tiistai 7. heinäkuuta 2015

Amuletit

Taikakaluista olenkin jo ehtinyt kirjoittaa, mutta tarkastellaanpa niitä vähän lähemmin.
Niin, amuletit lukeutuvat todellakin taikakalujen piiriin, vaikkei sitä heti tulisi ajatelleeksi, sillä taikakaluiksi mielletään pääasiassa vain noitien ja velhojen käyttämät loitsujen ja taikojen välikappaleet. Yleisimmät, tai no, tunnetuimmat amuletitkin ovat usein vain maskottiesineitä, kuten koruja ja patsaita, mutta amuletit voivat samoin olla myös amulettipusseja tai -pulloja, tai taiottavan itsensä henkilökohtaista omaisuutta, jonka avulla loitsu suunnataan magiassa tiettyyn kohteeseen.
Amuletti on silti taikakalu, jonka Matti Meikäläinenkin voi omata.
 
Amuletin nimi juontuu latinan sanasta "Amuletum", joka tarkoittaa suojelevaa esinettä. Amuleteilla onkin monta nimeä, kuten onnenkalu, talismaani ja charmi, englanninkielisen, taikakalua tarkoittavan "Charm"-sanan mukaan.

Oikotietä Onneen?

Taikakalujen maailmassa amuletti kuitenkin on yksinkertaisin esimerkki sellaisesta, sillä olimme noitia tai emme, monella meistä on henkilökohtaisia amuletteja, joita kuljetamme mukanamme taskussa, avainketjussa tai koruna. Monelle amuletin hyysääminen on totuttu tapa, jonka uskomme, vaikka sitten alitajuisesti tuovan elämäämme onnea ja menestystä, tai suojelevan meitä pahalta. Amuletti voi olla itse tehty, kaupasta ostettu, tai lahjaksi saatu, pieni, matkamallia, tai vaikkapa koriste-esine, joka kirjahyllystä käsin seurailee elämääsi.

Erilaisilla, eksoottisilla amuleteilla, mini-patsailla, hiotuilla kivillä ja kaikenlaisilla voimaesineillä onkin nykymaailmassa paljon markkinarakoa, sillä siinä missä amuletti voi olla kiva matkamuisto, söötti lahja, tai sillä hetkellä tyyliisi sopiva koru, myös kaunis ja haluttu statusesine. Amuletteja löytyy siis vähän kaikissa muodoissa ja niitä on käytetty maailman sivu. Amuletteja on varmasti "takataskussaan" useammalla ihmisellä kuin voisit kuvitella.
Lähtöjään amuletteja on kahta lajia:

1.) Esineet, jotka jo lähtöjään assosioituvat suojeleviksi, hyvää tai huonoa onnea, maallista hyvää tai onnettomuutta tuoviksi (kuten hevosenkengät, neliapilat, onnenrahat, peilinsirpaleet tai kaksiklaavaiset kolikot). Lue kuitenkin eteenpäin kohta "Tunnettuja, Hyvää Tuovia Amuletteja".

2.) Esineet, jotka on tarkoituksellisesti ladattu hyvää-, tai ikävyyksiä tuottavalla energialla. Mainittakoon, ettei esim. huonolla onnella ladatun amuletin valmistaja koskaan käytä amulettia itse, ja ne annetaan yleensä lahjaksi kaunaisen/kateellisen tahon puolelta, yleensä valheelliseen maireuteen käärittynä, väitettyinä onnenamuletteina.

Erilaisia Amuletteja

Amuletin ei siis aina tarvitse olla hyvää onnea tuova ollakseen amuletti, vaan amuletti samoin voi myös suojella ja karkottaa pahaa, ja jopa aiheuttaa huonoa onnea. Amuletit voidaankin päätoimisilta tarkoitusperiltään jakaa viiteen lajiin (okei, kolmeen, mutta lue eteenpäin):

Suojelevat amuletit - Eli suojaesineet. Näillä suojaudutaan kaikenlaista pahaa, yleisimmin pahoja henkiolentoja, tai pahantahtoista noituutta vastaan. Näitä käytetään myös huonoa onnea vastaan.

(Hyvän) Onnenamuletit - Eli onnenkalut. Hyvänonnenamulettien pääsääntöinen tarkoitus on torjua huonoa onnea, ja karkottaa sitä aiheuttavat pahalaiset, ja niihin viitataan yleiseensä vain nimellä "onnenamuletti" (ymmärrät edellisen kun luet eteenpäin). Varsinaisesti onnenamuletin tarkoitus ei siis itsessään ole tuoda hyvää onnea mukanaan, vaan ainoastaan suojelella vaalijansa jo-olemassa-olevaa onnea pilaantumiselta. Useimmiten onnenamuletteja kuitenkin suositaan, koska niiden (hiukan virheellisesti) uskotaan houkuttelevan omaan elämään sitä toivottua hyvää lykkyä ja sen erilaisia ilmentymiä, kuten lottovoittoa, voittoa urheilusuorituksessa, työpaikkaa tai ylennystä.
Hyvän onnen amuletit ovat tunnetuin suoja-amulettien muoto.

Menestysamuletit - Näillä tavoitellaan jotakin tiettyä ominaisuutta, kuten rohkeutta, viisautta, kauneutta, tai vaikkapa hyvän onnen potkuja. Menestysamuletti sotketaankin usein virheellisesti hyvän onnen amuletteihin, vaikka menestysamuleteilla on tarkoitus tavoitella yleensä kauaskantoisempaa, tai pysyvämpää "uranostetta", kuin mitä pelkkä huonolta onnelta varjeleva onnenamuletti voi kantajalleen antaa.

Rakkausamuletit - Rakkaus-, romanssi-, erotiikka-, ja sen sellaisia "senssiamuletteja" käytetään yleensä romanttisen tai seksuaalisen rakkauden ja sen ilmentymien houkutteluun, kuten elämänkumppanin, lemmenseikkailun, tai väliaikaisenkin suhteen, löytämiseen. Rakkausamuletit ovat oikeammin yksi tunnetuimmista menestysamulettien (lue eteenpäin) muodoista.

Huonon onnen amuletit - Tämä viides ryhmä ei ehkä heti assosioidu amuleteiksi, mutta ne ovat, siinä missä sukulaisensa. Huonon onnen amuletin tarkoitus on siis pilata kohteen hyvä onni, tai houkutella paikalle huonoja viboja, ja siten alkaa tuottaa kantajalleen huonoa onnea. Vaikka tämän tyyppisiä amuletteja käytetään yleensä pääasiassa kostamiseen ja takasinmaksuun, ilkeät ja kateelliset kanssaihmiset valmistavat niitä joskus myös yleiseen kiusantekoon, pelkästään omaksi huvikseen.

Oikotietä Huonoon Onneen?

Huonon onnen amuletin (lue edellinen kohta) ja varsinaisen taikaesineen (joita mm. kätkettiin loitsupusseihin), raja on vaikeasti määriteltävä, mutta silti olemassa. Huonon onnen amuletti assosioituu lähes aina amuletiksi tai maskotiksi, sillä sen on tarkoitus olla esillä ja näkyä, toisin kuin loitsun aktivointiin käytettävät, usein vaikka taiottavan asuntoon piilotetut materiaalit, jotka toki saattoivat olla hienojakin, koruja tai rahoja. Sekä loitsupussi että huonon onnen amuletti tarvitsevat omat rituaalinsa toimiakseen.

Yleisesti huonoon onneen tai onnettomuuteen assosioituja esineitä ovat mm. kaksiklaavainen kolikko, kahden dollarin seteli, hevosenkenkä ylösalaisin, mustat jalokivet, opaalit, nelireikäinen irronnut nappi (joka on itselle vieras; löytönappi), vainajalta otettu sormus, hautapaikalta otettu esine, hautausmaalta otettu kivi tai luu, peilinsirpaleet, ja Ayers Rockin eli Ulurun tai Blarneyn kiven palaset. Myös numeroa 13 vierastetaan, jos sellainen sattuu löytymään esim. sarja-, tai puhelinnumerosta, osoitteesta tai teatteri-, matka-, tms. lipusta.
Tällainen huonon onnen esine yleensä sujautetaan salaa taiottavan taskuun tai laukkuun, tms. tavaroihin.

Mikä Tekee Amuletin?

Amuletti ei siis aina ole kaupasta ostettu rihkamahely, vaan useimmiten ihan jokin tietty, arkipäiväinen, esine kehittyy ajan saatossa amuletiksi, jos se ollut monessa mukana, saatu lahjaksi, tai muistuttaa meitä muuten tärkeistä tapahtumista tai rakkaista ihmisistä. Amuletteja voi lisäksi olla yhdellä henkilöllä useampia, vaikka eri tilanteisiin. Amuletti ei siis aina ole pieni koru tai maskotti, vaan myös jokapäiväiset käyttöesineet ja tavarat voivat taata menestyksen. Se hassu kynä jolla kirjoitit älläsi, se uistin, johon elämäsi vonkale nappasi, tai se hattu joka oli päässäsi kun jotain oikein onnekasta tapahtui.

Vaatekappaleilla onkin oma sijansa amulettien joukossa, joskin niiden ja perintökalleuksien välinen raja on usein hiuksen hieno. Tällaisia kantajalleen kunniaa tekeviä "arvovaatteita" ovat usein mm. äidin vanha hääpuku tai suvun kastemekko. Joskus myös hautajaisvaatteet lukeutuvat amulettivaatteisiin, ajatellaan, että "kun äitini saattoi äitinsä hautaan tässä mummin mekossa, niin miksen minäkin". Saatetaan myös ajatella, että koska äitikin eli todella vanhaksi, niin tuskin tästä hautajaismekosta seuraa kuolema mitenkään. Tällaisissa tilanteissa ajattelemme kuitenkin ennen kaikkea kunnioitusta ja arvostusta, ennen kuin onnea sinänsä, vaikka saatammekin ajatella, että "äiti olisi varmasti myös ylpeä, etten ylenkatso vanhaa, käyttökelpoista vaatetta", ja voimme siis odottaa eräänlaista siunausta arvostamaltamme vainajalta.

Vaatekappaleet ovat tärkeitä onnentuojia myös, ja etenkin urheilijoiden maailmassa. Tämä voi kuulostaa oudolta, mutta on sporttipiireissä totisinta totta tänäkin päivänä. Menestyväkin jalkapalloilija voi luottaa kykyjensä sijaan vaikka siihen tiettyyn sukkapariin, joka hänellä oli jalassaan hänen laukaistessaan voittomaalin, tai jääkiekkoilijalla voi olla onnea tuova alasuojus. Mikä kenties hirtehisintä, "onnea tuovia" vaatekappaleita ei yleensä koskaan pestä, ettei onni katoaisi. Toisaalta, jos itselläsi on käytössä yksikin amuletti, niin äläs yhtään yöki siellä ;D

Samoin voimme yhdistää tietyt tapahtumat onneen, jos vaikka ennen ensimmäisiä festareitamme joimme sinistä limonadia, saatamme tavan vuoksi vastakin juoda festarimatkalla sitä samaa sinistä limonadia, taataksemme hauskan reissun. Söit välipalaksi ennen tärkeää koetta pähkinäsuklaapatukan, ja teet niin vastedes, ihan vain alitajuisesti. Toisaalta, olettekos tarkkailleet koskaan urheilun tosifaneja katsomoissa? Siellä vilkkuu vaikka minkälaista taikaesinettä ;)

Tunnettuja, Hyvää Tuovia Amuletteja

Yleisimpiä amuletteja/amulettisymboleja, vain muutamia eri alueilta mainitakseni ovat mm:

-Ankh (Menestys/Nuoruus). 80-luvun goottipiirien suosima, egyptiläinen, ikuista elämää symboloiva merkki, joka on suosittu mm. riipuksissa. Ankh-amuletin uskotaan tuovan ikuisen nuoruuden ja kuolemattomuuden.
-Avain (Onni). Etenkin kultainen avainriipus tai amulettikoru suojelee pahalta silmältä. Kolme kulta-avainta riipuksena toi kantajalleen terveyttä, rakkautta ja rikkautta. Huoneen avaimen sängyn alla uskottiin karkottavan painajaiset.
-Fatiman käsi (Suojelee ja karkottaa pahan). Fatiman käsi kuvaa islamin profeetta muhammedin tyttären kättä, ja onkin alkujaan islamilainen amuletti. Kristittyjen keskuudessa sama amuletti on puolestaan nimetty kristin vapahtajan äidin mukaisesti, "Marian kädeksi".
-Hamsa (Suojelee pahalta silmältä). Hamsa muistuttaa kaikin puolin Fatiman kättä, mutta siinä on erottuvana kuviona pahaa silmää torjuva silmäkuvio.
-Hevosenkenkä (Sakarat ylöspäin, ettei onni valu pois).
-Hävyttömät, tai pikkutuhmat maskotit (Karkottaminen). Kulttuureittain esim. sukupuolielinten paljastaminen, tai keskisormen tai "viikunan" näyttäminen vastustajalle häpäisi hänet, ja vei hänen voimansa. Tällaiset, sukupuolielinten näköiset amuletit tai hävttömiin eleisiin veistetyt kädet ovat edelleen paikoin suosittuja amuletteja torjumaan kaikenlaista pahaa.
-Jin ja Jang (Tasapainotus). Eli Yin ja Yang, on tasapainon, järjestyksen ja täydellisyyden amuletti. Valkoinen Yin on negatiivinen, puolisko, ja symboloi mm. naista, kylmää, kuuta, yötä, varjoa ja talvea. Musta Yang taas on positiivinen, ja symboloi mm. miestä, kuumaa, aurinkoa, päivää, valoa ja kesää.
-Jäniksenkäpälä (Metsästysonnea ja menestystä) Ei niin onnekas jänikselle. Oikeaoppinen amulettikäpälä on aina jäniksen vasen takakäpälä; Jänis piti ampua täydenkuun alla hopealuodilla hautausmaalta ja pupupolon piti lisäksi olla kierosilmäinen. Aina tietenkin parempi jos kyseinen amulettijänis oli pyytäjänsä sadas saalis.
-Kilisevät/Meluisat maskotit (Karkotus/torjunta). Meteli karkottaa pahoja henkiä. Helinä voi myös rauhoittaa ja tasapainottaa stressaantunutta mieltä.
-Kolikko, eli onnenraha (Vaurautta ja onnea).
-Korvarenkaat (Suojelus). Suojelevat kehon sisään yrittäviltä pahoilta hengiltä.
-Kruunu (Naimattomien suosima amuletti rakkausasioissa).
-Nazar/Silmäkuvio (Suojelee pahalta silmältä).
-Neliapila (Onnea) Jos syöt neliapilan, saat toivoa.
-Pienet kultaesineet (Vaurautta ja onnea)
-Punainen lanka (Paitsi kielikuva, myös muistia virkistävä amuletti) Sidottiin yleensä sormen ympäri.
-Rakkaan ihmisen hiuskiehkura tai hammas (Side osapuolten välillä, onnea ja rakkautta).
-Riistaeläinten osat/Trofeet (Metsästysonnea).
-Risti-Ankkuri-Sydän -yhdistelmä ("Usko-Toivo-Rakkaus") Amuletin tarkoitus on tuoda vakautta, turvaa ja onnea elämään.
-Rumat maskotit (Karkottaminen). Irvistelevien tai muuten inhottavan näköisten hahmojen tarkoitus on pelotella pahoja henkiä.
-Sarvi/kynsi/piikki (Sellainen chilin näköinen, suojelee pahalta silmältä).
-Sininen helminauha (Torjuu pahaa silmää ja suojelee pahalta).
-Sydän (Rakkautta ja onnea).
-Uskonnolliset symbolit (Suojelu/torjunta). Näiden ensisijaisena tehtävänä on yleisesti karkottaa k.o. uskonnon pahat henget, eli demonit, ja paha yleensä. Uskonnolliset symbolit voivat myös toimia lohdun ja suojeluksen lähteinä tarvitseville.
-Wedjat (Karkottaminen ja suojelu). Tunnetaan myös nimellä "Horuksen silmä", vaikka silmäkuvion assosioiminen horukseen onkin verrattaen tuore näkemys. Tämä on silti suosittu, egyptiläinen amuletti, joka suojelee pahalta (esim. pahalta silmältä). Horuksen vasen silmä yhdistetään kuuhun, ja oikea aurinkoon ja vastaavaan symboliikkaan, vähän kuin Jin ja Jang.

Amuletin Valmistus

Loitsutaitoinen voi aina varmistaa amulettinsa toimivuuden tekemällä amuletista mieleisensä, Se on helppoa. Amuletin valmistukseen ei varsinaisesti ole olemassa mitään "oikeaa ajankohtaa", mutta pyrkimyksiäsi auttaa kummasti jos valitset sen valmistusajankohtaan sopivan päivän, ja kuunvaiheen. Vaikutusta tehostaa, jos valitset oikean kuunvaiheen kumppaniksi vielä tarkoitusperiisi sopivan kuumerkin. Käytännössä tämä tarkoittaa, että voit joutua odottamaan oikeaa ajankohtaa pidempäänkin, mutta kärsivällisyys kannattaa.

-Valitse tarkoitusperiisi sopiva kynttilä, ja sytytä se ennen työskentelyä. Voit polttaa myös sopivaa suitsuketta, jos haluat puhdistaa työskentelytilaa tai muuten virittyä tunnelmaan.
-Valitse sopiva esine, tai valmista sellainen itse. Voit piirtää, maalata tai kaivertaa amulettiisi tarkoitusperiisi sopivia symboleja, ja vaikka omat nimikirjaimesi, jotta amuletista tulee henkilökohtainen. Voit myös käyttää jotain haluttua väriä. Yleensä tarkoitusta varten tehdyn amuletin väreinä on suosittu eniten sinistä (pahaa karkoittava väri), punaista (henkien mieliväri) ja kultaa (no, vaurautta, tottakai).
-No niin, nyt sinulla on amuletti. Seuraavaksi voit työskennellä alttarisi äärellä, pyhässä paikassasi, tai mihin olet tottunut:
-Jos käytät alttaria, järjestele siihen tarkoitusperiisi sopiva kattaus. Luo itsellesi kehä, ja suorita tottumasi rituaalit ennen kuin jatkat.
-Puhdista esine negatiivisista energioista, ja sitten lataamalla sen toivotuilla energioilla. Voit esim. lukea amuletille loitsun.
-Lopeta työskentely tottumallasi tavalla, maadoita, avaa kehä, jne.
-Valmis. Pidä amulettia mukanasi tarvitessasi sen energiaa. Voit halutessasi valmistaa sille vaikka pikku pussukan suojaksi.

Muista myös, että amuletin, sen valmistusta myöden, pitää tuntua omalta. Jos ajatus amuletin valmistuksesta tuntuu vastentahtoiselta, kuten; "Teenpä tämän vain kun kaverikin teki" tai vastenmieliseltä, eli "En oikeastaan edes usko amuletteihin, mutta kokeillaan nyt sitten..", niin älä tee sitä. Amuletin valmistus on vakavaa puuhaa, ei leikkiä. Mikäli vaikka sitten oman teini-ihku-noitapiirinne "johtaja" päättää että kaikilla piirin jäsenillä on tottakai oltava identtiset amuletit, niinkuin hänelläkin, pitäisi siinä itsessään jo osata nähdä hyvä syy kieltäytyä valmistamasta itselleen amulettia vain koska joku toinen käskee. Voi muuten olla myös ihan hyvä syy vaihtaa piiriä..
Negatiivisessa/vastentahtoisessa mielentilassa valmistettu amuletti imee varmasti itseensä valmistajansa negatiivisia tuntemuksia, mikä voi sitten käytännössä kostautua, eli saatat vahingossa onnistua vain valmistamaan itsellesi huonon onnen amuletin. Turha siis pakottaa itseään mihinkään, negatiivisella mielellä luotu amuletti vain pilaa kaikki suunnitelmasi ja kääntää hyvän huonoksi. Järki käteen, siis.

Huono, toimimaton tai pilattu amuletti voidaan hävittää samoin kuin muutkin loitsu/taikaesineet.
Mainittakoon kuitenkin, että huonoa onnea tuovien amulettien vaikutukselta ei aina välty vaikka amuletti tuhottaisiin. Tällöin kannattaa suorittaa jokin puhdistautumisrituaali, ja ehkä hankkia jokin hyvä onnenamuletti kunnes huono vaikutus tuntuu poistuneen. Eräs wanhan kansan konsti neuvoo, että jos huono onni ei ota hellittääksen, on kelloa kesä-, tai talviaikaan siirryttäessä ensin siirrettävä seuraavasti: Jos siirrytään kesäaikaan, siirrä kelloja kuusi kertaa eteenpäin, nuku yön yli, ja siirrä kello oikeaan aikaan siirtämällä viisareita myötäpäivään. Jos siirrytään talviaikaan, käännä kelloa seitsemän kertaa myötäpäivään, nuku yön yli, ja siirrä kello oikeaan aikaan siirtämällä viisareita vastapäivään. Tee tämä päivää ennen kuin kellonaikaa oikeasti siirretään. Huonon onnen amulettia vastaan voi myös kokeilla noitapulloa.

Hyvä, Paha Amuletti

Omien tavaroiden katoaminen harmittaa kovasti, mutta amuletin kadottaminen voi harmaannuttaa hiukset hetkessä (etenkin jos ensin maksoit siitä itsesi kipeäksi). Traaginen tapaturma tuntuu jo vaanivan kulman takana, sillä amuletin mukana meni sitten onnikin saman tien, henkilö on menettänyt suojauksensa ja on jälleen altis noitumisille ja piruille. Amuletin mahdollisesti tuottama onni tai suojelus vaikuttaisikin usein olevan sitä luokkaa, jonka läsnäoloon ei kiinnitetä mitään huomiota ennen kuin meillä ehkä on syytä pelätä sen jättävän meidät.

Onni ei siis välttämättä ole kiinni amuletista, eikä mene sen mukana minnekään vaikka uskoisimmekin toista. Koska amuletin katoaminen stressaa, tapahtuu useimmissa tapauksissa tietenkin jotain pahaa, sillä unohdamme, että aina kun ylipäätään alamme hätäillä ja stressata, aiheuttaa se meille varmasti enemmän onnettomuuksia kuin rauhallinen eteneminen. Kuitenkin syytämme onnettomuudesta kadonneen amuletin kirousta, ja meidän on helpompi edetä rauhallisesti, ja ennen kaikkea itsevarmasti, kun meillä on jokin tuki ja turva takanamme.
Amulettejen perimmäinen tarkoitus onkin lähinnä auttaa meitä kanavoimaan sisäisiä voimavarojamme, ja löytämään energia omaan elämänmuutokseen sisimmästämme, eli jos homma toimii, mikä ettei :)

Onkos lukijoillani amuletteja?

Ei kommentteja: