Suuri Kummituskirja

Richard Dalbyn toimittama novellikokoelma, Suuri kummituskirja, kuuluu samaan Collector Antologia-sarjaan aikaisemmin esittelemieni Suuren Noitakirjan ja Mystisiä Kissatarinoita -teoksen kanssa. Suuren Kummituskirjan teemana on, kuten jo teoksen nimestäkin voinee päätellä, aaveiden ja kummitusten mystisen kiehtova maailma:

"Minä tajusin sen kaiken nyt. Se hirveä hehku hänen silmissään oli mielisairauden hehkua. Kivettynyt ilme hänen kasvoillaan oli sairaan mielen lukkiutunutta, toivotonta surumielisyyttä.
- Tietääkö hän olevansa hullu? minä kysyin, kun isäntä nousi lähteäkseen.
Hän kohautti olkapäitään epäilevän näköisenä.
- Minä en ole sanonut, että Isä Chessez on hullu, mein Herr, hän vastasi. - Hänellä on joskus outoja kuvitelmia, ja hän pitää kuvitelmiaan totena - siinä kaikki. Mutta olen aivan varma, että hän ei usko olevansa mieleltään yhtään vähemmän terve kuin ovat hänen kanssaihmisensä."
(Amelia B.Edwards/Rippituolissa)

Kirjan sivuilta löytyvät kummitukset ovat pitkälti perinteisiä, levottomia sieluja, jotka ovat jääneet syystä tai toisesta vaeltamaan maailmaamme, mutta kirjasta löytyy myös nippu vähemmän perinteisiä erikoisuuksia. Perinteisistä kummituksista huolimatta kahleet eivät teoksessa juuri kalise, mutta tarinoita verhoava salaperäisyys ja jännitys onnistuvat varmasti kiehtomaan lukijan mieltä. Parhaimmillaan kirjan tarinat muistuttavatkin hieman salapoliisitarinoita, joskaan eivät ole aivan yhtä seikkaperäisiä, eikä Rouva Peacock murhaa ketään kirjastossa lyijyputkella ;)

"...palasin kuistille, missä istuuduin erääseen hikkoripuisista keinutuoleista polttelemaan. Poika seurasi minua ääneti ja istuutui kuistin lattialle pylvääseen nojaten, jalat ulkona ruohikolla.
- Mitä sinä teet, minä kysyin, - kun isäsi on poissa?
- Vaan maleksin täällä, hän sanoi. - Vaan kuljeskelen täällä.
- Kuinka kaukana ovat lähimmät naapurisi? minä kysyin.
- Mitkään naapurit ei milloinkaan tule tänne, hän ilmoitti. - Sanovat, että pelkäävät kummituksia.
En ollut lainkaan yllättynyt; paikassa olivat kaikki ne piirteet, joiden vuoksi jossain talossa sanottiin kummittelevan. Minua hätkähdytti hänen oudon asiallinen tapansa puhua - oli kuin hän olisi sanonut, että he pelkäsivät vihaista koiraa.
- Oletko sinä koskaan nähnyt kummituksia täällä? jatkoin.
- Niitä ei ikinä näe, hän vastasi kuin minä olisin puhunut kulkureista tai peltopyistä. - Niitä ei ikinä kuule. Ne jotenkin tuntee ympärillä joskus.
- Pelkäätkö sinä niitä? kysyin.
- En, hän julisti. - Minä en pelkää kummituksia; Minä pelkään painajaisia. Onko teillä ikinä ollut painajaisia?"
(Edward Lucas White/Painajaisten talo)

Kirjassa on 25 vähän pituudeltaan vaihtelevaa, mutta silti enemmän tai vähemmän kummituksiin, erilaisiin henkimaailman ilmiöihin ja yleensä kummitteluun liittyvää tarinaa, ja, muiden sarjan teosten tavoin, myös tästä teoksesta löytyy joka tarinan alusta pieni esittely kirjailijasta. Suuren Kummituskirjan kirjoittajiin mahtuu useita tunnettuja suuruksia, kuten Edgar Allan Poe, Oscar Wilde, Rudyard Kipling, ja Mark Twain.
Hangon Kirjapaino Oy, 1993. 403 sivua.

+Mukaansatempaava
+Mielenkiintoinen

-Pehmeäkantinen pokkari, nuhraantuu helposti.

Mystisiä Kissatarinoita

Johan Richard Stephensin ja Kim Smithin toimittama Mystisiä Kissatarinoita kuuluu samaan "Collector Antologia" -kirjasarjaan täällä esittelemieni Suuren Noitakirjan, ja Suuren Kummituskirjan, kanssa. Teos sisältää 19, vaihtelevan pituista, ja nimensä mukaisesti enemmän tai vähemmän kissamaista tarinaa, sekä lyhyen johdannon niin kissaan myyttisenä hahmona, kuin sitä ympäröivään, paikoin kauhupainotteiseenkin, kissakirjallisuuteen.

"-Rouva, vaikka viiskyt puntaa maksettaisiin, niin en haluaisi kokea samaa uudestaan; nytkin ottaa sydämestä. Lähden mieluummin vaikka ilman kuukauden palkkaa, kun nukun siinä huoneessa enää yhtään yötä.
Delia maksoi keittäjän palkan ja nainen lähti heti teen jälkeen."
(Elliott O'Donnell - Seedleyn Kissakummitus)

Kirjan tarinoissa on tasapuolisesti mysteerejä, kauhua ja komediaa. Mukaan mahtuu samoin kummituksia kuin eläviäkin kissoja, kissoja lihassa, ja kissoja silkassa mielikuvituksessa. Teoksesta löytyy myös pari pelottavampaa "hirviötarinaa", joiden jo esittelyn alussa varoitetaan "voivan järkyttää kaikkein herkimpiä kissojen ystäviä". Monet tarinoiden kissat kuitenkin ovat suhteellisen tavallisia, ja paikoin jopa arkisia, mutta siitä huolimatta ne säilyttävät tenhonsa aina uudestaan ja uudestaan. Parempia todisteita kissojen mystisyydelle tuskin tarvitaan, sillä "Tavallisia kissoja ei ole olemassakaan" -Colette-.

"-Bill on ihan kuuluisa tästä kekseliäästä drinkistä, hänen vaimonsa sanoi. -Siihen tulee tomaattimehua, inkivääriolutta, skottilaista ja.. Hän katseli yläviistoon ja pyöritteli silmiään kun yritti muistaa neljännen ainesosan. Parvella näykyi pää ilman ruumista. Se oli puristautunut kaiteen puolien väliin ja tuijotti häntä.
-Se on vain meidän Percy, Margaret selitti. -Se ei ole läheskään yhtä uhkaava kuin näyttää.
-Kissa! Minä en voi sietää kissoja!
Percy vaistosi että viikonloppu alkoi huonosti, ja hän oli oikeassa."
(Lillian Jackson Braun - Ison lätäkön viikonloppu)

Muiden sarjan kirjojen tavoin tarinaniskijöiden joukosta löytyy nimekkäitä kynäilijöitä, kuten Cervantes, Saki ja H.P. Lovecraft, ja jokaisen tarinan alussa on samoin myös pieni esittely sen kirjoittajasta, ja joskus jopa tarinasta itsestään..
Erikoisuutena mainittakoon, että tästä kirjasta löytyy yksi sama tarina kuin Suuresta Noitakirjasta, nimittäin Robert Blochin "Catnip (1948)". Suuressa Noitakirjassa tarina on suomennettu "Kissako kielesi vei", ja tässä suomenkielinen nimi on uskollisempi alkuperäiselle, ja löytyykin kirjasta nimellä "Kissan minttu".
Teoksen kansikuva on Peter Mustosen taidonnäyte, ja on mitä ilmeisemmin saanut innoituksensa August Derlethin novellista "Balu".

Suomentanut Pasi Junila. 259 Sivua. Gummerus Kirjapaino Oy 1995.

+Tätä jaksaa lukea aina uudestaan
+Hyvä kirja esim. matkalukemistoksi tai mökille

-Pehmytkantinen pokkari, kannattaa päällystää etteivät kannet nuhraannu

*Kirjasta lainaamiani otteita jouduin lukemisen helpottamiseksi vähän muokkaamaan, koska novelleissa hahmojen väliset keskustelut on virkeittäin merkattu lainausmerkein (ei siis ranskalaisin viivoin). Koska itse käytän lainauksissani, no, lainausmerkkejä, niin lainausmerkkiviidakon välttämiseksi korvasin keskustelujen lainausmerkit ranskalaisilla viivoilla. Muutoin olen säilyttänyt alkuperäisen kirjoitusasun tietenkin koskemattomana.

Suuri Noitakirja

Richard Dalbyn toimittama novellikokoelma, Suuri Noitakirja, kuuluu mysteereihin ja yliluonnollisiin asioihin keskittyneeseen "Collector Antologia" -sarjaan. Sarjan muita teoksia ovat mm. esittelemäni Mystisiä Kissatarinoita, ja Suuri Kummituskirja.
Suuri Noitakirja on sarjan muiden teosten tavoin jo vähän vanhempi teos, mutta sen tarinat ovat kiehtovia tänäkin päivänä. Kirja sisältää nimensä mukaisesti noitamaisia tarinoita, ja seitsementoista novellia noidista tai noitiin liittyvistä outouksista, kirouksista ja magiasta. Tarinoiden noidat ovat kasvoja väkijoukossa, tai sitten he erottuvat, tai tahtovat erottua, joukosta jonkin erityisominaisuutensa vuoksi. Eivät he ole aina noitiakaan, sillä ihmisen pelko ja taikausko vaikuttavat paljon kirjan tarinoissa.

"Rempallaan olevan, jäkälän peittämän portin sulkeuduttua uudemman kerran jälkeemme ja aloitettuamme kotimatkamme nyt jo pimeän nummen yli jokin sai minut katsomaan taakseni. Sade oli tauonnut, ja keltaisen puolikuun loisteessa näin vanhan naisen käpristyneen hahmon seisovan kissa vierellään oviaukossa katselemassa meitä, huuleton suu häijyyn ja merkillisen pahaenteiseen hymyyn vääntyneenä."
(N.Dennett/Pääkallo)

Mainittakoon vielä väärinkäsitysten välttämiseksi, että tämä kirja on vain kuvitteellisista noidista kertova horror-painotteinen viihdeteos, eikä siis mitenkään opeta "noituutta tai taikoja". Teos ei muutenkaan kerro totuutta noidista, sillä sen tarinat perustuvat ainoastaan kirjoittajiensa visioon ja mielikuvitukseen.
Tarinat ruokkivat mukavasti myös lukijansa mielikuvitusta olemalla sopivan monipuolisia, ja niiden teemat vaihtelevat muinoin tuomittujen noitien kostoista aina maagisiin viettelyksiin. Mukaan mahtuu myös sopivasti huumoria kun tavan tallaajien polut risteävät noitien tai maagisten välineiden kanssa. Teosta lukiessa voi siis mukavasti pelätä ja naureskella samanaikaisesti ;)

"Ethelin pulmallinen tilanne herätti melkoisesti kiinnostusta paikallisessa sairaalassa. Lääkärit kurkistelivat vuorollaan hänen kurkkuunsa, osa tunnusteli kaulaa, ja keski-ikäinen kirurgi veti ilmeisen surullisen aviomiehen syrjään.
-Te siis sanotte, että hänestä tuli yhtäkkiä mykkä?
Arthur nyökkäsi. -Kesken lauseen.
Kirurgi vilkuili ympärilleen ja kysyi sitten hiljaisella mutta huolestuneella äänellä: -Jos saisin oman vaimoni käymään hänen luonaan - luuletteko että se on tarttuvaa?
-Te olette lääkäri, Arthur huomautti."
(Ronald Chetwynd-Hayes/Sorretun Päivä)

Kynäilijöiden joukosta löytyy monia kauhugenressä kunnostautuneita, tunnettuja nimiä, kuten Robert Bloch, Stephen King ja Roger Johnson. Jokaisen tarinan alussa on myös pieni esittely sen kirjoittajasta. Teoksen alusta löytyy Richard Dalbyn kirjoittama lyhyt johdanto noitakirjallisuuteen, ja lopusta kiitokset.
Gummerus Kirjapaino Oy 1994. 336 Sivua.

+Tätä jaksaa lukea aina uudestaan
+Hyvä kirja esim. matkalukemistoksi tai mökille

-Pehmytkantinen, nuhraantuu helposti

Ruumiittomat

Anni Nupposen, Shimo Suntilan ja Heikki Nevalan toimittama Ruumiittomat jatkaa yliluonnollisiin asioihin keskittyneiden, suomalaisten novellikokoelmien sarjaa. Kirja sisältää 14 kertomusta, jotka tutustuttavat lukijansa monenlaisiin kummituksiin.

Teos avartaa mukavasti kummitteluun juurtuneita, suppeita näkemyksiä; Kummitus ei tarvitse kummitellakseen pelottavia kulisseja, kuten, vanhoja taloja, saati lakanoita ja kettinkejä, eikä ihminen itsessään ole teoksen ainoa kummitteluun taipuvainen olento. Tämän kirjan sivuilla kummittelevat luontevasti niin ruumiinosat, esineet, kuin rakennuksetkin. Kirjan tarinoissa kummittelu ei myöskään aina tarvitse edes aktuaalia kummitusta, vaan yksilön oma mieli voi olla riittävä luomaan aavemaisia muistoja, luulotelmia ja painajaisia jotka tilanteen mukaan joko tuomitsevat tai vapauttavat poloisen.

"-Ehkä minä olen vain shokissa. Niin kävi isän kuoleman jälkeen. Vedin hautajaiset ja muut pakolliset työt läpi kuin jonkun pahuksen antibioottikuurin. Sitten vasta muistin järkyttyä. Kuulemma se on melko tavallista.
-Melko tavallista? hän toisti. -Melko tavallista? Sinun mielestäsi tämä on siis melko tavallista?
-Jos jotain minä tässä en tajua niin sitä, miksi sinä juuri minulle halusit tulla kummittelemaan."
(Minna Roininen/Vielä Yhdet Jäähyväiset)

Kirjan tarinoiden aktuaalit elävät jäävät paikoin eläväisten kuolleiden varjoon, ja teoksen parasta antia mielestäni ovatkin kummitusten itsensä näkökulmasta kirjoitetut tarinat. Yleisote kirjan tarinoissa on silti haikea, ja surumielinen, paikoin onnetonkin, mitä voidaan pitää ruumiittoman henkiolennon sielumaiseman heijastuksena.
Melankolisesta tunnelmastaan huolimatta tarinat onnistuvat paikoin olemaan hauskojakin, ja kummitukset ujutetaan luontevasti jokapäiväisten askareiden lomaan. Suomalainen karu, mutta sujuva kerrontatyyli kuitenkin rakentaa kertomusten lavasteet lähes käsinkosketeltaviksi lukijan ympärille. Halkeilevan maalin voi tuntea sormissaan, kuivien lehtien tuoksun sieraimissaan, kuulla puiston lintujen viserryksen tai nähdä vaivaispojan lohduttomat kasvot..

"-Itte soon ne rahat viäny! Aimo huusi. -Tai sitte kukaa ei oo koskaa enämpää antanukkaa! Hän tuijotti murhaavasti suntion harakkaa joka väisti katseen.
-Vaikka mä käsi pyhän kirjan päällä vannoosin, niin muako et usko?
Uurteet syvenivät rovastin otsalla. Se oli merkki, Aimo ymmärsi, ettei hänen vakuutteluillaan ollut tässä talossa juuri painoarvoa.
-Saatanan herrat! Alahaasempianna vain sorratta!"
(Heikki Nevala/Syyllisyyden Varjot)

Kuten aikaisemmin esittelemäni suomalaiset novellikokoelmat Verenhimo ja Kuun Pimeä Puoli, myös Ruumiittomat sisältää perinteisten kauhuelementtien sijaan myös scifi-tunnelmia, tiedettä ja magiaa. Kirjassa esitellyt kummittelut ovat monipuolisen kekseliäitä, mutta, tuoreesta näkökulmasta huolimatta, eläinhaamut kuitenkin puuttuvat kirjasta kokonaan, mitä itse pidän hieman ikävänä.

Teoksen alussa Alkusanat, jossa kirjan toimittajat keskittyvät kummitustarinoihin ja -kirjallisuuteen yleensä, ja kirjan lopussa on lista ja pienet esittelyt tarinoiden kirjoittajista.
285 sivua. Osuuskumma-Kustannus 2014.

+Hyvää lukemista yksinäisiin mökki-iltoihin
+Mässäilemättä creepy

-Pokkareiden tavoin pehmytkantinen. Nuhraantuu helposti

*Kirjasta lainaamiani otteita olen lukemisen helpottamiseksi joutunut vähän muokkaamaan, koska novelleissa hahmojen väliset keskustelut on virkeittäin merkattu lainausmerkein (ei siis ranskalaisin viivoin). Itse käytän lainauksissani, no, lainausmerkkejä, joten lainausmerkkiviidakon välttämiseksi olen korvannut keskustelujen lainausmerkit ranskalaisilla viivoilla. Muutoin olen säilyttänyt alkuperäisen kirjoitusasun tietenkin koskemattomana.

Kuun Pimeä Puoli - Suomalaisia ihmissusinovelleja

Juha Nummelinin toimittama Kuun Pimeä Puoli on lystikäs kokoelma kaikenkarvaisia ihmissusitarinoita suomalaisten kynäilijöiden mielikuvituksen syövereistä. Teos on siis kuin itsenäinen jatko-osa aikaisemmin esittelemälleni Vampyyritarinakirjalle. Edeltäjänsä tavoin Kuun Pimeän Puolen novellistit tietävät mistä kirjoittavat, ja ovat selvästi perehtyneet muodonmuuttajaloreen, suteen ja kansanperinteeseen.

"Äiti tarttui Tuomikkia kipeästi ranteista. - Tiedätkö sinä sudesta jotakin?
Tuomikki pudisti päätään.
- Sinä puhuit sille. Mikä se on?
Aika venyi heidän välissään. Varis raakkui. Äiti pudisti edelleen ranteesta ja Tuomikki huomasi, että hänen omaan käteensä oli ilmestynyt tummaa nukkaa.
- Tuonelan olennolta se näyttää, epäsikiöltä.
- Etkö sinä omaa lastasi tunne? Tuomikki parahti.
Äiti nykäisi otteensa irti. Hänen kasvoilleen oli valahtanut kauhistunut ilme. Tuomikki ei voinut olla tuntematta tyytyväisyyttä.
Sanat satuttivat kipeämmin kuin lyönnit."
(Anne Leinonen/Tuonenkalma, surmansuitset)

Kuun Pimeä Puoli sisältää 24 koottua novellia, joiden keskeisenä teemana on ihmisen muuttuminen eläimeksi, pääasiassa sudeksi. Hukkaa sen kummemmin haukkumatta, tarinoissa käsitellään sekä aktuaaleja, muotoaan muuttavia ihmissusia, mutta myös lykantropiaa, mielessä piilevää sutta ja halua olla velvollisuuksien kahleista vapaa villipeto. Novellien tapahtumapaikat löytyvät menneisyyden maisemista ja nykylähiöistä, mutta tarjolla on myös sopivasti futurismia ja rinnakkaistodellisuutta hukkateille sen kummemmin eksymättä,  sillä suttisia löytyy paitsi torpista ja kerrostaloista, myös maalta ja kaupungista, päivittäisestä elämästä ja vanhojen akkojen jutuista nyt puhumattakaan.. Tarinoiden maailmassakin ihmisiä yhdistää vallitseva susiviha ja satujen taikausko. Elämää tarkastellaan kirjassa havainnollisesti ihan sutena, sekä saalistajan että saaliin näkökulmasta. Ihmissusi ei ole vain verenhimoinen raakalainen, vaan myös inhimillinen peto; rakastava, hämmentynyt ja väärinymmärretty.

"En ole koskaan nähnyt niiden osoittavan kykyä katumukseen. Olen nähnyt niitä riittävästi tietääkseni, ettei niissä ole mitään monimutkaista, ne ovat pelkkää raivoa ja vihaa ja verenhimoa, laumojen välisiä valtatataisteluita, toisiaan surmaavia uroksia ja pentujaan surmaavia naaraita. Ja silti ne tuntevat surua, kun ulkopuolinen on riistänyt hengen yhdeltä niiden omista. Se vaivaa minua. Vaivaa todella."
(Jan Salminen/Juhannusaatto)

Kirjan aloittaa luontevasti toimittajan alkusanat ihmissuden historiasta kirjallisuudessa ja mediassa, ja lopusta löytyy Merja Leppälahden lyhyt, mutta monipuolisen kattava katsaus ihmissuteen suomalaisessa kansanperinteessä. Viimeisiltä sivuilta löytyvät myös lyhyet esittelyt novellien kirjoittajista.
352 sivua. Jalava-kustannus 2013

+Kaikille sudenmielisille sopiva must-kirja
+Suositeltava kirja mökki- tai telttaretkelle lukemistoksi
+Paikoin tarinat ovat hyvin koskettavia

-Pehmytkantinen, kannattaa päällystää
-Loppuu aikanaan, olisi mielellään lukenut enemmänkin

Edgar Allan Poe

Yleensä en esittele kirjoja aloittamalla kirjailijasta, mutta nyt teen poikkeuksen, sillä pidän Poen tuotannosta todella paljon, ja kaikki hänen kirjansa jotka omasta hyllystäni löytyvät ovat tarinakokoelmia (Kaksi alkuperäiskielistä ja yksi suomennettu), joten olisi aikaavievää esitellä kaikki tarinat erikseen..
Edgar Allan Poe (19.1.1809-7.10.1849) oli amerikkalainen kirjailija ja runoilija joka tunnetaan ehkä parhaiten runoistaan Lenore (1843) ja Korppi (The Raven, 1845), sekä novelleistaan Rue Morguen Murhat (Murders in Rue Morgue, 1841) ja Kultakuoriainen (The Gold-Bug, 1843). Kuten monet aikansa kirjailijat, Poe sai ansaitun tunnustuksensa vasta kuolemansa jälkeen. Poe onkin tunnettu yhtenä romantiikan ajan goottilaisen kauhukirjallisuuden kulmakivenä. Poe on myös innoittanut tarinoillaan monia kuuluisia kirjailijoita (mukaanlukien Jules Verne ja H.P. Lovecraft)  ja oli tietämättään myös etsivägenren uranuurtaja, sillä myöhemmin Sir Arthur Conan Doyle lainasi Poen etsivähahmon, August Dupinin, piirteitä luodessaan Sherlock Holmesia, joka vakiintui myöhemmin liki salapoliisihahmojen tunnetuimmaksi stereotypiaksi.

"Believe only half of what you see and nothing that you hear"

(Edgar Allan Poe. Kuva: Wikipedia)

Vaikka Poe on niittänyt mainetta juuri kauhukirjailijana, sanoisin, että varsinaiset kauhutarinat ja pelottavat jutut näyttelevät Poen kokonaistuotannossa sangen pientä osaa. Poen kynäilyn viehätyksen paino on toki mysteereiden, salaperäisyyden, erinäisten outouksien ja erikoisuuksien ympärillä, mutta kaikkein kiehtovimpienkin arvoitusten loppuratkaisut hänen ovat tarinoissaan usein rationaalisia, ja jopa kuolettavan tavallisia. Poeen ei kuitenkaan pääse kyllästymään, sillä tarinat ovat monipuolisia sekä hyvin kuvailtuja, ja niiden lukeminen itsessään on elämys; tarinasta riippuen joko, hauska, jännittävä, tai pelottavakin.
Ykstityishenkilönä Poen siviilielämään mahtui paljon pettymyksiä ja tragedioita, joista kirjailija ammensi paljon aineistoa fiktiivisiin kertomuksiinsa. Kirjailijan surumielinen arki siis heijastuu paikoin hänen tarinoistaan. Arkielämänsä vastoinkäymisistä huolimatta kirjailija syventyi tekstiinsä riipaisevalla antaumuksella, ja maalasi kynällään niin maisemia, tapahtumia kuin ihmisiäkin eläväisesti, ja yksityiskohtaisella tarkkuudella, joka herättää tekstin sisällön silmiesi eteen vielä tänäkin päivänä. Tarinat on kyllästetty kirjailijan sydänverellä ja ne ovat täynnä valloittavia detaljeja. Tarinoihin on helppo päästä sisään, mutta ajalleen tyypillisen kirjoitusasun huomioon ottaen kertomusten tapahtumissa ei mässäillä ihmisten tregedioilla nykyajan tapaan. Poe voi siis vaikuttaa jopa ikävystyttävältä jos odotat löytäväsi sivuilta suolenpätkillä mässäilevät verikekkerit.

"All that we see or seem is but a dream within a dream"

Poe kirjoittaa sujuvasti sekä hauskoista että vakavimmistakin asioista, kuten rikosmysteereistä, rakkaudesta, pakkomielteistä, ja ihmisen unelmista ja peloista. Koomisten tarinoiden ja hauskojen sattumusten parhaimmistoon kuuluvat mielestäni Miksi pieni ranskalainen pitää kättään kantoliinassa (Why the little frenchman wears his hand in sliding, 1850), Muumio (Some words with a mummy, 1845) ja Silmälasit (The spectacles, 1844), synkemmistä aiheista puhutaan jo Pitkänomaisessa laatikossa (The Oblong box, 1844) ja Älä lyö Pirun kanssa päästäsi vetoa (Never bet the Devil your head, 1841), ja hyytävintä antia edustavat kenties Punaisen Surman Naamio (The Masque of the Red Death, 1842) ja Musta kissa (The Black cat, 1843), joka on minulle ollut aina Poen creepein tarina. Käsivarsien karvat nousevat lukiessa huomaamatta pystyyn päähenkilön vaipuessa hiljalleen hulluuteensa, ja hulluutensa hyväksyntään..

"I became insane, with long intervals of horrible sanity." 

Edgar Allan Poen kootut kertomukset

Tämä lienee kattavin suomenkielellä julkaistu kokelma Poen tarinoita. Tarinat on suomentanut Jaana Kapari, ja kirjasta löytyy 66 novellia kirjoitusjärjestyksessä. Teoksessa ei siis ole eritelty tarinoita aihepiirin mukaan, vaan huumori, mysteeri ja kauhu ovat iloisesti sekaisin.
Myös suomentajan työtä on pakko ihailla. Alkuperäiskielellä Poeta lukeneena olen sitä mieltä, että Kapari onnistuu säilyttämään tarinoiden sielun liki alkuperäisten veroisena, mikä on jo saavutus sinänsä.
Kirjassa ei ole kuvitusta, mutta ei se kyllä moista tarvitsekaan. Kun uppoudutte niteeseen ymmärrätte kyllä mitä tarkoitan.. nenä ei vaan irtoa kirjasta ennen tarinan loppua.
Kokoelman lopussa Alaviitteet ja selitykset, lähdeviitteet sekä Kronologia.
1028 sivua. Kustannusosakeyhtiö Teos, helsinki. Kuvassa 6. painos vuodelta 2006.

"If you wish to forget anything on the spot, make a note that this thing is to be remembered."

Edgar Allan Poe / Tales of Macabra

Englanninkielinen teos on edellistä suppeampi, kahdeksan tarinan kokoelma joka keskittyy Poen tuotannon synkempään puoliskoon; lohduttomiin kohtaloihin, irrationaalisiin pelkoihin ja hulluuden rajamailla haparoiviin sieluihin. Kuten Poen useimmissa alitajuntaan porautuvissa piinaustarinoissa, näissäkin ihmismieltä, ja etenkin miehen mieltä, riivaavat, tottakai, naiset ;) Kirjasta löytyvät mm. klassikot Berenice (1835),  Morella (1835) ja Ligeia (1838). Kirja itse on ulkoasultaan kaunis kuin karamelli; näyttävä, runsaasti kuvitettu ja saa lukijansa malttamattomaksi. Kauniista kattauksesta huolimatta tuntuu että kysymys on kuitenkin kaupallisesta tekstinpiristämis-yrityksestä, sillä alkuperäinen kirjoitusasu on pyritty säilyttämään, ja moni on maininnut pitävänsä sitä tylsänä. Niin tai näin, ehkä korea ulkokuori voi auttaa virittäytymään kokoelman tunnelmaan. Hauskana yksityiskohtana mainittakoon selustaan nidottu, punainen kirjanmerkkinauha.
Kirjan lopusta löytyy luettelo Poen teoksista, viitteitä ja huomioita, sekä tietoa kirjan kirjoittajista ja kuvittajasta. Kuvittanut Benjamin Lacombe. Archaia Entertainment LLC.

"All religion, my friend, is simply evolved out of fraud, fear, greed, imagination, and poetry."

The complete poetry of Edgar Allan Poe

Tämä on runokokoelma joka sisältää Poen 48 runoa vuosilta 1827-1849.
Kuvassa vuoden 2008 painos. Kirjan lopussa jälkisanat ja kirjallisuusluettelo.
139 sivua. Penguin Books LTD, Printed in USA.

"Yet the terror was not fright,
But the tremolous delight-
A feeling not the jewelled mine
Could teach or bribe me to define-
Nor Love- although the Love were thine."

-The Lake. 1827, 3. Säkeistö-

*Kaikki postauksessani esiintyvät lainaukset ovat Poea, mutta eivät runoa lukuunottamatta liity esittelemiini teoksiin.

Verenhimo - Suomalaisia Vampyyritarinoita

Tämä Juha Nummelinin toimittama novellikokoelma sisältää siis nimensä mukaisesti suomalaisia vampyyritarinoita. Kirjassa pureudutaan monia mieliä kiehtoneeseen kysymykseen, millainen on suomalainen vampyyri? Vampyyrilore kun on meillä Suomessa aina ollut hieman heikoilla esimerkiksi ihmissusiin nähden, eikä esim. kansanperinne valota aihetta paljoakaan. Tässä kirjassa 22 kirjailijaa kuitenkin onnistuvat loihtimaan kiitettävän komppanian sekalaisia, miksei sitten Suomen maaperällekin, sopivia vampyyreja.

"Matti naputti pöytää rystysillään ja pomppasi sitten yhtäkkiä ylös. Siinä samassa hän oli Annin luona ja väänsi tämän kättä selän takse. Anni ei osannut odottaa, että mies olisi niin nopea liikkeissään.
-Aivan niin kuin sinulla olisi syntisiä ajatuksia, pikku lumppu. Myönnätkö?
-En, Anni nyyhkäisi."
(Sari Peltoniemi: Vain Mato, Matkamies Maan)

Tarinoissa käsitellään paitsi aktuaaleja verenimijöitä, myös kliinistä vampirismia ja kuvitelmaa olla vampyyri. Vampyyrit hahmoina puolestaan ovat kirjassa sekä älykkäitä, hurmaavia ja ihmismäisiä olentoja, että samoin eläimenkaltaisia tai kummitusmaisia petoja, mutta yhtä kaikki päivästä toiseen kamppailevia addikteja.
Positiivista sinänsä, teos ei esittele vain yhtä stereotyyppista vampyyrikuvaa, vaan käsittelee koko vampyyriajatusta sopivasti eri näkökohdista. Kirjassa vampyyrit syntyvät niin mielen syövereistä, tai muinaisesta kirouksesta, kuin lääkärin pöydältä. Vaikka parissa tarinassa käsitellään myös vähän futuristisimpia aiheita, kirjan vampyyrit pohjaavat loppujen lopuksi lähinnä siihen wanhempaan, tutumpaan, vampyyriloreen, eli ei-ihmisenveroiseen, vähän zombiemaiseen, elävään kuolleeseen. Päivänvalossa kimaltelevia kiiltokuvapoikia tästä kirjasta ei siis löydy, ja isot kiitokset tekijöille siitä.

"Navetan takana oli lisää epämääräistä tavaraa, vanhaa kanaverkkoa, puhkiruostuneet kottikärryt, lommoinen tynnyri, laudanpätkiä, laatikollinen vanhoja tyhjiä pulloja. Osa oli suojassa pressun tai räystään alla, osa oli romahtanut kasasta pellon reunaan. Valitus kuului tavaroiden alta. Minna kyyristyi ja kurkisteli tavaroiden väliin. Hän löysi vampyyrin kottikärryjen alta."
(Christine Thorel: Uhanalaiset)

Myönnän olevani enemmän ihmissusi- kuin vampyyrifani, mutta pidän tämän kirjan tarinoista. Paikka paikoin oli positiivista huomata viitteitä suomalaiseen folkloreen, eli kirjailijat ovat selkeästi perehtyneet työhönsä. Teos on sopivasti verinen mutta ei mässäilevä, inhimillinen mutta julma, sekä ajan hermolla ja ihanasti toinen jalka menneisyydessä..

Kirjan lopussa lyhyet esittelyt kirjoittajista.390 sivua. Kustannusyhtiö Teos

+ Olisihan näitä lukenut enemmänkin.
+ Sopivaa telttaretkilukemista

-Pehmytkantinen pokkari. Kannattaa päällystää muovilla