keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Punainen Pesto

Punainen pestokastike on sukua perinteiselle, vihreälle pestokastikkeelle, mutta valmistetaan basilikan sijaan aurinkokuivatuista tomaateista.

Pari desiä paloiteltuja, aurinkokuivattuja tomaatteja
2 Valkosipulinkynttä
3/4 dl Pinjansiemeniä
n.2 dl Oliiviöljyä (Extra Virgin)
Vajaa 4 rkl Ravintohiivahiutaleita
1/2 tl Karkeaa merisuolaa
Rouhittua mustapippuria

-Laita aurinkokuivatut tomaatit blenderiin, ja aja tasaiseksi massaksi
-Lisää blenderiin valkosipulinkynnet, ja pinjansiemenet, aja tasaiseksi
-Lisää näppituntumalla n.1 dl oliiviöljyä, ja sekoita taas
-Lopiksi lisää ravintohiiva, ja sekoita kunnes kastike on tasaista mössöä. Lisää tarvittaessa oliiviöljyä että saat sopivan koostumuksen
-Tarkista maku, lisää tarvittaessa suolaa, ja rouhi joukkoon pippuria myllystä
-Tarjoile esim. grillattujen kasvisten, seitanin, patongin tai pastan kaverina

*Tähän sopivat sekä kuivat että öljyyn säilötyt tomaatit. Tässä käytin säilöttyjä. Valuta öljyyn säilötyt tomaatit ennen käyttöä. Tarvittavaan öljyn määrään valutetut tomaatit eivät juuri vaikuta, mutta säilötyt tomaatit ovat usein suolaisempia kuin säilömättömät. Varovasti siis suolan kanssa.
Mikäli kotoasi ei löydy pippurimyllyä, rouhi kokonaiset mustapippurit morttelilla ja annostele hyppysillä. Voit myös kokeilla kastiketta vain jommallakummalla juustolla, käytä sitä tällöin 1 desi.
Punaisella pestolla on paljon variaatioita, ja siihen lisätään joskus paahdettua paprikaa tai tuoretta chiliä, tai pinjansiemenet paahdetaan kevyesti ennen blenderiin heittämistä. Joskus punaiseen pestoon lisätään kapriksia, tai tuoretta tai kuivattua oreganoa, basilikaa, timjamia tai rosmariinia mausteeksi, mutta toimii hyvin ilman mitään lisäyksiä.

Ei kommentteja: