Muutamat tekstissä esiintyvät, Noidankodon ulkopuoliset linkit ovat englanninkielisiä.
(Komea, harmaa kyykäärme. Kuva: Wikimedia Commons)
Käärme, eli Kärme eli Kärmes eli Mato, on jalaton, pitkänhuiskea matelija, joka on levinnyt ympäri maailman, tietenkin ihan kylmimpiä paikkoja lukuunottamatta. Käärme on muiden matelijoiden tavoin vaihtolämpöinen eläin, eli se pysyy lämpimänä ja toimintakykyisenä ainoastaan ympäristön lämmönlähteiden, kuten auringon, ansiosta. Erikoisominaisuutena mainittakoon, että käärmeen kieli on useimmista eläinten kielistä poiketen kaksihaarainen, ja eläin käyttää kieltään tuntoelimenä samoin kuin esim. hyönteiset käyttävät tuntosarviaan, ja me ihmiset käsiä ja nenää. Siksi käärme näyttää alati lipovan ilmaa.
Meillä Suomessa elelee kolme eri käärmelajia, Rantakäärme, Kyy ja Kangaskäärme, joilla on helposti tunnistettavia piirteitä, jotka auttavat lajimäärityksessä;
-Ranta- eli Tarhakäärme, (Natrix Natrix), kuuluu Tarhakäärmeiden (Colubridae) sukuun, ja on suurin käärmeemme. Vartalo on pitkä ja solakka, ja käärme on ketterä, ja pystyy halutessaan kiipeämään vaikka puuhun. Rantakäärme on väritykseltään pääosin musta, tai, etenkin nahanluonnin jälkeen, vihertävän-, tai syvänruskea. Pään molemmilla puolilla on tunnistusta helpottavat, keltaiset laikut, käärmeen pää on puikulamainen, pään suomut ovat suuret, ja silmäterä on pyöreä. Nimelleen uskollisena Rantakäärme ei pelkää vettä, ja sen voi tavata parhaiten vesistöjen lähituntumasta. Rantakäärme syö pikkueläimiä, kuten sammakoita, konnia, pikkujyrsijöitä ja liskoja. Saaliinsa rantakäärme nielee elävältä kokonaisena. Ahdistettuna Rantakäärme voi esittää kuollutta, mutta puolustautuu tarvittaessa erittämällä anaalirauhasistaan vastenmielisen hajuista eritettä, ja saattaa jopa purra ahdistajaansa pakon edessä. Rantakäärme on kuitenkin ihmiselle vaaraton jos et mene sorkkimaan. Rantakäärme on maassamme lisäksi rauhoitettu laji, jota ei saa tappaa eikä muuten vahingoittaa.
-Kangas- eli Kanervakäärme, (Coronella Austriaca), on Rantakäärmeen sukulainen, vartalo on pitkä, mutta tukevampi kuin rantakäärmeellä, ja väritykseltään Kangaskäärme on ruskea tai harmahtava tummilla tai mustilla kuvioilla. Kangaskäärmeen pää on pyöreälinjainen, pään suomut ovat pienet, ja pään sivuilla on tummat juovat. Silmäterä on pyöreä kuin Rantakäärmeellä. Nimelleen uskollisesti Kangaskäärme viihtyy parhaiten kuivalla maalla ja sen voi tavata kangasmetsissä. Kangaskäärme syö pieniä matelijoita ja sammakkoeläimiä, pikkunisäkkäitä ja linnunpoikasia, joita saadakseen käärme voi kivuta puuhun. Kangaskäärme kuristaa saaliinsa ennen kun syö sen.
Uhattaessa Kangaskäärme ei esitä kuollutta, mutta pyrkii pakenemaan ja piiloutumaan. tarvittaessa se kuitenkin puolustautuu voimakkaasti sihisten, ja Rantakäärmeen tavoin rauhaseritteillä. Muutoin kangaskäärme on ihmiselle vaaraton. Kangaskäärme on maassamme rauhoitettu, ja hyvin uhanalainen laji. Alueittain murtaen eläin tunnetaan myös nimellä "Kannaskäärme".
-Kyykäärme, (Vipera Berus), puolestaan on edellisiin verraten lyhyt ja tukeva, eikä mitenkään erityisen nopea tai ketterä. Kyyn väritys vaihtelee vaaleanharmaasta tummanruskeaan, naaraiden ollessa ruskeampia, urokset ovat usein harmaampia ja mustanpuhuvia. Parhaiten kyyn tunnistaa kauemmaksikin sahalaitaisen selkäkuvion ansiosta (lue kuitenkin eteenpäin). Kyyn vartalo on muita käärmeitä tuhdimman näköinen, ja eläin näyttää siksi lyhyemmältä muihin käärmeisimme verrattuna. Kyyn pää on edellisiin verraten kulmikas, ja erottuu selvästi vartalosta. Pään suomut ovat myös pienemmät kuin Rantakäärmeellä. Kyyn silmäterä on muista käärmeistämme poiketen viirumaisen kapea, kuin kissalla päivänvalossa. Kyy käyttää ravinnokseen pikkunisäkkäitä, sammakkoeläimiä ja matelijoita. Kyy puree eläintä myrkyttäen tämän, ja syö sitten kuolleen saaliinsa. Kyy on taitava kiipeilijä, eikä myöskään pelkää vettä. Kyy voikin heittäytyä uimasille, tosin uidessaan kyy on yleensä ihmiselle vaaraton, sillä se harvoin puree veden varassa. Kuitenkin, saadessaan tukea esim. karista, kelosta tai ihmiskehosta purema voi olla mahdollinen, joskin harvinainen. Usein uiva käärme kiertääkin ihmisen, etenkin jos polskit ja loiskuttelet meluisasti. Anna uimarikäärmeen siis mennä menojaan ettei se koe sinua uhkaksi.
Kolmesta käärmelajistamme kyy on ainoa myrkyllinen, eikä laji ole rauhoitettu kuin luonnollisessa elinympäristössään. On siis eläinsuojelurikos mennä metsään varta vasten kiusaamaan kyitä..
Mainittakoon vielä, että maassamme tavattava Vaskitsa (Anguis fragilis), ei ulkonäöstään huolimatta ole käärme, vaan jalaton lisko. Vaskitsa tosin tunnetaan wanhassa Suomessa ja paikoin tänäkin päivänä Vaskikäärmeen nimellä. Vaskella viitataan eläimen kauniin kuparinhohtoiseen nahkaan. Vaskitsa on maassamme rauhoitettu, ja huolestuttavan uhanalainen. Vaskitsa on myrkytön, ja ihmiselle vaaraton, kuin sisilisko. Vaskikäärme voidaan omalla tavallaan lukea kuuluvaksi Suomen käärmemyyttien, eli folklorististen tai mytologisten käärmeiden piiriin, mutta koska Vaskitsa ei kuitenkaan ole eläintieteellisesti oikea käärme, en löpise siitä enempää.
Mytologinen Käärme
Käärmeet ovat ruokkineet ihmisten mielikuvitusta koko olemassaolomme ajan, ja joka kansan kulttuurista löytyy ainakin yksi käärmemyytti. Käärmettä on palvottu ja kunnioitettu monien, vanhojen kansojen keskuudessa, kuten Afrikassa, Australiassa, Intiassa, Egyptissä ja Roomassa.
Käärme yhdistetään myös vahvasti monien kansojen klassiseen Alkumuna- luomismyyttiin, josta maailmankaikkeus sai alkunsa. Monien muiden, munivien eläinten tavoin, käärme on tietenkin yhdistetty paitsi hedelmällisyyteen ja syntymiseen, myös nahkansa luovana se on yhdistetty lisäksi uudistumiseen, jälleensyntymiseen ja irtipäästämiseen. Esim. kreikkalainen mytologia kertoo Ofion-käärmeestä, jolla oli tärkeä osa maailman luomisessa. Gaia (tarinoista riippuen myös Euronyme) muuttui kyyhkyseksi, ja muni maailmanmunan (=objekti josta maaima / maailmankaikkeus syntyy). Ofion kietoutui hoivaavasti munan ympärille, ja hautoi munan. Munasta kuoriutuivat taivas, maa, meri, ja kaikki tähdet ja planeetat.
Monille luonnonkansoille, etenkin autiomaissa eleleville, käärme on lähes aina positiivinen maan symboli joka hallitsee vettä tai sadetta (kuten Uuden Meksikon sarvikäärme Awanu). Usein muinaiset, suuret käärmeolennot ja -jumaluudet olivat lisäksi sulkapeitteisiä, kuten Atzteekkien Quetzacoatl-sulkakäärme, ja Australian aboriginaalien Akurra, mutta yritän kuitenkin tässä lyhyesti keskittyä niihin suomuisiin sukulaisiinsa. Käärme on tärkeä hahmo myös Voodoossa, jossa Käärmeenhahmoinen Loa (=Voodoojumala); Damballa (myös Damballa-Wedo), nähdään jumalten kuninkaana ja voimakkaimpana Loana. Damballan puoliso on nimeltään Ayida Wedo; Rakkauden ja taivaan jumalatar, joka esiintyy sateenkaaren hahmossa. Haitilla, ja voodoossa käärme symboloikin maata, ja sateenkaari taivasta, symboloiden luonnon tasapainoa.
(Wadjet-jumalatar. Yksityiskohta seinäkoristeesta)
Käärme voi kuitenkin olla, vähän tarinasta riippuen, joko hyvä tai paha olento.
Muinaisessa Egyptissä käärmedemoni Apep söi auringon aiheuttaen näin pimeyden maan päälle (=Auringonpimennys). Tällöin aurinkojumala Ra pelastaa auringon, joskus Käärmejumala Mehetin avustuksella. Egyptiläinen Wenut-jumalatar suosi jäniksen ohella myös käärmeen hahmoa. Häntä ei kuitenkaan pidä sekoittaa suojelija- ja soturijumalatar Wadjetiin, Kobrajumalattareen, joka esiintyi käärmeen lisäksi myös kissan tai naarasleijonanhahmoisena.
Muinaisen foinikian valtakunnan yksi tunnetuimpia jumalattaria oli Tanit; Käärmejumalatar, joka suojeli ihmisiä ja kukisti viholliset. Intiassa puolestaan käärmejumalatar Manasa on kaikkien käärmeiden suojelija, ja hedelmällisyyden jumalatar. Myös pienemmät jumaluudet, Nagat (mask.) ja Nagit (fem.) kuvataan usein yläosastaan ihmisenmuotoisiksi, mutta vyötäröstä alaspäin he ovat käärmeitä. Nagojen kuningas on tuhatpäinen valkea käärme; Shesha, joka kuvataan usein Visnu-jumalan seurassa.
Myös muinaisen Kreikan alueella Kreetassa palvottiin Käärmejumalatarta, joka kuvataan yleensä yläosattomaksi, kerrostettuun hameeseen pukeutuneeksi naiseksi joka pitelee käsissään käärmeitä. Hahmon pään päällä istuu usein pöllö tai kissa. Willendorfin Venuksen tavoin Käärmejumalatar on yksi muinaisista Äitijumalatar-hahmoista, ja hänet yhdistettiin hedelmällisyyteen, feminiiniseen seksuaalisuuteen, luontoon ja onneen.
Japanissa tunnettu Shinto-jumala, käärmeen, tai lohikäärmeenhahmoinen Kuraokami, on matelijaksi sinänsä erikoinen, että hän hallitsee sadetta ja lunta, ja tuntuu viihtyvän kylmillä alueilla.
Kreikkalaisella sanansaattajajumala Hermeellä taas mainitaan olevan käärmein koristettu sauva, Caduceus; Tarinan mukaan Hermes näki kerran kahden käärmeen tappelevan, meni väliin ja erotti eläimet toisistaan sauvallaan. Käärmeet kietoutuivat sauvan ympäri, lopettivat riitansa, ja käärmesauvasta tuli rauhan symboli.
Skandinaavisessa mytologiassa Aasajumala Lokin poika Jörmungandr, Maailmankäärme, on tärkeä osa maailmanjärjestystä vaikka uhkaakin niellä maailman. Arabiassa vastaava hahmo on käärmedemoni Falak, joka ei ilkeistä aikeistaan huolimatta niele maailmaa, koska hän kunnioittaa ja pelkää Allahia. Suomalainen folklore tuntee myös käärmeenhahmoisina esiintyvät olennot, Ajattarat (myös Ajatara), jotka muistuttavat naisen ja linnun, tai naisen ja käärmeen sekasikiötä. Ajattarat ovat ilkikurisia pahoja henkiä, jotka syövät ihmisiä. Ajattaroiksi on kutsuttu myös käärmeen hahmoon muuttuneita noitia.
Itämailla käärme päässyt myös zodiakkiin. Käärmeen merkki sijaitsee Lohikäärmeen ja Hevosen välissä, ja edustaa mm. viisautta, oveluutta ja charmia. Käärmeihmisten mainitaan olevan karismaattisia ja rauhallisia, ja säteilevän magneettista vetovoimaa. He eivät kaihda haasteita, mutta he voivat olla mukavuudenhaluisia tai laiskoja. Mainitaan, että käärmeihmiset menestyvät parhaiten suurissa bisneksissä, kaikkialla, missä tarvitaan älyä, sosiaalisia taitoja ja viekkautta. Käärmeihmisen heikkoudeksi mainitaan kuitenkin usein turha epäluuloisuus, kuten mustasukkaisuus. Idässä käärme on yhdistetty myös erotiikkaan ja miehiseen seksuaalisuuteen.
(Käärmemaskotti kiinalaisesta horoskoopista)
Silmistään Käärmeenpesän Näin ja Käärmeen Pesässään
Länsimaisittain tunnetuin tarina, jossa käärmeen merkitys viisaana olentona kuvastuu ehkä parhaiten, lienee muinaiskreikkalainen, parantaja-Asklepioksen myytti. Asklepios oli terveyden ja hyvinvoinnin jumala; Viisaan, parannustaidoissakin kunnostautuneen Apollon-jumalan ja kuolevaisen naisen, Koroniksen, poika, eli puolijumala, jonka mainittiin olleen niin taitava parantaja, että saattoi herättää halutessaan kuolleetkin. Tarina kertoo, että kuningas Minos kutsui Asklepioksen luokseen herättämään kuolleen poikansa. Tehtävä kuulosti tietenkin mahdottomalta, ja pohtiessaan ratkaisua paikalle oli madellut käärme, joka oli kietoutunut Asklepioksen kävelysauvan ympäri. Asklepios tappoi käärmeen, ja paikalle luikersi toinen, joka antoi kuolleelle toverilleen jotain yrttiä, ja herätti käärmepolon eloon. Tätä samaa yrttiä käyttämällä Asklepios sitten herätti kuolleista myös kuninkaan pojan.
Koska asklepioksen mahti parantajana oli voittanut kuoleman, bisneksistään huolestunut Haades pyysi veljeään Zeua surmaamaan parantajan. Näin tapahtuikin, mutta Zeus armahti parantajaa, ja nosti Asklepios-paran taivaalle Käärmeenkantajan tähtikuvioksi. Muinais-Kreikassa Asklepioksen temppelin papeilla mainitaan olleen pyhiä käärmeitä, joiden sylki oli parantavaa, ja jotka paransivat ihmisiä nuolemalla parennettavaa kohtaa. Nykyisin Asklopiosta oivalluksessaan auttanutta käärmettä muistetaan apteekin symbolissa, joka on monille tuttu eri muodoissaan; Asklepioksen sauvan ympäri kiertynyt käärme, tai käärme joka kohtaa häntänsä kiertyneenä rohdospikarin ympärille.
Myös muinaiset alkemistit, jotka etsivät mm. ikuisen elämän salaisuutta ja yrittivät muuttaa halvempia metalleja kullaksi käyttivät symbolinaan häntäänsä purevaa, Ouroboros-nimistä käärmettä, joka symboloi ikuisuuden jatkumoa ja ikuista elämää. Myös Amphisbaena-käärme on yhdistetty usein alkemiaan ja salatieteisiin, ja se kuvataan olennoksi, jolla on pää molemmissa päissä. Joskus Amphisbaena-käärme kuvataan jalalliseksi.
Kristityssä mytologiassa käärme puolestaan yhdistetään Paholaiseen, ja sen mainitaan olevan pahuuden kätyri ja petollinen olento. Nykyään käärmemyyteistä tunnetuin lieneekin kristinuskon "Aatami ja Eeva" -tarina. Tarinassa kristin Jumala oli luonut paratiisin, ja ensimmäiset ihmiset, Aatamin ja Lilitun. Lilitu ei kuitenkaan suostunut vaimoksi Aatamille, joten hänet karkotettiin paratiisista ja hänestä tuli ensimmäinen demoni. Tämän jälkeen jumala loi uuden naisen; Eevan, Aatamin kylkiluusta, jotta nainen olisi sidottu mieheensä ja tottelisi häntä.
Paratiisi oli muuten vapaa ja huoleton paikka, joskin siellä oli yksi sääntö: "Älä syö hedelmää tuosta puusta". Puu oli nimeltään "Hyvän ja Pahan tiedon puu", joka kantoi hedelmissään maailman tietoa ja viisautta. Käärmeeksi naamioitunut Lilitu, (tarinaversiosta riippuen käärmeen mainitaan joskus olleen myös itse Paholainen) älytti Eevan syömään kielletyn hedelmän. Hedelmä kuvataan nykyisin omenaksi, mutta vanhemmissa tarinoissa "kielletyn hedelmän" mainitaan olleen mm. viikuna, banaani tai kvitteni. Koska Eeva halusi jakaa hedelmän miehensä kanssa (joka tietenkin söi), heidät molemmat karkotettiin paratiisista, koska he tulivat tietoisiksi maailmasta, ja alastomuudestaan, ja suomut putosivat heidän silmiltään. Tarinan kuullessaan harva enää ajattelee Lilitua tai Saatanaa, vaan kaikki syyttävät tietenkin käärmettä. Kristinuskoisissa länsimaissa käärme symboloikin useimmiten kavaluutta ja syntistä viettelystä.
Tällainen käärmeinho on hyvin esillä mm. kansankielessä. Kun joku on petollinen tai juonittelee, hän on "Kavala kuin käärme", tai "Käärme paratiisissa". Valehtelija taas puhuu "Kaksihaaraisella kielellä", mikä viittaa käärmeen kieleen. Epätodennäköisen ja kaikin puolin pidetyn tahon selkäänpuukottama taas sanoo että kavaltaja oli "Kuin kyy povella". Suuttunut, kaunainen ihminen on "Käärmeissään". Kyyneleisiin, ja etenkin valheellisiin sellaisiin viitataan joskus humoristisesti "Kyyn eleinä", mikä on eräänlainen synonyymi krokotiilinkyyneleille. Kun pelätään että liian hyvältä vaikuttava asia, kuten lahja tai yllätys on ikävä tai ei-toivottu, voidaan puhua "Käärmeen munasta". Käärmekammo-, inho-, tai -viha kuvastuu myös monissa sanonnoissa, kuten "Ei käärmeeltä kysytä pureeko se".
Pääasiassa käärme kuitenkin yhdistetään posiitiivisiin asioihin, kuten tietoon ja taitoon, ja munivana olentona se on ollut myös suosittu hedelmällisyyden symboli. Ennen Kristin pääsiäisen kana-ja muna-aihetta maailmanmuna yhdistettiin juuri käärmeeseen, ja käärme saatettiin kuvata kiertyneenä munan ympärille. Käärme on näin myös elämän ja uusiutumisen symboli, ja notkea eläin on yhdistetty myös rakkauteen, erotiikkaan ja intohimoon. Tästä hyvänä esimerkkinä mainittakoon maailman kenties kuuluisin eroottinen teos, intialainen "Kama Sutra", jonka sisältö on myös saanut paljon innoitusta käärmeistä..
Mainittakoon myös, että puhekielessä esimerkiksi miehen elimeen on usein viitattu hauskalla lempinimellä "farkku/housu/punttikäärme" tai "Lakanamato". Englanninkielisissä maissa etenkin nuorisoslangissa sana "Käärme" (eng. Snake) on usein kiertoilmaisu penikselle.
Läävämadot ja Lyylikäärmeet
Ennen kristinkirkon myötävaikutusta käärmeellä kuitenkin oli myös wanhassa Suomessa kohtuullisen hyvä asema, etenkin maagisena taikaeläimenä. Käärme oli monien muiden maanmatajien tavoin Alisen väkeä, ja siihen suhtauduttiin alueittain, ja taloittain hyvinkin eri tavoilla. Tunnetuin esimerkki suomalaisten kunnioituksesta käärmettä kohtaan oli tietenkin lyylityskäärmeperinne. Lyylikäärmeet olivat kautta maan yleisiä vielä kristin saavuttuakin, ja kirkko tietenkin teki parhaansa kitkeäkseen moiset tavat, usein huonolla menestyksellä, ja kansantarinat kertovatkin kokonaisista lyylikäärmelaumoista jotka asuivat tuvassa tai ulkorakennuksissa kaikessa rauhassa. Tällaisesta lyylikäärmeperinteestä juontaa juurensa myös Rantakäärmeen vanha nimi "Tarhakäärme".
Vaikka lyylitysperinne voi kuulostaa nykykorvaan oudolta, siitä kuitenkin oli käytännön hyötyä paitsi käärmeille itselleen, myös talolle joka huolehti niistä; Ulkorakennukset olivat tietenkin otollista elinympäristöä kaikenlaisille vahinkoeläimille, kuten hiirille ja rotille, jotka söivät ihmisten elintarvikkeita ja pilasivat viljaa jätöksillään. Käärmeet pitivät jyrsijäkannat kurissa, ja niillä oli hyvä olla eläinsuojien tuntumassa, tarjosihan lämmin lantatunkio sekä otollisen munintapaikan että hautomon käärmeenmunille.
Käärmeet Silmissä, Käärmeet Mielessä
Kuten jo mainitsin, käärme tunnettiin myös matona, ja, eläinkunnan kolme myyttisintä taudinaiheuttajaa olivat ennen wanhaan Käärme, Sisilisko ja Sammakko. Käärme ei Alisista juuristaan huolimatta kuitenkaan ollut kolmikon pahin riesa. Käärme aiheutti tietysti käärmeenpuremia, eli pistoja, joka on paikoin (jostain syystä) yhdistetty myös pistostaudin syntyyn. Pahin pistelijä oli tietysti myrkyllinen kyykäärme. Toinen käärmeen aiheuttamaksi pahaksi mainittu tila olivat erilaiset sisäloiset, erityisesti madot. Uskottiin, että käärme saattoi luikerrella suun (tai jopa muidenkin ruumiinaukkojen kautta) nukkuvan ihmisen sisälle poikimaan. Käärme mahassa aiheutti vatsanväänteitä, ruokahaluttomuutta ja löysää vatsaa. Koska monet sisäloiset, kuten suolinkaiset ja lapamato olivat ennemminkin sääntö kuin poikkeus ennen wanhaan, madolla eli käärmeellä tarkoitettiin yleismaallisesti kaikkia niitä kaikkia pikku luikeroita jota ihmiselimistössä aikansa hygienialla saattoi luikerrella, koska näyttäväthän monet loismadot vähän käärmeen aborteilta, eikö? Käärmeen aiheuttamia sairauksia hoidettiin mm. syntyloitsulla:
Käärmeen syntyloitsu
"Syöjätär vesille sylki,
Lapin lieto lainehille.
Tuuli työnsi rihmoloita
Vanutteli vahtoloita.
Tuon on tuuli maalle tuonut,
Aalto rannalle ajanut.
Päivä paisto pehmiäksi,
Vesi pitkäksi virutti.
Kankahia kostutteli,
Painu nurmelle hyvälle.
Tuosta tyyty, tuosta täyty,
tuosta paksuksi pani,
Siitäpä kyyt sikisi
äity mättähän mänijät,
Matoset tavan turuille,
Lihaviksi vaaitteli
Miston runko ruojaimelle?
Runko kennon ruttoloista.
Miston pää pahalle pantu?
Pää pantu pajun lehestä,
Miston muoto mustanlainen?
Pahalaisen patalapuista.
Mistä mieli matalalle?
Aivot kosken kuohunnoista
Mistä silmät siunaantunu?
Silmät liinan siemenistä.
Miston kieli kapoisalle?
Kieli veitsen tutkaimesta.
Niistä mato muotoeltu
konsaan laitettu lihaksi.
Suikulainen, puikulainen,
Pujottaja peltomaiden."
Käärmeen Synty #2
"Syöjätär syvä emäntä
Jauho kankaalla kiviä,
Kuparista kuullatteli
Rautaisessa rukkasessa
Hopiaissa huhmaressa
Sormus ruojalta solahti,
Kiven rautasen rakohon,
Alle tanteren tasaisen.
Konna kankaalla makasi,
Kaatuvalla kalliolla,
Haapasen haon nenässä
Leppäsen lahon olossa.
Kuola valui konnan suusta,
Kina ilikijän kiasta,
Kankahia kostutteli,
Raudan saattoi ruostehelle,
Tuosta tyytyi, tuosta täyttyi,
tuosta paksuksi pani;
Siitäpä kyyt sikisi,
Madonpojat maan päälle."
Käärmeen tekemään pahaan:
Seuraava virke saatettiin liittää syntyloitsun loppuun jos haluttiin esimerkiksi hoitaa käärmeen puremaa.
"Tiedän ma sinun sukusi,
Jos olet pahoja tehnyt,
tule työsi tuntemahan,
Pahasi parantamahan."
Paitsi sairauksiin, käärme liitettiin vahvasti myös terveyteen, sillä käärmeellä eläimenä katsottiin olevan parantavia ominaisuuksia. Käärmeen nahka oli voimakas väline ja rohto, jolla voitiin parantaa kaikenlaisia sairauksia. Kansanperinne tuntee kahdenlaisia käärmeennahkoja; Niitä käärmeen itsensä yltään heittämiä, vanhoja nahkoja joita voi hyvällä tuurilla löytää luonnossa liikkuesssaan, sekä kuolleen/tapetun käärmeen yltä nyljettyjä nahkoja. Jälkimmäisiä ei kuitenkaan pidetty maagisesti kovin tehokkaina, sillä ne olivat peräisin kuolleesta käärmeestä, eikä niissä näin ollen ollut enää väkeä samoin kuin elävältä saadusta. Etenkin jos haluttiin parantaa, nahan oli hyvä olla elävästä eläimestä peräisin. Ei siis oikeastaan ollut väliä, oliko se nahkansa luonut käärme vielä parantamishetkellä elossa vai kuollut. Tärkeintä oli, että nahan luoja oli luontihetkellä elossa.
Käärmeennahkoja käytettiin sekä ulkoisesti hauteena, kääreenä ja pesimenä erilaisia kiputiloja ja ihosairuksia vastaan, sekä sisäisesti mm. jauheena tai liotettuna viinan seassa tippoina.
Käärmeellä oli myös suojelevia ominaisuuksia, ja mainittu käärmeennahka oli tärkeä taikakalu myös monelle tietäjälle ja noidalle. Kansan keskuudessa oli yleistä laittaa käärmeen luoma nahka, tai tontille tulleen, tapetun käärmeen pää purkkiin ja haudata se talon/kynnyksen alle suojelemaan kotia pahalta. Päitä haudattiin myös sellaisinaan, purkittamatta, tai pienissä tuokkosissa/laatikoissa ja pahvirasioissa, kuten tulitikkuaskissa (ennen wanhaan oli aika isojakin askeja). Erityisen voimakkaana pahaa karkottamaan pidettiin tietenkin kyyn, Suomen ainoan myrkkykäärmeen, päitä.
Suomalainen folklore tuntee myös kolmannen maagisen käärmetaikakalun; Käärmekiven (lue eteenpäin). Käärmekivi on läpikuultavan valkoisen, sileä ja munanmuotoinen taikakivi, jonka haltija sai itselleen kyvyn ymmärtää eläinten kieltä, parantaa sairauksia, hän sai normaalia pidemmän elämän ja tuli immuuniksi kaikille myrkyille.
(Gypsy Witch Fortune Telling Playing Cards -ennustuspakassa Käärme on huono enne ja povailee ikävyyksiä)
Käärme Veikeä Kiemurteli Veessä..
Käärme on Suomalaisessa folkloressa myös yksi tietäjien apulaisista. Noidilla ja pohu-ukoilla mainitaan olevan voima nostattaa käärmeitä toisen kiusaksi tahtonsa mukaan, ja tarvittaessa käännyttää tällaiset nostatetut käärmeet takaisin. Tietäjä, tai muuten vahva, loitsutaitoinen henkilö saattoi lisäksi komentaa käärmeen takaisin nuolemaan myrkyn aiheuttamastaan haavasta, tai lumoamaan käärmeet etteivät ne pistäisi metsässä liikkujaa.
"Kyläläiset olivat soutamassa kirkosta kotiinpäin, kun venettä äkkiä lähestyi uiden iso käärme. Käärme luikersi veneeseen äimistyneiden ihmisten katsellessa, mateli lasta sylissään pitelevän naisen viereen, ja nappasi puraista lasta käsivarteen. Lapsi alkoi itkeä, ja kauhistuneet veneessä istujat tuijottivat lamautuneina kun käärme luikahti veneen laidalle aikomuksenaan lähteä paluumatkalle. Yksi miehistä kuitenkin nousi seisomaan ja virkkoi:
-Hei, sinä! Älähän mene minnekään.
Käärme seisahtui, katsoi veneenlaidalta miestä. Mies jatkoi: -Minnekään et mene ennenkuin korjaat tekosi, ja viittasi lapseen jota äitinsä hyssytteli. Vastahakoisen oloisesti käärme luikersi takaisin lapsen luo, ja alkoi lipoa kielellään tämän käsivartta nuollen myrkkynsä pois. Lapsi lakkasi itkemästä, ja haava kädessä katosi. Käärme aikoi taas poistua, kun mies taas sanoi: -Äläs vielä karkaa, minulla on terveisiä isännällesi.
Tämän sanottuaan mies otti vähän riepua taskustaan, laittoi sen tikun nenään ja iski siihen tuluksilla tulen. Sitten mies antoi palavan kepin käärmeen suuhun, ja päästi olennon menemään. Kirkkokansa katseli veneestään kuinka käärme ui järven selkää kohti rantaa tulta suussaan kantaen. Käärme katosi lopulta näkyvistä, mutta ei mennyt kauaakaan kun yksi, rannasta vähän kauempana olevista tuvista syttyi tuleen."
Maagiset käärmeapulaiset eivät tarinoissa juuri mukaile luonnonlajeja, vaan ne mainitaan vaihtelevan näköisiksi, isoiksi tai pieniksi, ja usein yksivärisiksi, kuten mustiksi, valkeiksi tai punaisiksi. Apulaiskäärme on usein myös myrkyllinen, ja myrkytyksen saattoi parantaa vaan sen antanut myyttinen käärme..
Mutta kuten sanottu, myös tavan pulliaiset käyttivät käärmeitä taikoihinsa. Yksi tunnettuja metsämiesten konsteja joilla parannettiin pilattu pyssy, oli houkutella käärme pilatun aseen piipusta sisään, ja sitten ampua. Kyllä, julmaa, mutta vaikka tapaa ei enää (toivottavasti) harjoitetakaan, on siitä jäänyt sanonta "Ajaa kuin käärmettä piippuun/pyssyyn", mikä tarkoittaa, että ajetaan turhaa asiaa/ keskitytään vähän turhankin huolellisesti jonkin vähäpätöisen asian hoitamiseen (jos vaikka helpointa olisi hankkia uusi pyssy), eli tavallaan sukua sanonnalle "tehdä kärpäsestä härkänen". Aktuaalista ajosta ei silti ollut kysymys, vaan käärme piti saada vapaaehtoisesti matelemaan pyssyn piippuun, muuten taika ei toiminut.
Kobra Vanhin, Valkoinen
Maagisena Alisen eläimenä käärmeillä mainitaan myös olevan yhteytensä vainajiin. Käärme pääsi halutessaan luikertamaan Vainajalaan ja takaisin, rajat eivät sitä pidätelleet. Käärmeiden on myös mainittu talvehtivan hautausmailla, ihmisten arkuissa maan alla, ja niiden mainitaankin olevan Vainajalan vakioeläimistöä. Vainajalan tuoreimmille tulokkaille käärmeet olivat opaskoiran kaltaisia olentoja, joita seurailemalla väki oppi liikkumaan Vainajalassa.
Suomalaisessa folkloressa mainitaan, että jokaisella alueella, jossa on käärmeitä, on niillä aina johtaja. Johtajakäärme on muita suurempi ja valkoinen, ja viihtyy eniten maan alla, käärmeiden luolissa ja koloissa, missä se pitää maagista käärmekiveä. Kerrotaan myös, että jokaisella käärmeellä olisi myös vatsassaan käärmekivi, jonka ihminen saattoi saada kiitokseksi tekemällä käärmeelle palveluksen tai pelastamalla sen.
Käärmeillä mainitaan olevan muitakin aarteita, nimittäin Käärmekuninkaan kruunun; Tarinoiden mukaan Kuningas on kaikkein suurin, valkoinen johtajakäärme, joka on muita johtajakäärmeitä isompi, ja sillä on päässään suuri kruunu, joka on valmistettu niin hienoista kultalangoista, että se on kuin parhaimman pitsinnyplääjän taidonnäyte. Käärmekuninkaan kruunun mainitaan kimaltavan auringossa timanttien tavoin.
"Joku eränkävijä oli talvella, kai ansoja kokiessaan, pudonnut maan sisään, ja heräsi käärmeiden luolasta. Puukkonsa mies oli pudotessaan hukannut, ja hän katseli hätäisesti ympärilleen. Käärmeitä oli kaikkialla. Kaikenvärisiä ja -kokoisia käärmeitä lojui joka puolella suurina kasoina, ja jaloissakin luikersi käärmeitä. Isoja ja pieniä. Suurin osa käärmeistä näytti ilmeisesti horrostavan, mutta muutamat liikkuivat laiskanoloisesti ympäriinsä, ja uteliaimmat tulivat jopa katsomaan miestä lähempää. Käärmeet vaikuttivat kuitenkin harmittomilta, ja mies antoi niiden olla.
Kauhukseen mies huomasi luolan perältä kohottautuvan, suunnattoman suuren, valkoisen käärmeen, jolla oli pääkin suuri kuin tervatynnyri. Se matoi vähän lähemmäs ja katseli miestä, arvioiden häntä kai samoin kuin hän sitä. Todettuaan miehen ilmeisesti vaarattomaksi suuri valkoinen käärme paneutui jälleen luolan seinustalle pitkäkseen.
Mies tutki luolaa, ja yritti eri paikoista kiivetä luolan jyrkkiä seinämiä päästäkseen ulos mutta turhaan. Lumi tuiskutti vähän sisään kolosta josta mies oli luolaan päätynyt, mutta muuten onkalo käärmeineen vaikutti leudolta vaikka ulkona paukkui pakkanen, ja kumma kyllä, myös tarpeeksi valoisalta että ympärilleen näki. Kyllähän luolassa lopulta vähän alkoi vähän nälkäkin vaivata, mutta mies ei tuntenut olevansa vielä niin nälkäinen että olisi alkanut käärmeitä syömään. Lisäksi hän vähän pelkäsi sitä isoa käärmettä. Hämyisen luolan keskellä oli iso, sileä paasi, jonka mies ensin arveli olevan kalkkikiveä, mutta seurattuaan käärmeiden elämää aikansa, hän huomasi, että ne kävivät jokainen aina vuorollaan nuolemassa sitä. Lopulta uteliaisuus voitti, ja mies nuolaisi itsekin tuota outoa kiveä, ja huomasi, ettei hänellä enää ollutkaan nälkä tai jano. Niinpä hän olosuhteiden pakosta kotiutui luolaan, vietti aikaa käärmeiden kanssa, nuoleskeli kiveä aina nälän yllättäessä, ja unohti jopa aika ajoin olevansa vankina luolassa. Puukkonsakin mies jossain vaiheessa löysi, luolan pohjalta käärmeiden seasta, mutta ei alkanut käärmeitä tappamaan, mikäpä hänen siinä oli ollessa.
Kun kevät lopulta koitti, aurinko pilkisti onkaloon ja lumi sulaessaan alkoi tiputella vettä luolaan. Siinä alkoivat käärmeetkin heräillä ja käydä aktiivisimmiksi. Lopulta se iso, valkoinen käärme sitten mateli sen maakolon alle, josta mies oli luolaan pudonnut, painoi päänsä, ja pienemmät käärmeet kiipesivät sen selkään. Suuri käärme ojentautui ylöspäin, ja auttoi kaikki pienemmät käärmeet tällä tavoin pois luolasta, pieninä ryhminä. Kun luola lopulta oli tyhjä käärmeistä, miestä alkoi taas vähän hirvittää, kuinka hänen käy. Jääkö hän luolaan kahdestaan hirviön kanssa? Syökö se hänet? Suuri käärme kuitenkin painoi päänsä, odotti, ja kosketti lopulta vähän kuonollaan miehen polvea, viitaten hänetkin selkäänsä. Sitten suuri, valkoinen käärme auttoi miehen ulos päivänvaloon, eikä mies enää koskaan nähnyt sitä, mutta varmasti hän oli kiitollinen käärmeiden vieraanvaraisuudesta."
(Takavuosien kirpparilöytöjä: Käärme on antanut inspiraatiota myös korujentekijöille.)
Uskomuksia.
-Käärme unessa voi symboloida monia asioita; Seksuaalisuutta, viisautta, terveyttä, petollista ystävää, tai vaanivaa vaaraa, riippuen pitkälti siitä millainen merkitys käärmeellä on unennäkijälle itselleen. Esim. käärmekammoiselle käärme unessa edustaa uhkaa, kun taas matelijasuuntautuneelle herppiharrastajalle käärme on selvästi positiivisempi unisymboli. Käärme unessa herättääkin usein epäluuloja, ja tulisi tulkita muiden, samassa unessa esiintyneiden, selkeiden unisymbolien rinnalla. Käärmeen tappaminen povaa köyhyyttä, mutta sen ruokkiminen vaurautta. Jos käärme puree jotakuta unessa, hän jää häviölle. Jos käärme puree sinua, menetät luottamuksesi ystävään. Valkea käärme povaa terveyttä, ja musta käärme enteilee sairautta. Syliin tuleva käärme, tai kaksi käärmettä lupaa terveyttä/parantumista. Jos käärme ajaa sinua takaa, sinua panetellaan. Matopäivän yönä käärmeet unessa tietävät hyvää onnea.
-Uivan käärmeen yllä lentää aina lintu, joka varoittaa muita uivasta käärmeestä.
-Ennen wanhaan uskottiin, että myrkyn imeminen kyyn puremasta parantaa. Tämä ei pidä paikkaansa, sillä verenkiertoon joutunut myrkky on jo levinnyt kehoosi, ja kudoksiin joutunutta myrkkyä imeminen voi jopa levittää.
-Pihlajanlehti hiuksissa suojelee ulkonaliikkujaa käärmeiltä.
-Käärmeennahasta keitetty tee ehkäisee suonikohjuja.
-Valkoisen käärmeen näkeminen tuo hyvää onnea.
-Valkoisen käärmeen syöminen pysäyttää vanhenemisen ja antaa kyvyn ymmärtää eläinten kieltä.
-Intialainen folklore tuntee Ichchhadhari -nimisen muodonmuuttajan, joka mainitaan olevan todellisuudessa myrkyllinen käärme, mutta sillä on myös kyky muuttua ihmisen hahmoon. Ichchhadhari on myös paikallisen, maagisen käärmekiven, Manin suojelija. Jos mani-kiven varasti, sai käärmeet kimppuunsa.
-Japanissa elelee tarinoiden mukaan myös käärmeen näköinen, about. metrin pituinen kryptidi, Tsuchinoko, joka muistuttaa ankeriasta.
-Etelä-Afrikassa, Pietermaritzburgin kaupungissa kerrotaan taruja Inkanyamba -nimisestä kryptidistä, joka mainitaan käärmeen, tai lohikäärmeen näköiseksi käärmeeksi. Inkanyamba on tavallaan paikallinen Loch-Nessin hirviö.
-Etelä-Amerikan folklore on pullollaan tarinoita yli 50-metrisistä jättiläisanakondista, jotka pystyvät nielemään niin virtahepoja kuin veneitä.
Huom: Käärmeen väritykseen ei aina ole luottamista, sillä jokaista maassamme tavattavaa käärmettä esiintyy myös täysin mustina värimuunnoksina, kyytä kaikkein eniten. Käärmeissä voi esiintyä myös albinismia, jolloin käärme on väritykseltään valkoinen tai kellertävä. Pidä siis mielessäsi kaikki käärmelajiemme vartalon-, pään-, ja silmäterän muodot lajia tunnistaessasi. Muista myös, että luonnonvarainen käärme on villieläin, ja pelkää sinua varmasti enemmän kuin sinä sitä. Kuitenkin monet ihmiset pelkäävät kuollakseen käärmeitä, ja tila on nimeltään Ofidiofobia (myös Ofiofobia). Mainittakoon vielä, että matelijakammo on erikseen nimeltään Herpetofobia.
Käärmeet eivät siis silkkaa pahuuttaan vaani pusikoissa vain hyökätäkseen kimppuumme, vaan pysyttelevät mieluiten omissa oloissaan. Aina kohtaamisilta ei kuitenkaan vältytä, ja kyyn kanssa seuraukset voivat olla vakaviakin. Useimmille käärmeille ominainen puolustusasento on vetäytyminen sykkyrään, ja pysyminen liikkumatta. Tällöin käärme myös pullistaa itseään näyttääkseen isommalta, ja sihisee voimakkaasti, kun se yrittää karkottaa uhkatekijän. Ahdistettu käärme uhittelee usein myös valehyökkäyksillä, eli se kyllä iskee, mutta ei purrakseen. Jos uhittelu ei auta, eikä käärme kuitenkaan pääse pakoon, se puree.
Jos joudut kasvokkain käärmeen, ja etenkin kyykäärmeen kanssa, pidä katse käärmeessä, liiku äärimmäisen hitaasti, ja peräänny. Älä yritä näyttää isommalta, eli älä levittele käsiäsi, äläkä astu leveitä askeleita. Jos sinulla on esim. sienikori kädessä, älä pudota sitä, se on äkkiliike, joka voi saada käärmeen hyökkäämään. Jos korisi on jo valmiiksi sammalikossa, anna sen olla, äläkä tavoittele sitä, vaan odota, että käärme on mennyt ja palaa noutamaan korisi myöhemmin. Pysyttele kaukana sykkyräisistä käärmeistä, ja anna niille aina tilaa paeta.
Mainittakoon, että kyyt välttelevät alueita jossa on paljon kekomuurahaisia. Muurahaiset ovat käärmeelle aika vaarattomia, mutta kiusallisia, joten kyy kiertää muurahaiskeot mielellään kauempaa.
Kyyn Purema ja Ensiapu
-Kyy aterioi about kerran viikossa, jolloin sen myrkkyrauhanen tyhjentyy. Rauhanen täyttyy uudelleen viidessä päivässä, eli Kyyn purema ei siis välttämättä ole ihmiselle hengenvaarallinen, etenkin jos käärme on juuri syönyt ja rauhanen on tyhjä tai vajaa. Lääkärin pakeille pitäisi siitä huolimatta aina hakeutua kun käärme puree, sillä vähintäänkin tulehdusriski on aina olemassa.
-Kyyn myrkyt ovat verimyrkkyjä, eli ne aiheuttavat kudosten tuhoutumista solumyrkkyjen tavoin. Kyyn purema voi siis aiheuttaa pahoja tulehduksia, sisäistä verenvuotoa, ja jopa kuolioita.
-Purema näyttää kahdelta, vierekkäiseltä rei'ältä ihossa, paitsi esim. saappaanvarren vieressä voi näkyä vain yksi reikä, jos purema läpäisee ihon vain pehmeämmän materiaalin (ihon) puolelta. Hampaanjäljet, eli pienet rei'ät ovat n.2-4:n cm:n päässä toisistaan.
-Kyyn purema on vaarallisin pienille lapsille, vanhuksille ja lemmikkieläimille.
-Myrkytysoireita ovat mm. pahoinvointi, tasapainoaistin heikentyminen, huimaus, kylmä hiki, sekavuustilat, ja päänsärky tai migreeni. Oireet voivat alkaa vasta muutaman tunnin, jopa vuorokauden jälkeen puremasta.
-Jos olet allerginen ampiaisten, tai mesipistiäisten (kuten kimalainen tai mehiläinen) pistoille, voit olla allerginen myös kyyn puremalle. Jos saat puremasta välittömästi kurkun turvotusta, hengenahdistusta, kasvojen punoitusta, tai rakkuloita puremakohdan ympärille, kyseessä on allerginen reaktio.
-Älä koske puremakohtaan. Jos purema on kädessä tai jalassa, pidä raaja koholla. Rauhoitu, ja yritä saada pulssi tasaantumaan, jolloin veren (-ja myrkyn) kierto hidastuu.
-Älä anna uhrille mitään tulehduskipulääkkeitä, sillä myrkkyyn yhdistettynä ne voivat aiheuttaa munuaisvaurioida.
-Toimita pureman uhri nopeasti sairaalaan (etenkin, jos hänellä on allerginen reaktio). Kyyn pureman hoito käsittää mm. kortisonia ja antibiootteja, joten muista mainita ajoissa lääkärille tai hoitajille potilaan mahdollisista yliherkkyyksistä ja allergioista, etenkin kyseisiä aineita kohtaan.
Muistuttaisin myös, ettei kyypakkaus paranna puremaa. Sen sisältämien lääkeaineiden (Hydrokortison) on ainoastaan tarkoitus lievittää myrkkyjen aiheuttamia tulehduksia kudoksissa. Kyypakkausta voi siksi nauttia myös esim. ampiaisten pistoihin, eli tulos käärmeen puremaan on plus-miinus-nolla. Epämieluisia kohtaamisia kyiden kanssa voi välttää tömistelemällä metsässä. Käärmeet ovat kuuroja, mutta ne aistivat herkästi kaikenlaisia maanpinnan värähtelyjä ja pysyvät kaukana sen lähteestä. Käärmeet viihtyvät auringonpaisteisilla, avoimilla paikoilla, mutta saalistavat usein varvikoissa metsässä. Pysy siis valppaana ja tarkkaile ympäristöäsi kun esim. marjastat tai sienestät.
Tietoiskuna muuten, maamme kyykäärmeet ovat yksi syy Nokian paksu- ja pitkävartisten kumisaappaiden designissa, ja miksi kumisaappaita muutenkin aina suositellaan puettavaksi metsäretkelle ;)
*Kannattaa lukea myös Yle-Akuutin ja Mtv:n valaisevat artikkeli kyypakkauksesta:
Kyypakkaus - Harhaanjohtava turhake vai oiva ensiapu?
Onko Kyypakkauksesta hyötyä? Lääkäri vastaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti