Päivastoin, Lappalainen pohti asialliseen sävyyn ja kiihkoilematta, sekä eläinten syönnin etiikkaa, että siihen mahdollisesti sisältyviä moraalisia ja yhteiskunnallisia näkökohtia. Miksi ihminen on ottanut eläimet ruoaksi, onko lihansyönti mitenkään oikeutettua, tai voiko mikään eläin itsessään todella ansaita ruokaeläimen kohtalon?
Onko eläimellä, ja varsinkaan ruokaeläimellä, elämässään minkäänlaista oikeutta perustarpeidensa tyydyttämiseen, eli hyvinvointiin, vaikka me ihmiset omalla kohdallamme pidämme moista itsestäänselvyytenä (virallinen termi sille on "ihmisoikeudet"), ja jos eläimillä on oikeus oikeuksiinsa (öö, "eläinoikeuksiin"), niin millä perusteella? Kuka puhuu eläintä tarpeeksi hyvin tietääkseen tunteeko eläin kipua, yksinäisyyttä tai syyllisyyttä samalla tavoin kuin me ihmiset, ja mitä eläin haluaisi elämällään tehdä tunteakseen todellista onnellisuutta? Päätyyko eläin lautasillemme siis silkkaa omaa tyhmyyttään, meidän tyhmyyttämme, vai vain, koska sillä on erilaiset perustarpeet, kun se ei lottoa tai keitä puuroa jouluisin? Eettisiltä pohdinnoiltaan kirja muistuttaakin vähän Helena Telkänrannan "Millaista on Olla Eläin" -teosta.
Joka tapauksessa moni unohtaa, viimeistään sen mikrossa lämmitetyn, helpon kinkkukiusauksen äärellä, että eläin samoin on tunteva ja tiedostava olento, jonka hyvinvoinnista "luomakunnan kruunuksi" itseään nimittävä ihminen yleensä on vastuussa. Mutta Ymmärtääkö kuluttaja tämän sen paremmin kuin aktivisti tai tehotarhaaja?
Lappalainen lähtee selvittelemään asiaa siitä faktasta, että jokaisen lihaa ravintonaan käyttävän ihmisen on kestettävä kuva siitä tapetusta, nyljetystä, ja kauppoihin pakkaamista varten paloitellusta eläimestä jonka kaulavaltimosta on laskettu veri pois. Olen samaa mieltä. Turha siis yhtään tekopyhistellä sen pihvin ääressä ja yrittää kieltää mistä se on maailmaan tullut.
Teoksessa käsitellään yleisimpiä Suomessa kasvatettavia hyöty- ja lihaeläimiä, kuten Munituskanaa, Broileria, Sikaa, Lypsylehmää ja Lihakarjaa.
Olen kauhistellut maailman tehotuotantoeläinten oloja aikaisemminkin, mutta tämä teos vastasi parhaiten kysymykseen lihaeläinten oloista meillä Suomessa. Ovatko eläinten olot meillä yhtä epäinhimillisesti vinksallaan kuin muualla maailmassa, vai onko jokin toisin, saako Suomesta eettistä lihaa ja voinko valinnoillani vaikuttaa eläinten oloihin ilman, että täytyy heittää mokkakengät roskikseen ja alkaa tuhria rikkaiden tätejen turkkeja spraymaalilla?
Toisaalta, miksi sitten söisin tehotuotettua lihaa joka on kasvatettu kenties hämärissä olosuhteissa? Haluanko omalle, tai lasteni lautaselle, stressattua, rääkättyä pihviä, tai alaikäistä, lisääntymiskyvytöntä frankenbroileria joka on kasvatettu vain ja ainoastaan rahanhimon huumassa? Mikä on Suomen kanojen tilanne?
Kirjailija kertoo teoksessaan hyvin myös aiheeseen liittyvien tietojen hankinnan vaikeudesta. Suomessa ja muualla eläinaktivistit yrittävät tehdä parhaansa valottaakseen maallikoille realistista kuvaa tehotarhauksesta, usein liioitellun radikaalein keinoin. Valitettavan usein aktivistit ovat monien ääriryhmien tavoin jo valmiiksi asennoituneita aatteessaan, ja hyväksyvät harvoin oikean totuuden tasapuolisena näkemyksenä. Millainen kuva meille välittyy salaa yökähmässä kuvatuista kamaluuksista? Totta toinen puoli.. Ennenkuin totaalisesti teilaan (kotimaisen) lihatuotannon, mainittakoon että Suomessa esim. kanan nokkaa ei typistetä, ja luomu- ja virikekanaloiden nimeä kantavissa paikoissa kanojen seurana on myös kukkoja. Kukot astuvat kanoja kuten luonnossakin, ja höyhenet taatusti pöllyävät. Usein niskastaan ja ahteristaan/sivuiltaan kalju kana on vaan.. no, "saanut paljon..." köh, on saanut paljon. Aktivistien levittämät kuvat tällaisista hyvin astutuista kanoista sitten levittävät meille "faktaa" huonosti kohdelluista stressikanoista jotka syövät omansa ja toisten höyhenet. Omaa asiaansa ajavat tahothan eivät tunnetusti valehtele, vai miten se nyt oli.. Aktivistitkin ovat vain ihmisiä, ja kyllä, valitettavasti ihminen osaa halutessaan valehdella. Joskus se on tässä mädännäisessä maailmassa välttämätöntä, mutta sen ei pitäisi olla elämäntapa. Valehteleehan osa huonoista tarhaajistakin meille eläintensä voivan hyvin, ja maitokin tulee laseihimme lehmistä jotka "tekevät mitä tahtovat"..
Toki, on eläinten puolustajien kannalta ymmärrettävää, että koska uskomme (huom, ei uskonnollinen viittaus vaikka lauseessa esiintyykin sana "usko") näin sopivan yksiselitteisiltä näyttävien kuvien myötävaikutuksella eläinten käsittelyn "todellisuuteen", muutamme tottakai tapojamme ja odotamme asioiden myös kotimaassamme paranevan rehuja järsimällä.
Meillä Suomessa valitettavan usein juuri eläinaktivistit ovat syypäitä "tietojen salailuun". Monet lihantuottajat ja teurastamot kun eivät jo-valmiiksi-asennoituneiden hippien pelossa ole kovin luottavaisia eläinten oloista kiinnostuneiden toimittajien suhteen, koska epäilevät tottakai joutuvansa, vaikka valheellisestikin, huonoon valoon, ja siksi perus-kuluttajan on vaikea löytää esim. netistä mitään totuudelta haiskahtavaa, rehellistä tietoa kanaviillokkinsa alkuperästä. En puolustele tässä tarhaajia sen kummemmin kuin aktivistejakaan, sillä mustia lampaita löytyy kyllä molempien riveistä. Sitäpaitsi, ei se ongelma ole niissä tuotajissa, vaan kuluttajissa, jotka ostavat näiden tuottajien, no, tuotteita.
Lappalainen on tehnyt kuitenkin hyvin työtä kirjansa eteen, ja moneen nykykuluttajaa vaivaavaan, eettiseen pulman löytyykin kirjasta ratkaisu. Myönnän itsekin pitkään, lapsesta asti, uskoneeni, että eläimet tapetaan sillä surullisenkuuluisalla naulapyssyllä ennenkuin niiden kaulat viilletään auki ja veri lasketaan ulos. Oli järkyttävää aikoinaan oppia kuinka naulapyssy vain tainnuttaa eläimet, ja moni niistä herääkin kaulavaltimoidensa katkaisuun o_O
Otavan Kirjapaino Oy, 2012. 355 sivua. Kirjan lopussa lähdeluettelo ja kiitokset. Kuvat, taulukoita lukuunottamatta, ovat kirjassa kahtena väriliitteenä erikseen.
+Kirja joka jokaisen lihaa syövän kuluttajan tulisi lukea.
+Kattava ja monipuolinen teos.
+Ajatuksia herättävä.
+Voi vaikuttaa vähentävästi omaan lihankulutukseen.
-Pehmytkantinen, nuhraantuu helposti varomattoman käsissä.
-Kuvat olisivat voineet olla sivuilla tekstin seassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti