Hevonen oli Alista syntyperää, ja tarinat hevosen synnystä vaihtelevat. Hevosen esi-isäksi mainitaan muinainen hevosjumala Iku-Tihku. Hiidet valmistivat Ikun; Hiiden tulisuisen ruunan, roudasta ja jäästä, joten hyinen ratsu saattoi nousta maan päälle vain talvisin. Iku oli siis tavallaan samankaltainen Alisen olentojen muovaama eläin kuin kuuluisampi Hiiden Hirvi, jonka hiidet valmistivat oksista ja sammalista.
Iku-Tihku liittyi vahvasti veteen, ja eli ilmeisesti Tuonelan joessa tai sen partailla. Iku-Tihku pääsi tahtoessaan liikkumaan vesistöjä pitkin, joista loitsutaitoinen pohu saattoi nostaa sen pyytääkseen tältä apuja. Mainitaan, että Iku olisikin joko luonut hevosen, tai antanut sen valmistajalle ohjeet hevosen tekoon.
Suomalaisessa mytologiassa Hiiden hevonen on myyttinen, itsenäinen olento, joka liikkui maailmojen välillä miten tahtoi. Se pääsi halutessaan kulkemaan niin Yliseen kuin Aliseenkin, eivätkä rajat pidätelleet yliluonnollista raudikkoa. Iku oli ovela, ja viihtyi paljon Keskisessä maailmassamme. Alisen syntyperänsä vuoksi hevosella on nykyäänkin vahva yhteys Vainajalaan ja kuolleisiin, Manalan väkeen ja sen sellaisiin kammotuksiin. Jopa itse Viikatemiehen mainitaan eri mytologioissa ratsastavan valkealla hevosella.
Heh, ironista, kuinka kaikki suomalaisittain arvostettu on loppupeleissä peräisin jostakin suomalaisittain karsastetusta lähteestä..
Suomalainen folklore tuntee myös toisen, Iku-Tihkua myöhäisemmän, eli uudemman hevosolennon; nimeltään Tahvanus eli Tahvatar, joka mainitaan monissa loitsurunoissa Hevosten emuuksi, eli synnyttäjäksi. Mainittakoon, että Tahvattaresta löytyy hieman yhtäläisyyksiä myös kelttiläiseen Epona-jumalattareen. Epona oli hevoseläinten suojelija, joka kulki ihmisten keskuudessa valkean hevosen hahmossa, ja jonka kultti tunnettiin aina Unkarissa asti. Epona yhdistettiin hedelmällisyyteen ja hyvinvointiin. Hänen symbolejaan olivat runsaudensarvi, malja ja varsat. Eponan värejä olivat valkoinen, keltainen ja kulta.
Tahvattaresta löytyy ajallisesti viitteitä vasta uskonpuhdistuksen jälkeen, joten Tahvatar-jumalattaren nimeen on osaltaan voinut vaikuttaa kristittyjen "Pyhä Stefanos" hahmo, josta myös nimi Tapani lopulta jalostui.
Jumalan Kruunaama Protomarttyyri
Kristittyjen piirissä siis juhlistetaan Tapaninpäivänä Stefanos/Stefunos-nimistä pyhimystä, jonka nimi tarkoittaa "Jumalan kruunaamaa", ja joka lopulta kivitettiin kuoliaaksi. Kristityn mytologian mukaan Stefanos on muurareiden, rakennustaidon/rakentajien, sairaiden (etenkin kivuista ja kuumeesta kärsivien), alttaripalvelijoiden, matkalaisten ja tienkäyttäjien suojeluspyhimys, jonka nimi vakiintui suomalaiseen almanakkaan sekä Tapanina että Teppona. Suomalaisittain Stefanusta pidettiin eräänlaisena jumalolentona, ja hän sai kadunmiesten suussa tuttavallisen nimen Matka-Teppo.
Kirkon huolestuttua pakanallisesta hevosjuhlasta, alettiin kirkon piirissä lopulta puhua Stefanoksesta myös karjaeläinten ja hevosten suojelijana. Alkujaan Pyhällä Stephanoksella ei ollut lainkaan yhteyksiä karjaan tai hevosiin, mutta kirkon kampanjoidessa sinnikkäästi poistaakseen jälleen kerran pakanaviboja yhdestä kansan pitämästä juhlasta, hevoset ja karja ovat vakiintuneet Stephanoksen vastuulle jopa siinä määrin, että niitä pidetään paikoin jopa hänen ensisijaisina suojeltavinaan. Lisäksi, kuinka ollakaan, sekä kristillisen, että kalevalaisen mytologian mukaan kristittyjen keulahahmo; Jeesus (kristin jumalan poika), syntyi tallissa.. Hevosenpäivä muuttuikin lopulta Hevosmiestenpäiväksi, ja nykyinen Tapaninpäivä oli syntynyt. Monien kristittyjen tapoihin kuuluu nykyäänkin käydä kirkossa Tapanin/Stephanan/Stefanuksen päivänä.
Tapani oli Tallirenki, Ruokki Ruotuksen Hevosta
Kalevala päättyy uuden uskonnon tulemiseen, eli pojan syntymiseen. Kalevalassa Marjatta (eli muinaissuomalainen muoto Mariasta) lammaspaimenessa ollessaan tuli raskaaksi puolukasta, ja haki synnytyssaunotusta ilkeältä, Ruotus-nimiseltä pohulta. Tämä kieltäytyi kuitenkin auttamasta tyttöä. Lopulta Ruotuksen vaimo neuvoi Marjatan talliin, jossa tyttö vaivoissaan pyysi apua hevoselta, joka huokuikin sieraimistaan lämpimät löylyt talliin ja synnytys onnistui.
Ruma Ruotuksen emäntä, itse tuon sanoiksi virkki:
"Ei kylyt kylille jouva, ei saunat Sarajan suulta.
Tuoll' on kyly kytömäillä, hepohuone hongikossa
tuliporton poiat saaha, kurjan lapsensa latoa:
konsa hepo hengännevi, niinp' on siinä kylpyenne!"
Marjatta piilottelee häpeissään aviotonta poikaansa. Outo lapsi alkaa puhua jo kaksikuisena, ja tahtoo nimen itselleen. Karjalan pohu-ukko, Virokannas (joka, btw, epäonnistui tappamaan sen Karjalan kuuluisan Härän Pohjolan pitoihin,) kieltäytyy ensin kastamasta riivattua lasta, ja tietäjä Väinämöinen kehottaakin Marjattaa hylkäämään lapsen suolle. Poika alkaa myös soimata Väinämöistä tämän vanhoista teoista. Lopulta Virokannas alkaa kuitenkin totella Marjatan aviotonta lasta, kääntää selkänsä Väinämöiselle, ja kastaa lapsen "Karjalan kuninkaaksi". Väinämöinen loukkaantuu tästä verisesti koska ihmiset rikkovat vanhoja tapoja ja hänen määräyksiään, ja hylkää kalevan maat ja kansan.
Kalevalaisesta runoudesta löytyy tapaukseen liittyen myös pätkä Tapani-nimisestä miehestä, joka toimi renkinä tällä mainitulla Ruotus-pohulla ja hoiti noidan hevosta. Kun hevonen tuona kohtalokkaana yönä kieltäytyi juomasta lähteestä, näki Tapani kirkkaan täplän heijastuvan veden pinnasta ja katsoi taivaalle nähden loistavan tähden. Kun lapsi syntyi, Tapani käänsi Virokankaan tavoin selkänsä esi-isiensä tavoille ja kääntyi kristityksi. Tapani-renki voidaan siis nähdä eräänlaisena perimätietonsa hylänneenä luopiona, ja kenties ensimmäisenä suomalaisena pakanana, joka kääntyi kristinuskoon? Tämä voisi selittää Tapaninpäivän tärkeyden kristityn kalenterin kannalta.
Klip klop, klip klop, Hevonen on pop!
Suomalaisille hevonen on kautta aikojen ollut sekä tärkeä työkaveri että matkalainen, ja on siis luonnollista että hevosta juhlistetaan aikana, jolloin hyvyys lähimmäisiä ja eläimiä kohtaan ovat keskeisiä teemoja. Tapaninpäivän ydin olikin juuri hevosonnen hankkiminen ja eläinten hyvinvointi.
Meille vaikeina sota-aikoina hevonen oli korvaamaton apulainen, päästinhän hevoskyydillä paikkoihin minne autot vain suistuivat ja panssarivaunuille tuli ahdasta. Suomenhevosesta kertoo kattavasti Wikipedia.
(Komea Ryhti-ori kyseisestä linkistä)
Hevonen oli siinä määrin kunnioitettu, ettei esim. hevosen lihaan koskettu edes suurimpina nälkävuosina, samoin kuin metsäsieniä pidettiin arveluttavina ja "ryssien ruokana". Hevosen syöminen oli siis rinnastettavissa kissojen tai koirien syömiseen. Nykyään hevonen tunnetaan jo ruokaeläimenä, esim. meetwurstin muodossa, mutta monet pitävät tänäkin päivänä ajatusta hevosenlihasta arveluttavana. Karsastus hevosenlihaan ruokana ei liity mitenkään hevosenlihan mahdollisiin ravintoarvoihin tai yleiseen syötäväksikelpaamattomuuteen, vain yksinkertaisesti inhottavaan perusajatukseen, että söisimme lemmikkiä; Mustia tai Mirriä.
"On ryijyn alla lämmin kun lunta tuiskuttaa, ja liinakkomme kiitää, kun valkoinen on maa"
Wanhaan Tapaninpäivään kuului kaikenlaisia erikoisia tapoja ja rientoja, juhlintaa, taikoja ja keppostelua. Siinä missä kristitty joulu raivasi harrasta jalansijaa uskoville, tarjosi Tapaninpäivä kansalle vielä sopivasti wanhaa pakanallisuutta. Mainittakoon, että Kekrin kadottua ja monien Kekritapojen sulauduttua Jouluun, loput wanhan Kekrin perinteistä vakiintuivat Tapaniin.
Mikäli Tapaninpäivänä tuvassa nukuttiin pitkään, saattoivat naapurit tehdä kaikenlaista jäynää laiskureille. Paikoin oli tapana nousta aikaisin ja jekkuna lämmittää naapurin sauna. Oli tärkeää herätä aikaisin ja lämmittää uuni. Kylän nuoret pojat kiersivät taloissa ruokaa tai ryyppyä kyselemässä, kuten aikoinaan tehtiin Kekrinä. "Tapanille anotaan" -sanoivat pojat. Kekrin tavoin myös leikillistä uunin kaatoa harrastettiin, ja Tapaninkiertelijät kävivät mieluiten taloissa joissa vielä nukuttiin, lähinnä yllätys- ja häiriöarvon vuoksi. Kuten ennen wanhaan Kekrinä, naimattomat tytöt myös kehräsivät ihailemalleen pojalle "tapaninlankaa" eli pitkän rihman näytteeksi käsityötaidoistaan. Pojat kiinnittivät parhaat langat lakkeihinsa ja niiden perusteella saatettiin valita mieluisin, ja kätevänäppisin tuleva vaimo. Tahvanus oli myös suosittu hääpäivä, sillä hevosjumalattaren uskottiin suovan onnea ja hedelmällisyyttä tulevaan liittoon.
Tapaninpäivänä liikkui alueittain myös Pukkiseurueita, eli Tapaninpukkeja. Tapaninpukki, Kekrin pelätistä ja Nuutin ihmiseläimestä poiketen, esitti ihmistä; isoa rikasta herraa, paronia tms, jolla oli mukanaan palvelija, sekä jonkinlainen puu-, tai keppihevonen. Hevonen oli usein oksa tai luokki jossa oli häntä toisessa, ja pää toisessa päässä. Hevonen saattoi olla myös olkilyhteestä tehty. "Herralla" on naamari kasvoillaan, ja hänellä on olkinen puku jonka alle saatettiin piilottaa säkkiä tai tyynyä, jonka tarkoitus oli luoda illuusio "hyvin syövän varakkaan" lihavasta vatsasta. "Palvelija" käy sitten taloissa kyselemässä saako herra, eli "Tapani" tulla sisään, ja kyselee antimia herralle. Kiitoksena antimista "Rikas herra" sitten lauloi tai muuten esiintyi talonväelle. Tapaninpukit eli Tapanit olivat erikoinen sekoitus kristillisen mytologian ja suomenuskon hahmoja. Olkipukuinen isoherra pohjaa hahmona todennäköisesti Pyhään Stefanoseen, tai kääntymyksessään ylennettyyn tallirenkiin. Pidettiinhän kristin hahmoja etenkin tavallisen kansan keskuudessa mahtavina ja rikkaina superolentoina. Kristin Tapania kestittiin sitten kunnioittavasti, kuten pakanajumalaa ikään. Tapaninpukkiperinne on todennäköisesti alkujaan lainattu Kekristä, ja sekoittunut lopulta Nuuttipukkeihin.
Kopoti Kopoti Kopoti Koi..
Tunnetuin Tahvanuksen riento lienee kuitenkin Tapaninajelu, jossa hevospelillä ajettiin ympäri raittia ja ilakoitiin. Aisaan kiinnitettiin mahdollisimman paljon kelloja, ja muutenkin pidettiin meteliä. Alueittain, esim. Savossa oli tapana jo aamuvarhain lämmittää sauna ja kylpeä, jonka jälkeen syötiin talkkunaa. Kun ruokailu oli suoritettu, lähdettiin Tapaninajelulle. Tapana oli laittaa reen eteen hevonen, jolla ei oltu vielä ajettu, jotta hevosesta tulisi vahva juoksija. Ajelulla tavattiin kylänaapureita, ja miehet kilpailuttivat hevosiaan. Myöhemmin Tapaninajelu jalostui jumalanpalveluksen jälkeiseksi kilvoitteluksi jolloin perheet ajoivat reellä kilpaa koteihinsa. Ensiksi kotiinsa päässeelle oli tiedossa hyvä karjavuosi.
Tapaninajelujen vuoksi päivä tunnetaan nykyisin ennemminkin hevosmiesten, kuin hevosen juhlana. Mitä mieskeskeisemmäksi juhla muuttui, sitä epäilevämmin naisiin päivän aikana suhtauduttiin. Mikäli Tapanin riennoissa ensimmäisenä tuli nainen vastaan, toi se huonoa onnea, ja mikäli päivän ensimmäinen vierailija oli nainen, ei häntä päästetty aina edes sisälle. Nykyiseltään varsinaiset Tapaninajelut ovat vaihtuneet Tapanintansseiksi, joita järjestetään monissa ravintoloissa.
Toinen mainittava tapa oli Tahvanuksen aterian syöminen jossain erikoisessa paikassa, kuten aitassa tai tallissa. Koska kirkko paheksui wanhoja, pakanallisia tapoja viettää näitä myöhemmin kristin kalenteriin vakiintuneita juhlia, asetettiin pakanallisten tapojen vietosta sakkorangaistus (samoin oli mm. Kekrinä). Niinpä kristiä karsastavat kansalaiset siirtyivät, kuten aikoinaan Kekrinä, juhlimaan asuinrakennuksesta vähän sivummalle, ulkorakennuksiin. Toisaalta ajateltiin, että toi onnea syödä ateria juuri tallissa, hevosjumalan silmien alla. Tosin, toisin kuin Kekrinä, kiinnijääneet ruokailijat saattoivat sitten sakkojen pelossa selittää esivallalle sentään juhlivansa tallissa Jeesuslapsen syntymää ja kristiä yleensä.. Tapa ja päivä tunnetaan talli-illallisten vuoksi myös "Talli-Tapanuksena" tai "Talli Tapanina".
Polle, Polle, Polle, Älä Aisalle Kaki
Perinteiseen talliateriaan kuului jostakin riistaeläimestä, kuten jäniksestä tai oravasta keitetty keitto, patapaisti, tai possun tai lampaan paisti, sekä leipää, ja olutta tai viinaa kyytipojaksi. Syödessä kaikki sopasta löytyneet luut otettiin talteen, ja piilotettiin talliparvelle, hevoskarsinaan, tai haudattiin maahan. Jos luut rikkoi tai heitti menemään, meni onni mukana. Yleensä miehet ja naiset söivät omilla vuoroillaan, ensin miehet tallissa ja viimeisenä talon naisväki aitassa. Tällä yritettiin estää hevosonnen harakointia. Myöhempinä vuosina myös naiset saivat syödä tallissa miesten jälkeen. Kristin tieltä tämäkin tapa kuitenkin pikkuhiljaa kitkeytyi pois. Eikä kovin monella taida tänä päivänä olla sitä talliakaan. Tallin puuttuessa Tapaninaterian voi poikkeuksellisesti nauttia myös esim. saunassa.
Aterian päätteeksi talon nuorukaiset, pojat tai rengit ratsastivat hevosilla tupaan ja kysyivät "Onko Tahvaana kotona?" Jos annettiin kestitystä tulijoille, sanottiin "On on", ja hevosille annettiin erityisesti niitä varten leivottuja pieniä ohraleipiä, "Tapanin kakkusia/kakkaroita" tai kauroja kopasta, ja miehille ryypyt.
Itara talo tietysti ajoi hevospojat pois tiluksiltaan. "Ei oo kestitystä" tokaistiin tylysti. Tapanin iloisia kerjäläisiä uhkailitiin myös hirsipuulla tai selkäsaunalla. Hyvään ja vaurauteen pohjaaviin vuotuisjuhlarientoihin osallistumatta jättäminen tarkoitti kuitenkin usein aikansa sosiaalista itsemurhaa, ja vain kaikkein vauraimmilla perheillä oli statuksensa ansiosta niin sanotusti "varaa" jättää naapurit, köyhät ja lapset huomiotta. Harva talo ei tarjonnut kestitystä, lähinnä mainitun yleiseen epäsuosioon joutumisen pelossa.
Mikäli talossa oli tartuntatautia, emäntä lapsivuoteessa tai jokin muu vastaava syy mikä esti vieraiden kestityksen, oli se yleensä kyläyhteisön tiedossa jo ennen Tapaninpäivää eikä k.o. talossa vierailtu edes leikillään. Lapsitapauksissa ja muissa Tapaninvierailijat tai naapurit saattoivat vaivihkaa viedä itse "Tapania taloon", eli kävivät antamassa pieniä lahjuksia omistaan talon väelle.
Tahvanuksena jätettiin ruokaa ja ruokauhreja myös pihapiirin haltioille ja talon tontuille. Erityisesti tallitonttua kestittiin. Hevosillekin saatettiin laittaa vähän olutta tai viinaa kauroihin tai tarjota olutta tuvassa. Paitsi hevosia, myös muita eläimiä kestittiin, esim. sioille oli paikoin tapana veistää uusi kaukalo, josta sitten tarjoiltiin puuroa voisilmän kera possuille jotta ne menestyisivät ja lihoisivat. Hevosten juoma-astian pohjalle laitettiin hopearaha tai -sormus, jotta hevoset menestyisivät.
Tapanin kujeisiin kuului myös tapa livahtaa naapurin navettaan, ja antaa elämille ylenpalttisesti heiniä ennenkuin isäntäväki heräsi. Heinityksen uskottiin vievän karjaonnen vuodeksi ja navetat ym. eläinsuojat lukittiinkin siksi visusti Tapaninvastaiseksi yöksi. Huolimattomat isännät löysivätkin herättyään eläimensä kaulojaan myöden heinissä.
Koska jouluviikko päättyy Tapanina, on esimerkiksi omassa perheessäni Tapanista muodostunut rääppäispäivä, jolloin juhlavuudet loppuivat. Itsekin viimeistään tällöin poistan Talvipäivän koristeet, ja valmistan ruokaa juhlien tähteistä, yleensä lihasoppaa (jota äitikin valmisti, se kun on wanha perinne). Toinen perinteinen Tapaninpäivän ruoka on ollut arkinen karjalanpaisti, eli se johon laitetaan juureksia ja pottuja.
Ennen wanhaan myös riistaruoat ovat olleet arvossaan Tapanina. Hevosenlihaa tosin on kenties kohteliasta välttää.
Vegejen Tapaninpöytään sopivat hyvin esim. kuivasoijasta tai seitanista valmistetut pata-,/palapaistit, sekä syksyllä kerätyistä, talven varalle säilötyistä antimista valmistetut ruoat ja lisukkeet, kuten kuivasienikeitto, hernerokka, hapankaali, ja puolukkasurvos. Pöytään sopivat myös suolaiset sekä makeat puurot ja -vellit (etenkin riisi-, ja kaurapohjaiset), sekä omenat, porkkanat, ja muut sen sellaiset, hevosille maistuvat makupalat juhlan nimihahmon mukaan :)
"Juokse sinä humma kun tuo taivas on niin tumma ja tiuku on aisan alla"
Tahvanus on ollut muiden juhlapäivien tavoin otollista aikaa kuulostella tulevia ja tehdä taikoja. Tapaninpäivänä suosituimpia konsteja ovat olleet miehillä hevosonnen, ja naisilla sulhasonnen takaaminen. Samoin vaurautta ja yltäkylläisyyttä tavoiteltiin, ja siinä missä vanhoille uhripaikoille vietiin tarjottavaa, täyttyi kirkon kolehti oravannahoista. Talleihin vietiin amuletteja ja piirrettiin symboleja (suosituimmat olivat Käpälikkö, Pentagrammi ja Ruksi) suojelemaan hevosia.
Koska hevonen, Iku-Tihku, Tahvanus, ja Epona liittyvät kaikki tahoillaan vapauteen, itsenäisyyteen, seksuaalisuuteen, hedelmällisyyteen, Aliseen ja voimaan, aika on nykyaikana otollinen myös kaikenlaisille hedelmällisyystaioille, minuudelle, energian vahvistamiselle, sekä kuolleiden kanssa kommunikoimiselle. Ole kuitenkin varovainen, hevonen voi olla oikukas.
Hevosen henkeä sopii kunnioittaa esim. omenoilla ja kaurapuurolla. Lienee stereotyyppista, mutta pääasia että ajatusyhteys säilyy.
Päivälle sopivat hyvin valkoiset, mustat, ruskeat, vedensiniset ja -vihreät kynttilät, sekä pippuriset ja pihkaiset tuoksut. Koristeluun sopivat tietenkin hevosaiheiset tavarat kuten vaikkapa hevosenkenkä tai Ehwaz-riimu. Pakko sanoa, että myös lelukauppojen pienet hevos-figuurit käyvät koristeista; ovathan ne kauniita ja eläväisen oloisia, kuin muoviin olisi onnistuttu vangitsemaan osa hevosen luonnosta. Etenkin Suomenhevonen on komea. Pikku varsoja katsellessa taas tulee väistämättäkin kesä ja niityt mieleen :)
Puuhia Tahvanukselle:
-Jouluviikon päättävä päivä on hyvä hetki muistaa esi-isiä, haltijoita ja jumalia juhlavasti vielä viimeisen kerran.
-Piipahda kaupungilla katselemassa.
-Keitä lihakeitto joulurääppeistä.
-Piirrä hevonen vaikka kynttilän kylkeen.
-Leivo hevosenmuotoisia piparkakkuja tai ohrarieskaa.
-Laita talkkunaa tai kaurapuuroa.
-Osta pikkulinnuille kauralyhde metsänreunaan.
-Muista tonttua herkuilla.
-Kokeile ennustamista arpakuutioilla.
Uskomuksia:
-Hevonen unessa on monipuolinen symboli; Hyväkuntoinen hevonen enteilee hyvää. Sairas tai laiha kaakki enteilee huonoa. Ruskea hevonen povaa onnea, Musta murhetta ja Valkoinen voi olla jopa kuoleman enne. Kuollut hevonen povaa epäonnea. Jos putoat hevosen selästä, et menesty yrityksissäsi. Karanneet hevoset, tai jos hevosesi karkaa unessa, kuvastaa tukahdutettua seksuaalisuutta, ja kehottaa sinua vapaasti olemaan oma itsesi; Olemaan vapaa. Jos hevonen puree sinua unessa varoittaa se että sinusta juorutaan. Jos hevonen potkaisee, enteilee se jotain odottamatonta tapahtumaa, joka ei välttämättä ole mieluinen. Laiduntava hevonen enteilee hyviä perheuutisia, satuloitu hevonen yllätysvieraita, ja hevosen kengittäminen urakehitystä.
-Jos näet valkoisen hevosen valkean aidan takana samalla kun kuu ja aurinko näkyvät yhtä aikaa taivaalla, saat toivoa.
-Tapaninpäivän varsat olivat erityisen onnekkaita.
-Jos Tapaninpäivänä kyntää peltojaan, kasvavat ne hyvin viljaa tulevana vuonna.
-Hevosenkenkä on tunnettu onni- ja vaurausamuletti. Naulaa hevosenkenkä "U":n muodossa oven ylle eikä onni valu pois.
-Jos Tapaninpäivänä on lumipyryä, tulee hyvä marjavuosi.
-Kirkas tähtitaivas Tapanina povasi hyvää sienivuotta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti