perjantai 7. kesäkuuta 2013

Maahumala (Glechoma Hederacea)

Maahumala on monivuotinen huulikukkaiskasvi, jota moni pitää rikkaruohona. Maahumalaa kasvaa vähän kaikkialla, pihoissa, ruohikoilla ja metsissäkin, mutta harva huomioi tätä pientä ruohoa vaikka se on läheltä tarkasteltuna todella kaunis kasvi. Maahumalalla on useampia alalajeja, mutta keskityn tässä vaan tuohon peruskasviin, sillä pihan vaatimaton rikkakukkanen on mitä monikäyttöisin.

(Kuva: Wikimedia Commons)

Maahumala kukkii Touko-Kesäkuussa, ja kukat ovat yleensä kauniin laventelinsinisiä tai tummansinisiä, mutta violetit, valkeat, tai jopa vaaleanpunaiset yksilötkään eivät ole tavattomia. Erikoiseksi maahumalan tekee sen leviäminen. Kasvin kukat ovat pääasiassa emikukintoja, ja kasvi siementää harvoin, jos koskaan. Sen sijaan kasvi levittäytyy pintarönsyjen avulla, ja sankka maahumalamatto kotipihassa voikin olla yhtä ja samaa kasvia; pelkkiä klooneja alkuperäisestä yksilöstä.

Maahumalalla on kulinaariset ansionsa, sen lehdissä on hieman happamankirpakka aromi, ja niillä on maustettu etenkin liha- ja riistaruokia, kastikkeita, patoja ja muhennoksia. Maahumala sisältää paljon C-vitamiinia, ja se sopii myös salaatteihin. Maahumalaa on käytetty ennen muinoin oluen, viinien ja sen sellaisten alkoholijuomien maustamiseen ennen kuin humala (Humulus Lupulus) syrjäytti sen 1700-luvulla. Maahumalaolueen voi törmätä edelleen anglosaxisissa maissa nimellä "Gill-Ale". Juomanmaustamisesta muistuttaa myös kasvin wanhasuomalainen nimi "Ketokänni".

Maahumala on feminiininen kasvi joka yhdistetään veden ja maan elementteihin, sekä Saturnukseen ja Venukseen. Kasvin mainitaankin olevan voimakkaimmillaan Perjantaina ja Lauantaina. Maahumala on pyhitetty monille kevään- ja neitojumalattarille, kuten Persefonelle, Sinipiioille ja Eostrelle, mutta myös parantajille ja sankareille, kuten Brigidille, Artemiille, Serketille, Beiwelle ja Akilleelle.
Maagisia ansioita maahumalalla onkin ehkä eniten.

Antiikin kreikkalaisen tarinan mukaan Persefone oli hedelmällisyyden ja kasvun äitijumalatar Demeterin tytär, johon manalanjumala Haades rakastui palavasti ja ryösti tytön mukaansa. Tästä masentuneena Demeter lakkasi huolehtimasta luonnosta ja kaikki lakastui, ja saapui ikuinen talvi. Myöhemmin Demeter ja Haades pääsivät sopuun, ja sovittiin, että Persefone viettää puolet vuodesta, eli kevään ja kesän maan päällä äitinsä kanssa, ja puolet, syksyn ja talven, manalassa Haadeksen luona. Tästä johtuvat tarinan mukaan vuodenaikojen vaihtelut. Tältä kannalta katsottuna Persefonelle pyhitetyllä kasvilla on pieni yhteys Alisen maailmaan, mutta kuolleiden kasvista ei missään nimessä ole kysymys. Kasvi auttaa ymmärtämään rohkeuden, ja hyväksymään totuuden. Se poistaa turhat pelot ja auttaa eteenpäin vaikeissakin asioissa. Maahumalaa voikin kerätä kukkakimppuun piristykseksi vaikka pitkäaikaissairaalle tai vanhukselle.

Kasvi yhdistetään myös enneuniin, toiseen näköön, ja etiäisiin. Kasvin uskottiin myös suojelevan pahalta, ja etenkin lehmien sarviin voitiin sitoa kimppu kasvia suojelemaan eläimiä pedoilta, varkailta ja metsänpeitolta. Maahumalakimppu navetan oven päällä piti myös trullit loitolla.
Maahumala mainitaan rehelliseksi kasviksi, jolla voitiin paljastaa niin epärehelliset kulkijat kuin sinua vastaan vehkeilevät, pahat noidat. Jos oven ylle ripusti kimpun maahumalaa, ei pahantahtoinen ihminen tullutkaan sisään, tai kääntyi takaisin jo eteisessä. Jos kasvia laittoi kynnysmaton alle, tulija kompastui jos hänellä ei ollut ihan puhtaita jauhoja pussissaan.

Eräs wanha niksi neuvoo seuraavaa:
Jos epäilet, että joku on tehnyt taikojaan sinua vastaan, kerää Lauantaina maljakkoon pieni kimppu maahumaloita, ja sytytä viereen keltainen kynttilä. Anna kynttilän palaa loppuun, ja näet sitten yöllä unessa tuon kieroilijan, tai, jos hän on hyväkin tuttu, hän ottaa sinuun ensimmäisenä yhteyttä seuraavana päivänä tai muuten antaa itsensä ilmi.

Viktoriaaniseen aikaan ikkunalleen maahumalakimpun laittava neito viestitti pojalle olevansa ihastunut häneen. Maahumalakimppu ikkunalla on paitsi kaunis, se suojelee esim. ukonilmalla kotiasi ukonvasamien tieltä pakenevilta pahalaisilta. Morsiamen kukkaseppeleessä maahumala on suojellut morsianta pahalta silmältä, ja taannut leppoisan avioliiton.
Maahumala sopii hyvin Kevätpäivän ja Helan yrtiksi, ja sillä voikin maustaa juhlan oluen tai viinin. Wicca-uskonto yhdistää kasvin Ostaraan ja Beltaneen. Maahumala on myös mitä erinomaisin Juhannusyrtti. Kosijaa etsivän tytön kannatti sitoa kukkivia maahumaloita kukkaseppeleeseensä, jossa sen pehmeä tuoksu houkutteli vakavamielisiä kosijoita ja karkotti puliveivarit. Maahumala sopii kuivattuna hyvin amuletteihin, mutta se on parhaimmillaan tuoreena. Maahumalasta saa myös viehättävän, kotia ja sen asukkaita suojelevan lisän kukkatauluihin.

Kotikosmeettisia ominaisuuksia maahumalalla on niukasti. Neito voi aamuiseen kasvojen huuhteluveteen nyppiä tuoreita kukkia tuomaan kauneutta huuhtojalle. Kasvia voi myös kerätä raikastamaan liinavaatekaappia, tai sitä voi käyttää vaikkapa morsiussaunan koristamiseen.

Minkä kasvi kosmeettisesti häviää, sen se rohdoksena korvaa. Maahumala sopii niin sisäisesti, kuin ulkoisestikin käytettäväksi, mm. haavojen ja raapeumien, vilustumisoireiden, sekä erilaisten munuaisongelmien hoidossa. Varsinaiseen kotiapteekkiin kasvi kuitenkin sopii vaihtelevasti, lähinnä sen sisältämän pinokamfonin vuoksi. Tottumattoman kannattaakin käyttää alkuun kasvia vain ulkoisesti. Maahumalasta käytetään rohdoksena vain kukkia ja kukkivia latvusversoja. Kasvista keitettyä hauduketta voi käyttää haudeliinojen kasteluun, joilla sitten hoidetaan naarmuja, mustelmia ja raapeumia. Myös ihottumalle ja savipuolen hoitoon voi kokeilla maahumalahaudetta.
Sisäiseen käyttöön suositeltava rohdosannostus on n.2-3 g kuivattua, tai 1-2g tuoretta yrttiä. Maahumalahauduke tai tee pari-kolme kertaa päivässä nautittuna sopii hyvin yskän hoitoon, sillä kasvi edistää liman irrotusta tehokkaasti. Maahumala lievittää myös astmaa ja ärtyneitä hengitysteitä. Kokeile esim. höyryhengitykseen tai tippoihin.
Maahumalan avulla on myös vahvistettu ja hoidettu sairaita, sillä sen mainitaan myös parantavan ruokahalua ja edistävän ruoansulatusta. Maahumalateetä kannattaa myös kokeilla virtsateiden tulehduksiin, vatsavaivoihin ja ripuliin. Ennen muinoin Euroopassa maahumalasta on valmistettu mm. masennusta ja apatiaa lievittäviä rohtoja ja nuuskaa, jolla parannettiin päänsärkyä. Kasvin on uskottu myös tasapainottavan tunteita, parantavan välinpitämättömyydestä ja maniasta, ja auttavan tunnekylmiä ihmisiä näyttämään tunteensa.

Huom: Älä käytä maahumalaa sisäisesti mikäli sinulla on nesteenpoistolääkitys tai munuaisten liikatoimintaa. Maahumala sisältää pieniä määriä pinokamfonia, joka on myrkyllistä suurina annoksina. Kasvin rohdoskäyttö on suhteellisen turvallista kun pysytään kohtuuden rajoissa. Eteeristä maahumalaöljyä ei tulisi nauttia sisäisesti lainkaan sillä se on myrkyllistä. Maahumalan liiallinen pupeltaminen voi aiheuttaa myös närästystä, ilmavaivoja ja vatsanväänteitä. Maustekäyttö on yleensä turvallista.
Älä myöskään käytä maahumalaa lemmikin rohtona, sillä eläimille pinokamfoni ei sovi pieninäkään annoksina ja myrkytysvaara on suurempi.

Uskomuksia:
-Maahumala unessa kertoo lemmen- tai lemmenseikkailun kaipuusta
-Maahumala tyynyn alla tuo enneunia, etenkin Juhannuksena
-Maahumalateen säännöllinen nauttiminen parantaa ujoudesta ja auttaa itkemään

5 kommenttia:

Mira kirjoitti...

Kiva tietopläjäys! Täytyykin alkaa bongailee tuota maahumalaa, en ole ainakaan ennen sitä noteerannut mitenkään hmm.. :)

Anonyymi kirjoitti...

Hei, Voisitko kertoa mistä lähdeteoksista löysit tietoa maahumalasta? Itsellänikin on läjä kasvikirjoja maagisine ja terveydellisine merkityksineen kotona, mutta niissä oli hyvin nihkeästi tietoa Maahumalasta, jota kasvaa runsaasti pihallani. Tässä olet koonnut mukavan laajasti dataa. Olisi mukava saada hyviä kirjavinkkejä tässä sivussa. ;)

Harakkatar

Aconitum kirjoitti...

Huokaus.. suosittelen lukemaan "Blogin esittelyn" :l

Esko Mäkinen kirjoitti...

Heippa! Kiitos mainiosta blogista! Yksi juttu tässä artikkelissa hiukan mietityttää, josko nimittäin kuivatun ja tuoreen yrtin määrät on sulla menneet sekaisin? Yleensä kuivattua tarvitaan vähemmän, kuin tuoretta.

Aconitum kirjoitti...

Kyllä ja ei. Maustekäytössä kuivattua kasvia käytetään yleensä vähemmän kuin tuoretta, mutta jos rohdoskäytöstä puhutaan, kuivattu kasvi ei ole aivan tuoreen veroista, sillä monet lääkeaineet ovat eteerisiä, eli haihtuvat kasvin kuivuessa, jolloin kuivattua kasvia voi joutua käyttämään hieman enemmän. Eli nou hätä, bloginpitäjä ei ihan vielä ole umpiseniili :)