Mätäkuu

Mätäkuu on loppukesään, Heinä-Elokuun väliin sijoittuva, about kuukauden pituinen ajanjakso, johon on aina suhtauduttu epäillen, ja johon on yhdistetty kaíkenlaisia ikävähköjä uskomuksia.

Mätäkuu sijoittuu ajalle 23. heinäkuuta - 23. elokuuta, auringon ollessa Leijonan merkissä, ja sitä yleisesti pidetään kesän kuumimpana aikana. Uskomuksessa on perää, sillä suurimmat kesähelteet koetaan usein juuri loppukesällä. Suomessa Mätäkuu aloittaa itsensä yleisesti vieroksutulla Akkain Viikolla, Olgan nimipäivänä. Akkain Viikolla Olgaa karsastettiinkin juuri mainitusta syystä.
Suomen almanakoista löytyi merkintä Mätäkuun alkamisesta ja loppumisesta vuosikymmeniä, kunnes se vuonna 1996 päätettiin jättää pois, eikä Mätäkuuta enää juuri noteerata kalentereissa, vaikka kenties syytä olisi..

Vaikka näin suomalaisittain voisi olla helppoa ajatella Mätäkuun olevan kotimainen juttu, se kuitenkin tunnetaan myös muissa Pohjoismaissa. Alkujaan Mätäkuu on lähtöisin muinaisesta Mesopotamiasta, jossa kyseinen ajanjakso tunnettiin kesän helteisimpänä aikana, ja kyseistä aikaa kutsuttiin "Koirapäiviksi". Hauska nimi juontuu Canis Majorin, eli Ison koiran, tähtikuvion kirkkaimmasta tähdestä, Siriuksesta, eli Koirantähdestä. Koirapäivät tarkoittivat aikaa, jolloin Sirius näkyi paikallisella yötaivaalla. Myös muinaisessa Egyptissä Koirapäivät olivat tärkeät, sillä Niilin tulvat ajoittuivat vuosittain k.o. ajanjaksoon.

Canis Major on yksi yötaivaan kuuluisimpia tähtiä, jonka tarina sivuaa Orionin tarua. Muinaisen kreikan tarusto kertoo Orion-nimisestä metsästäjästä, jolla oli apunaan kaksi taitavaa metsästyskoiraa, isompi ja pienempi. Koirien koolla viitataan tarustossa myös koirien väliseen hierarkiaan, ison koiran ollessa johtava, ja arvojärjestyksessä tärkeämpi kuin pienempi kumppaninsa. Orion itse taas oli jättiläinen, jonka kerrotaan olleen maailman paras metsämies. Orionin elämästä ja kuolemasta on useita erilaisia tarinoita, mutta hänen kerrotaan olleen kuollessaan metsästäjäjumalatar Artemiin palveluksessa, jonka johdosta hän kuoltuaan pääsi tähtikuvioksi taivaalle. Orionin kuoltua isompi koira, Canis Major, etsi epätoivoisesti isäntäänsä, ja liikuttuneena eläimen surusta Artemis nosti myös koiran tähtikuvioksi taivaalle. Myös pienempi koira, Canis Minor, pääsi isäntänsä mukaan tähtikuvioiksi. Tähtikuvio Iso koira löytyy taivaalta Orionin vierestä, kun taas Pieni koira Kaksosten tähtikuvion vierestä, eli sillä on isäntäänsä yksi merkki väliä.

Roden Eller Rådden ?

Useimmissa kyseisen ajanjakson tuntevissa maissa puhutaan siis koirapäivistä tai koirakuusta, kun taas Suomessa puhumme "Mätäkuusta". Miksi?
Mätäkuun nimi tulee meille aika suoraan ruotsin kielen termistä "rötmånad" tai "rötdagar", eli "Mätäkuu" tai "Mätäpäivät". Nimien pohjana on todennäköisimmin anglosaksinen "Rodendage", joka kääntyi Saksassa muotoon Rodenmonad, tarkoittaen koirakuun sijaan kaskeamiskuuta, eli aikaa jolloin puut on hakattu ja pellot kaskettu. Tähän on pohjoismaalaisittain sekoittunut todennäköisemmin tanskankielen "mätää" tarkoittava sana (rådden), jolloin Saksan Rodenmonad on taipunut muotoon Råddenmåned, eli Mätäkuu. Kieliopillisesti kun Koirapäivät olisi esim. tanskaksi Hundedagene. Vertailun vuoksi, englanninkielisissä maissa mätäkuu tunnetaan autenttisemmin nimellä "Dog days", eli "Koirapäivät".

Mätäkuu on siis meillä Suomessakin kielellisesti omaksuttu mätäisenä kuuna, ja moni meistä lienee edes jossain vaiheessa kuullut, ja kenties uskoo itsekin, etteivät esim. haavat parane Mätäkuussa, tai ne märkänevät, samoin kuin ruumiit, lihat, kalat, maitotuotteet ja ruoat pilaantuvat nopeammin kuin tavallisesti. Totta toinen puoli, Mätäkuu itsessään ei ole sen saastaisempi kuin muukaan kesä. Totuus on, että loppukesä, johon Mätäkuukin sijoittuu, on tunnetusti aina kesän kuumin jakso, ja bakteerit rakastavat lämpöä. Hellekautena kuin hellekautena kaikki huonosti puhdistetut ja suojatut, tai muuten vaatteiden hautomat haavaumat varmasti tarjoavat muhevan kasvualustan kaikenlaisille pöpöille. Nykyisinkin esim. tatuoinnin tai lävistyksen ottamista lykätään usein Mätäkuun yli.
Mätäkuun helteet ovat myös hankalia meille pohjoisen asukkaille, sillä emme ole tottuneet moisiin lämpötiloihin valtaosan vuodesta ollessa kevyemmillä ilmoilla varustettu.

Mätä Mätäkuu

Mätäkuuta pidettiin siis paitsi hyvin helteisenä, myös erittäin negatiivisena eli huonona minkään asian aloittamiseen tai tekemiseen. Tämä koski niin koti-, kuin pihatöitä, käsitöitä, ammattiasioita, ruoan hankkimiseen liitettyjä asioita, ja oikeastaan mitä tahansa tekemistä tai uuden aloittamista. Mätäkuussa ei kaadettu puita, teurastettu eläimiä, vedetty hampaita, kirnuttu voita tai leivottu leipää. Mätäkuussa pyydystetyn riistan uskottiin aiheuttavan ruokamyrkytyksen, tai pyydettyjen kalojen sisäloisia. Kaikki kylvetty, kirnuttu, tai varastoitu pilaantui. Mätäkuussa ei myöskään suoritettu mitään leikkauksia / ihon rikkomista vaativia lääkinnällisiä operaatioita; hampaita ei poistettu, paiseita ei puhkottu, eikä edes rokotuksia annettu. Mätäkuussa hakatut halot lahosivat liiteriin ja kaikki rakennettu otti hometta tai sai lahovaurioita.
Kaiken Mätäkuussa tehdyn siis uskottiin pilaantuvan, mätänevän, tai muuttuvan muuten vain ikäväksi ka käyttökelvottomaksi, ja kostautuvan myöhemmin, ja myös käärmeiden, sammakoiden ja kaikenlaisten syöpäläisten uskottiin ilmaantuvan ihmisten kiusaksi juuri Mätäkuussa.

Mätäkuun kirous ei rajoittunut pelkästään ihmisten jokapäiväisiin arkiaskareisiin, vaan jopa mätäkuun alla solmittujen ihmissuhteiden uskottiin kariutuvan alkutekijöihinsä; Mätäkuun kihlausten sanottiin purkautuvan, avioliittojen epäonnistuvan, ja lupausten vettyvän. Keskenmenojen riski yleistyi tietenkin Mätäkuussa, ja silloin synnyttäneillä uskottiin tietenkin olevan suurempi riski verenvuotoon, tulehduksiin ja muihin sen sellaisiin synnytyksen jälkeisiin komplikaatioihin kuin muina aikoina, niin eläimillä kuin ihmisillä. Kuukautisetkin olivat pelätyt Mätäkuussa, silloin pelättiin paitsi tulehduksia, myös lapsettomuutta. Pahimmassa tapauksessa neito saattoi jäädä vanhaksi piiaksi, jos hänen uskottiin olevan Mätäkuun kuukautisten johdosta hedelmätön..

Koska ruokien kylmäsäilytys oli aikoinaan nykyistä hankalampaa, monet ruoka-aineet todella olivat vaarassa pilaantua Mätäkuun helteissä herkemmin ennen wanhaan kuin nykyisin. Tosin, jos unohdat kesällä vaikka ruokakattilan huoneenlämpöön, on se taatusti aamulla pilalla.
Pilaantuvien ruoka-aineiden tarjotessa lisää kasvualustaa bakteereille ja pöpöille, pääsivät kaikenlaiset vatsa-, ja suolistosairaudet kuten ripuli ja mahakatarri tietysti yleistymään helposti juuri Mätäkuussa, kun ihmiset söivät kuumassa säässä pilaantunutta ruokaa.

Pöpöjen leviäminen alkaa oikeammin jo Akkain Viikolla, jolloin sateet ovat omiaan huuhtomaan, varsinkin maatiloilla, tunkioista ja käymälöistä bakteereita vesipaikkoihin, kuten kaivoihin, ja rannan tuntumassa uimaveteen. Sateen jälkeiset helteet taas tekevät kaikista vesipaikoista pöpöjen kasvualustoja luonnollisesti, ja ihmiselle epäterveellinen bakteeriviljelmä on valmis muutamassa päivässä. Vedestä bakteerit pääsevät edelleen maaperään, josta ne helteen kuivatettua maan ja ilman pölyävät helposti myös hengitysilmaamme. Lisäksi sadeveden ansiosta lisääntyvät hyönteiset, kuten kärpäset ja paarmat levittävät kärkkäästi tahoillaan erilaisia taudinaiheuttajia, joiden seuraukset olivat ennen wanhaan omiaan tukemaan yleistä käsitystä Mätäkuusta täytenä paskana. Voidaan siis sanoa, että tavallaan tuo Koirakuun käännöskukkanen on Suomen oloihin hyvin osuva, ellei jopa alkuperäistä parempi.

Mitään Hyvää?

Mätäkuun uskottua pilaamisvoimaa osattiin myös tietyissä yhteyksissä käyttää sitä itseään vastaan. Uskottiin, että jos esim. peltoa vaivaavaa pajukkoa, ohdakkeita, savi-, tai tervaheinää tai muuta vastaavaa kasvustoa vähän näön vuoksi trimmaa tai harventaa Mätäkuussa, niin se tuhoutuu täysin syksyyn mennessä. Peltoja ja kasvimaita oli myös hyvä kääntää Mätäkuussa, sillä siten maa pysyi kuohkeana.
Ihmissuhteiden saralla Mätäkuussa tehty ero oli lopullinen ja helppo, sillä vanha suola alkanut enää janottaa. Koska Mätäkuussa leikatut kynnet kasvoivat uskomuksen mukaan nopeammin, ja hiukset hitaammin, saattoi pitkät kynnet haluava leikata niitä Mätäkuussa, samoin kuin hiukset lyhyenä pitävä leikkasi hiuksiaan.

Useimpien vuoden tärkeiden ajankohtien tavoin myös Mätäkuu on ollut suosittua aikaa ennustella loppu/tulevan vuoden sääilmiöitä. Etenkin tulevan talven luonnetta on tarkkailtu Mätäkuussa. Jos lehdet alkoivat irrota puista ennen Mätäkuuta, uskottiin talvesta tulevan todella leuto, ja että se kostautui sitten keväämmällä pahemmin. Jos lehdet alkoivat lähteä Mätäkuun aikana, ennustettiin siitä märkää Maaliskuuta.

Moni muistaa varmaan myös jossain elämänsä vaiheessa kuulleensa termin "Mätäkuun juttu". Tämä ei kuitenkaan tarkoita ihan Aprillipäivän veroista puijaamista, vaan kaikkia erinäisiä turhia, epämääräisiä ja vähäarvoisia uutisia, joita uutisoidaan pelkästä uutisoinnin tarpeesta, kun kesän kuumimpana aikana helteen puuduttamat aivot eivät parempaankaan pysty. Mätäkuussa lehtien pääotsakkeet voivat siis kääntää pään useammin kuin kerran kun pääuutisena koreilee jotakin turhaa ja puolivillaista.

Uskomuksia:

-Koirien uskottiin olevan levottomampia koirapäivien aikana.
-Jos mätäkuu alkaa poudalla, tulee kuuma mätäkuu. Jos sateella, niin kylmä ja sateinen mätäkuu.
-Monivuotisia kasveja ei saa istuttaa mätäkuussa, tai ne eivät menesty.
-Tarvepuut on hyvä hakata mätäkuussa, etteivät halkeile.
-Mätäkuussa leivottu leipä homehtuu.
-Tulehdusriski on suurin mätäkuussa.
-Kaikenlaisia kirurgisia operaatioita, niin ihmisille kuin eläimille on vältetty mätäkuussa, ettei tule komplikaatioita.
-Mätäkuussa solmitut avioliitot eivät kestä.
-Mätäkuussa naimisiin menneiden parejen lapsista tulee mielenvikaisia.
-Mätäkuussa siitetyistä tai syntyneistä lapsista tulee hidasälyisiä, tai muuten vähän epänormaaleja.

Ukon Pyhä ja Jaakonpäivä

Akkain Viikkoa (18-24.7) seurasi Ukon Pyhä, 25.Heinäkuuta. Päivä tunnettiin aikoinaan myös Ukon päivänä, tai Ukkosen Päivänä, ja se oli nimensä mukaan pyhitetty Ukko Ylijumalalle. Ukon pyhä oli Ukon Juhlan, eli Juhannuksen, jälkeen toinen Ylijumalalle pyhitetty päivä, jolloin juhlittiin heinäntekoa ja sadonkorjuun alkua. Ukon Pyhänä ei kuitenkaan tehty minkäänlaisia töitä, vaan elettiin kiireettä ja rentouduttiin, eikä esim. Ukon Vakkoja juotu kuten Juhannuksena.
Koska Ukko hallitsi sekä sadetta että ukkosta, häntä lepyteltiin pyhäpäivänään ja kunnioitettiin mm. erilaisin ruokauhrein, ettei sadonkorjuun aikaan sitten olisi mitään vahinkoa koitunut eloviljalle.
Ukon pyhänä ei myöskään turhia metelöity, sillä kovien äänien uskottiin houkuttelevan ukkosta.

Ukko, eli Ukko Ylijumala, tai Ukko Ylinen Luoja, on muinaissuomalainen Ukkosen/Taivaan/Ylisen, jumala, joka hallitsi myös säätä, ja siten aasinsiltaa pitkin myös vuoden satoa. Ukko oli kunnioitetuin suomalaisista jumalolennoista, ja hänen asuinsijansa olivat monien muiden jumaluuksien tavoin Ylisessä, missä hän hallitsi vaimonsa Raunan, Reinin, Röönän eli Raunin, kanssa, joka puolestaan hallitsi tuulia ja poutapilviä. Kun jumalpari riiteli keskenään tai oli muuten vain huonolla tuulella, antoi taivas vettä, ukkosta ja salamoita. Ei ukkosta siis suotta ole kutsuttu "Ukonilmaksi".

Ukko nimenä tarkoitti "Vanhaa miestä", ja muiden voimahahmojen tavoin, myös Ukon nimen mainitsemista ääneen vältettiin. Siksi Ukolla oli myös muita nimiä, kuten Äijä, ja Mies, sekä Salamaa, eli Ukonvasamaa, tarkoittava Pitkäinen, josta myös nykysuomalainen sukunimi "Pitkänen" juontuu.
Ukkoon on viitattu myös nimellä Perkele, vaikka nimitys tulee latvialaisen Ukkosenjumala Perkunaan nimestä, eli on tavallaan Suomen oloissa virheellinen.

Ukon Pyhä - Viljan Pyhä

Ukko oli tunnetuin muinaisista, suomalaisista jumalista, mutta häntä muistettiin yleensä juuri kasvukauden ollessa parhaimmillaan, sillä eihän nyt Ylijumalaa sopinut ympäri vuotta häiritä.
Siinä missä ukonilman katsottiin johtuvan Ukon tuittuilusta, suuttumisesta, tai raivosta, Ukon päivän sateita pidettiin sen sijaan suotuisana enteenä, ja niitä jopa toivottiin, olihan sateeseen päättynyt Ukon juhla varma merkki siitä että Ukko piti juhlistaan, ja sateen muodossa siunasi ja kasteli toivotun viljan. Ukon päivän sateiden uskottiin myös merkitsevän suotuisia ilmoja viljelyksille ja siten hyvää satoa.

Ylisen Ukon "maallisempia" vastineita satoasioissa olivat keväinen vilja-, ja kylvöjumala Sämpsä Pellervoinen, ja syksyn olut-, ja satojumala Pellon Pekko, jotka useissa yhteydessä samaistettiin yhdeksi ja samaksi olennoksi. Voikin toki olla että sekä Pekko ja Sämpsä ovat molemmat kaksi eri ilmentymää yhdestä jumalolennosta, etenkin, kun molempia tunnuttiin juhlittavan satojuhla Kekrinä, jonka nimi kuuluu juontuvan suomalais-ugrilaisesta/baltialaisesta Kekri/Kökri -jumaluuden nimestä.. Joka tapauksessa, heidät molemmat tunnettiin hyväntahtoisina olentoina, ja satoasioissa heihin otettiin yhteys ennemmin kuin kiivaudestaakin tunnettuun Ukkoon.

Ukkoa muistettiin siis vain suurinpina kesäjuhlina, kuten Juhannuksena ja k.o. jumaluuden nimikkopäivänä. Nykyisinkin lähinnä Yliseen päin kallistuneiden kannattaa parhaiten lähestyä Ukkoa, sillä heitä siellä yleensä parhaiten kuunnellaan.

Huoneen Ukko

Ennen wanhaan Ukonpyhä nähtiin kansan parissa paikoin myös eräänlaisena "miesten päivänä", tulihan se juuri Akkain viikon jälkeen. Koska miestä ennen wanhaan myös pidettiin "perheen päänä", ei ollut kaukaa haettua että etenkin perheelliset ja ukkomiehet pääsivät suurimman jumalan juhlana vähän röyhistämään rintaansa.
Ajatus ei mielestäni ole tänäkään päivänä hullumpi, onhan Ukonpäivää lisäksi vietetty pidempään kuin Kansainvälistä Miestenpäivää (19.11). Eli mikäli se oma ukko on ollut Akkain viikolla huomaavainen, voi sitä sitten Ukon pyhänä hemmotella vaikkapa pullakaffeilla ;)

Ukon Pyhään, ja Ukolle sopivia kasveja ovat mm. Tammi, Mänty, Ruis, Ohra, Peruna, Härkäpapu, Mustajuuri, Lanttu, Nokkonen, Ukontulikukka ja Ukonputki. Ukolle sopii myös Ukonsieni, joka aloittaa kasvukautensa Heinäkuun lopusta, ja jatkuu syyskyyn loppuun, sateet ja lämpötilat tietenkin huomioon ottaen.
Mausteiksi sopivat esim. Mustapippuri, Pomeranssi, Sinappi ja Suola.
Päivään sopivat myös maanläheiset keltaiset, harmaat ja ruskeat sävyt, sekä taivaansininen.
Ylijumalle sopivia kiviä ovat sulanut Lasi, salaman iskusta syntynyt Fulguriitti eli Ukonvaaja, Piikivi, Punainen graniitti, Harmaa ja ruskea akaatti, sekä Maitokvartsi, joka myös Ukonkivenä tunnetaan. Ylijumalan symboleja ovat tietenkin salama, ja Thorin vasaraa muistuttava Ukon kirves.
Muistakaa myös, että leppäkerttu, eli jumalan lehmä, on Ylijumalan lemmikki; Ukolle pyhitetty ötökkä, eikä sen tappaminen (ainakaan Ukon Pyhänä) ole hyvä ajatus. Jos leppäkerttu taas itse lentää kädellesi, on se erityisen hyvä enne ;)

Puuhia Ukonpäivälle:

-Kastele kukat
-Teroita viikate tai puukko, tai vaikka keittiöveitset
-Kohota malja Ukolle
-Pirskota pellolle/kylvökselle, tai vaikka kasvimaallesi, olutta Ukon kunniaksi
-Laita jotain viljaruokaa, keitä vaikka puuroa tai leivo leipää
-Aloita neuletyö tai parsi rakkaasi sukat
-Keitä miehellesi (eli omalle ukolle) pullakahvit, tai tarjoile aamupala vuoteeseen
-Käy uimassa
-Kiillota sormukset
-Leivo tai osta pullapitko
-Tee/askaroi jotain viljaan/satoon liittyvää

Jaakonpäivä

Uudemmassa folkloressa vanha Ukonpäivä tunnetaan myös Jaakon Päivänä eli Jaakonpäivänä, eli Jaakopinpäivänä, sillä silloin juhlivat nimipäiviään Jaakko, Jaakob, Jaakoppi ja Jimi. Jaakonpäivä on saanut nimensä keskiaikaisesta apostolista, Jaakob-, eli kansan suussa "Jaakko"-vanhemmasta, joka kuvattiin usein ajankuvaan poikkeuksellisesti hattu päässä. Jaakko-apostolin päähine oli hieman pipo-myssymäinen, ja sen lierissä on koristeena simpukankuori. Paikoin Jaakko tunnettiinkin paitsi Jaakoppina, myös Töröhattuna tai Leveälakkina. Jaakko-apostoli on kuvissaan kollegoidensa tavoin apeahkon-, tai hieman surumielisen näköinen, kevyesti parrakas mieshahmo.

Päivänä Jaakko ei ollut mitenkään erityisen pidetty, sillä sen katsottiin tuovan muassaan paljon huonoja enteitä, ja lopettavan paljon kesän ilakointia. Jaakonpäivästä uimarantakausi virallisesti päättyi, kun "Jaakko heitti kylmän kiven veteen", mutta samalla myös alkoi kauran kasvukausi. Koska monet kasvikset ja juurekset kypsyivät Jaakkoon, myös erinäisiä vihannesvarkaita tarkkailtiin Jaakonpäivästä alkaen, koska sato oli parhaimmillaan. Pohjois-Suomessa Jaakkona tarkkailtiin hallaa, ja moni talous pelkäsi Jaakon sateita, joka pilasi sadon. Sanottiin: "Jos Jaakkona sataa, saadaan pettua". Edellinen siis nykysuomella tarkoittaa, että Jaakon sateet tappoivat viljan.

Kaikesta huolimatta, kristityssä perinteessä Jaakko mainitaan viljan suojeluspyhimykseksi, eli uuden kirkon tuoma uusi, palvottava hahmo peri päiväänsä jotain wanhasta Ylijumalan päivästä. Puhumattakaan, että kristin mytologian mukaan Jaakko mainitaan kastaja-Johanneksen veljeksi, ja tarinoissa Jeesuksen (kristinuskon vapahtaja) kerrotaan käyttäneen heistä yhteisnimitystä "ukkosen pojat". Pyhä Jaakko ei kirkosta huolimatta kuitenkaan koskaan syrjäyttänyt Ukkoa, vaan enimmäkseen Jaakonpäivää on pidetty tärkeänä ainoastaan loppuvuoden sääenteiden tulkinnassa:

-Jaakko heittää kylmän kiven veteen, eli vedet alkoivat Jaakkona viilentyä syksyä kohden.
-Jaakon halla, Pertun halla (24.8).
-Millaista säätä Jaakkona, sitä on Lauriin (10.8) asti.
-Kylmä Jaakonpäivä povaa Kylmää Joulua.
-Helteinen Jaakko povaa Kuumaa ja kuivaa syksyä.
-Paarmat eivät ole enää Jaakon jälkeen syönnillään.
-Jos käki kukkuu Jaakon jälkeen, tulee huono vuosi ja pitkä kevät.
-Jos nauris on Jaakkona naatillaan, tulee hyvä naurisvuosi.
-Jos Jaakkona sataa, tulee musta Joulu.
-Jos Jaakkona sataa, sataa seitsemen viikkoa.

*Sivuhuomautuksena mainittakoon, että "Ukko" etunimenä, eli varsinainen Ukon nimipäivä puolestaan löytyy kalenterista 4. Huhtikuuta, ja k.o. nimi juontuu juurikin samaisen Ylijumalan nimestä.

Akkain Viikko

Akkain Viikko, eli Akkojen Viikko, eli Naisten Viikko, eli Ämmäviikko, eli Ämmäin Viikko on suomalaisessa kalenterissa Heinäkuulle sijoittuva, seitsemän päivän mittainen ajanjakso, jolloin kalenterista nimipäivien kohdalta löytyy pelkkiä naisten nimiä.
Akkain Viikkoon on yhdistetty ennen wanhaan monia, humoristisia tapoja ja uskomuksia, joista osaan on suhtauduttu hyvinkin vakavasti, ajoittuihan se yleensä juuri heinänteon korville.

Nimekkäät Naiset

Akkain Viikko löytyy siis kalenterista ajalta 18-24 Heinäkuuta. Silloin juhlivat monet naiset ja tytöt:

18.7- Fredrika, Riikka.
19.7- Saara, Sara, Sari, Sarita, Salli, ja Salla.
20.7- Maarit, Maaret, Marketta, Margareeta, Reetta, ja Reeta.
21.7- Hanna, Hannele, Hanne, Johanna, Jenni, Jenna, Jonna, ja Joanna.
22.7- Matleena, Mataleena, Magdaleena, Leena, Leeni, Lenita.
23.7- Olga, Oili.
24.7- Kristiina, Krista, Kirsi, Kirsti, Kiia, Tiina, ja Tinja.

Akkain Viikon juuret voidaan jäljittää keskiajalle, jolloin samalla viikolla juhlittiin kahden pyhimyksen, Pyhän Maria Magdalenan (22.7) ja Neitsyt-Kristinan (24.7) merkkipäivää. Patriarkaatisessa kirkkojärjestyksessä tämä tietenkin herätti huomiota, kun yhdellä viikolla vietettiin kaksi kertaa messua pyhän naisen (!) kunniaksi. Myöhemmin muitakin naisten nimiä siirrettiin samalle viikolle, ja samalla miesten nimiä karsittiin, ja lopulta syntyi kalenteriimme nykyinen Akkain Viikko. Ruotsalaisessa kalenterissa viikko tunnetaan nimellä Fruntimmersvecka, ja se on vain kuusipäiväinen, sillä Riikan paikalla juhlii suomen kalenterista siirretty Fredrik (samana päivänä tosin juhlii myös Fredrika)..
Akkain Viikolla on siis Suomessa monien, pienempien vuotuisjuhlien tapaan kristityt juuret.

Ämmien Kusiviikko

Tällä viikolla on todella monta nimeä, joista yksi on vähemmän mairitteleva; Ämmäin/Akkojen/Akkain Kusiviikko. Siinä missä sateita auliisti antava Esteri on useimmille taivasvesien saralta tutumpi, myös Akkain Viikon sateet rinnastettiin, alueittain vaihtelevasti, miesten keskuudessa paitsi itkemiseen, myös virtsaamiseen, ja usein sanottiinkin että "Akat kusivat päälle". Nimitystä käytettiin sekä kevyesti naureskellen, että ilkeämielisemmin, samalla kiroten viikon vetisiä naisia.
Poikkeuksena ehkä Matleena, jonka sanottiin "itkevän mielellään". Tällä viitattiin wanhan kalenterin kristittyyn Magdalena-hahmoon, eikä ilmeisesti ollut sopivaa ajatella hänen pissaavan, joten hän onkin ainoa Akkain Viikon "itkijähahmo". Tosin, ainakin Itä-Suomessa, Matleenan päivä tunnetaan myös Kusmatelina, eli silloin varmasti aina sataa.
Erityisen pelättyjä (ja kirottuja) Akkain viikon hahmoja olivat Marketta, Saara ja Kirsti. Myös Olgaa karsastettiin, sillä hänen nimipäivänsä aloitti huonossa maineessa olevan Mätäkuun.
Naisten Viikon sateiden tai paisteiden uskottiin kuvaavan koko loppukesän säitä. Aurinkoinen Marketan päivä tiesi kaunista ja aurinkoista loppukesää, ja Saaran sateet enteilivät loppukesäksi sateita.

Akkain viikon säitä seurattiinkin erityisellä mielenkiinnolla, sillä miesten harmiksi Akkain Viikko osui, ja osuu nykyäänkin, tottakai sopivasti juuri heinänteon aikaan. Tällöin heinät niitettiin, ja korjattiin seipäille kuivumaan. Heinätöiden vuoksi sadetta pelättiin, ja sen tietenkin luultiin lankeavan ihan vaan miesten kiusaksi juuri Akkain Viikolla, etenkin, jos kesä on muuten ollut aurinkoinen ja sateeton.
Akkain Viikon sateet eivät kuitenkaan ole pelkkää folklorehöpinöitä, vaan kesän totutut säät todella alkavat heitellä viimeistään Akkain Viikolla. Yleensä Akkain Viikolla sataa siis vähintään yhtenä päivänä, ellei useampanakin. Jos sadetta siis ropsaisi, se oli tietenkin k.o. päivän naisen syy.

Nykyisellään Akain Viikkoa ei kuitenkaan enää noteerata samoin kuin ennen wanhaan, lähinnä siksi, ettei heinän kuivuminen mitenkään isommalti hetkauta kaupunkia asuttavia sohvaperunoita ja kruusattuja bisnesmiehiä. Tietenkin maaseudulla, eritoten viljely-, ja karjatalouksissa, saatetaan silti tänäkin päivänä kirota Saaraa tai Markettaa, jos heinät kastuvat. Ehkä tosin varovaisemmin, jos kotitilalla on oma Marketta pitämässä jöötä ;)

Kirppuviikko

Paikoin Akkain Viikkoa on kutsuttu myös Kirppuviikoksi. Nimitys pohjautuu uskomukseen, jonka mukaan kaikenlaisia syöpäläisiä, etenkin kirppuja, sanottiin olevan kaikkein eniten ihmisten kiusana juuri tällä nimenomaisella Akkain Viikolla. Kirppuja, luteita, täitä ja sen sellaisia onkin Kirppuviikolla karkoitettu perinteisesti erilaisilla taioilla ja konsteilla, mutta silloin on myös siivottu, tuuletettu liinavaatteita, pyykätty ja saunottu erityisen runsaasti.

Atimaviikko, eli vierailuviikko

Kolmas nimitys tälle veikeälle viikolle on ollut Ämmäin/Akkojen/Akkain Atima- eli vierailuviikko. Suomalaisen nimipäiväperinteen mukaisesti nimipäiväsankari nimittäin tarjoaa vierailijoille pulla- tai kakkukahvit. Tämä erikoinen nimipäiväperinne on yleisesti tunnettu, ja koskee perinteisesti kaikkia naisia, eli muitakin kuin vain Akkain Viikolla syntyneitä, ja käsittää vain etu-, eli kutsumanimen juhlinnan. Miehet eivät myöskään ole koskaan tapaa noteeranneet, eli kyseessä on ollut enimmäkseen juuri naisten harjoittama tapa. Miehet ovatkin paheksuneet Akkain viikkoa myös siksi, että jokainen nainen, joka tunsi yhdenkään Akkain Viikolle nimetyn, muuttui kyseisenä aikana kyläluudaksi, ja kävi kahvittelemassa (ja juoruamassa) kavereilla. Puhumattakaan, jos oma rouva oli Akkain Viikolle nimetty, niin parhaassa tapauksessa tupa paukkasi nimipäivänään täyteen kahvinnälkäistä naisväkeä, ja reipasta puheensorinaa piisasi taatusti iltaan asti pannun poristessa kuumana.

Akkain Viikossa on perusviikon tavoin seitsemän päivää, vaikkei se aina osukaan tasaviikolle Ma-Su. Akkain Viikkoa vietetään siis Heinäkuussa, joka on vuoden seitsemäs kuukausi. Numerologisesti siitä voidaan löytää myös jotain maagista, onhan seitsemän yleinen onnen numero ja pyhä luku monissa kulttuureissa. Alueittain numero seitsemän on viitattu olevan myös huonon onnen luku. Älkää antako sen hämätä, tunnetaanhan seiska wanhassa Suomessa myös valehtelijain lukuna ;)
Mikäli aiot minkäänlaisia taiantekoja Akkain Viikolla, ovat viikonpäivät tärkeässä asemassa.

Naisten Puuhia Akkain Viikolle:
(Olipas seksistisesti sanottu, eli sori vaan, pojat)

-Jos sinulla on nimipäivä, niin keitä ne nimipäiväkahvit. Jos vieraita ei kuulu, voitte nauttia vaikka kullan kanssa kaksin niistä kahvipöydän antimista. Jos olet sinkku, niin onpahan enemmän herkkuja vain sinulle ;)
-Huomaavainen rakas tietenkin huolehtii tiskeistä, etenkin sen oman Saaran tai Marketan nimipäivänä. Eli miehet hoi, älkää olko mulkvisteja ;(
-Tee suursiivous.
-Aloita jokin käsityö.
-Kokeile jotain uutta reseptiä.
-Älä kuitenkaan tapa itseäsi työllä, vaan rentoudu.
-Hemmottele itseäsi
-Kokeile jotain koti/luonnonkosmetiikkajuttua, ja kannusta miestäkin kokeilemaan.
-Kannusta miehesi mukaan kotiaskareisiin.
-Jos sataa, käy ulkona pyörähtämässä kesäsateessa, ja puhdista aurasi (tarkoitan siis tässä omaa, kehonulkoista energiakenttääsi, eli savipaakkuja kyntökaluista on turha alkaa jynssäämään)
-Hyvää aikaa käyttää Vittu-voimaa niin kotiaskareissa kuin taianteoissa.
-Jos nimipäiväsi osuu Akkain Viikolle, ja aiot tehdä lemmentaian, valitse sellainen konsti johon keritään. Silloin se toimii hyvin.
-Tämä on muutenkin hyvää aikaa kaikenlaisille naistentaioille ;)

Uskomuksia ja Sanontoja:

-Akkain Viikko on vetinen viikko.
-Jos Akkain viikko alkaa sateella, se päättyy sateeseen.
-Ämmät aina kastelee.
-Mitä isommat poudat, sitä varmimmin ämmät kastelee.
-Jos Akkain Viikolla sataa, sataa koko kesän.
-Naurava nainen yllyttää sadetta Akkain Viikolla.
-Jos joka päivälle akan tuntee, niin on piru merrassa.

-Jos Saara kastelee kinttunsa (=sataa), sataa seitsemen viikkoa.
-Saaran sateet povasivat vetistä syksyä.
-Reetta se pissiä pirahuttaa.
-Jos käki vielä Reetan jälkeen kukkuu, tulee pitkä ja leuto syksy.
-Märkä Marketta pilaa heinänteon.
-Jos Markettana sataa, tulee huono heinävuosi.
-Mitä on Matleenana, sitä piisaa Pärttyliin (24.8).
-Jos Matleena itkee, sataa seitsemän viikkoa.
-Terve, Esteri.

*Akkain Viikko päättyi 24.7, ja sitä seurasi Ukon Pyhä, joka on nimensä mukaan pyhitetty Ukko Ylijumalalle. Päivä tunnettiin aikoinaan myös Ukkosen Päivänä, mutta nimi muuttui myöhemmin, ilmeisesti vähän Akkain Viikon myötävaikutuksesta.

-Lisään tähän alle vielä oman huomioni, että vuonna 2015 (eli samana vuonna kun julkaisin tämän postukseni)  Helsingissä satoi jokaisena akkain viikon päivänä, vaikka edeltävät päivät olivat olleet hyvin aurinkoisia ;)

Karhunpäivä

Karhunpäivä on muinaissuomalainen, nykyisin pääasiassa Yliseenpäin kallellaan olevien suomenuskovaisten juhlistama juhla, jota vietetään 13.7. Päivää pidetään vuoden lämpimämpänä, ja pohjoismaisen viikkolaskun mukaan yhtenä vuoden neljästä napa- eli tukipäivästä. Karhunpäivä eli Kesännapa, oli Talvennavan (16.1), eli vuoden kylmimmän päivän vastakohta. Karhunpäivänä on juhlittu paitsi Karhua, myös keskikesää, suloista suvea ja kesän antimia.

Mytologinen Karhu

Karhunpäivä on Karhun syntymäpäivä. Karhu oli Ylisen maailman väkeä, Hongattaren poika, ja hänen kotinsa oli tähdissä, Ison Karhun, eli Otavan -tähdistössä. Tarinan mukaan karhu laskettiin maan päälle hopeisilla vitjoilla, kultaisessa korissa, ihmisten pariin. Karhun kätkyt laskeutui mäntymetsään; Hongikkoon, jonka oksista Karhu otti itselleen vaskiset kynnet ja hampaat tullen näin tuntemamme karhun hahmoiseksi.

Karhun alkumuotona paikoin pidetäänkin ihmismäisempää olemusta, ja riisuessaan hampaansa ja kyntensä Karhu saattoi esiintyä myös ihmishahmossa. Karhu mainitaan joskus myös ihmiskunnan emuuksi, eli eräänlaiseksi esi-isäksi ja luojaksi. Karhu ei kuitenkaan voinut pysyä ihmisenä ikuisesti, koska se tiesi, että "taivaan lahjana", on osansa olla riistaeläin. Karhun sankarillista uhrausta kunnioitettiinkin aina karhunkaadon jälkeen pidetävillä mittavilla juhlilla; peijaisilla, joissa Karhun henki haluttiin saattaa takaisin Yliseen maailmaan ja taivaan tähtitarhoihin.

Karhun syntymäpäivää juhlittiin siis Karhun kunniaksi, ettei karhu veisi eläimiä tai olisi ihmisille äkäinen. Suomalaisille Karhu oli Hirven ja Suden ohella kuuluisin voimaeläin, joka edusti monelle myös suden vastapuolta. Susi nähtiin pahana ja verenhimoisena Alisen olentona, kun taas karhu oli hyvä ja lempeä olento. Kuten Helluntaina, myös Karhun päivänä on ollut perinteenä että nuoret neidot ovat kulkueena vaeltaneet jollekin vuorelle helkavirsiä veisaten, ja sitten tulleet takaisin. Karhun päivänä on uhrattu niin ruokaa kuin rahaakin, sekä lehdoissa että kuppikivillä, ja muissa sen sellaisissa pyhissä paikoissa. Suosittuja uhrattavia Karhulle olivat kuparilantit, joita uhrattiin mm. heittämällä niitä uuniin. Kuparirahat ehkä yhdistettiin karhun honkaisiin kynsiin ja hampaisiin, tai kenties ne olivat "etumaksu" sitten peijaisissa talteen otetuista karhun hampaista (lue eteenpäin). Kupari oli myös köyhien kultaa, ja kuparilantit saattoivat olla hellittelyele Karhulle, ja symboloida kultaista koria; kätkyettä, jossa Hongatar tuuditti poikaansa. Vielä kristinuskon löydettyä maahamme Karhulle uhrattiin lantteja myös kirkoissa, sillä protestanttinen papisto ei nähnyt pakanatavan uhkaavan suuntaustaan, ja yhdistivät vuotuiset raha-uhrit jotenkin vapahtajansa, Jeesuksen, armoon ja köyhille jaettuihin almuihin..
Myös erilaiset, maan hedelmällisyyttä parantavat, pahaa karkottavat, ja vahinkoja estävät loitsut olivat arvossaan Karhunpäivänä.

(Ruskeakarhu, Kuva: Wikipedia)

"Ei karhua vitsalla kesytetä"

On helppo ymmärtää miksi karhu on noussut mytologiassa jumalankaltaiseksi olennoksi, onhan se helppo nähdä tavallaan ihmismäisenä olentona; Karhu on ihmisen tavoin kanta-astuja, eli se kävelee kantapäillään kuten me, ja kykenee tarvittaessa kävelemään myös pystyasennossa. Ruokaillessaan karhu käyttää käsiään kuten ihmisetkin. Karhuemo on hellä ja suojeleva emo, joka puolustaa jälkeläisiään tarvittaessa jopa raivokkaasti. Ja kukapa meistä ihmisistä ei vain haluaisi vetäytyä talveksi unille..

Pitäkää silti mielessä, että oikea karhu on todellakin villieläin, ja myös Euroopan suurin petoeläin. Maassamme karhu elelee pääosin metsäalueilla, ja vetäytyy loppusyksystä talviunille, jonka aikana karhunaaras synnyttää yhdestä neljään poikasta. Karhu liikkuu yleensä yksin, tai poikasten kanssa. Karhu on sekasyöjä, jonka ravinto koostuu pääasiassa kasvikunnan tuotteista ja haskoista, eikä karhu luonnostaan mitenkään metsästä ihmistä. Kohdattaessa luonnollisessa elinympäristössään karhu voi kuitenkin olla arvaamaton. Etenkin poikasiaan karhuemo puolustaa hanakasti, ja vertailun vuoksi mainittakoon, että mm. viimeisimmän kymmenen vuoden sisään Suomessa on rekisteröity enemmän tapauksia joissa karhu on hyökännyt ihmisen päälle kuin susi. Surullista sinänsä, muutamassa tapauksessa sekä poikasiaan suojellut karhuemo että poikaset on jälkeenpäin ammuttu.

"Jos sutta pakoon lähtee, karhu vastaan tulee"

Karhu elää paitsi metsissämme, myös folkloressa ja mielissämme. Karhun kunnioitus oli syvää, eikä Karhun nimeä, karhun kohtaamisen pelossa, yleensä sanottu ääneen, vaan keksittiin erilaisia lempi- ja lepyttely (=nyk.hellittely-,) nimiä joilla Karhusta puhuttiin sen "selän takana", kuten Oksi, Ohto, Otso, Kouvo, Kontio, Mesikämmen, Metsä, Metsähinen, Metsänpoika, Metsän Kuningas, Nalle, Nallukka, Kävelijä, Isommainen, Suuremmainen, ja Tapion Koira. Jälkimmäistä nimitystä käytetään joskus myös sudesta. Karhu esiintyy sanonnoissa, vaakunoissa ja kulutustavaroissa, elintarvikkeissa ja lasten leluissa. Tuntenette Karhu-sukset, Karhu-eristevillan, Karhu-Oluen, Karhunkieli -patasudin, Ukko-Kontio auton, Kontio-hirret, Nalle-puurohiutaleet ja takavuosien Mesikämmen-sulatejuuston Jäänmurtajaveljeksistä Otso ja Kontio nyt puhumattakaan.. Myös suomen kansaan on viitattu "suomen karhuina".
Iso lemmikkieläin, etenkin koira on puhekielessä "Iso kuin karhu", ja fyysisesti vahvaan henkilöön viitataan sanomalla että se on "Vahva kuin karhu". Runsaan kehonkarvoituksen omaavasta miehestä sanotaan leikkisästi että se on "Karvainen kuin karhu". Nykyäänkin lapselle annettava, halittava teddynalle muistuttaa etäisesti karhusta ihmisen suojelijana.

Karhu liitetään myös epämiellyttäviin asioihin, esimerkiksi kun puhutaan Verokarhusta tai Karhuamisesta. Sanonta viittaa aikoinaan ihmisten pelkoon että epäkunnioittavasti kohdeltu karhu tulisi metsästä ja kävisi karjan kimppuun tai aiheuttaisi muuta vahinkoa. Äkäiseen tai muuten äreään ihmiseen taas viitataan sanomalla että se on "Kuin persiille ammuttu karhu". Typeryyksien ja palturinpuhujien jutuista sanottiin että "Nauraa tuota mettässä karhutkin". Puhutaan myös karhunpalveluksesta, kun tarkoitetaan tehdä hyvää mutta saadaan aikaiseksi päinvastaista. Wanha eläinsatu kertoo seuraavaa:

"Miehellä oli kesy karhu, jonka kanssa hän kiersi maata. Kerran parivaljakko pysähtyi tien poskeen aterioimaan, ja syötyään mies torkahti ruokalevolle. Karhu istui vieressä tapansa mukaan, ja huomasi kohta ampiaisen, joka pyöri miehen ympärillä. Ampiainen pörisi ja laskeutui miehen otsalle. Karhu halusi nitistää ampiaisen ettei se pistäisi miestä, ja löikin kämmenellään kaikin voimin. Hyvää tarkoittanut karhu kuitenkin samalla tappoi, vahingossa, hänestä huolehtineen miehenkin."

Eläinsaduissa karhu joutuu usein Jäniksen, Ketun tai Suden jymäyttämäksi, ja onkin, etenkin lapsille, esitetty hieman yksinkertaisena, höppänänä hahmona. Karhu on myös yksi muodonmuuttajien vakiohahmoista, ja ainakin Venäjällä kerrotaan tarinoita ihmiskarhuista, eli vaikka shamaaneista, jotka saattoivat halutessaan muuttua karhuiksi, vähän samaan tapaan kuin meillä ihmissudet.

Karhun Häät ja Hautajaiset

Karhulla oli meidän Keskisessä maailmassamme kaksi suurta juhlapäivää, hänen syntymänsä, ja hänen kuolemansa juhla. Kuoleman päivä tietenkin vaihteli, sillä kyseessä olivat karhunkaadon jälkeiset peijais-juhlat. Karhunmetsästys kuului aikoinaan talven puoliskolle, nykyisistä metsästysasetuksista en osaa sanoa, mutta ennen muinoin peijaiset kuuluivat talvikauden juhliin. Peijaisten juuret juontuvat muinaiseen tarustoon, Kalevalassa Louhi, Pohjolan Akka, nosti karhun kalevan väen kiusaksi. Ilmarinen ja Väinämöinen tappoivat karhun keihäin, ja järjestivät sitten karhulle peijaiset tämän kuoltua.

Muinoin peijaisiin kuului paitsi syömistä ja juomista, myös paljon loitsintaa ja lauluja, joissa kerrottiin karhun elämästä ja joissa Otso saateltiin viimeiselle matkalleen tullakseen jälleen maan päälle. Peijaiset olivat ilakoinnista huolimatta vakava ja tarkkapiirteinen juhla, jossa kaikkien rituaalejen tuli olla tip top mallillaan ettei Karhu vihastuisi. Shamaanilla oli tärkeä osa peijaisten onnistumisen kannalta, ja hän olikin juhlassa Karhun tavoin tärkeä, keskeinen hahmo.
Peijaisperinteisiin kuuluin, että juhlakylästä valittiin nuori neito, joka meni symbolisesti naimisiin karhun kanssa, jotta henki pysyisi leppoisana jatkossakin. Sulhasen osaa esitti häiden ajan yleensä pelkkä karhun irtileikattu pää joka asetettiin astiassa kunniapaikalle pöydän päähän.

Tällaisissa "häissä" perinteisesti tarjoiltiin hernerokkaa, jossa oli mukana peijaiskarhun lihaa, jota muutenkin syötiin juhlassa. Kysymyksessä ei ollut sulhasen syöminen negatiivisessa merkityksessä, vaan tarkoitus oli auttaa henkeä, eli oikeaa Karhua vapautumaan lihastaan; Keskisen maailman kahleista. Hääohjelmaan kuului kertomus karhun kaadosta ja seremoniallinen karhun hampaiden irrottaminen, niitä pidettiin todella voimakkaina taikaesineinä. Peijaiset viimeisteli karhun kallon juhlallinen nostaminen suureen Peijaismäntyyn (eli Karhunpetäjään, eli Karhunkallohonkaan) loitsurunojen ja -laulujen saattelemana. Karhunpää kuljetettiin Peijaispuun luo saattueessa, johon osallistui koko kylän väki. Saattoväki saattoi myös äännellä karhumaisesti kun jätettiin hyvästit karhulle.

Sanonta "Älä pidä peijaisia ennenkuin karhu on kaadettu", tarkoittaa ettei hosumalla ja hätäilemällä saavuta mitään.

Puuhia Karhunpäivälle:
-Poimi metsästä marjoja ja leivo marjapiirakka.
-Käy piknikillä ja nauti kesästä.
-Käy kävelyllä metsässä, kuuntele ja huomioi ympäristöäsi.
-Piirrä karhulle kortti ja somista sillä vaikka kahvipöytä.
-Poimi huoneeseen tuoksuvia kukkia.
-Lue suojeleva loitsuruno tai suorita kodinpuhdistusrituaali.
-Leiki ystävien tai perheen kanssa karhu-aiheisia vanhoja leikkejä, kuten "Karhu nukkuu".

Vuosiympyrä

Ajattelin kirjoittaa jotain vuodesta pähkinänkuoressa, sillä kuten useimpien väestö- ja uskontoryhmien vuoteen, myös noidan vuoteen sisältyy erilaisia juhlapäiviä, eli vuotuisjuhlia, jolloin voimme hetkeksi hiljentyä ja tarkastella hallitsevaa vuodenaikaa kiireidemme keskellä. Tällaisia vuotuisjuhlia kutsutaan monissa noitaryhmissä sapateiksi.
Lisäksi monet rituaalista magiaa harjoittavat uusnoitaryhmät ja covenit viettävät wiccan tavoin vuoden aikana täydenkuunjuhlaa joka myös Esbatina tunnetaan.
Täysikuu kumottaa vuodessa n.12 kertaa, vaikka joskus kuukausi voi sisältää kaksi täysikuuta. Tällaista kuukautta pidetään harvinaislaatuisen luonteensa vuoksi maagisesti hyvin voimakkaana, ja tunnetaankin mm. englanninkielisissä maissa nimellä "Blue Moon" (="sininen kuu"), joka vertauskuvallisesti puheessa tarkoittaa jotain todella harvinaista ("Once in a Blue Moon" = "Joskus, todella harvoin").

(Suomalainen vuosiympyrä näyttää suurinpiirtein tällaiselta)

Seisaukset ja Tasaukset

Esittely lienee syytä aloittaa näin suomalaisittain näistä tärkeimmistä ja tunnetuimmista sapateista, eli seisaus- ja tasauspäivistä, ovathan ne wanhan linjan- ja perinnenoidille oikeastaan ne vuoden isoimmat juhlat (Kekriä ehkä lukuunottamatta). Tasaus-, ja Seisauspäivät tunnetaan myös kalenteririitteinä. Kirkko yritti saapuessaan kitkeä nämä wanhat pakanajuhlat ihmisten mielistä antamalla niille uudet nimet sekä oman kalenterinsa mukaiset päivämäärät. Nykyihminen tuntee ne nimillä Pääsiäinen, Juhannus, Elonkorjuujuhla ja Joulu.
Vertailun vuoksi mainittakoon, että huolimatta tasauspäivän virallisesta kalenteripäivämäärästä, Wiccan kalenterissa neljä välisapattia muodostavilla Tasaus- ja seisauspäivillä on kaikilla kiinteä päivämäärä. Yleensä wiccat juhlivat niitä k.o. kuukauden 21 päivä, tietenkin vähän ryhmästä tai harjoittajasta riippuen.
Tasaus- ja seisauspäivien päivämäärät kuitenkin vaihtelevat kulloisenkin kalenterivuoden mukaan.
(Suluissa nimi jota wiccat käyttävät):

1-Kevätpäivän Tasaus (Ostara) 19-21.3 -Fem. Ilma
2-Kesäpäivän Seisaus (Litha) 20-22.6 -Fem. Tuli
3-Syyspäivän Tasaus (Mabon), 22-23.9 -Mask. Vesi
4-Talvipäivän Seisaus (Yule) 21-22.12 -Mask. Maa

Hyvä pitää mielessä, että Seisaus- ja Tasauspäivien tarkat ajankohdat vaihtelevat vähän riippuen siitä missä päin maailmaa niitä vietät ;)
Vuoden tasaukset ja seisaukset edustavat vuodenaikojen kiertoa ja k.o. vuodenajan ydinolemusta:

Talvi (Joulukuu, Tammikuu, Helmikuu)
Kevät (Maaliskuu, Huhtikuu, Toukokuu)
Kesä (Kesäkuu, Heinäkuu, Elokuu)
Syksy (Syyskuu, Lokakuu, Marraskuu)

Juhliin sisältyy siis myös valon ja pimeyden kierto maapallon matkatessa radallaan, ja ne ovat siis vuodenaikojen juhlia. Siksi Seisaus- ja Tasauspäivät ovat tärkeitä ja tavallaan pääsapatteja meillä Suomessa.
Kuten vuoden isot sapatit, myös nämä ovat jakautuneet feminiinisiin ja maskuliinisiin päiviin. Vuodenaikaa edustavissa välisapateissa myös elementit ovat selkeimmin edustettuina.


(Wiccojen,  ja useimpien nykynoitien vuosiympyrä. Lähde: Wikipedia)

Nykynoitien Sapattipäivät

Neljä sapattia, joita siis mainitaan suurimmiksi juhliksi, tunnetaan pakanallisessa vuosiympyrässä pääsapatteina. Nykynoidan ja wiccan standardivuosi sisältää siis kahdeksan sapattia, joista neljä on isompaa, eli Pääsapattia, ja neljä pienempää; eli Välisapattia, jotka käsittävät juuri mainitut Tasaus- ja Seisausjuhlat. Pääsapatit ovat:

Imbolc (2.Helmikuuta)
Beltane (1.Toukokuuta)
Lugnasadh (1.Elokuuta)
Samhain (1.Marraskuuta)

Jostain syystä Imbolcia ei juhlita kuun ensimmäisenä päivänä kuten muita, vaan samana päivänä kuin kirkko juhlii Kynttilänpäivää. Pääsapatit symboloivat feminiinisen ja maskuliinisen, elämän ja kuoleman energian kiertoa vuodenaikojen vaihdellessa (kuten Wiccoilla jumalattaren symbolista raskautta ja kuolemaa). Pääsapatit ovat nykyisin jumalkeskeisimpiä juhlia, ja eniten lähinnä juuri modernin linjan noitien ja luonnonuskovien keskuudessa juhlittuja. Neljä sapattia ovat suomessa pääasiassa wiccaliikkeen esiinnostamia jumalten juhlia, ja peräisin kelttiläisestä kalenterista, eivätkä useimmat perinnenoidat vietä niitä lainkaan, Vappua ehkä lukuunottamatta. Suomalaisittain monia pääsapattiperinteitä voi lisäksi olla vaikea sisäistää, sillä vuodenajat ja niiden vaihtuminen on meilläpäin huomattavasti erilaisempaa kuin esimerkiksi Britanniassa.

Wanhat Sapatit

Suomalaisittain nähtynä moni noista Klttisapateista voi vaikuttaa vieraammalta, vaikka suomalainen pakanaperinne tuntee samankaltaisia juhlia joita on vietetty melko samoihin aikoihin näiden vieraiden kulttuurien juhlien kanssa, kuten myöhäissyksyn Kekri. Ketään yksittäistä jumaluutta ei kuitenkaan kohotettu erikseen jalustalle, koska luonto olentoineen oli jumala; kokonaisuus. Isommissa sapateissa voidaankin toki nähdä myös luonnon kiertoa mukailevia tapahtumia: Luonnon herääminen ja kasvu (Vappu), Luonnon hedelmällisyyden huippu (Uutisleivän päivä), Talveen ja kuolemaan vaipumista (Marras) ja Talvesta herääminen ja kevään kuulostelu (Kynttilöiden päivä).
Lisäksi suomalaisessa vuotuisperinteessä muistettavat jumalat vaihtelivat enemmänkin kyseisen juhlan kohdalle osuvien vuotuistapahtumien, kuin varsinaisen juhlan mukaan. Esim. kylvön ja sadonkorjuun aikana muistettiin pellon, viljan ja kasvun jumaluuksia, metsästystettäessä metsän ja riistan jumaluuksia, kalastettaessa veden ja pyyntionnen, jne.

Suomeen useimmat näistä "uusista" juhlista saapuivat kirkon käännytystyön mukana, jolloin niille oli jo annettu kristillinen merkitys. Suomalaisittain tunnetuimpia näistä ovat olleet Beltanea vastaava Vappu ja Imbolcin korvannut Kynttilän päivä.
Nämä vuoden suurimmat sapatit osuvat yleensä kuukausien ensimmäisille päiville, mutta ryhmittäin niiden viettopäivät voivat vaihdella ensimmäisen päivän aattoyön ja kuukauden kolmannen päivän välillä. Koska muinainen vuosi on taittunut viimeisen sadonkorjuun myötä, lasketaan viimeisen sadonkorjuun juhla myös ensimmäiseksi sapatiksi.
Suomalaiset pääsapatit sijoittuvat tasaisesti n.kolmen kuukauden välein, ja ovat seuraavat:

1-Kekri, 1.11. - Maskuliininen.
2-Kynttilöiden päivä,1.2. -Feminiininen.
3-Hela/Vappu, 1.5. -Feminiininen.
4-Uutisleivän päivä, 1.8. -Maskuliininen

Pääsapatit jakautuvat siis pimeän ja valoisan ajan mukaan puoliksi, feminiinisiin ja maskuliinisiin päiviin.
Muiden pohjoismaiden tapaan myös Suomessa on ollut tapana juhlia suuria juhlia niiden aattona (kuten Joulu ja Juhannus, nykyisin myös Halloween). Tapa kenties juontaa juurensa juuri wanhoihin pakanajuhliin, kuten kirkkojuhlia usein edeltäviin Tasaus-, ja Seisauspäiviin, jotka jäivät kirkkojuhlien jalkoihin, mutta joita silti haluttiin perinteisesti juhlia. Tämä on kenties osaltaan vaikuttanut esim. joulun edistämiseen, että Joulupäivän (25.12) sijaan juhlimme jo päivää ennen, koska Talvipäivä meni vähän ohi suun. Tämä voi tehdä monista noidan juhlista monipäiväisiä kuten olen maininnutkin aikaisemmissa sapattipostauksissani. Monet vuotuisjuhlat ovat siis kuitenkin suomalaisittainkin tuttuja, viralliseen kalenteriin vakiintuneita juhlia (kuten vappu, juhannus, joulu..).

"Ilos ellää pittää vaikka päivä vähemmän"
-Wanha Sanonta-

Folklore mainitsee juhlien aattoyöt eräänlaiseksi rajatilaksi; maagisesti voimakkaiksi ajankohdiksi, jolloin on ollut tapana tehdä taikoja (joulutaikoja, juhannustaikoja, jne.). Vuotuisjuhlataiat eivät oikeastaan ole perustaikoja kummempia, vaan ihan tavallisia, perinteisiä tai talokeskeisiä juttuja vähän tilanteeseen sopien. Siinä missä Kekrinä kuulosteltiin enteitä, Vapun alla nostettiin hedelmällisyyttä, ja Juhannuksena lemmentaikoja tehtiin enemmän kuin jouluna, jolloin lähinnä keskityttiin vaurauteen. Muistakaa, että tavan kansa ei tehnyt taikoja joka päivä, ja ihmismieltä alati kiehtovat vauraus, rakkaus, kuolema ja tulevaisuuden tulkinta olivat hyvin keskeisiä joka juhlassa tavalla tai toisella. Suurimpia juhlapäiviä pidettiin siis sopivina myös salattujen asioiden tarkasteluun. Jokaisella meistä on varmaan omia, tiettyihin juhliin liittyviä perinteitä? No, juhlataiat ovat samanlaisia vuotuistapoja, parhaimmillaan siis hyvin henkilökohtaisia.
Voidaan ajatella, että aattoyö oli perinteisesti magian harjoittamisen aikaa, ja päivä itsessään hiljentymiselle ja rituaalityöskentelylle otollinen.

Vuodenkierron noudattaminen on tärkeää, sillä se pitää noidan yhteydessä luontoon ja virtaavaan energiaan. Perinnenoitana minun on ollut vaikea sisäistää wiccatapoja, saati että minun tarvitsisi, mutta voin silti juhlia sapatteja yhdistämällä sopivasti vanhaa ja uutta kansanperinnettä.

Jokainen juhlistaa juhlia tavallaan, vaikka vakiosymboliikka onkin olemassa. Esimerkiksi kesäisissä juhlissa näkyy harvoin kuivakukkia. Ryhmissä juhlitut sapatit nyt ovat väistämättä juhlavampia ja rituaalinomaisempia kuin vaikkapa yksityishenkilönä vietetty harras hetki. Sapattijuhlan ei tarvitse olla mikään rietas bakkanaali (jösses), pääasia kunhan juhlistat sitä jotenkin juhlavasti. Itselläni (tai tuskin kenelläkään) ei koskaan ole niin kiire tai niin kipeä olo, ettei kaikesta huolimatta saa kaivettua esiin edes muutamaa minuuttia, että voin rauhassa hiljentyä hetken, ja mahdollisesti suorittaa jonkin pienen, sapattipäivän teemaan sopivan rituaalin, ja esim. kiittää henkiolentoja, tonttuja tai jumalia. Muutoin omiin juhlaperinteisiin kuuluvat mm. alttarin koristelu, ruoanlaitto ja leivonta.

Maagisia päiviä ja iloisia juhlia kaikille lukijoilleni :)

Ensimmäinen Sadonkorjuu ja Uutisleivän Päivä

Kesä kääntyy loppukolmannekseen, ja koittaa ensimmäinen sadonkorjuu, 1.8.
Tämä Mittumaaria seuraava sapatti on paitsi satojuhla joka avaa ihmisten sadonkorjuukauden, myös noidan vuosiympyrän viimeinen pääsapatti ja kuluvan vuoden ensimmäinen maskuliininen sapatti. Perinteisesti se on ollut iloinen ja runsas tapahtuma, jossa on iloittu ensimmäisestä sadosta, syöty, juotu, tanssittu, laulettu ja naurettu.

Ensimmäisen sadonkorjuun juhla tunnetaan eri nimillä eri yhteyksissä: Kelttiläisittäin juhla on Lugnasadh, Irlantilaisen auringonjumala Lughin mukaan, ja samaa nimeä juhlasta käyttävät myös monet Wiccat. Germaanien keskuudessa juhlan nimi puolestaan oli Herfest. Myös keskiajan kristityt tekivät pakanajuhlasta oman versionsa; Leivän juhlan, ja antoivat sille nimen Lammas, joka tarkoittaa leipien pyhitystä. Kristityn juhlan päivämäärä siirtyi 5. Elokuuta.

Wicca-uskonnossa elokuun ensimmäistä päivää juhlitaan siis kelttiläisellä Lugnasadh-nimellä. Juhla on eräänlainen Wiccojen kiitospäivä, jolloin jumaltenpalvontaan sisälletään asioita jotka ovat vaikuttaneet positiivisesti kuluneena vuonna, ja niistä kiitetään. Kuten muissakin wiccasapateissa, rituaalissa käytetään tietenkin symbolista uhria, viiniä ja leipää. Leivän uhraus tunnetaan monissa pakanaryhmissä, ja tapa muistuttaa mm. muinaissuomalaista sadonkorjuutapaa viedä/jättää haltijapuulle, kukkarokivelle tai tontulle terveisiä uutissadosta.

Ennen wanhaan Elokuun tärkeimmät tapahtumat olivat ensimmäinen elonleikkuu ja rukiinkylvö. Kylvetty ruis korjattiin sitten vuoden lopussa, Kekrinä. Ensimmäistä elonleikkuuta vasten on ennen wanhaan juotu juustokahvit, eli kahvin kanssa on tarjottu leipäjuustoa. Alueittain ne on juotu myös viimeisen elonleikkuun yhteydessä nimellä "Sirpinkampiaiset".
Elokuussa saatiinkin ensimmäiset uutisleivät ja -puurot.

Yöt ovat pimenneet Kesäpäivästä lähtien, ja Elokuu onkin tunnettu hämärällä yötaivaalla nähdyistä elosalamoista eli elovalkeista; Salamankaltaisesta valoilmiöstä johon ei kuitenkaan kuulu jyrinää tai sadetta. Muinoin uskottiin elosalamoiden jouduttavan viljan kasvua ja parantavan sen laatua. Runsaat elosalamat olivat siis hyvä enne.
Luonnossa on myös havaittavissa ensimmäisiä syksyn merkkejä. Kukkivien kasvien kukat lakastuvat ja alkavat muuttua siemeniksi, marjoiksi ja hedelmiksi. Onnekas voi jo löytää metsästä mustikoita, ja etenkin sateisen kesän avulla jopa metsäsieniä..
Itä-Suomessa alettiin pelkäämään Hallaa Elokuun paikkeilla, joten syksy alkaa muistuttaa tulostaan viimeisenä kesäkuukautena.

Pitopöytään sopivat niin maito-, muna-, peruna-, ja viljaruoat, kuin erilaiset kasvikset, sienet, marjat ja hedelmät, erityisesti mustikat ja rypäleet. Puurot ja vanukkaat erilaisilla hedelmä- ja marjakiisseleillä kruunaavat juhlan. Kokeile juustotarjotinta kekseineen ja rypäleineen, tai paista kesän viimeiset muurikkaletut. Lihapuolelta kannattaa keskittyä lähinnä kalaan ja rapuihin. Erilaiset kukot, paistetut muikut, silakkapihvit, savusiika tai -lohi ovat mainioita, vaikkapa kanttarellikastikkeen kanssa. Mikäli haluat kokeilla jotain erilaista, testaa jotain keskiaikaistyylistä ruokaa. Mausta ruoka tuoreyrteillä. Aina parempi jos käytät luonnonyrttejä vielä kun niitä saa luonnosta. Juhlajuomiksi sopivat erilaiset mehut, viinit ja siiderit, sekä vaalea olut.
Päivälle sopivia mausteita ovat lipstikka, tilli, ruoho- ja valkosipuli, erilaiset pippurit, anis, fenkoli, muskotti, neilikka, kurkuma, kumina, juustokumina ja sinapinsiemenet.

Kynttilöiden väreiksi sopivat pehmeät ja raikkaat luonnolliset sävyt, kuten lämpimät viljan ja auringon, sekä muut luonnon värit, kuten metsänvihreä ja vadelmanpunainen.
Suitsukkeiksi sopivat lempeät yrtti-, kukkais-, ja hedelmätuoksut, kuten omena, vadelma, meirami, rosmariini, ja minttu, sekä vähän eksoottisemmat appelsiini, ylang ylang, jasmiini, kookos, sekä lootus.

Pientä puuhastelua:

-Leivo ruisleipää tai muuta tummaa leipää.
-Keitä juustokahvit ystävillesi.
-Vie ruoanlaistosta ulos ensimmäistä leipää ja/tai ruokaa ja juomaa uhriksi luonnolle ja tontulle.
-Leivo marjapiirakkaa
-Istuta puuntaimi
-Käy ulkoilemassa. Ota pussi mukaan, ja kerää samalla roskia ja/tai tyhjiä pulloja.
-Aloita neule- tai käsityö
-Pese ikkunat ja pyyhi pölyt
-Järjestele vaatekaappisi ja vie turhat tekstiilit tai kierrätykseen kirpputorille
-Kierrä pelto ympäri kiittäen sitä antimista. Tämä on myös oiva tapa lisätä omaa hedelmällisyyttä ja hyvinvointia.
-Keskity elementteihin.

Kesäpäivän Seisaus ja Mittumaari

Kesän ydin; Kesäpäivänseisaus oli wanhassa Suomessa tärkeä Keskikesän, ja Ukko Ylijumalan Vakkajuhla, eli Kesäpäivä. Kansankielinen nimitys, Mittumaari (eli Mettumaari eli Mittu/Mettumaaria), tuleekin ruotsinkielen keskikesän juhlaa; eli samoin Kesäpäivää, tarkoittavasta Midsommar-sanasta, joka kääntyi kansan suussa muotoon Mitsu/Metsu.
Kesäpäivän ajankohta vaihtelee vuosittain 20-22 päivän välillä. Vertailun vuoksi, esim. Keltit tunsivat Kesäpäivän nimellä Alban Hefin. Wicca-perinteessä Kesäpäivää vietetään kiinteällä paikalla 21.6, nimellä Litha, wanhan druidijuhlan mukaan.
Kesäpäivän seisauksen elementti on Tuli.

Kesäpäivä piti ihmisten mielissä pintansa kirkon vallatessa alaa, ja koska sitä ei pystytty kitkemään kansasta pois, sille piti tietenkin antaa uusi, uuden uskonnon mukainen nimi ja merkitys. Kesäpäivä poistettiinkin wanhalta paikaltaan, ja siirrettiin uudelle, kiinteälle paikalle 24.6. Samalla vanha kristinjuhla, Johannes Kastajan Päivä (ennen 4.6) siirrettiin samalle päivälle, jotta pakanalliseen Kesäpäivään saataisiin kristillinen merkitys. Samalla Kesäpäivä muuttui Johanneksen mukaan Juhannus-nimiseksi. "Uusi" juhla, Juhannus, pysyikin paikoillaan vuoteen 1954. Seuraavana vuonna Juhannus siirrettiin Kesäkuun 20. ja 26. päivän väliselle Lauantaille, ja Kastaja seurasi mukana.

Ukon Juhla

Kesäpäivänä on wanhastaan kunnioitettu Ylijumala Ukkoa, jotta hän antaisi syksyllä hyvän sadon ja olisi ihmisille suopea. Ukolle uhrattiin ruokia, etenkin viljaa ja leipiä, sekä juomia, etenkin olutta ja viinaa. Juotiin Ukon Vakkoja, johon löyhästi pohjaa myös nykyinen tapa humaltua juhannuksena. Ukon uhreja kerättiin vähän joka sadosta vuoden mittaan, ja sitten leivottiin niistä leipää Ylijumalalle. Loitsuja luettiin ja yleisesti ilakoitiin. Perinteisesti Mittumaarina juhlittiin ja Ukkoa kunnioitettiin luonnon helmassa, edustihan luonto paitsi elämää ja ihmisen syntysijaa, myös jumalolentojen ja haltioiden kotia.

Kesäpäivänseisauksen ja juhannuksen välinen aika on keskikesän, tuoreuden, vihreyden, valoisien öiden, ilonpidon ja rakkauden aikaa, ja otollinen kaikenlaiselle kasvattavalle taikuudelle, kuten perinteisesti vilja-, lemmen-, ja hedelmällisyysloitsuille, ja moni pitääkin tätä sinkkujen luvattuna aikana. Myös enteitä on kuulosteltu Juhannuksena.
Ennen vanhaan tupa on jynssätty puhtaaksi, ja pihoja myöden koristeltu vehmailla oksilla, leikkokukilla, yrteillä ja heinillä. Ulkotiloihin portaiden molemmin puolin on ollut tapana pystyttää juhannuskoivuja (jollaisien vastineita nykyisinkin näkee koulujen juhlasaleissa kevätjuhlan aikaan). Koivuista tehtiin myös erityisiä lehtimajoja, joissa Mittumaarikahvit juotiin. Minulle puut ovat kuitenkin kauneimmillaan luontaisilla kasvupaikoillaan, samoin kuin joulukuuset :)


Juhlan koristeet kerättiin yleensä juhannusaattona, ja laitettiin paikoilleen juhannusyönä, että kaikki oli aamulla valmista eikä töitä niin paljon tarvittu. Jopa lehmien sarviin punottiin koristeita kaisloista ja kieloista. Siten karjaonnen on toivottu säilyvän, eikä karja eksyisi metsään tai kateellisten ihmisten käsiin.
Runsaiden juhannuskoristeiden tarkoitus oli korostaa kesän vihreyttä, runsautta ja rehevyyttä, jota sitten yltäkylläisyyden muodossa on toivottu myös ihmisille.
 
Lemmenkipeiden luvattu aika?

Juhannusyö taitaa tosin olla tunnetuin lemmentavoittelijoiden yönä. Pääasiassa Mittumaarin lemmentaikoja tekivät naimattomat, nuoret naiset, joskus myös nuorukaiset.
Yksi suosituimmista juhannustaioista lienee kerätä 9 (lähteestä riippuen 5, 7 tai 12) erilajista kukkaa, sitoa ne heinillä, hiuksilla tai lettinauhalla kimpuksi, ja laittaa yöksi tyynyn alle. Sitten unessa näkyisi tuleva armas. Tulevia, etenkin tulevia sulhasia, kurkisteltiin vedenkalvosta, kuten lähteensilmästä tai kaivosta keskiyöllä. Joskus kaivo kierrettiin ympäri alastomana kukat kädessä (joskus kaivo kierrettiin 9- joskus 7-kertaa, myötä- tai vastapäivään lähteestä riippuen), ja kurkattiin kaivoon jossa piti nähdä tulevan sulhon kuvajainen. Voimakkaimpina juhannuskukkina pidetiin mm. Kieloa, Rentukkaa ja Vuokkoa. Aina ei kukkiakaan tarvinnut, eivätkä kaikki häärineet nakuina juhannuksena. Mutta kuten aina tärkeitä taikoja tehdessä, alastomuus on valttia myös Mittumaarina.

(*Pappilan piika tekemässä juhannustaikoja lähteellä, Erkki Tuomen kuvitusta "Myytillisiä Tarinoita" -kirjaan vuodelta 1947)

Omasta kukkapenkistä eikä aina omalta tontiltakaan taikakukkia poimittu, vieraassa vara parempi. Oma pihakoivu rauhoitettiin samasta syystä kuin pihan kukatkin. Folklore kertoo myös, ettei juhannuskukan aina tarvinnut edes olla kukkakasvi, kuten esim. Sananjalka tai koivu. Mikäli taikoja esim. halusi nostaa lempensä, hän keräsi lemmenvastan yhdeksästä eri koivusta.
Omaa lempeä, eli haluttavuutta on nostettu myös kieriskelemällä pellossa alasti juhannusyönä, tai kuljettu alasti juhannussaunasta pihan poikki tupaan.
Juhannustaikojen tekijän on hyvä muistaa ettei todennäköisesti ole ainoa samoilla asioilla liikkuva, ja kannattaakin mukana pitää amulettia tai suojautua lehmien tavoin kieloseppeleellä ympäröiviltä taikojien teoilta.

Juhannustapoja

Juhannuksena on myös ollut perinteikästä polttaa kokkoa, joka tapana elää edellen. Kokko on alunperin symboloinut hyvää kuten hedelmällisyyttä, ja karkottanut pahoja juhannusyössä piileviä olentoja. Kokko oli koko kylän tapahtuma, johon ihmiset lahjoittivat poltettavia tavaroita. Juhannuskokontuhkaa saattoi kerätä erityiseen pussukkaan hedelmällisyysamuletiksi joko itselle, tai tuhkaa voi sirotella pellolle jotta vilja-onni kukoistaisi. Tuhkan vaikutusta saatettiin korostaa myös naisen väellä; nostamalla hameenhelmaa kylvökselle. Miksei juhannuskokon tuhka sopisi nykyäänkin, vaikkapa ruusupenkkiin ;)

Perinteisiä juhannuksenajan ruokia ovat olleet maito- muna- ja juustoruuat, kuten maitovelli ja uunijuusto. Myös juustopasteijat, juustokeitto, Mansikkamaito, tai maitovanukas marjakiisselillä ovat ihanan kesäistä :)
Juhannusjuomina tunnustusta ovat saaneet olut, sima, marjaisat viinit- ja mehut (etenkin mansikkaiset sellaiset), sekä perisuomalaisittain Koskenkorva-viina (kohtuus kuitenkin kaikessa).

..Ja taikoja

Maagiseen Mittumaariin on liitetty monia taianomaisia uskomuksia, esimerkiksi sananjalan on kerrottu kukkivan vain juhannusyönä. Toisen tarinan mukaan se kukkii juhannusyönä vain kerran sadassa vuodessa. Sananjalan siemenet haltuunsa saava henkilö oppii tarinoiden mukaan eläinten kielen, magian salat, ja jopa taidon muuttua näkymättömäksi. Siementen havittelijalta kuitenkin vaadittiin rautaisia hermoja ja ainakin jonkinasteista loitsutietoa, sillä metsänväki ei luopunut siemenistä hevillä, ja niitä havittelevan sanotaankin kohdanneen metsässä vaikka minkänäköistä mörköä. Siemeniä havittelevien metsänolentojen on mainittu esiintyvän karmaisevissa hahmoissa, joiden on tarkoitus pelotella pois siemeniä havittelevat ihmiset. Folklore mainitsee pelotavimmista hahmoista ainakin nyljetyt eläimet, sarvipäiset pirunkuvatukset, irvokkaat ihmiseläimet ja päättömät lapsenruumiit. Juhannusyö voi siis vetää varomattoman kalpeaksi..
Katolinen kirkko jopa kielsi sananjalan siementen metsästyksen vuonna 1612. Minulla ei ole tarkkaa, lainopillista tietoa, onko k.o. asetusta koskaan kumottu, joten olkaahan varovaisia siellä siemenmetsällä, ettette saa sakkoja..

(Sananjalkapensaikko metsän reunassa)

Luonnonlähteiden veden kerrottiin muuttuvan viinaksi juhannusyönä kello 12, aaveiden aikaan. Tarina on oletettavasti vanhempaa perua, jolloin juhannusyö tässä tarkoittaisi 24. ja 25. päivän välistä yötä, elleivät enteet sitten liiku juhlapäivien mukana? Tarina antaa myös olettaa että vesi muuttuu vain luonnonhelmassa, aktuaalissa lähteensilmässä, joten Evian-pulloa lienee turha korkata keskiyöllä väkijuoman toivossa. Toisen tarinan mukaan lähteen haltijalle olisi hyvä jättää vähän hopeaa maksuksi jos aikoo viedä lähteestä vettä/viinaa.

Juhannusyönä aarteenhaltijoiden kerrottiin polttavan hometta aarteistaan, ja metsässä saattoikin varovainen kulkija nähdä aarnivalkeiden palavan. Siltä kohdalta kun alkoi kaivaa, kummituksista välittämättä ja mitään kenellekään virkkamatta, sai haltuunsa aarteen, joka piti samoin, yhä ääneti kotiin viedä ja salata ("Kel onni on, se onnen kätkeköön"). Taakseen aarteenhakumatkalla ei myöskään saanut vilkuilla vaikka mitä olisi kuullut.

Juhannusaamun kastekin oli maagista, ja sitä oli tapana kerätä pulloihin vuoden varalle. Kasteella sitten paranneltiin kaikkea savipuolesta korvakipuihin. Jos kasteella pesi kasvonsa juhannusaamuna, sai kauneutta koko vuodelle. Kasteen juojan puolestaan luvattiin savan kauniin lauluäänen.

(Kielot ovat tuttuja ja kauniita juhannuskukkia)

Kesänjuhlaa voi nykyäänkin juhlia monilla eri tavoilla, kuten monet juhlivat sitä eri nimillä:

-Tervehdi aurinkoa Kesäpäivän seisauksena.
-Muista Esi-isiä vaikka pikku snapsilla.
-Kerää luonnonyrttejä talven varalle.
-Käy kävelyllä, ja kerää kotisi kaunistukseksi kukkakimppu.
-Käy juhannussaunassa, ui järvessä, tai ainakin huuhtele hiukset pesun jälkeen järvivedellä.
-Nosta lempesi.
-Lähde ystäviesi kanssa luontoon piknikille, tai juokaa koivikossa juhannuskahvit.
-Tee vauraus- tai hedelmällisyystaika.
-Kokeile jotain perinneruokareseptiä, muista viedä luontoon ruokauhri.