maanantai 22. kesäkuuta 2015

Insalata Caprese Kahdella Tavalla

Grillattavien alkupaloiksi syntyi tällä kertaa ihana, italialaistyylinen tricolore-salaatti.

Perinteinen Insalata Caprese:

2 Keskikokoista, tuoretta tomaattia
2 Tuoretta mozzarellapalloa
Tuoretta basilikaa
Merisuolaa myllystä
Kastiketta (lue eteenpäin)
 
Kastike:
3/4 dl Extra Virgin Oliiviöljyä
1/2 dl Balsamicoa
1 tl Rouhittua mustapippuria
Vajaa 1 tl Sokeria

-Sekoita ainekset suljettavassa purkissa. Voit tehdä tämän jo edellisenä päivänä.

Salaatin kokoaminen:
-Huuhtele tomaatit, ja huuhtele ja valuta Mozzarellat. Taputtele Mozzarellat kuiviksi
-Viipaloi tomaatit ja Mozzarellat n. vajaan sentin paksuisiksi viipaleiksi
-Laita kantapalat sivuun, et enää tarvitse niitä, ja voit vaikka syödä ne
-Asettele tomaatti- ja Mozzarellaviipaleet lautaselle limittäin, joka toinen viipale tomaattia, ja joka toinen Mozzarellaa
-Nypi päälle vielä basilikanlehtiä
-Lorauta salaatin päälle lopuksi ohuena norona kastiketta, ja rouhi päälle suolaa myllystä
-Tarjoa tuoreeltaan.

Vegaaninen Insalata Caprese:

Valmista samoin kuin edellä, mutta korvaa mozzarella n. 200g silkkitofua:
-Leikkaa tofut puoliksi, ja kiehauta kahdessa, vahvasti suolalla maustetussa vedessä, ja valuta muutama tunti tai yön yli
-Viipaloi tofut, taputtele viipaleet kuiviksi keittiöpyyhkeellä, ja käytä salaatissa mozzarellan tapaan.

*Valitse salaattiin suunnilleen samankokoiset tomaatit ja Mozzarellat. Eikä haittaa jos joku palanen jää yli, voit syödä sen.
Tällainen Tomaatti-Mozzarella-Basilikasalaatti kuuluu italialaisen keittiön klassikoihin, ja siinä missä useimmat salaatit ovat pääruoan kanssa tarjoiltavia lisukkeita, tarjoillaan Insalata Caprese yleensä alkupalana. Tämä salaatti tunnetaan myös Caprin-salaatin nimellä. Caprese tarkoittaakin "Caprilaista". Kolmas nimitys tälle mainiolle naposteltavalle on "Insalata Tricolore", eli "Kolmivärinen salaatti", onhan siinä Italian lipun värit.
Autenttisesti salaatti maustetaan vain oliiviöljyllä, suolalla ja pippurilla, mutta balsamico on kotiutunut salaattiin jo siinä määrin, että sitä pidetään "alkuperäisenä" aineksena. Jos siis haluat autenttisempaa salaattia, korvaa ohjeen kastike pelkällä oliiviöljyllä, ja rouhi suola ja pippuri valmiin salaatin päälle.
Salaatista on nykyään myös erilaisia variaatioita eri maissa, ja salaatti saattaa sisältää niin kapriksia, anjovista, oliiveja, kuin aurinkokuivattuja tomaattejakin. Itse haluan pitää ainekset yksinkertaisina, ja vaikken itse voikaan tätä salaattia syödä, on se aina saanut ruokailijoilta mukavasti kehuja :)

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Yksinkertaisen kaunista ja hyvää!