perjantai 26. joulukuuta 2014

Sekalaisia Taikoja ja Konsteja Vuodenvaihteeseen

Uuden Vuoden taika-aika käsittää kaksi päivää ja yhden yön. Uudenvuoden aaton (31.12), sitä seuraavan Uudenvuoden yön (31.12-1.1), ja viimeiseksi Uudenvuoden Yötä seuraavan Uudenvuodenpäivän (1.1). Ennen wanhaan Uudenvuodenpäivä tunnettiin alueittain myös Uudenjoulunpäivänä. Kristilliseen sävyyn Uudenvuoden aatosta puhuttiin usein myös Sylvesterinä tai Sylvesterinpäivänä pyhän Sylvesterin mukaan.

Muistutan jälleen, etteivät vuotuisjuhlataiat ole perustaikoja kummempia, vaan tavallisia, perinteisiä tai talokeskeisiä juttuja aina tilanteeseen sopien. Vapun alla nostettiin hedelmällisyyttä, Juhannuksena keskityttiin lemmentaikoihin, ja Jouluna keskityttiin pääosin vaurauteen.
Vuodenvaihteessa kuulosteltiin enteitä kuten Kekrinä, mutta myös karkotettiin pahalaisia ja yritettiin vuoden varalle saada onnea varastoon, vaikka vilunkikonstein. Trullit olivat siis jälleen liikkeellä, kuten Juhannuksen tai Joulun korvilla.

Sää

-Alkavan vuoden säät on perinteisesti ennustettu Tammikuun kahdestatoista ensimmäisestä päivästä. Kylmää vai leudompaa, sataako vai ei, pilkistääkö aurinko..
-Vuodenvaihteen lumisade povasi Loppiaiselle pakkasta.
-Vuodenvaihteen kirkas tähtitaivas povaa hyvää satovuotta.
-Vuodenvaihteen pakkaset lupaavat halla-, ja katovuotta.
-Jos vuodenvaihde on sumuinen, tiesi se hallaa Heinäkuussa.
-Lauha vuodenvaihde povasi Helmikuulle pakkasia.
-Jos aurinko paistaa Uudenvuodenpäivänä, tulee hyvä ohrasato.
-Kirkas sää Uudenvuodenpäivänä povaa poutaa Juhannukseksi.
-Aamurusko Uudenvuodenpäivänä povaa runsaslumista talvea. Iltarusko puolestaan vähälumista.
-Tammikuun tasapäivät (eli leudot ilmat) Maaliskuussa muistetaan (eli pakkasta samoina päivänä).

Vauraus

-Uudenvuoden päivänä ei saanut siivota, tai ihmisestä tuli äksy ja onni ei viihtynyt talossa.
-Kun Uudenvuodenpäivän aamuna lakaisee tuvan ovelta huoneen perälle, ja sitten vaikka kihvelillä kantaa roskat ulos, pysyy onni talossa.
-Joka Uudenvuoden kirkosta ensin ehtii kotiinsa, saa se talo hyvän voi-onnen.
-Uudenvuoden yönä piti isännän ennen keskiyötä ottaa aitastaan joka lajia viljaa yksi kourallinen, ja sitten keskiyön lyönnillä heittää jyvät kattoon ja huutaa: "Kasvakoon viljani tänä vuonna noin korkealle!"
-Uudenvuodenyönä piti kurkistaa keskiyöllä kaivoon. Jos näki viljaa, tuli vauras vuosi.
-Aura nostettiin Uudenvuoden aattona pellon laitaan, ja Uudenvuoden päivänä katsottiin aamulla ikkunasta auraa. Jos nähtiin pirun, tms. mörön istuvan auralla, tuli katovuosi.
-Kierrä Uudenvuodenaattona peltosi sirppi olalla, niin tulee hyvä sato.
-Juhannuksena koristeina käytetyt lehvät ja vastat syötettiin Uudenvuodenpäivänä karjalle kerppuina ja toivotettiin eläimille hyvää Uutta Vuotta. Näin karja-onni säilyi talossa.
-Uudenvuodenaattona on isännän syötävä yhdeksän kertaa, niin talo pysyy vauraana ja tulee hyvä vilja-onni.
-Jos Uudenvuodentarjoilut loppuvat kesken, tietää se köyhyyttä taloon.
-Uudenvuodenyönä poltettiin ulkona pieniä tulia, jotta Halla ei veisi viljaa alkavana vuonna.

Trullaus

-Kun Uudenvuodenyönä menee toisen lampolaan, leikkaa lampailta otsakruunut, ja piilottaa ne amuletiksi kotiinsa tai omaan lampolaansa, saa hyvän lammasonnen.
-Kun Uudenvuodenyönä onnistuu naapurin parhaalta lehmältä leikkaamaan vähän karvoja utareista, ja ne piilottaa oman kirnun pohjiin, saa hyvän voi-onnen.
-Voi-onnen varasti naapurilta, jos hänen parhaasta lehmästään kävi leikkaamassa karvoja Uudenvuodenyönä, ja sitten leipoi ne kakkaraan, jonka syötti omalle lehmälle, mieluiten Uudenvuodenpäivänä.
-Kun Uudenvuoden aattoyönä käy vähän lypsämässä naapurin paraslypsyistä lehmää, ja keittää puuron siihen maitoon, ja syöttää sen sitten omalle lehmälleen Uudenvuodenyönä, toivottaen lehmälle hyvää Uutta Vuotta, saa naapurin voi-onnen.
-Jos onnistut Uutena Vuonna juhlien isännältä tai emännältä näpistämään kolikon, pidä se onnenrahana alkavana vuonna, niin saat raha-, ja pelionnea.
-Kun Uudenvuodenyönä ensin alasti lakaisi tuvasta rikat keskelle huonetta, ja vei ne sitten naapurin lammaskaukaloon, ruoan sekaan eläinten syömisiksi, katosi naapurista lammas-onni.
-Kun onnistui uudenvuodenyönä viemään vähän ruokaa toisen aitasta omaan aittaan, niin oma aitta pysyi täytenä koko vuoden.
 
Suojelus

-Ennen wanhaan on Vuodenvaihteen aikana, etenkin Uudenvuodenyönä, hakattu kattiloita ja yleisesti metelöity, ammuskeltu ilmaankin, jotta pahat henget pysyisivät kaukana. Nykyisin ilotulitusraketit ovat korvanneet kattilat, mutta kaikenlainen meteli on edelleen hyvä keino karkottaa kaikenlaisia piruja. Kokeile esim. kiliseviä ja heliseviä asusteita tai koruja.
-Kun navetan kynnyksen alle uudenvuodenaattoyönä laittaa kolme tippaa elohopeaa, eivät trullit pääse sisään tekemään pahojaan.
-Jos eläinsuojan oven päälle, sisäpuolelle, laittaa uudenvuodenaattoiltana kypsentämättömän perunan, ja se on aamulla pudonnut, niin trulli on käynyt eläinsuojassa.
-Eläinsuojan oven viereen laitettiin isompina juhlina luuta, jotta pahat noidat pysyivät poissa. Uskottiin, että luudan nähtyään noita kuvittelee kollegansa jo ehtineen apajille ja lähtee pois.
-Käytä Vuodenvaihteen yli kaikenlaisia kiliseviä koruja ja asusteita, joiden meteli karkottaa pahoja henkiä.
-Isot korvarenkaat suojelevat lentäviltä pahoilta hengiltä, jotka yrittävät päästä ihmiskehoon suojaan.
-Pidä Vuodenvaihteen yli mukanasi henkilökohtaista amulettia, jos sinulla sellainen on.
-Pahalaisia karkotettiin piirtämällä ristejä (+) ovien pihtipieliin Uudenvuoden aattona.

Rakkaus

-Naimaton henkilö saattoi  Uudenvuoden yönä juuri ennen keskiyötä sytyttää kynttilän. Kun vuosi vaihtuu, kynttilä sammutettiin, ja katsottiin, mihin suuntaan kynttilän sydän taipui. Siellä suunnassa oli tuleva puoliso.
-Jos Uudenvuoden yönä ennen nukkumaanmenoa syö yhdeksän suolaista muikkua, tulee tuleva puoliso tuomaan unessa vettä.
-Jos laittaa lusikan uudenvuodenyöksi tyynynsä alle, niin unessa näkyi tuleva puoliso.
-Uudenvuoden aattoiltana heitetään kenkä jalasta ulko-ovelle. Mihin suuntaan kärki osoittaa, siellä suunnassa on tuleva puoliso.
-Naimattomat tytöt näpistivät Uudenvuoden aterialta leipäkakut, ja sitten sikalassa yhtä aikaa tarjosivat niitä possulle. Jonka palan sika ensin söi, pääsi alkavana vuonna naimisiin.
-Uudenvuodenyönä naimattomat kävivät sikalassa kysymässä sialta, joko tulevana vuonna pääsi naimisiin. Jos sika mitenkään vastasi, pääsi kysyjä naimisiin.
-Uudenvuodenaamuna naimattomat kävivät naapurilta varastamassa sylyksen halkoja. Puut napattiin pinosta nopeasti umpimähkään, ja juostiin kotiin. Tuvassa puut sitten laskettiin. Jos oli parillisen määrän onnistunut nappaamaan, pääsi halkovaras naimisiin vuoden kuluessa.
-Jos naimaton halusi tietää, milloin pääsee naimisiin, piti ottaa juomalasi, kihlasormus (oma, tai mielellään jonkun samanverisen), ja pitkä hius (miel. omasta päästä. Jos hiuksesi ovat lyhyet, käytä hevosen häntäjouhta). Juomalasin pohjalle laskettiin vähän vettä (about 1/3 lasillista), ja sormus pujotettiin hiukseen. Sitten otettiin kiinni hiuksen molemmista päistä, ja sormus laskettiin juomalasiin niin, ettei se osunut veteen. Kun sormus alkoi heilua ja kilahteli lasin reunoihin, kilahduksista laskettiin kuinka monen vuoden päästä häät pidettäisiin. Jos ei halunnut köyhää puolisoa, ei myöskään kannattanut käyttää tyhjää lasia.
-Uudenvuodenyönä laitettiin märkä sukka vasempaan jalkaan ennen nukkumaanmenoa. Unessa sitten tuleva kulta tuli pusertamaan sukan kuivaksi. Aina parempi jos kastelit sukkasi tinanvaluvedessä.
-Uudenvuodenyönä laitetaan joku ihastukselta salaa otettu esine tai vaatekappale tyynyn alle, ja jos hän unessa saapuu noutamaan omaisuuttaan, hänellä on tunteita sinua kohtan, ja hän voi olla jopa tuleva puoliso (katso kuitenkin lemmenloitsuvaroitus).
-Pese kasvosi Uudenvuodenyönä ennen nukkumaanmenoa, mutta älä kuivaa niitä. Älä myöskään pesun jälkeen puhu kenellekään mitään, niin unessa tuleva puoliso tuo sinulle pyyhkeen.

Tuleva Sulhanen

-Jos sinkku Uudenvuodenaattona kuulee vettä kantaessaan koiran haukkuvan, tulee kosijamies haukun suunnasta.
-Uutena vuonna harrastettiin myös kynttiläpeilailua; Yksinäiseen huoneeseen laitettiin pöydälle pystyyn pöytäpeili, tms, ja sen molemmin puolin palamaan yksi valkea kynttilä. Keskiyön korvilla sitten katsottiin peilistä, josko se tuleva rakas näkyisi siellä (katso kuitenkin lemmenloitsuvaroitus).
-Jos tyttö on koko Uudenvuodenpäivän vaiti, ja laittaa ennen nukkumaanmenoa jonkin itselleen tärkeän esineen tyynynsä alle, näkee hän tulevan sulhasensa unessa.
-Uudenvuodenyönä naimaton tyttö käy koputtamassa poikineen lampaan karsinaan. Jos uuhi vastaa, pääsi rikkaisiin naimisiin. Jos karitsa vastasi, pääsi naimisiin köyhään taloon. Jos muut eläimet alkoivat mekastaa, oli tuleva mies hulttio. Jos lampaat pysyvät vaiti, ei tullut sulhasta sinä vuonna.
-Uudenvuoden aamuna piti naimattoman tytön mennä liiteriin tai halkopinolle, ja sieltä äkkiä, ajattelematta vaan napata puu käteen. Minkälainen puu, sellainen olisi tuleva sulhanen. Suora ja napakka kalikka merkitsi suoraselkäistä miestä. Vino tai kaareva taas kieroa miestä. Ohut puu enteili hoikkaa miestä, ja paksu lihavaa. Sileä, kaunispintainen puu enteili komeakasvoista miestä, kun taas rupuinen rumaa. Jäkäläinen tai naavainen puu kuvasi parrakasta miestä. Vankka, kova puu kertoi tulevan sulhon olevan kova työmies, ja jos puu oli laho, oli tuleva mies laiska ja sairaalloinen. Hyönteisten jäljet kielivät sulhon olevan rokonarpinen. Mikäli puut ovat sekalajisessa kasassa, lehtipuu kertoo tulevan miehen olevan nuoren, ja havupuu vanhan.
-Kun naimaton tyttö meni Uudenvuoden yönä alasti navettaan, ja alkoi lakaista lattiaa, näki tulevan sulhasensa.
-Kun tyttö laittaa Uudenvuodenaamuna sukkanauhat oven päälle, ja kun huoneeseen astuu ensin mieshenkilö, on tulevalla sulhasella sama etunimi kuin saapujalla. Jos ensimmäinen sisäänasuja on nainen, ovat tulevan sulhasen nimikirjaimet samat.
-Uudenvuodenaatona  naimattomat tytöt tekivät salaa sormustinkakkuja: Sekoitetaan yhteen yksi sormustimentäysi suolaa, toinen jauhoja, ja kolmas vettä. Seos vaivataan taikinaksi, muotoillaan kakkaraksi ja sitten paistetaan salassa missä mahdollista (mm. saunan uuni oli suosittu tässä). Ennen nukkumaanmenoa sormustinkakku syödään, ja unessa tuleva sulhanen tulee tuomaan vettä. Taika toimii vain jos kakun valmistamiselle ei ole ylimääräisiä kuulijoita tai näkijöitä.

Terveys

-Uudenvuoden Aattona saunottiin, mutta saunassa piti olla ääneti, tai ötökät kiusasivat kesällä.
-Jos Uudenvuodenpäivänä puhuu paljon niin kesällä lentää kärpäset suuhun (=kiusaavat).
-Jos Uudenvuoden aattona voitelee nenänsä, tai kasvonsa voilla, niin ei lopputalvena palele.
-Uudenvuoden aikana ei saa syödä paistettuja perunoita, ettei sairastu kesällä.
-Uuden tuvan hirret oli tehtävä Uudenvuodenpäivänä. Kaikki lastut sitten kerättiin ja poltettiin kannon päällä. Näin tuleva tupa välttyi syöpäläisiltä.
-Erilaisia silmävaivoja perannettiin hakemalla Uudenvuodenaamuna leipälapiolla lunta. Lumi sulatettiin pesuvadissa, ja sillä sitten pestiin silmät.
-Erilaisia ihosairauksia on myös hoidettu samoin kuin edellä.

Tulevaisuus

-Vala tinaa tai kokeile vahasta ennustamista. Muista valaa ensimmäinen tina haltijalle.
-Myös Kupin Kääntö sopii ennustusleikiksi Vuodenvaihteeseen.
-Jos teillä on musta lehmä, mene Uudenvuodenyönä navettaan kuuntelemaan tulevia sen korvasta. Pelätä ei kuitenkaan saa.
-Ennen wanhaan enteitä kuulosteltiin myös kiipeämällä, lähteestä riippuen, kerran tai kolmesti muutetun ladon, talon, saunan, jne. katolle yksin tai kaverin kanssa kuuntelemaan tulevia. Ensin rakennus kierrettiin raamattu/virsikirja/mustaraamattu/mustakirja, tms. kädessä 1-5 kertaa myötäpäivään (tai vastapäivään), ja sitten kiivettin katolle istumaan. Mikäli osallistujia oli enemmän kuin yksi, heidän piti istua selät vastakkain, eikä katolla istuja saanut äännähtääkään vaikka mitä näki. Vasta kun näyt lakkasivat, sai laskeutua katolta, ja piti mennä suoraan kotiin taakseen katsomatta.
-Tulevia on kuunneltu myös menemällä kolmen tien risteykseen Uudenvuoden aattona. Maahan piirrettiin heinähangolla tai leipälapiolla piiri, jonka sisään kuuntelijat settuivat selät vastakkain, niin ei heille tapahtunut mitään pahaa.
-Tuvan lattialle laitettiin leipäpaloja Uudenvuoden aattona. Jokaiselle palaselle nimettiin joku tapahtuma. Sitten tuotiin kukko tupaan, ja mitä palaa kukko ensin nokkaisi, sitä tapahtui tulevana vuonna. Nykyään voit kokeilla samaa lemmikinraksuilla, ja kissalla tai koiralla.
-Toinen vuotuisjuhliin juurtunut tapa on laskea kulhoon vettä, ja laittaa pohjalle vihkisormus (siis kertaalleen vihitty sormus). Valkea kynttilä sytytetään molemmin puolin, ja tulevia tapahtumia kurkisteltiin sormuksen silmästä. Jos olet jo naimisissa, käytä mieluiten jonkun toisen vihkisormusta, ei omaa.
-Uudenvuodenyönä, vähän ennen kello kahtatoista, otetaan musta lampaan talja ja leikkuuveitsi. Sitten mennään yksin saunaan, ja laitetaan veitsi poikittain suuhun, levitetään talja lauteille, ja istutaan sen päälle. Sitten odotetaan, ja kuullaan tulevia. Pelätä ei saanut.
-Uudenvuodenyönä mentiin naapuriin, ja salaa oven takaa kuunneltiin. Jos kuului ilakointia, tuli omasta tulevasta vuodesta riemukas. Jos itkettiin, tiesi se suruja itselle. Jos kuuli puhetta rahasta, tiesi se rikkautta, mutta vasarointi oli kuoleman enne.
-Ennen keskiyön kellonlyömää Uudenvuodenyönä otetaan peili, vihkisormus, ja hius oman kullan päästä, ja mennään ne mukana yksin kamariin. Peiliin katsoen sormus pujotetaan hiukseen, ja pidetään molemmista päistä kiinni niin, että sormus roikkuu hiuksessa. Keskiyöllä sormus alkaa keinua hiuksen varassa. Tästä keinunnasta voi laskea tulevat elinvuotensa, tai tulevat onnenvuotensa. Yksi keinahdus (suuntaan tai toiseen) vastaa aina yhtä vuotta.
-Uudenvuoden Aattona otettiin aterialta jääneet luut talteen. Uudenvuodenaamuna luut sitten vietiin eteiseen, tai ovensuuhun (koirille), ja kenen koira meni ensiksi niitä ottamaan, se kuoli vuoden kuluessa.
-Kun oli saunottu uutenavuonna, heitettiin vasta saunan katolle. Jos vastan tyvi osoitti kirkolle päin, kuoli heittäjä vuoden kuluessa.
-Uudenvuoden aattona ruoan jälkeen otetaan jokaista perheenjäsentä kohden yksi suolarae, ja asetetaan ne ikkunalaudalle. Kenen suolarae on seuraavaan aamuun sulanut tai kadonnut, kuolee tulevan vuoden kuluessa.
-Uutena vuonna on heitetty miesväen kesken saapasta. Saapas heitettiin ilmaan, ja jos saappaan terä osoitti talosta poispäin, lähti hän vuoden sisällä talosta.
-Jos vuodenvaihteessa työskentelee, riittää töitä koko vuodelle.
-Vuodenvaihteessa piti keskiyöksi pukeutua sellaiseksi, mitä haluaa tulevan vuoden tuovan/olevan, esim. työ-, juhla-, tai, urheiluvaatteisiin, tai pakata matkalaukku, ja sitten siinä valitussa asussa tai laukun kanssa mennä ulos, ja kiertää koti myötäpäivään keskiyöllä. Niin tulevana vuonna riitti joko töitä, juhlia, matkoja, tai vaikka energiaa kuntoilla.
-Kun laittaa Uudenvuodenyönä halon pään alle nukkumaan mennessä, näkee enneunia.
 
Sekalaista

-"Jos Juhannuksena, ja Kerran Kekrinä, niin uskaltaiskos Uutenavuonna"?
-Kengät kun oikein puhdistaa, rasvaa ja lankkaa vuodenvaihteen aatonaattona, niin ei tarvitse koko vuoteen hoitaa kenkiä.
-Jos rikot jotakin Uudenvuoden aikana, on se huono enne.
-Jos halusi hyväksi soittajaksi, piti mennä Uudenvuoden aattona saunaan soittamaan mieleisen instrumentin kanssa (tai ainakin yrittämään soittamista). Sitten tuli soittaja opettamaan.
-Joka Uudenvuoden Aattona ehti ensiksi saunaan ja kerkesi nakata löylyä kiukaalle, niin se ehti koko tulevan vuoden hoitaa työnsä ja tehtävänsä ennen muita.
-Joka Uudenvuoden aattona ehtii ensin kylpeä, pysyy virkkuna läpi vuoden.
-Vuodenvaihteen aikana ei saa kehrätä tai muuten villoja eikä lankoja käsitellä, tai tiesi huonoja aikoja.
-Kun vuosi vaihtuu keskiyöllä, se, joka ensiksi kirjoittaa uuden vuosiluvun paperille, pysyy seurueesta pirteimpänä koko vuoden.
-Jos Uudenvuoden aamuna nukkuu pitkään, on uninen koko vuoden. Uskomus tunnetaan myös päinvastaisena:
-Uudenvuoden aamuna ei saa nousta aikaisin ylös, tai tulee pitkäveteinen vuosi.
-Jos vuoden ensimmäisenä päivänä tulee vieraita, tuo hyvää onnea talolle jos kynnyksen yli astuja on miespuolinen. Onni on sitä suurempi mitä kookkaampi hän on. Jos ensimmäinen vierailija on naispuolinen, tiesi se epäonnea, ja sitä suurempaa, mitä vanhempi hän oli.
-Uudenvuoden päivänä pitää keretä hoitaa mahdollisimman monta asiaa, ja käydä monessa paikassa, jotta pysyisi virkkuna ja aikaansaavana myös tulevan vuoden.
-Lapsia ei saanut torua eikä kurittaa Uudenvuoden päivänä, niin niistä tuli hyvätapaisia.

*Vuodenvaihteen wanhat taiat sopivat viihdykkeeksi vaikka illanistujaisiin ;)

Ei kommentteja: