Noitanaisen Älä Salli Elää

Taiteen Lisensiaatti Leena Virtasen tutkielma keskittyy Ahvenanmaan noitavainoihin 1600-luvulla ja tarkastelee noituudesta syytettyjen ja tuomittujen naisten tarinoita. Teoksessa tutkitaan aikansa vallitsevaa noitalakia, ja selvitetään, millaista oikeastaan oli tuomittavaa magia; Mikä oli pahaa, mustaa magiaa eli noituutta, ja mikä pelkkää harmitonta kansanperinnettä eli taikuutta, ja kuinka syytettyä kuului kuulustella että valehtelematon totuus käytetyn magian luonteesta paljastuisi. Valitettavaa vain, kuinka monta kertaa aikansa vallitsevan lainkirjaimen kuitenkin syrjäytti uusi, uraauurtava noitatutkielma; Malleus Maleficarum eli Noitavasara (Der Hexenhammer). Noitavasarasta valitettavan moni aikansa pappi sitten otti tietonsa noidista ja näiden oikeaoppisesta kuulustelusta virallisesta laista piittaamatta. Kirjassa tarkastellaankin hyvin syytösten lähtökohtia sekä pappien mielivaltaa vallitsevaa lakia vastaan.

"Se ei ollut tuolloin lajissaan lainkaan ainoa, mutta teoksen avoin ja peittelemätön naisvihamielisyys on nostanut sen historiankirjoituksessa ylitse muiden. Noitavasaran avulla pyrittiin todistamaan noituuden olevan todellisuutta mutta on huomionarvoista, että kirjassa ei puhuta noitien lentämisen taidosta mitään, kuten ei Raamatussakaan. Muutenkaan Raamattuun ei viitata, koska "Noitavasaran" teorian mukaan suurten profeettojen aikana noitalahkoa ei vielä ollut, Noidat olivat uusi, maailmanlopun lähestymisestä aiheutuva ilmiö. Toinen kirjan tavoite liittyi naisen heikkouden kertakaikkiseen todistamiseen miessukupuoleen verrattuna."

Leena Virtasen kirjasta käy ilmi mm. se surullinen seikka, ettei monikaan kiduttaja jäänyt odottamaan korkeamman tuomioistuimen lupaa, vaan hyväksyi kidutuksella ja uhkailulla irtisaadut, eli kiduttajan itsensä tahtomat, tunnustukset. Kirjassa on paljon yhtäläisyyksiä Jean Guilloun Noitien Asianajajaan, teokseen, jossa keskityttiin pääasiassa Ruotsin noitavainoihin. Teoksen lopusta käykin ilmi, että Noitien Asianajaja on toiminut tässä lähdeteoksena.
Noitanaisen Älä Salli Elää sivuaa myös jonkinverran tuomitsijoiden ja valtaa pitäneiden pappien elämää ja vaiheita, kuten Noitien Asianajajassa mainittua Nils Psilanderia; Noidantuomitsijoista pahinta.
Noitien Asianajajan tavoin kirja on kattava tietoteos, mutta samalla myös surullinen kertomus Ahvenanmaan noitavainoista, ja niiden kytköksistä emämaahan, Ruotsiin.

"Kirkkoherra tivaa Annalta useaan kertaan eläimen väriä. Anna vastaa joka kerta sen olleen valkoinen. Ilmeisesti kirkkoherran mielestä valkoisella pässillä on mahdotonta lentää paholaisen pitoihin, sillä hän yrittää hellittämättä saada kuulusteltavan muuttamaan mieltään ja myöntämään pässin olleen musta. Lopulta Anna toteaa, että kun arvoisa Bryniel kerran niin sanoo, hän ei voi muuta kuin myöntää, sillä kirkkoherra pakottaa ja piinaa häntä sanoilla ja vaatii tunnustamaan sen, minkä on itse sanonut edeltä. Tämä riittää kirkkoherralle tunnustukseksi. Hetken hiljaisuuden jälkeen Anna toteaa: tosiasiassa pässi oli kuitenkin valkoinen."

Teoksen lopussa lähdeviitteitä, ja Liitteet; kuten luettelo Ahvenanmaan kirkkoherroista noitavainopitäjissä, lista kuulusteluista ja tuomioista vuosina 1666-1667, Luettelo kuolemaantuomittujen ilmiannoista, sekä Kartta.
Kovakantinen, 287 sivua. WSOY 2013.

+ Monipuolinen.
+Ihmisiä kuvaillaan hyvin, kiihkoilematta.
+Kirjalla on komea ulkokuori myös ilman kansipaperia.
+Vaikuttavaa, vaikkakin surullista luettavaa.

-Olisihan tätä lukenut enemmänkin.