torstai 24. maaliskuuta 2016

Vanhojen Suomalaisten Tietoperäisestä ja Käytännöllisestä Taikauskosta

Tällä kertaa esittelyssä tuplateos, sillä samojen kansien väliin on laitettu kaksi tutkielmaa, jotka ovat myös vanhimpia mitä olen täällä esitellyt.

Teoksen aloittaa otsikon mukainen, Lencqvist Kristian Eerikinpojan, alkujaan vuonna 1782 julkaistu väitöskirja, joka on samalla myös vanhin tunnettu tutkielma suomalaisesta mytologiasta ja kansanuskosta. Teoksen loppupuolelta (sivulta 115,) alkaa Henrik Gabriel Porthanin tutkielma "Suomalaisten Luullusta Loitsutaidosta" vuodelta 1789.

Informatiiviseltä sisällöltään teos on toki monipuolinen, ja molemmat kirjat muistuttavat aikaisemmin esittelemiäni teoksia, Suomalaisten Runojen Uskonto (1915), ja Vainajainpalvelus Muinaisilla Suomalaisilla (1898), mutta mainituista poiketen, tähän teokseen on vaikeampi päästä sisään. Aikansa vallitsevan kirkkovallan ansiosta kirjaa nimittäin on todella hankala lukea, sillä otsakkeen vihjaisemia pakanatapoja paremmin sivuilta paistaa läpi aikansa kristivallan ote. Pakanoiden tavoista ja taioista kyllä kerrotaan, mutta jokaisessa mahdollisessa välikössä myös muistetaan kristillissävytteisesti päivitellä, että kuinka takapajuisia ja tietämättömiä nämä kristin pelastuksesta harhautuneet poloiset kadotuksensa tiellä olivat, ja samalla naureskella kuinka typeriä olivatkaan heidän moninaiset yrityksensä palvoa tehottomia epäjumaliaan. Ilman toistuvaa jeesustelua teos olisikin varmasti puolet ohuempi.

"Ei kukaan, luullakseni, hevillä epäile, että Pohjolamme alkuasukkailla, jotka vähäistä jälkeen Noan vedenpaisumuksen siirtyivät pohjoiseen päin ja Kaspianmeren läheisiltä seuduilta vähitellen tänne saapuivat, aluksi oli korkeimmasta Jumaluudesta ja Hänen palveluksestaan oikeammat käsitykset, vaikka nämät sitten aikaa myöten - meillä kuten muilla kansoilla - hälvenemistään hälvenivät."
(Lencqvist Kristian Eerikinpoika)

On hienoa, että muinaisuskostamme on kirjoitettu virallisia tekstejä ja tutkimuksia noinkin varhain, mutta avarakatseisena tai puolueettomana teosta ei voi pitää. Lukijaa muistutellaan kristinuskosta "ainoana oikeana uskontona" tämän tästä, ja epäselväksi jää vain, raikuuko raamattu riveillä koska kirjoittajat itse pelkäsivät leimautuvansa tekstiensä myötä pakanoiksi, vai pelättiinkö tekstien lukijan noin vain hylkäävän uskonsa ja muuttavan jonnekin takahikiän jänkhälle sâmaaniksi?

"Ja niinkuin toiselta puolen yhtä ankara kuin typerä harrastus saada ennakolta tietää tulevaisuutta saattoi ihmiset kaikkiin mahdollisiin petoksiin, niin joka oudon asian ihmettely ja vakaumus korkeampien olentojen voimasta saattoi heidät niin pitkälle hourupäisyydessä, että eivät ainoastaan osottaneet jonkunmoista kunnioitusta raivohulluja ja järkensä menettäneitä kohtaan, ikäänkuin heissä olisi ollut jotain jumalallista, vaan myös miltei uskoivat, että kuolevaisella ihmisellä hämmentyneessä ja mielettömässä sieluntilassa saattaa olla yhteyttä jumalien ja henkien kanssa, jotka esim. ovat niin paljoa mahtavammat, että ihminen ei hevillä voi sietää heidän läsnäoloaan."
(Henrik Gabriel Porthan)

Kirjan alussa muutaman sivun mittainen Johdanto. 133 Sivua, ei kuvitusta. Kuvassa uusintapainos, Salakirjat-kustantamo 2011.

+Perushyvä tietoteos

-Hankalaa lukea kaiken raamatulla hujauttelun vuoksi
-Pehmytkantinen, kannattaa päällystää.

1 kommentti:

Karoliina~Aallottaren uni kirjoitti...

Sama jeesustelu vaivaa Mythologia Fennicaa, ei tosin yhtä ronskisti vaikka Ganander pastori olikin.