Millaista On Olla Eläin?

Helena Telkänrannan teos kertoo kaikille asiasta kiinnostuneille sen mitä useimmat meistä eläimiä milloinkaan tavanneista ihmisistä ovat miettineet tavalla tai toisella, eli millaista on olla eläin, kuten koira, kissa, lammas, delfiini, tai vaikka haukka?

"Tämä kirja on katsaus siihen, mitä tiede tällä hetkellä tietää eläinten älykkyydestä, tunne-elämästä ja kokemusmaailmasta. Tiedot on koottu tutkimustuloksista eri puolilta maailmaa, mukana myös suomalaisten tutkijoiden havaintoja. Kirjan sisältö vastaa vuoden 2014 lopussa vallinnutta tieteellisen tiedon tasoa. Suuri osa tiedosta on siis sen verran uutta, ettei se ole vielä ehtinyt esimerkiksi koulujen oppikirjoihin. Tutkimustulosten lisäksi tutustutaan myös siihen kuinka tiedot on saatu."

"Helena Telkänranta on eläinten käyttäytymistä tutkiva evoluutiobiologi ja palkittu tiedetoimittaja"
-Suora lainaus takakannesta-

Kirjassa siis tarkastellaan ja kerrotaan kuinka eläimet kokevat asiat, joita me ihmiset pidämme itsestäänselvyyksinä ja jopa perusteltuina "ylemmyyden" merkkeinä alati jatkuvassa kiistassa ihmisten ja eläinten välisistä eroista. Teos valottaa niin eläinten aistimaailmaa, sielunelämää, ja tietoisuutta, sekä virallisten tutkimusten että havainnollisten esimerkkien avulla.

Teos on jaettu kahdeksaan kappaleeseen, jossa käydään asia kerrallaan läpi mm. eläinten erilaisia aisteja, oppimiskykyä, kipuaistia ja sosiaalisia taitoja. Teoksessa keskitytään pääasiassa selkärankaisiin, kuten lintuihin, nisäkkäisiin ja matelijoihin, mutta se tarjoaa kohtalaisen runsaasti tietoa myös muista tähän saakka tutkituista lajeista. Kirjasta opimme mm. että taskurapu pystyy tuntemaan kipua.

"Mitä on tietoisuus? Sille ei ole yhtä yksittäistä virallista määritelmää. Melko laaja yksimielisyys vallitsee kuitenkin siitä, että tietoisuutta on olemassa monenlaista. Yksi tietoisuuden muoto on kyky teoreettisiin filosofisiin pohdintoihin, toinen taas on tunteiden kokeminen aitoina elämyksinä, mihin ei tarvita kykyä järkeilyyn. Pienen vauvan tietoisuus on erilainen kuin lentokapteenin tai aivokirurgin. Harva äiti tai isä epäilee iloisena jokeltavan tai paniikissa parkuvan nyyttinsä tunnekokemuksen aitoutta, vaikka se ei vielä osoittaisi merkkiäkään kyvystä rationaaliseen järkeilyyn."

Teoksen sisältö ei missään nimessä ole mitään "vegeaktivistipropagandaa", jolla yritetään syyllistää ja käännyttää kaikkia lihansyöjiksi itseään väittäviä ihmispoloja rehulinjalle, vaan kyseessä on vakavasti otettava tieteellinen tutkielma niistä eläinten perusasioista, joita emme välttämättä tule ajatelleeksi, tai jotka vain tulkitsemme virheellisesti, ajatellessamme kuinka se oma lemmikkikoira on tottakai yhtä fiksu kuin omistajansa.
Voinkin lämpimästi suositella tätä teosta paitsi kaikille lemmikinomistajille, myös eläintenystäville yleensä, ja tietenkin, ei tämän lukeminen ole pahitteeksi kaikille lihaa ravintonaan käyttäville ihmisyksilöillekään.

"Lajien väliset suuret erot älykkyydessä eivät tarkoita että joidenkin lajien evoluutio olisi epäonnistunut. Evoluutio ei mitenkään erityisesti pyri maksimoimaan juuri älykkyyttä, vaikka ihmislajin jäsenenä olisi houkuttelevaa ajatella niin. Muinaisten esi-isiemme ja heistä etenkin pystyihmisen olemassaolon aikana sattui vain olemaan ainakin kaksi sellaista tilannetta, pari miljoonaa vuotta sitten ja puoli miljoonaa vuotta sitten, että heidän silloisessa elinympäristössään ja silloisilla elintavoillaan älykkyydestä oli erityisen paljon hyötyä. Siksi luonnonvalinta suosi älykkäimpien yksilöiden eloonjäämistä ja lisääntymistä. Joidenkin toisten lajien elinympäristöt ja elintavat ovat puolestaan sellaisia, että luonnonvalinta kohdistuu samalla tavalla esimerkiksi juoksunopeuteen, tarkkaan kuuloon tai vaikka kykyyn muuttaa lentosuuntaa nopeasti."

Kirjan alussa lyhyt johdanto, ja lopussa jälkisanat, kiitokset, viitteet, sekä henkilö-, että asiahakemisto. Kuvitus väriliitteenä kirjan keskivaiheilla.
Suomen Kirjallisuuden Seura 2015, 293 sivua. Kuvassa toinen painos.

+Seikkaperäinen ja mielenkiintoinen.
+Akateemisesta otteestaan huolimatta teksti ei ole tylsää tai kuivakkaa, vaan sujuvaa ja helposti ymmärrettävää.
+Koskettava, antaa ajattelemisen aihetta.

-Kuvitus olisi saanut olla runsaampaa.

Suomalainen Samanismi

Laitetaanpas väliin taas vähän vanhempaa kirjaa.. Anna-Leena Siikalan teos on monipuolinen tutkielma shamanismista, sen juurista ja siihen kytkeytyvistä ilmiöistä. Teos on jaettu kappaleisiin aihepiirin mukaan. Ensimmäisissä kappaleissa pohditaan onko suomalaista samanismia, saamelaisia ehkä lukuunottamatta, lainkaan olemassa, ja jos onkin, niin missä muodossa, ja miltä pohjalta se voidaan määritellä. Mitä samanismi suomessa on, tai mitä se tarkoittaa, ja kuinka juuri meidän samanismimme eroaisi muiden kansojen vastaavasta.
Kirjassa tarkastellaan myös yleisesti samanismiin liitettyjä käsitystä, ja mietitään, mitä samanismi sitten on? Onko se vain pohjoisten kansojen erikoisuus, vai laaja-alaisempi kulttuuri-ilmiö?

(Kuvassa kolmas painos)

"Runoperinteen elämään vaikuttavat monet seikat, joiden kaikkien olemassaolon vaiheita voidaan selvittää tai ainakin pohtia aikaperspektiivissä. Voidaan kysyä mitä kyseinen perinne on luonteeltaan, miten se syntyy, säilyy ja muuntuu. Yksityisten runojen tarkkailun sijasta olisi pidettävä silmällä runoston kokonaiskehitystä, sen kielen, tuottamiskeinojen, laulutapojen, lajiston sekä aiheiden ja niiden merkityksen muuntumista. Runon kieli ja keinosto muodostavat sen kulttuurisen muistin mekanismin, jonka varassa runoperinne elää. Runoston elämä puolestaan riippuu niiden viestien elinvoimaisuudesta, joita se välittää. Runoperinteen ikää arvioitaessa nousee avainkysymykseksi kalevalamitan historia."

Alkuesittelyjen jälkeen luodaan katsaus tietäjiin, pohu-ukkoihin ja shamaaneihin yleensä, heidän välineisiinsä, sanoihinsa ja tapoihinsa. Onko shamaanilla, tietäjällä ja noidalla eroa? Kuinka laulu ja loitsu eroavat toisistaan? Teoksesta löytyy mielenkiintoisia rituaali-, ja initaatiokuvauksia sekä shamaaneilta itseltään, että sivullisilta tarkkailijoilta tallennettuna. Ymmärtääksemme Samaanin rituaalia, ja hänen matkaansa tuonpuoleiseen, meidän on ensin ymmärrettävä mitä nämä käsitteet ovat; Mitä niillä tarkoitetaan, miten k.o. käsitteet määritellään, sekä millaisena shamaani itse näkee nämä mielikuvat, ja millaisena tieto välittyy eteenpäin. Mitä ovat tuonpuoleinen, astraali, loitsu, apuhenget tai haltioituminen? Kirjasta löytyy myös paljon lainauksia ja esimerkkejä vanhoista loitsurunoista, lauluista, saagoista ja taruista, jotka antavat havainnollista osviittaa paitsi tietäjien työstä, myös alueellisista ja antropologisista erikoisuuksista laulujen kehityksessä eri alueilla. Kirjassa esitellään shamanismiin ja vanhan taidon harjoittajiin yhdistettyjä, tai muuten niihin liittyviä konsepteja monipuolisesti, mutta neutraalin asiallisesti.

"Istunnot päättyvät tavallisesti syvään transsiin, joka johtaa täydelliseen tajunnanmenetykseen. Šamaanin mennessä tajuttomaksi hänen apulaisensa siirtyy laulamaan. Hänen tehtävänsä on johtaa šamaanin tuonpuoleisessa matkaava sielu takaisin normaaliin maailmaan. Monissa kuvauksissa mainitaan, että tähän tehtävään valitaan mielellään naimaton neito. Toivuttuaan šamaani kertoo läsnäolijoille matkastaan ja antaa uhreja tms. henkien vaatimuksia koskevat ohjeet."

Kirja ei siis ole mikään "shamaanin käsikirja" eikä se opeta kenellekään käytännön shamanismia, vaan kertoo vain muuten kattavasti shamanistisen maailman-, ja maailmankuvan tärkeimmistä tekijöistä, olevaisen tasapainosta, maagisesta ajattelusta, sekä shamaanin ja ihmisen vaikutuksesta niissä vallitseviin elementteihin. Kirjan kuvitus on havainnollista, joskin hieman suppeahkoa. Ilmestyessään vuonna 1992 teos valittiin myös Vuoden Tiedekirjaksi.

Teoksen lopussa Viitteet, Kirjallisuus-, ja kuvalähteet, Henkilöhakemisto ja Asiahakemisto. Mustavalkokuvitus. Karisto 1992. Kuvan kirja on tarkistettu painos vuodelta 1999.
360 sivua.

+Akateemisen kuivakkaa, mutta antoisaa tekstiä
+Kovakantinen

-Paikoin käytetty outoja sanamuotoja. Ei siis vieraita sivistyssanoja, vaan muuten kummallisen kuuloisia sanamuotoja.

Valonvoimaa

Sain tämän teoksen tuliaisina Helsingissä piipahtaneelta ystävältäni vuosia sitten. Ensi alkuun hieman nousi niskakarvat pystyyn, näytti nimittäin siltä kuin kyseessä olisi jokin New Age- Enkelienergia-aapinen tai vastaava. Unio Mystican kustantama teos kuitenkin yllätti positiivisesti.
Anne Hietasen Valonvoimaa Kivi- ja Väriterapiaopas kertoo nimensä mukaisesti kivistä ja väreistä. Kirja on jaoteltu kappaleittain joissa esitellään aakkosjärjestyksessä 66 mm. kiviterapiassa käytettävää jalo- ja puolijalokiveä. Lisäksi kirja käsittelee horoskooppikiviä, metalleja, ihmisen energiakenttiä (kuten aura), ja värejä ja niiden vaikutusta jokapäiväiseen elämäämme eri ilmenemismuodoissaan. Teoksesta löytyy myös pieni esittely chakroista, muutama yksinkertainen kivillä suoritettava hoito, sekä vinkkejä mm. lapsille ja vanhuksille, sekä erilaisille työ-, ja harrastepaikoille sopivista kivistä ja väreistä.

Teos on suhteellisen kattava, ja asioista kerrotaan selkeästi. En väitä että tämä tekisi kenestäkään kiviterapeuttia, mutta voisin suositella tätä aloittelijoille ja muuten energiatyöskentelystä kiinnostuneille.
Minua kirja auttoi omalla polullani, ja vaikken enää olisikaan tietyistä asioista samaa mieltä kirjailijan kanssa, olen tuskin luopumassa tästä ihan lähiaikoina. Onpa sitten joskus sukulaisilla ihmettelemistä että "Miksi sulla on yhä näitä hippikirjoja?" ;D

"Kivien käyttötarkoitus kertoo, millaisen kiven tarvitse. Raakakiven palat, kitet tai rumpuhiotut kivet voi laittaa keholle tai kehon ympärille välittämään erilaisia voimia. Kiviä voi pitää taskussa, tyynyn alla tai työpöydällä. Hiotut kivet ja korut voi pitää taskussa, tyynyn alla tai työpöydällä. Hiotut kivet ja korut voi kantaa mukanaan esim. kaulassa, ranteessa, nilkassa, korvissa tai sormissa. Kivien tai korujen muodot vahvistuvat erilaisissa symboleissa, joita käytetään työstämään erilaisia prosesseja, luovuttamaan energiaa, ja suojaamaan negatiivisilta energioilta."

Teoksen keskivaiheilta löytyy kaunis valokuvaliite, jossa esitellään kiviä eri muodoissaan värikuvina. Kuvista huolimatta tämä ei ole geologinen teos, eikä kirja opeta esim. tunnistamaan kiviä.
157 sivua. Kirjan lopussa kirjallisuusluettelo ja mainoksia muista kustantajan teoksista. Piirrokset Maija Nieminen, Valokuvat Jorma Marstio.

+Kovakantinen
+Ei sisältänyt onneksi enkelihöpötyksiä

-Kaikesta huolimatta melko New Age-aineistoa.
-Kirjasta löytyy pieni moka; Sivun 66 kivikartasta puuttuu seuraavalla sivulla Epidootin vieressä näkyvä, ilmeinen maitokvartsi-kivi.

Kuun Taikaa

Lori Reidin kirja "Kuun Taikaa" lienee yksi suomalaisten nykynoitien keskuudessa huomioiduimpia kuusta ja sen vaikutuksista kertovia teoksia. Teos käsittelee kaikenlaisia kuuhun liittyviä ja liitettyjä ilmiöitä, kuten vuorovettä, naistenasioita, kuunpalvontaa henkilöitymineen ja kuuhulluutta. Kuutamoa tarkastellaan myös folkloren valossa ja kalenterin lehdillä.

"Vaikka Kuu näyttää meistä yöllisellä taivaalla loistaessaan rauhalliselta ja tasapainoiselta, astrologiassa se edustaa kuitenkin epävakaisuutta. Jo kreikkalainen lääkäri Hippokrates, jota pidetään nykyaikaisen lääketieteen isänä, totesi että Kuun Maahan kohdistama voimakas vetovoima vaikutti paitsi vuorovesien ja sään vaihteluihin, myös ihmisten mieleen ja mielialaan."

Tämä on kokonaisuudessaan siis melkoisen kaiken kattava teos. Kuun vaikutuksesta ihmisen elämän eri osioihin kuten työhön, terveyteen ja rakkauselämään kerrotaan hyvin, ja löytyypä kirjasta jopa pari puutarhaniksiä ;)
Kirjasta löytyy juttua myös kuumerkeistä (kuuhoroskooppina) ja niiden vaikutuksesta henkilön aurinkomerkkiin. Tämä on mielestäni teoksen köykäisintä antia, enkä kuumerkkeihin itse perehtyneenä ole kirjantekijän kanssa samaa mieltä kovinkaan monessa luonnehdinnassa. Eivätkä ole olleet monet muutkaan tämän teoksen avulla kuumerkkeihinsä tutustuneet ystäväni.

"Kautta aikojen on uskottu, että kuu vaikuttaa ihmisen mielialaan. Mielenterveysalan työntekijät ovat taästä vakuuttuneita, sillä itsemurhayritykset, psykoottinen käyttäytyminen ja mielisairaaloihin tulevien potilaiden määrä tunruu kasvavan aina täydenkuun aikaan."

Kirjan lopussa hakemisto, ja taulukot kuun vaiheille (1920-2020) ja pimennyksille (1920-2020), sekä kuumerkkitaulukko, jonka avulla voit helposti laskea oman kuumerkkisi.
128 sivua. Kuvassa ensimmäinen suomessa julkaistu, vuoden 1999-painos.

+Runsaasti kuvitettu.
+Monipuolinen
+Kovakantinen ensipainos on käytössä kestävämpi.

-Uusintapainokset ovat valitettavasti olleet pehmytkantisia.
-Kuumerkkejen luonteesta kertova osio voi astrologiaan perehtyneestä vaikuttaa nyrjähtäneeltä

Kotimaan Luonto-opas

Kauniisti kuvitettu tiiliskivi esittelee suomalaisen luonnon kirjoa jokaiselle aiheesta kiinnostuneelle tavan tallaajalle.
Teoksella on monta kirjoittajaa, ja eri asiantuntijoiden tietämyksellä esittelyt hoituvat kappaleittain kasveista, linnuista ja eläimistä mineraaleihin, alajakoja, kuten sammalet, jäkälät, sammakkoeläimet ja matelijat, unohtamatta.
Eri lajeista kerrotaankin kattavasti, vaikka tekstiala on suppeahko. Joka aukeamalla esitellään kahdesta neljään lajia. Joka kohdassa mainitaan myös lajin englannin-, latinan- ja ruotsinkielinen nimi.

Kirja ei ole mikään kaiken kattava ensyklopeedia, ja mm. muutama itselleni tärkeä kasvi puuttuu kokonaan luettelosta. Haitta ei kuitenkaan ole suuren suuri vasta perusasioita opiskeleville.
Kirjan lopussa sisällysluettelo lajien sekä suomen- että latinankielisten nimien mukaan.
549 sivua.

+Oiva lahjaidea ja hyvä hankinta kaikille luonnosta kiinnostuneille.
+Kuvituksena hienot värivalokuvat.
+Kirja sisältää paljon helposti omaksuttavaa tietoa. Sopii siis hyvin myös lapsiperheen luonto-oppaaksi.

-Hankalankokoinen tiiliskivi.

Samanismin ja Noituuden käsikirja

Merja Virolaisen 1994 ilmestyneessä teoksessa kerrotaan otsikon mukaisesti samanismista ja noituudesta ennen ja nyt. Kirja on jaettu tavallaan kahteen osaan; molemmille käsitteille omaansa.
Kirjassa esitellään myös jotain työskentelytapoja, yrttejä, välineitä ja historiaa kerettiläisistä ja noitavainoista aina Siperian samaanejen vaiheisiin

"Myöhäiskeskiajan kristillisyys lisäsi ja korosti noituudessa piirteitä, jotka eivät liity yhtä selvästi šamanistiseen ajatusmaailmaan, Yksi niistä oli uskomus, että noidat harjoittivat ihmissyöntiä. Varsinkin pienten lasten sydänten ja veren väitettiin olevan noitien suurinta herkkua. Heidän uskottiin kaivavan jopa vainajia haudoistaan öisiin syöminkeihinsä.
Mustaa ja vihreää alettiin pitää noitien väreinä. Musta selittyy sillä että sen uskottiin olevan pimeyden ruhtinaan Perkeleen väri.
Vihreä puolestaan liittyi pakanallisiin hedelmällisyysjuhliin sekä keijukaisiin ja muihin kristinuskoa edeltäneisiin luonnonhenkiin. Ne samoin kuin aikaisemmat pakanalliset jumalat oli kristinuskon myötä julistettu paholaisiksi."

Kirja vertailee shamanismia ja noituutta, mutta ei yhtäläisyyksistä huolimatta rinnasta käsitteitä lähtökohtaisesti samanlaisiksi. Virolainen tarkastelee tekstissään molempia aiheita sujuvaitsenäisesti.
Shamanismiosiosta löytää kattavaa tietoa shamaanin maailmankuvasta, työskentelytavasta ja tarvikkeista, mutta myös shamaanin ja tietäjän eroja pohditaan. Tekstissä on jotenkin mielestäni havaittavissa yhtäläisyyksiä Siikalan samaanitutkielmaan, mutta kyseisen teoksen löytyessä lähdeteosten listalta, ei havainto liene outo.

Noituusosassa käsitellään mm. noitavainoja ja noituuden käsitettä, sekä noidan ja Wiccan eroja. Itse henkilökohtaisesti pidän Suomalaisia noitaoikeudenkäyntejä -osiosta, jossa kerrotaan suomalaisten, noituudesta syytettyjen ihmisten tarinoita.
Kirjantekijän omat näkemykset kuvastuvat tekstistä useaan otteeseen, mikä tekee loppuptuloksesta sekä taiteellisen että feministisen.

"Keskustelin yli parinkymmenen ihmisen kanssa, joita voitaisiin nimittää meidän aikamme šamaaneiksi, noidiksi tai parantajiksi. He eivät kuitenkaan tavallisesti halunneet suostua haastateltaviksi, koska he pelkäsivät, että heitä alettaisiin alkaa vainota kuten noitia on vainottu aikaisempina vuosisatoina. Usein he sanoivat myös tuntevansa asiaa vasta niin vähän, että eivät halua esiintyä asiantuntijoina."

Teoksen lopussa esitellään lisäksi kirjailijan suorittama shamaaniharjoitus, muutama loitsu ja taianteko. Osa loitsuista on vanhasuomalaista kansanperinnettä, osa taas lainattu Wiccalaisilta.
195 sivua. Kirjan lopussa lähdeluettelo josta voi bongata monia mielenkiintoisia kirjoja.

+Kovakantinen
+Kuvitus on kaunista, mutta voisi olla runsaampaa.

-Koska kirjassa esitellään myös myrkyllisiä aineksia, ota maalaisjärki käyttöön kirjan kanssa; Kärpässienten popsiminen nuotion äärellä ei tee sinusta velhoa.
-Kirja on ennemmin tietoteos kuin varsinainen noitakirja. Nimi on siis hieman hämäävä.

Taikametsä

Marjut Hjeltin "Taikametsä" -kirja kertoo nimensä mukaisesti metsästä; Suomalaisen folkloren puista, kasveista, eläimistä ja olennoista jotka ovat jokaiselle enemmän tai vähemmän tuttuja, kuten Kuusesta, Karhusta, Sudesta, Kielosta, Pihlajasta ja Hiidestä.

"Vanhimpia ihmiskunnan uskomuksia on, että ihminen on periytynyt eläimestä. Luonnonkansojen myyteissä ihmissuvun edustaja -useimmiten nainen- on ottanut aikojen alussa kumppanikseen eläimen, joka pohjoisilla asuinseuduillamme on usein ollut karhu, hirvi tai peura.
 Eläimen ja ihmisen jälkeläiset ovat muodostaneet klaanin. Klaanin kantaisästä on tullut sen toteemieläin, jota on kunnioitettu, ja jolta on pyydetty apua. Toteemieläimiin ja niiden pyydystämisen liittyy kieltoja ja neuvoja, Niihin liittyvä kansanperinne sisältää loitsuja, riittejä, ja lauluja."

Kirja on selkeästi jaettu kappaleisiin eläimistä, linnuista, kaloista, hyönteisistä puista ja kasveista. Kirjan loppupuolelta löytyvät sitten vähän enemmän yliluonnollisista vipeltäjistä, kuten Sukkamielestä ja Hyytämöisestä. Teoksessa kerrotaan myös metsän tarpeellisuudesta jokapäiväisessä elämässä.

Teos sisältää myös hyvän kokoelman vanhoja sananlaskuja, uskomuksia, satuja ja loruja. metsänväkeen liittyen, tottakai :)

"Susi ja savolainen eivät suostu ihmisiin."

Kirjan on kuvittanut Jaana Aalto, kustantanut Suomen Kirjallisuuden Seura.
Kirjan lopussa lähdehakemisto. 95 sivua.

+Mielenkiinto säilyy lukiessa.
+Kaunis, sadunomainen kuvitus
+Sopii lapsille ja vähän vanhemmillekin

-Vähän hankalankokoinen
-Metsänhaltioista sun muista kertovat kuvaukset ovat hieman epätarkkoja.