torstai 23. heinäkuuta 2009

Juusto-yrttipatonki

Tämä on hyvä lisuke aterialle, mutta sinänsä jo ihan ruokaisaa ja hyvää pikkupurtavaa vaikka illanistujaisiin.

Taikina:
n.2 dl Haaleaa vettä
1/3 Palaa hiivaa
1 tl Sokeria
1 tl Suolaa
n.4-5 dl Vehnäjauhoja.

Sekoita ainekset annetussa järjestyksessä. Lisää jauhoja tarvittaessa. Hyvä taikina on kimmoisa, möykytön, ja tahmeahko, muttei tartu sormiin tai kulhon reunoihin.
Laita uuni lämpiämään 200'C, peitä taikina liinalla ja kohota uunin päällä n. 10 min.

Täyte:
1 dl Öljyä
1-150g Pakettia maustamatonta tuorejuustoketta
2 rkl Hienonnettua persiljaa
1/2 dl Tuoretta meiramia silppuna
2 dl Mozzarella-tyylistä juustokeraastetta
Ripaus rouhittua merisuolaa tai yrttisuolaa
1-3 Valkosipulinkynttä murskana (maun mukaan)
Mustia oliiveja maun mukaan (itseltäni ne valitettavasti loppuivat kesken, siksi kuva näyttää vajaalta..)

-Muotoile kohonneesta taikinasta leivinarkin päällä uunipellin kokoinen levy, jolla on paksuutta n. 1 1/2- 2cm.
-Voitele taikinalevy ensin öljyllä (käytä apuna pullasutia tai levitä käsin)
-Levitä sitten tuorejuustoke päälle, ja lisää loput täytteet tasaisesti ympäri levyä:

-Kääri taikinalevy varovasti leivinpaperin avulla rullaksi, ja puristele hieman tiiviimmäksi (tässä vaiheessa rulla kasvaa hieman pituutta, mutta se kuuluu asiaan)
-Leikkaa rulla keskeltä kahtia, ja asettele puolikkaat rinnakkain leivinpellille (katso seuraava kuva)
-Leikkaa vielä syvät viillot patonkien pintaan, ja voitele leivät öljyllä
-Paista 200'C asteessa n. puoli tuntia, kunnes leivät saavat kauniin, kullanruskean sävyn

-Valmis yrttipatonki on pinnaltaan kullanruskea ja rapea ja sisältä vaalean pehmoista.
Nämä meinasivat vähän halkeilla turvotessaan, mutta se ei haittaa:

-Patongin on hyvä jäähtyä hetki ennen kuin leikkaat sen
-Parhaimmillaan tämä leipä on uunituoreena, mutta se säilyy myös jääkaapissa tai leipälaatikossa muutamia päiviä. Leipä voidaan lämmittää uudelleen mikroaaltouunissa.

*Voit tietenkin kokeilla tähän myös muita, suuhunsopivia juustokkeita raasteena, kuten Wilmersburgeria (esim. Classic), Violifeä (esim. Parmesan) tai Sheeseä (esim. Mature Cheddar). Voit samoin vaihdella ja lisäillä tuoreyrttejä makusi mukaan. Kokeile esim. Basilikaa, Kirveliä, Lipstikkaa, Maahumalaa, Mäkimeiramia, Poimulehteä, Rosmariinia, Ruohosipulia, Timjamia, tai Vuohenputkea. Valitse 1-3 juustoketta tai yrttiä kerrallaan, niin patonkisi eivät maistu makusekamelskalle ;D
Allergikot ja yliherkät voivat tietysti jättää tästä valkosipulin pois, tai korvata sen halutessaan parilla teelusikallisella raastettua piparjuurta :)

Ei kommentteja: