perjantai 13. heinäkuuta 2012

Bataattiranskikset

Eli Bataattiranet. Tässä valmistui samalla ihan perusranskikset perunoista, eli voit mielesi mukaan valmistaa jompiakumpia, tai molempia, kuten meillä :)

1 Keskikokoinen, kiinteä bataatti
4 Perunaa
Kasviöljyä paistamiseen
Suolaa

-Pese perunat hyvin, kuori bataatti
-Suikaloi perunat paksuhkoiksi suikaleiksi, samoin bataatti. Bataatin malto on hieman kovempaa kuin peruna, joten leikkaa bataatti ensin puoliksi, ja sitten luolikkaat puoliksi, ja suikaloi neljäsosa kerrallaan.

Uppopaistetut Ranet

Kuumenna öljy esim. wokkipannussa. Kokeile öljyn kuumuutta pienellä palalla perunaa tai vaikka bataatinkuorta
-Uppopaista n.2 kourallista suikaleita kerrallaan
-Suikaleet ovat kypsiä kun ne ovat saaneet kullanruskean värin
-Nosta suikaleet reikäkauhalla, ja valuta esim. siivilässä tai talouspaperin päällä, mausta suolalla, ja tarjoile tuoreeltaan totuttujen ranskanperunalisukkeiden kanssa
-Kun olet paistanut kaikki suikaleet, nosta pannu levyltä ja anna öljyn jäähtyä rauhassa.

Uuniranet:

Kevyemmän version saat jos paistat ranskalaiset uunissa.

-Lämmitä uuni 200-225'C asteeseen (uunisi tehosta riippuen)
-Sipaise pullasudilla vähän öljyä mukulasuikaleille ja paista uunissa kunnes ne saavat kauniin, kullanruskean sävyn
-Mausta lopuksi suolalla kuten ranskiksetkin

*Ranet maistuvat mainioilta paprikalla ja chilillä maustetun majoneesin, tai vaikka chiliketsupin kera. Lisukkeeksi sopivat myös erilaiset vegepullat ja -nuggetit ruokaisuutta lisäämään. Muistakaa olla varovaisia kuuman öljyn kanssa. Se on todella polttavan kuumaa.

Ei kommentteja: