Kirjassa kuvataan hienosti veren kutsua, kuinka Aalo vaipuu suden lumoihin ja antaa periksi sisäiselle noidalleen, mikä ei tarinan aikoihin sijoittuen voi päättyä hyvin. Taikausko velloo, paholainen vaanii joka kulman takana, ja jokainen luonnon ja vapaan hengen kutsua kuunteleva on automaattisesti noita.
Tämänkaltainen taikausko on nähtävissä jo kirjan alkusivuilla, Priidrikin tavatessa ensi kertaa tulevan vaimonsa, jolla tämä näkee olevan "noidanluoman" (eli noitamerkin, luomen, syntymämerkin, tms. Stigma diabolin). Kaiken lisäksi Aalo on punatukkainen (varma noidanmerkki). Rakastunut Priidrik kuitenkin arvelee, että armas aviomies ja jumalan rakkaus tekisivät Aalosta sävyisän aviovaimon, taikauskoistaan huolimatta, ja välittämättä "noidanmerkeistä".
Metsän henki puhuu Aalolle suden suulla ja houkuttele tämän suolle laumaansa.
Kirjan noidat eivät pelkästään ole kylän ämmiä kuten useimmissa noitatarinoissa, vaan myös miespuolisia löytyy, kuten yleensä ihmissusitarinoissa. Ajan hengelle ominaisesti myös Metsän herra rinnastetaan demonimaiseksi hahmoksi; Paholaisen ansoista varoitellaan ja jumalalla uhkaillaan, mutta kuitenkaan teosta ei ole mielestäni pilattu liialla uskonintoilulla, vaan kirjailija pitää katsantokantansa sopivasti neutraalina kuitenkaan unohtamatta tarinassa vallitsevaa, kristillistä kasvuympäristöä jossa noidille ei ole sijaa. Kirjassa kohtaavat kurinalasuus ja kapinahenki, miellyttämisen tarve ja sitä vastaan kamppailu. Itsenäinen ajattelu rinnastetaankin kirjassa tottelemattomuuteen ja rakastamisen kyvyn puutteeseen. Hyvän ja pahan kamppailusta en siis oikein voi väittää olevan kyse. Se voi olla osasyynä miksi kirja on kiehtova ja mukaansatempaava vielä tänäkin päivänä.
Kirja syventää myös omalla tavallaan eläinyhteyttä, ja käsittelee ihmissusiaihetta hollywood-elokuvia huomattavasti paljon paremmin.
96 sivua.
Kuvan versio Sudenmorsiamesta kuuluu "Keskiyön Kirjasto" -sarjaan, joka uusintajulkaisee klassisen kauhukirjallisuuden kulmakiviä. Sarjan muihin osiin kannattaa siis myös tutustua :)
“Vaan ei vielä ikänä ihmisen hahmossa ollut hänen verissänsä kuplinut niin kultainen riemu ja vapauden autuus kuin nyt, koska hän ihmissutena suolla juoksi.”
+Kirjoitusasu on säilytetty ihanasti vanhanaikaisena, ja siitä saa nykylukijakin paljon irti, vaikkakin ehkä eri tavalla kuin ennen vanhaan; ilman paheksuttavaa sanomaa.
+Kovakantinen, ei nuhraannu matkalla mukana.
-Lyhyt tarina, nopeasti luettu
-Tarinan lukemisen jälkeen tulee itsellekin kaipuu päästä juoksentelemaan suolle.
2 kommenttia:
Pointtisi ovat kirjasta hyvä ja havainnollisia, tähdentäisin kuitenkin vielä sen verran, että kirjan tapahtumathan sijoittuvat 1600-luvun Hiidenmaalle, ja 1920-luvulla Suomessa taikausko ja jumalanpelko olivat jo tehokkaasti kitketty. Teosta onkin tulkittu kritiikkinä kristinuskolle. Teos onkin melkoisen feministinen ja 1920-luvun sukupuolirooleja ja yhteiskuntamallia kritisoiva.
Kiitos kirja-arviosta, siitä oli kirjallisuuden opiskelijalle paljon hyötyä! :)
Kiitoksia Anonyymille. Mainitsen kyllä tuossa alussa kirjan alkuperäisen ilmestymisvuoden, mutta huomiosi on silti hyvä :)
Lähetä kommentti