Luvassa siis neliosainen esittely suomalaisista linnuista; aiheesta, josta yritän kertoa mahdollisimman kattavasti. Tätä ensimmäistä osaa seuraavat järjestyksessään kirjoitukset Enne-, Sielu-, ja Noitalinnuista. Kaikki neljä postausta siis liittyvät yhteen, mutta ne ovat informatiivisia myös yksistään, ja yritän huolehtia asiaan liittyvistä linkeistä parhaani mukaan. Mutta asiaan:
Lintuja on kaikkialla ympärillämme, kesät talvet, ja etenkin kesäisin, sillä osa maamme linnuista on ns. muuttolintuja, jotka lentävät säiden tarpeeksi kylmetessä lämpimimmille alueille talvehtimaan.
En kuitenkaan tässä postauksessani aio ruotia ihan jokaista lajia erikseen, vaan kertoa yleisesti linnuista suomalaisessa kansanperinteessä ja mytologiassa. On hyvä tässä välissä muistaa, että monet uskomukset kumpuavat lähtöjään Ylistä palvelevien näkökulmasta, eli jos linnun väitetään tai uskotaan tuovan pahaa, voi se Alisen piirin ihmisille tarkoittaakin päinvastaista, ja toisinpäin ;)
(Laulujoutsenten muuttoaura)
Lintujen Luokittelu Suomalaisittain
Kansanomaisesti ihmiset ovat kautta aikain jakaneet linnut omalla tavallaan eri luokkiin, joissa yksi lintulaji voi kuulua useampaan lokeroon. Seuraava luokituslista ei siis ole millään tavalla aktuaalia eläinoppia, vaan pelkästään kansanperinnettä ja puhekieltä, joten mahdolliset lajivirheet ovat täysin tahallisia:
Pikkulinnut, eli Laululinnut, kuten Varpunen, Tiainen, Satakieli, Kottarainen, Peipponen ja Sieppo. Ne ovat jokaiselle tuttuja laululintuja joita voi bongata vaikka lintulaudalta. Moni meistä pitää pikkulinnuista, näyttäväthän ne suloisilta ja harmittomilta pikku nappisilmineen, ja livertävät kivasti. Pikkulintuja onkin pidetty yleisesti onnea tuovina ja positiivisina enteinä. Myös jotain isompia lajeja, kuten osa rastaista, esim. musta-, ja laulurastas, on ajoittain luokiteltu kansanjaossa pikkulintuihin. Monet pikkulinnut, ja niitä vähän isommat ovat samalla myös metsälintuja.
Petolinnut, kuten Haukat, Kotkat, Sääksi, Pöllöt, ja Huuhkaja. Ne ovat kooltaan vaihtelevia lintuja, joilla on kaikilla vaikuttavan petomaiset piirteet, kuten suuret tai pistävät silmät, terävä raatelunokka ja isot kynnet. Petolinnut syövät lihaa, mm. muita lintuja. Suuria, kotkamaisia petolintuja pidetään uljaina ja jaloina lintuina, jotka taivaista suojelevat ihmistä, ja niitä kunnioitetaan. Toisaalta taas pienempiä, etenkin haukkoja kirotaan varsinkin nykyään ahkerasti, ja monet pöllöt yhdistetään yöeläiminä kuolemaan.
Metsä-, ja Riistalinnut, Metsälintuihin voidaan laajasti lukea kaikki villit siivekkäät, jotka joskus näyttäytyvät myös pihapiirissä. Riistalintuihin puolestaan lukeutuvat kaikki metsästettävät lajit, kuten Metsäkanalinnut ja kyyhkyt, jotka ovat olleet aina tärkeässä asemassa. Vaikka valtaosa riistalinnuista onkin metsälintuja, myös osa vesilinnuista, kuten sorsat ja telkät luetaan riistalintuihin. Suomessa onkin pitkät riistalintuperinteet, johon sisältyy paljon erilaisia taikauskoisia tapoja ja pyyntionnen takaavia taikoja. Saalista kunnioitettiin, siinä missä luontoa yleensä, eikä huonoakaan jahtipäivää ylenkatsottu. Metsälinnut on myös yhdistetty metsänhaltioihin. Vesilinnuista tunnetuimmat riistalinnut lienevät sorsat ja hanhet.
Roskalinnut, yleisimmin Varikset, Naakat, ja Harakat. Näitä lintuja pidetään yleisesti haaskojen syöjinä, ja roskisten tonkijoina, mistä yleisnimitys johtuu. Vaikka Roskalintuihin kuuluu pääasiassa variksia, mutta myös rastaat (etenkin Räksä) ja lokit saavat joskus paikkoja tästä luokasta "siivottomien" pöytätapojensa ansiosta. Varislintuihin kuuluvaa korppia, jota kunnioitetaan ja pelätään, ei kuitenkaan kansanomaisesti luokitella roskalinnuksi, vaan metsä- tai (outoa, myös) petolinnuksi. Korppi on myös tunnettu Noitalintu. Varislintujen joukosta löytyvät folklorellisesti myös lintumaailman keppostelijat, kuuluuhan metsämiesten ja eränkävijöiden onnenlintu, pidetty Kuukkelikin varislintuihin. Kristin uskomusten mukaan varikset ja naakat ovat syntisten sieluja, eli heidän sielulintujaan.
Vesilinnut, kuten Joutsen, Kuikka, Sotka ja muut sorsalinnut, hanhet ja kahlaajat. Vesilinnut ovat vesistöissä ja niiden lähituntumassa viihtyviä lajeja, joilla on yleensä räpyläjalat, ja joiden ravinto koostuu kalasta tai sen sellaisista vesieläimistä ja kasveista. Vesilinnut ovat Suomalaisille tärkeitä jo kulttuuriperinnöllisesti, liittyväthän ne meillä läheisesti jo maailman syntyyn. Vesilinnut liittyivät läheisesti vedenhaltioihin, ja ovat myös tärkeitä shamaanilintuja. Lisäksi Laulujoutsen (Cygnus Cygnus) on linnuistamme pyhin, ja myös kansallislintumme.
(Räkättirastaan poikanen pihatien varressa)
Maagisten lintujen luokittelu puolestaan koskee tässä seuraavassa listassa siis villejä lintuja, eikä esim. kotieläimiksi luokiteltavia kanoja tai hanhia lasketa mukaan. Ne kuuluvat kotieläinten listalle ;)
Elikkä; Folklorellisesti ja mytologisesti linnut jaoteltiin myös vähän hyöty/käyttöaspektinsa mukaan:
Pyhät linnut, kuten Laulujoutsen, Sotka, Koskelo ja Kotka, ovat lintuja joilla on osansa kansanrunouden tärkeissä tapahtumissa, kuten maailman luomisessa, tai jotka tarinoissa ovat ihmisen sukua, tai olleet joskus ihmisiä (kuten Joutsen, Kurki ja Kuikka). Suomalaisittain pyhät linnut ovat kaikki pääasassa vesilintuja, poikkeuksena mm. Kotka, Käki ja Kuukkeli. Joutsen on linnuistamme pyhin, onhan se kaunis ja hämmästyttävän valkoinen. Joutsenen mainitaan olevan ihmisensukuinen lintu, jonka tappajaa sanottiin itseään kohtaavan kuoleman. Valkoisuuden vuoksi myös kristillistyneet suomalaiset yhdistivät Joutsenet paikoin taivaallisiin enkeleihin.
Sielulinnut, kuten Pikkulinnut, Kuukkeli, Koppelo, Lokki ja Kiuru. Sielulintuihin lukeutui tiettyjä vakiolajeja, joiden ajateltiin olevan kuolleiden sielujen ilmentymiä, esi-isiä tai kuolleen kyyditsijöitä. Esim. Vanhan uskomuksen mukaan pikkulinnut ovat kuolleiden lasten sieluja, kuukkelien on uskottu olevan metsämiesten sielulintuja, ja lokkien merimiesten sielulintuja.
Noitalinnut/Shamaanilinnut, kuten Korppi, Kuikka, Kaakkuri, Metsot ja Tervapääsky. Noitalinnut olivat arveluttavassa maineessa, ja niiden kanssa työskentelivät vain shamaanit, pohut ja noidat. Poikkeuksen listaan tekee riistalintunakin arvostettu metso, jonka siivillä etenkin Lapin noitien sanottiin matkustavan, sekä metsämiesten tuntema onnenlintu; Kuukkeli, joka on paikoin myös noitalinnun maineessa. Noitalinnut yhdistettiin paitsi onneen ja epäonneen, myös kirouksiin, kuolemaan ja noitumiseen. Lisäksi niiden munia ja ruumiinosia on lisäksi pidetty vahvoina taikaesineinä.
Ennelinnut on laajin näistä ryhmistä, ja käsittää eniten lajeja. Ennelintu-ryhmä on monimuotoinen, sillä ennelinnut saattoivat todella olla lähes mitä lajia tahansa. Tähän ryhmään pääsemisen ratkaisi lajista riippumatta yksilön tavallinen, tai tavallisuudesta jotenkin poikkeava käyttäytyminen tai ulkonäkö, joista sekä seurailtiin säitä että povailtiin tulevia. Ennelintuihin, ja etenkin niiden ennustamiin huonoihin enteisiin, liittyy myös termi "pahanilmanlintu".
(Tämän linnun tunnistaminen kuuluu jo yleissivistykseen)
Tärkeitä Lintuja
Hyvä myös muistaa, etteivät linnut muutenkaan olleet luokissaan kovin tarkasti, ja monet linnut saattoivat olla esim. pyhyydestään tai huonosta maineestaan huolimatta silti myös sielu- tai ennelintuja. Kaikki linnut eivät luonnollisestikaan mahdu näihin "kansanluokkiin", mutta vain muutamia lyhyesti mainitakseni, folklorellisesti eräitä tärkeimpiä lintuja kautta aikojen ovat olleet:
Haapana eli Haakana eli Kanasorsa eli Kirnulintu (Anas Penelope) - Haapanaa pidetään paikoin vedenhaltioiden suosikkihahmona, ja vaikka haapana onkin riistalintu, sen vahingoittamista on pidetty myös huonoa onnea tuovana. Erityisen turmiollista oli, jos lintu juuttui katiskaan, se tiesi kalaonnen menoa, ja pahimmassa tapauksessa kuolemaa katiskan laittajalle.
Harakka eli Hakse eli Pika (Pica Pica) - Harakkaa pidetään Pirun tekemänä lintuna, jonka sanotaan jo etukäteen nauravan kaikelle onnettomuudelle. Harakka kuitenkin pakeni luojaltaan, mistä suuttuneena Piru joka Pääsiäinen vaatii neljäkymmentä uhria veroina, syödäkseen harakat pääsiäisateriakseen. Harakan naurumaista räkätystä onkin pidetty sekä epäonnisena että onnekkaana. Jos harakka nauraa ennen tärkeän työn aloittamista tai ennen matkalle lähtöä, oli se epäonnen enne. Jos harakka nauroi huonolla säällä, tiesi se säiden paranevan.
Huuhkaja eli Hyypänä eli Hyypiä eli Hyypiö eli Huuhkain eli Huuhaja eli Tuukaja (Bubo Bubo) - Huuhkaja on vaikuttava ilmestys, mutta se yhdistetään myös kuolemaan. Huuhkajan on myös mainittu olevan yksi Paholaisen linnuista, ja siksi aivan erityisen pahaenteinen. Erityisesti miehille Huuhkaja-enteet olivat pahasta, sillä Huuhkajien uskottiin olevan vanhojenpiikojen sielulintuja, joissa naimattomat akat jatkoivat sulhasen huhuilua vielä kuoltuaankin.. seurakseen kuolemaan. Huuhkajan on toisaalta myös uskottu suojelevan metsänkävijöitä, jos he käyttäytyivät hyvin.
Joutsen eli Joutsi eli Joutsena eli Kenokaula (Cygnus) - Joutsen, ja etenkin Laulujoutsen eli Isojoutsen (C.Cygnus), on meille suomalaisille muinainen, pyhä lintu, jonka saapuminen keväällä toi mukanaan elämän ja valon. Joutsenen on myös sanottu johdattavan muita lintuja linnuntiellä, ja muuttoretkillä. Toisaalta, koska joutsenen syntysijat ovat Alisessa, ja linnun valkea höyhenpuku yhdistyi myös vahvasti kuolemaan, oli linnulla tärkeä rooli myös sielu-, ja noitalintuna.
Joutsenen uskottiin olevan ihmisen sukua, linnuksi muuttunut ihminen, mikä on ollut osasyynä joutsenen kunnioittamiseen. Pohjoisemmassa Suomessa joutsen tunnetaan myös Joukhaisen, Joukaisen, tai Joukkavaisen nimellä, mistä voinee päätellä Kalevalan Joukahaisen kenties olleen Joutsenen, tai siis sen linnuksi muuttuneen tyypin, sukulainen.
Joutsen mainitaan shamaaniperinteessä maailman munan munijaksi, ja Joutsen ja muna ovatkin tärkeitä symboleja. Joutsenta kuitenkin kunnioitettiin, ja sillä on tärkeä osa suomalaisessa kansanperinteessä. Kristillisessä perinteessä valkea joutsen on samaistettu myös enkeleihin.
Kehrääjä eli Kehruulintu eli Kapri eli Yölintu eli Yöhaukka eli Ruumislintu (Caprimulgus Europaeus) - Yöaktiivinen Kehrääjä on tunnettu, suru-uutisiin, kuolemaan ja muihin ikävähköihin elämän asioihin yhdistetty ennelintu, jonka huudon itsessään uskottiin enteilevän kuolemaa. Venäjällä kehrääjälinnun uskottiin öisin imevän maidon vuohien utareista, ja näin ehdyttävän kotieläimet. Moisen uskomuksen vuoksi lintu on tunnettu myös "vuohenimijän" nimellä, joskaan yhtäläisyyksiä tarujen Chupacabraan ei ole löydetty ;) Kehrääjä on vaatimattoman näköinen lintu, jonka on sanottu omaavan suuria salaisuuksia, ja jota on pidetty myös kastamattomien lasten sielulintuna.
Korppi eli Kaarne eli Korpi eli Mustanuttu/-takki eli Pultokas (Corvus Corax)- Mustan värinsä ansiosta korppia on pidetty pahana lintuna, tai vähintäänkin huonona enteenä.
Koskelo eli Iskelo eli Jouhelo eli Kossu (Mergus) - On, etenkin maamme pohjoisissa osissa, tunnettu noitalintu, ja se mainitaan myös lapin naisnoitien sielulinnuksi. Koskelo oli myös suosittu hahmo joksi loitsutaitoinen saattoi muuttaa itsensä, tai uhrinsa. Paikoin koskeloa on myös pidetty Lapin tietäjien sielulintuna.
Kotka eli Kokko eli Kokkolintu (Aquila) - Maassamme pesii kaksi lajia, kotkien sukuun kuuluva Maakotka eli Kotka eli Isokokko eli Maakokko (A.Chrysaetos), joka tunnetaan kansanperinteessä Kokkolintuna, sekä merikotkien sukuun kuuluva Merikotka eli Merikokko eli Kalakotka (Haliaeetus Albicilla), joka tunnetaan kansanperinteessä Vaakalintuna. Mainittakoon, että paikoin myös Sääkseä (Pandion Haliaetus) on sanottu Vaakalinnuksi.
Yleisimmin kotkasta puhuttaessa suomalainen folklore tarkoittaa lähinnä Maakotkaa. Kotka oli yksi alkulinnuista, joka esiintyy esim. Kalevalan luomistarinoissa keskeisenä hahmona. Kotka, samoin kuin haukka, on usein esitetty myös ihmisten suojelijana, jota pahat henget pelkäävät.
Kuikka eli Kuikko eli Tohottaja eli Pyhäläinen (Gavia Arctica) - Kuikka on pahamaineinen noitalintu, joka pystyi halutessaan pääsemään Aliseen miten tahtoi. Kuikalle Alisen portti oli veden pohjassa. Kuikan avulla sekä aiheutettiin pahaa että suojeltiin loitsijaa. Kuikka olikin monille pohuille pyhä lintu, mistä tuo viimeksi mainittu liikanimikin johtuu. Myös Kaakkuri eli Pikkukuikka eli Kaakari eli Kakari (G. Stellata) on noitalintu kuikan tavoin, eikä niiden käyttötavoissa juuri ole eroavaisuuksia.
Kurki eli Sammakonsyöjä eli Nälkälintu eli Krusi (Grus Grus) - Kurki on lintujen kuningas, joka piti muille linnuille jöötä Lintukodossa. Kurki symboloikin vastuuta, tarkkaavaisuutta ja järjestystä. Kalevalan mukaan, kun Kalevan väki ryösti sammon Pohjolasta, Kurki havahtuu, ja hälyttää Pohjolan väen tavoittamaan varkaita. Kurjen on myös uskottu talvehtivan Alisessa; Tuonelassa. Koska kurki asui soilla, jotka olivat syrjäisiä paikkoja, ei ollut outoa että kurkeen liitettiin väkisinkin myös jotain pahaan tai kuolemaan liittyvää. Kurjen pitkänä lintuna uskottiin myös kannattelevan Taivaankantta, minkä vuoksi rakennustenkin isoa tukipuuta kutsutaan "Kurkihirreksi".
Kuukkeli eli Korpinärhi eli Korpiharakka eli Kuusinkainen eli Ryssänpyy (Perisoreus Infaustus) - Metsänkävijöiden onnenlintu, joka takasi riistaonnen. Kuukkelin vahingoittamista pidettiin turmiollisena, sillä kuukkelien uskotaan olevan edesmenneiden metsämiesten sieluja, ja kuukkeli onkin metsämiesten sielulintu.
Kyyhky eli Kolumbus eli Vanhapiika (Columba) - Kyyhkynen liitetään ympäri maailman rakkauteen ja hellyyteen, ja kyyhkysen liha on ollut myös haluttua lemmenruokaa. Kyyhky on paikoin myös tärkeä riistalintu. Kristittyjen keskuudessa kyyhkynen on vedenpaisumusmyytin ansiosta pyhä "Jumalan lintu", joka edustaa pyhää henkeä.
Käki eli Tinarinta eli Kultainen eli Käkihaukka eli Loislintu (Cuculus Canorus) - Tunnettu ennelintu, johon liittettävät uskomukset kytkeytyvät vahvasti käen ääneen, ja wanha kansa sanoikin käen "Kukkuvan Erkistä Jaakkoon" (eli 18.5-25.7). Käen kukunnasta onkin laskettu niin onnellisia ja onnettomia vuosia, jäljellä olevia sinkkuvuosia, tai onnellisia aviovuosia, ja jopa kuuntelijan elinvuosia. "Kun kuulet käen kukkuvan, kilisytä kolikoita taskussasi, niin sinusta tulee rikas". Käki on myös yksi pyhistä linnuistamme, jonka mainitaan olevan Ylisen asukkaiden suosiossa. Kristittyjen tarinoissa taas kerrotaan että Käki olisi kristin jumalan oma lintu. Paikoin käen munista (käki siis munii toisten lintujen pesiin) uskottiin kuoriutuvan kanahaukkoja, koska käen poikanen on yleensä isäntäperhettään kookkaampi. Sanottiin myös, että käet muuttuivat Jaakon (25.7) jälkeen haukoiksi, kun ne lakkasivat kukkumasta.
Käpylintu eli Käpytkä eli Käppäri (Loxia) - Käpylintujen esiintymisestä on ennustettu jonkin verran talven säitä, mutta se tunnetaan myös kuoleman enteenä. Pahana on pidetty etenkin Isokäpylintua (Loxia Pytyopsittacus), sillä se on liki kauttaaltaan punainen (veren väri, jota on pidetty linnuissa pahaenteisenä). Erityisen paha enne on, jos se tulee kesällä pihapiiriin. Metsämiehille käpylinnun ääni puolestaan oli hyvä enne. Kristillisissä piireissä Käpylintu taas nähdään hyvänä, ja jopa pyhänä lintuna, sillä tarinan mukaan se yritti auttaa ristiinnaulittua Jeesusta vetämällä nauloja hänen käsistään, jolloin sen nokka meni ristiin.
(Talvisia naakkoja)
Leivonen eli Leivo eli Kiuru eli Kirriäinen eli Viirilintu (Alauda Arvensis) - Tunnettu kevään ensimerkki joka on tuttu wanhasta runonpätkästä. Kiurun mainitaan myös olevan hieman uhkarohkea lintu, joka lentää korkealle uhitellakseen Ylisen väelle, ennen kaikkea Ukolle. Lopulta pieni lintu kuitenkin jänistää, ja kääntyy takaisin sanoen "Kurikkani jäi". Paikoin korkealla lentävä Leivonen mainitaankin ukkosen enteeksi.
Lepinkäinen eli Leppälintu eli Leppätossa eli Sarelintu eli Vilukieli (Lanius)- Lepinkäinen on yleinen kuolemanenne, jonka saapumista pihapiiriin pidettiin huonona enteenä. Uskottiin, että pihaan saavuttuaan lintu lähtee vasta kun joku on kuollut. Lintu tunnettiinkin paikoin myös Kuoleman-, tai Kalmanlintuna. Ennelintuna pidettiin etenkin Pikkulepinkäistä (L. Collurio)
Metso eli Mehto eli Hakolintu eli Koappil (Tetrao Urogallus) - Metsokoiras tunnetaan Ukkometsona, ja vanhemmiten Homenokkana. Naarasmetso on nimeltään Koppelo. Ukkometso on myös ollut loitsuniekkojen suosima hahmo, jossa he matkustivat ilman halki. Metso mainitaan myös metsänhaltijoiden suosimaksi hahmoksi, ja lapinnoitien sielulinnuksi. Metsästäjien keskuudessa Ukkometson pyrstöviuhka on arvostettu, ja mainetta nostava trofee.
Naakka eli Njaakku eli Hakkinen eli Hakkarainen eli Kirkherra (Corvus Monedula) - Naakalla on suomalaisessa folkloressa sekä pahantuojan, että keppostelijan maine. Naakka onkin monien varislintujen tavoin älykäs lintu, eikä juuri vierasta ihmistä. Mainittakoon, että kristillisen uskomuksen mukaan naakan tappaminen toi onnettomuutta, ja naakat saavat yleensä oleilla kirkkopihoilla ja sen sellaisissa kenenkään häiritsemättä. Naakkojen on uskottu olevan myös syntisten sieluja, eli heidän sielulintujaan. Nykyään naakka assosioituukin monille "kirkkolintuna".
Punatulkku eli Tulkku eli Tuomioherra, eli Kuolemanvarpunen, eli Tuomiolintu (Pyrrhula Pyrrhula) - Punatulkkua on pidetty perisuomalaisena väriläiskänä kautta aikain, mutta punatulkun ilmestymistä pihapiiriin pidettiin silti huonona. Punatulkku liikkui ihmisten asumuksilla lähinnä talvisin, eli kesällä bongattu punatulkku on harvinaisuus jos mikä. Siksi kesäisen pihatulkun bongaaminen tiesi vähintään talon palavan alta.. Huonon enteen Punatulkusta tekee sen kauniin punainen rintaväritys; Yleisesti punarintaisia lintuja on aina pelätty, sillä ne olivat kansansuussa hurmerintoja, eli "veririntaisia".
Kristin tarinoiden mukaan punatulkun rintamus oli valkoinen, kunnes se lensi auttamaan ristille naulittua Jeesusta, ja nyppi okaita kuolevan miehen otsasta. Samalla linnun höyhenpuku tahriintui vereen. Samanlaisia tarinoita kerotaan myös monista muista punarintaisista pikkulinnuista. Yleisesti hurmerinnan ilmestymisen pihapiiriin sanottiin ennustavan esim. ruttoa, punatautia, tulipaloja tai kuolemaa. Samoin pihapiiriin ilmestyvän punatulkun uskottiin povaavan pakkasten kiristymistä tai kovia tuiskuja. Pidettiin myös pahana, jos punatulkku lensi ikkunaan ja kuoli, sen pelättiin enteilevän mm. kätkytkuolemaa vastasyntyneelle.
Pääskynen eli Pääsky eli Päskyinen (Hirundinidae) - Haarapääsky eli Kotipääsky eli Saksipääsky (Hirundo Rustica) on tuttu kesänmerkki, jonka lennosta on ennusteltu säitä. Jos lintu kaarsi korkealla, pysyi ilma poutaisena. Etenkin räystäissä pesivät pääskyt ovat olleet pidettyjä, koti-onnesta kertovia lintuja, jotka toivat mukanaan onnea ja siunausta talolle, jonka räystään pääskypariskunta valitsi pesimäpaikakseen. Pesän pudottajaa, tai linnun haavoittajaa onkin uhannut epäonni, kuten sokeus, halvaus tai savipuoli. Hyvä onni meni siis menojaan pääskysten mukana. Pääskyset pesimäpaikaltaan häätänyttä taloa/taloutta onkin uskottu kohtaavan kaikenlaiset onnettomuudet, kuten köyhyys, syöpäläiset, varkaat tai tulipalo.
Pääskyt on yhdistetty myös rakkauteen, jopa siinä määrin, että on uskottu että jos haluttua suutelee pääskysen kieli suussa, tämä rakastui. Myös pääskysen sisäelimiä, kuten maksaa ja sydäntä, on kuivattu, jauhettu, ja tarjottu juomassa tai ruoassa halutulle että tämä mielistyisi tarjoajaan. Haarapääskyllä on myös pimeämpi puolensa, sen kerrotaan aikoinaan varastelleen paljon naisväeltä, milloin kankaita pesäkseen, tai kutimia, ja saksia pyrstökseen, tosin kutimien mainitaan lento-onnettomuuden johdosta muuttuneen punaiseksi läikäksi sen rinnalle (kudinpuikot eivät mahtuneet pääskysen pesään, vaan iskeytyivät lintuparan rintaan). Rangaistukseksi varastelustaan lintu ei lajitoveriensa tavoin talvehdi lintukodossa tai linnuntiellä, vaan järven pohjassa jonne Ukko sen toivotti. Siksi pääskynen laulaakin että "Vituttaa, Vituttaa niin perrrrkeleesti".
Katso myös "Tervapääsky".
Rastas (Turdus) - Rastaat, ja etenkin Laulurastas eli Palorastas eli Puhujarastas eli Laura (T.Philomelos), ovat suomalaisessa kansanperinteessä, jäniksen ja repolaisen ohella, keppostelijahahmon, eli kujeilijan maineessa, ja niiden sanotaan mm. eksyttävän varomattomia ihmisiä asioistaan ja houkuttelevan työntekijöitä laiskottelemaan. Tummanpuhuvaa mustarastasta (T. Merula) taas vähän pelättiin, siinä missä mustia lintuja yleensäkin. Lisäksi mustarastaan uskottiin kantavan tulta tai kipinöitä keltaisessa nokassaan, ja siten aiheuttavan tulipaloja.
(Punakylkirastaan, T. Iliacus, pesä)
Riekko eli Metsäkana, eli Mehtikana eli Jänisjalka (Lagopus Lagopus) - Mainitaan metsänhaltijoiden lemmikkilinnuksi, jonka pyytäminen toi lintuonnea. Etenkin Metsänjumala Tapion rouvan, Mielikin, sanotaan aivan erityisesti vaalineen metsiensä riekkoja. Riekko oli myös Metson ohella metsänhaltioiden suosima hahmo.
Ruisrääkkä eli Ruislintu eli Krääkkä eli Tapinkiertäjä eli Kärsittäjä (Crex Crex) - Oli etenkin maaseudulla tärkeä ennelintu, sillä se liittyi vahvasti viljelyyn. Ruisrääkkä oli viljelijän onnenlintu, joka tiesi onnea ja rikkautta sille talolle, jonka pellolla se pesi. Ruisrääkän suosimia peltoja pidettiin erityisen satoisina. Ruisrääkän huudosta ennusteltiin myös tulevan vuoden sadon runsautta ja sopivia säitä. Yleensä Ruisrääkän huuro ennusti sateita. Tapinkiertäjä -nimitystä käytetään paikoin myös Kehrääjästä.
Taivaanvuohi eli Mäkättäjä (Gallinago Gallinago) - On monelle eräänlainen pihapiirin kuukkeli, jonka mäkätyksen kuuleminen iltaisin yhdistetään hyvään onneen. Jos taivaanvuohen mäkätyksen kuuli yöaikaan, enteili se sitävastoin kuolemaa. Taivaanvuohta on pidetty huuhkajan tavoin vanhojen piikojen sielulintuna, mutta se on Suomen folkloressa myös vastine Stingy Jackille. Tarina kertoo pelurista, joka paholaista huijattuaan ei päässyt Taivaaseen, eikä Helvettiin, vaan oli tuomittu ikuisuutensa lentämään mäkättävänä lintuna. Vanhojen piikojen lintuna sen mäkätyksen kuuleminen esim. Juhannuksena enteili tytölle samaa kohtaloa..
Taivaanvuohikoiraalla on iltahämärässä tapana lentää soidinlentoja reviirinsä yllä, jolloin voi kuulla linnulle ominaisen, mäkättävän äänen. Muista linnuistamme poiketen taivaanvuohi ei kuitenkaan itse mää'i, vaan ääni kuuluu linnun linnun pyrstösulista tämän syöksyessä. Taivaanvuohien häviämistä alueelta pidettiin aina suurena onnettomuutena.
Huom: Taivaanvuohi on maassamme rauhoitettu laji.
Tervapääsky eli Isopääsky eli Ukkopääsky eli Harikka (Apus Apus) - Ei ole varsinainen pääskynen, vaan se kuuluu Kiitäjien (Apodidae) heimoon. Tervapääsky on tunnettu noitalintu, jota pidettiin huonon onnen, ja jopa kuoleman enteenä.
Tiaiset (Paridae) - Olivat tärkeitä ennelintuja, ja mieluisia vieraita lintulaudalla. Tiaisia on Suomessa useita lajeja, ja Töyhtötiainen eli Metsäpässi eli Töntti (Parus Cristatus) on tosin ainoa tiaisemme johon ei Kansanperinteessä juuri viitata yleisesti tiaisista puhuttaessa. Koska Talitiainen eli Majuri eli Makkaratiainen eli Talvitiainen (P. Major) herkutteli mielellään lintulaudalle jätetyillä läskinpaloilla, sen uskottiin olevan erityisen pitkäikäinen, ja elävän jopa 300-vuotiaaksi. Tiaisten runsaan vierailun ruokintapaikalla sanotttiin povaavan ankaria ilmoja, lunta ja pakkasta.
Tikka eli Kärkilintu eli Tikku (Picidae) - Tikat ovat mm. erilaisista metsästystaioista tunnettuja noitalintuja. Tikan ampumisen uskottiin pilaavan aseen. Folklorellisestikin tikkoihin luokitellaan myös Tikkojen heimoon kuuluva Palokärki eli Kärki eli Pipottaja eli Salon Soittaja, eli Korolintu/Koro eli Konkelo (Dryocopus Martius), jonka ampumisen on paikoin uskottu parantavan riistalykkyä, vaikka uskomus tunnetaan myös päinvastaisena. Tikan näkeminen ennusti yleensä huonoa säätä, ja varsinkin Palokärjen ilmestymistä pihapiiriin pidettiin todella huonona enteenä.
Telkkä eli Kniippu eli Upposorsa eli Pökkösorsa (Bucephala Clangula) - Telkkä on luomistarinan vuoksi Sotkan tavoin arvostettu, pyhä lintu. Jos aloitteleva metsästäjä sai ensimmäiseksi lintusaaliikseen telkän, pidettiin sitä aivan erityisen onnekkaana enteenä.
Varis eli Vares eli Kraakku eli Harmaatakki eli Vanha Herra (Corvus Corone Cornix) - Variksen raakkumista on pidetty sekä huonona että hyvänä enteenä, samoin kuin harakan, mutta yleensä toisistaan päinvastaisilla merkityksillä.
Varpunen eli Nurkkalintu eli Hakokolppunen eli Koturi eli Mottinen eli Hottinen eli Tsirkku eli Rönkkö eli Savuryyppönen (Passer Domesticus) - Varpunen on lähes koko maassa tavattava pikkulintu, jota on pidetty niin lasten sielulintuna, kuin kuoleman airueenakin. Koska varpusia on vähän kaikkialla, uskottiin, että etenkin kuolin-, tai hautapaikalla viihtyvät varpuset kuljettavat edesmenneiden sielut tuonpuoleiseen. Ikkunaan lentävistä, kuoleman enteinä pidetyistä linnuista varpusen sanotaan olevan se luotettavin. Eli joku takuulla kuolee talosta, jonka ikkunaan varpunen lentää ja kuolee.
Varpusten katoaminen suosikkipaikoiltaan oli myös huono enne, joka ennusti milloin sotia, tai luonnonkatastrofeja, milloin katovuotta tai kulkutauteja.
Västäräkki eli Västi eli Väinö eli Toukolintu eli Liinapeippo eli Riukupyrstö eli Kallonpotkuttaja (Motacilla Alba) - Tämä pihapiirin tuttu pyrstönnytkyttäjä on myös yksi kevään saapumisen merkki, ja vuoden ensimmäistä västäräkkiä moni bongailee silmä kovana vielä tänäkin päivänä, jos ei muuten, niin siksi että päästään sitten kavereille kehumaan että "Näin Västäräkin". Västäräkin liikkeistä on ennusteltu lähinnä säitä, johon linnun liikanimikin viittaa. Västin nimittäin mainitaan saapuvan maisemiin yhtäaikaa jäiden lähdön kanssa (kallo tarkoittaa tuossa siis tuossa vesien jääpeitettä ja rantajäitä). Paikoin västäräkin vahingoittamisen on uskottu tuovan epäonnea.
Kulloisenkin linnun tärkeyttä enteen tuojana, pyhänä lintuna ja vastaavana tietenkin aina vahvisti enteen seuraajan itsensä vakaamus, tai vastaava usko enteisiin ja asioihin. Esim. Alisen seuraajien lintuenteet ja/tai ennelinnut voivat olla erilaisia Ylisen seuraajiin nähden, mutta se ei silti mitenkään huononna k.o. linnun ja/tai enteen "ennearvoa".
"Mies hakkasi halkoja, ja työtä olikin monen motin edestä, mutta ahkerin mielin hän kuitenkin aloitti aamulla työnsä. Aikansa kirvestä heiluteltuaan mies näki, kuinka laulurastas lennähti läheiseen puuhun. Aikansa miehen ripeää työskentelyä seurattuaan, lintu alkoikin laulaa:
-Istu mättäälle, istu mättäälle. Paa piippuun, paa piippuun.
Päivä oli helteinen, ja pieni työtauko kieltämättä houkutteli, ja mies iskikin kirveensä pölkkyyn ja istahti vilpoisaan metsänreunaan, koivun alle. Rastas jatkoi lauluaan:
-Paa piippuun, paa piippuun. Päivä on pitkä, päivä on pitkä.
Mies kaiveli piippunsa esiin ja alkoi viritellä henkosia ajatellen linnun olevan oikeassa. Vielä olisi aikaa jäljellä yllin kyllin. Koivun varjossa oli lokoisaa, tupakki rentoutti mukavasti ja veikeän pikku rastaan keikkimistä lähipuissa oli hauska seurata. Eikä aikaakaan, kun aurinko oli siirtynyt jo paljon matalammalle. Rastas alkoi taas laulaa, mutta nyt se moitti miestä:
-Ka laiska, ka laiska! Vähän on halkoja, vähän on halkoja.
Tällöin mies havahtui, ja tajusi kuinka rastas oli häntä jymäyttänyt. Ei hän millään ehtisi enää kaikkia hellapuita sen päivän valossa hakkaamaan."
(..yksi lensi pois)
Tuo Sotka, Sorea Lintu, Lenteä Lekuttelevi
Linnut ovat olleet meille suomalaisille kautta aikojen tärkeitä ja jumalallisia, sillä kerrotaanhan jo luomiskertomuksessa, kuinka maailma sai alkunsa sotkan munasta. Varhaisimmissa tarinoissa lintu saattoi olla myös Kotka, Pääskynen, Telkkä, Haapana tai Hanhi. Tarina on muutoin kaikissa muodoissaan pitkälti samanlainen:
Ilmatar makasi meressä, raskaana, ja odotti poikansa; Väinämöisen, syntymistä. Paikalle sattui lentämään pesäpaikkaa etsivä sotka, jolle Ilmatar tarjosi polvensa. Polvelle sotka sitten muni kuusi kultaista, ja yhden rautaisen munan, jotka kuitenkin vierivät veteen ja särkyivät kun synnytys käynnistyi.
Munien kuorista kuitenkin syntyivät maankamara, taivaankansi, pilvet, aurinko, kuu, ja tähdet. Tarina on tunnettu alueittain myös muodossa, jossa lintu munii munansa laivan mastoon, josta se sitten putoaa. Joissakin vanhoissa runoissa taas kerrotaan, kuinka Kuikka sukeltaa maata meren pohjasta tehdäkseen pesän, ja rakentaa samalla maailman. Muinaisilla palvontapaikoilla, kuten kuppikivissä, voidaan nähdä symboliikkaa tästä mytologisesta pesästä. Aiheesta enemmän postaussarjani neljännessä, ja viimeisessä osassa "Noitalinnut".
Linnut nähtiin lentotaitonsa ansiosta jumalien lähettiläinä, tai viestinviejinä, sillä niiden uskottiin ainoina Keskisen maan olentoina voivan päästä Yliseen, jumalten tykö. Linnut itsessäänkin saatetaan, syntyrunosta riippuen mainita Ylisen syntyperän omaaviksi, mutta Ylisen asukkaista linnuissa ei kuitenkaan ole kysymys. Lintujen kodiksi mainitaan taivaanrannassa, maailman ääressä sijaitseva erillinen Lintukoto, joka oli jonkinlainen oma maailmansa Keskisen ja Ylisen maailman välillä, Taivaassa/taivaalla jossa linnut lentävät. Esim. muuttolintujen uskottiin aikoinaan talvehtivan Lintukodossa, johon ne lensivät Linnuntietä pitkin. Mainittu Linnuntie ei kuitenkaan liity avaruusasioihin eikä Linnunrataan, vaan mytologiaan. Muita nimityksiä Linnuntielle olivat Sirkuntie ja Kurjentie. Lintukoto, eli Taivaan ääri mainitaan myös Ilmattaren ja muiden ilmanhenkien asuinpaikaksi. Myös Lintukotolaisten mainitaan muuttaneen sinne. Lintukoto tunnetaan myös Päivölänä, Sariolana, Suomelana ja Talvimaana.
Koska Lintukotoa pidettiin lintujen, ja siten myös sielulintujen asuinsijana, nähtiin Lintukoto tavallaan myös vainajien maana. Mikään Vainajala se ei kuitenkaan ollut, vaan käsitteet poikkeavat toisistaan. Lintukoto vainajien asuinsijana on tunnettu erityisesti shamanistisessa maailmankuvassa.
Kristinuskon vallatessa Suomessa alaa, monet linnut saivat myös tuntea kunnioituksensa höyhenissään. Esimerkiksi Muinaissuomalaisten pyhä lintu, Laulujoutsen, joutui kristin tultua paitsi itse metsästyksen kohteeksi, myös lintujen pesiä ryösteltiin herkkusuiden ruokapöytiin. Etenkin pula-aikana joutsen oli jo tärkeä riistalintu, eivätkä ihmiset kristin käännyttäminä enää ajatelleet lintua mietenkään pyhänä olentona. Laulujoutsen oli maassamme pitkään uhanalainen, sillä salametsästys jatkui "totuttuun tapaan" vielä 1950-luvulla tehdyn rauhoituspäätöksen jälkeen. Saatuaan maamme kansallislinnun tittelin kansanäänestyksellä v.1981 kanta on vihdoin päässyt elpymään.
Kolme Varista, Istui Aidalla..
Vaikka emme ajattelisikaan päivittäisissä toimissamme maailman luonutta sotkaa, tai sadetta raakkuvaa varista, ovat linnut aina läsnä, ainakin jokapäiväisessä puhekielessä. Kun jonkin lopun aika tulee, puhutaan joutsenlaulusta, typerille jutuille nauravat harakatkin, ja kauniilla ilmalla veden sanotaan olevan kuin linnunmaitoa.
Etenkin ihmisiin kohdistuvissa vertauskuvissa lintu on usein läsnä, ja lintuvertauksia meiltä löytyykin puhekielessä todella runsaasti, esimerkiksi aamuvirkku on "Pirteä kuin Peipponen", ja kiireinen touhottaja on "Pyryharakka", tai kuin "Päätön kana". Kiireinen lähtee "kuin Telkkä pöntöstä", hämmästynyt on "Äimän käki", ja jos suu vielä jää hämmästyksestä auki, hän on "Telkänpönttö". Laiha ihminen on "Nälkäkurki", pieniruokainen "Syö kuin varpunen", ja vähän pyylevämpi kaveri on "Pullasorsa". Riidankylväjä tai huonoja uutisia tuova "Pahanilmanlintu", eikä pahankuriselle "Maineen Kana kaakata". Ärsyttävä matkija on "Papukaija", ja virheellinen uutinen "Uutisankka". Pirteä, nätti ja vikkelä on "kuin Västäräkki", viehättävä nainen on "Tipu", ja prostituoitu taas "Ilolintu". Vanhus, etenkin naispuolinen, on "Huuhkaja" tai "Vanha varis". Humalaisesta tulee helposti "Viskisieppo" tai "Käki", ja tuomiotaan istuva linnakundi on "Häkkilintu". Menestyvä mäkihyppääjä on tunnetaan "Mäkikotkana". Aloittelija on "Keltanokka", ja tietämätön, vähän yksinkertainen ensikertalainen on "Eilisen teeren poika". Muuten erikoinen ilmestys on meille "Outo lintu". Samoin pidämme pöllöä viisauden symbolina, mutta saatamme silti, joskin ristiriitaisesti, haukkua tyhmää henkilöä "Pöllöksi".
Pakko myös tässä mainita vielä eräs kunniakas lintu meillä Suomessa, vaikkei kotoperäinen, saati luonnonvarainen olekaan, nimittäin Kukko, joka tuli aikoinaan lapsille tutuksi Aapiskirjan maskottina, eli Aapiskukkona, ja opettaa monia ihmisiä lukemaan vielä tänäkin päivänä ;)
Lintujen elämää ja esiintymistä on siis perinteisesti seurailtu ympäri vuotta, ja tehty muistiinpanoja. Bongailemme keväällä innoissamme Västäräkkiä, ja eränkävijän nuotiolle Kuukkeli on tänäkin päivänä mieluinen vieras. Samoin meillä on tapana ruokkia lintuja talvella, ja etenkin Talvipäivänä, vaikkemme muuten sen kummemmin sielulintuja ajattelisikaan. Ennen wanhaan lintujen ruokkiminen syksyn ja talven suurina juhlapäivinä oli kunnioittava tapa muistaa edesmenneitä, ja Mustapääkertusta (Sylvia Atricapilla), eli Sylviasta, kertova Sylvian Joululaulu saa meidät kaiholla ajattelemaan etelään talveksi muuttaneita laululintujamme.
"Mutt’ ylhäällä orressa vielä on vain se häkki, mi sulkee mun sirkuttajain,
ja vaiennut vaikerrus on vankilan; oi murheita muistaa ken vois laulajan."
(Zacharias Topelius, Säv. Karl Collan/Sylvian Joululaulu)
Sanontoja Ja Sen Sellaisia:
-Vapaasta linnusta ei ole kultaiseenkaan häkkiin.
-Kaunis lintu se häkkiin joutuu.
-Eihän se lintu häkkiään valitse.
-Lintu ei siivittä lennä.
-Petolintu ei laula. (Saksalainen sanalasku)
-Laulaa se Variskin.
-Ei Varis suutu jos sitä leivällä heittää.
-Varis sadetta huutaa, Harakka poutaa nauraa.
-"Noh", sano naakka kun nokka katkes.
-Harvoin on Korpin pesästä Joutsenen munia löydetty.
-Ei korppi korppia noki.
-Korppi ei ääntänsä häpeä (tunnetaan myös muodossa "Susi ei ääntänsä häpeä")
-Lähti kuin Telkkä pöntöstä. (Eli lähteä kiireellä)
-Ei yksi pääsky kesää tee.
-Tiainen on kotka kärpäselle.
-Aikainen lintu madon nappaa, mutta se toinen hiiri saa juuston.
-Sokeakin kana löytää jyvän.
-Ei Kukko käskien laula.
-Moisesta ei kunnian kukko laula eikä maineen kana kaakata.
-Parempi Pyy pivossa kuin kymmenen oksalla.
-Pienenee kuin Pyy maailmanlopun edellä.
-Käki istui keskellä keskioksaa. (Sanopas nopeasti/Wanha kielennyrjäyttäjä)
-Joskus joutsenet näyttävät kurjilta (Sanaleikki)
-Naakkapa katosi sotakapakkaan (Palindromi)
*Seuraava osa on siis nimeltään "Linnut Kansanperinteessä #2 -Ennelinnut".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti