keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Yaki onigiri

Paistetut riisikakut ovat maukasta syötävää, mitä mainioin tapa kierrättää keitetyn riisin tähteet, ja sopivia myös lounasboksiin (bento) mukaan.

Japanilaisittain keitettyä riisiä
Soijakastiketta tai Tarea
Mustia seesaminsiemeniä
Öljyä paistamiseen
 
Lisäksi:
Nori-arkin tai pari
Näppikipon kylmää vettä

-Jos käytät jo-kylmennyttä tähderiisiä, lisää tilkka kuumaa vettä ja sekoita riisi notkeaksi
-Sekoita seesaminsiemeniä riisiin, ja muotoile kostutetuin käsin riisistä kämmenelle sopivia pikku kakkusia. Kolmio tai kuutio ovat perinteisiä muotoja. Kolmion muotoisen kakun on hyvä pysyä pystyssä joka sivullaan
-Laita valmiit kakut sivuun, ja leikkaa noriarkki tasakokoisiksi, suorakulmion muotoisiksi palasiksi, yhtä moneksi, kuin sinulla on riisikakkuja

-Kuumenna pannulla tilkka öljyä, ja laita riisikakut paistumaan. Paista jokaista sivua kerrallaan n. 2 minuuttia, kunnes se on saanut kullanruskean sävyn. Vink: Kolmion muotoisen kakun sivut kannattaa paistaa ensin, sitten vasta isot pinnat
-Kun olet paistanut sivut kullanruskeiksi, varovasti kaada kakut niin että isot pinnat pääsevät paistumaan. Paista pari min. ja käännä ympäri
-Sivele jo-paistunut pinta kastikkeella, ja käännä kakku taas ympäri (niin, että kastikepinta jää paistumaan), ja sivele juuri paistunut pinta kastikkeella:

-Ruskista näin molemmat jo-paistetut, kastkkeella sivellyt pinnat (paistat siis pinnat kaksi kertaa), ja nosta kakut hetkeksi jäähtymään
-Laita jokainen Onigiri omaan norivaippaansa, ja asettele tarjolle.
-Tarjoile lämpimänä.

*Riisin saa siis paistaa rapeaksi, se antaa mukavaa kontrastia pehmeään sisukseen. Seesaminsiemenet ja norin voi jättää halutessaan pois, mutta mielestäni ne antavat kivaa ilmettä ja mukavaa suutuntumaa ruoalle.
Ole varovainen jos käytät tähän kovin makeaa tarea, sillä sokeriset kastikkeet kärähtävät helposti.
Paistettujen Onigirien kanssa ei yleensä tarjoilla dippiä, mutta voit tarjoilla lisukkeena pikkelsiä tai tuoreita vihanneksia.
Nimestään huolimatta Yaki Onigiri ei ole sukua nigiri-sushille. Sanana nigiri tarkoittaa vain riisipalloa tai -kakkua.

Kun aterialta jää tähteeksi keitettyä riisiä, se kannattaa jo tuoreeltaan muotoilla nigirikakuiksi jääkaappiin. Esim. pakasterasiaan pakattuna nigirit säilyvät hyvinä kylmässä pari-kolme päivää, kunnes päätät paistaa ne.

Ei kommentteja: