Maanalaisten Majoilla

Ihmisten maailmaan kuuluu myös runsaasti erilaisia uskomusolentoja, jotka olivat vähän yksilöstä riippuen sekä hyvän-, että pahantahtoista joukkoa. Metsä ja maankuori kätkeekin suomalaisessa folkloressa alleen paitsi jumalolentoja ja henkiä, myös monenmuotoista haltiaväkeä; menninkäisiä, maahisia, hiisiä, peikkoja, ja sen sellaisia mörköjä; Maanalaisia, jotka myös Manalaisina ja Maanväkenä tunnetaan. Maanväkeä saattoi tavata mitä erilaisimmista paikoista, ja yleisimmin näitä maanväen asuinpaikkoja kuvataan myös yleisesti nimellä Hiisi. Hiisi oli suomalaisessa folkloressa paitsi paha, verenhimoinen saalistaja, myös alisenväen, kuten vuorenpeikkojen ja hiisien valtakunta. Monet näistä olennoista siis asustelivat näkymättömissä maan alla, mutta satunnaisilta kohtaamisilta ihmisten ja maan väen kanssa ei tietenkään aina voinut välttyä ;)

(Huomaattehan petollisen louhonkolon keskellä vehreää satumaailmaa?)

Metsänpeitossa

Metsänpeitosta puhutaan yleensä eniten menninkäisten ja maahisten yhteydessä. Metsänpeitolla tarkoitetaan joutumista eksyksiin ja hukkaan. Metsä olentoineen sitoi varomattoman kulkijan omakseen, ja piilotti tämän etsijöiden katseilta. Folkloren mukaan metsänpeitto on todella peitto; kuin eräänlainen näkymättömyysviitta. Sen kerrotaan olevan harsomainen, läpinäkyvä huntu, jonka maahiset tai muu pikkuväki heittävät kadonneen ylle näin kätkien hänet ihmisten katseilta.

Wanhasuomalainen folklore mainitsee että metsänpeittoon joutuneen tulisi kääntää vaatteensa nurin ja kulkea takaperin omia jälkiään löytääkseen takaisin kotiin. Uskomus tunnetaan eri muodoissa. Erään lähteen mukaan riitti jos pelkän päällimmäisen vaatekappaleen, kuten takin tai paidan käänsi nurin. Toisen mukaan vaatteet tuli kääntää nurin kolme kertaa, tai kiertää pihlaja käännetyissä vaatteissa takaperin, ja/tai piti sitoa joku nurinkäännetyistä vaatekappaleista päähänsä. Myös eksynyttä hakevat saattoivat kääntää palttoonsa nurinpäin löytääkseen
kadonneen..

Korpikuusen kannon alla

Menninkäiset ovat suomalaisista metsänhaltioista maahisten ohella kenties tunnetuimpia, eräänsorttisia metsätonttuja, jotka mainitaan hieman peikkoja muistuttaviksi pikku-ukoiksi ja -akoiksi, jotka rakensivat asumuksiaan kaikenlaisiin luonnon muodostamiin koloihin ja onkaloihin, mutta myös ihmisten talojen alle. He liikkuivat pääasiassa öisin tai iltahämärissä. Menninkäiset olivat reviiritietoista väkeä eivätkä juuri perustaneet ihmisistä maillaan. Menninkäiset mainitaan ilkikuriseksi luonteeltaan, he osasivat matkia eläinten ääniä, ja saattoivat huvin vuoksi esim. pelotella marjastajia matkimalla karhua. He myös huijasivat usein ihmisiä, etenkin lapsia, poikkeamaan polulta saadakseen heidät metsänpeittoon.

(Kyyhöttääkö oksan alla joku?)

Menninkäisten valtaansa saamia lapsia kohdeltiin tarinan mukaan kuin lemmikkieläimiä, omistajasta riippuen siis hyvin tai huonosti, ja kun löytölapsi ei enää ollut mielenkiintoinen, menninkäiset vapauttivat onnettoman metsään omiensa löydettäväksi kuten eräskin tarina kertoo:

"Pikkutyttö oli mennyt metsään marjoja poimimaan. Häntä ei kuulunutkaan enää takaisin, sillä Menninkäiset olivat tytön omineet, ja istuttaneet kaatuneen puun kupeeseen metsänpeiton alle. Vuoden päivät menninkäiset ruokkivat häntä marjoilla ja sienillä, siemenillä, jäkälillä ja heinillä. Tyttö paitsi riutui ja laihtui, myös palellutti talvella molemmat jalkansa säärestä alaspäin, sillä metsänpeitto oli liian pieni ja jätti jalat näkyviin. Siitä huolimatta tyttöä ei löydetty etsinnöistä huolimatta ennenkuin menninkäiset poistuivat vieden peittonsa mennessään."

Maan Povessa

Maahiset eli Gufit muistuttavat ihmisiä kaikken eniten, ja folklore mainitseekin ne näöltään ihmisenmuotoiseksi, mutta pienemmäksi kansaksi. Peikkojen tavoin maahiset ovat ihmisistä uteliasta väkeä. Maahisilla on folkloren mukaan tapana houkutella ihmisiä, etenkin lapsia, asumuksiinsa maan alle. Maahiset olivat vaurasta ja vieraanvaraista väkeä, mutta myös ilkikurisia ja petollisia. Maahisille piti olla kohtelias, nauraa tai sylkeä ei saanut, ei myöskään syödä mitään maan alla. Jos varomaton kulkija maahisten sijoille jouduttuaan syö tai juo mitään mitä tarjotaan, hänet on ikuisesti sidottu maahisten hoveihin. Maahiset saattoivat mieltyä ihmisiin, ja olivat suosikilleen suopeita. Maahisten sijoille sidotut lapset maahiset kasvattivat ominaan, ja kohtelivat heitä yleensä hyvin.
Kerrotaanpa maahisten järjestäneen majoilleen eksyneitä onnettomia jopa puolisoiksi sopiville ihmisille. Naimakaupat auttoivat myös maan alle jäänyttä tyttöä tai poikaa pääsemään pois maahisten pauloista ja takaisin oman väkensä pariin:

"Pari vihittiin kirkossa jotta maahisten pitämä tyttö voisi jälleen asua maan päällä, mutta sali oli morsiamen puolella tyhjää täynnä. Seremonian päätyttyä pari käveli kirkon keskikäytävää ulkona odottaviin morsiuskieseihin, ja maahisten tyttö varoitti sulhastaan katsomasta taakseen kotimatkalla vaikka mikä tulisi. Vasta kotikynnyksen sisäpuolella hän voisi katsoa. Sulhasta pyyntö oudoksutti, mutta hän luotti morsiameensa. Kiesit lähtivät hevosten vetäminä kirkon pihasta, ja matka yhteiseen kotiin alkoi läpi kylän. Kirkonkellojen ääneen alkoi sekoittua puheensorinaa, iloista naurua, tiukujen kilinää, lyömäsoitinten kuminaa, pelimannien viuluja,  ja kotieläinten ääniä, koirien haukuntaa, lampaita, hevosten hirnuntaa, ja, kuin monipäisen lehmälauman kaulakellot. Sulhasesta kuulosti, kuin heillä olisi ollut isokin saattue kintereillä, vaikka oma väki tulisi mukaan vasta myöhemmin. Yhä vain yltyi ilakoivan seurueen pauhu, ja saattue tuntui kasvavan kasvamistaan. Kiesit kurvasivat sisään kotipihaan portista, ja morsiuspari nousi vaunuista lähtien kävelemään taloa kohden. Takaa raikaavat äänet kuuluivat yhä vahvempina, ja silmäkulmastaan sulho oli näkevinään pihalla erilaisia kotieläimiä ja muuta liikehdintää,  ja sulhasta alkoi jo vähän hirvittää. Niinpä hän vilkaisi taakseen, ja näki portista sisään pyrkivän, ilakoivan hääkulkueen. Piha täyttyi täyttymistään eläimistä, kutojista, suutareista, soittajista, nikkareista, laulajista, tanssijoista, huonekaluista, ruukkukasveista, astioista, kalliin näköisistä tekstiileistä. Vaikka piha oli jo ääriään myöden täynnä, näki sulhanen kuinka seurue moninaisine taitoniekkoineen, eläimineen ja arvokkaine antimineen ulottui aina kylän halki kirkon pihalle saakka. Sulhanen arvasi, että nämä olivat maahisten tytön väkeä ja omaisuutta. Samalla kun sulhanen katsoi, se kaikki kuitenkin katosi. Mitä oli ehtinyt portista pihaan säilyi entisellään. Samalla kun sulhanen katsoi, putosi morsian järkyttyneenä polvilleen ja puhkesi kyyneliin toruen miestään: -Minä vannotin sinua ettet katsoisi, ja sinä katsoit, ja siksi meiltä hävisi niin paljon hyvää."

Häirityt tai huonosti kohdellut maahiset saattoivat aiheuttaa ihmisille pahaa, kuten vastoinkäymisiä ja sairauksia. Tällöin puhuttiin maannenästä, jolla tarkoitettiin maahisten aiheuttamia vahinkoja. Esimerkiksi erilaisia ihottumia, kuten savipuolta pidettiin maahisten aiheuttamana, samoin venähdyksiä ja sisäloisia. Maahisten vallan alla saattoivat tarvittaessa olla myös yleisimmät taudinaiheuttajat, kuten käärme, sisilisko, ja sammakko. Metsännenällä tarkoitettiin paitsi tautiolentoa, myös metsänpeittoa sekä metsänolentojen valtaan joutumista tai heidän aiheuttamaansa taikaa. Folkore kertoo mm. isännästä, joka rakensi itselleen uuden navetan:

"Isäntä oli saanut jo raivattua navetan paikan, kun hänelle seuraavana yönä unessa ilmestyi pieni ukko joka varotti rakentamasta navettaa isännän kaavailemalle paikalle. Isäntä oudoksui untaan, muttei antanut sen häiritä itseään sen kummemmin ja rakensi navettansa. Unessa pieni ukko ilmestyi jälleen isännälle ja kehotti tätä siirtämään navettansa. Isäntä ei piitannut, ja siirsi eläimet uuteen omettaansa. Yöllä ukko ilmestyi taas ja valitti kuinka isäntä oli rakentanut varoituksista huolimatta navetan hänen kotinsa päälle, ja nyt lehmien virtsa valuu joka ilta katon läpi perheen ruokapöytään. Ukko kehoitti vielä isäntää siirtämään navetan, tai pahoja alkaisi tapahtua. Isäntä ei piitannut, kunnes karhu alkoi verottaa laitumella laiduntavia eläimiä. Joka yö isäntä näki ukosta unta, ja kun ukko lopulta uhkasi polttaa navetan elikoineen, hän myöntyi lopulta siirtämään navetan loitommas maahisukon kodista. Karhu ei enää vienyt eläimiä, eikä ukko kummitellut isännän unissa. Vanhan navetan paikalla isäntä pyysi anteeksi maahan päin, ja seuraavana päivänä oli lehmille tuotu navettaan tuoreita heiniä. Sopu maahisukon kanssa oli syntynyt."

Kalliolle, kukkulalle..

Siinä missä maankuoren reikä, louhonkolo tai juurakon onkalo saattoi olla kulkutie maahisten tupaan, majaili vuorissa, luolissa ja kivien onkaloissa peikkoja, jättiläisiä ja hiisiä.. Etenkin jättiläisten ja hiisien mainitaan folkloressa lopulta saaneensa tarpeekseen ihmisten naapuruudesta, haisevista eläimistä ja vaarallisista työkaluista. Lisäksi alituiseen kumisevat kirkonkellot häiritsivät niitä suuresti. Isoimmat olennot muuttivatkin usein kauas pois ihmisten tietymättömiin, tai kaivautuivat syvemmälle vuoriinsa niin ettei niitä enää koskaan tavattu. Pienemmät olennot, kuten maahiset ja peikot puolestaan saattoivat elellä hyvinkin lähituntumassa ihmisistä piittaamatta, ja muuten ihmisten huomaamatta.

Peikot kuvataan suomalaisessa folkloressa usein karvaisiksi, isonenäisiksi, ja -korvaisiksi olennoiksi, joilla oli isot kädet, pitkä häntä ja suuret jalat. Peikkojen mainitaan olleen uteliaita ihmisten suhteen, ja etenkin ihmisten kotiruoat kiinnostivat Peikkoja, joilla kuitenkin oli vaikeuksia oppia ihmisten työvälineiden hienouksia. Eräänkin tarinan mukaan vuorenpeikot olivat lähitilan ihmisiä aikansa tarkkailtuaan alkaneet himoita perunamuusia:

"Vuoren emäntä, peikkomuori, lähetti poikansa lainaamaan lähitilalta hömpäntömppää. Aikansa ihmeteltyään oudon tulijan vieläkin oudompaa pyyntöä, emäntä vihdoin tajusi että poika kaipasi perunanuijaa. Tarjotessaan perunanuijaa poika tarttuikin emäntää kädestä, ja lähti taluttamaan tätä nuijineen vuoren onkaloihin. Perillä kodikkaassa luolassa odotti peikkoperhe luvattua perunamuusia jo huuliaan lipoen. Muusin teko ei kuitenkaan sujunut mutkattomasti. Saatuaan nuijan hyppysiinsä Peikkomuori asetteli perunat pitkälle penkille, ja alkoi niitä muusinuijalla vimmatusti hutkia. Kaikkein uteliaimmat perheenjäsenet jo sivusta seuratessaan kurottelivat käsillään perunamuusia ja saivat siinä hötäkässä osansa perunanuijasta. Emäntä seurasi kivusta parkuvan peikkoperheen edesottamuksia aikansa, muttei uskaltanut sanoa mitään. Aikansa muusinuijaa paukuteltuaan Peikkomuori tuskastui vaikeaan perunaruokaan, lykkäsi perunanuijan takaisin emännälle, ja haukkui vielä pataluhaksi koska oli kelvotonta nuijaa lainannut. Turhaan emäntä yritti selittää peikkomuorille ettei nuijaa suinkaan noin käytetty. Peikkomuorin jäädessä kiukkuamaan keittiöönsä poika opasti emännän nuijineen ulos vuoresta. Ennenkuin poika ehti kadota takaisin vuoren uumeniin, emäntä uskaltautui sanomaan, että jos poika toisi muorin illalla hänen ikkunansa taakse vakoilemaan, hän näkisi kuinka ihmiset perunamuusia valmistivat. Peikkomuori ilmeisesti suostui ehdotukseen, sillä seuraavana päivänä vuoren poika haki taas lainaksi hömpäntömppää."

Hiisi Vieköön

Suomen folkloreolennot ovat yleensä valtaosin aika harmitonta väkeä, mutta hiidet ovat poikkeus joka vahvistaa säännön. Suomalaisen folkloren hiisi onkin häijy, arvaamaton, ja painajaismaisen pelottava otus, jolla on laajalle alueelle levittäytynyt suku. Hiidet ovat kolkkoa väkeä, ja niiden mainitaankin alkujaan olevan Alisesta lähtöisin. Suomalainen folklore tuntee kahden tyyppisiä hiisiä; Vesi- ja metsähiisiä.
Metsähiisien asuinsijaksi mainitaan usein vain metsä tai vuori, Hiitola tai, jo edellä mainittu, Hiisi, joka alueena sijaitsee jossakinpäin metsänpeittoa, louhikossa tai vuorella. Metsähiisiä oli kahta sorttia; Mahtavampi hiisien suku eleli sivistynyttä elämää vuorten onkaloissa ja luolissa. Heidän mainitaan olevan ihmisen kokoisia tai suurempia, ja väkivahvoja ja he asuivat ja elivät elämäänsä aikalailla samoin kuin ihmiset. Vuorilla elävät hiidet mainitaan vuorenpeikkomaiseksi, suurikasvuiseksi väeksi, joka pysyttelee enimmäkseen omissa oloissaan.

Vuorten lisäksi myös metsät olivat hiiden suvun asuttamia. Metsän puolella majailevat serkut tosin kuuluivat olevan sitä äkäisempää, eläimellisempää sorttia, josta vuorenhiisienkin maine on usein saanut kärsiä.
Vähäisempi hiisien suku asui siis metsissä, vain kivien ja kantojen kolot ja onkalot suojanaan. He olivat suuria korstoja tai pienempiä, lapsenkaltaisia olentoja, jotka elivät liki eläinten tavoin ja pelkäsivät tulta. Muutaman tarinan mukaan Metsähiidet pysyttelivät myös kaukana vedestä. Hiidet ovat salaperäistä porukkaa eikä niiden ulkonäöstä juuri ole tarkan yksityiskohtaisia kuvauksia.
Menninkäisten tapaan hiidet liikkuivat lähinnä iltahämärissä ja öisin, ja välttelivät auringonvaloa. Hiisi liikkuu ketterästi metsässä, ja, kenties parhaana tuntomerkkinä, sillä on punaiset, pimeässä kiiluvat silmät ja hyvä kuulo ja hajuaisti. Ulkosalla oli vaarallista kirota, tai edes leikillään sanoa sanojensa tueksi "Hiisi vieköön", etenkin jos sanoit sen valheen sekaan. Mikäli menit sitten yöllä metsään, oli hiisillä silloin ihan oma lupauksesi antaa niiden viedä mukanaan..

Hiidet, etenkin vähäiset metsähiidet, söivät ihmisiä, ja sieppasivat heitä maan alle talven varalle. Siepattuja ihmislapsia hiidet saattoivat kasvattaa vuosia jotta voisivat syödä heidät myöhemmin, isoina ja pulskina. Folklore kertoo hiisiltä paenneista ihmisistä, jotka kertoivat hiisien antaneen heille sammakoita syötäväksi.

"Talon isosisko ja pikkuveli, 12 ja 8 vuotiaat, viettivät kesän paimentaen lampaita kallion kupeessa ja palasivat aina illansuussa kotiin. Kerran syksymmällä yksi lammas oli jotain pelästynyt, ja lähtenyt omille teilleen niin, että kun lapset lopulta löysivät kadonneen eläimen, alkoi jo hämärtää. Vaikka mummi olikin joskus pirtissä kertonut kummitusjuttuja hiisistä ja maahisista, ei lapsia pelottanut vaikka pimeä laskeutui, olivathan he kulkeneet saman matkan metsän halki joka päivä. Yhtäkkiä lasten edestä, pimeästä kuului selvästi lampaan määkäisy. Lapset luulivat yhden omistaan taas lähteneen omille teilleen, ja isosisko alkoi maanitella karannutta lammasta. Määkäisy kuului jälleen, nyt kauempaa. Isosisko poikkesi polulta tavoittamaan harhailevaa lammasta, ja pikkuveli jäi odottelemaan polulle. Siskoa ei kuulunutkaan takaisin. Veli alkoi lopulta vähän hermostumaan, kaipa häntä pelottikin, ja hän huusi siskoaan nimeltä. Huusi monta kertaa, eikä kukaan vastannut. Vihdoin poika näki pimeydessä palavat punaiset pisteet, kuin silmät, jotka kääntyivät häneen päin. Silloin poika vasta pelästyikin, ja juoksi vikkelästi kotiin ja kyynelsilmin kertoi kaiken vanhemmilleen. Poika sai torujakin kun oli jättänyt arvokkaat lampaat yksin metsään. Seuraavana aamuna lampaat löytyivät metsästä laiduntamasta, mutta isosiskoa ei enää koskaan löydetty."

Etenkin kallioluolissa elelevien vuorihiisien sanotaan ryöväävän uhrejaan, ja heillä kerrotaan olevan varastossa erilaisia kalleuksia, jalokiviä ja kultaa. Erään sotamiehen mainitaan onnistuneen varastamaan vuoren hiisiltä komean, kultaisen pikarin. Raivostuneena julkeudesta hiidet lähtivät tavoittamaan voroa. Sotamies ratsasti suoraan kirkkoon ja laski pikarin alttarille. Hiisien lynkkauspartio tietenkin pysähtyi, koska se ei voinut astua jalallaan kristin kirkon pyhittämälle maalle. Tarinan samainen kultapikari olisi folkloren mukaan nykyään Huittisten kirkossa ehtoolliskalkkina..
Vuoren luolien rikkailla hiisillä kerrotaan myös olevan erilaisia kotieläimiä, ja he olivat kaikinpuolin aikaansaapaa väkeä. Heillä voi olla vesikanavia ja viljelyksiä, he osaavat kalastaa, ommella vaatteita, ja valmistaa leluja jälkeläisilleen. Myös hirven kerrotaan olevan lähtöjään hiisien tekemä eläin; Kuuluisa hiiden hirvi oli myyttinen, voimakas olento joka hiisivoimin valmistettiin kaikenlaisesta metsästä löytyvästä materiaalista, kuten sammalesta ja oksista. Otus lienee kaikille Kalevalansa lukeneelle tuttu, vaikka onkin epävarmaa, oliko hirvi pykätty vuori-, vai metsähiisien voimin.. Btw, yksi Louhen Lemminkäiselle asettamista tehtävistä oli hiiden hirven kaato, missä tämä onnistuikin.

Hiisiltä voi myös olla vaikea suojautua. Kuten mainittu, metsähiidet, pimeän olentoja kun ovat, pelkäävät tulta, mutta kallioluolien serkkuihinsa se ei välttämättä päde. Melodisen musiikin sanotaan myös viehättävän vuoren hiisiä, joilla ei ilmeisestikään ole omaa musiikkia. Yleisesti ottaen kaikki "yliluonnolliset" olennot pelkäävät rautaa tai hopeaa, mutta hiisistä en osaa sanoa. Vahvat hajusteet tietty peittävät ihmisen hajun, ja etenkin mintun tuoksun kerrotaan olevan hiisille vastenmielinen. Muista silti, että koska metsäneläimet harvemmin hajustavat itseään, voi esim. hajuvesi parhaimmillaan jopa houkutella hiisiä metsässä. Hiisien ruokahalua voi myös yrittää tyydyttää tarjoamalla niille nuotiomakkarat tai vodkapaukut, kunhan et pue niitä alkupaloiksi ja aperitiiviksi.. Turvallisin neuvo etenkin metsähiisien suhteen lieneekin, että "älä vaikuta herkulliselta" o_O

Kansantarinat kertovat myös hiiden koirasta, ylivertaisesta metsästyskoirasta jollaisen jokainen metsästäjä halusi itselleen. Hiiden koira liikkui ääneti ja oli näkymätön muuten paitsi leukaluiden osalta. Jos nämä leukaluut sai itselleen, oli hiiden koira oma. Jos metsässä kuului koiran haukuntaa eikä itse koiraa näkynyt lähimaillakaan vaikka haukku olisi vierestä tuntunut kuuluvan, puhuttiin hiiden koirasta.

Lintukotolaiset

Lintukotolaisista ei enää nykyään juurikaan liiku tarinoita, mutta heidätkin on maan väkenä hyvä tässä mainita vaikkeivät maan alla asukaan. Lintukotolaiset mainitaan pieniksi, jopa peukaloisen kokoisiksi ihmisolennoiksi, joskin itse tarinoita lukeneena olettaisin heidän olevan about 10-, tai enintään 15 cm:n pituisia. Eli suunnilleen samankokoisia kuin 1:12 -skaalan nukkekotinuket. Joskus heidän mainitaan olleen alkujaan Lapista kotoisin, mutta juuriksi mainitaan myös taivaanranta, eli ääri. Kauempanahan asiat näyttävät pienemmiltä. Siksi lintukotolaiset tunnetaan myös Ääreläisinä.

Lintukotolaiset saivat nimensä siitä että he asuivat usein tyhjissä lintujen pesäkoloissa, söivät lintujen munia, ja metsästivät hiiriä, myyriä ja sammakoita. Lintukotolaiset myös viihtyvät soiden tuntumassa, koska soilla kasvoi paljon ravintorikkaita marjoja.
Lintukotolaiset eivät olleet ilkeitä tai pahantahtoisia, vaikka ihmisen lähellä elely joskus aiheuttikin ongelmia jos ihmiset eivät katsoneet eteensä. Joskus kohtaamiset taas olivat onnekkaita. Eräs tarina kertoo miehestä, joka osui paikalle lintukotolaisten raivatessa kiviä tieltään:

"Suon reunassa lintukotolaismiehet hiessä päin yrittivät kepeillä vääntäen saada ihmisnyrkin kokoisia murikoita liikkumaan tieltään, kun paikalle siihen osui jokin kulkumies. Aikansa pikkumiesten aherrusta seurattuaan mies astui lähemmäksi, ja kädellään nosteli kivet syrjään lintukotolaisten kulkureitiltä. Hämmästynyt joukko pyysi miestä istumaan seurakseen aterialle urakan päätteeksi, kun naiset toivat tarjolle keitettyjä linnunmunia. Lintukotolaiset söivät munankuoria lautasinaan käyttäen, samalla, kun mies napsi suuhunsa kokonaisia munia syöden näin yhtä paljon kuin 30 lintukotolaista yhteensä. -Kova olet työtä tekemään, mutta kova sinä olet kyllä syömäänkin, totesivat lintukotolaismiehet naureskellen."

Lintukotolaisten sanotaan riidelleen alituiseen kurkien kanssa oikeuksista parhaisiin sammakkomaihin, ja folklore kertookin heidän lopulta koonneen vähäisen kansansa, ja lähteneen purjehtimaan meren yli eikä heistä ole sen koommin kuultu. Toinen tarina mainitsee heidän lentäneen maailman ääriin kurkien selässä.

Kulje siis metsässä avoimin mielin, älä hairahdu polulta, älä sorru petkutettavaksi, ja ole tarkkana. Ehkä ehdit nähdä mikä siellä silmäkulmassa vilahti ;)

Soijarouhepihvit

Noidankodon keittiössä valmistui tällä kertaa hämäävän kanaisia pihvejä, jotka eivät onneksi ole broileria nähneetkään :)

8 Kpl

2 dl Vaaleaa soijarouhetta
1 dl Korppujauhoa
1 Keskikokoinen sipuli
2-3 Valkosipulinkynttä
1 rkl Maissitärkkelys-, tai perunajauhoa
1 rkl Vaahterasiirappia
1 tl Suolaa tai yrttisuolaa
Mustapippuria myllystä
Ripaus curryjauhetta
Öljyä paistamiseen
5 dl Kasvislientä keittämiseen
1 rkl Balsamiviinietikkaa

-Kuumenna kattilassa kasvisliemi, lisää viinietikka ja soijarouhe. Keittele rouhetta about 10-15 min, kunnes rouhe on pehmeää. Siivilöi rouhe, ja anna sen hetki valustua ja jäähtyä
-Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli, ja kuumenna pannulla tilkka öljyä
-Kuullota sipulia ja valkosipulia kunnes seos pehmenee ja muuttuu läpikuultavaksi
-Laita sipuliseos sekoituskulhoon ja lisää korppujauho ja keitetty soijarouhe. Sekoita haarukalla
-Lisää maissitärkkelys, vaahterasiirappi ja mausteet
-Vaivaa seos tasaiseksi taikinaksi, tarkista suola maistamalla, ja lisää tarvittaessa
-Anna valmiin taikinan tekeytyä n. 15 min. Jos taikina tuntuu löysältä, vaivaa vähän kerrallaan joukkoon korppujauhoja kunnes saat kiinteän, muotoiltavan taikinan
-Jaa taikina kahdeksaan osaan, ja muotoile taikinasta kevyesti kostutetuin käsin pihvejä

-Kuumenna pannulla öljyä, ja paista pihvejä kummaltakin puolelta n. 4-5 minuuttia, ja käännä kerran paistamisen aikana.

*Jos käytät suolattua kasvislientä, et tietenkään tarvitse niin paljon suolaa taikinaan. Suosittelen tähän (ja oikeastaan kaikkiin vegepihveihin,) tarttumattomalla pinnoitteella päällystettyä pannua.

Kruunupäinen Käärme

Kirsti Mäkisen vuonna 2011 ilmestynyt teos on saanut nimensä samannimiseltä kansantarinalta, ja kätkeekin sisälleen kokoelman wanhoja, suomalaisia kansantarinoita. Kirjaa voisi pitää nykytoisintona klassisesta Myytillisiä Tarinoita-kokoelmasta, vaikka onkin edeltäjäänsä karsitumpi versio. Kirjan tarinat on kirjoitettu uudelleen helppotajuisempaan muotoon, minkä vuoksi se sopii niin uusavuttomien kuin lastenkin lukemistoksi. Alkuperäismurteilla talteenotettuja tarinoita Kruunupäisestä Käärmeestä on siis turha etsiä.

Myytillisten Tarinoiden tapaan kirjan tarinat on kuitenkin jaoteltu aihepiirin mukaan, ja ne käsittelevät samalla tavoin vainajia, haltioita, noitia, ja tietäjiä, Vanhaa Vihtahousua tietenkään unohtamatta. Kruunupäisen Käärmeen sisältö on Myytillisiä Tarinoita suppeampi, ja tarinat onkin koottu pääasiassa tunnetuimmista kertomuksista, kuten Kuollut ajaa keviää, Minä hyppään housupoika, tai Vanha mies panee maata. Vähemmän tunnetut tarinat, kuten Lapsi ja Käärme, Leivänpilaaja, tai Piru ja Humalainen, on kirjasta unohdettu. Näkyvimpänä erona mainittakoon, että aikaisemmin kummitus- ja haltiatarinoiden joukkoon mahtuneet kirkkoon ja hautausmaalle sijoittuvat tarinat ovat saaneet oman kappaleen. Kirkkokappaleesta huolimatta esim. syntiä ja pyhätöitä käsittelevät tarinat kirjasta puuttuvat kokonaan. Varsinaisia kummitustarinoita omana kappaleenaan kirjasta on turha hakea, sillä aavekertomukset on siroteltu muihin kappaleisiin vähän kummituksen luonteesta ja kummittelupaikasta riippuen.
167 sivua. Kuvitus: Jussi Kaakinen. Teoksen lopussa kirjallisuusviitteitä ja pieni sanasto.

+Kovakantinen
+Helppotajuinen, kirjaan on helppo tutustua.
+Sopii aiheesta kiinnostuneille.

-Ei tarjoa juuri mitään uutta jos omistat jo Myytillisiä Tarinoita -kirjan.
-Tuntuu toisaalta, että pyörää on yritetty tässä keksiä uudelleen.
-Komeasta ulkoasusta ja kuvituksesta huolimatta jotenkin torson tuntuinen.

Kikhernekeitto

800g (2 prk) Säilykekikherneitä
3-5 Valkosipulinkynttä
n.3x4 cm:n Pala tuoretta inkivääriä
1 Tuore, sopivan kipakka chilipalko
2 tl Korianterinsiemeniä
2 tl Juustokuminaa
1 tl  Kuminansiemeniä
Muutama maustepippuri
n. 10 dl Vettä, tai kasvislientä
n. 1/2 Sitruunan mehut
Suolaa
Öljyä paistamiseen ja keittoon
Tuoretta korianterisilppua

-Huuhtele kikherneet lävikössä, jauha kokonaiset mausteet morttelissa. Perkaa ja hienonna chili, ja kuori ja hienonna inkivääri
-Kuumenna pannulla tilkka öljyä ja kuullota siinä hetki valkosipulia, chiliä ja inkivääriä
-Lisää mausteseos, ja jatka paistamista kunnes mausteet alkavat tuoksua
-Kaada joukkoon n.8 dl vettä, kikherneet, ja 1 rkl suolaa. Sekoita seos tasaiseksi sauvasekoittimella, lisää tarvittaessa vettä
-Lisää hieman öljyä, ja keittele soppaa koko ajan sekoitellen, kunnes koostumus on sopiva. Tarkista suola, lisää tarvittaessa
-Lisää lopuksi sitruunamehu, sekoita hyvin, ja tarjoile korianterisilpun ja leivän kera.

*Ohje on myös helppo puolittaa jos laitat keittoa vain itsellesi (minulla oli taas ruokailijoita paikalla). Potkua keittoon saat lisäämällä hieman tuoretta chiliä, ja raikasta väriä saat lisäämällä ripauksen kurkumajauhetta. Paista se valkosipulin ja inkiväärin kanssa. Jos sinulla ei ole sauvasekoitinta, käytä blenderiä. Kaada vesi ja herneet blenderiin, ja lisää sitten valmis tahna mausteiden joukkoon. Mikäli käytät kuivia kikherneitä, ryöppää ne seuraavasti ennen käyttöä:

Kikherneiden keittäminen:

-Liota herneitä yön yli kylmässä vedessä, huuhtele herneet hyvin
-Laita herneet kattilaan ja kaada niille vettä niin että ne peittyvät
-Keitä herneitä miedolla lämmöllä 1-2 tuntia kunnes ne pehmenevät. Siivilöi ja huuhtele kylmällä vedellä.
-Jäähdytä herneet tarvittaessa, käytä halutulla tavalla

Vaahtera (Acer)

Vaahtera kuuluu jaloihin, lauhkean alueen lehtipuihin joka Suomessakin kasvaa eteläisillä alueilla. Tutuin lienee Metsävaahtera (Acer Platanoides), mutta myös muihin lajeihin, kuten Hopeavaahteraan (A. Saccharinum) tai Japaninvaahteraan (A. Palmatum) voi törmätä puutarhoissa tai puistoissa.
Vaahtera, kuten useimmat puut yleensä, on helppo tunnistaa lehdistää. Vaahteran lehdet ovat suuret ja leveät, ja saavat syksyisin ruskaisia sävyjä kirkkaankeltaisesta liekehtivän punaiseen. Esimerkiksi Kanada on ottanut vaahteran omakseen, onhan maan lippuun ikuistettu punainen vaahteran lehti valkealla pohjalla. Metsävaahtera on myös Helsingin kaupungin nimikkopuu.

(Kuva: Wikimedia Commons)

Vaahtera on monikäyttöinen puu, josta valmistetaan useita hyödykkeitä. Vaahteran puuaines on kestävää ja sitä käytetään niin soitinten, puusepänvälineiden kuin aseiden tukkien valmistukseen. Vaahteran, ja etenkin sokerivaahteran (A. Saccharum) mahlasta keitetään makeaa siirappia, ja komeista lehdistä ja siemenistä voi kotioloissakin valmistaa syksyisiä koristeita.
Vaahtera ei varsinaisesti kuulu skandinaavisiin pyhiin puihin, mutta Keski-Euroopassa sitä on palvottu pyhänä vielä keskiajallakin. Suomessa vaahteraa on kunnioitettu piha- ja haltijapuuna siinä missä koivua ja pihlajaa . Kalevalakin viittaa vaahterapuuhun tarve-esineinä, kuten vasuna ja aisana, mutta myös kauneuteen, olihan nuori nainen norja kuin vaahteranvesa.

Vaahtera on toisaalta maskuliininen, toisaalta feminiininen puu. Maskuliininen Vaahtera liittyy planeetta Jupiteriin, talveen, kevääseen ja ilman elementtiin. Voimakkaan Jupiterin puuna vaahteralla on puolellaan miehinen energia, ja sen jumalat ovat paitsi vahvoja, myös viisaita, kuten Thor, Teutates, Ukko ja Jupiter. Vaahtera on kuitenkin ennen kaikkea syksyn puu. Syksyllä vaahteralla on yhteytensä myös veteen ja tuleen, joten vaahtera sisältää myös feminiinisiä aspekteja. Tällöin puu voidaan yhdistää viattomiin, kauniisiin nuorukaisiin. Syksyllä vaahteran tulen voi myös aistia ruskan kirjaamissa, keltaisen ja punaisen eri sävyissä hohtavissa lehdissä. Kukkien kielellä vaahtera symboloi eleganssia ja kauneutta, mutta myös kainoa häveliäisyyttä. Vaahtera opettaakin, että ollakseen ehjä miehen ei tarvitse kovettaa sydäntään, laiminlyödä itseään, näyttää metsäläiselle tai sotia. Feminiinistä vaahteraa hallitsevat mm. Adonis, Narcissos, Lemminkäinen, Eros ja Cupido.

Vaahtera suosii kaunosieluja, runoutta ja taiteita. Vaahteranlehtien havina tuulessa on rentouttavaa, ja viisaan vaahteran alla nukkuja saattaa herätessään huomata keksineensä ratkaisun häntä vaivanneeseen ongelmaan tai saada inspiraation keksintöön.
Vaahtera sopiikin tietoa, taitoa, ymmärrystä, älykkyyttä, kommunikointikykyä ja sivistystä tavoitteleviin taikoihin, mutta vaahteraa voi kokeilla myös hyvinvoitia edistäviin, sitoviin ja säilyttäviin taikoihin. Erityisen hyvin vaahtera toimii miesten käyttämänä. Eräänkin tarinan mukaan vaahterapuinen taikasauva paitsi korostaa haltijansa maskuliinisuutta, myös suo esteettisesti miellyttäviä ominaisuuksia, kuten jumalten kauneutta ja ikuisen nuoruuden.

Vaahteraa, kuten monia muita puita, on käytetty myös lemmentaioissa, ja etenkin naiset ovat syöneet vaahteransiemeniä nostaakseen lempensä. Kauneutta haluavat voivat lisätä vaahteranlehtiä kylpyveteen, ja vaahterankuoriteen on mainittu antavan juojalleen paitsi runouden lahjan, myös kauniin äänen. Mutta varokaa, myös kaksihaarainen kieli voi makeuttaa itsensä vaahteralla ennen katteettomia lurituksiaan.
Lemmekkäät jälkiruoat voi hyvin maustaa makealla vaahterasiirapilla. Vaahteran siemeniä voi myös kantaa taskussa toivottuja ominaisuuksia lisäävinä amuletteina. Jos vaahteransiemen putoaa kasvoillesi/päällesi, poimi se mukaan. Pudota siemen kotonasi korkealta, vaikka parvekkeelta tai katolta, ja katso mihin suuntaan tuuli sen kuljettaa. Siitä suunnasta löytyy jotain onnekasta sinulle.

Vaahteraan liittyy toinenkin (vähintäänkin erikoinen) kansantaika miehille:
Mikäli mies epäili kumppaninsa rakkaudentunnustuksia, hän saattoi laittaa naisen puolelle sänkyyn patjan alle kaksi vaahteranoksaa/keppiä alushousuihinsa X -asentoon niin, että oksat olivat lahkeissa. Mikäli nainen alkoi yöllä nukkuessaan oksien päällä piereskellä kuuluvasti, hän ei aidosti/enää rakastanut miestään. Tämän sanotaan toimivan vain "sinetöidyille" pareille, eli jos pari on harrastanut edes kerran seksiä.

Vaahteran tunnetuimmat ominaisuudet ovat maagisia, mutta sillä on jonkin verran kotihoidollisia ominaisuuksia. Vaahteran lehdet sopivat ulkoiseen käyttöön, ne ovat lievästi antibakteerisia ja niitä voi käyttää hauteissa ja haudukkeissa pieniä haavoja ja raapeumia vastaan.
Mahlasta uutetulla siirapilla on puolestaan vähän hunajan kaltaisia ominaisuuksia. Ravitseva vaahterasiirappi sisältää paitsi paljon sokereita, myös immuniteettia ja solurakennetta vahvistavia aineita, kuten resveratrolia, fenolihappoja ja flavonoideja. Siirappi sisältää myös paljon terveellisiä hivenaineita, kuten sinkkiä, rautaa, kalsiumia, kaliumia, kalsiumia ja tiamiinia. Vaahterasiirapin säännöllisen nauttimisen mainitaan vähentävän sekä syöpä- että sokeritautiriskiä.

Kotikosmeettisiakin ominaisuuksia vaahteralla on.. hiukan. Eräs vanha ohje neuvoo rytistelemään nuoren vaahteranlehden, joka sitten sidotaan vaikka kangassuikaleella syylän päälle. Kolmen päivän kuluttua syylä sitten kuulema katoaa/irtoaa.
Vaahterasiirappi pehmentää ihoa, ja sitä voikin käyttää erilaisten naamioiden- ja hauteiden pohjana samalla tavoin kuin hunajaakin. Ihoa kosteuttavan ja pehmentävän kylvyn saat lisäämällä pari ruokalusikallista vaahterasiirappia kylpyveteen.

Huom: Liiallisella ja jatkuvalla sisäisellä käytöllä voi olla laksatiivisia seurauksia, kuten ilmavaivoja ja mahan pehmenemistä. Siitepölyallergikot voivat saada oireita vaahteran kukista.

Uskomuksia:
-Unessa vaahtera symboloi pitkäikäisyyttä.
- Vaahtera on horoskooppimerkki Jousimiehen onnenpuu, mutta se sopii myös Vaa'alle ja Neitsyelle.
-Sarvipöllön näkeminen vaahterapuussa tuo onnea.
-Älykkäänä puuna vaahtera paljastaa ihmisen sisimmän, ja mainitaankin, etteivät vaahterapuun alla keskustelevat voi valheellisesti teeskennellä.
-Naistenmiestä tai vanhaa poikaa "lykästää" parhaiten vaahterapuisessa sängyssä.
-Vaahterapuinen kynnys kompastuttaa vilpillisissä aikeissa liikkuvat vierailijat.

Seitan-wok

1 Paketti (2-250g) vehnänuudeleita
n. 300g Esikeitettyä, suikaloitua seitania
4 Siitakesientä
1 Punainen paprika
1 Vihreä paprika
8 Minimaissia
n.200 g Ananasta
2 Kevätsipulinvartta
2 Hienonnettua valkosipulinkynttä
1-2 rkl (n.1/4 palaa) Palmusokeria
3 rkl Vihreää currytahnaa
2 dl (1 purkki) Kookoskermaa
1 Limetti
Suolaa
Seesamiöljyä
Kasviöljyä paistamiseen

Marinadi seitanille:
1 rkl Chiliöljyä
1 tl Tummaa soijakastiketta
1 rkl Riisi- tai balsamiviinietikkaa
1 tl Palmusokeria
1 tl Hienonnettua, tuoretta inkivääriä
Loraus soijakastiketta
1/2 tl Suolaa

-Sekoita ainekset yhteen ja sekoita esikeitettyyn, kuivaksi puristeltuun seitaniin
-Anna maustua yön yli. Tämä kannattaa siis tehdä jo edellisenä päivänä

-Keitä nuudelit semikypsiksi, huuhtele kylmällä vedellä
-Huuhtele ja perkaa paprika, huuhtele maissit, ja perkaa sienet
-Paloittele paprika ja maissit, suikaloi sipuli, viipaloi tai paloittele sienet, ja paloittele ananas suupaloiksi
-Raasta limetin vihreä kuoriosa talteen, ja purista limetistä mehut
-Kuumenna pannulla hyvä loraus öljyä ja kuullota siinä hetki valkosipulisilppua. Lisää seitan ja paista kunnes seitan saa hieman väriä. Mausta paistamisen aikana kevyesti suolalla, ja nosta paistettu seitan sivuun
-Lusikoi pannulle currytahna, paista hetki, kunnes tahna alkaa tuoksua, ja kaada joukkoon kookoskerma. Huuhtele purkki pannulle tilkalla vettä ja sekoita joukkoon kasvikset ja seitan, limetinkuoriraaste ja limettimehu
-Hauduttele miedolla lämmöllä kunnes koostumus on sopiva. Tarkista suola, lisää tarvittaessa
-Sekoita joukkoon nuudelit ja tarjoile limettilohkojen kera

*Seitanin voi tarvittaessa korvata tofulla. Mitä suuremmassa öljymäärässä paistat seitanin, sitä mehevämpää siitä tulee.

Kolme Maailmaa

Monissa mytologioissa maailma kuvataan moniulotteiseksi paikaksi jossa esim. jumalilla ja kuolleilla on omat paikkansa. Suomalainen maailmankuva perustuu myös tälle käsitykselle. Maailman eri tasot kerrostuvat päällekkäin, ja niiden määrä vaihtelee vähän tarustosta riippuen. Esimerkiksi skandinaavinen maailmankuva perustuu yhdeksälle tasolle. Muinaissuomalainen maailmankatsomus puolestaan tunnustaa kolme vallitsevaa tilaa; Ylisen, Keskisen ja Alisen maailman. Kolmen maailman konsepti yhdistetään myös shamanismiin, sillä shamaanin henkimaailma käsittää nämä kolme tasoa joista apua ja neuvoa voi etsiä.
Mainittakoon ensiksi, etteivät Ylinen ja Alinen vastaa käsitteinä monien uskontojen Paratiisi/Taivas ja Helvetti asetelmaa, jossa hyvät ja pyynteettömät ihmiset kuoltuaan pääsevät paratiisin autuuteen, ja synnintekijät heitetään Helvetin kadotukseen. Suomalainen Ylinen on jumaluuksien ja taivaisten olentojen kotisija, kun taas Alinen on paitsi alisten ja mustamuotoisten olentojen, myös kuolleiden paikka.
Mutta asiaan:

Tasmatammi, Rutimoraita

Suomalainen mytologiakokoelma, Kalevala, kertoo suuresta Maailmanpuusta, Tasmatammesta, joka yhdistää maan ja taivaan. Maailmanpuun laji vaihtelee vähän tarustosta ja lähteestä riippuen, esim. Saamelaisessa mytologiassa maailmaanpuu, eli Tuuru, on Lehtikuusi. Maailmanpuu tunnetaan paikoin myös Elämänpuuna. Se on maailman napa, pylväs, joka kuvastaa maailman rakennetta. Maailman eri tasot sijaitsevat päällekkäin, ja maailmanpuun tarkoitus on sitoa ne yhteen, vähän kuin teräsrakenteet sitovat kerrostalon jossa on sekä kattoterassi että kellari. Puun latvus kohoaa taivaisiin samalla kun sen juuret pureutuvat syvälle maan uumeniin. Kalevalan kertomuksessa suomalainen maailmanpuu kaadetaan kirveellä taivaankannen rakentamisen jälkeen luomisajan lopussa, jolloin kuu ja aurinko vapautuvat sen oksistosta kiertämään maailmaa, ja taivas tähtineen paljastuu ihmisille.

Kaadetun maailmanpuun energia vapautuu maailmaan, ja ihmisetkin saavat osansa. Puuta kaadettaessa lastut sen kyljestä lentelivät mereen. Lopulta osa lastuista ajautui rantaan, jossa Alisen väki ja erinäiset, pahantahtoiset olennot löysivät ne, ja muovasivat niistä tarinan mukaan kaikenlaista kiusaa ihmisille; naispuoliset olennot askartelivat kipuja, vaivoja ja noidannuolia ja miespuoliset ilkeitä välineitä, kuten aseita. Tasmatammen latvuksen osien mainitaan hajonneen ilmansuuntiin, mutta niiden puolestaan kerrotaan antavan haltijalleen tietäjän voimat. Tasmatammen lehdet soivat ottajalleen lempeä ja rakkautta.

Katson Sineen Taivaan

Ylinen, taivainen maailma levittyy kokonaisuudessaan Keskisen maailman ylle. Suomalaisen mytologian Ylinen maailma ei ollut millään tapaa kuolevaisten/ihmisten paikka, vaan ainoastaan jumalolentojen, luonnonvoimien, ja taivaankappaleiden tyyssija. Suomalaisen mytologian mukaan lähes kaikilla ihmiskuntaa palvelevilla hyödykkeillä on syntysijansa Ylisessä. Tällaisia ovat mm. Tuli, Rauta ja Suola. Tulivathan elämän välttämättömyydet, kuten auringonpaiste ja sadekin taivaalta. Ylistä maailmaa hallitsi Ukko Ylijumala, ja hänen puolisonsa Akka. Ylisen tunnnetuimmat jumalat ovatkin luoja-, ja vaalijajumalia (kuten Tuuletar, Ilmatar ja Karhu) jotka sekä siunaavat ihmisiä antimillaan, mutta voivat myös ottaa nämä antimet pois.

Taivaankappaleiden liikkeitä tulkiten ihminen on luonut kalenterin ja kellon, ja öisin taivaan tähdet opastivat merenkävijöitä heidän retkillään. Onko siis ihmekään että olemme kautta aikojen kunnioittaneet ja palvoneet Ylisen taivaisia olentoja. Suomessa Ukon vakat tai Karhun peijaiset olivat tästä hyviä esimerkkejä. Kaadetun karhun kallo nostettiin maailmanpuuta symboloivan peijaispetäjän latvaan, jonka jälkeen shamaani messusi ja karhulle laulettiin läksiäiset Keskisestä maailmasta, jotta Karhun sielu pääsisi takaisin syntysijoilleen taivaiseen tähtitarhaan josta se oli maan päälle tullut.
Ilman olennot, kuten linnut olivat yhteydessä yliseen ihmistä paremmin, ja ihmisen hengen uskottiin voivan lentää linnun hahmossa. Tällöin puhutaan henki- tai sielulinnusta. Paitsi shamaanin, myös sairaan tai kuolevan sielu saattoi linnun hahmossa matkata maailmassa. Matkaava shamaani tai tietäjä pystyi myös lennättämään sieluaan eri maailmoissa ja eri hahmoina, lintuna, saukkona, tai peurana. Myös nukkuvalla ihmisellä sanottiin olevan kyky moiseen. Kun ihminen lopulta kuoli, uskottiin että henkilintukin näin vapautui, ja palasi maailmaan oikeana lintuna, kun taas ihmisen sielu, ego ja minuus, laskeutui alas Vainajalaan omiensa tykö. Ihminen ei siis kuoltuaankaan voinut päästä Yliseen maailmaan sillä se oli ihmisten tavoittamattomissa.

Ei laaksoa ei kukkulaa..

Keskinen, kuolevaisten maailma, vallitsi Ylisen ja Alisen välissä, ja antoi kodin sekä ihmisille että maallisemmille jumalolennoille, hengille ja haltijoille. Tunnetuin heistä on luoja- ja säilyttäjäjumalatar Luontoäiti, joka myös maaäitinä ja Äiti Maana tunnetaan. Hän on kaikenkattava luonnonhenki, jolla ei varsinaisesti ole omaa hahmoaan, kuten muilla jumaluuksilla (esim. Ukko, Vellamo tai Karhu saattoivat ilmestyä ihmiselle ihmisenmuotoisina). Maaäiti ikäänkuin Keskisen maailman muoto, joka on kaikkialla ympärillämme. Tuuli on hänen hengityksensä, vesi hänen verensä, maa hänen lihansa ja kivet hänen luitaan. Maaäiti ei kuitenkaan ole synonyymi Keskiselle maailmalle. Itse asiassa, voimme ajatella Keskistä maailmaa ja Äiti Maata kukoistavana kasvihuoneena; Seinät ja katto muodostavat tilan (Keskisen), jota hallitsevat elävät olennot, eli tässä tapauksessa kasvavat kasvit. Puutarha kasvihuoneessa voidaan tässä käsittää siis Luontoäidiksi. Jos puutarha kuolee, kasvihuone on yhä paikallaan, mutta se on eloton, ja tyhjä. Heh, tässä esimerkissä kasvihuoneen ulkopuolelle luonnollisesti jäävät auringonvalo ja komposti :)
Keskinen ei siis laajuudessaan vedä vertoja Yliselle ja Aliselle, mutta monenkirjava se on. Keskiseen maailmaan sisältyy laaja eläimistö ja kasvisto (eli flora ja fauna), sekä liuta erilaisia luonnonhenkiä ja yliluonnollisia olentoja. Se on ihmisen lisäksi myös metsän-, maan-, ja vedenväen sija, jossa ihminen ja mytologiset olennot elelevät rinta rinnan. Ihmisillä on tupansa, tonttinsa ja peltonsa, maanväellä omansa, kuten metsät, vuoret ja vedet. Yliluonnollisen väen, etenkin maahisten, sijat Keskisessä tunnetaan myös Kesämaana, tai Kesänmaana (samaa termiä on käytetty myös Vainajalasta), joka nähdään inhimillisempänä, ja maallisempana vastineena mytologista taukoa/talvehdintaa/talviunta edustavalle Talvimaalle eli lintukodolle*. Maahisten tuvissa elettiin, kuhistiin, ja ilveiltiin, ja ihmisen käsityskyvyn ylittävien olentojen elämänmeno oli yleensäkin riemukkaampaa ja iloisempaa kuin ihmisten ankea arki.
*Mainittakoon myös, ettei k.o. nimityksellä kuitenkaan ole mitään tekemistä Wicca-uskonnon kuolemanjälkeisen paratiisin kanssa, vaikka nimitys "Kesänmaa" onkin sama.

Metsä on salaperäinen ja kiehtova paikka nykyäänkin, ja voidaan melkein sanoa, että se kätkee sisäänsä rinnakkaismaailman. Asuvathan siellä esim. hiidet ja maahiset.

Keskinen maailma on runsas antimissaan, ja maa on antanut aikojen saatossa ihmiselle paljon kaikenlaisia hyödykkeitä; kiveä, puuta, tervaa, turvetta, savea, metallia, vettä, marjoja, sieniä, kasviksia, leipää, lihaa, kalaa, sarvia, hampaita, turkiksia ja nahkaa. Maasta tulevat myös lääkkeet ja rohdot, parannukset moneen vaivaan, joten pohu-ukkojen tai shamaanien ei tarvinnut langeta loveen vieraillakseen Keskisessä. Maalla on ihmiselle paljon annettavaa, jos ihminen vain jaksaisi yhä opetella ja kuunnella.

Keskisen maailman alapuolella sijaitsi Alinen. Koska kuolema on osa elämää ja luonnonkiertoa, Keskinen maailma ja Alinen ovat väistämättä yhteydessä toisiinsa kuten Keskinen ja Ylinenkin. Siinä missä Ylinen levittyi taivaana Keskisen ylle, oli Alisen maailma vähän vaikeammin tavoitettavissa. Kulkutietä Alisen ja Keskisen maailman välillä kutsuttiin nimellä Lovi; portti kahden maailman välillä. Taidokas loitsuniekka tai shamaani saattoi taitojensa turvin vierailla Alisessa myös astraalitasolla, hakemassa Manan majoilta tietoja tai rohtoja niitä tarvitseville, mutta hänenkin henkensä kulki Aliseen loven kautta. Termi "Langeta loveen", lienee kaikille tuttu. Lovi tarkoittaa myös hedelmällistä luomisvoimaa jumalatar-käsitteessä, ja näin ollen Lovi viittaa myös naisen voimapaikkaan; Vittuun. Onhan sekin portti kahden maailman välillä, ja koska sielu on kuolematon, se saattoi näin syntyä uudelleen.

Meitä odotetaan mullan alla

Kuoltuaan ihmisellä oli pääsy Aliseen, johon myös kuolleiden maailmat, Vainajala ja Tuonela kuuluivat. Kuolema kuuluikin tärkeänä osana Aliseen, maatuihan kuollut materia maahan jossa hyönteiset ja toukat nakersivat sen mullaksi. Alinen on haudan tavoin kostea, kylmä, ja pimeä maailma jonne ylinen auringon valo ei yllä. Alinen muistuttaa luolaa, siellä on kiveä ja kalliota, Tuonelan joki, ja sitä kansoittaa sekalainen joukko erilaisia, maan päällä syöpäläisinä ja muuten epäilyttävinä pidettyjä olentoja.
Siinä missä hyvien asioiden uskottiin olevan Ylistä ja jumalaista perua, kaiken inhottavan ja kiusaavan syntysijana pidettiin siis Alista. Alisen maailmaa pelättiin, vaikka se pitikin sisällään yhtä lailla luonnollisia, ihmisen elämään vahvasti kuuluvia asioita. Alisen maailmaa asuttivat vähemmän pidetyt, ja karsastetut olennot, kuten Kalma, Susi, Halla, sekä erilaiset taudit ja vahingontekijät ilmenemismuotoineen. Myös kipujen, kirojen, ja kademielen lähteet löytyivät jalkaimme alta. Puhumattakaan vainajien hengistä, kummituksista, valvottajista, ja levottomista sieluista..

Vainajala on ensimmäinen tila johon lepoon lasketut, haudatut kuolleet päätyvät. Vainajala matkii elävien maailmaa; Vainajalasta löytyi kaupunkeja, kauppoja ja puistoja kuten maan päältä. Vainajalan tarkoitus oli ilmeisesti hellävaraisesti totuttaa edesmenneet kuolemaan. Suurimpana erona mainittakoon kirkot, tms. uskonnolliset paikat, joita ei Vainajalassa ollut, vaan esim. jouluna kaikki "hurskaat" kuolleet joutuivat nousemaan jumalanpalveluksiin kylänsä kirkkoon maan päälle. Tällaisissa vainajien messuissa myös pastori itse oli vainaja, oman seurakuntansa edesmennyt kirkonmies, kuinkas muuten. Elävän ei myöskään ole hyvä päätyä kirkonväen joulumessuun, tai vainajat repivät kappaleiksi kun pastori lopettaa saarnansa. Moni tarina mainitsee että erheensä huomanneen piti, papin vielä saarnatessa, lähteä kävelemään keskikäytävää pitkin, tavalliseen tapaan, muina miehinä ovelle päin, ja siitä tasajalkaa hypätä kynnyksen yli ja nopeasti juosta kotiin taakseen vilkuilematta.

Kulkutie ihmisen rajantakaiseen tilaan, Vainajalaan, oli, kuinkas muutenkaan, hautausmaalla eli kalmistossa. Vainajalan portit olivat kalmistoon haudattujen hautoja, joista loitsutaitoinen tietäjä tai noita saattoi tarvittaessa nostaa kirkonväen avukseen sopivilla sanoilla. Noidan piti tietää myös palautussanat, jotta vainajat voitiin laskea takaisin lepoon. Muuten ne veivät mukanaan.

Luonnossa myös suonsilmiä ja metsälampia pidettiin portteina Vainajalaan/Tuonelaan/Aliseen, lähinnä siksi että niihin oli upottavan pohjan ansiosta helppo hukkua. Petollisten vesipaikkojen oletettiin olevan jotenkin yhteydessä maan alaiseen Tuonelan Jokeen. Elävänä ihminen ei siis voinut astua Vainajalaan, ainakaan tullakseen sieltä elävänä takaisin.

Tuonela eli Tuoni eli Mana eli Manala, oli paitsi koti Alisen jumalille ja olennoille, myös lopullinen sija vainajille; Siellä ihminen pääsi kuoltuaan nukkumaan ikiunta tai jatkamaan vaellustaan niin halutessaan. Tuonelan Musta joki mainitaan eräänlaiseksi rajatilaksi elävien maailman ja Tuonen, kuolleiden maailman, välillä. Tuonelan joen lautturina toimii Tuonen tytär, jonka kyytiin myös kuolleiksi tekeytyvät elävät voivat päästä. Toisin kuin varsinainen Vainajala, Tuonela olikin eläville ihmisille avoimempi paikka vaikka loitsutietoa ja oveluutta sekin vaati. Shamaani saattoi vierailla Tuonelassa astraalikehossa tai sielulintuna, ja Kalevala kertoo mm. Lemminkäisen pistäytyneen Tuonelassa suorittaessaan Pohjolan emännän antamia tehtäviä.

Tällaiset ovat kolme maailmaa, joihin me kaikki kuulumme. Eläkää, havainnoikaa, ja tuntekaa niiden läsnäolo. Taivasta katsellessamme tunnemme itsemme pieniksi ja mitättömiksi, etenkin öisen tähtiääriön alla. Metsässä vaellellessamme voimme tuntea kuuluvamme yhä johonkin, nauttia luonnosta ja nähdä kasveja ja eläimiä, puhumattakaan että silmäkulmassa häilyy uteliaita olentoja jotka katoavat juuri kun käännämme päätämme.. Kun työnnämme kädet syvälle multaan, tunnemme juuret, kosteuden ja kylmyyden, ja tiedämme kuolleiden olevan siellä. Kun multa ulottuu kyynerpäihin, tuntuu, kuin voisimme koskettaa heidän sormenpäitään. Kylmässä yötuulessa, elämänsä eläneiden lehtien kahistessa jaloissamme, kuullessamme öisiä lintuja, lahoamisen ääniä ja hyönteisten rapinaa..

-Kaikkea Hyvää-

Seitan

Eli kotoisemmin vegesaatana :) Seitan on vehnägluteenimassaa, jota esim. vegaaniruokavaliossa käytetään lihan tavoin. Tällä reseptillä olen itse aina onnistunut:

Vaihe 1. Taikina:

1 l Leivontakarkeita vehnäjauhoja
n.3 dl Vettä

-Sekoita taikinaksi lisäämällä jauhoihin vettä n. desin-1/2 desin erissä
-Valmis taikina on pehmoinen eikä tartu käsiin eikä kulhon reunoihin.
-Kaada kulhoon kylmää vettä niin että taikina peittyy, ja laita se yöksi jääkaappiin, tms. kylmiöön

Vaihe 2. Tärkkelyksen erottelu:

-Kaada jääkaappivesi pois, ja laske taikinan päälle kuumaa vettä niin että taikina peittyy
-Aloita taikinan vaivaaminen painelemalla sitä kevyesti käsin ja puristelemalla taikinaa. Kun vesi muuttuu valkoiseksi, kaada se pois ja laske tilalle lisää kuumaa vettä

-Taikina tuntuu aluksi hötöiseltä vaivata, mutta otteita uskaltaa koventaa sitä mukaa mitä taikina huuhdeltaessa "jänteytyy"

-Vaivaa taikinaa n.7 minuuttia kuumassa vedessä vettä vaihtaen
-Kaada seitsemän minuutin kuluttua kuuma vesi pois, ja kaada tilalle kylmää vettä. Vaivaa taikinaa, ja kaada aina valkea vesi pois. Kaada tilalle aina kylmää vettä, ja lopuksi vaihda vesi taas kuumaan, jne.

-Seitan on valmista kun vesi pysyy vaivatessa kirkkaana. Kaada vesi pois ja puristele seitan kuivaksi. Valmis seitan on tahmeaa ja kumimaisen tuntuista. Ulkonäkö muistuttaa pureskeltua purkkaa:

Vaihe 3. Esikypsennys:

-Leikkaa seitan mielesi mukaan viipaleiksi, suikaleiksi tai paloiksi. Mikäli seitan tuntuu liian tahmealta, öljyä kätesi ja veitsenterä
-Kuumenna kattilallinen vettä tai sopivaa kasvislientä kiehuvaksi, mausta vesi suolalla ja kasviöljyllä
-Keitä seitania 20-50 minuuttia, vähän palojen koosta riippuen, ja siivilöi pastan tapaan. Huuhtele kylmällä vedellä, puristele seitan kuivaksi, ja se on valmista käyttöön.

Seitan turpoaa keitettäessä pastan tavoin, mutta keitetyt palat voidaan toki leikata pienemmiksi vielä keittämisen jälkeenkin. Tällainen esikeitetty seitan on valmista paisteihin ja keittoihin, ja sen voi hyvin vaikka pakastaa myöhempää käyttöä varten. Valmista seitania voi käyttää ruoissa tofun ja lihan tavoin. Parhaan makuelämyksen saadaksesi se kannattaa marinoida ennen käyttöä.

Yhdestä valmiista möykystä tulee raaka-ainetta n. kahteen sapuskaan.
Seitanin esikypsennysveteen voi myös laittaa mausteita, etenkin jos ajattelit käyttää seitania keitossa. Perus paistinasioissa luotan hyvään marinadiin ja keitän saatanani mieluiten mausteitta pastan tavoin :)

*Tällainen "vehnäjauhoseitan" sopii parhaiten paloiteltuna pataruokiin, kastikkeisiin ja keittoihin, jossa seitanpalat imevät makua ruoasta. Voit myös marinoida seitanpaloja ennen käyttöä. Seitanin voi valmistaa myös valmiista gluteenijauhoista. Gluteenijauhoseitan on hieman helpompi valmistaa kun ei tarvitse liotella pois tärkkelystä, ja taikinaan voi jo vaivausvaiheessa lisätä mausteita :)

Älä ole suomut silmillä kalatiskillä!

Kalakampanja 2012 alkoi siis Huhtikuussa 2012 ja sen tarkoituksena on tähdätä eettiseen kalankulutukseen. Kampanja on suunnattu yrityksille, mutta on mielestäni mainitsemisen arvoinen täälläkin, olenhan jo kerennyt kauhistella tehopyyntiä, ryöstökalastusta ja sivusaalista:

(Kuva WWF -materiaalipankki)

Kestävä kalastus

Tiesitkö että..

Pyydämme

Eettistä kalastusta valvova Marine Stewardship Council eli MSC myöntää määräajaksi sertifikaatteja kriteerit täyttäville yrityksille. MSC-sertifikoitu kalatuote on ympäristöystävällisempi valinta:

MSC-Sertifikaatti

Marine Srewardship Council -tietoa yrityksestä (sivusto on englanninkielinen)

Vuoden alussa ilmestynyt Kalaopas esittelee vastuullisen kuluttajan parhaat valinnat.

Kalaopas

Kimchi-dubuguksu

500g Jjajangmyeon-nuudeleita
250g Esikäsiteltyä kiinteää tofua
200g Kaalikimchiä
n.10cm Purjonlehtiä
n.10cm Purjon valkoista osaa
2 Keskikokoista porkkanaa
4 Kuivattua siitakesientä
Öljyä paistamiseen
Seesamiöljyä maustamiseen
Suolaa tarvittaessa

Koristeluun:
Hienonnettua kevätsipulia
Paahdettuja seesaminsiemeniä
Seesamiöljyä
 
Kastike:
1 tl Gochujang-chilitahnaa
2 rkl Fariinisokeria
1 Puristettu/hienonnettu valkosipulinkynsi
1/2 dl Soijaa
1 tl Tummaa soijaa
1 tl Kirkasta riisiviinietikkaa
-Sekoita kastikeainekset kipossa, laita sivuun

-Sienet kannattaa laittaa kylmään veteen jääkaappiin likoamaan jo edellisenä päivänä. Kun sienet ovat lionneet, poista kannat jos ne ovat kovia
-Keitä nuudelit kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan, huuhtele kylmällä vedellä ja laita sivuun
-Perkaa ja suikaloi kasvikset, ja viipaloi sienet
-Suikaloi tai kuutioi esikäsitelty tofu, suikaloi kimchi, ja viipaloi purjo, purjonlehdet ja sienet
-Kuumenna laakealla pannulla tilkka öljyä ja lisää vihannekset
-Kuullota kunnes ne alkavat pehmetä, ja lisää kimchi, sienet ja tofu, ja sekoita. Kaada päälle kastike, sekoita hyvin
-Lisää tarvittaessa tilkka sienten liotusvettä, ja hauduttele sekoitellen muutama minuutti. Käännä levy pois päältä
-Kaada nuudelit pannulle ja sekoittele hyvin kunnes ne taas lämpenevät
-Pirskottele valmiin ruoan päälle seesamiöljyä ja tarjoile tuoreeltaan.

(Suikaloitua kimchiä)

*Jjajangmyeon-nuudelit muistuttavat pastaa, joten jos niitä ei ole saatavilla, ohut spagetti käy tähän vallan mainiosti, jolloin ruoasta tulee tietenkin Kimchi-dubupasta :)
Riisiviinietikan voi hyvin korvata tässä myös sitruunamehulla. Samoin tähän ruokaan voi lisätä esim. suikaloitua kesäkurpitsaa, kiinankaalia, pavunituja, tai liotettua tofutikkua, jos sattuu kaapista löytymään :)
Voit käyttää tähän yhtä hyvin niin säilyke, kuin kotikimchiä. Etenkin vanhempi, tuoreeltaan liian vahvan maun saavuttanut kotikimchi sopii tähän loistavasti. Perinteisesti kimchi maustetaan usein kala-, rapu-, tai osteriuutteella- tai hiutaleilla, joten sekä allergikkojen että kasvissyöjien kannattaa tarkistaa säilykkeen tuoteselosteesta onko esim. säilykekimchissä kalatuotteita. Ainakin A+ Hosan:in säilykekimchi on "eläimetöntä".

Banaaninaamio hiuksille

Jopa ylikypsille hedelmille löytyy tarvittaessa käyttöä.. Tämä simppeli kotikonsti sopii kuluneille ja karheille hiuksille ja antaa kiiltoa ja ryhtiä. Soveltuu hyvin vaurioituneiden hiusten hoitoon esim. värinpoiston tai vaalennuksen jälkeen.

Pari viikkoa huoneenlämmössä muhinut bansku näyttää näin herkulliselta. Yök. Yleensä tällaiset laitetaan biopussiin sen kummempia ajattelematta, mutta kierrätyshän on tunnetusti päivän sana :)
Yhteen hiusnaamioon tarvitset:

Yhden ylikypsän (mitä kypsempi sen parempi) banaanin
1 tl omenaviinietikkaa
1-2 rkl manteliöljyä
Sekoitusastian ja haarukan
Hiusklipsin
Serlaa tai WC-paperia

-Kuori banaani sekoitusastiaan, ja sekoita haarukalla tasaiseksi mössöksi
-Lisää etikka ja öljy. Sekoita kuohkeaksi

-Kastele ja pyyhekuivaa hiukset
-Levitä banaanimössö tasaisesti hiuksiin, etenkin kuiviin latvoihin
-Kerää hiukset päälaelle kevyeksi nutturaksi ja kiinnitä klipsillä. Jos hiuksesi ovat lyhyet, kääri hiusrajaan pari leveää suikaletta muovipussia (tai vanhaa t-paitaa), estämään hiusten roikkuminen kasvoilla.
*Hiusnaamio voi hieman valua, joten kannattaa taitella pitkästä suikaleesta talouspaperia vyöte pään ympäri hiusrajaan

-Anna hoidon vaikuttaa 20-30 minuuttia
-Huuhtele banaanimössö hiuksista haalealla vedellä, mielellään suihkussa. Voit myös harjata tai kammata hiuksia kevyesti veden alla, jolloin mahdolliset banaanikokkareet irtoavat. Tämän vuoksi kypsin banaani on paras. Se muhentuu tasaisimmaksi musuksi, eikä kokkaroidu :)
-Huuhtelun jälkeen pese ja käsittele hiukset tavalliseen tapaan

Ennen ja jälkeen. Valitettavasti "Jälkeen" kuvaa otettaessa aurinko meni pilveen (kuinkas muutenkaan), ja tuli vähän pimeä kuva ;(

*Tuunausvinkkeinä mainittakoon, että mikäli haluat kirkastaa ja vaalentaa hiuspohjaa, lisää naamion joukkoon 1/2 sitruunan mehu.
Manteliöljyn sijaan voit kokeilla hiusnaamioosin esim. Rypäleensiemen-, aprikoosinkivi-, kookos-, risiini-, tai jojobaöljyä.

Banaaninaamio Kasvoille:
Ylikypsä banaani on monikäyttöinen, lisää muusattuun banaanin yksi kananmunankeltuainen, ja jos kaapista löytyy, 1 tl glyseriiniä (=Glyseroli), sekoita tasaiseksi ja saat kasvonaamion suurihuokoiselle, kuivalle iholle.

Avokado-Pastasalaatti

250g Pienikuvioista kuviopastaa
2 Kypsää avokadoa
200g Pakastemaissia
200g Pakasteherneitä
1 Pieni sipuli
1 Maustekurkku

-Keitä pasta kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan, siivilöi, ja huuhtele huolellisesti kylmällä vedellä
-Valuta pasta, ja kaada se sekoituskulhoon
-Kuori ja kuutioi toinen avokadoista, ja lisää sekoituskulhoon
-Lisää maissit ja herneet
-Kuutioi maustekurkku, lisää sekoituskulhoon
-Kuori ja hienonna sipuli, lisää sekoituskulhoon

Kastike:
200g Vegefraichea (esim. Oatly)
Annos majoneesia 
1/2 Sitruuna
1 tl Sokeria
1/2 dl Hienonnettua, tuoretta basilikaa
1/2 dl Hienonnettua mäkimeiramia
Suolaa ja Pippuria
-Kuori ja kuutioi toinen avokadoista, ja tiristä päälle sitruunaa
-Lisää fraiche ja muut kastikeainekset, ja soseuta seos esim. blenderissä
-Sekoita joukkoon majonesi, ja mausta seos suolalla ja pippurilla

-Kaada kastike sekoituskulhoon, ja sekoittele salaatti tasaiseksi
-Anna salaatin tekeytyä esim. Elmu-kelmulla peitettynä jääkaapissa n.1/2 h ennen tarjoilua.
-Tarjoile salaatti tuoreeltaan

Syreeni (Syringa)

Syreeni kasvaa luonnonvaraisena Etelä-Euroopan alueilla, mutta ei ole luonnonvarainen puu meillä Suomessa. Kuitenkin etenkin Pihasyreeniä (Syringa Vulgaris) käytetään paljon pihoilla ja koristeistutuksissa. Kukapa ei tuntisi tätä huumaavaan tuoksuista puuta, joka kesäisin suorastaan notkuu muhkeiden kukkaterttujen painosta. Syreenipuun hertanmuotoiset lehdet taas ovat usein liki virheettömän näköisiä, kuin muovikasvin lehtiä. Puhumattakaan, että monilla lukijoillanikin voi todennäköisesti olla syreeni pihassaan, ajattelin kertoa aiheesta jotakin :)

(Kuva: Wikimedia Commons)

Syreeni on feminiininen, vesielementtiin yhdistetty puu, joka symboloi rauhaa ja seesteisyyttä. Sen voimakkaan tuoksun on uskottu karkottavan niin pahoja henkiä kuin pahantahtoisia ihmisiä, huijareita, noitia, varkaita ja veijareita. Toisaalta veijarit lahjoittivat neitosille aikoinaan kalliita syreeninkukkia hälventämään epäilyksiä hyväksikäytöstä. Syreeni tunnetaankin myös Ketunhännän (eng. "Fox's tail") nimellä, eikä syreeninkukkia pivostaan tarjoavaan herrasmieheen aina ollut luottamista..

Kotiseuduillaan syreeniä on istutettu pihoihin sen pahaa karkoittavien ominaisuuksiensa vuoksi, vähän samoin kuin meillä kuusta tai pihlajaa. Syreenin puuaines sopii hyvin taikasauvamateriaaliksi, eritoten naisille. Nuoria se auttaa näkemään asiat oikeassa valossa, ja vanhojen tahtoa se lujittaa.
Syreeninkukkia on käytetty kansan parissa vähän valkosipulin tavoin, ja niitä on ripustettu mm. makuuhuoneeseen karkottamaan nukkuvan sielua havittelevat demonit ja vampyyrit. Ennen wanhaan tuoksuvilla syreeninkukilla on peitetty kalman haju tuvasta, jos sairastava tai vanhus sattui kuolemaan.

Kotipaikallaan syreeni tunnetaan pääsiäiskukkana, meillä Suomessa syreeni taas on vakiinnuttanut paikkansa vähän alueesta riippuen Äitienpäivä-, ja Juhannuspuuksi, ja sen kukilla on koristeltu kesäkattauksia niin sisä- kuin ulkotiloissa. Syreenin voimakas tuoksu luo rauhallisen ja rennon ilmapiirin, ja karkoittaa jonkin verran myös hyönteisiä.
Syreenimaljakon veden voi sitten kukkien lakastuttua kaataa talon ulkonurkkiin pitämän pahan poissa.

Syreenin ansiot ovat lähinnä maagiassa ja taikauskossa. Kukkien kielessä syreeni symboli rakkauden ensimmäisiä tuntemuksia, joten lemmenkipeät voivat houkutella potentiaalisia kumppaneita laittamalla kukkivan syreeninoksan maljakkoon makuuhuoneensa ikkunalle. Naispuuna syreeni edustaa myös kauneutta ja nuoruutta. Syreeninkukkia voi kauneutta haluava lisätä vaikka juhannuksena kylpyveteen. Syreenikylpy soveltuu mainiosti myös auran puhdistamiseen ja negatiivisuuden häivytykseen. Energiavampyyreiden uhreille syreeni antaa uutta voimaa ja rohkeutta peitota energialoiset.
Lemmennostoon syreeninkukkia kannattaa kerätä mukaan myös saunavastaan. Harmonisen energiansa ansiosta ne sopivat myös morsiuskimppuun.

Syreenillä on yhteytensä myös toiseen näköön, etiäisiin, ja enneuniin. Aloittelevan ennustajan kannattaa harjoitella korttejaan syreenintuoksussa, vaikka puun alla. Syreeninosat, siinä missä kuivatut kukat potpurrissa tai suitsukkeessa sopivat hyvin amuletiksi vahvistamaan psyykkisiä kykyjä. Unityynyyn syreeninkukkia kannattaa kerätä paitsi rauhallisten unien, myös enneunien saattamiseksi. Syreeni sopii myös rentouttajaksi ennen astraalimatkaharjoituksia, tai chakrojen kanssa työskenneltäessä.

Syreenejä on monen värisiä, valkoisia, vaaleanpunaisia, sinisiä, vaaleita ja tummia violetteja. Runsaan värivalikoimansa ansiosta syreeninkäyttäjä voi valita parhaiten tarkitusperiinsä sopivia kukkia. Vaaleanpunainen voi symboloida rakkautta, violetti psyykkisiä kykyjä, ja sininen rauhaa ja harmoniaa. Pahan karkoitukseen tai kuolleiden muistamiseen käyttäisin itse valkeita syreenejä :)
Kotiapteekissa tai kotikosmetiikassa syreenillä ei ole juuri käyttöä. Syreeninkukkia voi säilöä öljyyn tai kukista voi tehdä tuoksuvettä joita sitten käytetään hajuveden tavoin. Syreenivettä voi käyttää myös kasvovetenä, sillä se raikastaa väsynyttä ihoa.
Syreenipotpurri vaatekaapissa poistaa tunkkaisuutta, ja tuo kesäpihan tuoksuja myös liinavaatteisiin.

Syreenillä on jonkin verran kuumetta alentavia ominaisuuksia, ja sillä on hoidettu mm. sisäloisia ja suun ja nielun tulehduksia. Syreenin kuoresta on ennen keitetty myös yskänsiirappia. Syreenikeitteellä voi kotioloissa purskutella esim. ientulehdusta. Kuorta voi myös pureskella tulehdusta lievittämään.
Syreenin tuoksu toimii hyvin aromaterapiassa rauhoittavana ja tasapainottavana, ja saattaa lievittää esimerkiksi migreenipäänsärkyä. Vahvana tuoksuna syreeni voi toisaalta laukaista sen. Eteerisen syreeniöljyn mainitaan lievittävän masennusta ja auttavan selkeyttämään vaikeita valintoja.
 
Huom: Maagisesti toimivimpia ovat tietenkin tuoreet kukat. Eikä kannata säikähtää; syreeninkukat houkuttelevat tuoksullaan kimalaisia ja muita medenkerääjiä myös maljakossa, mutta kuten tiedämme, pörröiset kimalaiset ovat harmittomia ja luonteeltaan esim. ampiaisia rauhallisempia, ellet varta vasten ala kiusata ja häiriköidä niitä.

Uskomuksia:
-Syreeni unessa varoittaa valheellisista ihmisistä.
-Violetit syreeninkukat sisätiloissa tuovat huonoa onnea.
-Syreenintuoksu heikentää todellisuudentajua.