torstai 14. heinäkuuta 2011

Liperi (Levisticum Officinale)

Kasvi on yllättävän tuntematon monelle vaikka se on suhteellisen helppo tunnistaa ja bongata mm.vanhoilta pihoilta, ja jopa tienpientareilta. Liperi, joka myös Rohtoliperin nimellä tunnetaan, nimittäin tuoksuu vahvasti lihaliemeltä. Kasvin liikanimi onkin Maggiyrtti, ja kaikki kasvinosat ovat käyttökelpoisia. Kasvin kansanomaisempi nimi on monille tuttu Lipstikka, jota itsekin olen tottunut käyttämään, pahoitteluni siis kaikille pilkunviilaajille siellä jo etukäteen, seuraa asiaa Lipstikasta:

(Kuva: Wikimedia Commons)

Lipstikka on paitsi maskuliininen, myös hieman androgyyni kasvi, joka edustaa vesielementtiä, ja sisältää auringon tulienergiaa. Lipstikkaan yhdistetään monien tarustojen yli- ja auringonjumalat, kuten Odin, Baldur, Ukko, Ra, Hors ja Zeus. Lipstikka on energinen, puhdistava ja vahvistava kasvi jota voi käyttää kylvyissä tai vaikka aromaterapeuttisesti ennen rituaaleja. Lipstikasta kerätty kaste on erityisen voimakasta, sillä mainitaan vahvimmankin taian nousevan.

Lipstikalla on myös mainetta rakkauden kasvina, ja onkin monia muinaisia lemmenlääkkeitä turvallisempi käyttää. Yksi kuuluisimpia lemmenjuomia lienee venäläinen Nastojka, jossa viinaan sekoitettiin joko ruusujuurta tai lipstikanjuurta riippuen siitä kummalle sukupuolelle juoma oli määrä tarjoilla. Juuri lieneekin kasvin maagisin osa. Lipstikan kuivattua juurta on kannettu mukana lemmenamulettina, jonka oli määrä houkutella rakkautta. Jauhettua juurta käytettiin kylvyssä, jonka sanottiin kaunistavan kylpijä katseidenkääntäjäksi. Lempeä nostava lipstikkakylpy sisälsi usein myös ruusunlehtiä ja appelsiininkuoria. Lipstikkahajuveden mainitaan myös olevan kumppanin etsinnässä tehokasta.
Italiassa ja Ranskassa on lemmenasioissa luotettu sitruunamehulla höystettyyn lipstikkakeittoon, jonka mainitaan nostavan lämpötilaa jo ruokapöydässä.

Lipstikka oli aikoinaan tärkeä rohdoskasvi, nykyään se sopii ennen kaikkea kotikeittiöön, niin liha- kuin kasvisruokiin, erityisesti sisäelinten, juuresten ja munaruokien kaveriksi. Pari lehteä keiton sekaan korvaa liemikuution tai aromisuolan, eikä suolaakaan tarvita kovin paljoa. Keittiötarpeisiin lientä voi keittää myös lipstikan varsista.
Talven varalta mainittakoon, että Lipstikka kestää hyvin pakastamista, vaikkapa palasterasioihin tai jääpalamuottiin. Näin saat hyviä liemikuutioita halvalla. Kokeile Lipstikkaa ensin varovasti, ettei soppaan niin sanotusti tule liikaa mausteita ;)
Lipstikalla on maustettu myös ruokaryyppyjä ja alkoholijuomia.

Lipstikka soveltuu, kuten mainittua, myös kotiapteekkiin. Kasvia on kautta aikain pidetty yleisesti vahvistavana ja lempeänä kasvina. Teetä, keitettä ja hauduketta on käytetty erilaisten suu- ja nielutulehdusten, -ärsytyksen sekä -haavaumien hoitoon. Limaa irrottavien ominaisuuksiensa ansiosta kasvin on sanottu myös ehkäisevän keuhkoputkentulehdusta.
Lipstikka edistää myös ruoansulatusta, ja näin helpottaa sekä ähkyä että ilmavaivoja. Lipstikka lisää virtsaneritystä.
Pahanhajuisesta hengityksestä kärsivä voi pureskella kasvin siemeniä, varrenpaloja tai lehtiä hengityksen raikastamiseksi.
Lipstikkaa voi kokeilla hauteena tai kylpynä myös ihottumien tai haavaumien hoitoon.
Koita sun muita tuholaisia voi häätää liinavaatteista ompelemalla potpurrien täytteeksi lipstikankukkia tai ripustamalla yrttikimppu vaatehuoneeseen.

Lipstikka on suhteellisen vaatimaton, savi-, komposti-, ja hiekkamullassa viihtyvä, monivuotinen yrtti, jonka siemeniä voi silloin tällöin bongata myös lähikauppojen puutarhavalikoimista. Mikäli idätys ei houkuttele, myös kaupoista saatavan, valmiin yrttipusikon voi laittaa multiin. Lipstikkaa voi tosin olla vaikea kasvattaa ruukkupuutarhassa, sillä monien putkikasvien tavoin se kasvattaa ison, porkkanamaisen juuren syvälle maan alle. Lipstikka onkin siis parhaimmillaan vaikkapa kesämökillä tai puutarhoissa. Kasvi viihtyy valoisassa ja puolivarjossa, muttei välttämättä pidä kohtisuorasta auringonvalosta.

Huom: Lipstikan liikakäyttö voi ärsyttää elimistöä ja aiheuttaa supistelua tai kramppeja. Lipstikkaa ei suositella rohdokseksi raskaana oleville tai mikäli sinulla on munuaisvika. Lipstikka voi myös herkistää ihon auringolle, herkkäihoisemmat ovat siis vaarassa kärähtää. älä kuitenkaan säikähdä, kotikeittiössä mausteena käytetyt määrät ovat yleensä sopivan pieniä ja turvallisia.

Uskomuksia:
-Talon ulko-oven viereen istutettu Lipstikka piti loitolla niin varkaat kuin trullit, hiiret, rotat ja käärmeetkin.
-Lipstikanlehti kengässä piti patikoijan virkeänä tuntikausia.
-Unessa nähty Lipstikka varoittaa ettei kosiskelijaan pitäisi luottaa.
-Vaatteisiin tarttunut Lipstikanlehti kielii salaisesta ihailijasta tai kehottaa kiinnittämään huomiota terveyteesi.
-Lipstikka-amuletti mukanasi auttaa kääntämään oikeudenkäynnin eduksesi.

Ei kommentteja: