Siementen ja Pähkinöiden Paahtaminen

Paahdetut siemenet ja pähkinät ovat maistuva lisä mitä moninaisimpiin ruokiin, kuten leivoksiin, leipiin, levitteisiin, murekkeisiin, laatikoihin, piirakoihin, risottoruokiin, pastaan ja kastikkeisiin, tai koristeeksi kakkuihin, salaatteihin, keittoihin, ja paistoksiin. Kaikenlaisia siemeniä ja pähkinöitä on lisäksi helppo paahtaa itse kotona. Aloitetaan perusasioista:

(Cashewt saavat väriä pintaan)

Siementen ja Pähkinöiden Esikäsittely:

-Kaikki paksukuoriset pähkinät, esim. saksanpähkinät, maapähkinät ja mantelit, on paras kuoria ennen paahtamista, sillä kuori voi räjähtää auki paistettaessa. Kuorittu pähkinä lisäksi paahtuu tasaisemmin. Edellä mainittuja pähkinöitä saa myös valmiiksi kuorittuna, mikä helpottaa urakkaa huomattavasti.
-Jos kuitenkin haluat jostain systä paahtaa pähkinät kuorineen, paahda ne mieluiten uunissa (lue eteenpäin), anna vähän jäähtyä ja kuori pähkinät.
-Mainittakoon, että joidenkin kuorittujen pähkinöiden (mm. maapähkinä, manteli, hasselpähkinä) pinnalla oleva, yleensä ruskea ja ohut, kuorimainen kerros ei siis ole varsinainen kuori, vaan pintakerros, joka pitää pähkinän paremmin kasassa. Pintakerros ei haittaa paahtamista, mutta voi muuttua kitkeräksi, etenkin jos paahdat pähkinöitä liikaa. Ilman suojakerrosta pähkinä taas voi puolittua paistettaessa.
-Mainitun pintakerroksen voi halutessaan poistaa ennen paahtamista käyttämällä pähkinöitä muutaman sekunnin ajan (laske 10-20) kiehuvassa vedessä, ja siivilöimällä ne. Huuhtele kylmällä vedellä ja hiero pähkinöitä sormissa. Huuhtele ja perkaa näin kaikki pähkinät, ja anna kuivua rauhassa. Pintakerros kyllä yleensä irtoaa varovasti hieromalla myös lämpimistä, paahdetuista pähkinöistä.
-Isot pähkinät voi, ja kannattaakin, tasaisen paahtotuloksen saamiseksi myös paahtaa rouheena. Paahda kerrallaan vain sen verran pähkinöitä tai siemeniä, että saat niistä kevyen kerroksen pannun pohjalle. Näin sinun on helpompi valvoa etteivät siemenet pääse palamaan.
-Voit paahtaa näillä ohjeilla myös kastanjoita. Kastanjoiden paahtaminen poikkeaa hivenen muiden pähkinöiden paahtamisesta, muttei sekään mitään rakettitiedettä ole.

*Postauksen vaihekuvissa paahtuvat vaaleat seesaminsiemenet:
 
Siementen ja Pähkinöiden Paahtaminen pannulla:

-Laita laakea pannu tai kasari liedelle, ja kaada siihen siemeniä tai pähkinöitä ohuehkoksi kerrokseksi, ja käännä levy päälle. Näin pähkinät pääsevät lämpeämään tasaisesti:

-Kuumenna paahdettavia ja paimenna niitä lastalla sekoitellen tai pannua hölskyttäen kunnes paahdettavat alkavat tuoksua ja saavat väriä:

-Ole varovainen. Siemenet ja pähkinät palavat helposti jos sekoittelet huonosti, joten pidä ne liikkeessä. Nosta pannu välillä levyltä jottei se kuumene liikaa. Voit tällöin myös kääntää paistolevyn pois päältä
-Paahdettavat ovat valmiita kun ne ovat tasaisen kullanruskeita ja tuoksuvat pähkinäisiltä
-Kaada valmiit herkut sopivaan kippoon. Vinkkaan vielä, että paras väline kuumien pähkinöiden, ja etenkin siementen, paimentamiseen pois pannulta on itse asiassa pullasuti (tavallinen karvainen, ei silikoni)
-Nosta tyhjä pannu sivuun ja anna valmiiden paahtuneiden hieman jäähtyä ennen tarjoilua:
 
Siementen ja Pähkinöiden Paahtaminen uunissa:

-Laita pelti uuniin, ja uuni kuumenemaan 200-225'C asteeseen. Paahtolämpötila riippuu pitkälti oman uunin tehosta, jonka tietenkin itse tiedät parhaiten. Jos uunisi paahtaa huonosti, kokeile 250'C astetta
Jos et ole varma uunisi tehosta, aloita paahtokokeilusi miedolla lämmöllä vahinkojen välttämiseksi.
-Kun uuni on kuumennut, ota pelti uunista, laita päälle leivinpaperiarkki, kaada siemenet tai pähkinät kuumalle uunipellille, ja levitä lastan avulla tasaiseksi kerrokseksi. Mikäli pähkinöitä on paljon, paahda ne useammassa erässä. Jos pähkinöitä on vähän, älä levitä niitä ympäri peltiä, vaan paahda ne, no, laumassa. Tämä estää palamista
-Laita pähkinäpelti uuniin ylätasolle vastusten alle, tai vähän alemmaksi, kunnes paahdettavat alkavat vähän saamaan väriä ja tuoksua. Ota pelti uunista ja sekoittele pähkinöitä kevyesti. Laita pelti takaisin uuniin. Kun pähkinät alkavat ruskistua/olemaan sopivan värisiä, ota pelti pois uunista
-Kaada paahtuneet jutut kuumalta pelliltä uudelle leivinpaperille, ja anna hieman jäähtyä ennen tarjoilua.

*Pannulla paahtaessa saat paremman, tasaisemman paahtotuloksen, eivätkä paahdettavat kärähdä niin helposti. Älä mielellään käytä paahtamiseen teflon-pannua, sillä pannun kuumetessa pinnoite voi kärsiä. Muuten pinnoitetun pannun ollessa kyseessä, pyyhi pannu ennen käyttöä kevyesti öljyyn kastetulla serlan- tai pyyhkeenkulmalla. Kevyt öljyäminen suojaa pannun pinnoitetta.
Mikäli muutama pähkinä pääsisikin kärähtämään, ei koko satsia tarvitse heittää menemään, sillä loput pähkinät ovat yhä syömäkelpoisia. Poimi vain palaneet yksilöt pois ja heitä kompostiin tai biojätteisiin.

Muistutan myös, että paahtamisohjeeni on tarkoitettu maustamattomille pähkinöille ja siemenille. Kaikenlaiset valmiit suola-, hunaja-, chili- ja mitä-näitä-nyt-onkaan, snacksipähkinät on yleensä paahdettu jo valmiiksi, ja ne on tarkoitettu syötäviksi sellaisinaan. Jos kuitenkin yrität paahtaa näitä valmiiksi maustettuja pähkinöitä, varoitan, että niiden mausteet (etenkin sokerit ja pippurit) voivat palaa paahdettaessa, ja pähkinät saavat veikeitä sivumakuja..

Tee-Se-Itse-Maustetut Pähkinät

Mikäli haluat itse valmistaa maustettuja, paahdettuja pähkinöitä, mausta pähkinät tuoreeltaan vasta paahtamisen jälkeen.
-Lisää kuumille pähkinöille tilkka öljyä, tai nokare paistomargariinia, ja mausteet, ja sekoita hyvin. Pähkinöiden maustamiseen sopivat hyvin esim. paprikajauhe, viismauste, korianteri, kaneli, neilikka, kumina, chilijauhe, jeera, grillimaustesekoitukset, erilaiset intialaistyyliset maustesekoitukset, sekä tietenkin suola ja pippuri. Jos haluat makeutta, kokeile myös sokeria (ruskeaa, fariini-, tai tavallista), agavesiirappia, tai vaahterasiirappitilkkasta ;)
-Paahda pähkinöitä maustamisen jälkeen halutessasi vielä minuutti tai pari kuumassa uunissa leivinpaperin päällä pellillä. Ole varovainen, sokeri, ja sokeriset mausteet palavat herkästi.

Kun maustat pähkinät vasta paahtamisen jälkeen, mausteet eivät pala tai kitkeröidy paahdettaessa, kuumat pähkinät ottavat itseensä hyvin makua, ja mausteetkin pysyvät paremmin kiinni pähkinöiden pinnassa. Sekoita sopiva mausteseos valmiiksi ennen lisäämistä. Mausteetkin voi kevyesti paahtaa ennen pähkinöiden maustamista; Käytä niitä vain pikaisesti kuumalla pähkinänpaahtopannulla kunnes ne alkavat tuoksua, ja sekoita pähkinöihin. Lisää vasta lopuksi suolaa ja/tai sokeria (tms. makeutta) maun mukaan, sekoita hyvin, ja tarjoile.

Pähkinöistä Pähkinänkuoressa:

-Siementen ja pähkinöiden ero on hiuksenhieno, sillä pähkinäkin on aina vain kasvin siemen.
-Kasvitieteellisesti varsinaisia pähkinöitä ovat hedelmät jotka kasvavat suoraan pähkinän näköiseksi, valmiiksi kovan siemenkuoren sisällä ilman havaittavaa, lihaisaa hedelmäosaa. Virallisesti "aitoja" pähkinöitä ovat mm. Pähkinäpensaan ja Pekaanipuun hedelmät sekä Tammen terhot.
-Pähkinöiksi kuitenkin kutsutaan yleisesti myös kasvin hedelmän, kuten luumarjan tai palon sisältä löytyvää siementä/siemeniä, kuten cashew, manteli, saksanpähkinä ja maapähkinä. Luumarjojen siemenet tunnetaan myös "kivinä".
-Edes Kookospähkinä ei oikeastaan ole pähkinä (vaan luumarja, se pähkinänä pitämämme osa on vain hedelmän siemen). Kookospähkinät ovat myös vähän turhan isoja paahdettaviksi, puhumattakaan että ne ovat nestetäytteisiä, jolloin paahtamisyritykset voivat johtaa pähkinän räjähtämiseen. Sen sijaan avatun kookospähkinän kuivattua maltoa (eli sitä kookospähkinän sisältä löytyvää valkoista osaa) voi paahtaa esim. lastuina edellä annettujen ohjeiden mukaan.
-Siemeninä taas pidämme yleensä pienempiä pähkinöitä, joita on yleensä k.o. kasvissa useampia, kuten auringonkukan-, seesamin-, pinjan-, ja vaikka kurpitsan siemenet. Kuitenkin myös viljanjyvät ovat siemeniä, joskin kovia sellaisia.
-Mehevyydestään huolimatta myös herneet ja pavutkin ovat siemeniä, vaikka niitä syödään yleensä vihannesten tavoin tuoreena ja erilaisissa lämpimissä ruoissa. Suuren kosteusmääränsä vuoksi palkokasveja, kuten herneitä ja papuja, paahdetaan vain kuivattuina, esim. jauhojen raaka-aineeksi. Poikkeuksena kuitenkin maapähkinä, joka sopii mainiosti kotipaahdettavaksi.

Rääppäislaatikko

Talvipäivän ja joulun, -samoin kuin muidenkin juhlapäivien ruokien tähteistä valmistuu vielä maukasta ruokaa :)

Ruoan rungoksi tarvitaan:
(Valitse seuraavista sopivin, eli se, mitä sattuu olemaan käsillä)
Keitettyjen perunoiden, perunamuusin tai vaikka kasvislaatikon jämät
Riisi- tai spelttipuuron tähteet
Keitettyä pastaa, riisiä tai couscousia
 
Kastikkeeseen tarvitaan:
Sekasyöjille lihaa, esim. poronkäristyksen, paistin, kinkun, tai lihakastikkeen jämät
Kasvissyöjille ja vegaaneille vegejä, esim. Seitania, tofua, vegeleikettä tai -pihviä, tai liotettua tofunnahkaa.
Kasviksia (jos löytyy,). esim. keitettyjen lisukekasvisten rippeitä, paistetut sipulit, vihannespussi pakastimesta, porkkana tai pari jääkaapista, tms. Yhdistele vapaasti
Juustoa tai juustoketta, esim. sulate-, rae-, tai tuorejuuston tai juustokkeen jämät
Vettä tai kasvis, tms. -lientä, kermaa/kasvikermaa, ja/tai kastikkeen jämät (kannattaa jatkaa vedellä)
Mausteita, esim. valkosipulia, chilikastiketta, suolaa ja pippuria, tai vaikka tuoreyrttejä, vähän saatavuuden mukaan
Muita herkkuja maun (ja saatavuuden) mukaan, kuten vaikka, sinappia, ketsuppia, suolakurkkua, etikkapunajuurta, hillosipulia, pakastepinaattia, rouhittuja pähkinöitä, herneitä, maissia, sienisalaattia, tms.

(Rääppäiskastike mieheni rääppäislaatikkoon poronkäristyksestä, pekonista, makeasta paistetusta sipulista ja kermasta. Lisänä sulatejuustoa, pakastepinaattia, persiljaa ja valkosipulia)

Lisäksi:
Juusto-, tai juustokeraastetta, Juustokekuoruketta tai korppujauhoa kuorrutukseen. Raasta vaikka juustonkannikat jääkaapista
Voita, margariinia tai öljyä paistamiseen ja vuoan voiteluun

-Laita uuni lämpeämään 200'C asteeseen
-Jos käytät keitinperunoita, viipaloi/kuutioi/raasta/muhenna ne haluamallasi tavalla vuokaan sopiviksi
-Leikkaa lihat tai vegeprotskut suupaloiksi ja lämmitä/paista pannulla rasvassa.
-Lisää kasvikset, ja hieman nestettä. Jos käytät kastikkeen tähteet, lisää ne nyt samalla ja notkista vedellä tai liemellä
-Lisää sulate- tai tuorejuustoa/juustoketta, kermaa tai kasvikermaa, sekoita kunnes juusto/juustoke sulaa ja mausta kastike sopivaksi

(Rääppäislaatikko pastarungolla. Kuorrutuksessa Emmental- ja Kuusamoraastetta)

-Voitele sopivan kokoinen uunivuoka voilla tai margariinilla ja jaa perunat/perunamuusi, puuro tai pasta, tms. kahteen annokseen, ja levitä toinen vuoan pohjalle
-Kaada päälle juuri kokkaamasi kastike, ja lisukkeita (kuten kasviksia, yrttejä, pähkinärouhetta, juustoketta), jos haluat
-Peitä toisella annoksella muusia, puuroa tai pastaa tms.
-Kuorruta juustoraasteella, juustokekuorrukkeella tai korppujauholla, ja laita vuoka uuniin
-Paista 200'C asteessa n. puolisen tuntia, kunnes kuorrutus saa väriä
-Tarjoile esim. ruisleivän kera.

(Uunista otettu, valmis rääppäislaatikko)

*Ole varovainen suolan ja mausteiden kanssa, monet valmiista ruoantähteistä on kuitenkin jo kertaalleen maustettu. Ei oikeastaan ole väliä mitä laatikkoosi laitat, voit hyvin jatkaa juhlatähteitä pakasteilla tai eineksillä, kastikkeiden ja juustojen jämillä, tai mitä nyt sattuu kaapista löytymään. Valitse pari-kolme maustetta ja pari-kolme höystettä, jottei kastikkeesta tule makujen sekamelskaa.
Mikäli käytämäsi tähdekastike jää ohennuksen jälkeen liruksi, suurusta sitä hieman vesi-vehnäjauhoseoksella (1 dl kylmää vettä, 2-3 rkl vehnäjauhoja). Käytä vain tarvittava määrä suuruksesta.

Tahvanus ja Hevosenpäivä

Vanhan, ja nykyisenkin joulujuhlaviikon päättävä Tahvanus eli Tapaninpäivä (26.12) tunnetaan suomalaisessa kansanperinteessä alkujaan hevosten, ja myöhemmin hevosmiesten, juhlana. Nykyiseltään tunnemme Tapaninpäivän lähinnä kirkollisena juhlana, vaikka hevosjuhlan juuret ovat pintaa syvemmällä.

Kalevalan Heponen - Hallava Riitten Ruuna

Hevonen oli Alista syntyperää, ja tarinat hevosen synnystä vaihtelevat. Hevosen esi-isäksi mainitaan muinainen hevosjumala Iku-Tihku. Hiidet valmistivat Ikun; Hiiden tulisuisen ruunan, roudasta ja jäästä, joten hyinen ratsu saattoi nousta maan päälle vain talvisin. Iku oli siis tavallaan samankaltainen Alisen olentojen muovaama eläin kuin kuuluisampi Hiiden Hirvi, jonka hiidet valmistivat oksista ja sammalista.
Iku-Tihku liittyi vahvasti veteen, ja eli ilmeisesti Tuonelan joessa tai sen partailla. Iku-Tihku pääsi tahtoessaan liikkumaan vesistöjä pitkin, joista loitsutaitoinen pohu saattoi nostaa sen pyytääkseen tältä apuja. Mainitaan, että Iku olisikin joko luonut hevosen, tai antanut sen valmistajalle ohjeet hevosen tekoon.

Suomalaisessa mytologiassa Hiiden hevonen on myyttinen, itsenäinen olento, joka liikkui maailmojen välillä miten tahtoi. Se pääsi halutessaan kulkemaan niin Yliseen kuin Aliseenkin, eivätkä rajat pidätelleet yliluonnollista raudikkoa. Iku oli ovela, ja viihtyi paljon Keskisessä maailmassamme. Alisen syntyperänsä vuoksi hevosella on nykyäänkin vahva yhteys Vainajalaan ja kuolleisiin, Manalan väkeen ja sen sellaisiin kammotuksiin. Jopa itse Viikatemiehen mainitaan eri mytologioissa ratsastavan valkealla hevosella.
Heh, ironista, kuinka kaikki suomalaisittain arvostettu on loppupeleissä peräisin jostakin suomalaisittain karsastetusta lähteestä..

Suomalainen folklore tuntee myös toisen, Iku-Tihkua myöhäisemmän, eli uudemman hevosolennon; nimeltään Tahvanus eli Tahvatar, joka mainitaan monissa loitsurunoissa Hevosten emuuksi, eli synnyttäjäksi. Mainittakoon, että Tahvattaresta löytyy hieman yhtäläisyyksiä myös kelttiläiseen Epona-jumalattareen. Epona oli hevoseläinten suojelija, joka kulki ihmisten keskuudessa valkean hevosen hahmossa, ja jonka kultti tunnettiin aina Unkarissa asti. Epona yhdistettiin hedelmällisyyteen ja hyvinvointiin. Hänen symbolejaan olivat runsaudensarvi, malja ja varsat. Eponan värejä olivat valkoinen, keltainen ja kulta.
Tahvattaresta löytyy ajallisesti viitteitä vasta uskonpuhdistuksen jälkeen, joten Tahvatar-jumalattaren nimeen on osaltaan voinut vaikuttaa kristittyjen "Pyhä Stefanos" hahmo, josta myös nimi Tapani lopulta jalostui.

Jumalan Kruunaama Protomarttyyri

Kristittyjen piirissä siis juhlistetaan Tapaninpäivänä Stefanos/Stefunos-nimistä pyhimystä, jonka nimi tarkoittaa "Jumalan kruunaamaa", ja joka lopulta kivitettiin kuoliaaksi. Kristityn mytologian mukaan Stefanos on muurareiden, rakennustaidon/rakentajien, sairaiden (etenkin kivuista ja kuumeesta kärsivien), alttaripalvelijoiden, matkalaisten ja tienkäyttäjien suojeluspyhimys, jonka nimi vakiintui suomalaiseen almanakkaan sekä Tapanina että Teppona. Suomalaisittain Stefanusta pidettiin eräänlaisena jumalolentona, ja hän sai kadunmiesten suussa tuttavallisen nimen Matka-Teppo.

Kirkon huolestuttua pakanallisesta hevosjuhlasta, alettiin kirkon piirissä lopulta puhua Stefanoksesta myös karjaeläinten ja hevosten suojelijana. Alkujaan Pyhällä Stephanoksella ei ollut lainkaan yhteyksiä karjaan tai hevosiin, mutta kirkon kampanjoidessa sinnikkäästi poistaakseen jälleen kerran pakanaviboja yhdestä kansan pitämästä juhlasta, hevoset ja karja ovat vakiintuneet Stephanoksen vastuulle jopa siinä määrin, että niitä pidetään paikoin jopa hänen ensisijaisina suojeltavinaan. Lisäksi, kuinka ollakaan, sekä kristillisen, että kalevalaisen mytologian mukaan kristittyjen keulahahmo; Jeesus (kristin jumalan poika), syntyi tallissa.. Hevosenpäivä muuttuikin lopulta Hevosmiestenpäiväksi, ja nykyinen Tapaninpäivä oli syntynyt. Monien kristittyjen tapoihin kuuluu nykyäänkin käydä kirkossa Tapanin/Stephanan/Stefanuksen päivänä.
 
Tapani oli Tallirenki, Ruokki Ruotuksen Hevosta

Kalevala päättyy uuden uskonnon tulemiseen, eli pojan syntymiseen. Kalevalassa Marjatta (eli muinaissuomalainen muoto Mariasta) lammaspaimenessa ollessaan tuli raskaaksi puolukasta, ja haki synnytyssaunotusta ilkeältä, Ruotus-nimiseltä pohulta. Tämä kieltäytyi kuitenkin auttamasta tyttöä. Lopulta Ruotuksen vaimo neuvoi Marjatan talliin, jossa tyttö vaivoissaan pyysi apua hevoselta, joka huokuikin sieraimistaan lämpimät löylyt talliin ja synnytys onnistui.

Ruma Ruotuksen emäntä, itse tuon sanoiksi virkki:
"Ei kylyt kylille jouva, ei saunat Sarajan suulta.
Tuoll' on kyly kytömäillä, hepohuone hongikossa
tuliporton poiat saaha, kurjan lapsensa latoa:
konsa hepo hengännevi, niinp' on siinä kylpyenne!"

Marjatta piilottelee häpeissään aviotonta poikaansa. Outo lapsi alkaa puhua jo kaksikuisena, ja tahtoo nimen itselleen. Karjalan pohu-ukko, Virokannas (joka, btw, epäonnistui tappamaan sen Karjalan kuuluisan Härän Pohjolan pitoihin,) kieltäytyy ensin kastamasta riivattua lasta, ja tietäjä Väinämöinen kehottaakin Marjattaa hylkäämään lapsen suolle. Poika alkaa myös soimata Väinämöistä tämän vanhoista teoista. Lopulta Virokannas alkaa kuitenkin totella Marjatan aviotonta lasta, kääntää selkänsä Väinämöiselle, ja kastaa lapsen "Karjalan kuninkaaksi". Väinämöinen loukkaantuu tästä verisesti koska ihmiset rikkovat vanhoja tapoja ja hänen määräyksiään, ja hylkää kalevan maat ja kansan.

Kalevalaisesta runoudesta löytyy tapaukseen liittyen myös pätkä Tapani-nimisestä miehestä, joka toimi renkinä tällä mainitulla Ruotus-pohulla ja hoiti noidan hevosta. Kun hevonen tuona kohtalokkaana yönä kieltäytyi juomasta lähteestä, näki Tapani kirkkaan täplän heijastuvan veden pinnasta ja katsoi taivaalle nähden loistavan tähden. Kun lapsi syntyi, Tapani käänsi Virokankaan tavoin selkänsä esi-isiensä tavoille ja kääntyi kristityksi. Tapani-renki voidaan siis nähdä eräänlaisena perimätietonsa hylänneenä luopiona, ja kenties ensimmäisenä suomalaisena pakanana, joka kääntyi kristinuskoon? Tämä voisi selittää Tapaninpäivän tärkeyden kristityn kalenterin kannalta.

Klip klop, klip klop, Hevonen on pop!

Suomalaisille hevonen on kautta aikojen ollut sekä tärkeä työkaveri että matkalainen, ja on siis luonnollista että hevosta juhlistetaan aikana, jolloin hyvyys lähimmäisiä ja eläimiä kohtaan ovat keskeisiä teemoja. Tapaninpäivän ydin olikin juuri hevosonnen hankkiminen ja eläinten hyvinvointi.
Meille vaikeina sota-aikoina hevonen oli korvaamaton apulainen, päästinhän hevoskyydillä paikkoihin minne autot vain suistuivat ja panssarivaunuille tuli ahdasta. Suomenhevosesta kertoo kattavasti Wikipedia.

(Komea Ryhti-ori kyseisestä linkistä)

Hevonen oli siinä määrin kunnioitettu, ettei esim. hevosen lihaan koskettu edes suurimpina nälkävuosina, samoin kuin metsäsieniä pidettiin arveluttavina ja "ryssien ruokana". Hevosen syöminen oli siis rinnastettavissa kissojen tai koirien syömiseen. Nykyään hevonen tunnetaan jo ruokaeläimenä, esim. meetwurstin muodossa, mutta monet pitävät tänäkin päivänä ajatusta hevosenlihasta arveluttavana. Karsastus hevosenlihaan ruokana ei liity mitenkään hevosenlihan mahdollisiin ravintoarvoihin tai yleiseen syötäväksikelpaamattomuuteen, vain yksinkertaisesti inhottavaan perusajatukseen, että söisimme lemmikkiä; Mustia tai Mirriä.

"On ryijyn alla lämmin kun lunta tuiskuttaa, ja liinakkomme kiitää, kun valkoinen on maa"

Wanhaan Tapaninpäivään kuului kaikenlaisia erikoisia tapoja ja rientoja, juhlintaa, taikoja ja keppostelua. Siinä missä kristitty joulu raivasi harrasta jalansijaa uskoville, tarjosi Tapaninpäivä kansalle vielä sopivasti wanhaa pakanallisuutta. Mainittakoon, että Kekrin kadottua ja monien Kekritapojen sulauduttua Jouluun, loput wanhan Kekrin perinteistä vakiintuivat Tapaniin.
Mikäli Tapaninpäivänä tuvassa nukuttiin pitkään, saattoivat naapurit tehdä kaikenlaista jäynää laiskureille. Paikoin oli tapana nousta aikaisin ja jekkuna lämmittää naapurin sauna. Oli tärkeää herätä aikaisin ja lämmittää uuni. Kylän nuoret pojat kiersivät taloissa ruokaa tai ryyppyä kyselemässä, kuten aikoinaan tehtiin Kekrinä. "Tapanille anotaan" -sanoivat pojat. Kekrin tavoin myös leikillistä uunin kaatoa harrastettiin, ja Tapaninkiertelijät kävivät mieluiten taloissa joissa vielä nukuttiin, lähinnä yllätys- ja häiriöarvon vuoksi. Kuten ennen wanhaan Kekrinä, naimattomat tytöt myös kehräsivät ihailemalleen pojalle "tapaninlankaa" eli pitkän rihman näytteeksi käsityötaidoistaan. Pojat kiinnittivät parhaat langat lakkeihinsa ja niiden perusteella saatettiin valita mieluisin, ja kätevänäppisin tuleva vaimo. Tahvanus oli myös suosittu hääpäivä, sillä hevosjumalattaren uskottiin suovan onnea ja hedelmällisyyttä tulevaan liittoon.

Tapaninpäivänä liikkui alueittain myös Pukkiseurueita, eli Tapaninpukkeja. Tapaninpukki, Kekrin pelätistä ja Nuutin ihmiseläimestä poiketen, esitti ihmistä; isoa rikasta herraa, paronia tms, jolla oli mukanaan palvelija, sekä jonkinlainen puu-, tai keppihevonen. Hevonen oli usein oksa tai luokki jossa oli häntä toisessa, ja pää toisessa päässä. Hevonen saattoi olla myös olkilyhteestä tehty. "Herralla" on naamari kasvoillaan, ja hänellä on olkinen puku jonka alle saatettiin piilottaa säkkiä tai tyynyä, jonka tarkoitus oli luoda illuusio "hyvin syövän varakkaan" lihavasta vatsasta. "Palvelija" käy sitten taloissa kyselemässä  saako herra, eli "Tapani" tulla sisään, ja kyselee antimia herralle. Kiitoksena antimista "Rikas herra" sitten lauloi tai muuten esiintyi talonväelle. Tapaninpukit eli Tapanit olivat erikoinen sekoitus kristillisen mytologian ja suomenuskon hahmoja. Olkipukuinen isoherra pohjaa hahmona todennäköisesti Pyhään Stefanoseen, tai kääntymyksessään ylennettyyn tallirenkiin. Pidettiinhän kristin hahmoja etenkin tavallisen kansan keskuudessa mahtavina ja rikkaina superolentoina. Kristin Tapania kestittiin sitten kunnioittavasti, kuten pakanajumalaa ikään. Tapaninpukkiperinne on todennäköisesti alkujaan lainattu Kekristä, ja sekoittunut lopulta Nuuttipukkeihin.

Kopoti Kopoti Kopoti Koi..

Tunnetuin Tahvanuksen riento lienee kuitenkin Tapaninajelu, jossa hevospelillä ajettiin ympäri raittia ja ilakoitiin. Aisaan kiinnitettiin mahdollisimman paljon kelloja, ja muutenkin pidettiin meteliä. Alueittain, esim. Savossa oli tapana jo aamuvarhain lämmittää sauna ja kylpeä, jonka jälkeen syötiin talkkunaa. Kun ruokailu oli suoritettu, lähdettiin Tapaninajelulle. Tapana oli laittaa reen eteen hevonen, jolla ei oltu vielä ajettu, jotta hevosesta tulisi vahva juoksija. Ajelulla tavattiin kylänaapureita, ja miehet kilpailuttivat hevosiaan. Myöhemmin Tapaninajelu jalostui jumalanpalveluksen jälkeiseksi kilvoitteluksi jolloin perheet ajoivat reellä kilpaa koteihinsa. Ensiksi kotiinsa päässeelle oli tiedossa hyvä karjavuosi.
Tapaninajelujen vuoksi päivä tunnetaan nykyisin ennemminkin hevosmiesten, kuin hevosen juhlana. Mitä mieskeskeisemmäksi juhla muuttui, sitä epäilevämmin naisiin päivän aikana suhtauduttiin. Mikäli Tapanin riennoissa ensimmäisenä tuli nainen vastaan, toi se huonoa onnea, ja mikäli päivän ensimmäinen vierailija oli nainen, ei häntä päästetty aina edes sisälle. Nykyiseltään varsinaiset Tapaninajelut ovat vaihtuneet Tapanintansseiksi, joita järjestetään monissa ravintoloissa.

Toinen mainittava tapa oli Tahvanuksen aterian syöminen jossain erikoisessa paikassa, kuten aitassa tai tallissa. Koska kirkko paheksui wanhoja, pakanallisia tapoja viettää näitä myöhemmin kristin kalenteriin vakiintuneita juhlia, asetettiin pakanallisten tapojen vietosta sakkorangaistus (samoin oli mm. Kekrinä). Niinpä kristiä karsastavat kansalaiset siirtyivät, kuten aikoinaan Kekrinä, juhlimaan asuinrakennuksesta vähän sivummalle, ulkorakennuksiin. Toisaalta ajateltiin, että toi onnea syödä ateria juuri tallissa, hevosjumalan silmien alla. Tosin, toisin kuin Kekrinä, kiinnijääneet ruokailijat saattoivat sitten sakkojen pelossa selittää esivallalle sentään juhlivansa tallissa Jeesuslapsen syntymää ja kristiä yleensä.. Tapa ja päivä tunnetaan talli-illallisten vuoksi myös "Talli-Tapanuksena" tai "Talli Tapanina".

Polle, Polle, Polle, Älä Aisalle Kaki

Perinteiseen talliateriaan kuului jostakin riistaeläimestä, kuten jäniksestä tai oravasta keitetty keitto, patapaisti, tai possun tai lampaan paisti, sekä leipää, ja olutta tai viinaa kyytipojaksi. Syödessä kaikki sopasta löytyneet luut otettiin talteen, ja piilotettiin talliparvelle, hevoskarsinaan, tai haudattiin maahan. Jos luut rikkoi tai heitti menemään, meni onni mukana. Yleensä miehet ja naiset söivät omilla vuoroillaan, ensin miehet tallissa ja viimeisenä talon naisväki aitassa. Tällä yritettiin estää hevosonnen harakointia. Myöhempinä vuosina myös naiset saivat syödä tallissa miesten jälkeen. Kristin tieltä tämäkin tapa kuitenkin pikkuhiljaa kitkeytyi pois. Eikä kovin monella taida tänä päivänä olla sitä talliakaan. Tallin puuttuessa Tapaninaterian voi poikkeuksellisesti nauttia myös esim. saunassa.

Aterian päätteeksi talon nuorukaiset, pojat tai rengit ratsastivat hevosilla tupaan ja kysyivät "Onko Tahvaana kotona?" Jos annettiin kestitystä tulijoille, sanottiin "On on", ja hevosille annettiin erityisesti niitä varten leivottuja pieniä ohraleipiä, "Tapanin kakkusia/kakkaroita" tai kauroja kopasta, ja miehille ryypyt.
Itara talo tietysti ajoi hevospojat pois tiluksiltaan. "Ei oo kestitystä" tokaistiin tylysti. Tapanin iloisia kerjäläisiä uhkailitiin myös hirsipuulla tai selkäsaunalla. Hyvään ja vaurauteen pohjaaviin vuotuisjuhlarientoihin osallistumatta jättäminen tarkoitti kuitenkin usein aikansa sosiaalista itsemurhaa, ja vain kaikkein vauraimmilla perheillä oli statuksensa ansiosta niin sanotusti "varaa" jättää naapurit, köyhät ja lapset huomiotta. Harva talo ei tarjonnut kestitystä, lähinnä mainitun yleiseen epäsuosioon joutumisen pelossa.
Mikäli talossa oli tartuntatautia, emäntä lapsivuoteessa tai jokin muu vastaava syy mikä esti vieraiden kestityksen, oli se yleensä kyläyhteisön tiedossa jo ennen Tapaninpäivää eikä k.o. talossa vierailtu edes leikillään. Lapsitapauksissa ja muissa Tapaninvierailijat tai naapurit saattoivat vaivihkaa viedä itse "Tapania taloon", eli kävivät antamassa pieniä lahjuksia omistaan talon väelle.

Tahvanuksena jätettiin ruokaa ja ruokauhreja myös pihapiirin haltioille ja talon tontuille. Erityisesti tallitonttua kestittiin. Hevosillekin saatettiin laittaa vähän olutta tai viinaa kauroihin tai tarjota olutta tuvassa. Paitsi hevosia, myös muita eläimiä kestittiin, esim. sioille oli paikoin tapana veistää uusi kaukalo, josta sitten tarjoiltiin puuroa voisilmän kera possuille jotta ne menestyisivät ja lihoisivat. Hevosten juoma-astian pohjalle laitettiin hopearaha tai -sormus, jotta hevoset menestyisivät.
Tapanin kujeisiin kuului myös tapa livahtaa naapurin navettaan, ja antaa elämille ylenpalttisesti heiniä ennenkuin isäntäväki heräsi. Heinityksen uskottiin vievän karjaonnen vuodeksi ja navetat ym. eläinsuojat lukittiinkin siksi visusti Tapaninvastaiseksi yöksi. Huolimattomat isännät löysivätkin herättyään eläimensä kaulojaan myöden heinissä.

Koska jouluviikko päättyy Tapanina, on esimerkiksi omassa perheessäni Tapanista muodostunut rääppäispäivä, jolloin juhlavuudet loppuivat. Itsekin viimeistään tällöin poistan Talvipäivän koristeet, ja valmistan ruokaa juhlien tähteistä, yleensä lihasoppaa (jota äitikin valmisti, se kun on wanha perinne). Toinen perinteinen Tapaninpäivän ruoka on ollut arkinen karjalanpaisti, eli se johon laitetaan juureksia ja pottuja.
Ennen wanhaan myös riistaruoat ovat olleet arvossaan Tapanina. Hevosenlihaa tosin on kenties kohteliasta välttää.
Vegejen Tapaninpöytään sopivat hyvin esim. kuivasoijasta tai seitanista valmistetut pata-,/palapaistit, sekä syksyllä kerätyistä, talven varalle säilötyistä antimista valmistetut ruoat ja lisukkeet, kuten kuivasienikeitto, hernerokka, hapankaali, ja puolukkasurvos. Pöytään sopivat myös suolaiset sekä makeat puurot ja -vellit (etenkin riisi-, ja kaurapohjaiset), sekä omenat, porkkanat, ja muut sen sellaiset, hevosille maistuvat makupalat juhlan nimihahmon mukaan :)
 
"Juokse sinä humma kun tuo taivas on niin tumma ja tiuku on aisan alla"

Tahvanus on ollut muiden juhlapäivien tavoin otollista aikaa kuulostella tulevia ja tehdä taikoja. Tapaninpäivänä suosituimpia konsteja ovat olleet miehillä hevosonnen, ja naisilla sulhasonnen takaaminen. Samoin vaurautta ja yltäkylläisyyttä tavoiteltiin, ja siinä missä vanhoille uhripaikoille vietiin tarjottavaa, täyttyi kirkon kolehti oravannahoista. Talleihin vietiin amuletteja ja piirrettiin symboleja (suosituimmat olivat Käpälikkö, Pentagrammi ja Ruksi) suojelemaan hevosia.
Koska hevonen, Iku-Tihku, Tahvanus, ja Epona liittyvät kaikki tahoillaan vapauteen, itsenäisyyteen, seksuaalisuuteen, hedelmällisyyteen, Aliseen ja voimaan, aika on nykyaikana otollinen myös kaikenlaisille hedelmällisyystaioille, minuudelle, energian vahvistamiselle, sekä kuolleiden kanssa kommunikoimiselle. Ole kuitenkin varovainen, hevonen voi olla oikukas.

Hevosen henkeä sopii kunnioittaa esim. omenoilla ja kaurapuurolla. Lienee stereotyyppista, mutta pääasia että ajatusyhteys säilyy.
Päivälle sopivat hyvin valkoiset, mustat, ruskeat, vedensiniset ja -vihreät kynttilät, sekä pippuriset ja pihkaiset tuoksut. Koristeluun sopivat tietenkin hevosaiheiset tavarat kuten vaikkapa hevosenkenkä tai Ehwaz-riimu. Pakko sanoa, että myös lelukauppojen pienet hevos-figuurit käyvät koristeista; ovathan ne kauniita ja eläväisen oloisia, kuin muoviin olisi onnistuttu vangitsemaan osa hevosen luonnosta. Etenkin Suomenhevonen on komea. Pikku varsoja katsellessa taas tulee väistämättäkin kesä ja niityt mieleen :)

 Puuhia Tahvanukselle:
-Jouluviikon päättävä päivä on hyvä hetki muistaa esi-isiä, haltijoita ja jumalia juhlavasti vielä viimeisen kerran.
-Piipahda kaupungilla katselemassa.
-Keitä lihakeitto joulurääppeistä.
-Piirrä hevonen vaikka kynttilän kylkeen.
-Leivo hevosenmuotoisia piparkakkuja tai ohrarieskaa.
-Laita talkkunaa tai kaurapuuroa.
-Osta pikkulinnuille kauralyhde metsänreunaan.
-Muista tonttua herkuilla.
-Kokeile ennustamista arpakuutioilla.

Uskomuksia:

-Hevonen unessa on monipuolinen symboli; Hyväkuntoinen hevonen enteilee hyvää. Sairas tai laiha kaakki enteilee huonoa. Ruskea hevonen povaa onnea, Musta murhetta ja Valkoinen voi olla jopa kuoleman enne. Kuollut hevonen povaa epäonnea. Jos putoat hevosen selästä, et menesty yrityksissäsi. Karanneet hevoset, tai jos hevosesi karkaa unessa, kuvastaa tukahdutettua seksuaalisuutta, ja kehottaa sinua vapaasti olemaan oma itsesi; Olemaan vapaa. Jos hevonen puree sinua unessa varoittaa se että sinusta juorutaan. Jos hevonen potkaisee, enteilee se jotain odottamatonta tapahtumaa, joka ei välttämättä ole mieluinen. Laiduntava hevonen enteilee hyviä perheuutisia, satuloitu hevonen yllätysvieraita, ja hevosen kengittäminen urakehitystä.
-Jos näet valkoisen hevosen valkean aidan takana samalla kun kuu ja aurinko näkyvät yhtä aikaa taivaalla, saat toivoa.
-Tapaninpäivän varsat olivat erityisen onnekkaita.
-Jos Tapaninpäivänä kyntää peltojaan, kasvavat ne hyvin viljaa tulevana vuonna.
-Hevosenkenkä on tunnettu onni- ja vaurausamuletti. Naulaa hevosenkenkä "U":n muodossa oven ylle eikä onni valu pois.
-Jos Tapaninpäivänä on lumipyryä, tulee hyvä marjavuosi.
-Kirkas tähtitaivas Tapanina povasi hyvää sienivuotta.

Marinoitu Porkkanasalaatti

About 1/2 kg porkkanoita
Vettä keittämiseen

Mausteet:
1 Valkosipulinkynsi
3 rkl Väkiviinaetikkaa
1/2 dl Porkkanoiden jäähtynyttä keitinvettä
3 rkl Oliivi-, tai Rypsiöljyä
Appelsiinimehua hedelmälohkosta
2 tl Suolaa
1 rkl Sokeria
1 tl Jauhettua korianteria
Mustapippuria myllystä

-Kuori ja perkaa porkkanat, ja suikaloi ohuiksi suikaleiksi
-Kiehauta kattilallinen vettä ja lisää porkkanat
-Keittele porkkanoita pari minuuttia, kunnes ne ovat alkaneet pehmetä, mutta antavat vielä vähän puruvastusta hampaille
-Ota talteen 1/2 dl keitinvettä, siivilöi porkkanat, huuhtele kylmällä vedellä ja valuta
-Sekoita etikka ja keitinvesi
-Laita valustuneet, jäähtyneet porkkanat sekoitusastiaan, ja purista niille hieman appelsiinimehua
-Kuori ja hienonna/purista valkosipulinkynsi sekoitusastiaan
-Lisää etikkaliemi, öljy ja mausteet, sekoita hyvin:

-Laita suljettavaan rasiaan, ja anna tekeytyä jääkaapissa n. 15 minuuttia
-Tarkista maku, lisää tarvittaessa lisää suolaa, sokeria tai etikkaa
-Sekoita salaatti taas huolellisesti, ja laita takaisin jääkaappiin, anna maustua yön yli
-Tarjoa lisukkeena paahdettujen seesaminsiementen kera.

Joulupuu

"Tuomitaan ja tapetaan,
Kuoltuaan koristellaan,
Heitetään kuitenkin hautaamatta,
Mikä se on?"

Niin, tämä ei varsinaisesti ole oma puulajinsa, vaan tuttuun juhlaan liitetty, tunnettu koriste. Joulupuu on perinteisesti kuusipuu, vaikkei mänty- tai muukaan havupuu ole tavaton.
Kautta historian eri kulttuureissa on ihasteltu ja kunnioitettu puita eri tavoin, ja puut oksineen ovat kuuluneet myös monenlaisten juhlien koristeisiin. Suomessakin pidämme esim. juhannuskoivuja, mutta juhannuskuusetkaan eivät ennen wanhaan olleet tavattomia. Myös hääjuhliin saatettiin aikoinaan laittaa kuusi pystyyn.
 
Joulupuu on Varastettu

Edelleenkin jaksetaan kiistellä siitä, onko joulupuu alkujaan pakanallinen vai kristillinen symboli, siitä kun löytyy paljon viittauksia molempiin vaihtoehtoihin, ja etsivähän aina löytää. Aloitetaan ruotiminen vaikka niistä joulukuusen pakanallisista juurista; Joulupuun mainitaan mm. muistuttavan pakanalliset juuret omaavaa Vappu/juhannussalkoa, tai sitä pidetään salon talvisena vastineena. Kuusi on tietenkin tärkeä puu monissa pakanauskonnoissa, missä se usein samaistetaan maailmanpuuhun, ja lisäksi ikivihreä puu yhdistetään vahvasti kuolemattomuuteen, tulielementtiin ja suojelukseen. Kuusi yhdistetään usein myös pakanallisiin metsänjumaliin, kuten Tapioon ja Sarvipäiseen peurajumalaan. Koristeltu joulupuu oli lisäksi hedelmällisyyden ja elinvoiman symboli.

Pakanallisissa Keskitalven juhlissa ikivihreät oksat olivat suosittuja koristeita myös sisätiloissa, sillä ne muistuttivat saapuvasta keväästä ja toivat näin lohtua hankien keskelle. Haluttua vihreyttä talven keskelle saatiin parhaiten tietenkin havupuista. Germaaniseen Yule-juhlaan puu kuitenkin kaadettiin sen rungon takia, josta jouluhalko valmistettiin. Kaadetun puun oksilla ja kävyillä puolestaan koristeltiin tupa. Suomessa talon pyhää tonttipuuta muistettiin antimilla Talvipäivänä, ja myöhempinä aikoina jouluna, vaikka kirkko pitikin moista jumalattomana. Pakanatapoihin juurtunut kansa toi elämää symboloivia, ikivihreitä oksia myös kirkon joulualttarille koristeeksi ja lahjaksi. Protestanttinen kirkko hyväksyi tavan sillä oksien katsottiin edustavan vaurautta. Katolinen kirkko puolestaan vastusti tapaa, sillä se piti kuusenoksia ja kuusta edelleen pakanallisina.

Tästä päästäänkin sitten joulukuusen kirkollisiin juuriin: Uskonpuhdistuksen jyllätessä vehreästä, pakanallisesta kuusesta muotoutui katolisen jouluseimen protestanttinen vastine. Koristeltu, kaunis kuusi oli kristityn silmin kuin itämaan tietäjien lahja Jeesus-lapselle. Näin myös kuusen latvaan asetettu koriste-enkeli tai -tähti kuuluu kristittyyn kuusiperinteeseen. Kristityn mytologian mukaan enkeli nimittäin ilmoitti Jeesuksen syntymästä paimenille, ja suuri, loistava tähti johdatti itäisen maan viisaat miehet lahjoineen vastasyntyneen luo. Tässä mielessä joulukuusi voidaankin nähdä seimikuvaelmana, laitetaanhan lahjat perinteisesti kuusen alle tähden tuikkiessa latvassa. Puun koristeet paitsi kuvasivat rikkautta ja rahaa, mutta ilmeisesti miellyttivät myös kristittyjen jumalan silmää, kuin kauniit, kullatut ikonit ikään.

Kuuseen liittyy kristinperinteessä eräskin tarina, jossa pyhiinvaeltava Jeesus  joutui myrskyn yllättämäksi, ja haki suojaa metsästä. Kuusi oli puista ainoa joka avasi lehvänsä jotta uupunut mies saattoi levähtää suojassa myrskyltä kuusen oksien alla. Palkkioksi puun laupeudesta Jeesus muutti kuusen ikivihreäksi. Tarinan muunnoksessa myös mänty tarjosi apuaan uupuneelle, mutta puun muodon vuoksi sen juurella on vaikea suojautua myrskyltä. Kuitenkin ystävällisyytensä vuoksi myös männystä tuli palkkioksi ikivihreä. Samanlaisia tarinoita eri uskontojen keskushahmoista ja suojaa tarjoavista, laupeista puista löytyy myös monista muista mytologioista.
Kristillisesti kuusen on myös mainittu symboloivan kristin mytologian "paratiisin puuta", josta syöminen johti rangaistukseen. Joulukuusen koristepallojen onkin ajoittain mainittu esittävän puun hyvän ja pahan tiedon hedelmiä.

Kaikenlaiset pakanat eri kulttuureissa ovat siis käyttäneet ikivihreiden puiden osia koristeena rituaaleissaan ja juhlissaan jo kauan ennen kristinsuuntausta. Siinä mielessä Joulupuu olisi siis pakanallinen, köh, reliikki, siinä missä esim. rituaalinen juoma-astia tai juhla-alttari. Pakanat toivat alkujaan kuusen metsästä tupaan, toki, mutta oikeastaan vasta kristityt nostivat puun jalustalle, ja tekivät siitä kokonaisuudessaan palvottavan koristeen. Siinä mielessä joulupuu olisi siis kristillinen.
Tarvittaessa molemmat osapuolet keksivät kyllä lisää hyvin perusteltuja argumentteja asiansa tueksi..
Molempi parempi, eikö? Onhan joulu yhteistä aikaa ja kaikilla hyvä tahto ja niin päin pois.

Oi Kuusipuu

Koristellun joulukuusen esi-isänä voidaan ehkä pitää keskiaikaista tapaa koristella pieniä kuusen oksia. 1400-luvulla Baltian maissa kauppiaat koristelivat jo pieniä kuusia keskitalven juhlan aikaan. 1500-luvulla Saksassa ja Sveitsissä käsityöläiskillat puolestaan koristelivat kuusenhavuja makeisilla ja lahjoittivat niitä toisiin kiltataloihin kuin kukkia. Myös sairaaloihin oli tapana tuoda talvisin koristekuusia ilahduttamaan potilaita, ja myöhemmin tapa vakiintui jouluun. Nykyinen joulupuuperinne on todennäköisesti lähtöisin Saksasta, missä aateliset innostuivat koristelemaan kotinsa ikivihreillä kuusilla.

Kirkon mainitaan aluksi vastustaneen kansan kuusitapaa, mutta huonolla menestyksellä. Kun kristin papisto lopulta nöyrtyi kansan suosiman kuusiperinteen edessä, joulukuusten isäksi kristittyjen keskuudessa kohosi eräs saksalainen pappi; Martti Luther. Tarinan mukaan kerran kotimatkallaan Wittenbergiin Martti Luther näki kauniin tähtitaivaan kuusimetsän yllä, ja liikuttui näystä niin syvästi, että halusi jakaa kauneuden myös seurakuntansa kanssa. Siinä missä hartaimmissa kodeissa yhä epäiltiin tämän "uuden trendin", eli joulukuusen, "kristillisyyttä", mainittu Luther-tarina oli omiaan vakuuttamaan heidätkin vihdoin kuusifaneiksi. Luther-tarinan ansiosta joulukuusiperinne levisi kristittyihin koteihin ympäri Euroopan. Kertomus Lutherista joulukuusen isänä on sittemmin historioitsijoiden toimesta kumottu, mutta tarinan suosio oli aikoinaan riittävä luodakseen joulukuuselle jalansijaa kristittynä ikonina, ja tehdäkseen puusta tärkeän osan niin joulun-, kuin joulukuusen historiaa.
Amerikkaan joulukuusi ehti vain hieman myöhemmin, 1770-luvulla saksalaisten sotilaiden mukana.
Suomeen joulukuusiperinne saapui myös Saksasta, 1800-luvulla. Suomen ensimmäinen "virallinen" maininta joulukuusesta onkin vuodelta v.1829 Helsingistä. Paroni von Klinckowström oli hankkinut kotinsa koristeeksi kahdeksan joulukuusta. Säätyläiskodeista koko kansan pariin kuusi kuitenkin levisi vasta 1900-luvulla.

..ja Lehväs Uskolliset

Perinteisesti joulupuu on kaatamisen jälkeen puettu komeaan juhla-asuun. Alunperin koristeet olivat syötäviä, kuten omenoita, makeisia ja pähkinöitä. Syötävät koristeina ovat sittemmin jääneet taka-alalle, ja nykyään ne tarjoillaan omista astioistaan. Tavallisesti koristeisiin kuuluvat pienet koristekynttilät, sekä erilaiset koreat killuttimet joita ripustetaan oksille. Tavallisimpia killuttimia ovat erilaiset oljista punotut maskotit, koristepallot, -kävyt ja -jääpuikot. Kuusenkoristeet valmistetaan nykyisin pääasiassa muovista, mutta myös metallista, puusta ja lasista valmistettuja koristeita on tarjolla. Kuusi saatetaan verhota lisäksi kauniilla koristenauhoilla, maskottinauhoilla tai lippunauhoilla. Varsinkin Suomen itsenäistymisen jälkeen suomenlippunauhat olivat suosittuja kuusenkoristeita.

Kuusen latvassa on usein vielä erillinen, näyttävä somiste. Kristityissä kodeissa suosituimpia ovat juuri mainitut enkeli tai tähti, mutta uskontoneutraalimpi, hieman minareettia muistuttava, koristeellinen kärkiosakaan ei ole tavaton. Nykytähdet ovat usein kimaltavaa muovipunosta ja metallilankaa, kun taas wanhemmat tähdet olivat usein metallilevyistä valmistettuja tai lasista puhallettuja.
Tähteä ja "minareettikoristetta" pidetään nykyään myös aika neutraaleina, eikä niitä enää juuri assosioida mitenkään uskonnollisiksi symboleiksi kuusen latvassa koreillessaan. Monille latvatähti onkin vain "suvusta opittu tapa". Latvassa on usein ollut myös vain kynttilä.
Luonnonuskovissa ja pakanakodeissa latvakoristeet vaihtelevat samoin erilaisista, uskonnollisista symboleista, ja koristelluista seppeleistä olkihahmoihin, maskotteihin ja erilaisiin taivaankappaleisiin. Esim. Suomalaisittain latvaan sopii mainiosti vaikka käpälikkö eli hannunvaakuna, suomalainen hakaristi, pentagrammi tai tärkeän riistaeläimen osa, ja Wiccakuusen latvaa voivat koristaa esim. Yuleen liitetyt symbolit, kuten aurinko tai peuransarvi. Pakanakuusen latvaan voi laittaa myös käpykoristeen, juhlan väriin sointuvan rusettinauhan, tai rautatammen-, tai mistelinoksan.

Kuusivarkaisiin..

"Alkuperäiset" joulukuuset olivat siis lähinnä varakkaiden kaupunkilaisporvarien tapa. Jouluiseen koristekuuseen mieltyneet ihmiset hankkivat yleensä useampiakin kuusia, ja varakkaissa perheissä joka huoneessa saattoi olla kuusi, ja julkisia tiloja koristeltiin useilla kuusilla ja pienillä metsiköillä. Kuusia aseteltiin hyllyille ja ripusteltiin kattoon. Eksoottinen joulukuusi oli siis parhaimmillaan muodikas uutuus ja näyttävä statussymboli. Omalla kuusella ei muuten ollut väliä, kunhan se oli prameampi kuin naapurilla. Tavan tallaajat omaksuivat luonnollisesti osansa tästä säätyläisten trendi-ilmiöstä, ja pian joulukuusia oli joka paikassa. Ensi alkuun kansan kuuset olivat vain pieniä pöytäkuusia, jotka kysynnän kasvaessa kasvoivat suuriin, lattialla pidettäviin mittoihin.

Kuten monet muutkin "uudet villitykset", herätti joulukuusikin ajatuksena alkuun närää eri ihmisryhmissä, niin duunareissa. poliittisissa, ja, kuusen kristillisestä mainostuksesta huolimatta, myös uskovaisissa ryhmissä. Metsien pelättiin katoavan kaikkien intoillessa kuusikkoa kotiin, eikä puuta myöskään pidetty turvallisena. Viimeisin argumentti olikin asiallinen, sillä alunperin kuusenkynttilät todella olivat oikeita, kuusen oksiin kiinnitettäviä pikkukynttilöitä, joiden ansiosta kuusi oli todellinen palovaara. Kaikkiin koteihin kuusta ei kuitenkaan, sen suosiosta huolimatta, hankittu, mutta kuusettomat kansalaiset saivat oman joulupuun sijaan ihailla julkisia kuusia, kuten toriaukioille tai koulujen joulujuhliin hankittuja puita.

Taas kun Joululta Näyttää

Voidaan siis sanoa, että eri talvijuhlien ja juhlaperinteiden sekoittuessa keskenään, pääasiassa kristittyjen levittämä joulukuusiperinne on lopulta löytänyt, kaikessa rauhassa, tiensä myös monen pakanan ja noidan jouluun. Jouluhalkoa kuusi ei koskaan syrjäyttänyt, ja monilla pakanoilla onkin jouluna sekä halko että kuusi. Toisaalta, tämä Talvipäivän pakanallinen jouluhalko on puolestaan päätynyt moneen kristittyyn joulupöytään pölkyn muotoisen leivoksen muodossa; Jouluhalko-kakku on alkujaan ranskalainen jouluperinne ja pakanallista alkuperää. Joulu todella on yhteistä aikaa ;D

Kuuseen koristeineen on helppo liittää kahmaloitain erilaista symboliikkaa, ja kuusen voi vaivatta koristella joko uskonnolliseksi alttariksi tai neutraaliksi silmäniloksi.
Kuusi on komea, oli se oikea tai feikki, ja puu olohuoneessa on etenkin kaupunkilaisille myös eräänlainen metsän symboli, jonka alla lasten on mukava leikkiä, aikuisten romanttista tunnelmoida, ja jonka huomaan katetaan Pukille pikkuleivät ja snapsit. Samoin luonnonuskova kattaa oksien lomaan helposti alttarin Yulelle tai Talvipäivälle ;)

Niin, sekä kuusen koristeet, kuin kuusetkin, vaihtelevat vähän juhlijoiden mukaan, ja nykyaikana tekokuusia löytyykin moneen lähtöön. Itse goottina, ja Aliseenpäin kallellani, suosin tietenkin kuoleman valkoista joulupuuta. Kauppojen näyteikkunoita somistavat usein kauniin punaiset, kultaiset, ja sinisetkin kuuset, ja Heavy Metal-kodeista voi puolestaan bongata hauskan, mustaksi maalatun joulukuusen. Pimeetä ;)
Talvipäivänä pimeän ajan kuusi ei välttämättä tarvitse valoja lainkaan, vaan valo saadaan esim. pöytäkynttilöistä, tai, nykypäivänä, television näytöltä..
 
Kuusessa Ollaan

Koska joulukuusesta tuli lopulta osa kaupallista joulua, kuusia alettiin kasvattaa varta vasten kuluttajien tarpeisiin 1990-luvulla. Useimmat kuusikauppiaiden kuusista tulevat kuitenkin harvennettavista metsiköistä ja taimistoista, ja puut olisi joka tapauksessa kaadettu. Kuusien, no, salakaatajia liikkuu silti aina joulun alla, kun ei raskita maksaa kauppiaalle kenties eettisemmästä kuusesta.
Joulukuusi on kaunis, kuusenraato ei. Itseäni ajatus vuosia metsässä vapaana kasvaneesta kuusesta, joka kaadetaan muutaman päivän takia ja heitetään pois kauhistuttaa, vaikka kuusen hävittäisi polttamalla omassa saunan uunissa. Kuusen karu kohtalo kirvelee monia mieliä, mutta koska koristeltu kuusi muistuttaa lämpimästi niistä lapsuuden jouluista, ajatus kuusettomasta joulusta masentaa monia enemmän kuin lumeton joulu.

Hyvä ja kestävä vaihtoehto luonnonkuuselle on tietenkin tuo juuri mainittu teko-, eli muovikuusi, joka ei varistele neulasiaan, ja joka on helppo pakata varastoon arjen tieltä. Muovikuusia on kaiken kokoisia vähän kaikissa väreissä, joten on helppo löytää mieleisensä. Lisäksi muovikuusen oksat kestävät paremmin koristeiden painoa. Kuuselta muovikuusi ei tuoksu, mutta kuusikauppiaalta voi kysellä varisseita havuja (jotka eivät yleensä maksa mitään) pöytäkoristeeksi. Hävitä havut joulun jälkeen joko saunan uunissa polttamalla tai laita oksat biojätteeseen.
Ekologisin vaihtoehto on tietenkin koristella oma pihakuusi, tai hankkia esim. huonekuusi, ruukkutuija tai -sypressi kotia somistamaan. Oikein hoidettuna pieni kuusentuuraaja säilyy ilonasi vuosia, kasvaa kokoa ja tuoksuukin kuuselta.

Sekalaisia Joulupuita:

-Joulukuusi unessa enteilee perheenlisäystä, joko omassa perheessä, tai lähipiirissä.
-Kuusenkoristeita alettiin valmistaa teollisesti K.A.Weisten toimesta v.1924.
-Ikivihreä Maorihehkupuu (Metrosideros Excelsa) tunnetaan myös Uuden Seelannin Joulupuun nimellä. Nimi juontuu Uuden-Seelannin paikallisten tavasta koristella luonnossa kasvavia puita jouluksi. Muualla maailmassa puulla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä joulun kanssa.
-Maailman ensimmäinen sähkövalaistu kuusi loisti New York Cityssä v.1882. Puussa oli 80 lamppua.
-Suomessa ensimmäinen sähkövalaistu joulupuu oli v.1905 pietarsaarelaiselle torille pystytetty ulkokuusi.
-Suomessa sähkökynttilät yleistyivät 1950-luvulla.
-Suomi on lahjoittanut vuodesta 1954 lähtien joulukuusen Brysselin kaupungille.
-Koulujen perinteinen joulujuhla tunnetaan myös nimellä kuusijuhla, juhliin hankitun joulukuusen mukaan. Koulujen joulukuusissa on usein koristeena pelkät kynttilät.

*Väliotsikkolainaukset joululevyiltä ja -biiseistä; Sopii Googlettaa :)

Perinteiset Svastika-, eiku.. Tähtitortut

Noidan keittiössä syntyi siis pikatorttuja valmistaikinasta, mutta taikinan voi tehdä itsekin jos ei liikaa laiskota :)

1 kg Torttutaikinalevyjä
300g Paistonkestävää luumuhilloa tai -marmeladia
1 Kananmuna voiteluun
*Jos olet allergikko tai vege, korvaa kananmuna kikhernesäilykkeen liemellä.

-Nosta taikinapakkaus sulamaan n.1/2 h ennen leivontaa
-Laita uuni lämpeämään 225'C asteeseen
-Katso kuva:

1.) Leikkaa jokainen taikinalevy keskeltä kahtia
2.) Leikkaa näin syntyneiden neliöiden kulmiin pienet viillot vastapäistä kulmaa kohti
3.) Laita kuvion keskelle about 2 tl luumuhilloa
4.) Aloita vasemmasta yläkulmasta, oikeanpuoleisesta sakarasta ja taita se sisään
5.) Taita näin joka toinen sakara ja purista sakaranpäät yhteen ja paina kiinni keskiöön

-Voitele tortut vatkatulla munalla tai kikhernekliemellä, ja paista 225'C asteessa kunnes saavat kauniin kullanruskean pinnan

En ole leiponut torttuja vuosiin, mutta hakaristikohu oli niin mehevä että nyt oli pakko. Jo siitäkin syystä että kyllähän ne sittenkin, toinen silmä suljettuna ja kauempaa nopeasti vilkaistuna todella muistuttavat Svastikaa, eli hakaristiä. Kohun ansiosta leivonnaiset saivat meillä Suomessakin epävirallisen, kieli poskessa annetun liikanimen "natsitortut".
Itse olen vain aina nähnyt tähtitortut hyrrän muotoisina, tiedättehän, vapputoreilla lapsille myytävät muovihäkkyrät, joissa tähtitortun muotoiset hyrrät pyörivät tuulen osuessa niihin. En tarkemmin ajatellen taida tuntea ketään, joka olisi nähnyt tähtitortut hakaristeinä? Ehkä se svastika onkin katsojan silmässä?

Heh, vaikkei olisikaan, mitä pahaa Svastikassa, eli hakaristissä on? Nimi "svastika" tulee sanskritinkielestä, ja tarkoittaa hyvinvointia. Myötäpäivään kiertävä hakaristi on ollut eri kulttuureissa jo vuosituhansia onnen, yltäkylläisyyden, pitkäikäisyyden ja energian symboli. Hakaristi edustaa myös vuodenkiertoa, neljää ilmansuuntaa ja neljää elementtiä. Hakaristin avulla on paitsi suojauduttu pahoilta hengiltä, myös tavoiteltu noitavoimia. Myötäpäivään kiertävän hakaristin vastavoimana vastapäivään kiertävä hakaristi puolestaan edusti tuhovoimaa, purkamista, lopetusta ja köyhyyttä. Hakaristejä on siis erilaisia, joissakin on vain kolme sakaraa, vain mainitakseni. Itä-Euroopan alueilla taas hakaristin keskiön tyhjiin alueisiin piirretään usein pisteet suojaamaan pahalta silmältä. Intiassa tasasivullaan seisovia hakaristejä näkee esim. paikallisissa kevätjuhlissa alttareilla tuomassa onnea ja rakkautta. Alttarien hakaristit piirretään yleensä hiekalla, tai sommitellaan kevätkukista. Suomalainen, wanha svastika seisoo myös tukevasti tasasivullaan, ja koristaa mm. monia vanhoja sotilasparakkeja niin pihakivetyksessä kuin koristeleikkauksissa. Natsien käyttämä, "huonossa maineessa" oleva hakaristi seisoi kärjellään koska Hitler halusi symbolinsa näyttävän dynaamisemmalta kuin se vanha pakanaversio.

Niin, natsit taas.. Hakaristiviha on mielestäni vähän liioiteltua, vain ja ainoastaan, koska yksi surullisenkuuluisa diktaattori valitsi sen symbolikseen muutamia vuosikymmeniä sitten ja suoritti kansanmurhaa sen suojissa, on kauniin symbolin merkitys muka muuttunut iäksi? Tarkoitukseni ei ole mitenkään väheksyä Hitlerin julmuutta ja hänen toimeenpanemiaan ihmisoikeusrikoksia, ei todellakaan, mutta onko tuolla ihmisvihaajalla todella tänäkin päivänä niin paljon valtaa että ajattelemme svastikan nähtyämme vain ja ainoastaan sotilaita, vainoja ja kaasukammioita, vai tarvitsemmeko jotenkin erityisesti juuri hakaristia muistaaksemme natsien hirmutöitä?
Jokaisella symbolilla on varjopuolensa jo lähtöjään, mutta valitettavan usein ne leimautuvat vasta käyttäjänsä  mukaan. Käyttäväthän saatananpalvojatkin pentagrammia (tosin käänteisenä), ja kristityt kahvallista ristiä (kuoleman symboli)? Ikävää, että yksi ihminen voi keikauttaa asiat niin päälaelleen. Hyvä muistaa että Svastika on Hitleriä vanhempi, eikä hyvän symbolin todellista merkitystä pitäisi unohtaa yhden mädän omenan tähden..

Lost in Translation #6

Ja taas mennään..

Kalma - Death
Viina - Wine
Karhu - Winnie
Suunmukainen - Eat the mouth of the
Aamukaste - Morning Baptism
Voi itku - Oh baby
Vuosiympyrä - Year of pie
Karhunpennut - Chicks
 
(Grumpy cookie is not amused)

Kesäleski - Summer survivor
Ruumissauna - The Body of sauna
Nykynoidan Veripäivä - A modern day witch's blood
Noidankodon meksikonpata - Koto Vicious Mexican stew
Kekrinä saa yölläkin syödä - Kekrinä not to eat at night
Alisen Vallaton väki - Ideal Dennis the Menace infantry 
Arki-, eli työpäiviksi luetaan nykyään - Everyday, in five working days read today

Laita uuni lämpeämään - Coming out of the oven
Annos voitaikinaa - In it's puff
Lisätä joukkoon - Desinfection
2-3 dl kuviopastaa - Figure 2-3 cups of pasta
Toinen 1/2 paprikaa - January 2/2 peppers
Rouhi kuiva leipä - Chop the dried beans
Huuhtele vihannekset - Wash or not and vegetables
Tarjoile pastan kera - Serve with pasta sauce

Höyrykypsennys

Höyrykypsennys on helppo ruoanvalmistustapa, joka saapui meille Suomeen Itärajan mutkan kautta Aasian maista, todennäköisimmin Kiinasta. Keitettäessä moni vitamiini ja hivenaine liukenee keitinveteen, joten höyrykypsentäminen on ravinneystävällisempi tapa kypsentää mm. vihannekset, sillä se säilyttää ruokien ravintoaineet paremmin kuin keittäminen. Höyrykypsennys ei myöskään mitenkään kuivata kypsennettäviä ruokia, joten valmis ruoka on mehevää kuin keitetty, mutta vähärasvaisempaa kuin paistettu. Steamereita, eli höyryttimiä, on erinäköisiä ja kokoisia, kuten wokkipannun lisäosia tai teräskattila-siivilä yhdistelmiä:

Teräskattila-höyryttimet tunnetaan nimellä kerroskattila, ja niiden toimintaperiaate on simppeli; Alin kattilaosa täytetään vedellä niin, ettei se kuitenkaan yllä siivilään asti (muuten ruokasi kelluu vedessä ja keittyy), ja höyrytettävät jutut asetellaan siivilään. Yhdistelmään kuuluu myös kansi, joka on yleensä lasia tai metallia. Kannessa on yleensä höyryaukko tai pari, mutta ne ovat yleensä melko tehottomia, ja kansi kannattaa jättää kypsentämisen ajaksi hieman raolleen, esim. pyykkipojan tai patavahdin avulla. Kypsentämisen aikana lisää vettä alaosaan aina tarvittaessa.
Pelkästä siivilästä koostuvat, "kattilattomat" steamerit puolestaan vaativat kaverikseen pannun tai kattilan, joka täytetään vedellä, ja johon höyrytyslävikkö asetetaan.

Kuvan kerroskattilan osia voi hyvin myös käyttää erikseen. Alaosaa tavalliseen tapaan kattilana, ja ylintä osaa lävikkönä, esim. pastaa keitettäessä.
Isommat kasvikset, juurekset ja perunat, yms. yleensä höyryttelen tuolla teräskattila-lävikkö yhdistelmällä. Muutoin suosin keittiössäni kiinalaista bambu-steameria:

(Kiinalainen, kaksikerroksinen, keskikokoinen bambusteamer, joka myös höyrykorin nimellä tunnetaan. Käytän nyt tätä steameria postaukseni mallikuvissa)

Tässä siis omasta keittiöstä pari ohjetta steamerin käyttöön. Maalaisjärkeä käyttäen ohjeet ovat yleispäteviä niin teräs- kuin bambusteamerille:

-Kypsennettävät ruoat asetellaan steamerin lävikköosan sisään. Suojaa lävikkö ensin joko muotoon leikatulla (ja tarvittaessa kevyesti rei'itetyllä) leivinpaperin palalla, musliini- tai sideharsokankaalla, tai aseta ruoka steameriin kuumuutta kestävällä lautasella. Näin ruoka ei kypsennettäessä painu steamerin ritilään kiinni. Tästä on hyötyä myös jos käytät mausteita; kaikki mausteet eivät liukene höyrytysveteen ruoan hikoillessa kypsennyksen aikana.
-Jos höyrytät mukuloita (kuten bataattia, taroa tai perunoita) tai kokonaisia juureksia (nauris, porkkana) metallisteamerissa, ei vuorausta tarvita. Näin esim. perunankuorien multajäämät valuvat kiehuvaan veteen, perunat puhdistuvat, ja maaperän mahdolliset pöpötkin kuolevat kuumassa höyryssä.
-Suosi höyryteltäessä kokonaisia mausteita, ja isoihin paloihin leikattuja maustekasveja, kuten tuoreyrtinoksia, kokonaisia tai lohkottuja sipuleita, halkaistuja valkosipulinkynsiä, viipaloituja juuria ja kokonaisia pippureita. Näin mausteet pysyvät paremmin kiinni ruoassa sapuskan hikoillessa höyryssä eivätkä valu läviköstäkään veteen.
-Lihoihin voi myös ennen kypsennettämistä puukottaa muutamia reikiä, ja laittaa niihin esim. kuorittuja valkosipulinkynsiä, inkiväärinpalasia, tai hedelmänkuoria tai -paloja maustamaan lihaa sen höyryttyessä. Mausteita kannattaa myös hieroa kypsennettävän eläimenpalan nahan alle.

-Mikäli höyrytät sekä suolaisia, että makeita ruokia, suosittelen hankkimaan kaksi eri steameria, niin jälkiruokapullasi eivät maistu valkosipulille.
-Samoin kalalle, ja muille veden olennoille kannattaa hankkia oma, erillinen steamer, lähinnä juuri edellämainitusta syystä.
-Hyvä pitää mielessä, että steamerin, myös bambusteamerin, osat kuumenevat polttaviksi kypsennyksen aikana, joten muista suojata kädet ennenkuin käsittelet kuumaa steameriä.

(Kuva on otettu kypsennyksen alussa, joten steamer ei vielä polta käsiäni. Vesi pannullakin alkaa vasta poreilla)

-Steamer asetetaan kattilaan tai pannulle, johon lasketaan tarvittava määrä vettä. On aivan sama laitatko ruoat steameriin ennen vai jälkeen tämän vaiheen.
-Vettä kaadetaan pannulle vain sen verran, ettei se lainehdi steamerin ritilästä läpi. Kun pannulla on vettä, ei steamerkään pala.
-Vettä lisätään kypsennyksen aikana sitä mukaa kun vesi haihtuu. Mitä matalampi steamer tai laakeampi pannu, sitä useammin vettä on lisättävä.

-Vettä steamerin alla voi, ja kannattaa vähän kuumentaa valmiiksi (ehkä samalla kun täytät steameria), jotta ruoka aloittaa kypsymisensä nopeammin
-Peitä steamer kannellaan, ja hauduta ruoka kypsäksi
-Tiedät steamerin toimivan kun siitä nousee lämmintä höyryä, ja steamer tuntuu lämpimältä, ja polttaa sormet jos kosket siihen paljain käsin. Älä siis käpälöi steameria suoraan jos epäilet että se voi olla kuuma..
 
Vinkkejä:

-Ota jäiset höyrytettävät ensin sulamaan, ja höyrytä ne vasta huoneenlämpöisinä.
-Lihat kypsyvät, palojen koosta riippuen, n. puolessa/yhdessä tunnissa.
-Kalat, äyriäiset, ja nilviäiset kypsyvät, palojen koosta riippuen, korkeintaan n. puolessa tunnissa/vartissa.
-Tofupala kypsyy, koosta tietenkin riippuen, n.vartissa.
-Kasvikset, vihannekset, vihanneshedelmät, marjat ja hedelmät (vähän lajista ja palojen koosta riippuen) puolestaan lyhyemmässä ajassa, eli n.5-15 min. kypsennystä riittää. Kokonaiset juurekset, juuret ja mukulat (esim. iso bataatti) voivat tosin vaatia yli puoli tuntia. Siksi kaikenlaiset isot mukulat on hyvä viipaloida tai paloitella ennen kypsennystä, tai vähintäänkin puolittaa.
-Liha- ja kanasuikaleet ja -palat tietenkin kypsyvät lyhyemmässä ajassa kuin isot lihanpalat ja ruhonosat. About 15-20min. kypsennystä riittää suikaleille ja paloille, ja 20-50 min. isommille osille.
-Samoin ohuet kalafileet, kalasuikaleet, -kuutiot, ja ruodot kypsyvät nopeasti. About 10-15min. kypsennystä riittää.
-Mikäli höyrytät kokonaisia kaloja, kala on sopivan kypsää kun sen silmä on pullahtanut ulos kuopastaan.
-Kala ja kasvikset kannattaa aina höyryttää lautasella sillä niistä irtoaa paljon nestettä. Kaada lautaselle kertynyt neste johonkin kippoon, sen voi käyttää kastikepohjana tai liemenä.
-Mikäli haluat tarjoilla höyrytettävien kanssa kastiketta, kaada kastike ruoan päälle vasta tarjoiltaessa. Älä siis höyrytä mitään kastikkeessa, tai kastike joko vettyy tai valuu höyrytysveteen.

-Lihan ja vihannekset voi (ja kannattaakin maun vuoksi) höyryttää yhdessä, kuten ne hautuisivat esim. padassakin. Muista aluslautanen.
-Isojen lihapalojen (kuten paistin) lihassyyt voidaan ensin paistaa umpeen pannulla ennen höyrytystä. Näin liha saa miellyttävän aromin höyrytettäessä.
-Isoimpia lihoja höyrytettäessä, lisää kasvikset tai hedelmät kypsymään vasta loppuvaiheessa, sillä ne kypsyvät nopeammin kuin liha. Lisää kasviksia vähän kypsymisjärjestyksen mukaan, kovat tai sitkeimmät (kuten juuret, juurekset ja mukulat) ensin, haudutusta kestävät (kuten lehtevät kaalit, pavut, purjo/sipulit, maissi ja ananas) seuraavaksi, ja pehmeimmät, nopeasti kypsyvät (kuten kesäkurpitsa, kukkakaali, broccoli, pinaatti, paprika ja tomaatti) viimeisenä. Myöskään sienet (aina vaan parempi jos käytät esiliotettuja, kuivattuja sieniä, ne ovat aromaattisempia), eivät kypsy soseeksi, vaan mureutuvat hautuessaan, ja antavat lihalle makua kypsymisen aikana.
-Höyrytettäviä ruokia ei tarvitse maustaa suolalla, sillä kuten paistettaessa, suola irrottaa nestettä esim. kasviksista ja lihasta.

-Jos/kun haluat tarkkailla ruokaa kypsymisen aikana, nosta kantta varovaisesti itsestäsi poispäin, sillä kannen alla muhiva höyry on polttavan kuumaa.
-Bambu-steamerin "kahva" on usein todella pieni, ja kuumenee kypsennettäessä. Älä siis koske siihen kypsennyksen aikana paljain käsin, vaan nosta sitä esim. haarukkaa apuna käyttäen.
-Pienet ja keskikokoiset steamerit on yleensä tarkoitettu pikkuruokien höyrytykseen, isommilla (halkaisijaltaan yli 30-senttisillä voi höyryttää jo useamman ruokalajin kokonaisuuksia, tofu-, ja kasvisvalikoimia, kokonaisia lintuja, isoja ruhonpaloja (kuten niskaa tai kylkeä) ja kokonaisia kaloja.
-Ruoan voi myös tarjoilla steamerista. Nosta vain steamer lautasen tai tarjottimen päälle ennen kuin nostat sen pöytään.

Huom: Muistutan myös, etteivät höyryttäminen ja ryöppääminen tarkoita samaa. Koska höyryttäminen säilyttää ruoan ravintoaineet toisin kuin keittäminen, eikä näin ollen poista haitallisia aineita ruokatarvikkeista, toisin kuin ryöppääminen. Voit toki käyttää valmiiksi ryöpättyjä aineksia ruoanlaittoon höyryttimessä tavalliseen tapaan.
Mainittakoon kuitenkin, ettei itketettäviä kasviksia, kuten munakoisoa tai kesäkurpitsaa tarvitse välttämättä itkettää ennen höyrytystä. Nykylajikkeet ovat usein aika mietoja, mutta mikäli kasviksessa on vahva aromi esim. raakamaistiaisissa, riittää, että suolaat kasvikset kevyesti ennen höyrytystä. Tällöin ne kannattaa myös höyryttää erikseen, ja kaataa höyrytysvesi pois. Mikäli kasviksen raakamaku on mieto, voit höyryttää ne huoleti muiden kasvisten kanssa, ja kaataa lopuksi lautaselle kertyneen höyrytysveden pois.

Ja tarvitseeko sanoakaan, käytä aina puhdasta steameria, ja pese osat hyvin käytön jälkeen. Pinttymiä ja hajuja steamereista poistaa helposti ja hygieenisesti etikalla. Pesun jälkeen anna etenkin bambusteamerin aina kuivua hyvin ennen varastointia, ettei se homehdu.

Noidan Valkoinen Huulivoide

Keittelin taas pitkästä aikaa huulirasvaa, ja muistin ottaa jopa kuvia :) Jaan teille taas yksinkertaisen kotiohjeen, jolla syntyy riittoisa, suojaava huulirasva, joka sopii etenkin talviselle, kuivalle ja kylmälle ilmalle:

1 rkl valkovahaa
1 rkl kookosrasvaa
1 tl manteli- tai oliiviöljyä

Lisäksi:
Pienen kattilan
Kattilaan sopivan, puhtaan vesihaudekipon
Keittiöpyyhkeen tai palan talousserlaa
Pikku purkin valmiille huulirasvalle
Puhtaan hammastikun

(Vink: Saarioisten valmiskeittojen mikronkestävät muovikulhot ovat pestyinä mitä mainioimpia vesihaude-astioita ulkonevien reunojensa ansiosta)

-Kaada kattilaan hieman vettä, vesihaudeastiastasi koosta riippuen n. 3-5 cm
-Laita vesihaudesysteemi liedelle, ja lämmitä kunnes vesi lämpenee. Vähennä lämpöä tai nosta kattila levyltä aina jos se meinaa poreilla tai kiehua
-Laita kookosrasva ja valkovaha vesihaudeastiaan, ja anna hautua, kunnes rasvat sulavat
-Lisää öljy, sekoita hyvin (voit käyttää tässä hammastikkua tai vain huljutella kippoa varovasti
-Nosta haudekippo pois vedestä, ja kuivaa sen pohja pyyhkeellä tai serlalla
-Kaada sula rasva huulivoideastiaan ja anna jäähtyä

(Gal Collection:in metallinen, tyhjä vaseliinipurkki jatkaa elämäänsä kauniina huulirasvapurkkina)

-Kun rasva vielä näyttää läpikuultavalta, sekoita pari kertaa hammastikulla, mutta lopeta kun seos hyytyy umpeen. Näin huulirasvasi saa kauniin pinnan.

-Tällainen kotikuroinen huulirasva säilyy ainakin puoli vuotta (sitten se aina loppuu), eli en osaa sanoa milloin tässä on "parasta ennen".
-Käytä kuten tavallista huulirasvaa. Kookosrasvan ansiosta voide pysyy kiinteänä purkissa (etenkin kylmällä ilmalla), mutta sulaa helposti kehonlämmössä huulilla, ja imeytyy hyvin

*Ohjeessa annetut määrät perustuvat n. ja MuTu -arvioihin, laitan aina näppituntumalla, joten ainesmääriä voi hieman lisätä tai vähentää, jos haluat kiinteämpää tai öljyisämpää huulirasvaa.
Jos vesi kiehuu, voi haudeastiaan päästä kosteutta (vesihöyry), joka pilaa öljyn ja näin heikentää huulivoiteen säilyvyyttä. Ole siis varovainen, ja käytä aina kuivia välineitä.

Hieman erilaisen huulivoiteen saat korvaamalla kookosrasvan kaakaovoilla, tai valkovahan mehiläisvahalla. Ainesten vaihto vaikuttaa vähän väriin, tuoksuun ja koostumukseenkin.
Ehkä sitten syksymmällä postaan toisen huulirasvareseptini :)

Kaalikääryleet

Monet rakastavat, monet vihaavat.. Kuten monilla perinteisinä pitämillämme ruoilla, myös kaalikääryleillä (savoksi: Kualjkiäryleet) on juurensa Venäjällä, josta se monien kaaliruokien tavoin emigroitui Karjalan keittiöihin, ja sieltä eteenpäin.. ruokapöytiimme. Perinteinen kääryletäyte suomalaisittain on, yllätys-yllätys, lihaton sienitäyte, joka on kääryleiden itsensä lisäksi niin ikään venäläistä perua. Nam :)

1 Isohko kaalinpää
Vettä ja suolaa keittämiseen

-Poista kaalista päällimmäiset lehdet, jos ne ovat rupuiset ja näyttävät pahalta. Kaiva paksuin kanta irti kapeateräisellä veitsellä niin että lehdet pysyvät silti kiinni kaalissa
-Laita isoon kattilaan vettä (niin että kaali jää veden varaan kellumaan), lisää 1-2 tl suolaa, ja kuumenna vesi kiehuvaksi
-Keitä kaalia tyvipuoli alaspäin n.10 min

-Nosta kaali kattilasta, huuhtele kylmällä vedellä ja irrota sopivasti pehmenneet päällyslehdet kaalista. Laita lehdet valustumaan ja kaali takaisin kiehumaan
-Keitä kaalia taas 10 min, nosta siivilään, huuhtele, irrota pehmenneet lehdet, jne. Jatka tätä niin kauan kunnes olet irrottanut kaikki isot, suunnilleen samankokoiset lehdet
-Ota kaalinlehti yksi kerrallaan ja laita se nurja puoli ylöspäin leikkuulaudalle. Ohenna paksua lehtiruotoa leikkaamalla se tasaiseksi, kuin fileeraisit kalaa:
 
*Niin, kaali kannattaa siis keittää kerroksittain, sillä se kypsyy hitaasti. Jos alat keittämään kerralla kypsäksi koko kaalia, päällimmäiset, isot lehdet ehtivät, kaalin koosta tietenkin riippuen, kiehua jo liian pehmeiksi, eivätkä kokoamisvaiheessa välttämättä pysy enää kasassa kovin hyvin.

Lisäksi:
Öljyä
Hienoa sokeria tai siirappia
2 dl Kasvislientä tai vettä

Täyte:
2-300g Esikäsiteltyjä sieniä
1 Keskikokoinen sipuli
1 Valkosipulinkynsi
2 dl Puuroutuvaa riisiä
1 rkl Fariinisokeria
1 tl Suolaa
1/2 tl Kuivattua meiramia
1/2 tl Kuivattua timjamia
1/2 tl Mauste- tai mustapippuria
Vehnäjauhoja
Öljyä paistamiseen

-Paloittele sienet sopiviksi, ja hienonna sipuli ja valkosipuli
-Keitä riisi kypsäksi, laita sivuun
-Kuumenna pannulla tilkka öljyä ja lisää sipuli ja valkosipuli. Kuullota kunnes sipuli pehmenee. Lisää pannulle sienet, ja jatka paistamista kunnes sienistä irronnut neste alkaa haihtua
-Lisää mausteet, ja paistele vielä hetki sekoitellen
-Lisää riisi, sekoita hyvin
-Tarkista suola, lisää tarvittaessa
-Sirottele täytteen päälle lopuksi hieman vehnäjauhoja, ja sekoita hyvin

Kääryleiden kokoaminen:

-Voitele uunivuoka öljyllä, laita uuni lämpeämään 200'C asteeseen
-Laita esikäsitellyt kaalinlehdet yksi kerrallaan työskentelytasolle, ja ala kokoamaan kääryleitä. Annostele 2-3 rkl täytettä kaalinlehden sisäpuolelle leveään osaan, ja taita pitkät reunat sisään:

-Taivuta lehden alin sivu taitettujen reunojen päälle:

-Rullaa lehti tiiviiksi kääröksi:

-Kääryleen sauma jää kääryleen alle:

-Asettele kääryleet vuokaan sitä mukaa kun ne valmistuvat:

-Sirottele valmiiden kääryleiden päälle vähän sokeria, tai kaada niille siirappia. Kaada vuokaan liemi, ja laita uuniin
-Paista kääryleitä 200'C asteessa n.1 tunti, kunnes kääryleet ovat ruskistuneet tasaisesti. Kääryleiden paistuessa, ota vuoka uunista n. 10-15 min. välein, ja valele kääryleitä vuoassa olevalla nesteellä
-Tarjoile valmiit kaalikääryleet perunamuusin, puolukkasurvoksen ja vaikka hyvän kastikkeen kera.

*Valmistuvien kääryleiden määrä riippuu paljolti käytettävän kaalin koosta. Tavallisesta, about jalka- tai koripallonkokoisesta valkokaalista saa sopivankokoisia lehtiä n.8-12 standardikokoiseen kääryleeseen. Valitse kääryleiden lukumäärän mukaan sopivan kokoinen vuoka johon kääryleet mahtuvat tiiviisti vierekkäin.
Täyteeseen sopivat niin metsäsienet, kuin viljellyt sienet. Itse suosin maidottomia metsäsieniä, rouskuja tai ruskeita herkkusieniä. Voit myös yhdistellä viljeltyjä ja metsäsieniä täytteeseen. Tähän voit käyttää myös eiliseltä tähteeksi jääneen, keitetyn riisin jämät. Lisää tällöin taikinaan tilkka tai pari vettä. Vuokaan jäävän liemen voit käyttää kastikkeen pohjana, tai sitä voi käyttää sellaisenaan kastikkeena.

Riisinkeitto-ohjeet löydät täältä. Keitä 2 dl riisiä/6-8 dl vettä. Lisää vettä aina tarvittaessa kunnes riisi imee kaiken ja pehmenee meheväksi.

Kääryleistä ylijäänyt kaali sopii käytettäväksi esim. seuraavissa blogini resepteissä:

Borsch
Helppo Varhaiskaalikeitto
Hobak Baechu Jeon
Maukas Kaalipannu
Syksyinen Kaalivuoka
Talvikeitto

Jos et halua käyttää kaalia heti parin päivän sisään, suikaloi tai paloittele, ja keitä se liki kypsäksi. Anna jäähtyä, ja pakasta annosrasioihin.