Laitoin päivänä muutamana ruokaa kanankoivista, ja huuhdellessani maustamattomia linnunpalasia juoksevan veden alla, huomioni kiinnittyi koiven nahassa näkyviin outoihin reikiin epäsäännöllisenä kuviona. Myös yhden koiven sääriluu oli murtunut. Toki reiät ja murtuma ihmetyttivät aikansa, mutta ajattelin vikojen olevan lihanleikkauksen tai muiden käsittelykoneiden aihettamia. Ne muistuivat ikävästi taas mieleeni lukuhetkellä. Kirjassa selitettiin jälkien mahdollinen aiheuttaja, mikä oli hyvin hämmentävää, ja häiritsevää. Onneksi olin jo kerennyt kypsentää kanankoivet, muuten en todennäköisesti olisi pystynyt koskemaan niihin.
Pahoittelen myös, etten aio tässä pilata kenenkään kanankoipinautintoa, lukekaa kirja jos kiinnostuitte syömisistänne..
Safran Foer kirjoittaa hyötyeläinten elämästä merten takana, ja teos on piinaavan seikkaperäinen kertoessaan sen kummempia kiihkoilematta lihan tehotuotannosta ja sen vaatimuksista. Kirjoittaja itse on kasvissyöjä, muttei ole käännyttämässä tai syyttämässä ketään "vääristä" valinnoista. Teoksen alussa tarkastellaan, myös tahattoman hauskasti, mitä eläintensyönti on ja mitä se tarkoittaa. Miksi Possu päätyy kuoltuaan lautaselle mutta Musti ei? Miten kulttuurimme määrittelee ruokaeläimet? Mistä tehotuotanto sai alkunsa? Miksi?
Vaikka teos keskittyykin lähinnä tarkastelemaan USA:n lihatilannetta, kirjan suomalaisen laitoksen lopussa on myös katsaus suomalaiseen lihatalouteen. Näyttää arveluttavasti siltä että seuraamme jälleen suurta maailmaa kuten pässit narussa mikäli EU katsoo liikaa läpi sormiensa.
Teos "Eläinten Syömisestä" nostaa nimensä mukaisesti hyvin esille nykyajan paradoksin, jossa lihateollisuus mainostaa lihansyönnin terveellisyyttä (kuten meijerit maitovalmisteiden nauttimisen tärkeyttä) samalla kun se laajentaa toimintaansa vahingoittaen sekä kuluttajia että luontoa. Samat tahot kehuvat lihan monipuolisuutta "Olet mitä syöt" -periaatteella aidon proteiinin lähteenä, ja saavat monet ylenkatsomaan kasvisruokavaliota (jonka noudattajat vaan tuntuvat pysyvän vuodesta toiseen ihan hyvässä kunnossa pelkällä kaninruoalla).
En väitä että liha itsessään olisi mitenkään erityisen epäterveellistä, mutta kohtuus kaikessa.
Luolamies esi-isiemme aivot alkoivat eläinproteiinin vaikutuksesta kasvaa aiheuttaen lopulta nyky-ihmisen joka rappioittaa itsensä tehotuotetulla pihvillä. Eihän lihan päivittäinen nauttiminen edes kuulu ihmisen luonnolliseen ruokavalioon. Vertailun vuoksi mainittakoon, että esimerkiksi osteoporoosia esiintyy eniten maissa joissa maitotuotteita kulutetaan eniten. Eniten lihaa kuluttavissa maissa esiintyy puolestaan eniten liikalihavuutta sekä sydän- ja verisuonisairauksia. Tutkimusten mukaan päivittäin punaista lihaa syövillä ihmisillä on suurempi riski saada suolitukos, ja sairastua ohut- tai paksusuolensyöpään, tai Chronin tautiin.
Kasvissyöjät, vegaanit, tasapainoisesti ruokailevat ja puhtaampaa ruokaa nauttivat ovat myös tilastollisesti hyväkuntoisempia ja harvoin liikalihavia. Varmaa on ettei tehotuotetun nykylihan jatkuva nauttiminen ainakaan tervehdytä ketään.
("Iloinen tapa hankkia paljon terveellistä proteiinia". Lihapropagandaa amerikkalaisessa vintagemainoksessa)
Autuaita ovat tietämättömät
..sanoo wanha sananlasku, eikä suotta.
Yleisimmin esiin nostettu, kasvissyönnin puolesta ja eläintensyömistä vastaan julistettu argumentti pyrkii valistamaan kuluttajaa eläinten kärsimyksistä ja huonoista kasvatusolosuhteista, joita tietenkin tulisi ajatella (itsekin söisin mieluiten tervettä, raikkaassa ulkoilmassa luonnollisesti elänyttä eläintä, kuin häkkiinsä jalostettua tehopihviä), mutta valitettavan harvoin kuulee puhuttavan ongelmista, joita tehotuotanto aiheuttaa suoraan ihmisille, kuten teuraseläinten (esim. sikojen) ulosteiden aiheuttamasta ekologisesta rasitteesta, tai luonnottoman runsaan kasvun mahdollistavan jalostustyön aiheuttamista terveyshaitoista kuluttajalle. Pitkälti tehotuotanto-olosuhteisiin jalostetut broilerit lihovat muutamassa viikossa teurasikäisiksi, ja niiden elossapitämiseen käytetään kaikenlaisia lääkkeitä, mm. antibiootteja. Olisihan se ikävää jos tuotantoeläimet kuukahtaisivat infektioihin ennen teurastamista. Tällaisista tehokanoista mahdollisesti ovat lähtöisin ihmisten eniten pelkäämät epidemiat. Suomalaisissa kanaloissa lääkkeitä ei (vielä) käytetä, mutta suomeen tuodaan broileria mm. Thaimaasta. Millainen tilanne siellä mahtaa olla?
Suora lainaus kirjasta:
Tarkastuksen jälkeen kanat päätyvät valtavaan kylmävesitankkiin, jossa jäähdytetään samanaikaisesti tuhansia lintuja. Goverment Accountability Project -järjestön Tom Devine on sanonut, että "näiden tankkien vettä nimitetään osuvasti "paskasopaksi" kaiken niissä lilluvan saastan ja bakteerien vuoksi. Kun puhtaat ja terveet linnut upotetaan samaan tankkiin likaisten kanssa, niidenkin kontaminaatio on käytännöllisesti takuuvarmaa".
Näin siis jenkeissä.. En haluaisi epäpuhtauksia ruokaani, kuten jo kirjoitin paasatessani lisäaineista tässä aikaisemmin, mutta kuinka voin edes väittää syöväni puhtaasti jos lautasella on epäilyttävä möykky lihaa jonka alkuperää ja kasvatusmenetelmiä en tunne? Mitä jos vaivainen ja tulehtunut eläin on kasvanut bakteerien keskellä, se on teurastettu epähygenisessä ympäristössä sadistien toimesta ja se on altistunut vielä kuoltuaan ja nyljettynä samalle sonnalle ja bakteerikannalle? Toki kuluttajat ovat pitkälti sopeutuneet tällaisiin bakteereihin, mutta silloin tällöin jotain putkahtaa pinnalle, ja huussi kutsuu hyvän kotletin jälkeen. Hämmästyttävän monta kertaa pidämme tällaista reaktiota vain tavallisena "vatsaflunssana" tai "lievänä ruokamyrkytyksenä", joista jälkimmäinen termi tosin on lähempänä totuutta.
Uikaa uikaa jos osaatte...
Hiuksianostattavinta luettavaa minulle oli kalan ja äyriäisten syönnistä kertovat tarinat, ja olen iloinen että luovuin tonnikalasta tai ylipäätään syön vähän kalatuotteita. Tehotuotantolihan syömistä julmempi vaihtoehto näyttäisi olevan merenelävien syöminen, joiden ryöstökalastuksen kriteerit täyttävä tehopyynti tappaa siinä sivussa satoja muita, joukossa myös uhanalaisia lajeja. Suora lainaus kirjasta:
"Mutta entä jos ruoassamme olisi tiedote, jossa kerrottaisiin, kuinka monta eläintä on tapettu, jotta saamme haluamamme eläimen lautasellemme? Esimerkiksi Indonesiassa troolattujen katkarapujen oheen liitettäisiin teksti: JOKAISTA KATKARAPUKILOA KOHTI MUITA MERIELÄIMIÄ TAPETTIIN JA VISKATTIIN TAKAISIN MEREEN 26 KILOA."
Tällaiseen "sivusaaliiksi" kutsuttuun satsiin kuuluu mm. erilaisia merikilpikonna-, hai-, ja valaslajeja, merilintuja, rauskuja, sekä, yhtiöiden vakuuttelusta huolimatta; delfiinejä. Kuulostaapa ruokahalua nostattavalta.. Tätä ei tietenkään tapahdu Suomessa, sillä merissämme ei elele juuri muuta kuin silakkaa ;) mutta silti, meille tuodaan paljon erilaisia, eksoottisia mereneläviä sekä tuoretiskeille että pakastealtaisiin, ravintoloista nyt puhumattakaan. Mitä tästä sanoisivat "semi-kasvissyöjät", jotka kieltäytyvät lihasta karjan "epäinhimillisten" olosuhteiden vuoksi, mutta syövät silti kalaa (joka ei tietääkseni ole minkään sortin vihannes)? Ainakin heidän pitäisi lukea tämä kirja!
Lapsuudessani vietin kesiä maalla, ja kävin äidin kanssa kalassa läheisellä järvellä. Paistetut ahvenet maistuivat makoisilta, ja uunissa haudutettu made oli oikeaa jumalten herkkua :) Suosi siis suomalaista, vaikka takuuturvallistahan kala ei koskaan ole, kuten ei mikään muukaan, iso haukikin on nykyisin oikea raskasmetallipommi. Vaikea myöskään sanoa tyhjennetäänkö Suomessa teollisten lihatilojen lietealtaat vesistöihin? Ainakaan kukaan ei ole jäänyt vielä kiinni..
Eettinen porkkana?
Voin varmasti kuulostaa kylmältä ja tunteettomalta, jos pelkän eläinten kärsimyksen ajatteleminen ei ole koskaan käännyttänyt minua lihatiskiltä. Eniten pidän kasveista, sitten eläimistä, ja lopuksi ihmisistä. Tavallaan tieto kärsimyksistä turhauttaa, koska en pysty itse muuttamaan tilannetta. En voi lopettaa eläinten kärsimyksiä. Vai voinko? Tehotuotanto sisältää myös paljon muuta ikävää. Tarvitaanko oman ja omien lasten terveyden menettämisen pelkoa herättämään ihmiset kaupallisen illuusion luomasta keinotodellisuudesta?
Elämme kehittyvässä, modernisoituvassa yhteiskunnassa, mutta mikä on sen hinta? Meitä harhautetaan hienoilla hifilaitteilla, kosmeettisilla implanteilla, design-esineillä ja pölynimurin lisälaitteilla, emmekä enää ajattele ruokaamme kuten ennen. Miksi on kansantaloudellisesti tärkeämpää satsata enemmän elottomiin kuin elollisiin olentoihin? Kuka on antanut ihmiselle luvan korottaa itsensä luomakunnan kruunuksi? Lihatalous on loppupeleissä kuluttajan vastuulla, emmekä voi oikein tehdä mitään niin kauan kuin riitelemme keskenämme oikeista ja vääristä näkemyksistä (-ja painu sinä hippi Intiaan).
Jälleen kerran, häpeän olla ihminen, ja tunnen häpeää, en lihansyönnistä sinänsä, vaan siitä, että jopa tutuilla valinnoillamme, kuten vaikka pekonipaketilla, saatamme tukea tehotuotantoa.
Ruokailuvalintoihimme vaikuttavat arkisen totuttujen valintojen lisäksi valitettavan usein myös sosiaaliset tekijät. Ravintolassa sekasyöjä tilaa ehkä kasvisvaihtoehdon ollessaan kasvissyöjäystäviensä seurassa, mutta sekasyöjien seurueessa kasvisvaihtoehdon valitsevaa pidetään automaattisesti kasvissyöjänä. Mikäli k.o. henkilö tunnetaan sekasyöjänä, viriää seurueessa todennäköisesti hämmästelevä "Koskas sinusta on tullut rehunpurija?" -tyyppinen keskustelu ;(
Sekasyöjän odotetaan myös kutsuilla automaattisesti tarjoavan liharuokia muille sekasyöjille, ja siinä sivussa pitäisi ajatella kasvisvaihtoehtoja vegeille? Kasvissyöjän kutsuilla vaatimukset eivät kumma kyllä ole samanlaisia, vaan sekasyöjävieraatkin syövät hummusleipänsä valittamatta. Koetaanko lihanvalmistamisen taakan laskeminen kasvissyöjän harteille jotenkin kohtuuttomana, vai eikö kasvissyöjän vaan oleteta ymmärtävän "hyvän ruoan" päälle mitään ja näin pilaavan hyvän lihan?
Sosiaalinen lihansyönti suomessa tuntuu olevan jäänne menneiltä vuosisadoilta, jolloin lihaa syötiin ennen kaikkea hienoimpina juhlapäivinä, kuten Pääsiäisenä ja Jouluna. Nykyään arkinenkin sosiaalinen tilanne koetaan juhlavampana kun tarjolla on lihaa, oli sitten kyse vaikka eineslihapullista tikun nenässä, ja juhlimme päivät ja kuukaudet läpeensä. Mitä juhlavaa on nykyään tehokasvatetussa tuotteessa tai eineksessä jota saa joka paikasta jopa opiskelijabudjetilla? Surullisista ajatellakin, jos raikkaat, tuoreet kasvikset eivät tunnu kiinnostavan luokkatietoista sekasyöjää illan emännän tai isännän kokkaustaidoista huolimatta jottei sosiaalinen arvo vaan alene.
Puolet omasta, sosiaalisesta piiristäni on kasvissyöjiä, ja voi kuulostaa oudolta myöntää, että minun on helpompi syödä heidän seurassaan. Ainakaan minun ole koskaan heidän seurassaan tarvinnut vastailla typeriin "Koskas sinusta on tullut rehunpurija?" -tyyppisiin kysymyksiin ;D
Oikeastaan melkein jokainen sekasyöjä on raadonsyöjä; Kaupasta haetaan jonkun toisen valmiiksi tappamaa lihaa. Mielestäni myös tuo yleisterminä käytetty "sekasyöjä" kuulostaa liian asialliselta ottaen huomioon mitä se nykyisellään pitää sisällään. En uskokaan että jokainen mässäilee vain eettisellä, vapaana kasvaneella lihalla jonka alkuperän tunnemme varmasti. Jos syö tehotuotettua lihaa, miksi mielenrauha pitäisi taata hienolla termistöllä?
Hyväksyn toki esimerkiksi metsästyksen, eikä minulle tuota vaikeuksia kyniä kuiviin riiputettua metsäkanaa jonka silmät yhä tuijottavat minua. Tiedän, että se on elänyt oikean linnun elämän vapaana metsässä. En ehkä itse lähtisi paukuttamaan pyssyä kuusikkoon jäljestäessäni hyvää omaatuntoa, sillä mitä oikeastaan saavutan todistamalla itselleni (ja ehkä seurueelleni) että olen kykenevä tappamaan eläimen? Nyt kaikki HC-sekasyöjät siellä myhäilevät omahyväisinä että tottakai juuri hän pystyisi tappamaan eläimen ruoakseen. Voin sanoa tuohon vain että: Ja kissan villat! Sinun on mahdotonta todella tarkoittaa sitä ellet oikeasti ja omakohtaisesti ole joutunut elämään k.o. tilannetta, ja tekemään eläimen kuolemaan liittyvän, henkilökohtaisen päätöksesi ja sen toimeenpanon.
Hyvää Ruokahalua
Niin, miksi juuri tämä kirja kolahti? Esiteltiinhän jo edellisessäkin lukemassani ruokaoppaassa (Aitoa Ruokaa) tehotuotantoa. Ehkä siksi että siinä kerrottiin ja vertailtiin elintarvikeisiin ja nykyruokakulttuuriin liittyviä asioita yleisesti, ja ajateltavaa oli paljon siinäkin kaikkine lisäaineineen. On vaikeaa tiivistää tähän kaikkea juuri tässä kirjassa mainittuja ajattelemisen arvoisia argumentteja ja oivalluksia, joten suosittelen vaan lukemaan tämän. Minulle tämä on paras tähänastisista rutiininkaltaiseen lihansyöntikulttuuriin pureutuvista teoksista, sillä Safran Foer pysyttelee lukijalle puolueettomana vaikka tuokin oman kantansa esille. Hän on myös selkeästi nähnyt ihan oikeaakin vaivaa tutkimustensa eteeen.
Kirjan suomalaisen laitoksen lopussa on myös linkkejä joiden kautta voi hakea tietoa suomalaisesta eläintuotannosta. En usko että kukaan olisi niin tunteeton, että lukisi kirjan läpi piittaamatta, anteeksi ilmaisuni; paskaakaan.
Entäs minä sitten? Omat ruokailusuuntaukseni vaihtelevat paljon tilanteiden ja tuntuman mukaan. On jaksoja jolloin joka ruokaan täytyy laittaa selleriä, ja jaksoja jolloin kaikki ruoka täytyy keittää o__O
Samalla tavoin kasvis- ja lihakauteni vaihtelevat. Tulen siis todennäköisesti jatkossakin syömään lihaa ennemmin tai myöhemmin, ja postailen tänne varmasti vielä jotain liharuoka-ohjeita tulevaisuudessa, vaikka panostankin omaan vegeilyyni enemmän.
Sitä pitää vaan elää päivä kerrallaan :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti