perjantai 1. marraskuuta 2013

Kekri eli Köyri eli Keyri

Kekri eli Köyri eli Keyri eli Käkri (hyvällä juhlalla on monta nimeä) oli ennen wanhaan ajankohdaltaan vaihteleva, myöhäissyksyn viimeisen sadonkorjuun, luonnon horrokseen vaipumisen ja talven alkamisen juhla joka huipentui Jakoajan keskivaiheille, Loka-Marraskuun taitteeseen. Luonto valmistautuu talvilevolle, ja puristaa ulos vielä viimeiset antimet. Puista löytyy kirpeitä syysomenoita, pensaista ehkä makeita mustikoita, ja sammalikosta tuurilla jopa viimeisiä sieniä. Lopulta kuolema kuitenkin saapuu metsään, eikä Marraskuussa ("kuollut kuukausi") luonnon antimia enää juuri löydä.
Kekrinä muistettiin myös vainajia, karkotettiin pahalaisia (kuten useimpina suurina juhlina) ja kunnioitettiin talon ja pihapiirin haltioita, satojumalia ja henkiä. Kekri oli ennen wanhaan myös vuoden vaihtumisen juhla.

Nykyiseltään varteenotettavimpina Kekrinajan päivinä voitaisiin pitää Pyhäinpäivän aaton (30.10), Halloweenin (31.10), Kekrin (1.11) ja Sielujen päivän (2.11), käsittävän ajan, eli sekaisin kepeämpää sadonkorjuu-ilottelua ja vakavampaa vainajien juhlaa.
Kekri oli myös ennen wanhaan monipäiväinen, ja monien muiden juhlien tavoin siihen kuuluivat esim. aatto (nyk. Halloween) ja rääppäispäivät. Talojen kesken kilpailtiin, missä ennätettiin ensin aamuvarhain sytyttämään tuli uuniin, sillä kukaan ei halunnut laiskurin leimaa tai kadottaa karja-onneaan. Vaikkei Kekrinä kylästeltykään, jo Sielujen päivänä käytiin jo vieraisilla naapurissa, ja kävijällekin tarjoilu oli edelleen juhlavan runsas.

Köörinä Vainaatki Kulkee

Kekri ei alkujaan ollut kiinteää päivämäärää, vaan sen vietto vaihteli Jakoajan mukaan, vähän nykyisen Pääsiäisen, tavoin. Koska Jakoaikaa ei enää virallisesti ole kalentereissamme, on Kekrikin asettunut niin sanotusti paikoilleen, ja Kekrin ydin sijoittuu aina Loka-Marraskuun taitekohtaan, eli 31.10-1.11. Wanhaa Kekriä seuraava päivä oli nimeltään Sielujen päivä (2.11), joka tavallaan päättää Kekrijuhlavuudet ja kuolleiden ote alkaa hellittää.
Kekrin odotus ja siihen valmistautuminen alkoivat Jakoajan alkaessa, ja jatkui sen loppuun asti. Kekripäivää edeltävää aikaa mainittiin alueittain pyhäkekriksi, ja Kekrin jälkeistä aikaa arkikekriksi. Kekriaika päättyy lopullisesti Jakoajan kanssa Veripäivään, 10.11.

Kekrin nimi juontuu Kekri (myös Käkri, Käkre, tai Kekre) -nimisestä, todennäköisesti slaavilaiset juuret omaavasta karjajumalasta, joka toi karjaonnen ja suojeli eläimiä. Kekri on usein myös sekoitettu Ukkoon, tai sitä on luultu yhdeksi Ukon lukuisista nimistä, vähän samaan tapaan kuin Perkunasta. Ukkoa juhlittiin kuitenkin pääasiassa Kesäpäivänä ja Heinäkuussa Ukon päivänä. Kekrillä jumalolentona oli yhteytensä myös maanviljelyyn, mutta häntä ei tule sekoittaa suomalaiseen Pellonpekkoon; viljelyksen, viljan, viljatuotteiden ja viljaonnen jumalaan. Pekko kylläkin kuului Kekri-juhlana kiitettävien jumalten joukkoon.

Kuolleiden muistopäiviä löytyy syksyn lopusta enemmänkin, ja niiden ajankohta vaihtelee alueittain 30.10-3.11 siinä missä sadonkorjuujuhlankin. Monissa eri maissa ja kulttuureissa myöhäissyksy onkin kuolleiden juhlimisen aikaa, ja yhtäläistä symboliikkaa löytyy mm. Amerikkalaisesta Halloween (31.10, All Hallow's Eve) -juhlasta, Latinalaisen Amerikan Kuolleiden päivästä (Dia de los Muertos, 1-2.11), Haitin Féte Gédéstä (Kuolleiden päivä, 2.11), Liettuan Velines-juhlasta (2.11), kristillisen kirkon Pyhäinmiesten päivästä (31.10, jolloin muistetaan kuolleita pyhimyksiä), sekä kelttiläisestä Samhain-juhlasta. Myös wiccat ja uusnoidat juhlivat päivää Samhainina, sillä se, kuten muutkin wiccalaisten vuosijuhlista, omaa kelttiläiset juuret. Samhainia pidetäänkin vuoden maagisempana sapattina.
 
Kekri vai Joulu?

Kekri oli vuoden suurin juhla ennen kuin kirkko keksi joulun vapahtajansa syntymäjuhlaksi, kitkeäkseen Kekrin pois kansalaisten mielistä. Kesti kuitenkin kauan ennenkuin joulujuhla vakiinnutti paikkansa koko kansan keskuudessa, sillä Joulua pidettiin kansan keskuudessa pitkän aikaa vain "paremman väen" juhlana. Sanottiin että "Herroilla on Joulu, ja talonpojilla Kekri", tai jopa Joulua vähätellen; "Herroilla voi olla Joulu, vaan talonpojillapa on Kekri".
Kirkko ei tietenkään katsonut hyvällä pakanallista Kekrijuhlaa, kaikkia siihen liittyvä uskomuksia ja taikoja, kauhisteli Kekrin yhteyttä kuolleisiin, ja piti kansan ilakointia yleisesti siveettömänä.
Vaikka Joulun piti alunperin korvata Kekri, kirkko huomasi harmikseen ettei kansalle rakasta Kekriä voitu millään kitkeä ihmisten mielistä, joten se lopulta sijoitti kalenteriin Kekrin tilalle Pyhäinmiesten päivän. Siten Kekri sai kirkollisen merkityksen kiirastulessa piinattujen sielujen lepopäivänä, jolloin myös kristityt saattoivat hyvällä omallatunnolla muistella kuolleita läheisiään. Tästä kuolleiden muistamisesta juontuu myös tapa käydä haudoilla jouluna. Puhuttiin myös "Kekrirauhasta" joka kesti Jakoajan alusta loppuun. 

Kirkko määräsi Kekrin juhlijoille vielä 1800-luvulla sakkoja tai muita rangaistuksia, ja monissa taloissa Kekriä vietettiinkin lopulta salassa. Kekriateriakin saatettiin nauttia aitassa tai navetassa. Koska esim. viranomaiset työskentelivät aikoinaan Kristin alla, oli Kekrikielto sakkoineen turhankin tehokas ja lopulta rakastettu Kekri siis katosi. Monet pakanallisen Kekrin perinteet kuitenkin ehtivät sekoittua kristilliseen joulujuhlaan, ja lähemmässä tarkastelussa kyllä vähä-älyinenkin huomaa, että nykyinen Joulu on lähestulkoon kopio vanhasta Kekristä.
Nykyihmisille on siis säilynyt yllättävän paljon tietoa tuosta menneiden aikojen loisteliaasta satojuhlasta, mutta moniko edes ajattelee "Jouluperinteinä" pitämiemme tapojen olevan peräisin toisesta, paljon vanhemmasta, juhlasta?
Tietenkin iso osa wanhan ja runsaan Kekrijuhlan, ennen kaikkea vainajiin liittyvistä, perinteistä on myös valitettavasti päässeet painumaan unholaan, sielunpaimenille siitä kiitos.

"Runtua runnun alla, Köyryä Köyryn selkään"

Kekrinä ei tehty ylimääräisiä töitä, vaan vietettiin runtua, eli römppää, römppäistä, eli vapaata/joutoaikaa. Kekriviikko tunnettiinkin yleisesti Väli-, Irto-, Runtu-, tai Römppäviikkona, mutta myös Savi-, eli Kissaviikkona. Talon palkollisten, piikojen ja renkien keskuudessa, tämä oli tärkeä napapäivä, jolloin oli vuoden työt taas takana, ja tehdystä työstä saatiin asianmukainen palkka, sekä wanha työsopimus päättyi. Silloin palkollinen oli vapaa joko uusimaan sopimuksensa samaan taloon, tai lähtemään kokeilemaan onneaan seuraavaan. Se merkitsi myös töiden osalta helpotusta ja lomaa sekä taloon jääville, että talosta lähteville; vähemmän työntekoa, ja vuoden tilin Kekrinä/vuoden vaihtuessa. Esim. Pohjois-Suomessa talosta lähteville palkollisille vuoden tili maksettiin Sielujen Päivänä.

Pyhäinmiesten päivän viikko tunnettiinkin paikoin runtuviikkona. Koska myös tilivuosi vaihtui Kekrinä, saivat palvelijat vuoden palkkansa. Monilla kylillä järjestettiin Kekrinä myös pestuumarkkinoita, joissa talot ja käsityöläiset etsivät uusia palvelijoita ja oppipoikia. Kekrinä renkien ja piikojen oli siis mahdollista päästä tällaisten markkinoiden avustuksella toiseen taloon tulevaksi vuodeksi, jos omassa talossa oli tukalaa tai uutta miljöötä ei muuten ollut tarjolla uudistuksennälkäiselle palkolliselle. Talosta lähtevät palvelijat perinteisesti saivat talosta mukaansa leivän (eli Pääleivän), juuston, ja lihaa, yleensä lampaanjalan. Tällaiset antimet tunnettiin Martin kaijana, eli Martin kylkiäisinä tai Martin jatkeena. Nimitys tulee Jakoajan päättymisestä Martin päivään.
Jos läksiäisiä ei syystä tai toisesta annettu (varattomilla taloilla ei olisi edes ollut niitä palkollisia joille joutua maksamaan), katsottiin taloa todella pahalla, ja sen asukkaat saivat turhantärkeän, kitsaan, pahan, tai ylpeän leiman. Kysymys oli siis oman aikansa sosiaalisesta itsemurhasta.

Kekriin valmistauduttiin huolella ja ajoissa, paikat jynssättiin puhtaiksi ja lattialle levitettiin olkia kuten jouluna myöhemmin. Talon työt hoidettiin mahdollisimman hyvin ennen juhlaa, ettei olisi tullut huonoa onnea tai häiritty henkiä. Pohjoisessa oli tapana Kekriaamuna sytyttää katajanoksa, ja sitten savuavalla oksalla hätistää syöpäläisiä nurkista. Huutia huudettiin niin rotille, luteille kuin piruillekin.
Vilja kuivattiin ja hoidettiin aittoihin, valitut eläimet teurastettiin ja työkalut laitettiin paikoilleen. Esimerkiksi pyykkiä ei saanut Kekrinä pestä etteivät sudet aiheuttaneet onnettomuuksia kesällä. Kehrääminen ja naisten ompelutyöt olivat oikeastaan ainoat Kekrinä sallitut kotityöt, ja etenkin naimattomat tytöt kehräsivät lankavyyhdet sulhasehdokkaille. Näin yritettiin jouduttaa naimakauppoja, kuvastihan lankavyyhtien runsaus vaurautta ja hedelmällisyyttä. Puhumattakaan, että tyttö todisti näin käsityötaitonsa. Samanlaista lankaperinnettä liittyi myös Tapaninpäivään.

Keyri, Keyri, Koukkuselkä

Kekrinä pyrittiin heräämään varhain, jotta pysyisi virkeänä läpi vuoden. Kekrin lempinimillä "Köyri tai Köyry" onkin viitattu näin myös laiskureihin ja myöhästelijöihin. Melkein missä tahansa talon työssä viimeiseksi suoriutunut saattoikin saada tuon kyseenalaisen lempinimen. Viimeisenä tuvasta herännyt sai erityisen "Köyri-, eli Kekriporsaan" tittelin.
Ensin syötiin aamiaista, ja sitten vietiin navettaan lehmille palaset ruisleivästä. Oli tapana sanoa, "Kekri, Kekri, Lehmäseni" (samoin vastaavasti lampolassa tietenkin "lamposeni").
Kekrinä oli myös perinteistä käydä saunassa puhdistautumassa. Sauna lämmitettiin ensin esi-isille ja hengille, ja talossa katettiin sillä välin pöytä juhlakuntoon. Sitten talonväki meni saunaan, ja henget saattoivat siirtyä taloon ruokailemaan. Saunasta palattuaan talonväki pääsi juhlimaan. Löylyä Kekrisaunassa heitettiin oluella, sahdilla tai simalla. Siinä missä pöytä pidettiin runsaana, samoin Sauna pidettiin lämpimänä läpi yön, vaikkei myöhään illalla eikä yöllä enää saunottukaan. Yö oli varattu saunojille henkimaailmasta; kuolleille ystäville ja sukulaisille, sekä kaikenlaiselle muulle henkimaailman ja Alisen väelle.

Niin, on mielestäni hienoa, ettei Alisen väkeä mitenkään varsinaisesti koettu uhkaksi Kekrinä, vaan ihmisen ja Tuonen välillä vallitsi eräänlainen välirauha. Karkotusrituaalit, kuten Kekrivalkeat, tarkoitettiin lähinnä niille kaikille pahantahtoisille olennoille jotka eivät välirauhasta piitanneet, kuten trulleille ja piruille. Muistettakoon nyt siis etteivät kaikki Alisen olennot ole luonnostaan pahoja ;)

Kekriin kuului monenlaisia rientoja ja leikkejä, mm. keinuminen oli suosittua etenkin lasten ja nuorten keskuudessa, ja ympäri kyliä rakennettiinkin vaikka minkälaisia kiikkuja. Keinuessa sitten loruiltiin kaikenlaista, kuten "Kiikkuu kiikkuu, Keyrinä kiikkuu, eipä sitä jouluna jouvakkaan".
Lisäksi tuvassa kaiken väen kesken leikittiin arvuuttelua, erilaisia loruleikkejä ja muita kisailuja, kuten nuotan-, tai kissanhännänvetoa, hutunkeittoa, harakkaa (eli harakan pyssyä) ja väkipulkkaa.
 
Kekrinä saa yölläkin syödä

Niin, Kekrin mässäilyperinne ruokineen on vaihtunut nykyiseen Jouluun yhtä kanssa. Sanottiin, että Kekrinä pitää syödä seitsemän, tai yhdeksän kertaa, eikä ruokia korjattu pöydältä koko päivänä. Kekripöytään kuuluivat entisaikaan monenlaiset liha- ja veriruoat, kiisselit ja puurot, sekä tietenkin olut ja viina. Ruokapöydässä ei säästelty voita, ja olutta, sahtia, viinaa ja simaa oli tarjolla runsaasti.

Tärkein kaikista oli tietenkin sadonjumalan, Pellonpekon, kuvaksi ja kunnioitukseksi valmistettu viimeisen sadon Kekrileipä, jolla oli kunniapaikka muinaisen pitopöydän keskellä. Myöhempinä aikoina Pekon leipä vaihtui imellettyyn joululimppuun jonka voit nykyisin ostaa jo ennen ensimmäistä adventtia kulmapuodista lompakkosi sen kummemmin keventymättä.
Kekrileipä oli massiivinen, kooltaan vähän uuninsuun leveydestä riippuva, viljaisa kakku, jota varten vuoden tuotoksista oli laitettu vähän jauhoja sivuun pitkin vuotta. Leipä koristeltiin siemenillä ja tähkillä, siihen painettiin kuvioita taloustyökaluilla ja ruoka-aitan avaimilla, ja leipä voideltiin ennen paistamista (ja sen aikana) voilla ja oluella, tai simalla. Tähkiä leipään laitettiin yksi jokaista talon jäsentä kohden. Tähkän palaminen uunissa oli henkilölle kuoleman enne. Leivän lisäksi paistettiin kaikenlaisia pienempiä kakkaroita niin talonväelle, palvelusväelle kuin eläimillekin. Kekrileipä seisoi sitten pöydässä näiden pienempien kakkusten jalustalla, ja kakkaroita syötiin aterialla kastaen niitä voisulaan, paistin rasvaliemeen ja kastikkeeseen. Koska Kekrileipä oli tarkoitettu jumalankuvaksi, siihen pureuduttiin kaikkein viimeisenä. Usein Kekrileipä säästettiin seuraavaan kevääseen, joko kylvöjen tai karjan laitumelle laskemisen kunniaksi. Leivästä annettiin tällöin palat myös eläimille, että nämä pysyisivät turvassa ja terveinä eivätkä eksyisi metsään kesällä. Massiivisen leivän paksu kuori suojeli leivän sisustaa, ja leipä säilyi syötävänä viileässä ruoka-aitassa.

Toinen tärkeä Kekriruoka löytyy lihapuolelta, nimitäin Kekrilammas. Kekrilammas oli tarkoin valittu, kunnioitettu teuras. Lammas valittiin yleensä vuotta ennen H-hetkeä, ja sitten Kekriä ennen yökähmässä mentiin lampolaan kun eläimet vielä nukkuivat, ja valittu lammas teurastettiin makuulleen. Lampaasta käytettiin tarkoin kaikki osat; suoliin tehtiin makkaroita, verestä palttua, sorkat hyytelöitiin, ja juhlapöytään laitettiin lampaanpaistia, pataa-, ja -keittoa. Ne Kekrilampaan ylijääneet osat (kuten luut), joista ei tehty mitään, haudattiin yleensä Uhripuun alle.
Yleinen tapa oli paistaa haltijan kunniaksi myös lampaan pää joka sitten asetettiin juhlavasti pöydän päähän, kuin katsomaan pöydälle asetettua kekrileipää (eli karjajumala kohtasi viljajumalan). Kekrilampaan luut vietiin lopuksi lammaskarsinaan, jotta lampaat poikisivat hyvin. Jos joku lammas vuoden aikana sattui sairastumaan, luvattiin sille, että jos se paranee, se pääsee Kekrilampaaksi. Jos se parani, lupaus pidettiin. Kekripaisti oli siis usein lampaanpaistia, vaikka alueittain se saattoi olla myös nautaa, vuohta, tai jopa porsasta. Lähes kaikki Kekrin liharuoat juontuvat tästä lampaasta saatuihin lihoihin. Kekripaisti loi myös pohjan joulun kinkkuperinteelle.

Lampaasta laitettiin Kekrinä monissa taloissa Etelä-Karjalan alueilta kotoisin olevaa erityistä liharuokaa, särää, eli kourupaistia eli kourulihaa eli kynälihaa. Jokaisessa talossa oli oma, erityinen lihakourunsa, eli hieman ahkiota muistuttava, puinen paistiastia. Lihakouru tunnetaan myös kouruna, säränä tai kynänä, ja valmistettiin yleensä koivusta. Lihakourun muoto ja ulkonäkö vaihteli vähän alueittain, mutta yleensä astia oli keskeltä syvempi; patamaisempi, lihoille, ja reunoissa oli syvemmät uurteet (kuin kynäuurteet pulpeteissa) joihin rasva paistettaessa nousi. Lihoineen kouru painoi helposti kymmeniä kiloja, joten paistin uuniin laittaminen oli yleensä rituaali johon koko talonväki osallistui nostamalla lihakourun uuniin. Mikäli paikalla oli lapsia (yleensä niitä oli), heidän tehtävänsä oli kannatella emännän ja piian hameenhelmoja tai esiliinaa paistia uunitettaessa. Näin lapsetkin saivat tuntea osallistuvansa talon "isojen ihmisten" töihin. Kouruliha laitettiin uuniin jo aamusta, ja illalla päästiin syömään. Joskus paistiin lisättiin juureksia illansuussa, jotta ne kypsyivät meheviksi. Sulaa paistinrasvaa kutsuttiin kynärasvaksi, tai kourukastikkeeksi, ja siihen kastettiin leipäpaloja syömisen lomassa. Rasvaa arvostettiin niin kastikkeena, juomana kuin dippinä.

Nykyiseltään kourupaisti on korvattu erilaisilla patapaisteilla ja kokonaisilla lihoilla erinäisine kasvishöystöineen. Äläkä oikeasti (=for real), arastele tarjoilla sitä paistista valunutta rasvalientä paistisi kanssa. Nosta paisti vuoasta korkeareunaiselle tarjoiluvadille, ja kaada vuoasta rasvaneste paistin päälle. Tarjoa paistin lisukkeena leipää tms. dipattavaa..
Tärkeää lihapuolta edustivat myös kekrimakkarat, jotka valmistettiin ennen Jakoajan alkua teurastettujen eläinten verestä, jauhoista ja silavasta. Kekrinä syötiin myös lihapullia, eli Köyripyöryköitä, joihin leivottiin satokauden kasviksia. Etenkin punajuurilihapullat olivat yleinen ja tunnettu Kekriruokalaji. Kekriin kuuluivat myös erilaiset lihakeitot, liha-/paistinliemeen ja rasvaan keitetyt puurot, ja lihaisat padat, joiden sisältö vaihteli vähän alueittain ja taloittain.

Kekrin kasvikset olivat loppusyksyn satoa, kuten punajuuria, nauriita ja lanttuja, sipuleita ja palkokasveja, jotka paistettiin yleensä kukkoina, laatikoina ja paistikkaina. Kekrin kasvistarjontakin siis oli runsasta, ainoastaan perunat olivat pannassa. Perunoita ei Kekrinä syöty, koska siten uskottiin vältyttävän paiseilta ja sen sellaisilta kesällä. Kekrin kasvislaatikot, joissa esim. nauriit pilkottiin, paistettiin suuruksen ja silavan kera ja haudutettiin uunissa, muuttuivat myöhemmin jouluisiksi, imelletyiksi soselaatikoiksi. Muutenkin monet Kekrin kasviksista siirtyivät muun Kekrin mukana Jouluun, tunnemmehan esim. rosollin?
Kekrin "vegeruoista" tunnetuimmat ovat Kekritalkkuna eli Koprahuttu, ja Turvokkaat. Turvokkaat valmistettiin hauduttamalla herneitä tai papuja padassa tai kattilassa, kunnes ne olivat kypsiä ja pulleita. Kekritalkkuna keitettiin paksuksi puuroksi, jota parhaimmillaan leikattiin veitsellä. Sitä syötiin lisukkeena niin lämpimänä kuin kylmänä. Tankeaa talkkunaa oli myös tapana dipata paistinrasvaan tai voisulaan. Kekrin puurossa oli usein liha/paistinliemipohja ja seassa silavanpaloja sattumina. Kekripuuro yhdistyi jossain vaiheessa morsiuspuuron kanssa luoden tuntemamme, jouluisen riisipuuron.

Kuten myöhemmin jouluna, myös Kekrinä köyhät kävivät kiertämässä taloissa hakemassa kestitystä tai ruokarippeitä. Kylmätyistä riihistä köyhät etsivät jyviä säkkeihinsä eikä kukaan heitä estänyt. Anteliaimmat talolliset antoivat köyhille aitastaan jyviä säkin täydeltä, sanottiin "Suu säkkiä myöten".

Mitä Kekrinä kedolla, sitä Jyrkinä katolla

Erilaisten enteiden, erityisesti kuolemanenteiden, tarkastelu kekrinä oli keskeisellä sijalla. Tulevaisuutta ennusteltiin ja kuolleita yritettiin kuunnella. Entisaikaan tinatkin valettiin kekrinä, olihan se muinoin vuoden vaihtumisen juhla. Perinne on siis tavallaan seurannut vuodenvaihteen ajankohdan vaihtumisen mukana. Ensimmäinen tina valettiin tietenkin talon haltialle. Alunperin tinanvaluvedetkin vietiin tienristeykseen juuri Kekrinä. Ennen wanhaan, ennen tinakenkien tuloa tulevia valettiin pääasiassa vahasta.
Riihen seinustalle oli tapana mennä kuuntelemaan mitä henget puhastelevat. Jos kuului jyvien viskelyä, tuli hyvä vuosi. Jos muuta koluamista, enteili se huonoa vuotta.

Kaikenlaiset taianteot ja konstit kuuluivat muiden suurten juhlien ohella tietenkin myös Kekriin. Naimattomat tytöt tekivät erilaisia sulhastaikoja, siinä missä vanhempi väki keskittyi karja- ja viljataikoihin sekä kuolinenteisiin. Yleisesti tulevia kuulosteltiin myös Kekrin ja Jakoajan säätiloista. Kekrin sään uskottiin olevan verrannollinen kevään, etenkin Jyrin (23.4) päivästä, alkavaan säähän. Eli satoiko, oliko kaunis ilma, lämmin, kylmä, jne.

"Hyvää vuotta - Viljavuotta - Villavuotta"

Edellä mainitun Kekrileivän ohella toinen tärkeä kekrisymboli oli Kekrihalko, jota varten valittiin ja kaadettiin oma puunsa. Nimestään huolimatta Kekrihalko oli oikeammin suuri pölli; metrinen pätkä sopivasta kohdasta runkoa. Kekrihalkoa kasteltiin päivittäin oluella tai simalla, puu jauhotettiin, ja sitten sitä poltettiin takassa koko kekriviikko.
Kekrihalko edusti hedelmällisyyttä, runsautta, ja viljaonnea, ja se oli myös symbolinen uhri ja kiitos jumalille jotka olivat antaneet talolle niin paljon maallista hyvää vuoden varrella. Kekrihalon tuhkat voitiin ottaa talteen tuomaan onnea, ja myöhemmin ne sitten siroteltiin pellolle jotta sadosta tulisi hyvä. Kekrihalkoperinnekin siirtyi myöhemmin jouluun..

Kekrinä, kuten monena muunakin isona juhlana, on ollut perinteenä myös polttaa kokkoja. Kekrivalkeiden tarkoitus on Juhannus-, ja Pääsiäisvalkeiden tavoin ollut pahojen henkien, pirujen, trullien ja noitien karkottaminen. Kekrikokot eli Kekrivalkeat olivat esim. Juhannuskokkoon verrattuna, pienempiä tulia, joita saattoi olla kylässä useampia.
Valkeat ovat paikoin voineet olla myös kylän versio talokohtaisemmasta Kekrihalosta, vaikkakin kyläkohtaisesti taloilla saattoikin olla omat valkeat. Kokoissa poltettiin taloista kaikenlainen turha roina, mutta siinä poltettiin Juhannuskokkojen tapaan myös lasten ja naimattomien tyttöjen solmimia punoksia ja olki/risukoristeita, joiden uskottiin paitsi tuovan onnea, myös suojaavan vanhanpiian leimalta ja takaavan naimakaupat tytöille. Kekri oli juhlista juhlavimpana muutenkin suosittua aikaa kosijoille esittää se suuri kysymys ja pyytää talon tyttären kättä ;)
 
"Kierretään kanssa Kekriä"

Leivän, paistin, puuron, talkkunan, kasvislaatikoiden, yösyöpöttelyn ja halon ohella yksi nykyjoulun merkittävä lainaus Kekristä oli pukki. Kerkesin jo kirjoitella sekalaista pukeista aikaisemmin, mutta koska keskityin siinä lähinnä jouluun, sivuutin kekripukin tarkoituksella. Kekripukin kantamuotona mainittakoon eräs paimenten tapa. Kekrinä paimenpojat kasasivat ison kasan havuja, jotka sitten poltettiin kuin Köyrivalkeat. Havujen yli hypättiin vuorotellen ja rallatettiin "Köyri, köyri, koukkuselkä". Se pojista, joka oli Kekriaamuna herännyt viimeisenä tönäistiin savuavien havujen päälle, ja hänet nimitettiin Köyriksi. Valkean sammuttua hänet noettiin mustaksi.

Myöhemmin pieni ryhmä nuoria pukeutui peläteiksi ja kiersi taloissa Sielujen päivänä pyytämässä kestitystä, usein kepposia tai pientä esitystä vastaan. Tällainen ryhmä tunnettiin "Kekrihönttäiminä" tai "Kekrihönttösinä", myöhemmin Keyrittärinä. Yleensä Keyrittärillä oli mukanaan kepit, joilla he tulevat "kaatamaan uunia". Isäntäväki "taistelee" leikillään vastaan, ja Keyrittäret lepytellään tarjoamalla juhlaruoan rippeitä ja olutta. Usein Keyrittäret huusivat jo eteisestä "Keyriä vai uunia?", tähän isäntäväki vastasi "Keyriä, Keyriä!". Myöhemmin Keyritär-seurueen yksi tai kaksi jäsentä pukeutui pukiksi (esim. kaksi miestä hirventaljan alle), muut milloin miksikin. Kekripukki saattoi jo eteisestä huudella, että "Joko on talon työt tehty?".

Alueittain oli myös tapana valmistaa vanhoista vaatteista ja työkaluista oljilla ja heinillä täytetty, pukinmuotoinen pelätti, Keyritär (myös Kekritär, Köyritär tai Keyriukko), joka laitettiin tuvan nurkkaan seisomaan, joko kahdelle tai neljälle jalalle, etenkin, jos talon töitä ei oltu saatu loppuun ennen Kekripukin tuloa. Tällä pelätillä peloteltiin etenkin lapsia. Sanottiin että Keyritär herää henkiin ja tekee jotain pahaa/vie lapset mukanaan jos he eivät ole ahkeria ja kiltisti. Tällainen oljista kyhätty Keyritär saatettiin myöhemmin polttaa kokossa.
Mainittakoon, että myös vieraisille toivotut vainajien henget tunnettiin Keyrittären nimillä.

Paimenien Köyrimörkö ja nuorten Kekripukki jalostui joulun myötä Nuuttipukiksi, tai ainakin Nuuttis muistuttaa eniten kekripukkia. Kekripukki ei kuitenkaan ollut ihan yhtä räävitön kuin Nuuttipukki, mutta silti vallaton hahmo. Kekripukki oli hahmona lähempänä eläintä, pukkia, kuten myöhempien aikojen nuuttipukkikin. Nuuttipukin tavoin Kekripukki oli sonnustautunut taljaan, tai yllä oli nurinpäin käännetty, turkisvuorinen takki, ja jaloissaan tuohivirsut, huopatossut tai saappaat. Kekripukilla oli yleensä häntänä köydenpätkiä tai varpuluuta, joka muuttui myöhemmin Nuuttipukin luudaksi, ja pukilla oli sarvet päässä. Kasvonsa pukki peitti eläinnaamiolla, joka oli valmistettu yleensä tuohesta, puusta tai paperista. Naamio saattoi olla myös nyljetty vuohipukin naama.
Kekripukin vierailuun liittyi paljon kaikenlaisia, alueittain tietenkin vaihtelevia sanailuja, loitsulukuja ja leikkejä, joilla pukkiseurue "ansaitsi" kestityksensä.  Kekripukkiperinne oli siis toista maata kuin Nuuttis, -sikaileva pukki jota kukaan ei lopulta halunnut taloonsa.

Kristin vallatessa alaa kekripukki sai rinnalleen myös muita kulkijoita. Kekrinä talosta taloon kiersi myös lapsiseurue, eli Tähtipojat, yleensä neljä-kuusi poikaa ritareiden ja kuninkaiden asussa, lavasteenaan iso tähti. Pojat lauloivat ja esittivät pienen, raamattuun pohjaavan näytelmän ja saivat talonväeltä pullaa tai makeisia. Kuulostaako tutulta? Kyllä, kyseessä ovat siis alkuperäiset Tiernapojat, jotka aikoinaan alottivat kulkunsa Kekrin tienoilla. Tiernapoikien nimi juontuu lasten mukanaan kuljettamasta lavastetähdestä, ja ruotsin tähteä tarkoittavasta "Stjärna"- sanasta.

Kekrin jälkeisiin rientoihin kuului myös Kekrin ajelut sekä Runtuviikkoaan juhlivat palkolliset. Kekrin kestitysten ja jälkikestitysten jälkeen tutut tervehtivät leikkisästi kysellen toistensa vointia "Tarvitsetkos lukkaria vai kupparia", eli onko kuoleman kielissä vai vaan lääkkeitä vailla. Samoin nykyään voidaan kysyä edellisillan juhlineelta että "Onko darra"?

Kekri tänään

Nykyään, kun kirkon valta on alkanut hellittää, on pyritty elvyttämään monia, wanhoja juhlaperinteitä, ja erityisesti liki unhoon painunutta Kekriä. Kekripukkia on poltettu Kajaanissa jo monta vuotta. Kekripukin roviointi todennäköisesti pohjaa Keyritär-nuken polttoon.
Tempaus piristää syksyä ja epäilemättä myös kaupungin kassaa, tuoneehan pukinpolttotalkoot jonkin verran matkailijoita kaupungille.. Yhtä kaikki, mukavaa että wanhoja tapoja vaalitaan.

Runsas tarjoilu on edelleen iso osa Kekrin juhlintaa. Tämä on aikaa jolloin kevytruoat ja laihdutus voidaan unohtaa. Vaikka pitopöytään sopivatkin nykyajan mittapuulla vaikka einesruoat ja kaikki helposti katettavat, ei se tarkoita etteikö juhlaan voisi valmistautua jo edellisinä päivinä, ja laittaa ruokia jotka tarvitsee vain lämmittää. Äläkä säästele voita. Päivän muoto on pyöreä. Perinteisiä aineksia ovat kasvikset (herneet, pavut, kurpitsat), juurekset (lanttu, nauris), ja mukulat (peruna, bataatti), sekä omenat ja maissi. Lihoista karjaeläimet. Sopivia ovat mm. lihahyytelö, pala- tai uunipaisti ja makkarat. Juomiksi sopivat niin simat, oluet kuin siiderit, sekä viinit ja Pommac-limonadi. Voit myös valmistaa etukäteen vaikka pieniä ruokia (kolmioleivät, piirakat, jne.), ja naposteltavia (kocktailpalat, sormiruoat, jne.), joita riittää pitkin päivää kaikille nälkäisille. Myös kuolleille, joille oli aikanaan tapana jättää katettu pöytä tarjolle.

Nykyiseltään nostaa päätään myös "Lihaton Lokakuu" -ajatus, jota pidän Kekrin henkeä ajatellen naurettavana. Lihattomiksi kuukausiksi jo Suomen vuodenkierron mukaankin sopisivat paremmin kevätkuukaudet, jolloin syötiin  kevyesti sillä pitkän talven jälkeen ruokaa oli niukasti. Syyskuukausina, kun talvi lähestyi, syötiin raskaampaa ruokaa, ikäänkuin varastoon. Tiedostan kyllä valitettavasti, että nykyisessä kerskakulutusyhteiskunnassa, jossa ruokaa ei tarvitse kasvattaa, metsästää tai kerätä itse, moisella ei vaan "ole väliä" ainakaan niin kauan kuin lähikaupat pysyvät auki.
Positiivista kyllä, pyrimme kuitenkin pitämään kiinni suurimpien juhlien ruokaperinteistä. Vai moniko meistä laittaa lammaspaistia muuten kuin Pääsiäisenä, lipeäkalaa muuten kuin Jouluna, tai tippaleipiä muutoin kuin Vappuna? Monet ruokatavat juontavat juurensa juuri vuodenkierron seuraamiseen. Kesällä syötiin maan ja metsän antimia, ja syksyllä suoritettiin teurastukset että saatiin proteiinia pitkän talven varalle. Liha olikin etenkin kylmien aikojen juhlien ruokalistalla, ja juuri niukan tarjonnan vuoksi ylellistä juhlaruokaa. Typerää jos nykyihminen tarvitsee erikseen lihattoman teemakuukauden syödäkseen enemmän vihanneksia.. ja ei ole tarkoitus tekopyhistellä, itse vietin pitkään lihatonta Tammikuuta ;)
Miltä "Lihaton Toukokuu" esimerkiksi kuulostaisi?

On melkein sama, juhlitko tänään Kekriä vai Samhainia, onhan vuoden sato ja kuolleiden juhlinta joka tapauksessa keskeisenä teemana molemmissa juhlissa. Kata erikseen oma pöytä mahdollisille henkivieraille ja kuolleille. Sytytä pöytään kynttilä jokaista toivottua henkeä kohden. Voit myös merkitä istumapaikat hienosti nimikortilla. Mikäli esim. leivot kakkusia tai ostat viiniä vartavasten näille kuolleille, kata nekin pöytään. Seuraavana aamuna voit haudata antimet maahan, vaikka oman kotipuusi juurelle. Voit myös viedä antimet heidän haudalleen, jos vaikka asut lähellä kirkkomaata.

Otollista aikaa tämä on myös kirjainlautojen ja heilurin käyttöön, etenkin jos haluat saada yhteyden edesmenneesen sukulaiseen tai ystävään.
Kuolleiden- ja Jakoajan värit ovat sekä tummanpuhuvia, kuten ruskeaa, tummaa harmaata, violettia ja mustaa, sekä arvokkaita, kuten tummaa metsän- ja sammalenvihreää ja kultaista.
Kynttilöiksi käyvät myös hopean ja kullan väriset, lämpimän oranssit, violetit ja mustat.
Kuoleman värinä tunnettua valkoista ei kannata polttaa Kekrinä, sillä se saattaa houkutella ikäviäkin henkiolentoja.
Kuolleiden ajan yrttejä ovat mm. valkosipuli, salvia, pujo, mali, ja belladonna.
Suitsukkeiksi sopivat mausteiset puutuoksut, kuten santeli, mänty ja muskotti, sekä suojelevat ja puhdistavat yrtit, kuten salvia, rosmariini ja minttu.

Kotoisia tapoja viettää kekriä:

-Herää ajoissa auringonnousun kanssa, niin pysyt virkkuna läpi vuoden.
-Leivo viljainen ja juhlava Kekrileipä. Koristele leipä viljantähkin ja satoantimien kuvin, ja muista viedä ensimmäinen pala luontoon uhriksi viljan jumalille, kuten Sämpsä Pellervoiselle tai Pellon Pekolle. Ja kuten tavallista, jumalat eivät pahastu jos lorautat leivän kyytipojaksi vielä pari huikkaa olutta, joka viljaisena kuvastaa hyvin satokautta.
-Valmista Jakoajan alussa jotain veriruokaa. Voit viedä sitten myös hengille veriuhrin.
-Leivo ohrarieskoja.
-Ennusta vahasta tai tinasta.
-Vältä vierailuja (Halloween ehkä poikkeuksena) ettei sinusta tule vuoden varrelle "kyläluutaa".
-Mikäli harrastat lintulautoja ja talviruokintaa, aloita se Kekrinä. Muista ruokkia eläinystäviäsi koko talven.
-Suojaudu pahoilta hengiltä ja harhailevilta loitsuilta.
-Sytytä kynttilä/kynttilöitä kuolleiden läheistesi muistoksi.
-Kaiverra oma naurislyhty.
-Mikäli käyt hautausmaalla, muista suojautua hyvin vaeltavilta hengiltä.
-Sytytä ikkunalaudalle valkoinen kynttilä mikäli haluat toivottaa jonkin rakkaan hengen juhlimaan kanssasi/kanssanne.
-Kiitä mennestä satovuodesta, muistele mieleenpainuneimpia hetkiä yksin tai ystäviesi kanssa.
-Vältä kotitöitä, veitsien ja muiden teräaseiden käyttöä ja turhaa yhteydenottoa ulkopuolisiin.

Uskomuksia:
-Jos kekrinä poltti hyvin nokisia halkoja, niin lampaat saivat mustia vuonia. Jos poltti koivuhalkoja, tuli valkoisia lampaita.
-Kun lampaille antoi Kekrinä talkkunaa, ne saivat hyvin karitsoja kesällä.
-Isäntien piti olla Kekrinä humalassa niin Ruis kasvaisi hyvin tulevana vuonna. Uskomus tunnetaan myös myös päinvastaisena.
-Kekrinä ei saanut kehrätä, tai lampaat sairastuivat kesällä.
-Jos on Kekrinä aikaisin ylhäällä, tulee vaihderikas vuosi.

*Muoks: Noidankoto suosittelee Pupuleipomo-Blogin ajankohtaista postausta: Halloween Suomessa. Vai Kekri?

Ei kommentteja: