keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Curryseitan

Tämä ei taatusti näytä kaksiselta, mutta sehän onkin pelkkä raaka-aine ;)

1 dl Gluteenijauhoa
1/2 dl Kikhernejauhoa
1 Pieni sipuli
1 Valkosipulinkynttä
2-3 rkl Perus-curryjauhetta lähikaupasta
1 tl Jauhettua korianteria
1/2-1 tl Valkopippuria tai Cayennenpippuria
1 tl Suolaa
Kylmää vettä
Kasviöljyä

Keittämiseen:
4-5 dl Kasvislientä

-Kuori ja perkaa sipuli ja valkosipuli, paloittele karkeasti
-Soseuta sipuli ja valkosipuli blenderissä
-Sekoita kulhossa kaikki reseptin kuivat aineet, ja lisää joukkoon sipulisose, sekoita kevyesti
-Ala lisäämään ja vaivaamaan seokseen vettä vähän kerrallaan niin, että saat kiinteän, kumimaisen taikinan. Vaivaa tasaiseksi, mutta älä liikaa, ettei seitanista tule sitkeää:

-Öljyä kädet kasviöljyllä, ja revi seitan 4-5 osaan, ja venyttele paloja isommiksi käsin. Palojen ei siis tarvitse olla siistejä eikä symmetrisiä
-Kuumenna kasvisliemi kiehuvaksi, ja ota seitanpala kerrallaan käteesi, ja venytä sitä vielä vähän ennenkuin laitat sen kiehuvaan veteen, seitan kyllä turpoaa keitettäessä
-Käsittele näin kaikki palat, ja keittele niitä hiljalleen kunnes seitanit kelluvat
-Valmiit, keitetyt palat (ylempi kuva) on sitten tarkoitus leikata edelleen paloiksi, suikaloida tai hienontaa, vähän ruokalajin mukaan. Curryseitan sopii hyvin Kauko-Itä -tyylisiin keittoihin, kastikkeisiin, nuudeliruokiin ja patoihin. Valmiit palat voidaan myös pakastaa, mikäli et käytä kaikkia kerralla.

Tämä seitan sopii mainiosti esim. seuraaviin resepteihin:

Karee-raisu
Karee Udon
Kermainen Englannincurry Seitanista
Korealainen Curryriisi

Ei kommentteja: