perjantai 21. lokakuuta 2016

Jakoajan ja Kekrin Yrttejä ja Kasveja

Olen ehtinyt kirjoittaa jo hedelmällisen Kesäpäivän-, ja hedelmättömän Talvipäivän kasveista, joten miksi en kirjoittaisi muutaman sanan myös viimeisen sadonkorjuun, elämän ja kuoleman raja-ajan kasveista? Elikkäs siis.. Myöhäissyksyyn sijoittuvan Jakoajan kasvit ovat voimakasaromisia ja mausteisia, ja monet niistä sopivat niin pahan karkotukseen, puhdistamiseen, kuin suojeluun.

Jakoajan kasvit eivät ole Kesä-, tai Talvipäivän vastaavien tavoin mitenkään kovin hallitsevasti femi-, tai maskuliinispainotteisia, vaan molempia käytetään yhtä kanssa, sillä sadonkorjuu on puolueeton, ja kuolema lankeaa kuitenkin lopulta tasa-arvoisesti kaiken elollisen päälle. Jakoajan värejä ovat syksyiset, maanläheiset sävyt, kuten oranssi, keltainen, musta ja tumma vihreä, eli värit, jotka toistuvat syksyisesä luonnossa, sekä Jakoikaan sopivissa kasveissa. Siksi myös kuivat, lakastuneet tai kellastuneet kukat, oksat ja lehdet ovat oiva lisä Jakoajan koristelussa. Mainittakoon myös, että useimmat Jakoajan kasvit ovat voimakkaimmillaan täydelläkuulla, joten jos juhlasi, oli se sitten Halloween, Samhain, tai Veripäivä, osuvat k.o. kuunvaiheeseen, aina parempi ;)

Belladonna (Atropa Belladonna) - Belladonna on loppusyksyyn oivallisesti sopiva, vesielementtiin, Aliseen ja feminiinisyyden pimeään puoleen yhdistetty kasvi, joka liittyy kohtaloon, piilotajuntaan, ja rajatiloihin. Belladonnan avulla voi houkutella henkiä liittymään seuraan, lisäksi kasvin sanotaan olevan voimakkaammillaan juuri kuolleiden aikana. Belladonnapensas pihassa, tai -oksa maljakossa, on vahvasti suojeleva. Lisäksi Belladonnaa voidaan käyttää myös henkiä kutsuvissa suitsukkeissa, ja esim. rentouttavaan, puhdistavaan kylpyyn voi muiden yrttien sekaan lisätä ripauksen kuivattuja lehtiä tai marjoja. etenkin, jos haluat puhdistautua ennen rituaalia. Belladonna sopii myös eläinyhteyttä tavoitteleviin loitsuihin. Ripusta ulko-oven kahvaan pieni Belladonnanoksa, jossa on marjoja, niin pahaa aikovat ihmiset eivät pääse sisälle Jakoaikana.
Huom: Kaikki kasvinosat ovat myrkyllisiä!

Maissi (Zea Mays) - Maissi ei ehkä ole viljelykasveistamme kaikkein kotoperäisin, mutta sillä on tärkeä osansa monien eri kulttuureiden sadonkorjuujuhlissa. Esim. papujen ja kurpitsan kanssa maissi muodostaa hyvän ja proteiinipitoisen sadonkorjuukolmikon. Nykyään, kun maissia saa Suomestakin, kuuluu se siis oleellisesti listalle. Maissi on feminiininen, maan ja tulen elementtiin, Aurinkoon, ja Venus-planeettaan yhdistetty kasvi jota on olemassa monissa väreissä. Punainen maissi yhdistetään suojeluun, valkea henkisyyteen ja intuitioon, sininen puhdistukseen ja psyykkisiin kykyihin, ja keltainen hedelmällisyyteen, runsauteen, ja vaurauteen. Morsian saattoi häissään pitää mukana tuoreita, perkaamattomia tähkiä taatakseen hedelmällisyytensä. Jos popkornin paahtuessa, ja jyvien poksuessa kattilassa esittää rakkauteen tai rahaan liittyviä toiveita, ne toteutuvat, jos poksahdus kuuluu toivetta lausuessa. Jos haluat ennustaa popkornista, paahda muutama jyvä ilman kantta. Jos jyvät lentelevät oikealle, vastaus on myöntävä, jos vasemmalle, vastaus on kieltävä. Sanotaan, että tuoreesta tähkästä voi myös laskea jäljellä olevat elinvuotensa; Yksi jyvä vastaa yhtä kuukautta.
Maissinukkia taas on aikoinaan sadonkorjuuaikaan ripustettu mm. räystäisiin pitämään pahat henget poissa. Tuoreet maissinjyvät ja -tähkät sopivat myös täydellisesti uhriksi erilaisiin kuolleiden ajan rituaaleihin, melkeinpä suuntauksesta riippumatta.

Mali (Artemisium Absinthum) - Mali, eli Koiruoho, on maskuliininen, ilman elementtiin, tulienergiaan, sekä Mars-planeettaan yhdistetty kasvi. Vaikka koiruoho suojelee pahantahtoisilta hengiltä ja -noidilta (etenkin puutarhassa), sitä voi myös esim. suitsukkeena käyttää henkien kutsumiseen. Myös koiruohoa sisältävät juomat, esim. pirskotettuna, puhdistavat, ja karkottavat pahaa. Koiruohopotpurria voi Kekriyönä kokeilla tyynyn vieressä tuomaan enneunia. Koiruoho on voimakkaimmillaan täydellä kuulla poimittuna.

Nauris (Brassica Rapa var. Rapa) ja Lanttu (Brassica Napus/Brassica Napus ssp. Papifera) - Nauris, samoin kuin nauriin ja kaalin risteymä, lanttu, ovat Suomessa wanhoja viljelyskasveja, jotka kuuluvat osana myös Kakritarjoiluun. Lisäksi nauris ja lanttu ovat alkuperäiset Halloweenlyhty -kasvit, joihin muinaiset Samhainin viettäjät koversivat kasvoja pelotellakseen kummituksia pois lähituntumastaan. Useimmille tuttu kurpitsa tuli kuvioihin vasta juhlan matkattua siirtolaisten mukana Amerikkaan. Nauris ja lanttu yhdistetään kuuhun, niiden maanalaiset osat maan elementtiin, mutta niiden naatit ilmaan. Samoin nauris on feminiininen, ja lanttu maskuliininen. Nauriit, lantut, ja sen sellaiset satojuurikkaat on myös yhdistetty karjalan alueella vuotuisesti muistettuun, satojumala Äkräsiin (Eli Äkres/Ekres). Nauris ja lanttu ovat Alisen kasveja, jotka liittyvät kuolemaan, mutta myös hedelmällisyyteen, ihmissuhteisiin ja suojelukseen.
Jos haluat jonkun henkilön jättävän sinut rauhaan, jätä Samhainyönä nauris hänen ovelleen, eikä hän enää häiritse sinua.

Omenapuun Hedelmät (Malus) - Omenapuun hedelmät eli omenat sopivat hyvin loppusyksyn sadonkorjuuteemaan, Jakoaikaan ja Kekriin. Omenapuu yhdistetään lähinnä maahan (ja vähän ilmaan), mutta sen hedelmät yhdistetään sekä maan-, ja veden elementtiin. Omenapuut ja omenat ovat molemmat feminiinisiä, ja yhdistetään energioiltaan naiselliseen Venus-planeettaan.
Noidille omenat sopivat erityisesti, onhan niiden hedelmien siemenkodassa nähtävillä suojeleva pentagrammikuvio; viisi perusaistia. Rituaaliomenoiden syömisen sanotaan lisäksi parantavan selvänäkökykyä. Omena itse symboloi oikeastaan vähän kaikkea; viisautta, terveyttä, uskollisuutta, naiskauneutta ja yltäkylläisyyttä, mutta myös viettelystä, seksuaalisuutta ja haluja. Omenat on yhdistetty myös kypsyyteen, ikääntymiseen, ja kuolemaan, alkaahan esim. haavoitettu omena nopeasti tummua pilalle, ja nahistuvan omenan pinta alkaa hissukseen juonteilla ja kureilla kuin ikääntyvän ihmisen iho. Omenan voi valita taiantekoon myös värin perusteella, esim. Punaiset omenat on liitetty rakkauteen, mutta myös kuolemaan verenpunaisen värinsä vuoksi, vihreät omenat taas  vaurauteen ja hedelmällisyyteen, ja keltaiset maineeseen, perheeseen ja onneen. Omenaa voi siis maagisesti käyttää vähän kaikkeen. Vain mielikuvitus on rajana.
 
Peruna (Solanum Tuberosum) - Wanhan kansan Kekrifolkore kehottaa välttämästä perunoita Kekrinä. Jos niitä söi, sai paiseita, ihottumaa, huonon sadon, tai hiiri meni nukkuessa korvaan tai jotain muuta yhtä kamalaa. Peruna on kuitenkin, ylläri-pylläri, loistava kasvi meille kaikille pahoille noidille Jakoaikana. Peruna on feminiininen, maaelementtiin yhdistetty kasvi. Pyöreän muotonsa vuoksi peruna on liitetty myös kuuhun ja veteen.
Jos syötät salaa perunan mukuloita vihamiehellesi Kekrinä, hän saa iho-ongelmia. Jos kirjoitat vihamiehesi nimen perunaan, ja sitten kypsennät perunan nuotion tuhkassa Kekriyönä, ja syötät näin kypsennetyn perunan eläimelle, ei nimen henkilö ei enää vaivaa sinua. Samoin, jos hautaat vihamiehesi oven alle, tai ovenpieleen mädän/homeisen perunan, hän jättää sinut rauhaan.
Jos taas kirjoitat hänen nimensä perunaan, ja jätät kyseisen potun johonkin kosteaan paikkaan mädäntymään, voit sairastuttaa hänet. Tosin, jos kyseinen peruna lähteekin itämään ja kasvamaan dumppauspaikassasi, niin ehkä kyseinen ihminen on ihan tutustumisen arvoinen, tai muuten vain järkeiltävissä ulos elämästäsi ilman loitsuja?
Huom: Perunakasvi, sen marjat, ja vihreät mukulat ovat myrkyllisiä! Ne sopivat pahaa tarkoittaviin taiantekoihin, mutta älä syötä niitä kenellekään (äläkä syö itse)!!

Pietaryrtti (Tanacetum vulgare syn. Chrysanthemum vulgare) - Pietaryrtti on feminiininen, vesielementtiin ja Venus-planeettaan yhdistetty kasvi. Maissa, jossa kevät on lämmin ja mukava kevätpäivän aikoihin, kukoistava yrtti voidaan liittää Kevätpäivään, tai nykyisin lähinnä Wiccojen juhlistamaan Ostara-juhlaan, mutta näin pohjoisessa tämä on lähinnä syksyn kasvi. Pietaryrtti on vahva noitien ja henkiolentojen kasvi, sillä se paitsi parantaa ja karkottaa, myös kutsuu paikalle henkiolentoja ja vahvistaa maagista työskentelyä. Pietaryrtti, kasvaessaan luonnossa missä tahansa tärkeän taiantekopaikan kupeessa, vahvistaa luonnollisesti kaikenlaisia maagisina pidettyjä paikkoja, kuten esim. lähteensilmiä, muutettuja rakennuksia, muureja, tienristeyksiä, peltoja, ja niittyjä. Parhaiten pietaryrtti viihtyy kuitenkin teiden-, ojien-, ja hylättyjen pihapolkujenvarsilla. Pietaryrtti kerätään kukkivana, ja se sopiikin hyvin esim. kimppuina koristeeksi. Ulko-oven vieressä se estää kaikenlaisia pahalaisia, kuten kummituksia, pahantahtoisia noitia ja varkaita pääsemästä taloon, ja makuuhuoneessa se voi antaa enneunia. Pietaryrtti kannattaa kerätä Kesäpäivänä, ja kuivattaa Kekrin varoiksi.
Huom: Pietarytti on myös lievästi myrkyllinen, joten sisäinen käyttö voi aiheuttaa mm. huimausta tai pahoinvointia. Herkät ihmiset voivat myös saada nokkosihottumaa, tai muita iho-oireita kasvin käsittelystä.
 
Pujo (Artemisia Vulgaris) - Pujo on feminiininen, ilman elementtiin ja Venus-planeettaan yhdistetty kasvi. Pujolla on vahva yhteys selvänäköön, etiäisiin ja yhdeksänteen aistiin. Pyyhi tuoreilla pujonlehdillä kristallipalloa tai peiliä kirkastaaksesi näköä, tai nauti pieni kupillinen pujoteetä ennen ennustamista. Pujoa on pidetty myös henkien ja demonien kasvina, etenkin, jos sitä kasvaa kolmen-, neljän-, tai viiden tien risteyksessä. K.o. tienristeys on silloin myös erityisen voimakas kaikenlaiselle taianteolle, etenkin, jos mukana on Pietaryrttiä. Pujosuitsuke sopii hyvin kaikenlaisten henkien kutsumiseen, ja pujonlehtiä voi laittaa tyynyn alle jos haluaa uneksia tulevaisuudesta.
Huom: Mikäli olet allerginen Malille, olet todennäköisesti allerginen myös pujolle. Pujo voi aiheuttaa herkille ihmisille iho-, tai hengitysteiden ärsytystä, kutinaa, nokkosihottumaa, tai astmaattista yskää, joten ole tarkkana, etenkin, jos olet yliherkkä tai allerginen.

Punajuuri (Beta Vulgaris var. Conditiva) - Punajuuri on paitsi herkullinen, myös ravitseva lisä tälle listalle. Punajuuri on feminiininen, maan elementtiin ja Saturnus-planeettaan yhdistetty kasvi. Syyskylmän ja Hallan kulta-aikana punajuurta kannattaa lisätä ruokapöytään, kuten salaattiin, keittoihin, murekkeisiin, sekä pasta-, ja pataruokiin. Punajuuren uskotaan myös edistävän pitkää ikää, terveyttä ja kauneutta, ja punajuuren mehu sopii hyvin niin lemmenloitsuihin, kuin rakkauskirjeidenkin kirjoittamiseen. Vegemaailmassa punajuurimehu onkin veren botaniikkavastine, jota varsinkin Halloweenina voi tarjoilla myös kaikille vegevampyyreille ;)

Siankärsämö, kuivattu, (Achillea Millefolium) - Kyllä, minä esittelin tämän jo noissa Kesäpäiväkasveissa, mutta nyt on kyse kuivatusta vastaavasta. Siankärsämö on feminiininen yrtti, joka yhdistetään veden elementtiin ja Venus-planeetan naisellisiin voimiin. Kuivattu siankärsämö yhdistetään maan ja tulen elementtiin, ja vanhaan, viisaaseen naiseen, jopa noitaan. Siankärsämö on listalla juuri karkottavien ominaisuuksiensa vuoksi, ja sitä voi sekoittaa esim. kynttilämassaan, puhdistavaan kylpyyn, teehen, musteeseen, jne. Kuivatuilla lehdillä kannattaa myös maustaa Kekritarjottavia, jolloin pahalaiset jäävät nuolemaan näppejään. Myös siankärsämöviina sopii hyvin Kekriin. Esim. Avaimenreikään voi aina pirskottaa vähän siankärsämösnapsua, jotteivät pikku pirut pääse sisälle taloon ;)
Jos löydät jostain vielä tuoretta siankärsämöä, voit käyttää myös sitä, onhan se "Syyskärsämöä" ;)

Salvia (Salvia Officinalis) - Salvia on maskuliininen, ilman elementin hallitsema kasvi, joka on liitetty sekä Jupiteriin että Venus-planeettaan. Monien Jakoaikaan sopivien kasvien tavoin Salvia on voimakkaasti karkottava, ja puhdistava kasvi. Salviasuitsuke sopii hyvin sekä kuolleiden kutsuntaan että kodin energioiden puhdistukseen. Salvialla on hyvä maustaa myös juhlaruokia, etenkin, jos aiot puhdistaa ne negatiivisista energioista tai pyhittää ne annettavaksi jumalille tai hengille.

Takiaiset (Arctium) - Takiaisia on monta lajia, joista neljää tavataan meillä Suomessa. Ne ovat Isotakiainen (A. Lappa), Lehtotakiainen (A. Nemorosum), Pikkutakiainen (A. Minus), sekä Seittitakiainen (A. Tomentosum). Kenties tärkein, ja maagisesti voimakkain kaikista on tietenkin Isotakiainen, mutta niitä kaikkia voi hyvin käyttää, ihan saatavuuden mukaan. Takiaiset ovat feminiinisiä,  Kuuhun ja Venus-planeettaan, sekä veden elementtiin yhdistettyjä kasveja.
Takiainen on suojeleva ja parantava kasvi, jonka suojelevat ominaisuudet ovat pimeän ajan koittaessa omiaan. Takiaisen syksyiset oksat takkuisine siemenkotapalloineen (=takiaispallo) sopivat mainiosti koristeeksi niin alttarille, kuin vaikka sadonkorjuupöytään. Jos haluat puhdistaa kotiasi ei-toivotuista energioista, lisää pari takiaispalloa Kekrisiivouksen lattianpesuveteen, tai imuroi muutama pölypussiin pitämään sinne mahdollisesti imuroidut pahalaiset tallessa. Mukana kannettu takiaisenjuuri on lisäksi voimakkaasti suojeleva amuletti, ja takiaiskoriste joko talon tai eläinsuojan ulko-ovessa tai sen yllä on myös paitsi kaunis, myös asukkaita suojeleva.
Takiaisen tarrautuvia siemenkotia voi myös sujauttaa noitapulloon täytteeksi, etenkin, jos on tarkoitus vangita sinne joku pahalainen.

Valkosipuli (Allium Sativum) - Tämä kasvi ei juuri esittelyjä kaipaa. Valkosipulin karkottavat ominaisuudet manitaan useimmissa folkloreissa, häätäähän se tehokkaasti niin vampyyrit, demonit, ja pikkupirut, kuin pahoissa aikeissa liikkuvat noidat ja trullitkin muille maille, joten valkosipuli tai pari ei ole huono ostos Jakoaikana. Esim. Lisää tuoretta valkosipulia ruokiin ja tarjottaviin, tai ripusta pikku-nippu valkosipulia ulko-oveesi pitämään pahalaiset loitolla. Myös pahalta silmältä voi suojautua kantamalla valkosipulinkynttä äidin neulomassa, sinisessä pussukassa.
Lisäksi valkosipuli on terveellinen, antiseptinen ja ravitseva, ja ehkäisee mm. flunssan jälkitiloja tehokkaasti. Fiksu suojautuu pahalaisilta ja lenssulta syyskylmissään juuri valkosipulilla.
Vink: Yhdistä tuore valkosipuli tuoreeseen punajuureen saadaksesi molemmista irti parhaat terveysvaikutukset.

*Mukavaa Jakoajan odotusta kaikille lukijoilleni :)

Ei kommentteja: