keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Sinappi (Sinapis)

Sinappi on sekä kasvi, että tämän kasvin siemenistä valmistettavaa maustetahnaa. Aion tässä siis kertoa jotain itse mausteesta, enemmän kuin kasvista.
Sinappia valmistetaan siis sekä tummista- että vaaleista sinapinsiemenistä, ja sitä on saatavana eri vahvuisina, erilaisissa keltaisen ja ruskean sävyisinä, ja näin Suomessa, eritoten joulun alla, erilaisin tavoin maustettuna; on konjakkisinappia, hunajasinappia, ja sen sellaista. Monille sinappi onkin tuttu juuri joulukinkun tai grillimakkaran kyytipoikana.

Sinappi on taistelijan kasvi. Sinappia on perinteisesti pidetty maskuliinisena, tulielementtiä edustavana miestenyrttinä, ja siinä on samanlaista vahvuutta kuin valkosipulissa ja suolassa. Se karkottaa ja torjuu negatiivisia asioita, ja lämmittää mieltä. Naisille, etenkin turhamaisille ja laiskoille on historiassa syötetty sinappia jotta heistä tulisi ahkeria vaimoja. Morsian on myös saattanut livauttaa sinapinsiemeniä kenkäänsä tai alusvaatteidenlaskoksiin, jotta talossa säilyisi "akkavalta".
Näin sinapinsiemenillä on yhteytensä myös kuuhun ja naistenvoimiin, ovathan sinapinsiemenet kuin pieniä kuunsirppejä.

Valkosipulin tavoin sinappi on voimakkaasti suojeleva ja tehokas ase esimerkiksi psyykkisiä vampyyreja vastaan. Erityisen voimakkaana maagisiin tarkoituksiin pidetään Mustasinappia (Brassica Nigra), ja lajien vaaletessa voimakin niin sanotusti vähenee. Mukanaan voi kantaa sinapin lituja tai siemeniä. Oikeuksiinsa sinappi pääsee lämpimän ja tulen sävyisissä amulettipussissa. Punaisessa pussissa kannetun sinapin sanotaan suojelevan myös lenssua vastaan.
Sinapinsiemenien sanotaan parantavan kantajansa nokkeluutta ja älyä, joten esimerkiksi noitapussissa niitä on hyvä kantaa mukana.

Sinapinsiemenillä ja sinappijauheella voi hoitaa kylmetystä ja vilustumista, lisää vain muutama ruokalusikallinen jauhettuja sinapinsiemeniä kylpyveteen tai jalkakylpyyn. Höyryhengitysveteen voi laittaa jauhettuja sinapinsiemeniä hoidettaessa yskää, köhää, keuhkoputkentulehdusta, poskiontelontulehdusta ja vilustumisoireita.
Hauteena sinappi sopii mm. niveltulehduksiin, iskiakseen, noidannuoleen, reuman lievittäjäksi, kylmänkyhmyille ja savipuolta vastaan. Haudetta käytetään aluksi päivittäin n. 20 min. viikon ajan, ja vähennetään joka toiseen päivään ja niin edelleen, tai jos vaiva uusii.
Sisäisesti nautittuna, esim. teenä, sinappi edistää ruoansulatusta, auttaa vatsavaivoihin ja tepsii ruokahaluttomuuteen.

Sinappia voi valmistaa ihan kotioloissakin, valmiista sinappijauheesta tai siemenet voi jauhaa itse. Kaupan sinappijauheessa ei tosin ole siemenenkuoria ja värikin on tasaisempi.
Kotitekoiseen sinappiin tarvitaan ainakin pari desiä sinappijauhetta, suolaa, sokeria, kermaa, öljyä, viinietikkaa ja mausteita. Jotkin reseptit sisältävät kananmunaa. Ainekset kiehautetaan kattilassa ja säilötään kuumennettuun lasipurkkiin. Internet on pullollaan kokeilunarvoisia ohjeita, ja sopivan perusreseptin löydettyäsi ei ole konsti eikä mikään oppia maustamaan se halutulla tavalla.
Suosittelen, että mikäli sinapin väri jää pliisuksi, lisää ripaus kurkumaa tai sahramia antamaan raikasta, keltaista väriä.

Suomen oloissa vanhoista, villiintyneistä puutarhoista voi löytää sinappikasveja, ja niitä voi kylvää myös omaan puutarhaan. Keittiöpuutarhassakin sitä kannattaa kokeilla, varaat vaan ison ruukun ja tarpeeksi valoa. Lehtiä ja lituja voi kuivattaa, käyttää tuoreina tai säilöä vaikka etikkaan. Tuoreet lehdet muistuttavat sinappikaalia eli rucolaa. Ei sinapinsiemeniä suotta löydy maustekurkkupurkeista ;)

Huom: Sinappia ei suositella pienille, alle kouluikäisille lapsille koska heidän elimistönsä on usein herkempi. Aikuisillakin liiallinen sinapinkäyttö voi aiheuttaa närästystä, vaurioittaa ruoansulatuselimistöä ja saada aikaan pahoinvointia. Kohtuus kaikessa. Sinappia ei myöskään suositella käytettäväksi ulkoisesti rohdoksena mikäli kärsii laskimovaivoista tai suonikohjuista.

Uskomuksia:
-Pelkotilat, luulotauti, apatia, mania ja sen sellaiset parantuivat juottamalla potilaalle kasvavalla kuulla pieniä kulauksia sinappivettä.
-Sinapilla on hoidettu mm. Lykantropiaa ja muita tiloja jossa potilas kuvitteli olevansa eläin.
-Suolan tavoin kynnykselle tai talon ympärille sirotellut sinapinsiemenet pitivät pahan poissa.
-Jos uneksit syöväsi sinappia, symboloi se hyvää terveyttä. Jos näet jonkun toisen syövän sinappia, hän puhuu sinusta selkäsi takana perättömiä. Sinappikasvi taas kertoo että joudut raatamaan leipäsi eteen.

Ei kommentteja: