keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Syksyinen Karhunvatukkapiiras

Ihana syksy ja ihana sato :) Tällaista siis Syyspäivänä:
 
Täyte:
1 l Karhunvatukoita
3/4 dl Sokeria
1 tl Vaniljasokeria
3-4 rkl Peruna- tai maissitärkkelysjauhoa
Tilkka kylmää vettä

-Perkaa ja huuhtele vatukat
-Laita vatukat, sokeri ja vaniljasokeri laakealle pannulle, ja laita levy päälle
-Keittele vatukoita n.5 min, kunnes niiden rakenne alkaa särkyä. Voit myös hieman rikkoa niitä lastalla paistellessasi
-Sekoita tärkkelysjauhot veteen ja sekoita suurus vatukoihin. Seos saa olla paksua
-Anna täytteen jäähtyä esim. parvekkeella, ja valmista sillä välin taikina
 
Taikina:
Vajaa 6 dl vehnäjauhoja
150g Markista
1 rkl Sokeria
0,5 tl Suolaa
Loraus mantelimaitoa

-Laita jauhot sekoitusastiaan, ja kuutioi joukkoon voi. Lisää suola ja sokeri, ja nypi seos tasaiseksi. Valmis seos muistuttaa leivänmuruja
-Sekoita jauhoseokseen tilkka mantelimaitoa (lisää tarvittaessa). Sekoita, kunnes saat tasaisen, kiinteän taikinan joka ei tartu kulhoon eikä käsiin. Voit lisätä tarvittaessa jauhoja, jos taikinasta tulee liian löysää
-Kääräise taikina muovipussiin tai kelmuun ja laita jääkaappiin n. tunniksi tekeytymään
 
Lisäksi:
Nokare Voita vuoan voiteluun
1 Kananmuna piirakan voiteluun

-Laita uuni lämpeämään 175'C asteeseen
-Voitele piirakkavuoka markiksella
-Jaa valmis taikina kahteen osaan
-Kaulitse toinen taikinanpuolisko pohjaksi vuokaan. Muotoile se käsin sopivaksi ja leikkaa ylimääräiset palat pois
-Kaulitse toisesta taikinapuolikkaasta kansi piiraalle, ja asettele se paikoilleen, leikkaa ylimääräiset pois ja nyplää reunat siistiksi
-Ylijäämä taikinasta voit muotoilla esim. syksyisiä koristeita piirakan pinnalle
-Voitele valmis piirakka kikhernepurkin liemellä, ja paista 175'C asteessa n.30-35 minuuttia, tai kunnes piirakka on saanut kauniin kullankeltaisen värin.

*Anna piiraan jäähtyä rauhassa, jolloin sitä on helpompi leikata. Jäähtyessä myös maut tekeytyvät, ja parhaimmillaan tämä onkin seuraavana päivänä.
Tarjoile piiras vaniljajäätelön, tai -kastikkeen kera. Jos tarjoilet piiraan jäätelön kera, voit lämmittää valmiiksi leikatut annospalat pikaisesti vaikka mikrossa.
Ei myöskään ole väliä, käytätkö taikinaan makeutettua vai tavallista mantelimaitoa.

3 kommenttia:

Pieta kirjoitti...

Aivan ihania vatukoita ja tosi kaunis ja varmasti herkullinen piirakka! :)

Aconitum kirjoitti...

Ja poimimisen ilo.. mitä nyt ovat aika piikkisiä, vatukat, ja kärkkäitä käymään tekstiileille, mutta eihän niitä ihan juhlatamineissa poimitakaan :D

Taika kirjoitti...

Aivan upea.