden turmiollisin kirja?", jossa tarkastellaan Noitavasaran historiaa, syntymää, ja noitavainoja yleensä.
Liittenä on myös sekalaisia asiakirjoja, lähteitä ja kirjallisuutta Noitavasaran tulkitsemiseen ja suomenkielisen laitoksen kääntäjän jälkisanat.

Kovakantinen, 463 sivua. Salakirjat-kustantamo 2014.

+Suomennoksessa on otettu huomioon alkuperäisen tekstin ajankuvalle tyypillinen, vanhahtava kirjoitusasu.
+Komea, vanhahtavan näköinen teos.
+Punottu kirjanmerkkinauha sivujen välissä on mukava yksityiskohta.

-Hankalankokoinen, kovista kansistaan huolimatta hankalahko käsitellä.
-Karmaisee tänäkin päivänä.

Noitanaisen Älä Salli Elää

Taiteen Lisensiaatti Leena Virtasen tutkielma keskittyy Ahvenanmaan noitavainoihin 1600-luvulla ja tarkastelee noituudesta syytettyjen ja tuomittujen naisten tarinoita. Teoksessa tutkitaan aikansa vallitsevaa noitalakia, ja selvitetään, millaista oikeastaan oli tuomittavaa magia; Mikä oli pahaa, mustaa magiaa eli noituutta, ja mikä pelkkää harmitonta kansanperinnettä eli taikuutta, ja kuinka syytettyä kuului kuulustella että valehtelematon totuus käytetyn magian luonteesta paljastuisi. Valitettavaa vain, kuinka monta kertaa aikansa vallitsevan lainkirjaimen kuitenkin syrjäytti uusi, uraauurtava noitatutkielma; Malleus Maleficarum eli Noitavasara (Der Hexenhammer). Noitavasarasta valitettavan moni aikansa pappi sitten otti tietonsa noidista ja näiden oikeaoppisesta kuulustelusta virallisesta laista piittaamatta. Kirjassa tarkastellaankin hyvin syytösten lähtökohtia sekä pappien mielivaltaa vallitsevaa lakia vastaan.

"Se ei ollut tuolloin lajissaan lainkaan ainoa, mutta teoksen avoin ja peittelemätön naisvihamielisyys on nostanut sen historiankirjoituksessa ylitse muiden. Noitavasaran avulla pyrittiin todistamaan noituuden olevan todellisuutta mutta on huomionarvoista, että kirjassa ei puhuta noitien lentämisen taidosta mitään, kuten ei Raamatussakaan. Muutenkaan Raamattuun ei viitata, koska "Noitavasaran" teorian mukaan suurten profeettojen aikana noitalahkoa ei vielä ollut, Noidat olivat uusi, maailmanlopun lähestymisestä aiheutuva ilmiö. Toinen kirjan tavoite liittyi naisen heikkouden kertakaikkiseen todistamiseen miessukupuoleen verrattuna."

Leena Virtasen kirjasta käy ilmi mm. se surullinen seikka, ettei monikaan kiduttaja jäänyt odottamaan korkeamman tuomioistuimen lupaa, vaan hyväksyi kidutuksella ja uhkailulla irtisaadut, eli kiduttajan itsensä tahtomat, tunnustukset. Kirjassa on paljon yhtäläisyyksiä Jean Guilloun Noitien Asianajajaan, teokseen, jossa keskityttiin pääasiassa Ruotsin noitavainoihin. Teoksen lopusta käykin ilmi, että Noitien Asianajaja on toiminut tässä lähdeteoksena.
Noitanaisen Älä Salli Elää sivuaa myös jonkinverran tuomitsijoiden ja valtaa pitäneiden pappien elämää ja vaiheita, kuten Noitien Asianajajassa mainittua Nils Psilanderia; Noidantuomitsijoista pahinta.
Noitien Asianajajan tavoin kirja on kattava tietoteos, mutta samalla myös surullinen kertomus Ahvenanmaan noitavainoista, ja niiden kytköksistä emämaahan, Ruotsiin.

"Kirkkoherra tivaa Annalta useaan kertaan eläimen väriä. Anna vastaa joka kerta sen olleen valkoinen. Ilmeisesti kirkkoherran mielestä valkoisella pässillä on mahdotonta lentää paholaisen pitoihin, sillä hän yrittää hellittämättä saada kuulusteltavan muuttamaan mieltään ja myöntämään pässin olleen musta. Lopulta Anna toteaa, että kun arvoisa Bryniel kerran niin sanoo, hän ei voi muuta kuin myöntää, sillä kirkkoherra pakottaa ja piinaa häntä sanoilla ja vaatii tunnustamaan sen, minkä on itse sanonut edeltä. Tämä riittää kirkkoherralle tunnustukseksi. Hetken hiljaisuuden jälkeen Anna toteaa: tosiasiassa pässi oli kuitenkin valkoinen."

Teoksen lopussa lähdeviitteitä, ja Liitteet; kuten luettelo Ahvenanmaan kirkkoherroista noitavainopitäjissä, lista kuulusteluista ja tuomioista vuosina 1666-1667, Luettelo kuolemaantuomittujen ilmiannoista, sekä Kartta.
Kovakantinen, 287 sivua. WSOY 2013.

+ Monipuolinen.
+Ihmisiä kuvaillaan hyvin, kiihkoilematta.
+Kirjalla on komea ulkokuori myös ilman kansipaperia.
+Vaikuttavaa, vaikkakin surullista luettavaa.

-Olisihan tätä lukenut enemmänkin.

Noitavainot Euroopassa

Tällä kertaa siis esittelyssä kaksi kirjaa :)
Marko Nenosen vuonna 2006 ilmestynyt kaksiosainen tutkielma Euroopan noitavainoista, kurkistaa tavallaan verhon; käsityksen, taakse, ja ruotii sekä erinäisiä vainot mahdollistaneita yhteiskunnallisia syitä, että niiden taustalla olevia, jopa liian inhimillisiäkin tekijöitä. Kirjakaksikko etsii totuutta ihmismielestä, ja lähestyy aihetta psykologisesti syvemmältä, toisin kuin pääasiassa historiaa tarkasteleva Jan Guilloun Noitien Asianajaja, joka keskittyi enimmäkseen Pohjoismaisiin vainoihin.

Myytin synty (osa I)

Tutkielman ensimmäisessä osassa tarkastellaan pääasiassa noituuden synnistä syytettyjä ihmisiä. Mikä teki noidasta yhteiskunnan vihollisen? Miten noituuden rikos määriteltiin ja millainen oli noituuteen syyllistynyt. Mikä teki hänestä pahan ihmisen? Kuka joutui kahleisiin, kuka teilipölkylle, ja miksi kaikista ihmisistä juuri hän. Nenonen käsittelee noitavainoja yleisesti, mitä ne olivat ja mitä niillä yleisesti tarkoitettiin.

"Lopulta käsitellessämme ruumiin lihallisia haluja, niistä tulevat lukemattomat ihmiselämän harmit, niin että me syystä voimme sanoa Cato Uticensiksen kanssa: Jos maailma voisi tulla toimeen ilman naisia, olisi elämän vaelluksemme jumalallista." -Malleus Maleficarum-

Kirjassa kerrotaan sekä noitakäsityksen ja vainojen puolustajista että vastustajista, ja tuodaan esiin monenlaisia näkemyksiä sekä puolesta että vastaan. Eiväthän vainot hyödyttäneet ketään. Vai hyödyttivätkö? Myytin Synty valottaa lukijaansa kuinka asiat pääsivät kehittymään mielikuvituksesta maailmanlaajuiseksi joukkomurhaksi.
304 sivua. Atena Kustannus Oy.

Ihmisen Pahuus (osa II)

Tutkielman toinen osa on luonteeltaan enemmän ihmismieltä tarkasteleva. Pohditaan mm. kuinka tuntemattomien asioiden pelko vaikutti ihmismieliin, ja tavan pulliaisten taikausko vaikutti myös ylempiin, ja siten älykkäänä pidettyihin kansankerroksiin ja säätyihin, kuten aateliin ja papistoon. Kuinka kansanusko saattoi luoda erinomaisen pohjan noitavainoina tunnetulle ilmiölle? Mitä muita aineksia tarvittiin että kansan riveistä voitiin yhtäkkiä löytää kosolti noitia sun muita Paholaisen kanssa pelehtijöitä? Olivatko kaikki syytetyt syytettynä noituudesta, ja olivatko kaikki syyttäjät taikauskoisia inkvisiittoreita?

"Tärkeää ei ehkä ole se, miksi joku syytti toista noituudesta. Ratkaisevaa on sen ymmärtäminen, miten syntyi tilanne jossa erilaiset ihmiset useista ja satunnaisistakin syistä päätyivät käräjille epäiltynä erilaisista noituuden ja taikuuden töistä"
-Marko Nenonen-

Kirjassa esitellään historian hämäristä myös "uusia" syitä vainoihin; sellaisia, joita ei yleensä vainoista puhuttaessa edes nosteta esiin, kuten syytetyn taloudellinen tilanne syyttäjien vastaavaan rinnastettuna. Sivuaapa Ihmisen Pahuus myös hiukan oikeitakin noitia, selkeyden vuoksi. Pääpiirteittäin teos kertoo kuinka tavallisestakin ihmisestä tuli yhtäkkiä noita ja mikä mahdollisti hänen leimaamisensa yhteiskunnan viholliseksi.
318 sivua. Atena Kustannus Oy.

+Sisältävät paljon mielenkiintoista tietoa historian hämäristä
+Molempien teosten lopussa Viiteluettelo, kattava Hakemisto, sekä kartta kirjoissa esiintyvistä paikoista

-Ei kuvitusta. Parilla kuvalla tekstistä olisi paikoin saanut havainnollisempaa
-Irrallinen kansipaperi nuhraantuu helposti

Noitien Asianajaja

Jan Guilloun vuonna 2002 ilmestynyt teos, "Noitien Asianajaja", kertoo kattavasti pääosin Ruotsin noitavainoista, mutta kirjassa tarkastellaan myös muiden Pohjoismaiden, kuten Norjan ja Suomen, vainoja. Käydäänpä teoksessa silmäilemässä myös Viron silloista tilannetta.
Kirjassa tarkastellaan hysterian juuria, nousua, sen leviämisestä ja siihen vaikuttaneista tekijöistä. Kirja esittelee myös erilaisia inkvisitioita sekä oikeustarinoita asian koskettamilta alueilta.
Kirjan humoristisinta antia näin jälkikäteen ajatellen ovat lapsitodistajien mieltä huimaavat tarinat Saatanan pidoista Kyöpelinvuorella (Blåkulla) vierailevista noidista.

Kirjassa muistutetaan tapahtumien kertautumisesta myös nykyaikana, saatananpalvojien ja pedofiilien nostaessa päitään; kuinka oletettavasti luotettavana pitämämme lähteen laukaisemat hysteria ja vainoharha voivat johtaa oman käden oikeuteen ilman sen kummempia tutkimuksia. Tätä kirjaa voisin suositella aiheesta kiinnostuneille käytännön aloitusteokseksi, sillä teos on maanläheisesti kirjoitettu ja helppotajuinen, toisin kuin monet esim. kansantieteilijöiden akateemisemmat tuotokset aiheesta. 381 sivua, kovakantinen

+Kattava, monipuolinen ja asiantunteva teos

-Irrotettava kansipaperi nuhraantuu helposti, kannattaa päällystää kontaktimuovilla

Paholainen, noituus ja magia -kristinuskon kääntöpuoli

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) kustantaman "Tietolipas" -sarjan osa 203 esittelee nimensä muksaisesti noituutta ja magiaa vanhan maailman silmin.
Teos koostuu kahdeksasta aihetta sivuavasta tutkielmasta joissa pureudutaan noituus- ja paholaiskäsitykseen kristillisen yhteiskunnan puolelta. Kirjoitelmat valaisevat taitavasti aiheeseen liittyvää, sitkeää taikauskoa ja pureutuvat kirkosta johtuviin sekä sen aiheuttamiin väärinkäsityksiin ja ilmiöihin. Teksti on paikka paikoin akateemisen kuivakkaa, mutta annettakoon se anteeksi.

Pohdinnat "paholaiskultista" ja "noitien" levittäytymisestä kirkon uskomuksista kansan keskuuteen (ja toisinpäin), sekä oletetun yleisen pahan kuvittelun aiheuttamat, kouriintuntuvat seuraukset ovat mielenkiintoista luettavaa, joka osaltaan auttaa ymmärtämään myös näitä nykypäivän kiihkoilevia höyrypäitä jotka eivät suostu näkemään eroa esim. kansantaikuuden, noituuden, shamanismin ja paholaisen palvonnan välillä. Kirjoittajien joukossa on tunnettuja nimiä, kuten Marko Nenonen, Pekka Metso, ja Sari Katajala-Peltomaa. Yksi tutkielmista on englanninkielinen.
Kirjan lopussa sisällysluettelo, ja kuvalähteet. 338 sivua

+Jokaisen tutkielman lopussa erikseen lähdetiedot
+Mielenkiintoinen teos

-Pehmeäkantinen, nuhraantuu helposti
-Kuvitus on ankean mustavalkoinen