Kirjan ulkoasu on komea; Prameasti kullatut kirjaimet karmiininpunaisissa, koristelluissa kansissa. Kiiltävä kultaus tosin teki kuvaamisesta ihan pirun vaikeaa. Eli jos kuva näyttää oudolta, sorry, jouduin vähän photoshoppaamaan tuota tekstiä paremmin esiin:
Teos on jaettu aihealueittain kolmeen osioon, joista ensimmäisessä pohditaan noituuden ja noitien olemassa oloa, erilaisten taiantekojen mahdollisia seurauksia ja demonien vaikutusta. Toinen osa kertoo jo avoimemmin noidista, ja keskittyy sekä noitumisiin että paholaisenpalvontaan, mutta neuvoo myös apuja loitsimisen kohteeksi joutuneille poloisille. Kolmas, ja viimeinen osa keskittyy noitien tunnistamiseen, tutkimiseen ja tuomitsemiseen.
Jokaisen osan alusta löytyy sisällysluettelo, ja lopusta viiteluettelo.
Kolmannen osan lopussa on lisäksi Wolfgang Behringerin ja Günter Jerouschekin laatima, Noitavasaran lyhyt käännöshistoria.
*Valitettavasti wikipedialinkki tuohon G.Jerouschekin biografiaan löytyy vain saksankielisenä.
"Kaikki tapahtuu lihallisesta halusta, joka on heissä tyydyttämätön. -Kolme on kyltymätöntä, jne. ja neljäs, joka ei koskaan sano riittää!, nimittäin emännän nielu. Sen vuoksi heidän on touhuttava myös demonien kanssa, tyydyttääkseen halunsa. Paljon voitaisiin tässä esittää. Mutta ymmärtäväiselle näyttää riittävän ilmeiseltä, että ei ole mikään ihme, että taikojentekijäin kerettiläisyyteen langenneissa esiintyy enemmän naisia kuin miehiä. Tämän vuoksi on johdonmukaisinta, että tätä kerettiläisyyttä ei panna taikojentekijöiden vaan noitien merkkiin, jotta nimitys tapahtuisi tärkeämmän mukaan. Ja ylistetty olkoon Kaikkein Korkein, joka on miehisen sukupuolen varjellut niin suurelta häpeältä tähän päivään asti. Koska hän halusi meitä varten syntyä ja kärsiä, siksi hän on sitä myös suosiollinen."
*Teoksessa demoneista puhutaan paikoin demoneina, mutta heihin viitataan myös "taikojentekijöinä". Paikoin taikojentekijöillä tarkoitetaan teoksessa myös noitia, ja tämä voi paikoin aiheuttaa hämmennystä.
Yleinen harhaluulo vielä nykyäänkin on, että Noitavasaran julkaiseminen olisi aiheuttanut noitavainot. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Vaikka Noitavasara kuuluikin monen noitatuomarin lempilukemistoon, ei käsitys noidista, pahoista hengistä tai noituudella aiheutetusta pahasta ollut mitenkään uusi. Noitavasara vain kokosi ison kasan hajanaisia tietoja yksiin kansiin ja sitten sopivasti höysti juttua kansaan uppoavilla, mehukkailla yksityiskohdilla.
Teos ammentaakin sisältönsä pitkälti sekä aikansa rivikansan taikauskosta ja yleisistä ennakkoluuloista, kirkon omista näkemyksistä, kuin myös kirjoittajien itsensä asennoitumisesta aiheeseen. Kauhistuttavaa onkin, miten moni kiihkomielinen maailmanparantaja on aikoinaan ottanut teoksen sisällön todesta halutessaan pelastaa viattomat pirujen ja noitien kynsistä, kun pysähdytään ajattelemaan, millaiset seuraukset moisella on ollut. Monenko onnettoman matka päättyi teilipölkylle vain ja ainoastaan uskollisen ja taikauskoisen lukijakunnan ansiosta?
Vaikka kirjassa puhutaan melkein tasapuolisesti sekä mies- että naispuolisista noidista, pääosin noituuden syntiä ollaan kuitenkin kärkkäästi vierittämässä juuri naisten harteille. Heinrich Kramer jaksaa toistumiseen muistutella lukijaa, kuinka naissukupuoli on mieheen verraten heikompi, pahuuteen taipuvaisempi, riettaampi, tyhmempi, ja kaikilla muillakin tavoin alhaisempi. Paikoin tuntuukin, ettei kirjoittaja niinkään pyri kertomaan noituuden vaaroista, vaan pelkästään julistaa omaa sakramenttiaan maailman naisia vastaan. Mistä kirjoittajan sovinistinen katkeruus ja viha naissukupuolta kohtaan sitten onkaan lähtöisin, se on teoksen lehdillä käsinkosketeltavan todellista, eikä taatusti jää toimivilla aivoilla varustetulta lukijaltaan huomaamatta.
Lukiessa on myös hyvä ottaa huomioon, että alunperin Noitavasara suunnattiin oppaaksi sivistyneille oppineille eikä talonpojille, jotka tuskin lukea osasivat. Vaikka teksti on valtaosin vihamielistä, ja kiihkoilevaa, on se myös suurimmaksi osin akateemisen kuivakkaa ja "tieteeseen" verhoutuvaa jaarittelua. Toistuva jeesustelu ja kristinuskon nimissä paasaava hölynpöly ei myöskään tee lukuhetkestä mitenkään mukavampaa.
Kirjan sisältö kaikessa naurettavuudessaan on kuitenkin historiallisessa mielessä kiinnostava; Kuinka Tämä tai Tuo on tulkittu aikana jolloin tasa-arvoa ei tunnettu edes haavekuvissa, tai kuinka Tämä ja Tuo on käytännössä toteutettuna tuskin ollut yhtä toimivaa kuin ajatuksena. Paikoin teos siis itkettää, ja paikoin naurattaa. Hupilukemista Noitavasara ei kuitenkaan missään nimessä ole, vaikka historian yhtenä kuuluisimpana naistenvihaajana kunnostautunut Kramer paneekin kirjassa parastaan; Noitavasara on kokonaisuudessaan yksi suuri vihapuhe.
Tämän suomenkielisen laitoksen lopusta löytyy lisäksi muutamia liitteitä, kuten Wolfgang Behringerin ja Günter Jerouschekin tutkielma "Maailmankirjallisuuden turmiollisin kirja?", jossa tarkastellaan Noitavasaran historiaa, syntymää, ja noitavainoja yleensä.
Liittenä on myös sekalaisia asiakirjoja, lähteitä ja kirjallisuutta Noitavasaran tulkitsemiseen ja suomenkielisen laitoksen kääntäjän jälkisanat.
Kovakantinen, 463 sivua. Salakirjat-kustantamo 2014.
+Suomennoksessa on otettu huomioon alkuperäisen tekstin ajankuvalle tyypillinen, vanhahtava kirjoitusasu.
+Komea, vanhahtavan näköinen teos.
+Punottu kirjanmerkkinauha sivujen välissä on mukava yksityiskohta.
-Hankalankokoinen, kovista kansistaan huolimatta hankalahko käsitellä.
-Karmaisee tänäkin päivänä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti