tiistai 24. elokuuta 2010

Noitapussit

Noitapussit ovat wanhan linjan noitien ja tietäjien suosimia, kankaasta tai nahasta valmistettuja pussukoita, jossa pussin omistaja säilytti tärkeitä ja voimakkaita tavaroitaan, kuten rohtoja, taikaesineitä ja amuletteja. Noitapusseja on erilaisia, ja niillä on monta käyttötarkoitusta. Erilaisilla noitapusseilla onkin maailmalla moninaisia nimiä, kuten massi, taikapussi, mojopussi, pussukka ja jopa fetissi (jolla ei kuitenkaan tässä yhteydessä ole mitään tekemistä BDSM:n kanssa).

Noidan Kukkaro

Perus-noitapussi, eli taikapussi eli massi, on siis noidan henkilökohtainen "kukkaro", joka sisältää usein loitsijan henkilökohtaisia tavaroita, kuten hiuksia, hampaita tai kynnenpaloja. Pussista noita voi ottaa aineksia tarpeen mukaan ja lisätä uusia soveliaiden löytyessä (esim. kokon tuhkaa, luudanvarpuja, tms.).
Noitapussi on käyttäjälleen ehdottoman henkilökohtainen väline jota ulkopuolisten ei anneta käpälöidä.
Noitapussi edustaa maan elementtiä, ja sen pääasialliseen sisältöön kuuluvat yleensä luonnonesineet, kuten erilaiset siemenet, kivet, luut sun muut ruumiinosat, sekä metalliesineet, kuten kolikot, naulat tai neulat, vähän tarkoitusperän ja omien uskomusten/mieltymysten mukaan. Pussiin saattoi piilottaa vaikka rakkaudenkohteen/vihatun ihmisen hiuksia tai vaateriekaleita, jos halusi esimerkiksi rakastuttaa hänet tai päästä niskan päälle.

Pussia voi kantaa vyössä tai laukussa, tai sillä voi myös olla oma (salainen) paikkansa kotona, kuten vanhaan aikaan uunin takana tai oven päällä, josta pussi sitten otettiin käyttöön tarvittaessa, ja laitettiin aina takaisin. Nykyisin vastaavia paikkoja voisivat olla vaikka korulipas tai yöpöydän laatikko. Pussukan koko on tietenkin vaihdellut, mutta yleisesti sen tulisi olla "käteensopiva", eli ei mitenkään epäkäytännöllisen kokoinen säkki.
Noitapussukka voi olla napilla suljettava, mutta varmin tapa on sitoa pussin suu nyöreillä kiinni. Jos ei pelkää modernismia, niin kaipa pussiin voisi tehdä vaikkapa vetoketjukiinnityksen, joka ei tosin ole kovinkaan käytännöllinen mikäli noitapussi sisältää kovin hienojakoista sälää (ja kyllä, yleensä se sisältää).
Oman noitapussin voi myös kuvioida/koristella oman näköiseksi, ja sen voi valmistaa vaikka lempivärin värisestä kankaasta. Kukin voi pyhittää noitapussin omaan käyttöönsä parhaaksi katsomallaan tavalla, ja etenkin omat, henkilökohtaiset loitsupussit voidaan tarvittaessa hävittää loitsuesineille sopivalla tavalla.

Loitsupussit

Muiden henkilöiden loitsimiseen tarkoitetut, toisenlaiset noitapussit tunnetaan paremmin loitsu-, loitsimis-, tai taikapusseina (Eng: Conjure-bag / Hexbag). Loitsupussi on astia, jonka sisään loitsu rakennetaan/kätketään vähän samalla periaatteella kuin noitapulloissa. Pussiin rakennetun loitsun tarkoitus voi, taikojasta riippuen, olla joko suojeleva tai tuhoava, mutta myös lemmenpussukat tai henkilökohtaisia ominaisuuksia kehittävät pussit ovat suosittuja. Loitsupussi saattoi sisältää myös henkilökohtaisia asioita tavoittelevia loitsutavaroita, jolloin pussi muistuttaa amulettipussia (lue eteenpäin).

Pääasiassa loitsupusseja kuitenkin valmistettiin muille ihmisille/ muiden loitsimiseen. Loitsupussi koottiin huolella, loitsun tarkoitusperää ja sen saajaa silmällä pitäen. Positiivisia asioita tuottavat loitsupussit voitiin joko piilottaa taiottavan pihaan, kotiin tai tavaroihin, tai antaa suoraan taiottavalle, mutta negatiivisia asioita aiheuttavat pussit lähes yksinomaan jemmattiin piiloon. Suosituimpia loitsupussin jemmaustapoja olivat loitsittavan tavaroihin piilottaminen, tai hänen pihaansa hautaaminen, tai oven alle, yms. piilottaminen. Hoodoon piirissä nämä nyssäkät tunnetaan nimellä Gris-gris (vapaasti suomennettuna Harmaa-harmaa), mutta myös nimet Fetissi ja Mojo tulevat usein esiin tällaisista loitsimispussukoista puhuttaessa, vähän lähteestä riippuen.

Loitsimispussit, etenkin negatiivisia asioita tuottavat, on hyvä hävittää polttamalla, Mikäli loitsupussi on haudattu maahan loitsimistarkoituksessa, ei auta kuin kaivaa se ylös ja polttaa. Positiivisia asioita tuovat pussit taas on hyvä haudata maahan/jättää maan poveen kun niiden aikoma loitsu on toiminut.
Negatiivisia loitsupusseja vastaan voi kokeilla myös loitsupulloa, etenkin, jos pussin kyhääjä on amatööri.

Amulettipussit

Loitsupussi voi olla myös taikojalle itselleen henkilökohtainen amuletti, jolloin puhutaan amulettipussista tai fetissistä/fetissipussista. Amulettipusseja käytetään etenkin, jos amuletiksi aiotut materiaalit ovat hauraita, kuten kasvin lehdet, tai lukuisia ja pieniä, kuten kolikot tai siemenet. Amulettipusseja käytetään siis sellaisten amulettien kohdalla, joita olisi vaikea pitää kasassa ilman sopivaa suojusta (tässä tapauksessa pussia). Amulettipusseja voi valmistaa joko itselle tai lahjaksi ystävälle, mutta niitä käytetään pelkästään amuletteina, eikä niiden tarkoitus ole noitua ketään. Toki, amulettipussi voi olla myös huonoa onnea tuottava.. Amulettipussit lukeutuvat siis ennemminkin amuletteihin, kuin varsinaisiin loitsutavaroihin.

Eräs "mustan magian" tunnetuimmista amulettipusseista tunnetaan nimellä Borfi, joka on lyhenne sanasta Borfimah. Borfi on afrikkalainen, pahaa noitaa tai muuta pahantekijää suojeleva amuletti. Borfin sisältö oli usein aika hirtehinen, ja sisälsi usein niin ihmisruumiin, kuin kuolleiden eläinten osia.

Ei kommentteja: