tiistai 22. maaliskuuta 2016

Ruokaenteitä ja Uskomuksia

Moniin juhlapäiviin liittyy paljon ruokaan liittyviä uskomuksia ja -tabuja, kuten Mikkelinä on keitettävä lihakeittoa tai Kekrinä ei saanut syödä perunoita tai tuli paiseita, mutta jokapäiväisenä välttämättömyytenä ruokiin ja ruoka-aineisiin liitettiin juhlien ulkopuolellakin monenlaisia uskomuksia. Sanottiin esimerkiksi, että "Ihmisellä on niin monta pahetta kuin on syömäpaikkaa". Listaan tähän jotakin tuntemiani, ruokiin liittyviä enteitä:

Ruoanlaittovinkkejä:
-Ruoanlaittajan on itse aina ensi vähän maistettava ruoasta, ennenkuin tarjoaa muille, ettei onni lähde talosta.
-Uutisperunoiden keitinveteen ei saa laittaa suolaa, eikä niitä keitettäessä saa puhua, etteivät perunat halkeile.
-Kauhaa/otinta ei saa koskaan jättää kattilaan/pataan, tai saa äkkipikaisen tai huonoluonteisen puolison.
-Kun leipomukset on saatu uuniin, pitää työtilat aina siivota ennen kuin leipomukset otetaan uunista. Niin leipoja pysyy virkkuna ja järjestelmällisenä vastaisuudessakin.
-Jos ruoanlaittajan pöperöt palavat pohjaan tai muuten kärähtävät, ei hän ole oikein rehellinen.
-Tyhjää kattilaa/pataa ei saa laittaa tulelle, tai saa sulkeutuneita lapsia.
 
Kahvi:
-Jos juo kahvin seisaaltaan. tulee kiukkuiseksi.
-Jos näet unta, että juot kahviaa jonkun kanssa, tietää se riitoja hänen kanssaan oikeassa elämässä.
-Santsikahvia ei saa kaataa kuppiin jossa on vielä kahvia, tai juojan ja kaatajan välit pilaantuvat.
-Kylmä kahvi kaunistaa.
-Joka juo kahvin seisaaltaan, tulee äkäiseksi.
-Kun kahvia menee väärään kurkkuun, sanotaan että tarjoaja on kahvia keittäessään pieraissut.
-Kuplat kahvikupillisen pinnalla tietävät rahaa, etenkin, jos kuplarypäs ui suutasi kohden ja onnistut juomaan ne.
-Jos kahvikupin huuhtelee kupillisten välillä, tietää se onnettomuutta. Jos kuppiin on jäänyt poroja, ja ne huuhtelee pois, menettää huuhtelija rahaa.
-Kahvilusikan pudottaminen povaa pudottajalle poikalapsia.
-Kahvilusikan pudottaminen on hääenne.
-Jos pudotat kahvimitan, tietää se rahanmenoa. 

Leipä:
-Päydässä ei saa leivän päällä pitää veistä, se tuo huonoa onnea.
-Leipää ei saa panna alassuin pöytään, tai talo köyhtyy.
-Jos reikäleipää leivottaessa ei reikä osu keskelle leipää, saa leipoja lesken puolisokseen.
-Jos mies laskee montako leipää tai pullaa nainen on leiponut, eivät ne kohoa.
-Joka osaa tehdä sileän ja hyvän taikinan, saa siivon ja hyväluontoisen puolison.
-Jos talossa oli leivontahetkellä vieraita, eivät he saaneet poistua ennen kuin kaikki oli leivottu. Muuten meni leipäonni talosta vieraan mukaan.
-Kun emäntä/äiti paistaa leivät aina leipomisjärjestyksessä, pääsevät tyttäret/lapset naimisiin ikäjärjestyksessä.
-Jos ihminen syö koiran lipaisemaa leipää, ei hän pysty pitämään salaisuuksia.
-Jos ruokaillessaan pudottaa leipäpalan, niin tulee nälkäisiä vieraita.
-Leipää ei saa leikata monelta puolelta, tai talo köyhtyy.
-Leipää ei saa laittaa nurinpäin pöydälle, tai talo köyhtyy.
-Uunissa halkeilevat leivät tai pullat ennustavat, että perheenjäsenet joutuvat erilleen.
-Jos leivästä löytyy hius, haaveilee leipoja häistä. Omistaan tai lapsiensa.
-Jos taikina tarttuu kiinni tiinun reunoihin, on leipojalla salaisia vihamiehiä.
-Tietää rahaa, jos taikina kohoaa hyvin.
-Jos leipoo leipäänsä pastorin partakarvan, saa hyvän muistin.
-Auringonlaskun jälkeen ei enää saanut aloittaa uutta leipää, tai talo köyhtyi.
-Jos lapselle syöttää hiirten nakertamaa leipää, niin lapsi saa vahvat hampaat.
-Jos syö homeista leipää, ei enää pelkää ukkosta.
-Jos syö lapsena kuivaa, homeista leipää, oppii hyväksi uimariksi.
-Jos syö homeista leipää ennen uimaan menoa, ei huku.
-Jos syö homeista leipää, saa kauniin lauluäänen.
-Jos syö kuivaa leipää ennen nukkumaanmenoa, näke yöllä enneunia.
-Jos tytön leipoma leipä paloi uuniin, hän jäi vanhaksipiiaksi.
-Jos odottava äiti syö paljon leivän kantapaloja, hän saa kauniita lapsia.

Herkkuja:
-Jos "jokasortin" kahvipöydästä ensin korpun ottaa, jää vanhaksipiiaksi.
-Se neidoista, joka ensiksi otti vastaleivotun leivonnaisen, pääsi seuraavaksi naimisiin.
-Jos lautaselle ottaa kakkupalan, ja se kaatuu, ei syöjä pääse sinä vuonna naimisiin. Jos kyseessä on häissä tarjoiltu pala hääkakkua, voi kaatuneen palasen syöjä jäädä jopa vanhaksipiiaksi, tai -pojaksi.
-Jos morsiamen hääkakkupala lautasella kaatuu, uhkaa vastavihittyä paria lapsettomuus tai syrjähyppy.
-Jos leivonnainen putoaa matkalla uuniin, tietää se onnea ja vaurautta.
-Kauniita lapsia haluavan, oli syötävä jälkiruokakulho, ja etenkin kiisselilautasellinen, mahdollisimman tarkkaan puhtaaksi.
-Häissä morsian ei saa syödä kiisseliä tai hernekeittoa, niin parin lapsista tuli hyväkäytöksisiä.
-Joka syö paljon makeaa, on suloinen luonteeltaan.

Kasveja:
-Jos osaa kuoria nauriin niin ettei kuori katkea, on hyvä ja tarkka taloudenpitäjä tai avioliittoainesta.
-Jos lapsi hotkii perunoita, kasvaa hänestä ahmatti.
-Uusia perunoita keitettäessä ei saanut puhua tai nauraa, etteivät perunat halkeilleet keitettäessä.
-Jos syö porkkanoita, saa punaiset posket.
-Pelästyksestä pääsee jos syö varastettuja perunoita.
-Laulaja menettää äänensä jos hän syö perunavelliä tai -puuroa.
-Edelliseen viitaten, perunankuorikeiton uskotaan olevan hyväksi äänijänteille.
-Suurimpina juhlapyhinä ei saa syödä perunaa missään muodossa, tai tulee paiseita, viimeistään kesällä.
-Raskaana oleva nainen ei saa syödä viidennen kuukauden jälkeen herneitä, ettei lapsi saa iho-ongelmia tai paiseita.
-Aasian maissa yleinen uskomus on, että riisin heittäminen pois tuottaa erityisen huonoa onnea. Riisi pitäisi aina käyttää viimeiseen jyvään. Esim. Japanissa uskotaan, että yhdessä riisinjyvässä asuu seitsemän jumalaa.

Eläintuotteet
-Sianlihan syöminen nostaa mieskuntoa ja parantaa potenssia.
-Jos nainen syö läskiä raskaana ollessaan, niin saa lihavia lapsia.
-Voin syöminen nostaa mieskuntoa.
-Jos syö raakoja kananmunia, saa hyvän lauluäänen.
-Keitettäessä halkeilevat kananmunat enteilevät vieraita.
-Jos illalla ennen nukkumaanmenoa syö käärmeenlihaa viinaryypyn kanssa, saa hyvän muistin.
-Raskaana ei saa syödä kieltä, tai hänen pojistaan kasvaa epäluotettavia koijareita ja tytöistä juorukelloja.
-Jos raskaana oleva söi liikaa munia, sai lapsi pahanhajuisen hengityksen.
-Edelliseen viitaten; Jos nainen syö raa'an kananmunan ennen yhdyntää, hän tulee helpommin raskaaksi.
-Kukkoa leivottaessa on jalat likistettävä visusti umpeen, niin tulee tiivis ja hyvä kukko eikä kuori halkeile.
-Jos puuroa tarjottaessa levitetään voisilmä ympäri puuroa, tulee talon tyttäristä kevytkenkäisiä.
-Joka laittaa kahviinsa runsaasti maitoa, on luonteeltaan huikentelevainen ja kevytkenkäinen.
-Jos mies haluaa, ettei vaimosta tule huoraa, ei morsian saa syödä hääaterialla sianlihaa.
-Vaimo saa suhteessa päätäntävallan jos hän syöttää etanoita miehelleen.
-Jos illanviettoon lähdettäessä neito hieroo rintaansa hunajaa, mielistyvät nuorukaiset häneen.
-Etiäisiä saa, jos syö muikut, tms. pikkukalat päineen.
-Kalanruotoja syömällä kasvaa järki.
-"Jos syö särkeä, se kasvattaa järkeä".
-Jos syö silakoita, saa punaiset posket.
-Jos raskaana oleva nainen himoitsee kalaa, hän saa tytön, jos lihaa, niin pojan.

Ruokailu, Ateriat

-Jos ennen aamupalaa lukee jotain, saa hyvän muistin.
-Joka ei syötyään pyyhi suutaan, köyhtyy.
-Joka saa viimeiset rippeet kattilasta, köyhtyy.
-Joka hotkii ruokansa, pysyy aina nälkäisenä.
-Lautanen on aina syötävä tyhjäksi, tai lapsistaan kasvaa nirsoja.
-Kotoa otettuja eväitä ei saa koskaan syödä ihan loppuun, tai menee leipä-, tai rahaonni talosta
-Jos syö ruokaa veitsen terällä, kasvaa vahvaksi.
-Jos syö toisen ruoantähteet, tulee vahvaksi. Jos itseltä jää tähteitä ja joku muu syö ne, tulee heikoksi.
-Jos syödessä menee ruoka väärään kurkkuun, joku puhuu selän takana/kadehtii.
-Uudessa kodissa pitää ensimmäiseksi ateriaksi laittaa puuroa. Siten säilyy vauraus ja onni talossa.
-Jos raskaana oleva nainen syö suoraan ruoanvalmistuastiasta, tulee lapsista rumia ja ahneita.
-Ennen uimaanmenoa ei saa syödä suolaista ruokaa, tai on suurempi vaara hukkua.

Astiat ja Aterimet

-Aterimen pudottaminen tiesi vieraita. Haarukan pudottaminen nais-, ja veitsen pudottaminen miespuolisia vieraita. Lusikat lapsia.
-Jos pudotat aterimen jossa on yhä ruokapala, tietää se köyhyyttä.
-Vahingossa ristiin jääneet aterimet tuovat huonoa onnea, ja köyhyyttä.
-Raskaana ollessaan ei saa syödä lusikalla (ainakaan ei kovin isolla eikä suuria suupaloja), tai saa ahneita lapsia.
-Tahallaan/tarkoituksella ristiin laitetut tai annokseen pystyyn jätetyt aterimet kutsuvat kuolemaa.
-Eniten talossa käytettävää pataa tai pannua ei saa koskaan lainata ulos talosta, tai menee ruokaonni.

Suola:
-Suolapurkkia ei saa antaa pöydässä kädestä käteen, vaan se pitää välillä laskea pöydälle. Muuten vauraus lähtee talosta, ja talo köyhtyy.
-Kun suolaa lisää ruokaan nauramatta, niin ruoasta ei tule ylisuolaista.
-Jos laittaa ruokaan liikaa suolaa, on rakastunut.
-Suolasta ja siihen liittyvistä uskomuksista olen kirjoittanut jo aikaisemmin.

*Mainittakoon vielä, että jos ruokailija epäili, että hänen ruokansa tai juomansa oli taiottua, piti sitä silloin vähän pudottaa tai läikyttää kolme kertaa niin taika ei tehonnut.

Ei kommentteja: