torstai 15. heinäkuuta 2010

Yksinkertainen Hunajakuorinta

Tämä on ihan perus-resepti kuorintavoiteen tekoon. Turvallinen käyttää myös kaupunkiasunnossa, sillä ainekset liukenevat veteen eivätkä näin ollen tuki viemäreitä.
Yksi annos riittää suurinpiirtein koko vartalolle:

2 dl juoksevaa hunajaa
1 dl sokeria tai suolaa (tässä käytin suolaa)
n.3 rkl oliiviöljyä

-Sekoita ainekset keskenään.
-Kuorittava iho-alue tulisi olla kuiva ja puhdas.
-Levitä kuorittavalle iho-alueelle tasaisesti hieroen kuorintavoidetta. Voit antaa sen vaikuttaa hetken, ja pese pois lämpimällä vedellä.
-Käsittelyn jälkeen on hyvä hieroa ihoon vielä oliiviöljyä, tai jotain lotionia, tms. käsitellä iho tavalliseen tapaan.

*Tämä resepti sopii normaalille, vähän rasvoittuvalle ja sekaiholle. Kasvoille tarkoitettuun kuorintaan kannattaa käyttää hienorakeista suolaa tai sokeria ja vartaloon vähän karkeampaa, ihon paksuudesta riippuen.
Reseptiä voi muunnella omaan käyttöön sopivaksi esim. vaihtamalla oliiviöljyn avokadoöljyyn, lisäämällä ehkä eteeristä tuoksuöljyä (tai rohdosöljyä) tai korvaamalla suolan/sokerin vaikka leseillä tai kaurahiutaleilla, etenkin, jos ihosi kärsii kuivuudesta.
Juokseva hunaja on tähän parasta, mutta mikäli käytät jähmettyneempää, öljyä kannattaa laittaa vähän enemmän ettei mössö puuroudu täysin.

2 kommenttia:

L.emminkäinen kirjoitti...

Hei! Itse käytän kuorinnassa sokerin ja suolan tilalla kahvinpuruja. Samoin kuin sokerimurujen kokoa, voi myös jauhetusta kahvista valita erikokoista "rouhetta" eli kasvoille pienenpää murua ja vartalolle isompaa. Kahvinpuruja käytän myös siksi että kuorinnan jälkeen iho tuoksuu ihanasti aavistuksen verran kahvilta :) Joskus saatan vaihtaa kuorintaseoksen hunajan jogurttiin, jos hunajaa ei satu just sillä hetkellä löytymään kaapista.

Aconitum kirjoitti...

Kahvin (ja sokerin) olen jo esitellyt tuolla "Kotikosmetiikkaa"-osiossa; karkeusasteineen, maitotuotteista olen ajatellut jotain tulevaisuudessa kirjoitella myös.
Ajattelin tässä vain esitellä yhden kuorintatavan hyvin perus-aineksista jolla ei ole juuri muita kuin kuorivia ominaisuuksia. Tällekin osastolle todennäköisesti laitan lisää näitä kotiohjeitani kunhan saan aikaiseksi :)