keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Loppusyksyn Pihvileivät

8 Viipaletta suunmukaista leipää
Tofutti-tuorejuustoketta
Tuoreita metsäsieniä tai säilykesieniä
Chilikastiketta halutessasi
Annos pihvimassaa:
 
Pihvimassa:
2 dl Vaaleaa soijarouhetta
1 dl Korppujauhoa
1 Pieni sipuli
1 Kevätsipuli varsineen
2-3 Valkosipulinkynttä
1 1/2 dl Cheddar-tyylistä juustokeraasteta
1 rkl Maissitärkkelys-, tai perunajauhoa
2 rkl Vegefraichea
2 rkl Vaahterasiirappia
1 rkl Dijonin sinappia
1 tl Suolaa tai yrttisuolaa
Mustapippuria myllystä
Öljyä paistamiseen
5dl Kasvislientä keittämiseen
1 rkl Balsamiviinietikkaa

-Kuumenna kattilassa kasvisliemi, lisää viinietikka ja soijarouhe. Keittele rouhetta about 10-15 min, kunnes rouhe on pehmeää. Siivilöi rouhe, ja anna sen hetki valustua ja jäähtyä
-Hienonna kevätsipuli, laita sekoituskulhoon
-Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli, ja kuumenna pannulla tilkka öljyä
-Kuullota sipulia ja valkosipulia kunnes seos pehmenee ja muuttuu läpikuultavaksi
-Laita sipuliseos sekoituskulhoon ja lisää korppujauho ja keitetty soijarouhe. Sekoita haarukalla
-Lisää maissitärkkelys, juustokeraaste, fraiche, vaahterasiirappi, sinappi ja mausteet
-Vaivaa seos tasaiseksi taikinaksi, tarkista suola maistamalla, ja lisää tarvittaessa
-Anna valmiin taikinan tekeytyä n. 15 min. Jos taikina tuntuu löysältä, vaivaa vähän kerrallaan joukkoon korppujauhoja kunnes saat kiinteähkön, muotoiltavan taikinan
-Jaa taikina kahdeksaan osaan, ja tiivistä osat pulliksi

Leipien Kokoaminen:
-Laita uuni lämpeämään 200'C asteeseen
-Esikäsittele metsäsienet tarvittaessa halutulla tavalla (perkaa, ryöppää, paista, tms). Voit käyttää tähän myös herkkusieniä, suolasieniä, tai hapansieniä. Esikäsittele tarvittaessa
-Asettele leivät leivinpaperin päälle uunipellille
-Voitele leipäviipaleet tuorejuustokkeella, ja lisää halutessasi päälle hieman chilikastiketta
-Laita leiville sopivasti sieniä
-Ota käsiisi yksi osa taikinaa, ja muotoile se suunnilleen leivän kokoiseksi pihviksi
-Ota leipäpala käteesi, ja paina "pihvi" sitä vasten, ja muotoile niin että leivän pinta peittyy pihvimassan alle
-Toista sama kaikille leiville, ja laita leivät kuumaan uuniin
-Paista n.10 min, kunnes leivät ovat saaneet kevyesti väriä

*Kokeile sienten sijaan tai kanssa myös maustekurkkuviipaleita. Jos haluat hieman väriä pihvimassaan, lisää ripaus kurkumaa.
Voit myös paistaa pihvimassan pihveiksi ilman leipiä, ja juustoiset soijapihvit ovat valmiit:

(Kuvassa ohjeen mukaisesta pihvimassasta tehty pihvi herkkusienipastan kera)

Juustoiset Soijapihvit:

-Muotoile pihvimassa 8-10 tasakokoiseksi pullaksi, ja siitä eteenpäin pihveiksi
-Kuumenna pannulla tilkka öljyä, ja paista pihvejä 4-5 minuuttia puoleltaan kääntäen kerran paistamisen aikana.

Ei kommentteja: