perjantai 3. heinäkuuta 2015

Tänään Meillä On Hyviä Uutisia.

Joskus uutisotsikot yllättävät positiivisuudellaan, ja saavat ainakin hetkellisesti ajattelemaan, ettei maailma sittenkään ole niin paha paikka:

USA laillisti sukupuolineutraalit avioliitot

Nettipoiminnoissani on ollut taas hiljaisempaa, ja tämäkin oli viime viikolta, eli 26.6. Pahoittelen viivästystä, mutta minä kun luen uutisia niin usein, kun ne on aina niin masentavia.. Paitsi nyt, tämä uutinen on mielestäni jo sen tason juttu, että pitää jotain mainita, koska aihe koskettaa minuakin rakkaiden läheisteni kautta. Siksi iloitsen.
Aiheeseen liittyviä linkkejä:

USA:n sukupuolineutraalin avioliittolain matka - Tärkeimmät vuosiluvut

Aiheesta Wikipediassa

Vielä kun meillä Suomessakin viisastuttaisiin tarpeeksi aiheen tiimoilta, tosin Wikipedian mukaan:
"Suomen eduskunta hyväksyi joulukuussa 2014 avioliittolain muuttamisen niin, että samaa sukupuolta olevat parit voivat jatkossa solmia avioliiton. Lakialoitteen muuttamiseen tähtäävä kansalaisaloite tasa-arvoisesta avioliittolaista sai äänestyksessä taakseen 101 kansanedustajaa, 90 kansanedustajan äänestäessä kansalaisaloitetta vastaan. Lakiin on kirjattu voimaantulopäivämääräksi 1. maaliskuuta 2017."

En itse ole "avioliittoihmisiä", tai kamalasti usko koko käsitteeseen (täysin henkilökohtainen juttu, vakuutan), mutta ei ole mitenkään minulta pois jos muut uskovat siihen. Kyllä rakastavaisilla täytyy olla oikeus mennä naimisiin jos kerran sitä haluavat. Mielestäni on kuitenkin väärin, että yleisesti tasa-arvon ja hyväksynnän puolesta puhuva yhteiskunta on samalla kieltänyt perusoikeuksiinsa kuuluvan avioliiton niiltä henkilöiltä jotka rakastuvat "väärää sukupuolta" edustavaan ihmiseen. Se saa koko aiheen kuulostamaan kovin pinnalliselta, kuin ihmisten romanttisesti hehkuttama "rakkaus" kohdistuisi vain ja ainoastaan sukupuolielimiin. Tasa-arvoinen avioliittolaki olisikin siksi iso askel.

Nähtäväksi jää, päästäänkö meillä juhlimaan Maaliskuussa 2017, vai keksitäänkö eduskunnassa siihen mennessä joku väkisin väännetty porsaanreikä vetämään matto H-hetkeään toiveikkaina odottavien kansalaisten alta.
Myös Masinoija "Eikö Ketään Edes Hävetä" -blogilta on kirjoittanut aiheesta hyvin kattavasti; Asiaa valaiseva ja kantaaottava teksti, joka jokaisen kannattaisi lukea.

Mutta jatkan myhäilyä yhdelle maailman suurista edistysaskeleista, and may all of you have a happy, merry, and gay weekend :)

Cyanide & Happiness -Webcomic

-Peace out-

2 kommenttia:

Niina Niskanen kirjoitti...

Ihanaa, että USA;han tuli tasavertainen avioliitto laki voimaan. Todella hyvä uutinen kuvastaa myös ihmisten pyrkimystä tasa-arvoiseen maailmaan ja kohteluun, pitkä sinnikkyys kannattaa :)

Tuli tuosta mieleen itselläni on amerikkalainen nainen kirjeenvaihtoystävänä. Ovat vaimonsa kanssa olleet yhdessä vuosikymmenen. Vielä viimekuussa olivat naimisissa naapuri osavaltiossa Floridassa, mutta eivät koti osavaltiossaan Tenneseessa. Nyt ovat laillisesti naimisissa kaikissa osa-valtioissa. :)

Aconitum kirjoitti...

Kiitos kommentistasi, Niina Niskanen. Korjattavaahan tässä maailmassa riittää, mutta josko pikkuhiljaa päästäisiin lähemmäs inhimillisiä oloja kaikille päähänpotkituille ihmisille.
Tarina ystävästäsi sai ainakin aamun tuntumaan vaihteeksi positiivisemmalta. Paljon onnea ja rakkautta heille :)