1) Perjantai 13
Niin, no tällä lienee paras aloittaa. Paitsi päivän nimikkouskomus, tämä on monille meistä se "tunnetuin" huonoon onneen yhdistettävä asia. Pelko Perjantai 13. päivää kohtaan on jopa niin yleinen uskomus että lääkärit ovat määritelleet sen ihan fobiaksi. Perjantai kolmannentoista pelko on nimeltään paraskevidekatriafobia, tai friggatriskaidekafobia (ja nyt sano nuo tosi nopeasti). Moni meistä pelkää kyseistä päivää vuodesta toiseen vaikkei mitään todella pahaa sattuisikaan. Toisaalta, jos huono onni potkaisee juuri nimenomaisena päivänä, säilyy se muistoissa pitkään koska se tapahtui juuri pahamaineisena huonon onnen merkkipäivänä. Uskomme siis, että tavallinenkin huono onni päivänä jonka ajattelemme olevan aivan erityisen huonoa onnea aiheuttava, todistaa uskomuksen oikeaksi. Pelkäämme Perjantai 13. mutta tiedämmekö, miksi?
Tämän huonon kaiun omaavan päivämäärän juuria on vaikea jäljittää tarkalleen, sillä huonoa onnea tuottavia uskomuksia tuntuu liittyvän enemmänkin numeroon 13 kuin Perjantaihin. Monista yhteisöistä löytyykin kulttuurellisia tai uskonnollisia väittämiä ja folkloretietoa, joiden mukaan on helppo "todistaa" uskomusten oikea alkuperä.
Esim. Skandinaavisessa mytologiassa Aasajumalia oli 13, joista kolmastoista jumala, ilkikurinen kujeilija Loki, aiheutti tappeluita ja eripuraa muiden jumalien keskuudessa. Yksi tällaisista tappeluista johti lopulta pidetyn Baldur-jumalan kuolemaan.
Kristillisen mytologian mukaan Jeesus sen sijaan ristiinnaulittiin perjantaina, 12. opetuslapsen, Juudaksen, kavallettua hänet kolmestakymmenestä hopearahasta. Viimeisellä ehtoollisella (=tarinan mukaan viimeinen ateria jonka Jeesus nautti opetuslastensa kanssa ennen ristiin naulitsemista) Juudas oli 13. ruokailija.
Numerologisesti numero 12 on täydellinen, tasapainoinen luku joka edustaa onnea ja tasajakoa. Seuraava, 13, edustaa vastaavasti epätasapainoa, ja tietenkin, huonoa onnea. Aamuyön ensimmäinen tunti, klo 24:00-01:00 ("Witchin' hour", eli "Noitatunti"), jolloin pahojen voimien uskotaan jylläävän, ja jatkavan meuhkaamistaan aamukolmeen saakka, tunnetaan myös nimellä kolmastoista tunti (thirteenth hour).
Osa ihmisistä suhtautuu onnensa menetykseen hyvinkin vakavasti, ja lukua 13 vältellään kuin ruttoa. Asunnon numeroksi sitä ei haluta, eikä rivinsä kolmattatoista arpaa yleensä osteta. Hienoille päivälliskutsuille kutsutaan enintään 12, 14, 15, jne. vierasta, mutta ei koskaan tasan kolmeatoista. Jopa hotelleja on rakennettu ilman kolmattatoista kerrosta. Nämä rakennukset ovat usein korkeampia kuin 12 kerrosta, mutta esim. hissinappuloissa luku 13 on korvattu luvulla 12B. Tällainen luvun 13 pelko on nimeltään triskaidekafobia. Vertailun vuoksi mainittakoon, että samansuuntaisesti yleisesti pelättyjä numeroita ovat 4 (Tetrafobia), elämänsilmukkamainen 8 (Oktofobia), sekä Vanhan Vihtahousun numerona tunnetuin 666 (Hexakosioihexekontahexafobia, -sanopas tuo nopeasti).
*Meillä Suomessa 13. kerrosta vierastetaan ainakin Hotelli Ilveksessä.
Mitenkäs sitten perjantai? Maanantaista laskettaessa Perjantai on viides viikonpäivä, jolloin sekä perus työ-, että kouluviikko loppuu, ja pääsemme viikonlopun viettoon ja rentoutumaan hetkeksi arjen rutiineista. Japanissa Perjantai tunnetaan "Kullan päivänä", mikä viittaa vaurauteen ja onneen. Keski-Euroopassakin Perjantai on alkujaan ollut onnenpäivä. Esim. Astrologisesti jokaiselle viikonpäivälle on asetettu omat jumaluudet ja planeettahallitsijat, ja Perjantaita hallitsee rakkaus, seksuaalisuus ja onni, Freija, Afrodite ja Venus. Mainittakoon myös, että monissa espanjankielisissä maissa Tiistaita pidetään epäonnisempana kuin Perjantaita, sillä Tiistain hallitsijat, Tyr, Ares ja Mars edustavat sotaa ja eripuraa. Kylmiä väristyksiä Perjantai tuntuukin aiheuttavan vasta numeroon 13 liitettynä, ja länsimaissa itse Perjantain huono kaiku tuntuisi olevan täysin kristillistä perua. Kuten jo mainitsin, kristin mytologian mukaan Jessen ristiinnaulitsemis- ja kuolinpäivä oli nimenomaan Perjantai. Päivää vietetään kristittyjen parissa edelleen surujuhlana, ja se löytyy keväisin kalentereista nimellä "Pitkäperjantai".
Kenties tunnetuin tarina Perjantaista ja numerosta 13 yhdistettynä lienee tarina temppeliherrojen karusta kohtalosta: Ranskan kuningas Filip IV vangitutti Ranskan temppeliherrat Perjantaina 13. Lokakuuta vuonna 1307. Välimeren maissa lukua 13 pidetäänkin tästä syystä juuri hyvänonnen lukuna.
Mainittuna aikana elettiin kuitenkin nykyistä epätarkemman, Juliaanisen kalenterin mukaan, jonka ero nykyiseen, Gregoriaaniseen kalenteriin on kahdeksan päivää (karkauspäivät eivät osuneet mukaan eikä viikonpäivien yli oikaistu). Mikäli uskomus Perjantai 13. kamaluudesta pohjautuu tarinaan temppeliherroista, olisi "oikea" huonon onnen päivä siis Perjantai 21. päivä o_O
Nykyajan esimerkkinä "Pahan Perjantain" voimasta toiminee Lokakuussa 1972 sattunut traaginen lento-onnettomuus. Tilauslennolla ollut matkustajakone iskeytyi Andien yllä vuoren huippuun matkustajinaan 45 henkilöä (Rugbyjoukkueen jäseniä, ystäviä ja sukulaisia). Onnettomuudesta selviytyneet joutuivat turvautumaan mm. kannibalismiin pysyäkseen hengissä. Uskomattoman selviytymistarinan vaiheista kertoo myös vuonna 1993 valmistunut elokuva "Elossa".
(Musta kissahahmo mainostaa "Black Cat" -eli "Musta Kissa" merkkisiä savukkeita vintagemainoksessa)
2) Mustan kissan paksut posket
Kissoja on kautta aikojen sekä arvostettu että pelätty eri kulttuureissa, ja niihin onkin liitetty monenmoisia uskomuksia ja tapoja. Muinaisessa Egyptissä kissa oli jopa jumalanveroinen olento, ja Euroopassa arvostettu rotanpyytäjä. Suomessakin kissaa arvostettiin, sillä se pyydysti vilja-aittaa verottavia hiiriä ja oli hyvää seuraa etenkin vanhuksille. Talous ei ollut talous ellei siihen kuulunut "kissiä".
Japanissa ja Kiinassa tunnetaan tänäkin päivänä onnea tuova, vilkuttava kissahahmo, Japaniksi "Maneki-Neko" (eli vapaasti suomennettuna "Kutsuva/huiskuttamalla kutsuva Kissa"). Kiinassa Neko tunnetaan nimellä "Kiinalainen Onnenkissa". Maneki-Neko esittää laikukasta Japanin Bobtail -kissaa, joka istuu ja vilkuttaa. Jos Neko vilkutti vasemmalla tassulla, toi se erityisesti bisnes/raha-onnea, ja jos oikealla, niin vaurautta/perheonnea. Joskus Maneki vilkuttaa molemmilla tassuilla, jonka uskotaan tuovan onnea. Myös Maneki-Nekon väri oli tärkeä; Perinteinen, valkoinen ja laikukas Neko oli kaikkein onnekkain. Kokovalkoinen Neko toi onnellisuutta ja puhdisti energioita, Musta karkoitti pahoja henkiä, Kultainen toi vaurautta ja menestystä, Vihreä terveyttä ja pitkää ikää, ja Punainen menestystä rakkaudessa/ihmissuhteissa. Eli siinäpä katras kissoja :)
Useissa folkloreissa kissaan liittyy sekä hyvää että pahaa, vähän puolin ja toisin, eikä kissa ole suomalaisissakaan kansantarinoissa "vakioroisto" kuten Susi tai Kettu. Kissalla uskottiin olevan 9 henkeä, tai sen uskottiin varastavan sieluja nukkuvilta ja kuolevilta. Kissojen uskottiin jopa järjestävän onnettomuuksia ja kärkkyvän kastamattomia lapsia ja syntisiä vanhuksia vieden heiltä, tilanteen niin salliessa, hengen tuonpuoleiseen. Uskomukset kissoista, ja vieläpä mustista sellaisista, epäonnentuojana liittyvät vahvasti noitavainojen aikaan, jolloin uskollinen hiirikoira leimattiin noidan tavoin paholaisen kätyriksi. Noidan uskottiin voivan ottaa kissan hahmo, tai paholaisen uskottiin ilmestyvän noidille kissan hahmossa. 1400-luvulla kissojen joukkovaino oli pahimmillaan, ja etenkin mustia kissoja poltettiin koreissa roviolla. Kissakantojen romahtaminen puolestaan aiheutti mustarottakannan nousun, joka puolestaan aiheutti Euroopan ruttoepidemian.. ja loput tiedetään.
Niin, paholaisen välikappaleena pidetty musta kissa tuntui tietenkin tuovan onnettomuutta vain hyville kristityille, etenkin jos sen polku ristesi hänen kanssaan ja kisu juoksi vaikkapa tien yli. Silloin oli jo piru merrassa. Olihan musta yleisesti tunnettu surun värinä, eikä synkän värinen noidankätyri voinut tietää hyvää!
Tästä on kuitenkin monia versioita. Eräs tarina kertoo, että mustan kissan ylitettyä tien saa seuraava ohikulkija esittää toivomuksen. Siinä missä mustan kissan on väitetty tuovan pahaa ja enteilevän jopa kuolemaa, valkeaa kissaa on pidetty usein mustan vastapainona; onnen enteenä. Uskomus tunnetaan myös hieman päinvastaisena, jolloin valkean kissan on mainittu enteilevän sairautta. Vaikka valkoista yleisesti pidetäänkin puhtauden, ehdottomuuden ja neitseyden värinä, on se kuitenkin mm. Kiinassa, Japanissa ja Suomessa kuoleman ja surun väri. Lähi-idässä valkoinen on surun-, ja Intiassa epäonnen väri. Paikoin myös Englannissa valkeita kissoja pidetään huonoina enteinä.
Suunnalla oli myös väliä. Mainitaan, että vasemmalta oikealle tien poikki kipittävä kissa enteili huonoa, oli se minkä värinen tahansa. Oikealta vasemmalle kipittävä taas oli onnen enne.
Kissakammo tunnetaan nimellä Ailurofobia (aktuaalit lemmikkieläimet ja kesykissat), ja Gatofobia (kissat, fiktiiviset kissat; kuten kissapatsaat, tms. kissahahmot, esim. elokuvissa ja piirroksissa). Kissaeläimiin yleisesti suuntautuva pelkotila taas on nimeltään Felinofobia.
Huonoa onnea tuovilta kissoilta suojautumiseksi tunnettiin monia keinoja joista moneen sisältyy sylkemistä, kuten:
-Sylkäise vasemman olkapään yli kolme kertaa
-Pysähdy ja käänny takaisin mistä tulit. Älä katso taaksesi
-Piirrä tielle ympyrä ja sylkäise sen keskelle
-Sylkäise maahan ja sano "Perkele"
-Odota paikoillasi jos kissa ylittäisi tien toistamiseen
3) Nuttu nurin, onni oikein?
Vaatteisiin ja pukeutumiseen kuuluu myös erilaisia uskomuksia, joista useimmat ovat peräisin 17-1800 luvuilta, jolloin hyvä pukeutuminen vaati aikaa ja taitoa, jota myös miehiltä odotettiin. Pukeutumisella kautta aikain on esiintuotu minuutta ja statusta. Huoliteltu ja tyylikäs pukeutuja on aina henkinyt luottamusta ja asiallisuutta rähjäisissä rääsyissä kulkevaa enemmän. Tyylikäs asu siis edesauttoi "hyvää fiilistä" ja onnea ilman, että tiettyjen vaatteiden oletettiin erityisesti tuovan hyvää onnea. Riitti, että pienetkin virheet pukeutumisessa ovat aiheuttaneet sosiaalisia ongelmia ja vääriä viestejä katsojalle. Kankaat olivat aikoinaan kalliita, ja vaatteita samoin kuin muitakin tekstiilejä käsiteltiin arvossa, ja vaatteen pilaaminen tiesi huonoa. Toisaalta, wanhasuomalainen uskomus kertoo vaatteisiin ilmestyneiden ruostetäplien tietävän rahaa, ja vaatteisiin tarttuneen langanpätkän salaista ihailijaa.
Pidettiin suotuisana mikäli pukeutuminen suoritettiin vasemmalta oikealle. Ensin vasen, sitten oikea lahje, hiha, käsine, jne. Riisuutuminen suoritettiin päivastaisessa järjestyksessä. Pukeutuminen piti suorittaa itse, ja pidettiin huonona enteenä, jos aikuinen auttoi toista pukeutumaan. Poikkeuksena tietenkin liikuntakyvyttömät ja sairaat. Myös lapset olivat jäävejä tällaisten uskomusten ollessa kyseessä, sillä on täysin luonnollista auttaa ja ohjata lasta pukeutumisessa kunnes tämä oppii sen itse. Lapset pukivat usein kengät vääriin jalkoihin, ja ellei aikuinen vaihtanut lapsen kenkiä oikeisiin jalkoihin, pelättiin lapsen saavan länkisääret tai lattajalat.
Mikäli joku solmi toisen kengännauhat, pelättiin onnettomuutta matkalla. Tämän saattoi välttää vaihtamalla epäonnekkaat kengät toisiin. Mikäli kengännauhat menivät vahingossa umpisolmuun, enteili se rahaa. Minulla on pari sukulaista, jotka ostavat arvan aina jos kengännauhat menee umpparille.
Hapsottavat kengännauhat kuvastivat niin ikään huolimattomuutta ja epäsiisteyttä. Omiin kengännauhoihin kompastumista pidettiin huonona enteenä, mutta jos nainen kompastui miehen kengännauhoihin, enteili se naiselle huolimatonta aviomiestä.
Erityisen huonona pidettiin, jos naimaton nainen auttoi takin tai viitan toisen päälle. Tämä vei naimaonnen ja pilasi lemmen. Tämän saattoi kumota, jos takin omistaja nykäisee takkinsa helmasta kun vaate on jo autettu päälle.
Kiire ei myöskään tehnyt pukeutumiselle hyvää. Keskenään ristiriitaiset vaatekappaleet, kuten eriparikengät tai väärät väriyhdistelmät huusivat epäsopua ja konflikteja. Erikoista sinänsä, muotisuunnittelijat ympäri maailman työskentelevät rikkoakseen näitä rajoja uusia trendejä luodakseen. Muistaako kukaan esim. Hollywood-villitystä pukea keveän kesä-/ranta-asun kanssa muhkeat talvikengät? Yleensäkin kaikenlainen huolimattomuudesta kielivä "nurinkurisuus", tahrat, väärinpäin ommeltu nappi tai solki, vääränvärinen ompelulanka tai huonosti leikatut kaavat tekivät vaatekappaleesta turmiollisen epäonnen tuojan. Myöskin "juoponnapille" napitettua paitaa tai takkia pidettiin huonona enteenä (varsinkin ennen työhaastattelua). Moinen saattoi vaikuttaa henkilön uskottavuuteen ja näin tuoda huonoa tuuria sosiaalisten suhteiden saralla. Väärin napitettu vaatekappale tuli hetimmiten vaihtaa uuteen ja napittaa huolellisesti. Vaatetta, johon huono onni oli jo tarttunut, sai käyttää uudelleen vasta seuraavana päivänä.
Toisaalta, aamulla vahingossa väärinpäin päälle sujahtaneet vaatteet tuovat tarinan mukaan onnea. Uskomus tunnetaan myös päinvastaisena, ja esim. Venäjällä, jossa nurinpäin puettu vaate on heti riisuttava, heitettävä lattialle, astuttava sen päälle, käännettävä se ympäri ja puettava uudestaan. Vahingossa nurinpäin sujahtaneita vaatteita ei saa tietenkään kääntää takaisin oikeinpäin kun huomaat niiden olevan nurin, tai onnikin häviää. Illalla voit sitten heittää vaatteet pois normaalisti, ja kääntää ne aamulla ympäri. Homma ei tietenkään toimi jos alkujaankin tahallisesti puet vaatteet päällesi nurinpäin..
Suomalainen folklore mainitsee, että metsänpeittoon joutuneen tuli kääntää vaatteensa nurin löytääkseen takaisin kotiin. Uskomus tunnetaan eri muodoissa.
Mikäli vaate repeytyi tai reikiintyi käytössä, ei niitä saanut korjailla tai muuten ehostaa enää siinä vaiheessa kun ne olivat yllä. Vaatteiden parsiminen niiden ollessa jonkun yllä oli kiellettyä, sillä se rinnasti vaatteet kuolinliinoihin, ja saattoi enteillä kuolemantapausta lähipiirissä. Kuoleman enteenä pidettiin myös kengän/kenkien nostamista pöydälle, jonka kumosi vuoteelle heitetty hattu. Vuoteella olevaa hattua ei saanut siirtää muu kuin heittäjä, ja vain jos hänellä oli päässään silloin jokin muu hattu. Monimutkaista, eikö?
Sivuhuomautuksena mainittakoon, että kuolemantapauksien välttämiseksi myös hautajaisvaatteet ovat perinteisesti mustia, sillä niiden uskotaan tekevän surijat näkymättömiksi paikalla ehkä yhä viipyilevälle vainajan hengelle, joka saattoi kaivata lisää seuraa tuonpuoleiseen.
Monenmoisia asusteita, kuten hansikkaita, kalvosimia tai sateenvarjoa yhdistää uskomus, jonka mukaan pudonnutta sellaista ei saanut poimia itse sillä se toi huonoa onnea. Jos joku toinen poimi sen ja ojensi omistajalleen, toi se hyvää onnea molemmille.
Lähinnä pukeutumiseen liitettäviä pelkoja lienevät Vestifobia, eli vaatteiden-, ja pukeutumisen pelko, eli pelko siitä että puet väärin tai et osaa pukeutua, sekä Nudofobia; pelko alastomuutta ja alastomia ihmisiä kohtaan..
4) Kerro kerro kuvastin..
Tai sinut paha perii.. Peilejä sun muita heijastavia pintoja on kautta aikain käytetty kaunistautumiseen, ennusteluun, ja noitumiseen (kaikki muistanevat Lumikin äitipuolen jolla oli totuuden puhuva taikapeili?). Monissa kulttuureissa peilikuvaa on pidetty sielun ilmentymänä, samoin kuin esim. varjoa. Toi epäonnea astua toisen varjolle, tai vielä pahempaa, jos varjon naulasi seinään, enteili se jopa kuolemaa! Tarinoissa esim. vampyyrilla ole varjoa eikä peilikuvaa, sillä olennon väitetään olevan sieluton.
Peilikuvansa (ja varjonsa) kanssa ihminen on kokonainen, ja turvassa. Jos sielua haluttiin vahingoittaa, pyrittiin vahingoittamaan sielun heijastumaa, kuten mainittua varjoa tai peilikuvaa, ja etenkin lapset olivat alttiimpia moiselle vahingonteolle. Sielun on uskottu olevan mm. irrallinen, kummitusmainen henkiolento, joka etsiytyy pienokaisen lähituntumaan heti synnytyksessä ja kiinnittyy ihmiseen tämän kasvaessa. Sielun kiinnittymisen ajankohta vaihtelee tarinoittain, sielun uskotaan kiinnittyvän lopullisesti nimenantojuhlassa, tai viimeistään lapsen täyttäessä ensimmäisen ikävuotensa. Uskottiin, ettei lapsi saanut nähdä peilikuvaansa ennen nimenantoa, tai muutenkaan ensimmäisen ikävuotensa aikana, tai sielu kiinnittyi lapsen sijasta peiliin ja katosi kuvan mukana jolloin lapsi menetti sielunsa ja saattoi jopa kuolla! Peileihin kadonneilla sieluilla onkin aikoinaan selitetty mm. kehitysvammaisia lapsia ja lapsitappajia.
Peileihin liittyy myös pelkotila, joka tunnetaan nimellä Catoptrofobia, jossa pelätään peilejä yleensä. Toinen on Eisoptrofobia, jossa pelätään peilistä löytyvää henkimaailmaa, ja mahdollisuutta joutua eksyksiin peilimaailmaan, tai vaihtaa paikkaa peilissä asuvan, peilikuvaksesi tekeytyvän kummituksen/hirviön kanssa. Yleisesti heijastavien pintojen, ja erityisesti heijastusten pelko on nimeltään Spektrofobia.
Sirpaleiden sanotaan tuovan onnea, muttei peilinsirpaleiden; Rikkinäisestä peilistä omakuva sirpaloituu, ja on pidetty huonon onnen enteenä peilata itseään rikkinäisestä peilistä.
Lukua 7 on pidetty sekä onnen, että valehtelijan lukuna, joten ei liene sattumaa että peilin särkymisen on uskottu keikauttavan onnen ojaan seitsemäksi vuodeksi. Erään tarinan mukaan peilin särkymisestä selvisi 7 päivän epäonnella, ja toinen lupaa peilin rikkomisesta jopa 40 päivää tai vuoden. Poikkeuksena tietenkin peilin särkyminen seitsemään osaan, jonka uskotaan kumoavan suoraan särkymisen tuoman epäonnen. Mitähän tapahtuisi jos peili särkyisi kolmeentoista (!!!) osaan..
Kuten monilta epäonnen enteiltä, myös särkyneeltä peililtä voi suojautua folkloren keinoin:
-Älä katso kuvaasi peilinsirpaleista, vaan kerää sirpaleet ja heitä ne virtaavaan veteen
-Voit myös haudata sirpaleet maahan. Tällöin kuoppaan sirpaleiden päälle kuuluu laittaa seteliraha
-Tee kolme ristinmerkkiä (vaikka risti onkin suojaava symboli, tämä toimii varmaan kristityille parhaiten)
-Sylkäise peilinsirpaleille ja kerää ne roskikseen
5) Suolaa suolaa, enemmän suolaa
Suolapurkin kaatamisen moni uskoo tuovan epäonnea. Aikoinaan suola oli hyvin arvokas mauste, joka antoi ruoalle maun ja sielun. Suolaa on käytetty maksuvälineenäkin, joten suolaa ei turhia tuhlailtu, ja sen loppuminen ennusti taloon köyhyyttä. Siksi suolaa tuodaan nykyäänkin leivän keralla lahjaksi uuteen kotiin muuttaneille, että vauraus säilyisi talossa.
Suola oli myös vahva, puhdas aine joka karkotti pahan ja puhdisti ihmisen. Suolaa kohdeltiin kunnioittavasti, eikä suolaa käsiteltäessä saanut naureskella turhia tai muuten pelleillä. Suolapurkkia ei esim. ojennettu kädestä käteen, vaan se laskettiin aluksi pöydälle. Näin varmistettiin ettei suola putoa ja aiheuta köyhyyttä taloon. Uskottiin myös, että vauraus tavalaan annettiin suolapurkin mukana toiselle jos se ojennettiin suoraan.
Mikäli suolapurkki kaatui, uskottiin pahantahtoisen hengen, ja jopa itse Paholaisen, ilmestyvän selän taakse kärkkymään. Paholainen lannistettiin heittämällä kolme hyppysellistä suolaa vasemman olkapään yli pirun silmille. Heittämällä suolaa olan yli myös taisteltiin vertauskuvallisesti köyhyyttä vastaan; "Onhan tätä heitellä".
Suolan maku on suosittu erilaisissa snackseissä, mutta sitä myös vältellään ruoissa, sillä onhan se suurina annoksina aika epäterveellistä.
Suolakammo on nimeltään Saltafobia.
6) Sakset
Sakset on tunnettu naisten väline, joita käytetään leikkaamiseen. Sakset olivat eräänlainen fallistisen puukon feminiininen vastine. Saksilla ei vuoltu tai kaiverrettu kuten puukolla, eikä puukolla leikelty naisten kutimia. Saksenterät onkin yhdistetty myös naisen jalkoihin ja haaroihin, ja näin ollen sakset ovat esineenä konkreettinen harakoimisen välikappale. Sakset ovat voimakas väline jotka eri muodoissaan ovat nykyisinkin käsillä monissa, edelleenkin "naisten töinä" pidetyissä askareissa; Leikkaamme saksilla niin kirjonta-, kuin kudinlankoja, kankaita ja askartelupapereita, hiuksia ja kynsiä, mausteyrttejä puutarhasta tai ikkunalaudalta, ja jopa vauvan napanuora leikataan saksilla synnytyksen päätteeksi.
Saksiin onkin kautta aikain liitetty monia uskomuksia, jotka ovat ptkälti samanlaisia puukkoon/veitsiin liitettyjen kanssa; Saksien väärinkäyttö, tai epäkunnioittava kohteleminen tiesi huonoa ja kaikenlaista vahinkoa. Saksien pudottaminen tiesi epäonnea, jota pyrittiin ehkäisemään polkaisemalla (miel. oikealla jalalla) saksien päälle ennen nostamista. Nykyäänkin onnettomuuksien välttämiseksi ihmisiä, etenkin lapsia, kielletään sohimasta tai osoittelemasta saksilla tai juoksemasta sakset kädessä. Sakset piti ostaa itse, jotta ne olisivat "omat". Jos lainasi toisen saksia luvatta, sai syyliä, kesakoita, runsaat kuukautiset (ennen wanhaan niitä pidettiin huonona merkkinä) tai talon paras lehmä tyrehtyi. Sisätiloissa käytettyjä saksia ei käytetty puutarhassa eikä puutarhasaksia ompelutöissä. Räätikkäaikaan kasvimaalle saksia ei viety vahingossakaan etteivät nauriit ja lantut halkeilisi kasvaessaan. Pidettiin myös hyvin epäkohteliaana/epäsuotuisena antaa sakset lahjaksi. Etenkään mies ei saanut antaa naiselle/vaimolleen lahjaksia saksia, ettei suhde tai vaimoparan jalka menisi poikki. Jos nainen antoi toiselle naiselle sakset lahjaksi, pidetään sitä helposti ylenkatseena/halventavana eleenä ("nämä ovat paremmat kuin tuo käyttämäsi romu"). Poikkeuksena tosin äiti saattoi antaa tyttärelleen sakset tämän muuttaessa pois kotoa, tai perinnöksi. Koska puukko oli käyttöesineenä myös tappokalu, ei sen lahjoittamista ole juuri pidetty mitenkään hyväntahtoisena toivotuksena. Pahimmillaan lahjoittaja saattoi toivoa toiselle tapaturmaa tai kuolemaa. Jos siis saat minkään teräaseen lahjaksi, niin siitä pitää aina antaa vähän rahaa lahjoittajalle, niin paha ei pystynyt.
Pidettiin myös huonona enteenä jos sakset putosivat käsistä ja jäivät pystyyn lattiaan (muistakaa puulattioiden aika). Huonoa onnea toi myös jos sakset pudotessaan aukesivat, vielä huonompaa jos joku käveli avonaisten terien yli. Sen uskottiin voivan aiheuttaa lapselle lyhytkasvuisuutta, raskaana olevalle keskenmenon, naiselle hedelmättömyyttä tai runsaita kuukautisia, ja miehelle impotenssia ja jopa sukupuolitautia. Saksia ei jätetty huolimattomasti lojumaan eikä ketään osoiteltu rumasti ojentamalla sakset terä edellä. Terällä osoittelu merkitsi että uhkasit, tai toivoit toisen kuolevan, kuin osoittaisit jotakuta aseella. Nykyaikanakin ojennamme sakset kohteliaasti kahva edellä, mutta pidämme sitä onnistunen tapakasvatuksen, enemmin kuin taikauskon tuloksena.
Jos sakset menivät käytössä rikki, pidettiin sitäkin huonona enteenä. Sehän saattoi olla merkki että joku oli katsonut sinua pahalla silmällä..
Sakset teräaseena myös suojasivat pahalta silmältä, ja epäiltyä pahalla katsojaa saatettiinkin osoittaa saksilla jotta kirous kumoutuisi. Uskottiin myös, että kynnyksen tai kynnysmaton alle piilotettu, tulijaan päin suunnattu puukko tai terä auki olevat sakset paljastivat millä asioilla kulkija liikkui. Jos tulija kompastui teräaseen kohdalla, hänellä ei ollut puhtaita jauhoja pussissaan.
Ja kyllä, ihmiset pelkäävät myös saksia. Tila tunnetaan nimellä Sicosnipofobia o_O
7) Kop kop
Monille tämä lienee tutuimpia uskomuksia. Pahaa vältetään koputtamalla puuta tai koskettamalla rautaa. Puun koputuksen juuret löytyvät oikeastaan druidien keskuudesta, ja olenkin asiasta maininnut Tammi -postauksessani:
"Koska tammi on luonnonhenkien suosiossa, henget suojelevat tammea, ja antavat sille voimia. Ihmiset kautta aikain ovat halunneet tätä hyvää energiaa osakseen, ja käyneet tilaisuuden tullen koskettelemassa/taputtelemassa/koputtelemassa tammen runkoa. Tästä tavasta elää yhä jäänne keskuudessamme; Kun puhumme onnesta tai sen enteistä kerskuen "ohi suumme" (=Onpas ihana päivä/Minulle ei koskaan ole sattunut mitään... jne.) haluamme "koputtaa puuta" ja toivomme ettemme menettäisi onneamme."
Monien yliluonnollisten olentojen, pikkupirujen ja pahojen henkien sanotaan myös pelkäävän tai olevan yliherkkiä raudalle. Rautaa koskettamalla toivomme ehkä saavamme hyvää rautaenergiaa joka karkottaa huonon onnen tuovat pahalaiset toiseen pitäjään. Kosketeltava rautaesine on usein ollut jotenkin koskettajalle läheinen, ja erityisesti teräaseet ovat olleet suosiossa. Rouvan rauta on voinut olla kotitalousesine, kuten sakset tai keritsimet. Mies on ehkä suojelusta hakiessaan koskettanut puukkonsa, tai kyntöauran terää, tai hevosenkenkää. Hevosenkenkä lienee muutenkin rautaesineistä tunnetuin, sillä se on etenkin maaseudulla ollut yleinen talismaani.
Metalliesineiden pelko on nimeltään Metallofobia.
Hyvää energiaa lienee myös itse koputuksessa. Pikku pahalaisten uskotaan pelkäävän äkillisiä kovia ääniä, ja esim. epäsosiaalisia kummituksia on ajettu ulos taloista kolistelemalla seiniä ja ovenpieliä, paiskomalla ovia, ja juoksemalla meluisasti portaissa.
Mainittakoon vielä lopuksi, että puitakin pelätään. Pelkotila on nimeltään Dendrofobia. Metsän, puuesineiden ja puusta valmistettujen asioiden kammo puolestaan Xylofobia.
8) Viheltäminen
Viheltämiseen on aikojen saatossa suhtauduttu hieman eriävin mielipitein, mutta lähes aina negatiivisesti. Etenkin viheltävään naiseen on suhtauduttu paheksuvasti. Viheltäminen on ollut niin hävytön ele kuin huonon kasvatuksen merkki, jota on ennen kaikkea pidetty uhkapelureiden, varkaiden, salakuljettajien ja noitien tapana. Varkaat sun muut veijarit käyttivät vihellyksiä kommunikoidakseen toistensa kanssa yökähmässä, ja myrskynlietsojat (kuten tempestarit), ovat noituneet sateita ja vihureita ihmisten kiusaksi viheltämällä. Nainen saattoi ikkunastaan antaa viheltämällä merkin rakastajalleen että reitti oli selvä. Vihellykseen liitettiin näin epäluotettavuuden ja valheen maku. Nykyäänkin esim. sarjakuvissa ja piirroselokuvissa tuhmuuden vaikka vahingossa tehnyt hahmo usein viheltelee "huolettomasti" poistuessaan vaivihkaa onnettomuuspaikalta antaakseen näin itsestään viattoman kuvan.
Viheltämisen on uskottu tuovan huonoa onnea, eikä tilanteissa, joiden toivottiin sujuvan hyvin, tai jotka olivat hartaita, saanut viheltää, sillä vihellys "pilasi" hyvän onnen ja houkutteli paikalle kaikenlaisia pahalaisia. Häissä ei saanut viheltää ettei parin avioliitosta tulisi onneton eikä kumpikaan kuolisi ennenaikaisesti. Jos morsian tai sulhanen vihelteli omissa häissään, tiesi se syrjähyppyjä liitossa. Hautajaisissa ei saanut viheltää ettei paholainen ilmestyisi penäämään edesmenneen sielua, tai etteivät saattajat joutuisi ennenaikaiseen hautaan, ja laivassa viheltäminen kutsui turmiollisia tuulia ja myrskyjä. Esim. paimenpojan huoleton viheltely saattoi eksyttää paimennettavat eläimet metsän peittoon, ja joka vihelsi yöllä kotonaan, houkutteli vain aaveita, varkaita ja käärmeitä kotiinsa.
Vihellyksen torjuntaan käytettiin erilaisia amuletteja, mutta toisin, kuin esim. aivastukseen, ei viheltämistä vastaan tunnettu mitään erityisiä taikasanoja. Vihellyksen turmalta saattoi silti suojautua:
-Vanha kansa (myös mummini ja äitini) sanoi viheltäjästä että "Hevosen perseeseen tuulee." Oli siis tapana paheksua vihellystä, niin ei ollut "samassa veneessä", eli paheellinen kuten viheltäjä.
-Jos mies vihelsi naiselle, saattoi nainen suojautuakseen huonolta maineelta sylkäistä.
-Jos joku seurassa viheltää, pitää taputtaa käsiä. Se ajaa vihellyksen houkuttelemat pahat henget pois.
Tästä tulee mieleen vain Akusticofobia, eli erilaisten äkillisten äänten, kuten kolahdusten, autontorvien tai vihellysten, pelko.
9) Atshii!
Erilaisiin ruumiintoimintoihin, haukotteluun, nikotukseen, kutinaan, väristyksiin ja sen sellaisiin on liitetty kaikenlaisia uskomuksia. Monet niistä käsittelevät kuitenkin aivastusta. Aivastus on yllättäväkin reaktio, eikä sitä oikein voi estää tulemasta. Ei siis liene mikään ihme että sitä on pidetty enteenä jostakin.
Aivastukseen ja haukotteluun, niin ihmisten kuin eläinten, liittyy suhteellisen samanlaisia uskomuksia. Aivastava kissa esim. povasi kylmeneviä säitä ja pakkasia, ja aivastava koira oli merkki noidan läsnäolosta.. Jos henkilö aivasti kesken puhumisen, tarkoitti se hänen puhuvan totta. Ihmisten aivastusenteistä kenties tunnetuin liittyy kuitenkin sieluun, tai pikemminkin sen menetykseen. Aivastettaessa (kuten haukoteltaessakin) yleensä laitetaan käsi suun eteen, kohteliaisuudesta, ajattelemme nykyään, vaikka eleellä on alkujaan yritetty estää sielua pakenemasta. Pahojen henkien ja jopa Paholaisen itsensä uskottiin kärkkyvän ihmisen sielua, ja näkymättöminä niiden sanottiin kutittavan ihmisen nenää jolloin tämä aivasti. Aivastuksen voimasta sielulinnun, tai sielunpään uskottiin revähtävän ulos kehosta suun kautta. Tästä kaistaleesta pahalaiset sitten saattoivat ottaa kiinni ja alkoivat kelata sielua pois ruumiista. Tämä estettiin sanomalla taikasana, joka pelästytti pahalaiset päästämään irti sielusta jolloin se pakeni takaisin turvaan kehon sisälle:
-Suomeksi sanotaan "Terveydeksi", jolla toivotetaan hyvinvointia aivastaneelle. Englannikielisissä maissa toivotus on "God bless you" tai pelkistetymmin vain "Bless you", eli "Siunausta". "God bless you" eli "Jumala siunatkoon sinua" on kristillistä perua, ja toivotuksella pyydetään jumalaa apuun karkottamaan sielunvihollinen. Saksassa sanotaan "Gesundheit".
-Aivastaja itse ei voinut toivottaa itselleen hyvinvointia, vaan jonkun toisen oli sanottava se hänelle, ja näin "loitsittava" pahalaiset pois. Jos kukaan ei toivottanut aivastaneelle "Bless you", saattoi aivastaja itse sanoa "Curses!" (="Kirottua") tai "Rats!" (kirjaimellisesti "rotat", puhekielessä "Hitot/Pahus").
-Aivastukselta pelastavana taikasanana tunnetaan myös suomalaisittain toivotus "Kuolemaksi". Niin hirtehiseltä kuin moiset toivotukset saattavat kuulostaakin, ne perustuvat käänteiseen vastamagiaan, jonka mukaan pahaa voi välttää varautumalla sen tapahtumiseen jolloin mitään todella pahaa ei tapahdukaan.
Kuten useimpiin postaukseni aiheisiin, myös aivastuksiin liitetään pari fobiaa: Achoofobia (yllätys yllätys), eli aivastusten pelko/Pelko siitä että joku läheisyydessä aivastaa. Toinen on Sternutafobia, eli potilas pelkää ettei voi aivastaa tai on kykenemätön aivastamaan :l
10) Varjoon suojaan
Moni tietää ettei sateenvarjoa pidä avata sisätiloissa koska se tuo huonoa onnea, ja sateenvarjon avaaja saa syyliä, uskottoman puolison, yleisiä ikävyyksiä, menettää rahansa tai naimaonnensa, ja voi odottaa jopa kuolemantapausta perheessä!
Nykyisiä, sateenvarjoon liittyviä uskomuksia ruotiaksemme lienee hyvä muistaa nykyisen sateenvarjon kantaisä; päivänvarjo, jota käytettiin alkujaan ylhäisöpiireissä suojaamaan herkkää hipiää auringolta. Sekä naiset että miehet käyttivät suojaavaa varjoa, jota oli helppo kantaa mukana. Päivänvarjoja koristeltiin kalliilla pitseillä ja helmillä, joten se oli myös statusesine joka parhaimmillaan symboloi omistajansa varakasta asemaa. Koska päivänvarjo oli pinnaltaan pyöreä, kuten aurinko, ei pahimmalta paahteelta suojautumisen katsottu olevan jumalolentojenkaan kannalta loukkaavaa. Onnen katsottiin siis hymyilevän auringonsymbolia kantavalle. Koska varjo oli tarkoitettu aurinkoon, olisi ollut turhaa, ja jopa pröystäävän loukkaavaa (auringossa pröystäily tuntui riittävän) käyttää sitä varjossa tai pilvisellä säällä. Sama kuin olisit pilkannut taivasta sanomalla "meillä on aurinkoa, onkos teillä?".
Sateenvarjo syrjäytti asusteena käytettävän, auringolta suojaa antavan päivänvarjon jo 1800-luvulla, mutta varjoa koskevat uskomukset ovat jääneet itämään ja sekoittuneet kaikille jo tuttuun sontikkaan :)
Sateenvarjoihin liittyy myös muita, vähemmän tunnettuja uskomuksia, jotka ovat ymmärrettävämpiä jos muistamme päivänvarjon ylevänä aurinkosymbolina. Jos sateenvarjo kaatui tai putosi käsistä, ei omistaja itse saanut nostaa sitä ylös. Tämän uskotaan tuovan huonoa onnea, sillä kyse on varjon loukkaamisesta. Ilmeisesti sateenvarjon jumalat ovat erityisen tiukkapipoisia? Tämä uskomus tunnetaan myös päinvastaisena: Lepytät huonon onnen parhaiten nostamalla itse varjosi.
Sade ja myrskyt olivat toisaalta myös epätoivottuja, ja luonteeltaan negatiivisia. Noitien ja kaikenlaisten pikkupirujen uskottiin lietsovan niitä ihmisten kiusaksi. Koska sateenvarjo suojasi ihmistä sateelta altistuen sateelle ihmisen puolesta, se näin ollen saattoi kerätä itseensä negatiivista energiaa, ja sitä piti aina säilyttää eteisessä, tms. "epähuoneissa" jotta tuo negatiivinen energia ei leviäisi asuintiloihin tai tartuttaisi siellä olevia ihmisiä. Nykyäänkin moni sateesta kotiinpalattuaan menee ensimmäiseksi kylpyhuoneeseen, ja avaa sateenvarjonsa suihkukaivon ylle kuivumaan ajattelematta sen kummemmin että se toisi mitenkään huonoa onnea. Olohuoneessa puolestaan harva tohtii varjoaan avata.
Lievimmässä muodossaan sateenvarjon avaaminen asuintiloissa siis tiesi sadetta. Sateenvarjon voiman saattoi myös tavallaan kääntää sitä itseään vastaan, ja paras suojakeino yllättävää sadetta vastaan onkin sateenvarjon ottaminen mukaan: Silloin sade ei takuulla yllätä ;)
..okei, se on nimeltään Umbraculumfobia, eli (sateen)varjon muotoisten esineiden pelko. Sadekammo on nimeltään Clausterfobia, ja varjokammo Umbrafobia :)
11) Tikapuita pitkin taivaaseen
Tikapuiden alittamista on pidetty aina vaarallisena tavalla tai toisella. Uskomus tikapuiden alittamisen tuomasta epäonnesta voi osaltaan liittyä numeron kolme arvostukseen. Seinää vasten seisovat, tai lattialla pönöttävät kulmatikapuuthan muodostavat kolmion.
Numerologisesti kolmonen on täydellinen alkuluku. Sen minkä ykkönen aloittaa, ja kakkonen täydellistää, kolmonen viimeistelee. Esim. kreikkalainen mytologia tunsi kolme kohtalotarta (menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus) jotka hallitsivat ihmisten elämänpolkua ja leikkasivat elämänlankoja. Onhan ihmisen elämäkin jaettavissa kolmeen osa-alueeseen; Lapsuus, aikuisuus ja vanhuus. Kolmosen symboloimaa täydellisyyttä voisi verrata ydinperheajatteluun minkä nykyäänkin vielä monissa yhteyksissä katsotaan "täydellistävän" ihmisen: Ihminen+Kumppani=Lapsi=Perhe. Kolmonen on inhimillinen luku, sydän, joka kuvaa myönteistä ajattelua, toisten huomioon ottamista ja lähimmäisenrakkautta.
Numero kolme täydellistyy itsellään numerossa 9 (3x3), joka symboloi elämää ja kolmosesta kehittyneenä ihmisyyttä, humaania ajattelua, ja sielua. Numeron kolme symboloitumana pidetään geometrista "Kolmio" -kuviota, joka on myös noitien kesken voimakas, maaginen symboli.
Kolmio symboloi paitsi kristinuskonnosta ja wiccasta tuttua pyhää kolminaisuutta, myös aikaa ja selvänäkökykyä. Egyptin pyramidit puolestaan olivat sivultaan kolmion muotoisia, muodostaen kartion joilla uskottiin olevan maagisia voimia ja yhteys jumaliin. Kolmion rikkominen häpäisi symbolin, ja toi tietenkin huonoa onnea.
Nykyään on tosin hyvä muistaa, että usein tikapuut merkitsevät että joku on siellä yläpäässä tekemässä töitä, eli huoleton alikulkija voi saada ylleen maaliroiskeita, tai pahimmassa tapauksessa koko ämpärin.
Tikapuihin liittyvä pelko on nimeltään Stepnofobia.
12) Älä katkaise ketjua!
Ketjukirje on kirje jossa k.o. kirje kehotetaan kopioimaan, ja lähettämään tietyn ajan sisällä eteenpäin niin ja niin monelle, tavallisimmin seitsemälle tai yhdeksälle henkilölle, ja jotain hyvää tapahtuu ketjun jatkajille tietyn ajan kuluttua. Mikäli vastaanottaja ei jatka ketjua, tapahtuu vastaavasti jotain pahaa. Ketjukirje on siis pahimmillaan epäonnen tuoja. Kirjeen varsinainen sisältö on yleensä verrattain merkityksetön, ja eteenpäin lähetettävä teksti saattaa olla yhtä hyvin runo, ajatelma tai toivotus, kuin vaikkapa lista kesään liittyvistä lempiasioista. Kirjeestä riippuen vastaanottajaa pyydetään myös lisäämään oma vaihtoehtonsa listalle. Ihmisiä houkutellaan jatkamaan ketjua mitä erilaisimmin tavoin. Luvataan ketjun jatkajalle onnenpotkua tai uhkaillaan epäonnella. On myös kirjeitä jotka suoranaisesti esittävät pyyntöjä tai asettavat velvoitteita vastaanottajalle; "Osta arpa", "Lahjoita rahaa hyväntekeväisyyteen", jne. Tästä syystä varsinainen rahankerjäys ketjukirjeiden avulla on useimmissa maissa (myös Suomessa), lailla kielletty.
Ihmiset ovat muodostaneet ketjuja jo vuosisatojen ajan, ja usein ketjua on mahdoton jäljittää sen alullepanijaan. Vanhin tunnetuin ketjukirje on vuodelta 1883, ja sisältää kristillisen rukouksen. Raamatunlauseita ja -rukouksia käytettiin erityisesti ensimmäisissä ketjukirjeissä, joissa ketjun jatkajan kerrottiin välttyvän, ajankuvalle ominaisesti vaikkapa nälänhädältä tai kulkutaudeilta. Rukouksen sisältäviä ketjukirjeitä kutsuttiin myös Taivaskirjeiksi, olihan sen tarkoitus olla viesti yliluonnolliselta olennolta (jumalalta tai enkeliltä). Näin ketjua oli myös välttämätön jatkaa ettei jumalainen taho pahastuisi. Ihmistä ei voitu pitää taivaskirjeen alullepanijana, sillä kristillisen uskon mukaan raamatun teksti on jumalan sana.
Myöhemmin uskonto jäi kirjeissä taka-alalle, ja sisällöstä tuli kirjavampaa, mikäli nyt niin voi ketjukirjeen yhteydessä sanoa. Kirjeessä ehkä kerrottiin milloin ketju on aloitettu ja kenenkä toimesta, ja montako vuotta se on jo kiertänyt maailmaa. Kirjeillä pyrittiin koputtamaan ihmisten omaatuntoa, vai haluaisitko juuri Sinä olla se ilonpilaajatiukkapipo joka katkaisee jo kolmekymmentä (!!!) vuotta jatkuneen ketjun? Ketjun iän "todistaa" usein myös kirjeen mukana oleva nimilista aikaisemmista ketjun jatkajista, ja johon sinunkin pitäisi lisätä nimesi lähettäessäsi kirjeen eteenpäin. Nimilista on harvoin aito ja siinä esiintyviä, yleensä olemattomia ihmisiä on mahdoton jäljittää. Ketjukirjeiden kehittyessä ihmisiä alettiin myös muistuttaa enemmän siitä epäonnesta tai vaarasta, joka väijyi ketjun katkaisijaa, ja kirjeen sisältönä saattoikin olla enää pelkkä varoittava tarina jostakusta onnettomasta, joka on kirjeen saatuaan katkaissut ketjun ja kuollut määräaikaan mennessä mitä epätodennäköisimmällä tavalla. Vähemmästäkin nousee karvat pystyyn, eikö? Kuka nyt haluaisi joutua kirjeen teilaamaksi?
Ketjukirje ei koskaan ole perillä, sillä se on aina matkalla jonnekin. Ketjukirjeet kiertävät maailmalla tänäkin päivänä, niiden muoto vain on muuttunut sähköisen viestinnän kehittyessä. Aktuaalin postiluukun sijaan ketjukirjeet kummittelevatkin lähinnä sähköpostissa, ja varsinaisten ketjujen sijaan kutsumme niitä vain yleisesti roskapostiksi. Nykyään on siis helpompi vastustaa kirjeen kutsua lähettää se eteenpäin. Klikkaat vain hiirellä ja se pirulainen katoaa koneeltasi sen sijaan, että pahaa enteilevä preivi loistaisi majakan tavoin saapuneiden postien pinossa työpöydälläsi. Toisaalta, etenkin hyvää onnea lupaavat tai hartaan rukouksen sisältäneet ketjukirjeet laitettiin usein kodissa talteen tuomaan onnea tulevaisuudelle, ja ehkä suojelemaan huonoa enteileviltä ketjukirjeiltä?
Koska taikausko elää ja voi hyvin vielä nykypäivänäkin, ketjukirje saa voimansa monia alitajuisesti vaivaavasta, "Entäs jos?"-pakkoajattelusta. Vaikkemme pelkääkään ketjun katkaisemisesta koituvia onnettomuuksia ja vakuuttelemme ettemme mitenkään usko moiseen hölynpölyyn, niin mitä harmia ketjun jatkamisesta muka on? Saatamme, kuin huomaamattamme, ajatella, että turha silti ottaa riskejä, kaiken varalta. Vaikkeivät maahiset veisikään ketjun katkaisijaa mukanaan, harva haluaa olla Se ilonpilaaja, varsinkaan maailmassa, jossa ilo revitään valitettavan usein juuri turhakkeista. Jos sitten vaikka rahanmenolla pelottelevan ketjukirjeen torjuttuasi saat seuraavana aamuna mätkyilmoituksen verokarhulta, on helppo syyttää katkaisemaasi kirjettä.. On helppo unohtaa, ettei onnettomuuksiin ketjukirjeitä tarvita, niitä tapahtuu aika ajoin, kuten onnenpotkujakin ;)
Läheisimmin ketjukirjeisiin voitaisiin yhdistää Epistolofobia; Kirjeiden kirjoittamisen pelko, ja Scriptofobia, julkisesti kirjoittamisen pelko. Myös Papyrofobia, eli paperikammo, ja Logofobia; Sanakammo tulevat tässä mieleen..
13) Paha Silmä
Paha silmä ei niinkään ole kouriintuntuva pelonkohde, vaan voima, jonka vahvatahtoinen, toisen onnea kadehtiva saattoi langettaa hyvinvoijan ylle silkkaa pahuuttaan, eli kateuden kiteytymä. Paha Silmä (eng. The Evil-eye) kuuluu mielestäni tämän ennelistan jatkoksi, toihan se epäonnea ja kurjuutta, vähän samaan tapaan kuin mikä muu onnen pilaaja tahansa. Mikäli menee kurjasti vaikket ole nähnyt karvaakaan mustasta kissasta, kävellyt tikapuiden ali tai avannut sontikkaa sisätiloissa, syyksi arveltiin usein pahaa silmää. Paras merkki olivat yleisistä epäonnenaiheuttajista poiketen fyysiset oireet, kuten erilaiset ihottumat, hiustenlähtö, kiputilat tai esimerkiksi lapsilla kierosilmäisyys tai änkytys. Erityisen alttiita sairastumaan Pahasta Silmästä olivatkin erityisesti lapset ja eläimet.
Paha silmä tarttui yleensä pahansuovan tai kateellisen ihmisen mulkaistessa tuikeasti, tai kirotessa toisen onnea. Pahalle silmälle saattoi altistua myös vaikeammin havaittavassa muodossa, kun kademieli verhottiin valheellisiin ylistyssanoihin ja tyhjiin kehuihin. Kademielinen ihminen kehui toisen hyvää toivoen samalla pilaavansa sen. Moni meistä sortuu samaan arkielämässään; "Olet todella kaunis/Olisinpa minäkin yhtä kaunis" -kehutaan esim. ystävää, jonka ukonäköä kehuja kadehtii, ja toivoo samalla kaikessa hiljaisuudessa että se "kaunis ystävä" saisi ihottumaa tai aknen tai kaatuisi naamalleen sepeliin.
Ennen wanhaan, varsinkin lapsien ja pienokaisten kehujille saatettiin sanoa "Paska kielees", jolloin vahinko ei tarttunut, jos toinen kateuttaan kehui vaikkapa lapsen kauneutta.
Pahaa silmää on lannistettu myös naisen väellä, jolloin esim. pyllistäminen on kumonnut toisen kadevoiman. Taikasanoja voitiin myös tehostaa sylkemällä päälle. Nykyäänkin, toisen kehuessa jotain omaamme (omaisuutta, lemmikkejä, ulkonäköä, lapsia, jne), vähättelemme usein että "eihän tuo niin ihmeellistä ole", tai "oi, tämä vanha riepuko?", tai "Enkä ole laihtunut", jne. On myös helppo uskoa pahaan silmään, jos uuden hankintasi ystävälle esiteltyäsi kaadutkin flunssan kourissa vuoteenomaksi. Sanoihan se ruoja äimistyneenä olevansa kateellinen.. ;(
Paha Silmä tunnetaan ympäri maailman eri muodoissa, ja siltä suojaamaan on kehittynyt aikojen saatossa konsti jos toinenkin. Tunnetuimpia ovat erilaiset symbolit ja amuletit, kuten Välimeren maissa myös turistirihkamassa koristekuviona käytetty sininen ympyrä (joskus musta), jonka sisässä maalitaulumaisesti on valkoinen ympyrä jossa vaaleansinimusta (joskus keltamusta) iiris. Tällainen silmää esittävä symboli on nimeltään Nazar Boncuğu, ja sen uskotaan suojelevan Pahaa Silmää vastaan sillä se tuijottaa takaisin. Amulettina Nazar voi siis olla myös korun osa, jolloin se valmistetaan yleensä lasista tai keramiikasta. On tavallista myös maalata silmäkuvio oven tai ikkunankarmiin pitämään paha poissa.
(Nazar-helmiamuletti. Yksityiskohta rannekorustani)
Lähi-idän maissa pahaa silmää torjutaan Fatiman Silmä -symbolilla, joka muistuttaa Hamsaa, eli Fatiman Kättä, paitsi kämmeneen on piirretty silmäkuvio. Alueittain Itä-Euroopassa pahaa silmää torjutaan nelisilmäisellä svastikalla (myötäpäivään osoittava, tasasivullaan seisova hakaristikuvio, jonka sakaroiden alle on kuhunkin piirretty piste). Myös Hoodoon piirissä tunnetaan erilaisia, ristin ja ympyrän yhdistelmiä, jotka torjuvat nimenomaan pahaa silmää. Egyptiläisen Horuksen silmän, eritoten oikeanpuoleisen; Auringon silmän uskotaan torjuvan pahaa silmää. Silmäkuvion lisäksi sinistä väriä pidetään voimakkaana suojana pahaa vastaan. Näin toimivat esim. siniset helmet, ympyräkuviot sun muut siniset amuletit. Yksi perinteinen, pahalta silmältä suojaava amuletti on ollut äidin neuloma sininen pussi, jonka sisällä on valkosipulinkynsi. Pahaa Silmää vastaan suojaavat myös neulat, piikit, sarvet tai kärjet. Punainen, hieman chilipippuria muistuttava sarviamuletti on myös tarkoitettu suojaamaan aivan erityisesti pahalta silmältä. Teräväkärkisen amuletin voima oli juuri kärjessä, joka saattoi "puhkaista" silmän. Ehkä perää on myös chilipippuri-ajatuksessa, kuka nyt haluaisi chiliä silmiinsä?
Viimeiseen sopii Scopofobia. Se on tuijotetuksi tulemisen pelko, joka nykyisin liittyy lähinnä sosiaalisiin pelkotiloihin, mutta jonka Sigmund Freud mainitsi aikoinaan luonnehtivan hyvin myös ihmisten taikauskoa ja pahan silmän pelkoa. Noitien, noituuden, ja noitumisen pelko puolestaan on nimeltään wiccafobia.
Onneksi olkoon?
Niinpä.. Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. Taikasanojen, -eleiden, ja -merkkien lisäksi tunnetuimmat epäonnelta suojaajat lienevät erilaiset amuletit tilanteen mukaan. Epäonnen kääntämisestä voi lukea lisää tekstistäni "Onnen Muuttajat ja Vakaajat". Amuleteista sun muista taikakaluista olenkin kertonut jo aikaisemmin, joten sen enempiä jauhamatta päätän postaukseni kysymykseen:
Onkos teillä taikauskoisia tapoja, tai uskomuksia? Oletko katkaissut ketjun tai joutunut mustan kissan yllättämäksi? Olisi myös mukava tietää huomenna, oliko Perjantai 13. teille mitenkään erityinen minkäänlaatuisen onnen suhteen :o
Näihin sanoihin, näihin tunnelmiin.. Kotonoita toivottaa taianomaista Perjantai kolmattatoista päivää kaikille lukijoilleen ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti