Suppilovahvero-Spelttikeitto

1 1/2 dl Risottospelttiä
Reilu 2 dl Kuivattuja suppilovahveroita
2 Keskikokoista porkkanaa
2 Sellerinvartta
1 Keskikokoinen sipuli
2 l Kasvislientä
1 tl Kuivattua timjamia
Suolaa
Tuoretta timjamia
Öljyä paistamiseen

-Liota spelttiä pari tuntia, ja siivilöi
-Liota suppilovahveroita parikymmentä minuuttia
-Perkaa ja hienonna vihannekset, ja lionneet sienet
-Mittaa liemi kattilaan, lisää hienonnetut sienet
-Lorauta pannulle öljyä, ja kuumenna. Lisää sipuli-, selleri-, ja porkkanasilppu, ja paistele kunnes sipuli alkaa pehmetä, nosta sivuun
-Kuumenna liemi, ja kiehauta sienet. Lisää paistettu vihannessilppu, speltti, timjami, ja hiukan suolaa
-Hauduttele keittoa miedolla lämmöllä puolisen tuntia, kunnes speltti on kypsää
-Tarkista suola,lisää tarvittaessa, ja mausta keitto tuoreella timjamilla.

Uhrisanoja Metsälle

Seuraavanlaisilla sanoilla voi saattaa metsään jätettävät uhriruoat ja muut tarjottavat metsänväelle:

Jumalille ja Haltioille:

"Metsän kultainen Kuningas,
Metsän ehtoinen Emäntä,
Metsän Piiat pikkaraiset,
Haltiat monenoloiset;

Annan teille tarjoomiset,
Maiset antimet ojennan,
Tarjoomukset veljelliset,
Särpimet oman taloni."

Eläimille:

 "Terve, metsien eläjät,
Sammalikon asustajat,
Puissa maajansa pitävät,
Metsän olennot moniset.

Terve kynnet, Terve hampaat,
Terve, metsän kruunupäiset,
Salojen Katelat koirat,
Vähäisetkin varvikoista.

Annan teille omastani,
Tullos syömään syömisiä,
Mannojani maistamahan,
Antimia ottamahan."

Linnuille:

"Lintuseni, taivoseni,
Sulkasisarein salosta,
Tulin annin antamahan,
Tulkaa annin ottamahan."

Syksyinen Karhunvatukkapiiras

Ihana syksy ja ihana sato :) Tällaista siis Syyspäivänä:
 
Täyte:
1 l Karhunvatukoita
3/4 dl Sokeria
1 tl Vaniljasokeria
3-4 rkl Peruna- tai maissitärkkelysjauhoa
Tilkka kylmää vettä

-Perkaa ja huuhtele vatukat
-Laita vatukat, sokeri ja vaniljasokeri laakealle pannulle, ja laita levy päälle
-Keittele vatukoita n.5 min, kunnes niiden rakenne alkaa särkyä. Voit myös hieman rikkoa niitä lastalla paistellessasi
-Sekoita tärkkelysjauhot veteen ja sekoita suurus vatukoihin. Seos saa olla paksua
-Anna täytteen jäähtyä esim. parvekkeella, ja valmista sillä välin taikina
 
Taikina:
Vajaa 6 dl vehnäjauhoja
150g Markista
1 rkl Sokeria
0,5 tl Suolaa
Loraus mantelimaitoa

-Laita jauhot sekoitusastiaan, ja kuutioi joukkoon voi. Lisää suola ja sokeri, ja nypi seos tasaiseksi. Valmis seos muistuttaa leivänmuruja
-Sekoita jauhoseokseen tilkka mantelimaitoa (lisää tarvittaessa). Sekoita, kunnes saat tasaisen, kiinteän taikinan joka ei tartu kulhoon eikä käsiin. Voit lisätä tarvittaessa jauhoja, jos taikinasta tulee liian löysää
-Kääräise taikina muovipussiin tai kelmuun ja laita jääkaappiin n. tunniksi tekeytymään
 
Lisäksi:
Nokare markista vuoan voiteluun
1/2 dl Kikhernesäilykkeen lientä piirakan voiteluun

-Laita uuni lämpeämään 175'C asteeseen
-Voitele piirakkavuoka markiksella
-Jaa valmis taikina kahteen osaan
-Kaulitse toinen taikinanpuolisko pohjaksi vuokaan. Muotoile se käsin sopivaksi ja leikkaa ylimääräiset palat pois
-Kaulitse toisesta taikinapuolikkaasta kansi piiraalle, ja asettele se paikoilleen, leikkaa ylimääräiset pois ja nyplää reunat siistiksi
-Ylijäämä taikinasta voit muotoilla esim. syksyisiä koristeita piirakan pinnalle
-Voitele valmis piirakka kikhernepurkin liemellä, ja paista 175'C asteessa n.30-35 minuuttia, tai kunnes piirakka on saanut kauniin kullankeltaisen värin.

*Anna piiraan jäähtyä rauhassa, jolloin sitä on helpompi leikata. Jäähtyessä myös maut tekeytyvät, ja parhaimmillaan tämä onkin seuraavana päivänä.
Tarjoile piiras vaniljajäätelön, tai -kastikkeen kera. Jos tarjoilet piiraan jäätelön kera, voit lämmittää valmiiksi leikatut annospalat pikaisesti vaikka mikrossa.
Ei myöskään ole väliä, käytätkö taikinaan makeutettua vai tavallista mantelimaitoa.

Hukanputki (Aethusa Cynapium)

Hukanputki kuuluu maamme paitsi kauneimpiin, myös myrkyllisimpiin putkikasveihin, joten esittelen tämän lähinnä vertailukohtana villivihanneksiksi kelpaaville, syötäville sarjakukkaiskasveille, sillä mikäli harrastat luonnonkasveja ja villivihanneksia, tämä on syytä opetella tuntemaan erehdysten välttämiseksi.
Kasvin kansanomaisemmat nimet Hullunkumina tai Myrkkypersilja muistuttavat tunnistusriskeistä. Kasvin epäluotettavuuteen viittaavat myös englanninkieliset "Dog's parsley" (=Koiranpersilja) ja "Fool's parsley" (=Tyhmyrinpersilja tai Hullunpersilja). Nimiviittaukset susiin tai koiriin tulevat kasvin latinankielisestä "Cynapium" nimestä.

(Kuva: Wikipedia)

Hukanputkia kasvaa Suomessa tiedettävästi vain yksi ainoa laji, joka on kuitenkin eri kasvualueidensa mukaan jalostunut vähän toisistaan poikkeaviksi, erinäköisiksi muunnoksiksi. Suomessa elää siis ainakin neljä erilaista Hukanputkimuunnosta, jotka eivät kuitenkaan ole omia lajejaan, eivätkä edes alalajeja. Maamme neljä Hukanputkea ovat Isohukanputki (A. Cynapium var. Gigantea), Pikkuhukanputki (A. Cynapium var. Agrestic), Rikkahukanputki (A. Cynapium var. Cynapium) ja Tarhahukanputki (A. Cynapium var. Domestica).

Hukanputken tunnistamista vaikeuttaa, kun se tietenkin muistuttaa muita sukulaisiaan sarjakukkaisperheessä, kuten Kirveliä, Kuminaa, Koiranputkea ja Myrkkykatkoa. Hukanputki on kuitenkin helposti tunnistettavissa kukkiessaan:
-Hukanputken kauniin kukkatertun jokaisen pikkusarjan reunassa on kolmen suojuslehden (eli verkkolehden) ryhmä pitkiä, kapeita lehtiä, kuin kynnet; Hukankynnet. Nämä kynnet ovatkin ehkä paras tunnistuskeino tämän kasvin kohdalla. Olkaa tarkkana, sillä olen törmännyt jopa luonnonyrttejä esittelevään keittokirjaan, jossa syötävän putken ja Hukanputken kuvat olivat väärillä paikoilla, ja "syötävää" putkea esittävässä kuvassa komeilevat tutut hukankynnet..
-Kukat ovat yleensä aina valkeat, mutta voivat joskus punertaa, vähän maaperästä riippuen.
-Hukanputkien päävarsi on ontto, ja usein haarainen. Kasvin lehtiruodit ovat räystäskourumaisen uurteiset samaan tapaan kuin Vuohenputkella.
-Hukanputki ei myöskään tuoksu yhdeltäkään maustekasvilta, johon sen voisi sekoittaa. Hukanputki itsessään on melko hajuton, ja kasvin tuoksu saadaan esiin rikkomalla lehdistä solukkoa. Hukanputkessa on sinappimainen, etäisesti sipulinperkeitä tai vähän mädäntyvää sipulia muistuttava, tympeän makeankirpakka tuoksu. Hajua voisi verrata jopa vähän Neem-öljyyn.

(Hukanputki kukkii. Huomaa hukankynnet. Kuva: Wikimedia Commons)

Hukanputki viihtyy asutusten liepeillä ja sitä voi löytää vanhoista, autioituneista pihapiireistä, pelloilta ja joutomailta. Hukanputken löytyminen usein tarkoittaakin että paikalla on jossain vaiheessa ollut asutusta.
Hukanputki on yksivuotinen, ja aloittaa kukintansa loppukesällä, Heinä-Elokuussa. Hyvällä kasvupaikalla Hukanputki voi alkaa kukkia jo juhannuksen paikkeilla, vaikka tämä onkin harvinaista. Tällöin vaarana on sekoittaa kasvi Koiranputkeen, joka aloittaa kukkimisensa Kesäpäivän paikkeilla.
Talvisaikaan hukanputken kasvupaikkoja on vaikea paikantaa, sillä Koiranputken tavoin kasvin kukkaterttu kuolee ja lakastuu kukinnan loputtua, eikä Hukanputki monien muiden putkien tapaan jätä törröttäjää talveksi.

Hukanputki on feminiininen, maahan ja vesielementtiin yhdistetty kasvi. Joka liitetään Kuuhun ja Merkuriukseen. Wiccat ovat yhdistäneet Hukanputken kukat koukkukynsimäisine suojuslehtineen Jumalattaren Akka-aspektiin. Kristityssä mytologiassa Hukanputken sanotaan olleen kirottu kasvi, jota versoi paratiisista karkotettujen ihmisten jalanjälkiin.
Kasvi ei ole erityisesti noitayrtin maineessa, ja sitä pidetään hyödyttömänä rikkakasvina. Hukanputki muistuttaa maagisesti hieman Katkoa, mutta sen energia on oikukkaampaa ja heikompaa.
Myrkyllisyytensä ansiosta hukanputki sopii tietenkin vaikka alttarikoristeeksi kaikille ilkeille noidille, ja "Hukka" -nimensä ansiosta myös Aliseenpäin suuntautuneille, etenkin, jos Susi kuuluu jumalolentojesi joukkoon. Hukanputken kukkien "kynnet" voidaan nähdä myös pahaa karkottavina terinä, joten kukista saa kivan lisän niin maljakkoon kuin kasvitauluihinkin.
 
Hukanputkella on myös vähän ansioita lemmensaralla; lähinnä rakkaudessa ja seksissä. Asiot ovat kasvin maineen tapan ikävähköjä; Kukkien kielessä Hukanputki tarkoittaa, ettei kasvin ikkunalleen asettanut osapuoli ottanut toista vakavasti tai piti tätä liian hupsuna vakavaan suhteeseen. Pettynyt tai petetty rakastajatar saattoi myös käyttää Hukanputkea näivettääkseen miehen seksihalut ja tehdä hänestä impotentin. Oikea annostelu oli kuitenkin vaikeaa, eikä naisen sotajuonten kohteeksi joutunut mies aina selvinnyt pelkällä halujen menetyksellä..
Kasvi on joskus yhdistetty myös shamaaneihin, lähinnä, koska se kasvaa Siperiassakin, mutta varsinaisesta shamaaniyrtistä ei kuitenkaan ole kysymys.

(Hukanputki. Kuva: Wikimedia Commons)

Kotikosmetiikkaan hukanputki ei myrkyllisyytensä vuoksi sovellu, mutta sitä voi sitoa oksan esim. Juhannusseppeleeseen, viestimään ettet ole ihan niin tosissasi sulhasjahdissa. Hukankynnet ovat myös omiaan karkottamaan sinua uhkaavien kilpailijoiden ja pahanaikojien loitsuja.

Hukanpukella on ennen wanhaan hoidettu erilaisia vatsavaivoja, kuten ruokamyrkytystä ja ripulia, mutta myös pakkasenpolttamia, vaihdevuosia, Horkkaa ja Koleraa. Hukanputki on ollut myös yksi enkelintekijöiden käyttämistä rohdoksista. Kotiapteekkiin Hukanputki ei kuitenkaan myrkyllisyytensä vuoksi sovellu.

Huom: Koko kasvi on hyvin myrkyllinen, eikä sitä pitäisi koskaan nauttia sisäisesti. Herkimmät voivat saada oireita jo koskettaessaan kasvinosia. Hukanputken myrkyt vaikuttavat etenkin ruoansulatuskanavaan ja hermostoon. Myrkytysoireita ovat suun limakalvojen ja nielun kuumotus, turvotus ja siihen liittyvät kiputilat, vatsakipu ja -krampit, Huimaus, pahoinvointi/oksentelu, päänsärky, näön hämärtyminen sekä raajojen kylmeneminen, puutuminen tai jäykistyminen.
Hukanputki on myrkyistään huolimatta harvoin hengenvaarallinen, ellei kasvia ole nielty suuria määriä. Suomessa on rekisteröity muutamia kuolemaanjohtaneita Hukanputkimyrkytyksiä, mutta ne ovat silti hyvin harvinaista. Erityisen vaarallinen kasvi on lemmikkieläimille, pienille lapsille ja vanhuksille. Lapsia nyt aina voi, ja kuuluukin, opettaa ettei jokaista näköpiiriin osunutta kasvia pidä laittaa suuhun vaikka olisi kuinka kasvissyöjäperhe, mutta mikäli pihassa on esim. koiria tai kissoja vapaana, kannattaa hukanputket kitkeä suosiolla kompostiin, sillä lemmikkieläimet syövät putkea siinä missä muitakin heiniä. Kissat syövät Hukanputkea harvemmin, mutta syötyään yleensä oksentavat sen välittömästi ulos (kuten muutkin syömänsä "huonot" heinät).

Uskomuksia:
-Hukanputken varresta valmistetulla taikasauvalla voi saada yhteyden pahantahtoisiin henkiolentoihin.
-Hukanputken kukka korvan takana tekee kantajansa näkymättömäksi.
-Laita juhannusyöksi hukanputken kukka maljakkoon sänkysi viereen, ja jos heräät yöllä koirien haukuntaan, povaa se vanhaapiikuutta.

Laksa Lemak

Eli Nyona Laksa / Laksa Nyona :)

Liemi:
3 rkl Punaista currytahnaa
8 dl Kasvislientä
2 1/2 dl Kookosmaitoa
1/2 tl Suolaa
1/2 tl Sokeria
Öljyä paistamiseen
 
Lisäksi:
300g Riisivermicelliä
Paistettua tofua, seitania tai oumphia suikaleina/kuutioina/suupaloina
Ryöpättyjä, pitkiä papuja
Ryöpättyjä pavunituja
Tuorekurkkua leikattuna tikuiksi

Koristeeksi/Höysteeksi (valitse pari-kolme sopivinta):
Hienonnettua kevätsipulia
Viipaloitua, tuoretta chiliä
Mintunlehtiä
Thai-basilikanlehtiä
Korianterinlahtiä

-Valmistele lisukkeet ja koristeet
-Keitä nuudelit nippa nappa pehmeiksi, siivilöi, ja huuhtele kautaaltaan kylmällä vedellä
-Kuumenna pannulla loraus öljyä, ja lisää currytahna. Sekoittele, kunnes seos alkaa tuoksua
-Lisää kasvisliemi, ja kiehauta
-Lisää kookosmaito ja mausteet, ja käännälevyä pienemmälle
-Ole varovainen, ettei seos kiehu, tai kookosmaito voi härmettyä, jolloin se näyttää happamalle maidolle
-Annostele kulhoon annos nuudelia, lisää sopivia täytteitä, ja kaada päälle lientä niin, että syntyy keitto. Koristele valitsemillasi aineksilla.

*Laksa on Kaakkois-Aasiasta kotoisin oleva nuudeliruoka, jossa keitetyt nuudelit tarjoillaan mausteisen curryliemen, eli keiton, ja erilaisten, tuoreiden ja/tai paistettujen, täyteiden kera. Reseptit vaihtelevat maittain ja alueittain. Laksa Lemak on kotoisin Thaimaasta. Katong Laksa / Laksa Katong on singaporelainen versio Laksa Lemakista. Ruoat ovat hyvin samanlaisia, mutta Laksa Katongiin nuudelit leikataan usein lyhyiksi pätkiksi, ja syödään lusikalla.
Jos pidät tulisemmasta keitosta, lisää liemeen ruokalusikallinen currytahnaa.

Hiki (Sudor)

Hiki on monien ällöämä ihmiskehon erite, joka kuuluu kaikesta huolimatta jokapäiväiseen elämään, parinvalintaan, ja tietenkin, myös noituuteen.

Verta, Hikeä ja Kyyneleitä

Kuten jo mainitsin, jo pelkkä ajatus toisen ihmisen hiestä ällöttää monia. No, sievistelijät voivat lopettaa lukemisen nyt.
Hiki koostuu pääasiassa suolavedestä, ja sisältää jonkin verran myös ja valkuaisaineita, fosfaatteja, ammoniakkia, maitohappoa ja virtsa-aineita. Mikäli henkilö haisee hikoillessaan vahvasti juuri virtsalle, on hyvä kääntyä lääkärin puoleen, sillä kyse voi olla piilevästä munuaisviasta, kuten munuaisten vajaatoiminnasta.
Hiki itsessään on väritöntä, vaikka hien mukana erittyvä suola ja muut aineet kiteytyvätkin usein kuivuessaan tahroiksi vaatteille. Koska hiki tulee kehon sisältä, sen uskotaan sisältävän jonkinlaista esenssiä kyseisestä ihmisestä, ydinmehua ja minuutta. Tavallaan tämä pitää paikkansa, sillä esim. dna-näyteen voi saada otettua pelkästä hiestä, ja jos dna, tuo sielumme lihallinen ilmentymä, ei ole ihmisen ydinesenssiä, en tiedä mikä on.

Ihmisellä on sekä pieniä (eli ekriinisiä), että suuria (eli apokriinisia) hikirauhasia. Kehossa enemmistöön kuuluvien, pienten hikirauhasten tarkoituksena on pitää kehomme viileänä ja poistaa elimistöstä kuona-aineita. Vähemmistöön kuuluvat, suuret hikirauhaset puolestaan erittävät eniten hormonaalisia viestejä ja kemosignaaleja, ja mm. antavat ihmiselle hänen ominaishajunsa. Runsas apokriinirauhasten eritys voi kuitenkin joskus aiheuttaa kiusallista, keltaista hikoilua. Vaiva on yleisin murrosikäisillä ja sen kevyesti ylittäneillä nuorukaisilla jotka ovat seksuaalisessa huipussaan. Apokriinieritykseen on erilaisia hormonihoitoja, mutta myös ravinnon keventäminen, kuten punaisen lihan ja maitotuotteiden vähentäminen, ja tuoreiden vihreiden kasvisten lisääminen ruokavalioon voi auttaa pulmaan. Jos paidan kainalot siis kellertävät, unohda roskaruoka, eivät ne purkkihormonitkaan ole sieltä terveellisimmästä päästä.

(Ihmisen selässä on vähemmän hikirauhasia kuin jalkopohjissa)

Hiki on olennainen osa myös puhekielessä. Kun ihminen pelkää, jännittää tai stressaa jotain, hän "hikoilee kylmää hikeä". Äärimmäisiin kiputiloihin, samoin kuin vaikeisiin suorituksiinkin, viitataan sanomalla "Hikoilla verta". Kun jokin asia on riittämätön, surkea, tai sitä muuten halutaan vähätellä, sanotaan että se on "hikinen". Vaativa tai raskas suoritus vaatii "Verta, hikeä ja kyyneleitä" (joka muuten on myös maaginen vastine parantajien "Terva, viina ja sauna" -kolminaisuudelle). Ylipäänsä työhön ryhtymiseen tai töiden aloitukseen viitataan "Mennään ottamaan hiki pintaan". Samaa sanotaan paikoin myös saunaan menosta. Stressaava tai muuten hankala työpaikka tunnetaan "Hikipajana".
Laiskureihin viitataan sanonnalla "Hiki laiskan syödessä, vaan ei työtä tehdessä" (koska laiskat eivät tee työtä). Sukua äskeiselle on myös "Rikas ei hikoile", eli rikkaan ei tarvitse tehdä töitä kun on tarpeeksi rahaa lojua joutilaana. Kun on oikein kuuma ja tukala, "Hikoillaan kuin sika", tai "Hikoillaan kuin sika ennen joulua".
Englanninkielinen "No sweat" ("Ei hikeä", vap. suom.) viittaa jonkin helppouteen. Jokin homma on iisi ja sujuva, eikä sitä tarvitse hikoilla. Sanonnalla voidaan englanninkielessä korvata myös termi "Ok". Suomalaisittain sanottaisiin siis että "Helppo homma", tai "Eipä mitään/Eipä kestä".

Hiki Pintaan Täytyy Saada

Hikoilua on kautta aikain pidetty myös terveellisenä. Hikoilu ajaa kuona-aineita ulos kehosta, ja on toimivan verenkierron merkki. Hiki onkin tärkeässä roolissa esim. monien alkuperäiskansojen parannusrituaaleissa. Pyhä paikka, jossa rituaali suoritettiin, tunnetaan nimellä Hikimaja. Hikimaja on saunan sukuinen paikka, jonka tulisija on yleensä keskellä lattiaa, ja joka lämmitetään kuumilla kivillä. Kivet lämmitetään yleensä erikseen, eli hikimajassa ei ole kiuasta kuten saunassa, mutta kiville valellaan kuitenkin erikseen vettä, jotta syntyisi höyryä.

Suurimmat erot saunaan nähden ovatkin, että pienen koon vuoksi hikimajaa käytti yleensä yksi henkilö kerrallaan (poikkeuksiakin toki löytyy), eikä hikimajaa pidetty varsinaisesti peseytymispaikkana, vaan parantamis- ja mietiskelypaikkana (sauna oli ennemminkin molempia). Hikimajassa ei myöskään juuri hikoiltu alasti, vaikkakin vaatetus oli muuten kevyttä, esim. kevyet mekot tai lannevaatteet olivat hyviä hikimaja-asusteita. Nykyajan hikimajanakuilu onkin lähinnä New Age -hörhöjen keksintöä. Moderneihin hikimajaistuntoihin osallistutaan usein ryhminä, osallistujat ovat alasti, ja puhdistus koetaan tuoksulamppujen, öljyjen, suitsukkeiden ja yrttien höyryissä. New Age yhdistääkin vaivatta ja omantunnon tuskia potematta saunan, hikimajan, ja höyrykylvyn. Jokainen itse itsensä asiantuntijaksi nimittänyt uusiosamaani saisi natiivit nikottelemaan..

Saunasta poiketen myös valaistus puuttui usein hikimajasta, ja täydellinen pimeys tai vain kekäleiden vieno hehku mahdollisti paremman yhteyden henkiolentoihin.
Parannettavat menivät hikimajaan hikoilemaan puhdistuakseen henkisesti ja fyysisesti, päästäkseen taudeista, ja shamaanit ja poppa-ukot hikoilivat majoissa saadakseen näkyjä ja vieraillakseen henkien maassa. Hikimajaan meneminen edellytti vähän tilanteesta riippuen lääkkeen tai päihdyttävän rohdon nauttimista ennen hikoiltavaksi menoa, ja usein kylän pohu lauloi sairaalle parantavia loitsuja ja rukouksia hikimajan ulkopuolella. Parantavat tai päihdyttävät yrtit laitettiin usein myös kuumien kivien päälle, tai niitä oli sekoitettu veteen jota heiteltiin kiville.

Rituaalinen hikimaja on kotioloissakin helppo pystyttää. Virittelet vain ison lakanan, tms. kankaan narujen tai huonekalujen varaan, samoin kuin lapsena rakennettiin majoja huoneeseen. Näin syntyneen tilan keskelle voit laittaa esim. uunissa kuumennettuja kiviä kattilassa palamattomalle alustalle, ja valella niitä vedellä. Pidä kuitenkin mielessä, että jos et kestä olla saunassa, ei hikimajakaan varmaan miellytä.

Väkevä Hiki Tuo Vapaan Maan

Hiki on wanhan linjan noituudessa vahva maaginen aines, jota käytetään paljon myös Hoodoon piirissä. Maagisiin tarkoituksiin hikeä nyt on vaikea mennä suoraan kenenkään otsalta keräämään purkkiin, minkä vuoksi magiassa käytetäänkin usein hikisiä vaatekappaleita tai nenäliinoja, joihin hikeä on pyyhitty. Lemmenloitsuissa vaatekappaleet ovat tietenkin parhaita (mitä henkilökohtaisempi, sen parempi), kun taas yleisesti parannuksessa tai kirouksissa liinat ja sen sellaiset hikirätit kelpaavat.

Esimerkiksi, rakastuttamis-, tai muussa taikomistarkoituksessa hikeä tarvitsi juottaa toiselle. Se tapahtui niin että kasteltiin hikinen liina vedessä ja puristeltiin sitten kuivaksi astiaan, josta se sitten juotettiin halutulle. Jos nainen taas halusi sitoa miehen itseensä, hän saattoi pyyhkiä hikeä miehen otsalta ja säästää liinan amulettina. Aina parempi, jos hiki pyyhittiin rakastelun päätteeksi. Jos naisella oli hallussaan miehen hikeä, hän saattoi näin halutessaan saada miehen täysin riippuvaiseksi itsestään, tai tehdä miehestä impotentin jos sattui huvittamaan.
Pystyvä noita saattoi muiden hien avulla niin nostaa heidän luontonsa tai lempensä, kuin kylmentää sen. Taikaan tarvittavan hien ei aina tarvinnut olla henkilökohtaisesti sen uhrista lähtöisin. Jos esim. pariskunta haluttiin erottaa tarvittiin huorin tehneen tai muuten kevytkenkäisen naisen hikeä. Vahvistukseksi sopi hyvin raskasta työtä tekevän miehen hiki, ja näivettämiseen riutuvan sairaan hiki.

(Vesihöyry saa teräskattilatkin hikoilemaan)

Nesteenä hiki tietenkin liittyy vahvasti veteen. Suolapitoisena nesteenä hiki on sukua kyynelille, vaikkakin vahvempaa. Hikiloitsuja ei voinut vain kylpeä pois, vaan lisäksi tarvittiin tulta. Sauna tai tuhka olivat hyviä vastarohtoja esim. sitomiseen. Mikäli asetettu taika oli väkevämpää sorttia, kuului taian nostoon yleensä erilaisia rituaaleja joissa noiduttu joutui juomaan omaa hikeään (esim. luontoa palautettaessa).
Yleisimmin, etenkin lemmen- ja sidontataioissa käytettiin kainalohikeä, vaikka myös nivusalueiden ja ylähuulen hikeä pidettiin tarpeeksi voimakkaana asiaan. Pilaamiseen tai kylmennykseen hiki voitiin ottaa varpaista tai persuksesta, joita pidettiin yleisesti likaisina.
Alunperin myös juhannustaika, jossa mentiin saunan päälle kieriskelemään naapurin pellossa perustui hikimagiaan. Pelto valittiin tarkoin, se oli yleensä rakkauden kohteen ruispelto, ja kun oma hiki sekoittui tähkiin, ja päätyi sitä kautta jauhoihin ja talon leipään, uskottiin että siitä talosta lopulta suorastaan tyrkytettiin sitä haluttua miestä sulhaseksi taian tehneelle neidolle.

On Niin Hikikin

Taiat hien avulla olivat aikoinaan niin lemmen (vai minkä lie) kipeiden miesten kuin naistenkin keskuudessa suosittuja:

-Toimivin tapa käyttää hikeä lemmenkonsteissa oli syöttää omaa hikeä halutulle tavalla tai toisella. Suomessa hikeä piilotettiin yleensä pieniin syötäviin tai juomiin. Englannissa ja Ranskassa omalla hiellä höystettiin kokonaisia aterioita.
-Wanha, etenkin miesten keskuudessa tunnettu lemmentaika oli käyttää sokerin-, juuston-, tai pullanpalaa kainalossa niin että se hikosi, ja sitten saada haluttu tyttö syömään se. Näin tyttö mielistyi poikaan ja päästi tämän jopa aittaansa.. Samanlaisia keinoja käyttivät toki naisetkin. Hikisen sokeripalan nyt saattoi liuottaa vaikka mehun sekaan, mutta sen hikisen pullanpalan (juustosta nyt puhumattakaan,) onnistunut tyrkytys onkin jo mystisempi juttu, etenkin, kun lähteestä riippuen palasen piti olla kainalossa muutamasta tunnista jopa pariin viikkoon..
-Ranskalainen lemmenkonsti naisille neuvoo, että naisen on ensin kylvettävä oikein kuumassa vedessä, niin että alkaa hikoilla, jonka jälkeen naisen on jauhotettava itsensä kauttaaltaan, ja sitten jauhot harjataan talteen. Kun nainen näistä jauhoista leipoi halutulle miehelle kakun tai leivän, mies mielistyi häneen.
-Suomalaisittainkin lemmenkakkuset on usein leivottu naisten voimin, mutta tavallisista aineksista. Juju oli siinä että ne muotoiltiin leipojan paljaalla iholla, yleensä reisien päällä. Jos rakastutettava oli ulkopuolinen, noita (tai äiti tai ystävä) leipoi kakun hänen mahansa päällä. Sitten tämä kakku syötettiin halutulle miehelle.
-Hyvää lemmenmaustetta, taikasuolaa, saat kun suolaat hikisen ihosi, annat imeytyä, ja harjaat suolan sitten talteen. Talleta suola purkkiin, ja höystä sillä halutun ruoka-annos.
-Myös hoodoossa oman hien syöttäminen halutulle on takuuvarma tapa saada hänet rakastumaan sinuun, tai sitoa hänet itseesi. Yksi tunnetuimmista Hoodoo-keittiön lemmenruoista lienee Hikiriisi (eng. Sweat-Rice); Nainen valmistaa miehelleen riisiaterian, mutta kyykistyy valmiin ruoan päälle niin että hänen hikeään ja eritteitään sekoittuu ruokaan. Näin mies sidottiin ettei hän kävisi vieraissa tai asettuisi koskaan naistaan vastaan.

-Rakkauden uskottiin syttyvän myös jos hikenne sekoittuivat. Suosittu keino oli salaa hieroa omaa hikeä halutun vaatteisiin. Kun hän sitten hikoili, hikenne sekoittuivat ja hän rakastui sinuun.
-Suomessa tulevan morsiamen piti peseydyttyään pitää hetki yllään tulevan ylkän sulhaspaitaa morsiussaunassa. Ideana oli, että kun morsian hikoili tulevan miehensä paitaan saunan lämmössä, heidän tuleva liittonsa lujittuisi, ja antaisi naiselle päätäntävallan yhteisessä kodissa.
-Juuri mainitsemani juustonpalat olivat myös morsiussaunasuosikkeja, olihan juusto perinteinen morsiussaunapala.. Löylyttelyn jälkeen morsiamen kuului jemmata syömästään juustosta palanen, jonka sitten vihkiseremoniaksi laittoi oikeaan kainaloonsa. Hääaterialla sitten juustonpala syötettiin sulhaselle, ja niin saatiin hyvätapainen ja kiltti mies tossun alle.
-Viattomimmasta päästä oleva wanha taika kertoo, että jos kättelet haluttua silloin, kun teillä molemmilla on hikiset kädet, hän rakastuu sinuun.

(Kylmä vesi ja lämmin ilma saavat lasin hikoilemaan)

Täällä Kunnon Hiki on Miehen Deodorantti

Hiki on todella luonnostaankin lemmenmausteista oivin, sillä usein naiset valitsevat kumppanin, joka tuoksuu hikisenäkin miellyttävältä. Miehinen hiki sisältää vaihtelevia määriä feromoneja ja hormoneja, eli kemosignaaleja, joita aistimalla nainen tunnistaa parhaat geenit omaavaan siittäjään. Tämä piirre on ikäänkuin evoluuttisesti karsinut jyvät akanoista ja mahdollistanut vanhemmille vahvemman jälkikasvun tuotannon. Nykyisin hien hajua peitellään ties millä kölninvesillä ja antiperspiranteilla, unohtaen etteivät nekään aina hyvälle haise.
Niin, hikihoukutin, eli kemosignaali, onkin enemmän juuri miesten juttu, sillä suuret hikirauhaset ympäri miehen kehoa erittävät geneettisesti sopivaa naista houkuttelevia tuoksuja. Naisten kehossa hikirauhaset erittävät miestä houkuttelevaa tuoksua vain häpyalueella. Niin, evoluuttisesti yleistäen nisäkkäistä; Urosten tehtävä on piirittää naaraita ja naaraan tarkoitus on hyväksyä kumppani jonka päästää parittelemaan. Urokselle siis riittää, että naaras tuoksuu haluttavalta parittelun hetkellä. Näin ollen, vaikka nainen käyttäisikin hajuvettä, ei ole vaaraa hämätä miestä samoin kuin partavesi huijaisi naista.

Naisetkin aistivat toistensa hormonit hien välityksellä nenän kautta, ja se tavallaan saa heidän hormoninsa "tsemppaamaan" toisiaan. Tästä esimerkiksi johtuu se erikoisena pidetty seikka, että yhdessä ryhmässä elävien naisten (esim. asuntoloiden, kiinteiden urheiluryhmien ja jopa paljon keskenään viihtyvien ystävysten) kuukautiset lopulta synkronoituvat saaden kaikki ryhmän naiset ovuloimaan saman kierron mukaisesti. Automaattisella synkronoitumalla on kuitenkin puhtaasti biologinen selitys. Loogisesti ajatellen; ilman urosten myötävaikutusta pelkistä naaraista koostuva lauma ei tietenkään voisi lisääntyä keskenään, jolloin vahvinkin yhteisö lopulta rappeutuisi ja kuolisi. Ilmiön luonnollinen tarkoitus on siis mahdollistaa runsas jälkeläisten tuotanto, kun kaikki "naaraslauman" jäsenet ovat samaan aikaan vastaanottavaisessa tilassa jos yksikin uros joskus ilmestyy maisemiin.
Vertailun vuoksi, samasta syystä jotkut eläimet (esim. jotkut sammakkoeläimet ja selkärangattomat) voivat vaihtaa sukupuoltaan, tai ovat lähtöjään kaksineuvoisia lisääntymiskilpailun, ja biologisen pakon edessä.

Mutta asiaan palatakseni: Hikisenä pahanhajuinen mies ei siis, tytöt, tarkoita että hän olisi epähygieeninen tai likainen, vaan se kertoo, etteivät geeninne natsaa, ja "pahanhajuinen" mies on biologisesti ajatellen sinulle huono suvunjatkaja. Se ei tarkoita sitä ettette voisi saada lapsia, vaan sitä että lapsenne todennäköisesti perii teiltä/suvuiltanne enemmän niitä huonoja kuin hyviä ominaisuuksia. Pähkinänkuoressa tämä tarkoittaa, että jos sinulla on vaikka (esimerkiksi, huom.) hyvä näkö, etkä ole koskaan tarvinnut silmälaseja, ja miehelläsi on  huono näkö, niin, että hän on tarvinnut jo lapsesta asti silmälaseja, ja tämä mies haisee hikisenä nenääsi pahalle, on todennäköisempää, että lapsenne tarvitsee myös nuorena silmälasit.
Geneettisesti sopivan kumppanin hien tuoksu lisäksi rauhoittaa ja rentouttaa naista, ja stimuloi hedelmällisyyteen liittyvien hormonien tuotantoa. Eli, kun naisen keho aistii hyvän geenicocktailin, se valmistuu automaattisesti tulemaan raskaaksi.

Juuttikangas ja Hikinen Vyö

Hikiloitsut ovat tunnetuimpia juuri lemmen saralta, vaikka sitä on käytetty myös muihin asioihin. Esimerkiksi Kalma tartutettiin toiseen laittamalla hänen hikeään haudattavan vainajan seuraksi arkkuun. Hikirättejä on siis käytetty myös kuvastamaan k.o. henkilöä. Jos rätti vaikka haudattiin maahan mätänemään sillä voitiin sekä parantaa sairaudesta, että saada toinen sairastumaan. Tila eteni sitä mukaa kuin rätti lahosi maan povessa. Ikävissä taianteoissa hikirättejä voitiin jättää myös puristuspaikkoihin.

Hikitaikoja tehtiin myös eläimille. Karjalle voitiin ennen kesälaitumille päästöä antaa palat kainalohikikakkua, jotta ne eivät eksyisi metsään, ja osaisivat aina hyvin kotiin. Tammalle voitiin antaa raskaana olevan naisen hiellä kyllästettyä leipää jotta eläin tulisi astutuksessa paremmin raskaaksi. Imettävän äidin hiellä kyllästettyjä kakkuja taas annettiin eläimille maidontuotannon edistämiseksi. Metsäkoiran kirsuun saatettiin pyyhkäistä isännän hikeä, jotta koira pysyisi talossa ja uskollisena isännälle. Metsämiehet olivat muutenkin hikiasioista tarkkoja, pyydyksiä ja ansoja laitettaessa piti olla puhdas ja hietön, tai ei tullut saalista. Parhaassa tapauksessa hiellä kyllästetty ansa pilasi riista-onnen ja kumosi riistataiat. Toisen onnelle kateelliset metsästäjät ovatkin joskus paremman pyyntimiehen langoille osuessaan käyttäneet kättään kainalossaan tai nivusissaan, ja siten pyyhkineet toisen pyydystä "pilaten" sen.

Tulkoon Hiki, Hiki Tuli

Suomalaisittain taioissa ja loitsuissa käytettiin lähes aina ihmisen hikeä, vaikka eläimen hikikin tunnustettiin maagisena aineksena. Suosituinta oli hevosen hiki. Uskottiin jopa, että mies saattoi siirtää itseensä hevosen ominaisuuksia (voimaa, nopeutta tai libidoa) juomalla hevosen hikeä (kyllä; yök). Tämä tapahtui siten, että toivotunlaista hikistä hevosta (esim. voimakasta työjuhtaa, nopeaa ravuria tai laadukasta siitosoria) pyyhkäistiin liinalla, liina huuhtaistiin vedessä tai viinassa/viinissä, puristettin kuivaksi lasiin ja sitten se juotiin. Hikicocktaililla on hoidettu myös heikotusta, anemiaa ja impotenssia.
Eläimen hikeä eläimiin käytettiin yleensä vaurastumisloitsuissa, ja muissa omaa etua ajavissa jutuissa. Jos vaikka vahvaa työhevosta pääsi sen hikoillessa pyyhkäisemään liinalla, ja sitten omaa hevosta tai raskasta tammaa, tai vastasyntynyttä varsaa pyyhkäisi samalla liinalla, tuli hevosesta, tai syntyvästä/syntyneestä hevosesta vahva kuin se työhevonen.

Eläinten ominaisuuksien tai eläinonnen siirtäminen hien avulla on kuitenkin hankalaa, sillä useimmat eläimet, kuten kotieläimistäkin tuttu sika, eivät hikoile, sillä kaikilla eläimillä ei ole hikirauhasia, tai ainakaan kovin paljon. Monilla ne vähätkin hikirauhaset taas ovat eri paikoissa. Esimerkiksi hevosen aktiivisimmat hikirauhaset ovat kainaloissa, samoin kuin ihmisilläkin. Lehmän hikirauhaset sijaitsevat kirsumaisessa nenässä, koiran, kissan, ja monen jyrsijän hikirauhaset löytyvät polkuanturoista ja korvista, ja jänisten hikirauhaset ovat huulten ympärillä.

Myös esineet hikoilevat. Esineiden "hiki" ei kuitenkaan ole rauhaseritettä, vaan tiivistynyttä vesihöyryä. Meitä ympäröivä ilma sisältää aina jonkin verran kosteutta; tuntemamme nestemäisen veden kaasuolomuotoa. Kun lämmin ilma kohtaa itseään kylmemmän pinnan, tiivistyy ilman kosteus pintaan muodostaen vesipisaroita. Luonnossa esimerkiksi aamukaste muodostuu samoin.
Esineiden hikeä käytetään lähinnä viestien, niin lemmenviestien kuin pikku pilojen, kirjoitteluun. Jos piirrät sormellasi vaikka kylpyhuoneen peiliin, tulee piirros esiin kun joku käy suihkussa.

Sekalaista:

-Ihmisellä on keskimäärin yli kolme miljoonaa hikirauhasta, joista valtaosa sijaitsee jalkopohjissamme.
-Hiki itsessään on hajutonta. Ihohuokosissa ja iholla elävät bakteerit aiheuttavat hikeen sen monien inhoaman "hienhajun".
-Lihaa suosivien sekasyöjien hiki haisee usein voimakkaammalta kuin kasvissyöjien ja vegaanien.
-Miehen voimakas hienhaju/hieneritys kielii korkeasta testosteronitasosta.
-Ihmisen ihossa noin kuuden neliösentin alueella on n.650 hikirauhasta. Koko kehossa niitä on yli 2,6 miljoonaa.
-Miehet yleensä hikoilevat enemmän kuin naiset, mutta naisilla on keskimääräisesti enemmän hikirauhasia kuin miehillä.
-Täysikasvuinen, normaalipainoinen henkilö erittää parhaimmillaan 2-4 litraa hikeä tunnissa.
-Hien mukana kehosta poistuu paljon suoloja, mikä voi aiheuttaa elimistössä suolatasapainon heittelyä. Sen vuoksi esim. vesipulloon kannattaa lisätä vähän mineraalisuolaa. Pieni suolamäärä ei maistu, mutta tekee vedestä virkistävämpää.
-Miehillä hien mukana kehosta poistuu enemmän suoloja kuin naisilla.
-Jos nukkuessasi hikoilet erityisen paljon, kielii se yleensä ahdistuksesta tai stressistä. Myös tunkkainen sisäilma, huono tyyny tai epämukava vuode aiheuttavat usein uniahdistusta ja hikoilua.
-Lämpöuupumus, ja jopa kuolemaan johtava lämpöhalvaus aiheutuvat itse asiassa pienten hikirauhasten ylirasittuessa kuumuudessa, ja siitä johtuvasta hienerityksen lakkaamisesta. Oireita ovat mm. Väsymys, pahoinvointi, huimaus, heikotus ja ruokahaluttomuus.

Uskomuksia:
-Jos näet unta että hikoilet, kielii se alitajuisista peloista.
-Myös Valvottaja voi aiheuttaa levottomia unia ja yöllistä hikoilua.
-Jos nenäsi hikoilee, tarkoittaa se että olet mustasukkainen.
-Hyväluontoisen henkilön hiki lähtee pesussa hyvin vaatteista. Häijyn ihmisen vaatteista hiki lähtee pesussa huonosti tai ei ollenkaan.

Zha Cai Dadou Danbai Si Mian

Keitto on hyvää syysruokaa. Tällä kertaa kiinalaisittain tofun, ja säilötyn mukulasinapin kera :)

300g Vehnänuudelia
200g Sulatettua vegefärssiä tai liotettua soijarouhetta
2 dl Zha Cai -säilykettä (lue eteenpäin)
1 tlk (n.200g) Säilyke-bambunversoja
5 cm Purjon valkeaa osaa
1 dl Vettä
1 tl Hienonnettua, tuoretta inkivääriä
Öljyä paistamiseen
1 l Kiinalaistyylistä kasvislientä
 
Suurus:
1/2 dl Kylmää vettä
1 rkl Maissitärkkelysjauhoa

Marinadi:
1 rkl Seesamiöljyä
1 rkl Soijaa
1 rkl Sokeria
1 tl Valkopippuria

Lisäksi:
Hienonnettua kevätsipulia tai ruohosipulia
Tuoretta, viipaloitua chiliä

-Valmista liemi, ja pidä se kuumana
-Suikaloi bambunversot, suikaloi purjo hyvin ohuiksi viipaleiksi
-Huuhtele ja suikaloi zha cai, ja liota vedessä ennen käyttöä jotta liika suola häviää
-Jos käytät soijarouhetta, kiehauta se ennen käyttöä
-Sekoita marinadiainekset keskenään, ja sekoita vegefärssiin tai kiehautettuun soijarouheeseen
-Keitä nuudelit nippa nappa kypsiksi, siivilöi, ja huuhtele kylmällä vedellä. Laita sivuun
-Kuumenna pannulla tilkka öljyä, lisää inkivääri, ja kuullota hetki. Lisää purjo, kuullota hetki, kunnes purjo pehmenee
-Lisää färssi tai soijarouhe, ja paista pari minuuttia
-Lisää vesi, kunnes soija imee sen, tai neste haihtuu, mutta seos on pehmeää
-Lisää bambunversot ja zha cai, sekoita hyvin. Jos liotit zha caita liikaa, lisää hieman suolaa
-Lisää suurus, ja sekoittele, että seos sakenee. Jos tulos on liian sakea, lisää vielä tilkka vettä niin, että saat kastikemaisen seoksen
-Annostele nuudelit annoskulhoihin, lusikoi päälle soija-kasvisseosta, ja kaada kulhoihin kuumaa lientä. Koristele hienonnetulla kevätsipulilla ja/tai chiliviipaleilla. Tarjoile tuoreeltaan.

*Paistos siis saa maistua suolaiselle, maustamaton liemi ja suolattomat nuudelit kyllä tasoittavat makua :)

Zha Cai  tarkoittaa erästä Sereptansinapin alalajia (Brassica Juncea subsp. Tatsai), jonka varsimukula muistuttaa vähän kyssäkaalia. Kasvi tunnetaan mm. nimillä Zha chai, Cha chai, Cha tsai, Tsa tsai, Cha tsoy, Jar chai, ja Jar choy. Kyseistä mukulasinappia on saatavana erilaisina säilykkeinä, ja sitä myydään esim. säilykepurkkeihin, lasitölkkeihin, ja pusseihin pakattuna vähän valmistajasta riippuen, mutta kaikkia voidaan käyttää hyvin samoin tavoin, ja sopivat hyvin tähän ruokaan.

(Ylävasemmalla Pigeon Brand: Thaimaalaista, fermentoitua sinappikasvia, sen alla Fu Xing: Kiinalaista suolaan säilöttyä kaalia, ja Oikealla Tym: Klassista Zha caita, eli suolaan ja chiliin kokonaisena säilöttyä sinappikasvin varsimukulaa, eli mukulasinappia. Reseptissä suosin tuota jälkimmäistä.)

Kokonaisena säilötty zha cai on yleensä maustettu chilillä ja suolalla, kun taas valmiiksi viipaloidut tai suikaloidut kaalituotteet ovat yleensä vain suolaisia. Suolaisuutensa ansiosta zha caita kannattaa liottaa yhdessä/kahdessa vedessä ennen käyttöä, n. 20 minuuttia kerrallaan (maista kaalia hieman aina yhden veden jälkeen. Suola saa siis maistua, mutta ei rouskua hampaissa). Säilöttyä zha caita käytetään paljon ruoanlaitossa, mutta sitä voi myös syödä sellaisenaan (liotettuna) pikkelsin tavoin, ellei pakkauksessa mainita toisin. Käyttäessäsi cha caita ruoanlaittoon, ole tarkkana suolan kanssa, etenkin, jos huuhdottaessa jätit kaalin tarkoituksella suolaiseksi.
Zha caita löytää parhaiten aasialaisia elintarvikkeita myyvistä kaupoista erilaisilla nimillä, kuten "Sichuan preserved vegetable", "Chinese pickled vegetable", "Pickled mustard", tai "Pickled mustard tuber". Hyviä merkkejä ovat mm. Wujiang, Szechuen, ja edellä mainittu Tym.

(Ylävasemmalla Lotus Brand: Thaimaalaista, suolaan säilöttyä, hapatettua sinappikasvia, ja sen alla Lotus Brand: Thaimalaista, suolattua ja chilillä maustettua sinappikasvia. Oikealla Golden Lily: Kiinalaista, kuivasuolattua sinappikasvia.)

Säilö tähteeksi jäänyt, huuhtelematon zha cai esim. tiiviiseen lasitölkkiin, ja laita jääkaappiin, missä se säilyy hyvänä vuoden päivät. Älä siis heti huolestu tuotteen "parasta ennen" -päiväyksestä, sillä zha cai pitää pintansa :)
Tähteeksi jäänyt, huuhdeltu zha cai taas kannattaa säilöä jääkaappiin ja käyttää viikon kuluessa.
Äläkä huolestu, jos satuitkin erehdyksessä ostamaan kiinalaista, säilöttyä kaalia (Tianjin cabbage / Tianjing vegetable / Tianjin dongcai), tai kiinalaista hapankaalia (Suan cai / Xian cai), joka valmistetaan samoin sereptansinapin alalajista, lehtevästä, kaalia muistuttavasta kasvista. Molemmat sopivat tähän loistavasti, kunhan vain liotat tai kiehautat liian suolan pois ennen käyttöä. Ja tietysti, kaalin kanssa tästä tietenkin tulee "Suan/Xian Cai Dadou Danbai Si Mian" ;)

Jos ei ole aikaa haudutella kasvisliemiä kotona, kiireisimmät voivat valmistaa keittoon tarvittavan liemen myös aasialaisia elintarvikkeita myyvistä kaupoista löytyvistä, itämaisista kasvisliemikuutioista. Sopivia tähän ovat mm. Bun Oc, Canh Chua, ja Bun Bo Hue :)

Pieni Taikakirja

Suomen Kirjallisuuden Seuran Pieni Taikakirja kuuluu oikeastaan samaan sarjaan jo esittelemieni Pienen Vauvakirjan, ja Sauna -Pieni Perinnekirja, kanssa, ja on niiden tavoin mielenkiintoinen perinnetietopaketti. Pieni Taikakirja käsittelee wanhoja, ja vähän uudempiakin taikauskoisia tapoja, enteitä ja uskomuksia jokapäiväisestä elämästä ja ihmisistä.

"Jos ommellessa tulee lankaan solmu, joku on ompelijalle kateellinen."

Kirja ei ole mikään pitkäpiimäinen tutkielma, vaan sisältö on koottu virkkeittäin aihealueen mukaan. Teos on siis helppolukuinen, ja sen sivuilta löytää helposti etsimänsä.

"Jos lakaisee lattian huonosti, saa rumanaamaisen sulhasen."

Nimensä mukaisesti Pieni Taikakirja sisältää tietenkin myös hyvän annoksen kansantaikuutta mm. ikisuosikkejen, rakkauden, rikkauden, ja onnellisuuden saralta. Mukana on myös ihmisen syntymään ja kasvamiseen, ulkonäköön, taitoihin ja muihin ominaisuuksiin liittyvää folklorea.
Teos ei kuitenkaan ole mikään loitsukirja, eikä sisällä juuri kukkien poimimista tai  kummempia rituaaleja ;)
 
"Vieraan ei saa antaa katsoa lompakkoonsa, muuten köyhtyy."

Kirjan alussa on näppärä sisällysluettelo, joka on jaoteltu kätevästi aihealueittain, ja kirjan lopussa lähdeluettelo. 134 sivua. Toimittanut  Marjut Hjelt, kuvittanut Jaana Aalto. Gummerus 2002.

+Näppäränkokoinen ja kovakantinen.
+Kirjan selkämykseen on sidottu erillinen kirjanmerkkinauha.
+Jaana Aallon sadunomainen kuvitus sopii kirjaan todella hyvin.

-Loppuu lyhyeen, olisihan näitä enemmänkin lukenut.

Syksyiset maustekakkupalat

Syksyn samettisen tummiin iltoihin sopivat mausteisen mukaellut mokkapalat..

2 1/2 dl Ruskeaa sokeria
1 1/2 dl Muussattua Banaania
1 1/2 dl Markissulaa
2 dl Mantelimaitoa (tai soijamaitoa)
1 rkl Raastettua appelsiinin kuorta
1 tl Jauhettua kanelia
1 tl Jauhettua pomeranssinkuorta
4 1/2 dl Vehnäjauhoja
2 tl Leivinjauhetta
3 rkl Tummaa kaakaojauhetta

-Laita uuni lämpeämään 175'C asteeseen ja vuoraa korkeareunainen uunipelti leivinpaperilla
-Sekoita leivinjauhe, kaakao, kaneli ja pomeranssi jauhoihin
-Vatkaa banaanisose ja sokeri kuohkeaksi
-Kaada joukkoon vähän mantelimaitoa, jäähtynyt markissula ja appelsiininkuori, sekoita
-Lisää n. 1/3 jauhoseoksesta, ja puolet lopusta maidosta. Sekoita
-Lisää loput jauhot kahdessa erässä, ja loput mantelimaidosta. Sekoita hyvin.
-Kaada valmis taikina pellille.
-Paista 175'C n.10-15 min.
-Voit kokeilla kypsyyttä tökkimällä taikinalevyä keskeltä hammastikulla; Jos tikkuun tarttuu taikinaa, paista vielä hetki.
-Nosta valmis taikinalevy uunista, valmista kuorrutus:

Kuorrutus:
1/2 dl Markissulaa
1/2 dl Kahvia
1 tl Vaniljasokeria
1 tl Ruusuvettä
Tomusokeria

-Sekoita voisula, kahvi, ruusuvesi, kaakao ja vaniljasokeri
-Lisää seokseen tomusokeria pari ruokalusikallista kerrallaan niin, että seoksesta tulee paksuhko tahna

-Levitä kuorruke lämpimän taikinalevyn päälle, ja anna jäähtyä rauhassa.
-Leikkaa taikinalevyn reunat varovasti pois, ja leikkaa jäljelle jäänyt levy sopiviksi annospaloiksi.

*Tarjoile sopivasti jäähtyneet palat kuuman teen, kaakaon, tai kahvin kyytipoikana :)

Rituaalin Jälkeiset ja Loitsuesineiden Hävittäminen

Minulta on joskus kyselty, mitä rituaalissa/loitsussa/taianteossa käytetyille tavaroille tehdään jälkeenpäin. Loitsu on sinetöity ja homma hoidossa, niin mitäs sitten? Heitetäänkö loitsukynttilä pois vai käytetäänkö se uudelleen? Pestäänkö rituaalivälineet käytön jälkeen?
Ajattelin nyt tässä kertoa yleisesti loitsunpäätösmetodeista joihin itse olen vuosien varrella oppinut. Tapani poikkeavat varmasti esim. rituaalisen magian harjoittajien vastaavista, mutta nämä ovat toimineet itselleni, niin monta luutaa kuin noitaa.

Yleisesti loitsunjälkeisten "hävittäminen" tapahtuu vähän loitsun mukaan. Joskus ne haudataan erikseen mainittuun paikkaan, annetaan vedelle tai ilmalle tai tulelle (esim. poltetaan alttarilla kynttilän liekissä, lue kuitenkin eteenpäin). Useimmissa taianteoissa loitsunjälkeisten hävittäminen on osa loitsua ja hautaamalla tai polttamalla esineen sinetöit juuri tekemäsi taian. Toisaalta loitsunjälkeisten ennenaikainen hävittäminen voi myös kumota loitsusi.

Vuotuisjuhliin ja muihin ritualistisiin tapahtumiin liittyvät loitsuesineet on yleensä hyvä hävittää samalla kun uudet loitsuesineet kerätään, eli seuraavassa vuotuisjuhlassa. Esim. edellisvuoden juhannuskokon tuhkat voi laittaa kokkoon palamaan ja sitten kerätä tuoreet tuhkat uudesta kokosta.
Kun lujitat/uusit energialoitsua tai lemmentaikaasi, hävitä sen jälkeen edelliseen loitsuusi liittyvät jälkeiset ja ota loitsuntähteet uudesta loitsusta talteen samoin kuin edellisellä kerralla.

Hävitystapoja:

-Polttaminen. Tämä on kenties tunnetuin loitsun sinetöimiskeino, vaikkei sen olekaan aina tarkoitus olla päätös/lopetus taiallesi. Polttamalla joko omistat jotain tulen elementille, sinetöit loitsun, tai vain muutat loitsuesineen sinetöimistä edeltävään muotoon. Yleensä siis esineiden polttamista sisältävät loitsut sinetöidään antamalla poltetun loitsuesineen tuhkat joko maalle, vedelle tai tuulelle (lue eteenpäin), tai, loitsusta riippuen sirotellaan ne esim. loitsun kohteen asuntoon tai kulkureitille.
Myös uhrilahjat voidaan polttaa, vähän rituaalista riippuen, ja niiden tuhkat voidaan antaa eteenpäin elementille, joka sopii jumaluudellesi. Jos työskentelet ulkosalla, loitsun sinetöinti- tai uhrilahjojen tai tuhkat voidaan myös jättää niille sijoilleen, luonnonvoimien hävitettäväksi. Muista kuitenkin valella loitsunuotiosi vedellä ennen paikalta poistumista, etteivät polttamasi jäännökset jää vahingossakaan kytemään..

-Maahan hautaaminen. Maahan hautaaminen on taianteosta riippuen joko suojeleva, ja parantava, tai näivettävä ja kiroava loitsunsinetöimiskeino. Maahan haudataan yleensä joko aktuaali loitsuesine tai sen tuhkat. Hautaamalla jotain maahan, taiastasi/rituaalista riippuen, joko omistat haudattavan maan elementille tai Luontoäidille, tai altistat sen (ja taian kohteen) luonnon lahoamisprosessille. Lahotuskirouksissa esineet siis haudataan yleensä kokonaisina tai osina, ei kuitenkaan tuhkina. Mikäli tarkoituksesi on haudata uhrilahja, hautaa se uhripuun juurelle, tms. pyhään paikkaan. Jos haluat suojella tai parantaa, valitse hautapaikaksi terve ja hedelmällinen maa, kuten pelto tai metsä (metsän voi myös valita sen puiden perusteella loitsuun sopivaksi). Jos taas haluat kirota tai karkottaa, valitse hautausmaa, maho jätemaa, tai maaperä, jossa esine lahoaa nopeasti (mm.kosteikot ovat hyviä tähän).
Usein myös suojelevat amuletit, etenkin Hoodoon piirissä, on haudattu maahan, yleensä oven tai portin viereen, jossa ne ovat lähellä suojeltavaa kohdetta.

-Puristuspaikkaan piilottaminen. Tämä voi kuulostaa hauskalta, mutta liittyy kirouksiin ja pahoihin taikoihin. Puristuspaikat liittyvät myös vahvasti maahan. Wanhaan tyyliin, kun haluttiin, muutaman esimerkin mainitakseni, vaikka näivettää, sairastuttaa, tai tehdä ihminen hulluksi, meni loitsija metsään, ja etsi sieltä jonkin puristuksissa olevan paikan. Tällainen on esim. kohta jossa kaksi puuta kasvaa kiinni toisissaan, tai puu kasvaa aivan kiven kyljessä kiinni. Myös kahden kiven väli oli käyttökelpoinen, mutta sen piti olla luonnostaan ahdas, kiviä siirtämällä ei puristuspaikkaa saanut tehdä. Kaatuneet puut ja kannot muodostivat myös hyviä puristuspaikkoja, mutta voimallisimpia olivat elävien puiden muodostamat puristukset.
Tällaisen puristuspaikan, no, puristuksiin loitsuesine sitten jätettiin. Loitsuesine saattoi taiasta riippuen olla pilattu, sotkettu, käristetty, tai poltettukin, mutta varsinaisia tuhkia ei puristuspaikkoihin juuri viety. Loitsu oli yleensä purettavissa jos taikaesineen sai puristuksista takaisin, ja poltti esineen. Usein kuitenkin tarvittiin vastaloitsuja.

-Veteen heittäminen. Veteen heittäminen/antaminen loitsun sinetöimiseksi on sekä tapa omistaa jotain veden elementille, että parantaa, tai kylmentää tai karkottaa, tai tehdä joku hulluksi. Parasta kaikenlaisiin kirouksiin ja karkotuksiin on virtaava vesi. Myös parannusloitsut vahvistuvat virtaavasta vedestä (vesi kuljettaa vaivan pois), ellei ole tarkoitus vaikkapa näivettää kiusa esim. lammen pohjamudissa.
Uhrilahjat on annettu vedelle perinteisesti joko pienissä paperi- tai kaarnaveneissä, tai ne on tuhkattu ja siroteltu veteen. Uhrit annetaan yleensä isoihin vesiin, kuten lammille, järville ja merelle. Loitsuesineet taas yleensä annetaan kokonaisina virtaavaan veteen, ellei toisin mainita (esim. meri on ikisuosikki lemmenloitsijoiden keskuudessa, sillä sitä pidetään roomalaisen rakkaudenjumalatar Venuksen, syntypaikkana). Virran vietäväksi on annettu symbolisesti niin tauteja, kelvottomia kosijoita kuin kilpailijoitakin. Mikäli tarkoituksesi on pilata, kylmentää tai kirota, myös wc-pönttö on tarkoitukseen sopivan virtaavan veden lähde.

-Tuuleen/ilmaan antaminen. Tuulelle annetaan yleensä sinetöityjen loitsujen esineistön tuhkat, vaikka myös kevyitä loitsuesineitä, kuten höyhenet, paperinpalat, lehdet, on lähetetty tuulen vietäväksi. Tapa on suosittu etenkin lemmentaikojien ja huolten karkottajien piireissä. Antamalla jotain tuuleen joko omistat sen ilman elementille, tai heität jotain menemään. Virtaavan veden jälkeen paras karkoituksen sinetöijä on siis tuuli. Ulkosalla tuulelle annetaan yleensä myös loitsusanat ja rukoukset, vaikkeivat ne olekaan käsinkosketeltavia välineitä.

Kynttilät ja suitsukkeet:

Jos käytät loitsuun/taikaan kynttilää tai suitsuketta, anna niiden palaa taian sinetöimiseksi loppuun kaikessa rauhassa. Mikäli kyse on perus-alttarikynttilöistä, sammuta ne rituaalin mukaan ja laita taas palamaan normaalisti seuraavalla kerralla kun tarvitset alttaria työskentelyyn. Alttarisuitsukkeet taas saavat aina palaa rauhassa loppuun. Suitsukkeentuhkat voi heittää bioroskikseen tai tuuleen, ja suitsukkeen tikut roskiin.
Alttarikynttilöiden loppuunpalaneet pätkät voi säästää, ja niistä voi valaa uusia alttarikynttilöitä. Mikäli et halua kierrättää kynttilöitäsi, voit maadoittaa/energiapuhdistaa ne, ja hävittää normaalisti kotitalousjätteen mukana.
Rituaalikynttilöiden loppuunpalaneet pätkät voidaan loitsun luonteesta riippuen joko haudata maahan tai antaa veden vietäviksi.
Kynttilöiden liinalle vuotaneet talit voi heittää roskikseen, ja liinan voi puhdistaa steariinista parhaaksi katsomallasi tavalla. Muista kuitenkin, että valuneeseen kynttilään voi myös kätkeytyä ennustus.

Rituaalikynttilän liekkiä myös usein käytetään loitsuesineen polttamiseksi. Tämä on hyvä keino eikä mitenkään "häpäise kynttilää", kunhan käytät vain k.o. loitsuun tarkoittamaasi kynttilää.
Joskus, taianteosta riippuen, kynttilä kuuluu sammuttaa. Tällaiset "vajaat kynttilät" voidaan aikeista riippuen joko haudata maahan tai heittää veteen. Toisaalta, jos aiot uusia saman loitsun vahvistaaksesi sitä, kannattaa vanha kynttilä ehdottomasti säästää, sillä voit sen avulla aina tarvittaessa lujittaa loitsuasi niin kauan kuin kynttilässä riittää poltettavaa.

Alttarivälineet ja Vakituiset Loitsuesineet:

Vaikka sinulla olisi vakituinen, kiinteä alttari, sinulla varmasti on jokin säilytyspaikka (esim. alttariarkku tai -kaappi) välineillesi, jotteivät ne loju päiväkaudet pöydällä keräämässä pölyä? Mikäli vastasit kieltävästi, kannattaa jokin laatikko tai pikkukaappi hankkia.
Mikäli alttarivälineet tai muut tavarat likaantuivat taianteon aikana, voit toki pestä ne. Muuten pelkkä energia/suolapuhdistus riittää poistamaan turhat energiarippeet välineistä. Loitsua "ylläpitävät" esineet voi pitää esillä tarvitun ajan, jonka jälkeen ne maadoitetaan ja puhdistetaan, ja laitetaan talteen odottamaan uutta käyttöä.
Voit korjata esim. isommat alttarivälineet talteen, loitsukynttilän vielä palaessa, tai odottaa kynttilän sammumista.

Mikäli taas aiot korvata jonkin vakituisista rituaalivälineistäsi  jollakin itsellesi paremmin sopivalla, mitä vanhalle esineelle tehdään? No se tietenkin maadoitetaan ja energiapuhdistetaan huolellisesti. Jos esine on yhä käyttökelpoinen, voit valjastaa sen kotonasi uusiokäyttöön, esim. monista maljoista saa vaikka maljakon tai kipon pikkutavaroille. Mikäli haluat pitää vakituisesta käytöstä poistamasi esineen yhä rituaalikäytössä, vie se vaikka kesämökille loitsuarsenaaliksi, niin kaikkea ei tarvitse roudata kaupungista mukana.
Mikäli et halua enää pitää käytöstä poistettuja rituaaliesineitä kotonasi, voit esim. viedä ne kirpputorille, tai suorittaa vaihtareita noitakavereiden kanssa mielenkiintoisesta taikaroippeesta. Mikäli toinen noita valitsee vanhan rituaalivälineesi, hän kyllä osaa tarvittaessa ladata ja puhdistaa sen itselleen sopivaksi.

Mikäli alttaritarvike tai vakituinen loitsuesine särkyy, voit korjata sen jos se on korjattavissa. Esine kannattaa ladata uudelleen korjauksen jälkeen. Muussa tapauksessa maadoita siitä turhat energiat pois ja hävitä esine sopivalla tavalla. Esim. puu- tai paperiosat voidaan polttaa vaikka saunan uunissa, ja lasi ja metalli menevät tietenkin kierrätykseen. Käyttökelpoiset osat voit kierrättää kotonasi parhaaksi katsomallasi tavalla tai heittää menemään ja kierrättää oikeaoppisesti.

Paperit ja Kankaat:

Monissa taioissa paperille tai kankaalle kirjoitetaan, tai niitä käytetään kääreenä loitsuesineelle. Kirjoituspohjat yleensä poltetaan tai haudataan maahan loitsun mukaan, joten niistä ei sen kummemmin tarvitse huolehtia. Mikäli hautaat jotain kankaista, kannattaa suosia luonnonkuituja, jotka maatuvat luonnollisesti.
Poltettujen peperi- tai kangasobjektien tuhkat voi sirotella, vähän tarkoituksen mukaan, veteen, tuuleen tai maahan, ellei taianteko erikseen vaadi muunlaista käsittelyä.
Käärityn loitsuesineen kääre yleensä pidetään paikoillaan vielä taianteon jälkeenkin, ja loitsun sinetöimiseksi loitsunyyttiä pidetään joko mukana tai kotona hyvässä jemmassa. Kun haluat kumota loitsusi polta loitsuesine tai -nyytti tai hautaa se maahan jossa se lahoaa.

Amuletit:

Onnea ja muuta sellaista hyvää tuottavat amuletit poistetaan yleensä käytöstä vain unohtamalla ne. Kun et käytä amulettia, se ei enää vaikuta sinuun. Voit myös antaa onnenkalun eteenpäin.
Jos amuletti on voimakas, voit puhdistaa sen energioista, ja hävittää joko polttamalla tai hautaamalla sen maahan.
Huonon onnen amuletit kannattaa puhdistaa, mieluiten suolalla, polttaa, ja sirotella jäänteet virtaavaan veteen tai haudata maahan.

Syötävät ja Juotavat:

Mikäli käytit rituaalissasi/taianteossasi ruokaa tai juomaa, kuuluu se yleensä haudata/kaataa maan poveen taianteon jälkeen, etenkin, jos ruoka oli tarkoitettu uhriksi henkiolennoille tai jumaluuksille.
Jos ruoka tai juoma oli osa itsellesi tekemääsi loitsua, (latasitko keksit ehkä parantavalla energialla?), voit hyvin loitsun sinetöinnin päätteeksi syödä ne itse, tai tarjota sairastavalle ystävällesi, ellei erikseen mainita.

Mikäli käytit ruokaa koristeena (esim. hedelmiä), voit jälkikäteen maadoittaa ne, laittaa takaisin kulhoon ja syödä omaan tahtiin. Jos teillä on myöhemmin miitti oman piirinne kanssa, jossa esim. toistatte rituaalin, voit vaikka leipoa alttarihedelmistäsi jotain tarjottavaa noitaporukallenne. Mikäli loitsusi keskittyi kodin puhdistukseen tai energian tasapainotukseen (tms.), voi koristeomenasta tai -appelsiinista myös askarrella karkottavan tuoksupallon (sopii etenkin talvipäivään) tökkimällä sen kylkeen mausteneilikoita ja ripustamalla sen keskeiseen paikkaan (esim. alttaripaikan ylle). Kun hedelmä kuivaa eikä enää tuoksu, voit joko haudata sen maahan tai hävittää biojätteessä.
On toki kohteliasta viedä koristelustakin hedelmä tai pari esim. metsänhelmaan tarjolle. Omenat voi myös paloitella esim. lintulaudalle.

Luonnonesineet ja muut orgaaniset ainekset:

Jos käytit luonnonesineitä koristeena alttarillasi, on toki kohteliasta viedä ne takaisin luontoon taianteon jälkeen.
Mikäli luonnonesine (kivi/oksa/luu) on itse loitsuesine, sitä säilytetään kunnes loitsu toimii. Sen jälkeen voit maadoittaa esineen turvallisesti, ja viedä sen takaisin luontoon.

Loitsuissa käytetyt ihmisenosat, kuten hiukset tai kynnet, käsitellään yleensä loppuun vähän taiasta riippuen; Lemmenloitsuissa ne usein poltetaan tai kiedotaan kankaaseen, kirouksissa ne usein heitetään veteen, haudataan maahan, tai jemmataan puristuspaikkaan. Jos käytit ihmisenosia viitataksesi henkilöon jolle taika tehdään, kannattaa loitsunjälkeiset pitää tallessa kunnes taika toimii. Puhdista tämän jälkeen osat suolalla ja polta ne, niin nostat taikasi. Mikäli kyseessä on vaikka parannusloitsu, jota et uskalla kumota, voit heittää hiukset tai kynnenpalat normaalisti roskiin, tai luontoon. Voit myös tallettaa ne loitsupussiin, jonka annat amuletiksi niiden omistajalle.

*Perinteisesti taiantekoihin ei muutenkaan käytetä mitään luonnolle vaarallisia aineita, ongelmajätteitä tai keinotekoisia materiaaleja. Jos kuitenkin joudut hautaamaan jotain epäorgaanista, kuten noitapullon, nosta se ylös kun olet muuttamassa ja hautaa uudessa kotipaikassasi uudelleen. Näin samalla vahvistat vanhan loitsun tehoa.
Mikäli epäorgaaninen esine on loitsuesine, kuten vaikka loitsittavalle henkilölle kuulunut kenkä tai hiussolki, kaiva se esiin kätköpaikastaan kun loitsun kohde ei enää kiinnosta sinua, tai kun sinulle on sama kumoutuuko loitsusi vai ei. Näin käy usein nuoruuden huumassa asetetuille lemmenloitsuille tai vihastuksen kourissa asetetuille kirouksille. Kun loitsu on nostettu, maadoita esine ja hävitä se oikeaoppisesti kierrättämällä.

Höyrytettyä Tofua Kastikkeessa

1 Silkkitofu (150-200g)

Kastike:
Vajaa 2 rkl Ruokaöljyä
1 tl Seesamiöljyä
2 Hienonnettua tai puristettua valkosipulinkynttä
2 tl Hienonnettua, tuoretta inkivääriä
5 rkl Soijakastiketta
1/2 tl Tummaa riisiviinietikkaa
1/2 tl Sokeria

-Kuumenna öljy pannulla, lisää valkosipuli ja inkivääri ja kuullota hetki. Ei haittaa vaikka valkosipuli saisikin vähän väriä
-Nosta pannu pois levyltä ja lisää seesamiöljy. Sekoita hyvin
-Mittaa loput ainekset sekoituskippoon ja lisää öljyseos. Sekoita hyvin, laita sivuun odottamaan
 
Lisäksi:
Hienonnettua kevätsipulia
Hienonnettua, tuoretta chiliä

-Huuhtele, valuta ja kuivaa tofu, ja höyrytä sitä kuumuuden kestävällä lautasella 5-10 minuuttia:

-Kaada lautaselle kertynyt neste pois, ja kuivaa/ siisti lautanen esim. keittiöpyyhkeellä tai serlalla
-Voit käyttää tofun höyrytyslautasta tarjoiluun, tai liu'uta tofu tässä vaiheessa varovasti tarjoiluastiaan
-Kaada tofulle kastike, ja laita päälle kevätsipulia ja chiliä
-Tarjoile keitetyn riisin kera.

*Tofusta riittää hyvin kahdelle, mutta jos ruokailija on isompiruokainen tai todella nälkäinen, tämä toimii hyvin myös yhtenä annoksena. Tällöin tosua ei tarvitse erikseen siirtää tarjoiluvadille.
Voit myös hyvin valita reseptiin itsellesi suunmukaisinta chiliä, kuten mietoa hollantilaista tai kipakampaa rawittia. Yksi tai kaksi chilipalkoa riittää tähän. Annokselle voi antaa lisäilmettä myös käyttämällä  eri värisiä chilejä.

Jänis

Jänis, Jänes, Jänö, Pupu, Pupujussi, Jänöjussi, Jussi, Pitkäkorva, Ristihuuli, Vemmelsääri, Väiski... Eli virallisemmin Metsäjänis (Lepus Timidus), on monelle tuttu, kaupunkilaistunut metsäneläin, joka liikkuu paljon hämärän turvin, ja jonka läsnäolon havaitseekin usein vasta jälkijonosta hangella; Kaksi peräkkäistä palloa, ja kaksi vierekkäistä viivaa, kaksi peräkkäistä palloa, ja kaksi viivaa.. Myös ruokailupaikalle kertynyt papanarykelmä viestii jäniksen käyneen aterialla. Jänis vaihtaa talvikaudelle valkoiseen talviturkkiin, vain korvien kärjet pysyvät mustina. Valkea turkki toimii suojavärinä talvisessa maastossa.

(Jänis liikkuu myös päiväsaikaan. Kuvan kaveri ruokailee usein meidän parkkipaikalla) 

Jäniksen sukulaiseläimiä ovat mm. kaniinit (Oroctolagus), mutta sen lähin sukulainen on kuitenkin Rusakko (L.Europaeus), joka muistuttaa paljon Metsäjänistä. Eroja silti löytyy: Toisin kuin jäniksellä, rusakon talviturkki ei ole valkoinen. Se on myös lajina jänistä kookkaampi. Rusakolla on lisäksi pidemmät korvat ja päältä musta/tumma häntä. Rusakolta puuttuvat lisäksi jänikselle ominaiset "lumikengät", minkä vuoksi rusakko ei juuri juoksentele umpihangessa, vaan suosii talvisin aukeita ja vähälumisia alueita ja teitä. Rusakon nimi tulee venäjänkielen Pycak (luetaan rusak)-sanasta, joka tarkoittaa Peltojänistä. Rusakko tunnetaan Suomessakin paikoin Peltojäniksenä.
Koska Jäniksellä on oma roolinsa myös suomalaisessa folkloressa, ajattelin kirjoittaa siitä muutaman rivin.

Jänikset Maailmankartalle

Jäniksiin yhdistetään monia uskomuksia, ja eläintä pidetään niin arkuuden, nopeuden, kuin hedelmällisyyden vertauskuvana.
Jänis oli muinaisille egyptiläisille pyhä eläin, ja egyptiläinen Wenut-jumalatar (myös Wenet tai Unut) kuvattiin jäniksenpäisenä. Myös käärmeet ja kuu liitettiin Jumalattareen. Wenut-jumalattaresta on kuitenkin säilynyt nykypäivään aika vähän tietoa. Jumalatar yhdistettiin kuuhun ja hänen palvontansa keskus oli muinaisessa Hermopoliksessa (egypt. Wenu).

Kiinassa, Japanissa ja Koreassa puolestaan uskotaan Kuujänikseen. Kiinassa Kuujänis tunnetaan paikoin myös Jade- tai Kultajäniksenä. Tarinan mukaan kuussa asuu jänis, joka yhdistetään hyvään onneen, pitkäikäisyyteen ja terveyteen. Jänis kuvataan usein morttelin kanssa ja se työskentelee kanelipuun alla (puu on siis kuussa). Kiinalaisessa mytologiassa Kiinalainen jumalatar, Chang-O asuu kuussa, Kuupalatsissa, jonne hän pakeni varastettuaan mieheltään ikuisen elämän rohdon. Kuujänis mainitaan Jumalattaren lähetiksi, joka tuntee elämän salaisuudet ja jauhaa tälle morttelissaan elämän eliksiiriä. Japanissa ja Koreassa Jänis puolestaan jauhaa massaa riisikakkuihin. Perinteiset riisikakut kuuluvat suuriin juhlapäiviin, ja ne valmistetaan jauhamalla riisiä jauhoksi. Riisikakkuja annetaan usein lahjaksi, ja ne yhdistetään perinteisesti onneen, vaurauteen  ja pitkäikäisyyteen. Riisikakkua tarkoittava sana on muuten japanissa mochi, joka mainitaan joskus myös tuon myyttisen Jäniksen nimeksi. Kiinalaisen folkloren mukaan kuussa asuu lisäksi Wu Gang-niminen puunhakkaaja, ja joskus Kuujäniksellä mainitaan olevan apunaan rupikonna.
Itämaisessa mytologiassa Jänistä pidetäänkin viisaana eläimenä, ja jäniksen näkeminen suurimpina juhlapäivinä onkin Kiinassa ja Japanissa aivan erityisen hyvä enne.
Myös muinaiset Mayat ja Azteekit tunsivat tarinoita Kuujäniksestä.

Jänis on merkki myös kiinalaisessa horoskoopissa, tiikerin ja lohikäärmeen välissä. Jäniksen mainitaan olevan älykäs, luova, ajattelevainen ja mukavuudenhaluinen Yin-merkki. Vanhan tarinan mukaan Buddha kutsui kaikki eläimet koolle, vähän lähteestä riippuen joko syntymäpäivilleen, kilpailuun, tai muuhun vastaavaan, ja kaksitoista ensin saapunutta eläintä saivat kunnian päästä symboleiksi zodiakkiin. Jänis saapui paikalle neljäntenä. Vietnamilaisessa horoskoopissa Jänistä vastaa Kissa sillä Vietnamilla ei ole omaa jäniskantaa. Jänis kuitenkin symboloi Vietnamissa nuoruutta ja viattomuutta.

Tutuimpia jänikset ja kaniinit lienevät monelle etenkin pääsiäisestä. Monissa maissa Pääsiäispupu perinteisesti piilottaa koristeltuja munia lasten löydettäväksi. Tapa juontaa juurensa vanhaan pakanajuhlaan, Ostaraan, vaikka kristityt pitävätkin sitä omanaan. Koska Jänis lisääntyy hyvissä olosuhteissa todella runsaasti, uskottiin keskiajalla että Jänis oli hermafrodiitti, eli kaksineuvoinen, ja pystyi lisääntymään itsekseen. Tästä syystä katolinen kirkko yhdisti Jäniksen neitseelliseen raskauteen ja näin ollen Neitsyt Mariaan. Jäniksestä tuli puhtauden ja siveyden jumalainen symboli. Aina parempi, jos jänis oli valkoinen. Toinen yleinen uskomus mainitsee jäniksen nukkuvan silmät auki. Kirkko näki tämän symboloivan jumalansa pojan, Jeesuksen, "valekuolemaa" ja sen jälkeisestä ylösnousemista. Katolisissa kirkoissa voi joskus nähdä koristekuviona kolmen jäniksen muodostaman ympyrän, joissa kolme jänistä edustaa kristittyjen pyhää kolminaisuutta.

Wiccoille Jänis on puolestaan heidän Jumalattarensa ilmenemismuoto, eli hahmo, jossa jumalattaren uskotaan näyttäytyvän ihmisten maailmassa. Moni Wicca pitääkin jäniksen kohtaamista hyvän onnen enteenä, tai merkkinä jumalattaren siunauksesta. He yhdistävät jäniksen paitsi femimiinisyyteen ja hedelmällisyyteen, mutta myös hyvinvointiin, onneen, ja kuuhun liittyvään magiaan. Koska jänis vaihtaa talvella valkoiseen talviturkkiin, jänis edustaa monelle Wiccalle myös Jumalattaren jälleensyntymää ja uudistumista.

(Pupuja kuussa? Kuun pinnassa todella voi nähdä jänishahmon ja huhmaren varjon, jos tarkasti katsoo..)

Jänöjussi Pensaastaan Katsoi Ihmeissään..

Jänis ja puput ovat yleisesti suloisena pidetyn ulkomuotonsa ansiosta myös suosittuja satuhahmoja, ja niitä löytyy monista saduista ja tarinoista niin lapsille kuin aikuisille. Moni teistä varmaan tietää Väiskin, mutta muistatteko Oswaldin, Roger Rabbitin, Pupu Tupunan, Pompin, Miffyn, Usagi Yojimbon, Caerbannogin Jäniksen, Bunniculan, Cuddlesin, Veli Kanin, Rumpalin tai kiireisen Valkoisen Kanin, joka pelkäsi koko ajan myöhästyvänsä? Ristiriitaista mainetta niittävä eläinoikeusjärjestö PETA käyttää symbolinaan sinivalkoista, loikkaavaa pupuhahmoa, monista VGN-merkityistä, vegaanisista tuotteista voi bongata pupulogon, kutsutaanhan kasvisruokaakin Jäniksen-, tai Kaninruoaksi, ja esim. panttilainaamot tunnetaan kansankielessä "kanikonttoreina"..
Monien maiden folkloressa, kuten Suomessakin, Jänis esitetään Ketun tavoin veijari-, tai keppostelijahahmona, joka usein kansansaduissa älyttää höppänää Karhua, ylpeää Sutta ja jopa viekasta Repolaista.

"Susi ja Kettu kerran kävelivät metsätietä ja keskustelivat kuinka pelottavia he ovat. Aikansa kuljettuaan parivaljakko näki Jäniksen tien vieressä. -Tuo nyt pelkää mitä tahansa, virkkoi Kettu. Tietenkin Jänis pelästyi Sutta ja Kettua, ja välttääkseen hengenlähtöä se lähti pötkimään karkuun minkä koivista lähti, ja loikkasi piiloon ensimmäiseen pensaikkoon. Pensaikon toisella puolella olikin lammasaitaus, ja jänis mätkähti keskelle laumaa. Lampaat tietenkin pelästyivät ja alkoivat hädissään juoksennella aitauksessa. Jänis, joka ei ikinä ollut pelottanut ketään, nauroi lampaiden panikointia niin paljon, että sen huulet halkesivat. Tämän vuoksi Jänis sai lisänimen "Ristihuuli."

Jäniksen mainetta veijarimaisena velikultana pönkittävät tietenkin tunnetut piirroshahmot kuten jo-mainitut Väiski Vemmelsääri ja Veli Kani, jonka Disney-hahmo pohjaa vanhempaan amerikkalaiseen veijarijänikseen, Br'er Rabbitiin.

(Jäniksistä kenties se kuuluisin?)

Jäniksen vuosi

Jänis on paitsi itse keppostelijahahmo, se on myös monien keppostelijajumalien suosima hahmo. Myös kelttiläinen kevään jumalatar Eostre kuului suosivan jäniksenhahmoa. Irlantilainen folklore taas tuntee tarinoita naisista jotka pystyivät muuttumaan jäniksiksi. Brittein saarilla jänis on yksi hahmoista joihin noita saattoi muuttaa itsensä. Jänisten tai kaniinejen uskottiin, etenkin aina noitavainojen aikaan, olevan myös noitien apuhenkien ja -pirujen suosimia hahmoja, ja parhaimmillaan pelkkä lemmikkikanin omistaminen on johtanut noituussyytöksiin. Nykyisinkin kani on kissan ja koiran ohella suosittu familiaari noitien keskuudessa.
Jänis on pienenä, vikkelänä eläimenä myös tunnettu sielueläin, toteemi ja opas tuonpuoleisessa. Loveen langennut shamaanikin liikkui usein eri maailmojen välillä jäniksen kehossa, sillä nopeana eläimenä Jänis pääsi halutessaan itsekin Aliseen, koska kukaan ei saanut sitä kiinni. Vikkelien kinttujensa ansiosta jänis on ollut myös suosittu muoto Paralle.

Jäniksellä on näin siis yhteytensä myös Alisen maailmaan ja vainajiin, puhumattakaan että jänis on lisäksi yksi sielunnoutajan suosimista hahmoista. Jäniksen näyttäytymistä pihassa on pidetty paikoin kuoleman enteenä, etenkin jos maa oli sula ja jänis oli yhä valkoinen. Jäniksen tappamista suruaikana pidettiin onnettomuutta tuovana, sillä vainajan sielun uskottiin voivan vielä näyttäytyä jäniksenä tai lintuna. Monet pohu-ukot, tietäjät ja lapin noidat suosivat metson tai teeren ohella myös jäniksen hahmoa matkatakseen nopeasti.

Jäniksen osat ovat voimakkaita välineitä lemmennostossa ja hedelmällisyystaioissa, samoin, jos haluat herkistää aistejasi tai kuulostella kuolleita.
Mikäli haluat höystää magiaa jänisenergialla, aidot jäniksenkappaleet ovat tietenkin maagisesti vahvimpia. Jos vain haluat koristella alttarisi pupuisaksi, ei eläimen osia tietenkään ole pakko käyttää. Hanki esim. pupukynttilä tai -patsas, jäniksen muotoinen amulettikoru tai kehystä kuva jäniksestä. Myös alttariliinassa voi olla pupukuviointi, eli käytä mielikuvitustasi :)

Jänis Laukkaa Laputtaa, ja Oveen Koputtaa

Jänis on ollut Suomessa myös tärkeä riistaeläin. Esimerkiksi köyhimmissä talouksissa, joissa ei ollut varaa omiin kotieläimiin, jänis oli metsän riistana iso juttu. Yksi tärkeimmistä wanhasuomalaisista rääteistä oli nykyäänkin tunnettu Tapanin jänis. Vaikka Jänis saattoi vaikuttaa pienehköltä saaliilta suuremmalle perheelle, Tapanina rikkaimmatkin wanhaan uskovat taloudet unohtivat lehmät ja possut, ja vaurautta ja yhteistä hyvää uskottiin saatavan talouteen vain itse pöytään pyydetyllä jänispaistilla.

Pyyntionnen kuitenkin uskottiin olevan kiinni k.o. eläimen oikeaoppisesta metsästyksestä, ja jänisjahtiin valmistauduttiinkin usein aivan erityisellä hartaudella. Jäniksen emuu oli Hittavainen -niminen haltiaolento, jolta usein pyydettiin apua jäniksenpyyntiin. Metsän emäntä, Rauni, oli myös hyvin kiintynyt metsiensä jäniksiin, ja jos jänistä ei kohdellut pyyntihetkellä oikein, saattoi metsän rouva rankaista pahalla kädellä. Jänismetsälle piti aina olla puhtaat rukkaset, eikä hevosia, tupakkaa tai suolaa saanut käsitellä ennen metsälle menoa. Jänisonnen parannuksesi on paikoin käytetty jopa harakointia; Pyyntimies seisotti emäntänsä talon rapulle, laittoi jänislangat kaulaansa ja konttasi sitten vaimon jalkojen alitse metsälle. Jänistä on pyydetty lähinnä ansalangoilla, joita on höystetty erilaisilla loitsuilla, esim:

"Sima silimäst'
Mesi miälest'
Juokse lankaan,
Ota oksaan"

Jos jäniksen sai lankaan, piti se heti tappaa, ettei pyyntionni kärsisi (Jäniksen lajitoverit eivät saaneet nähdä kaveriaan langassa). Sitten jäniksen vasemman silmän päälle vuoltiin hopeaa, vasen takajalka leikattiin irti, ja pupuvainajan vasempaan korvaan tuikattiin pieni männynoksa. Näin huono onni oli kumottu. Usein havuista tehtiin myös alusta, jonka päällä saalis vedettiin kotiin. Irtileikattua käpälää pidettiin amulettina jotta saataisiin lisää jäniksiä, ja jokaista käpälää kohden toivottiin tuhatta lisää. Meillä Suomessa jäniksenkäpälä on siis pääasiassa riista-amuletti.

Amulettina jäniksenkäpälä tunnetaan kuitenkin ympäri maailman, ja yleisesti sen ajatellaan tuovan hyvää onnea ja sillä suojaudutaan mm. huonolta onnelta ja pahalta silmältä. Kiinassa jäniksenkäpälä  on puolestaan tunnettu vaurausamuletti. Käpälä on myös naisten suosima hedelmällisyysamuletti, mutta sitä pidetään mukana myös lemmen nostamiseksi. Paikoin jäniksenkäpälän uskotaan takaavan hyvän sadon tai pitävän ilmat suotuisina.
Oikeaoppinen amulettikäpälä on aina jäniksen vasen takakäpälä, mutta senkin hankkimisessa oli omat kommervenkkinsä; jänis piti ampua täydenkuun alla hopealuodilla hautausmaalta ja pupupolon piti olla kierosilmäinen..
Jäniksenpyytäjä ei voinut kehua taidoillaan tai pyyntionnellaan, ennenkuin oli saanut saaliiksi sata jänistä. Sadatta pyydystettyä eläintä usein juhlistettiin tavalla tai toisella joko perheen, tai luotettujen metsästäjäystävien kesken, ja sen käpälä oli jänis-amuleteista tietenkin voimakkain. Sadas käpälä oli kuitenkin henkilökohtainen amuletti, joka toi riista-onnea vain pyytäjälleen. Koska sata jänistä oli monelle metsämiehelle utopistinen tavoite, kerrotaan jäniksiä tavoitellun jopa erinäisin vippaskonstein:

"Köyhä jäniksenpyytäjä, joka mainitaan Manki-nimiseksi, oli tehnyt kontrahdin itsensä Vanhan Kehnon kanssa. Mies oli luvannut itsensä Pirulle jos tämä saisi hänen lankoihinsa yhtenä yönä juoksemaan sata jänistä. Ehtona oli, ettei jäniksiä saanut tappaa ja kantaa pyydyksiiin, vaan kaikkien jänisten piti itse mennä silmukkaan ja kuolla langassa. Näin sovittiin. Mies vietti sitten yhden päivän lankojaan viritellen, ja Piru myhäili jo varmana voitostaan. Mies oli kuitenkin kekseliäs, ja viritteli lankojaan kaikenlaisiin hankaliin, ja vähemmän hankaliin paikkoihin. Viimeisenä mies kiipesi korkeaan kuuseen, ja viritti langan puun latvaan. Alas kavutessaan mies vielä oksasti kuusen niin että rungosta tuli aivan sileä. Sitten mies palasi tupaansa odottamaan seuraavaa huomenta.
Pirulla pitikin sinä yönä kiirettä kun se poikineen ajoi lähipitäjistä asti jäniksiä miehen ansalankoihin.
Lopulta oli kaikissa langoissa saalista, paitsi yhdessä. Piru hätisti karsitun kuusen alla viimeistä jänispoloa vitsalla niin että tämä hyppäsikin hätäpäissään liki puoleen väliin runkoa, mutta latvaan ei sitten millään. Aamun kajastaessa Piru turhaantui, ja väänsi siltä sadannelta, jo-puolikuoliaaksi rääkkäämältään jänispololta niskat nurin, heitti ruumiin siihen kuusen alle ja lähti sadatellen matkoihinsa. Ukko oli sittenkin liian ovela. Näin mies sai yhtenä yönä sata jänistä, mutta Piru ei saanut miehen sielua. Tästä oli aikoinaan sanontakin: -Noinhan ne juoksee kuin Mankin jänikset."

Manki lieneekin Suomen folkloren kuuluisin jäniksenpyytäjä, joka sai jänistensä lisäksi pitää sielunsa oveluudella. Olihan se omistajalleen arvokkaampi kuin ne legendaariset sata jänistä. Vihtahousun kanssa saaliinhimossa tehtyjä kontrahteja silti piisaa folkloressamme, vaikkei jokainen metsämies ollutkaan Mankin veroinen jekuttaja.

(Jänissaalis keskushahmona riista-aiheisessa maalauksessa. Jan Weenix: Still Life of a Dead Hare, 1675)

Jänissaaliilla ei kehuskeltu kylillä, vaan pyydettyyn pupuun oli suhtauduttava nöyrällä mielellä, kunnioittaen. Riista-onnen uskottiin katoavan jos jänispaistilla retosteli liikoja. Tällainen onnenvarmistus toistuu sanonnassakin "Kell' onni on, se onnen kätkeköön".
Kun kristin kirkko valtasi alaa Suomessa, ihmisiä opetettiin siunaamaan ja rukoilemaan kristin nimeen niin aterioita kuin yöunia. Jänisruokia ei kuitenkaan saanut näillä uusilla tavoilla rukoilla eikä siunata, sillä uskottiin asetettujen riistataikojen menettävän siunauksen myötä voimansa. Metsän jumalat eivät varmaankaan tykänneet jos heiltä ensin anotaan saalista ja sitten siitä kiitetäänkin jotain tulokasjumalaa.. Siksi jänisherkut ovatkin pysyneet lähinnä talonväen omana ruokana, vieraille ei jänistä tarjottu, etteivät ne ruojat vahingossakaan siunaisi ja näin aiheuttaisi onnettomuutta talolle.

Pupulla on Pitkät Korvat

"Kun jänis pelkää, se laittaa päänsä piiloon", sanotaan lapsille. Sanonnasta heijastuu hyvin Jäniksen yhdistäminen myös pelkotiloihin, arkuuteen, ja heikkouksiin. Eräs kristin tarina kertoo, että Jänis oli yksi viimeisiä eläimiä, jonka heidän jumalansa loi, eikä hänellä ollut varastossa enää voimaa ja rohkeutta jaettavaksi, joten kristin jumala antoi jänikselle nopeat koivet, jolla se tarvittaessa pääsi isompiaan pakoon.
Sanonta "Huh hellettä, sanoi Jänis pakkasella", ei liene kovin vieras, sekään. Wanha satu kertoo, kuinka Pakkanen, tai Hyytämöinen, yritti todistaa voimiaan puhaltamalla oikein hyisesti jänisparan selkään, mutta jänis vaan koko ajan valitti että "huh huh kun on kuuma". Lopulta Pakkanen luovutti, kun jänöllä oli vaan "koko ajan kamalan kuuma", vaikka hän miten yritti puhaltaa. Jänis iloitsikin Pakkasen luovutusvoitosta niin kovasti, että se nauroi huulensa ristiin.

Jänisviittaukset jokapäiväisessä puhekielessäkään eivät ole mitenkään mairittelevia. Kun henkilöä pelottaa, hänellä "menee pupu pöksyihin", tai hän on "Jänishousu". Koitoksesta vetäytyvä puolestaan "Jänistää". Kun joku lähtee oikein kiireellä, hän "Lähti kuin jänis makuulta". "Jäniksen valoista" taas puhutaan kun epäillään rakkaudentunnustuksia tai lemmenlupauksia vilpillisiksi. Jos pariskunnalla on paljon jälkikasvua, sanotaan että "lisääntyvät kuin kanit/puput". Edellä mainitut "Sata jänistä" on puhekielessä myös harvinaisuuksiin, ja jopa mahdottomuuksien tavoitteluun viittaava vertauskuva, vähän samanlainen kuin "Jos siivet selkääni saisin..".
Ainakin 80- ja 90-lukujen taitteessa tunnettiin lasten ja nuorten parissa koitos nimeltään "Jäniksen imetys"; Kivulias sormentaivutustemppu, jonka aikana laskettiin, kuka kesti rääkkiä parhaiten.
"Pupu" lempinimen Jänis on saanut uskomuksesta, jonka mukaan sen sanotaan ääntelevän "pup-pup-pup" eli puputtavan. Moni mies hellittelee nykyisinkin tyttöystäväänsä kutsumalla tätä "pupuksi" tai "pupuseksi", millä viitataan yleensä naisen hentouteen, herkkyyteen, ja muihin "naisellisina" pidettyihin avuihin; jopa ujouteen ja arkuuteen. Termi on kuitenkin omiaan myös esittämään naisen heikkona ja avuttomana olentona, joka tarvitsee vahvan miehen huolenpitoa ja suojelua pärjätäkseen elämässään, vaikka lemmenkipeä seuralainen tuskin tarkoittaakaan vähätellä rakastaan.

Jäniksen yhdistämisestä  naisen seksuaalisuuteen muistuttaa omalla tavallaan myös Playboy-logo, joka esittää rusettikaulaisen jäniksen silhuettia; Rusetilla stereotyyppisesti maskulinisoitu jänishahmo mainostaa klassista miestenlehteä. Myös kyseisen julkaisun "Puputyttö" -asuja on arvosteltu naisen arvoa vähätteleviksi, toisaalta niukkuutensa, ja toisaalta vähättelevän pupu (eng. Bunny)-nimityksensä johdosta. Nykyisin pupulogo koristaa myös monenlaisia oheistuotteita koruista vuodevaatteisiin, joiden tarkoitus on kertoa omistajansa olevan "todellinen pelimies, tai -nainen".

Myös jäniksen nopeus käy ilmi sanonnoista, ja oikein kiireinen ihminen on "kuin jäniksen selässä".
Kenties tunnetuin tarina jäniksestä on Aisopoksen satu Jäniksestä ja kilpikonnasta. Tarina opettaa ettei pidä vähätellä erilaisuutta, saati nuolaista ennen kuin tipahtaa:

"Jänis kerskaili nopeudellaan, jolloin kilpikonna päätti juosta sen kanssa kilpaa. Jänis, varmana voitostaan ei huolinut turhia, vaan odotellessaan hitaampaa kilpikonnaa, paneutui puolimatkassa nokkaunille puun varjoon. Kilpikonna saavuttikin lopulta jäniksen, ja jatkoi määrätietoisesti matkaansa maalia kohti. Jänis havahtui unestaan takaisin kilpailuun liian myöhään; Hidas kilpikonna oli voittanut nopean jäniksen."

Jänisten kiima-aika sijoittuu Helmi-Maaliskuulle, jolloin urosjänikset nyrkkeilevät ja potkivat toisiaan jopa verissäpäin päästäkseen naaraiden suosioon. Englannissa tunnetaankin sanonta "Mad as a March hare", eli "Hullu kuin Maalisjänis" (vap.suom. huom.), jolla viitataan toisen ihmisen päättömään käytökseen.
Ihmisen ulkonäköön puolestaan liittyvät "Jäniksen"- tai "Majavanhampaat", sellaiset huomattavan isot, pitkähköt ja hyvin erottivat etuhampaat. Leuassa oleva kuoppa taas tunnetaan paikoin "Jäniksen makuuksena" tai "Hiirenpilluna".
Myös kirja, jonka sivujen reunat kupruilevat taitteille, menee "jäniksenkorville".
Suomalaisittain jänis on läsnä myös etu- ja sukunimissä, esimerkiksi Jussi, Väiski, Jänes, ja Puputti, sekä tietenkin Pupu, Jänis ja Kani.

Uskomuksia:

-Jänis unessa ei ole kovinkaan hyvä enne, vaan kertoo äkillisestä pelästymisestä. juokseva, tai sinua kohti juokseva jänis kertoo, että tehdään sinua koskeva, huono päätös. Jos jänis juoksee sinusta poispäin, varoittaa sinua tekemästä huonoja päätöksiä. Jos jänis on piiloutunut, kertoo se, että joku pettää sinulle antamansa lupauksen. Kuollut jänis povaa menetyksiä.
-Kotipihassa vieraileva jänis on hyvä enne, etenkin, jos näet sen kuutamossa.
-Kuulo paranee jos kaataa korvaan jäniksen virtsaa.
-Englanin Dorsetissa jänikset yhdistetään huonoon onneen, eikä jäniksistä aina ole kohteliasta puhua julkisesti tai isäntäväen kuullen.
-Jänis pelkää taivaan putoavan niskaansa. Siksi jänis liikkuukin pitkälti öisin, kun luulee taivaan tähtiä nauloiksi, jotka pitävät taivasta paikoillaan.
-Pohjois-Amerikassa tunnetaan paikallinen taruolento, Jackalooppi (eng. Jackalope), joka kuvataan usein peuransarvisena jäniksenä. Jackalooppi-taru on poikinut huumorintajuisten eläintentäyttäjien käsissä useita "todisteita" eläimen olemassaolosta. Jackalooppia muistuttaa joskus saksalainen Wolpertinger, joka kuvataan usein sarvekkaaksi jänikseksi, mutta jolla on lisäksi siivet. Myös sarvien lukumäärä (ja malli) vaihtelevat.
-Ruotsalainen vastaava jänisolento on Skvader (Tetrao lepus pseudo-hybridus rarissimus), eli jänis, jolla on metsälinnun siivet ja pyrstö. Alkuperäinen Skvader oli sekin paikallisen taksidermistin taidonnäyte.
-Lähi-Idän folkloreen puolestaan kuuluu Mi-raj (Al-mi'raj) -niminen jänisolento. Eläin on tarinoissa jäniksenmuotoinen, mutta aasinkokoinen, keltainen, ja yksisarvinen. Toisin kuin useimmat jäniksen näköiset uskomusolennot Mi-raj on pelottava saalistaja, joka seivästää uhrinsa sarvellaan ja hotkii heidät suihinsa.
-Jänisolennoista on pakko mainita myös Genuiini (Lepus genuinus), tuo jäniseläinten pieni, mutta myyttinen sukulainen, joka jatkossakin tulee hämmentämään kaikkia kielitaidottomia ;)

*Tarinat: "Myytillisiä tarinoita", kansansadut ja Aisopoksen eläinsadut. Edit: Site Admin. Osa linkeistä on englanninkielisiä.