perjantai, 28. toukokuuta 2010

Kirjainlaudat ja Spiritismi

Kirjain- eli Ouijalaudat lienevät jokaiselle tuttuja ainakin elokuvista ja kirjoista. Vielä 80-luvulla laudat olivat, etenkin nuorison suosiossa spiritismi-pelin vuoksi. Onhan lautojen perimmäinen tarkoitus nekromansia, eli kuolleista ennustaminen/kuolleilta kysyminen (eli spiritismi). Spiritismiä on yleisesti pidetty "Paholaisen"-pelinä, ja itse Vanhan Vihtahousun uskottiin liikuttelevan osoitinta. Näin ei kuitenkaan ole. Kuten ennen muinoin, kirjainlautoja tänäänkin käytetään yhteydenottoon kuolleisiin ja kommunikointiin vainajien ja erilaisten eteeristen olentojen kanssa, lähinnä kunnioittavasti tervehdysmielessä ennen kuin utelunkohteena. Koska laudan tarkoitus on tavallaan toimia "porttina" henkimaailmaan, on aina mahdollista että etenkin tottumattomampi pelaaja tulee houkutelleeksi paikalle pahantahtoisen hengen, jonka sitten joukolla uskotaan olevan "Saatana". Yleisesti tällainen on kuitenkin mielikuvituksen ja joukkohypnoosin tuotetta.

Ajattelin kertoa aakkoslaudan käytöstä, sillä minulta on joskus aikaisemmin asiasta kyselty. Toivottavasti osaan kertoa tästä tarpeeksi kattavasti ettei sitten kenellekään koskaan tule mieleen kokeilla tätä hupijuttuna, koska niin ei nimenomaan pitäisi tehdä. Spiritismin tarkoituksena ei ole pelottelu tai jännityksenhaku, vaikka onkin ymmärtämättömien ihmisten, etenkin nuorten, keskuudessa suosittua juuri tästä syystä. Pieleen mennyt peli sitten poikii hiuksianostattavia tarinoita siitä mitä pelaajille tapahtuu kun hiisi vie, pöö..
Todellisuudessa laudalla pyritään saamaan vastauksia pelaajalle tärkeisiin kysymyksiin. Ehkä luonasi kummittelee tuntematon taho, tai ehkä toivot vastauksia menneisyydestä, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta? Jokainen määrittelee toki itse tärkeät kysymyksensä, yksi kyselee häistään, toinen rahasta, jne. Asiallisesti, toimivan ryhmän kanssa käytettynä aakkoslaudasta voi saada avun yhteen jos toiseenkin arkipäivän pulmaan. Itse olen käyttänyt lautaa ottaakseni selkoa eräästä ylimääräisestä, ja huolestuttavasta läsnäolon tuntemuksesta asunnossani. Selvisi että henki oli ihan tuttu kaveri ja olin pelännyt turhaan.
Spiritismi ei ole tottuneelle pelottava peli, vaan se auttaa pääsemään tietynlaiseen ymmärrykseen rajatiloista, kuuntelemaan omaa alitajuntaa, ja jopa lujittamaan ihmisten välisiä suhteita, joissa luottamus on usein avainsana. Usein se myös auttaa henkeä kertomaan viimeisen sanomansa elossa olevalle läheiselleen ennen siirtymistään tuonpuoleiseen.

Aakkoslaudan käyttäminen

-Kirjainlaudoissa on kaksi osaa: Aakkoslauta ja osoitin. Lautoja on eri mallisia, yleisimmin suorakaiteen muotoisia, mutta esimerkiksi pyöreitäkin löytyy. Laudan voi myös tehdä itse.
Kirjoita laudalle aakkoset A-Ö, numerot 1-0, selkeät "Kyllä" ja "Ei" sekä "Näkemiin". Osoitin on ylensä pyöreähkö tai nuolen muotoinen, pieni ja kevyt esine. Kotioloissa osoittimena voi käyttää esim. pahvista leikattua kuviota, sormusta (perinteisesti vihkisormusta), tai vaikka tyhjää snapsilasia tai tuikkukuppia.

-Käytä lautaa aluksi toisen ihmisen kanssa. Sellaisen henkilön, johon katsot voivasi luottaa. Pidä mielesi avoinna, ja suhtaudu lautaan yhtä vakavasti kuin muihinkin ennustusvälineisiin; Lautaan on tutustuttava ja kärsivällisyys on hyve (liikoja odottavat, kärsimättömät, keskittymiskyvyttömät, ja ihmiset, joiden energia ryöppyää joka suuntaan, eivät yleensä saa lautaa toimimaan).

-Lauta asetetaan pöydälle tai lattialle pelaajien keskelle tai heidän polvilleen.
Sulkekaa verhot jos ulkona on vielä valoisaa, sammuttakaa valot, ja sytyttäkää kynttilä. Sen valo on lämpöistä ja pehmeää, ja miellyttää henkiolentoja enemmän kuin kylmä sähkövalo.
Jos ulkona on meluisaa, sulkekaa ikkunat, ja kaikki muutkin mahdolliset häiriötekijät, kuten televisio, radio, puhelin, yms.

-On tärkeää osata keskittyä. Rentoutukaa, hengittäkää syvään ja rauhallisesti. Koskettakaa kaikki osoitinta kevyesti joko vasemman, tai, kirjoituskätenne sormilla. Joko pelkillä etusormilla, tai etu- ja keskisormella. Voitte myös koskettaa osoitinta molemmin käsin.

-Jos haluatte yhteyden johonkin tiettyyn henkeen, keskittykää ajattelemaan häntä. Puhutelkaa häntä nimeltä, ja pyytäkää henkeä liittymään seuraanne.
Kynttilän äkillisesti lepattava liekki kielii yleensä henkiolennon saapumisesta (tai auki jääneestä ikkunasta). Myös pitkän, sinertävän liekin kerrotaan paljastavan hengen paikallaolon. Sanotaan myös, että kynttilän sammuminen tai kaatuminen itsestään kertoo pahantahtoisesta hengestä.
Hengen läsnäolo voi tuntua myös fyysisinä aistimuksina, kuten kevyenä, puhalluksen kaltaisena tuulena, erilaisina tuoksuina tai lämpötilan vaihteluina. Toiset ovat herkempiä näille aistimuksille kuin muut.

-Ole kohtelias. Saapunutta, toivottua henkeä voi tervehtiä ja hengen läsnäoloa saa kysyä, olinpaikkaa ei. Vai voitko väittää ettei sinua pelottaisi jos henki kertoisi olevansa takanasi? Tämä voisi rikkoa keskittymisen. Kutsutuilla hengillä kun on taipumus viihtyä ihmisen auran/energiakentän lähituntumassa.
Voit kysyä myös, onko henki suopea vai ei. Onko se kotoisin valosta vai pimeydestä? Suopean hengen ollessa kysymyksessä on mahdollista myös tiedustella hänen nimeään. Yleensä hyväntahtoisilla olennoilla ei ole salattavaa, ja he ilmoittavat nimensä sitä kysyttäessä. Mikäli henki ilmoittaa nimensä, voitte käyttää tuota nimeä keskustellaksenne hengen kanssa. Pahantahtoiset tai vältettävät henget eivät yleensä suostu ilmoittamaan nimeään tai kuittaavat kysymyksen ympäripyöreästi termeillä "Joku", "Minä", "Hän", jne. Tällaisten henkien kanssa ei pitäisi edes yrittää keskustella, ja voit pyytää (tai käskeä) heitä poistumaan.
Yhteyden henkeen katkaiset nostamalla sormesi osoittimelta. Voit myös sytyttää valot ja avata verhot, ja pitää eräänlaisen väliajan jotta kaikki mahdollinen negatiivisuus tilasta pääsee haihtumaan ennen mahdollista uutta yritystä.

-Omasta kuolemasta, tai sen puoleen kenenkään osanottajan kuolemasta ei tulisi esittää kysymyksiä. Ne ovat yleensä asioita joita ihmisten ei tulisi tietää (tieto omasta kuolemasta voi häiritä keskittymistä). Älä myöskään kysy samaa kysymystä uudelleen eri muodoissa saadaksesi haluamasi vastauksen.
Itsestäänselvyyksiä (nouseeko aurinko aamulla) ei edes testimielessä kannata kysyä, koska se on loukkaavaa.
Älä ole ylimielinen, äläkä loukkaannu, vaikka vastaukset vaikuttaisivat puutteellisilta. Toiset henget ovat meihin paremmin yhteydessä kuin toiset. Ole kiitollinen jos sinulle ylipäätään vastataan.

-Lopettaessanne muistakaa kiittää henkeä saamistanne tiedoista, ja voitte antaa sille luvan poistua. Rentoutukaa hetki, ja nostakaa sormenne osoittimelta.
Sammuttakaa kynttilä, sytyttäkää valot, avatkaa verhot , jne.

*Mikäli joku kuitenkin aikoo järjestää syystä tai toisesta istunnon, älkää olko liian totisia. Kirvestä kannata heittää kaivoon vaikkei homma toimisikaan ekalla kerralla. Kanavointi voi ottaa oman aikansa, eikä henki ehkä "pääse läpi" ensi yrittämällä. Säännöllinen laudan käyttäminen voi kuitenkin pidemmän päälle heikentää elävien ja kuolleiden välistä rajaa, ja siten helpottaa yhteydenottoa henkiin. Ole kuitenkin varovainen, sillä jatkuva laudan kanssa pelleily voi "avata" kanavia myös ei-toivotuille hengille. Tämä voi esimerkiksi aloittelijalle olla vaarallista.
Pelaajien on hyvä pitää päänsä kylmänä ja mielensä rauhallisena, tapahtui mitä tahansa. Korostan: Mitä tahansa. Hosuminen, hätäily ja yleinen panikointi ei ole koskaan hyväksi, ja mahdollisia oikeita henkiäkin on paljon helpompi hallita kun pysytte itse kasassa.
Illan emäntä (tai isäntä) voi myös etukäteen järjestää käsille jotain pikku tarjoilua, kuten kylmää mehua ja pikku purtavaa illan lopuksi/väliajalle, jotta vieraat voivat rentoutua ja jakaa tuntemuksiaan mikäli kokemus on ollut hyvin jännittävä. On myös paljon mahdollista että ensikertalaisille nurkissa vilisee ennemminkin kuvitelmia kuin oikeita henkiä ;)

Järki Käteen:

Raskaat viinakset sun muut kannattaa jättää toiseen iltaan, päihtyneenä ja pelokkaana kun tätä ei ole hyvä edes yrittää pelata, koska mielikuvitus tekee yleensä tepposia enemmän kuin henkiolennot. Ihmiset, jotka ovat taipuvaisia pelkotiloihin, jotka ovat vasta kokeneet jotain traumaattista, tai jotka ovat luonnostaan arkoja, kannattaa ehkä jättää pelin ulkopuolelle. Skeptiset, epäilyttävät, tai epäluotettavat henkilöt on myös hyvä unohtaa peliryhmästä, koska heillä on usein taipumusta pilata peli jo omaksi huvituksekseen; He voivat muiden huomaamatta liikutella osoitinta, matkia henkiääniä, tai valehdella tuntemuksiaan henkien oletetusta läsnäolosta vain pelotellakseen hyväuskoisia paikallaolijoita.

Jännityksenhakuinen spiritismi leikittelee myös ihmisen pimeällä puolella, vainajainpelolla ja "yliluonnollisen" kokemisella. Hiljaisessa, hämyisässä ympäristössä kynttilän valossa ja pienellä joukolla aikaansaadut tuntemukset, pelkotilat ja jännitys vahvistuvat yhteisessä vuorovaikutuksessa, ja voivat todella vaikuttaa vahvasti ja peruuttamattomasti. Spiritismi, ja etenkin sen kanssa pelleily altistaa joukkohypnoosin mahdollisuudelle jolloin jokainen näkee piruja kaikkialla, ja touhu vetää kalpeaksi kovimmankin karjun.
Ihmismieltä ei tulisi koskaan aliarvioida; Se on hyvin voimakas väline luomaan harhoja tyhjästä. Esimerkiksi, jos kammoat hyönteisiä, ja näet televisiossa ötököitä, sinua alkaa syyhyttää joka puolelta koska tunnet torakoiden vilistävän pitkin ihoasi pikku jaloillaan, vaikka kyseessä on pelkkä tv-kuva (tai kirjoitus, taisit juuri raapia käsivarttasi).
Ymmärtämätön pilailija tulee harvemmin ajatelleeksi moista tajutakseen pikku sabotaasinsa mahdollisia seurauksia etukäteen. Tällainen häiriökäyttäytyminen saattaa aiheuttaa pelaajalle syvästi traumaattisen kokemuksen josta sinä voit olla vastuussa.

4 kommenttia:

Nina kirjoitti...

Kiinnostavaa tietoa :) Olen aina uskonut henkimaailmaan, ja spiritismin kokeileminen on ollut monta kertaa mielessä, mutta en ole saanu vielä tarpeeksi rohkeutta kokeilla sitä :) Olisi hienoa saada yhteys johonkin edesmenneeseen sukulaiseensa...

liiiisa kirjoitti...

Hyvä teksti! Sai mun spiritismi kammoni hiukan helpottumaan. En ole koskaan pelannut, vaikka mieli tekisi.
Tosin uskon liikaa tälläisiin asioihin ja vilkas mielikuvitukseni tekisi helposti kepposia itselleni, joten taidan jättää pelit pelaamatta.
Spiritismikokemuksia olisi kivaa lukea. Siis tälläisiä asiallisia tekstejä. Ei sellaisia pelottelu juttuja. :--)

Santeri kirjoitti...

Haluisin vielä tästä sen verran tietää , että saanko kysyä , miksi Isäpuoleni kuoli , vai voinko ilmaista kysymyksen jollain toisella tavalla ? kiitos jo etukäteen

Aconitum kirjoitti...

Kysymyksen asettaminen eri muotoon voi auttaa vastapuolta ymmärtämään mitä todella haluat kysyä, mutta samaa kysymystä on turha jankata eri muotoihin puettuna jotta saisit haluamasi vastauksen.

Mikäli kyse on isäpuolen varsinaisesta kuolinsyystä joka on ehkä hämärän peitossa, lienee ihan asiallista kysyä sitä vainajalta. Kyllä hän sitten itse päättää haluaako kertoa siitä vai ei.

Hyvä pitää myös mielessä, että kuolema kuuluu luonnollisena osana elämään, joten kuolemisen varsinaisia syitä on turha kysellä. Vaikka toisen ihmisen lähteminen tuntuisi kuinka epäoikeudenmukaiselta, ei kukaan lähde täältä ennen aikojaan (paitsi ehkä oma-aloitteiset päiviensä päättäjät), ja meidän elävien tulisi hyväksyä kuoleman tasapuolisuus.