Klassisiksi noitalinnuiksi määriteltiin tietenkin kaikki tummanpuhuvat linnut, kuten korpit ja varikset, sekä linnut, joilla oli muuten arveluttava maine, kuten tervapääsky tai lepinkäinen, sekä kaikki sellaiset siivekkäät, joiden osia käytettiin taianteoissa, kuten tikat ja kuikat. Etenkin vesilinnut, tai veden kanssa tekemisissä olevat linnut, kuten koskelo, haapana, ja varpuslintuihin kuuluva koskikara, edustivat isoa osaa noitalinnuista. Mainitut taianteot käsittivät tietenkin sekä kirot että parannukset.
Noitalinnuiksi voidaan yleisesti luokitella monia peruspulliaisten taianteoissaan käyttämiä lintuja, sekä noitien ja pohu-ukkojen taikakaluinaan käyttämiä lintuja, ja shamaanien apuhenkien suosimat lintuhahmot.
Tutut ja Pelätyt
Korppi ja Kotka olivat voimakkaasti suojelevia lintuja, ja sitä suosivat taioissaan niin tavan kansa kuin kaikenlaiset loitsuniekat. Karjaa suojeltiin pahalta kiinnittämällä (naulaaminen oli suosituin tapa) korpin tai kotkan sulkia tai siivet karjasuojan oven päälle. Samoin käytettiin myös erilaisten metsäkanalintujen siipiä, ja myös kokonaisia petolintuja.
Kotka yhdistettiin hyvyyteen ja jaloihin piirteisiin, eikä pahaa-aikova tai muuten petollinen ihminen, ei tietäjä eikä noita voinut luottaa kotkan apuun. Kotka oli kuitenkin tietäjille voimakas liittolainen. Kalevalassa kerrotaan kuinka kotka loi siiveniskuillaan salaman, joka iski maahan, ja poltti metsän, luoden näin erinomaista viljelysmaata. Kotka siis opetti ihmiselle kaskeamisen taidon. Kotka oli myös pyhä lintu, joka on monien kansojen mytologiassa esitetty sekä paikalllisen ukkosenjumalan seuralaisena, ja myös hänen esiintymishahmonaan. Kaskesta ja salamoista juontuukin kotkan kansanomaisempi nimitys; Kokkolintu.
Ilmaa ja tulta hallitsi Kokkolintu, eli Maakotka, ja Merta ja maata Vaakalintu, eli merikotka. Nykyisinkin juhlapäivinä poltettava, juhlavat tulikeot, eli kokkotulet/kokot, ovat muinoin saaneet nimensä kansan kunnioittamien kotkien mukaan.
Mainittakoon, että vaakalinnuksi saatettiin kutsua myös korppia, metsoa ja muita lintuja, joiksi tietäjien ja noitien uskottiin voivan muuttaa itsensä matkustamismielessä.
Jalon kotkan "Alinen" vastine oli tietenkin vesielementin harmaanpuhuva Kuikka.
Kuikka, noitien sielulintu, eli lintu, jolla oli noidan sielu, on siis toinen suomalaisittain mainittava noitalintu. Kuikka oli monille tietäjille ja noidille pyhä lintu, jota kunnioitettiin. Shamaanille Kuikka oli apuri, jonka hahmoa lainaten shamaani matkusti tuonpuoleiseen, tai joka toi tietäjälle salattua tietoa Alisesta. Kuikan ruumiinosat taikakaluina suojelivat tietäjiä ja noitia tehokkaasti kaikenlaiselta pahalta. Kuikan nokasta valmistetut nuolenkärjet taas olivat voittamattomia, ja kuikanluisella pillillä oli aivan erityistä lumovoimaa.
Muiden ihmisten laittamalta pahalta voitiin suojautua laittamalla eteiseen täytetty kuikkapari uivaan asentoon, tai kiinnittämällä sisäänkäynnin ylle kuikan pää ja räpyläjalat.
Kuikannahka oli myös suosittua noitapussimateriaalia, jota pidettiin erityisen maagisena.
Myös Kuikan lähisukulaista, Kaakkuria, on käytetty pitkälti samoin kuin Kuikkaa. Mainittakoon, että pohjoisten, naispuolisten lapinnoitien sielulintu oli Kuikan sijaan Koskelo.
Vaikka Korppi on helppo kuvitella noitalinnuksi mustan höyhenpeitteensä, ja haaskansyöjän tapojensa vuoksi, vasta Korpinkivi teki Korpista erityisen noitalinnun. Korpinkivi eli Kaarnekivi oli haluttu taikakalu, jonka korppi folkloren mukaan pesintäaikaansa muni. Yksi korpin munista on aina tarinan mukaan muita painavampi, ja sen munan sisältä maaginen kivi sitten löytyy. Korpinkiven uskotaan täytttävänsä haltijansa toiveet, muutti näkymättömäksi ja auttoi ymmärtämään korpin kieltä.
Loitsutaitoinen saattoi oppia korpin kielen myös etsimällä pesän, ja juomalla munat. Sitten piti kiiruhtaa kotiin ettei kolmeen päivään korpin ääntä kuullut, niin alkoi ymmärtää korppien puhetta. Korppia pidettiin älykkäänä lintuna, ja erilaisia pään alueen kipuja, kuten hammassärkyä ja migreeniä, parennettiin liottamalla korpin päätä viinassa. Korppiviinaa nautittiin sitten lääkkeen tavoin pari-kolme lusikallista päivässä.
Korppi oli myös kuoleman enne, sekä sielunnoutajan suosima hahmo.
Joutsen, Kotkan ohella toinen pyhä lintumme, ei ehkä ensimmäisenä assosioidu noitalinnuksi, mutta sillä on kuitenkin vahvat yhteytensä Aliseen, jonne se muiden, sukeltavien vesilintujen tavoin pääsi esteettä. Mustanpuhuva "Tuonelan Joutsen" lienee myös monille tuttu. Tuonelan Joutsen oli voimakas, maaginen lintu jota kukaan ei voinut tappaa, se oli tavalla tai toisella mahdotonta. Himoitun joutsenen tavoittelu johti mm. Lemminkäisen vetiseen hautaansa.
Puhtaana ja hyvänä lintuna joutsen antoi apuaan kotkan tavoin hyville ja pyynteettömille. Magiassa joutsenen osia puolestaan voitiin käyttää kaikenlaiseen kuolemaan ja rajantakaisuuksiin liittyviin konsteihin, mutta esim. joutsenen valkeita sulkia ei kuitenkaan voitu käyttää pahantahtoisiin taiantekoihin.
Koskikara ei ole varsinainen vesilintu, mutta siinä uskottiin elävän veden, ja etenkin kuohuavan kosken väki. Koskikara tai sen osat olivat toivottuja apuvälineitä parannettaessa, etenkin hoidettaessa veden vihoja ja lemmenkylmennystä. Amulettina koskikara suojeli ihmistä onnettomuuksilta ja petollisilta ihmisiltä.
Tervapääsky oli pahanilmanlintu, mutta myös kiusatuille siunaus. Uskottiin, että elämässään kärsivä ja kiusattu ihminen saattoi päästä vaivoistaan, ja muuttua pääskyseksi. Toisaalta, Tervapääsky oli myös hahmo, johon suuttunut noita tai pohu saattoi loitsia onnettoman. Tervapääsky oli myös ilman lintu, jossa oli tuulen väki. Uuden talon kynnyksen alle haudattu tervapääsky suojeli kotia pahalta.
Ennen wanhaan noitiin tavalla tai toisella yhdistettiin myös kaikki pahanilkisinä pidetyt linnut, kuten harakat ja rastaat, ja sen sellaiset, joiden katsottiin olevan noitien apuhenkiä tai lyylityseläimiä. Linnut olivat myös suosittuja hahmoja Paralle.
Annan Uhrin Sinulle, Älä Tee Pahaa Minulle
Muinaissuomalaisten palvontapaikkojen; Kuppikivien nimi tulee niiden pinnassa olevista erikokoisista, kuppimaisista syvennyksistä joita voi yhdessä kivessä olla useampia kymmeniä. Kuppikivet ovat siis erityisiä, muinaisia uhrikiviä, joiden kuppeihin ihmiset laittoivat erilaisia tarjottavia; uhreja, tilanteen mukaan.
Kuppikivien kuppien varsinaisesta merkityksestä kiistellään muinaistutkijoiden kesken vielä tänäkin päivänä, vaikka todennäköisinpänä pidetään, että kivien kupit symboloivat linnun, ja mahdollisesti vielä maailman syntyyn vaikuttaneen kuuluisan sotkan, pesää.
Etenkin muinaisten hautuumaiden kuppikiviä on pidetty pesinä tai ruokakuppeina sielulinnuille; Paikkana, johon viimeinen tervehdys voitiin jättää.
Myös yksityisten ihmisten erilaiset palvontapaikat ja alttarit saattoivat olla linnunpesämäisiä "suojapaikkoja" pihan laidoilla tai metsikössä, huomaamattomina kuin metsälintujen pesät. Tällaisiin pesiin sitten laitettiin tarjoomuksia ja uhreja.
"Pimeydessä Lentävän Pää on Minun Pääni"
Etenkin shamanistisessa perinteessä linnuilla on ollut tärkeä osa. Shamaania pidettiin lintujen jälkeläisenä, ja monilla shamaanikansoilla on perinnetiedon mukaan lintu-emuut, eli mytologisen kantavanhemmat/luojat. Rituaaleissa linnut ovat kyydinneet shamaania, noutaneet hänelle parannus-, yms. taikasanoja, ja kantaneet pois parannettavien vaivoja. Linnut olivat shamaanille paitsi apuhenkiä, ne myös edustivat sielulinnun kautta eri aspekteja ihmisessä, ja shamaanissa, itsessään.
Parannettaessa shamaanit käyttivät usein eläinpukuja, kulloisenkin eläimen, mihin haluttiin yhteyttä, kuten Karhun tai Peuran asua. Tyypillisin oli kuitenkin lintupuku, jonka hihoissa, ja helmassa, pyrstöä mallaamassa, oli höyheniä esittäviä hapsuja, kaisloja, puusuikaleita tai metallisia killuttimia.
Lintupuku shamaanille arvokas väline, joka oli yleensä tossuihin asti koristeltu. Pukuun kuuluva päähine esitti linnunpäätä nokkineen, ja se oli yleensä veistetty puusta ja päällystetty linnunhöyhenillä ja -sulilla. Päähinettä saattoi myös koristaa tärkeän toteemilinnun kallo.
Samoin erinäisten linturituaalien taikakaluja säilytettiin yleensä linnunnahkaisessa pussukassa
Shamaaneilla, tietäjillä ja noidilla on myös läpi elämänsä tavallista vahvempi yhteys omaan sielulintuunsa kuin peruspulliaisilla. Shamaaneille, pohuille ja noidille sielulintu-noitalintu käsite olis siis tavallista moniselitteisempi, ja sielulintu voitiin parhaimmillaan nähdä myös eräänlaisena toteemina tai apuhenkenä.
Shamaani saattoi esim. sielulintunsa kyyditsemänä liikkua tuonpuoleisessa, ja lentää pitkiäkin matkoja. Sielulintunsa kyydissä matkustava lensi aina k.o. linnun hahmoisena, eli tietäjän sielu matkusti linnun sisällä, eikä mitenkään aktuaalisti linnun selässä. Tällainen matkustaminen tapahtui usein tietäjän tai shamaanin langetessa loveen.
Noitien ja joidenkin tietäjien, etenkin Lapin läänn puolella, taas mainitaan myös itse aktuaalisti muuttavan hahmoaan linnun muotoon, ja sitten matkustavan linnun hahmossa. Suosituimpia lintuhahmoja tietäjien keskuudessa olivat ukkometso ja teeri. Naispuoliset noidat suosivat samoin koppeloita tai teerikanoja, mutta myös riekkoja ja variksia.
Lintuna matkustavaa tietäjää ei tavallisella pyssyllä pudotettu, mutta folklore kertoo, kuinka yliluonnollisen sitkeitä siipiniekkoja on ammuttu alas niin hopealla, ristikärkisellä luodilla kuin suuruksella (eli ihmisulosteella), jolloin maaginen lintu on kuin onkin pudonnut. Tarinan päätös on usein traaginen, kun himoitun metson sijaan puun alta löytyykin kuollut tietäjä..
Parannustaikoja:
-Kun lapsi syntyi, sille tehtiin harakkapaita, jota vastasyntynyt piti yllään kolme päivää, jonka jälkeen se nostettiin aidanseipääseen ja jätettiin niille sijoilleen. Uskottiin, että niin kauan kuin paita lahosi aidanseipäässä, pysyi lapsi turvassa kaikenlaisilta kiroilta ja taudeilta, ja sen sijaan harakka saisi ne lapsen puolesta kantaa.
-Sotkan munankuoret sopivat hyvin hedelmällisyystaikoihin.
-Savipuoli paranee, jos sekoittaa maitoon pääskysenpesää, ja voitelee sillä ihottumakohtia.
-Selkä paranee, jos kevään ensimmäisen pääskyn nähdessäsi heittäydyt selällesi ja huudat: "Voi voi, kun on selkäni kipeä". Mitä enemmän valitat, sitä paremmin selkä paranee.
-Silmät taas pysyvät koko vuoden terveinä, jos kevään ensimmäisen pääskysen nähtyäsi peset kasvosi maidolla.
-Sokeus tai kaihi paranee, jos sitä hieroo palokärjen munalla.
-Keltasirkun uskottiin parantavan maksavaivoja, kuten keltatautia. Keltasirkku haudutettiin maidossa, jota sitten annettiin sairaalle juotavaksi. Aina parempi, jos maito oli ensimmäistä kertaa poikineen lehmän vasikkamaitoa.
-Korpin päästä keitetty liemi paransi erilaisia pään vaivoja, kuten migreeniä, hammasmätää, ja tukkoista nenää.
-Unettomuus paranee, jos nukkuu jäniksen nahkaan kääritty käki kainalossa.
-Jos hammasta särkee, tai on ientulehdus, pitää kipeää hammasta tai ientä kaivella tikulla, ja sitten pyyhkäistä se leipäpalaan, niin että siihen jää joko sakkaa hampaasta tai verta ikenestä. Leipäpala syötetään sitten, mieluiten vesilinnuille, ja se lintu, joka palan syö, kantaa taudin puolestasi.
-Lauluääni paranee, kun keväällä, ennen jäiden sulamista etsii suolta kurjen höyheniä. Höyhenet sidotaan sitten kaulan ympärille, ja pidettiin piilossa vaatteiden alla kolme päivää. Näinä kolmena päivänäpiti syödä vain karpaloita.
-Etenkin nuoret neidot ovat rukoilleet lintuja päästämään huolista, kuten yksipuolisesta rakkaudesta ja ei-toivotusta sulhasesta mm. seuraavankaltaisilla sanoilla:
"Kanna, Korppi, huoliani,
Harakka minun halujain,
Kylmä lintu kyynelöni,
Musta lintu murheheni".
Kiroja ja Pahoja:
-Aseen voi pilata, jos ampuu sillä tikan, tai variksen.
-Työkalut ja muut voi pilata pyyhkimällä niitä harakansulilla.
-Variksen höyhenillä täytetty tyyny aiheutti unettomuutta ja päänsärkyä.
-Toiselta sorti lemmen, jos sai huomaamatta hierottua hänen vaatteisiinsa linnun, ja etenkin roskalinnun, ulostetta.
Suojelus:
-Jos suolta löydettyyn kurjen sulkaan tiputti vähän elohopeaa, ja hautasi sen kynnyksen alle, se suojeli kaikkia kynnyksen takana olevia. Tämä toimi niin ihmisasunnoissa kuin eläinsuojissa.
-Petolinnun kynnet karkottavat tehokkaasti pahaa.
Sekalaisia:
-Harakan pyrstösulat tuovat onnea.
-Korpin ja kotkan sulat ovat voimakkaita taikakaluja.
-Korpilla on kehossaan yksi valkoinen sulka, ja jos sellaisen saa haltuunsa, on se sananjalan siementen veroinen taikakalu.
-Jos halusi nostaa lempensä, piti sivellä kasvoja koskikaran siivillä.
-Jos varkaan jalanjäljissä polttaa teerikukon höyheniä, alkaa varasta niin ahdistamaan, että hän palaa tunnustamaan.
-Jos juo laulurastaan pesästä munat, saa kauniin lauluäänen.
-Alisen ihmisille ja useimmille noidille korppi on onnenlintu.
-Kun karhunkierroksen lankaan laittaa palokärjen päitä, niin karhu pysyy kierroksessa.
*Postaussarjan edelliset osat ovat luettavissa seuraavista linkeistä:
Osa 1 - "Pyhät Linnut"
Osa 2 - "Ennelinnut"
Osa 3 - "Sielulinnut"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti