Suomalaisten Runojen Uskonto

Kaarle Khronin Suomen Suvun Uskonnot, eli Suomalaisten Runojen Uskonto on kattava tutkielma suomalaisista ja suomensukuisista muinaisuskonnoista Suomessa sekä lähialueilla. Millaista oli esi-isiemme uskonnollinen elämä, ketä he palvoivat, millä tavoin, ja miten se näkyi jokapäiväisessä elämässä. Kristinuskon vakiinnutettua paikkansa Suomen nykyisenä valtauskontona, teos on seikkaperäisyydessään liki ainutlaatuinen. Teoksessa tarkastellaan niin vanhojen kansanuskontojen pakotettua rinnastamista uuteen valtauskontoon, kuin myös vieraiden vaikutusten tuottamaa vahinkoa näille alkuperäisuskonnoille.

(Alkuperäinen teos ilmestyi v.1915, kuvassa uusintapainos vuodelta 2008)

Koska muinaissuomalaisilla oli runsaasti erilaisia palvontakohteita, -tapoja, ja -paikkoja, ja niihin liitettyjä erilaisia rituaaleja, on teos jaettu kappaleittain aihealueita myötäillen. Kirjassa on omat osionsa erilaisille haltiaolennoille, eläimille, vainajille ja tietäjille, mutta teoksessa luodaan katsaus myös kristinuskon pyhimyksiin ja paholaiseen kirkon tuotua oman lisävärinsä vanhoihin tapoihin ja uskomuksiin.

Kansanperinnettä jo ennestään tuntevalle kirja tarjoaa paikoin ristiriitaisen tuntuista tietoa mm. joistain uskomusolennoista, mutta tämä on ymmärrettävää kun ottaa huomioon että tietoa on kerätty myös suoraan aidoilta ihmisiltä mm. eri puolilta Suomea, Itä-Eurooppaa,  ja suomalais-ugrilaisia alueita. Näin myös keräysaluet vaikuttavat sisältöön. Esim. Virolainen folklore tuntee monia samannimisiä olentoja kuin Suomessakin, mutta se ei tarkoita että olennot olisivat samoja (muistettakoon saman kuuloisten sanojen eri merkitykset). Näin myös tällaisten olentojen palvontatavat vaihtelevat. Pienemmissä piireissä, kuten kyläyhteisöissä, esim. haltialore saattoi vaihdella vähän talon mukaan, etenkin alueilla joissa asui muista pitäjistä muuttaneita perheitä.

"Agricolan jumalainluettelo pysyi sitten kaksi vuosisataa miltei ainoana tiedonlähteenä, josta ahkerasti ammennettiin. 1600-luvulla sen suomalainen tähteintuntija Sigfrin Aronus Forsius käänsi latinaiseen kuusimittaan, ruotsalainen historioitsija Thomas Hiärne selosti saksaksi ja Viipurin piispa Pietari Bång sovitti ruotsinkielisiin riimeihin. Pääasiallisesti siihen perusti vielä v.1728 Upsalassa opiskeleva pohjalainen Gabriel Arctopolitanus jälkiosan latinankielistä maisteriväitöstänsä Suomalaisten alkuperästä ja uskonnosta."

Teksti on minkä tahansa muun akateemisen tutkielman tavoin pakostakin hieman kuivakkaa, mutta silti erittäin mielenkiintoista. Muinaissuomalaisten uskonnollisia käsityksiä pohditaan neutraalisti ja kiihkoilematta.
Teos on niukasti kuvitettu, piirroksin ja vanhoin, mustavalkoisin valokuvin, jotka ovat paikoin hieman epäselviä. 361 sivua. WSOY 1915, Salakirjat 2008.

+Monipuolinen
+Uusintapainoksen lopusta löytyy suppea sisällysluettelo
+Uusintaopainoksessa säilytetty alkuperäisasu

-Uusintapainoksesta on poistettu kirjailijan alkulause
-Pehmytkantinen, kannattaa päällystää ettei nuhraannu