tiistai 27. huhtikuuta 2010

Perinteinen Makaronilaatikko

Makaronilaatikko lienee yksi stereotyyppisin esimerkki suomalaisesta kotiruoasta, joka on paitsi edullista, myös herkullista. Perinteiseen makaronilaatikkoon ei laitettu lihaa, vaan lihaversiot ovat uudempia keksintöjä, 1950-luvun tienoilta. Perinteisesti tällaiseen lihattomaan laatikkoon laitetaan myös lehmän tissimaitoa, mutta vaikka keittiöni vegaaninen makaroniloota ei olisikaan kovin perinteinen aineksiltaan, niin maku on autenttisen herkullinen ja koostumus mehevä :)
 
400g (1 pussi) Tavallista sarvimakaronia
1 Iso tai kaksi keskikokoista sipulia
Markista tai öljyä paistamiseen
Vettä keittämiseen
Korppujauhoa kuorrutukseen
Markista kuorrutukseen ja voiteluun
Sumutuspullo kylmää vettä
 
(Makaronilaatikko maistuu sellaisenaan, mutta sen kaveriksi sopivat esim. kasvispihvit)

Tofumaito:
1 Silkkitofu (350g)
3 rkl Maissitärkkelysjauhoa
2 1/2 dl Kaurakermaa
5 dl Kasvimaitoa
3 rkl Sokeria
2 tl Suolaa
1 tl Maustepippuria
-Kiehauta tofu, valuta ja jäähdytä
-Murustele tofu sekoituskippoon, lisää loput ainekset, ja aja blenderillä tai sauvasekoittimella tasaiseksi
-Laita sivuun

-Voitele sopivankokoinen uunivuoka markiksella
-Hienonna sipulit, laita uuni lämpeämään 200'C asteeseen
-Sulata pannulla rasva ja kuullota siinä sipulisilppua. Ei haittaa vaikka sipuli vähän ruskistuisikin
-Mausta sipuleita paistamisen aikana kevyesti suolalla
-Kiehauta makaronit kevyesti suolalla maustetussa vedessä n. pari minuuttia, ja siivilöi makaronit heti, kun ne aloittavat kypsymisen
-Kaada makaronit voideltuun vuokaan. Lisää sipulit, sekoita hyvin ja kaada tofumaito joukkoon. Älä huolestu vaikka määrä näyttäisi paljolta. Makaroni kyllä imee nesteen itseensä ja ruoka pysyy mehevänä
-Sekoita kevyesti, ja laita vuoka uuniin

-Paista laatikkoa ensin puoli tuntia, ja nosta uunista. Sekoita makaroniseos uudelleen sekaisin, niin että paistunut pintakerros jää kosteamman massan alle
-Laita vuoka taas uuniin ja paista vielä puoli tuntia. Nosta uunista
-Käännä uuni 250'C asteeseen ja kuorruta makaronilaatikko korppujauhoilla. Sumuta kevyesti vettä korppujahoille, mutta älä kastele niitä liikaa
-Vuole lopuksi juustohöylällä muutama lastu markista korppujauhokerroksen päälle
-Paista kunnes kuorrutus saa kauniin, kullanruskean värin, ja nosta vuoka uunista
-Laita uuni pois päältä ja anna laatikon hetki tekeytyä liedellä. Ruoka on valmista kun kihinä ja poreilu lakkaa

*Tällainen lihaton makaronilaatikko, eli tuttavallisesti pelkkä makaronilaatikko, oli ennen wanhaan lisuke perunoiden tapaan, ja sitä valmistetaan edelleen paikoin joissakin osissa maata, ainakin Keski-Suomessa, Pohjois-Savossa, ja Varsinais-Suomessa, sokerilla makeutettuna vuoden talvipuoliskon juhliin, kuten jouluksi tai laskiaiseksi. Makeaa makaronilaatikkoa syödään kinkun ja muiden juhlaruokien kera lisukelaatikkona. Makaronit saatettiin makeaa laatikkoa varten myös esikeittää maidossa. Tällöin munamaidon määrä puolitettiin, ja makaronien keitinmaito lisättiin vuokaan mukaan. Jos haluat todella juhlavan sapuskan, lisää tofumaitoon ripaus muskottia.

Jos haluat valmistaa tällä ohjeella makeaa makaronilaatikkoa, puolita tofumaidosta suolan määrä, lisää vielä 2-3 rkl sokeria, ja korvaa maustepippuri muskotilla.

Ei kommentteja: