Kalevalan päivän perusti 1860-luvulla Savokarjalainen osuuskunta, ja se on ollut maamme virallinen liputuspäivä vuodesta 1920 lähtien.
Kalevala kuuluu olennaisena osana kulttuurihistoriaamme, se on innoittanut lukemattomia taidemaalareita, runoilijoita, säveltäjiä ja muita taiteilijoita, ja vaikuttaa ihmisten mieliin ja sydämiin tänäkin päivänä. Kalevalaa pidetäänkin suomalaisen kansantunteen kulmakivenä.
"Noin kuulin saneltavaksi,
Tiesin virttä tehtäväksi:
Yksin meillä yöt tulevat,
Yksin päivät valkeavat,
Yksin syntyi Väinämöinen,
Ilmestyi ikirunoja,
Kapehesta kantajasta,
Ilmattaresta emosta."
Suomalaisen kansanrunoustutkimuksen professori Kaarle Krohn oletti alkujaan, että Kalevalan sankarirunot olivat kansan versioita kristin raamatun kertomuksista. Lopulta hän kuitenkin päätyi Kalevalatutkimuksissaan lopputulokseen, että Kalevalan runot pohjasivat todellisuudessa historiallisiin tositapahtumiin. Kun asiaa ajattelee (ja nyt yritän olla puolueeton päätelmissäni), olisiko Kalevalan todenpohjaisuus kuitenkaan sen kauempaa haettua kuin vaikkapa kristin raamatun? Kukaan ei ole määritellyt vuosisadan tarkkuudella aikaa, jolloin Väinämöinen ratsasti olkihevosella, Ilmarinen valmisti kultanaisen ja Lemminkäinen vietteli koko saaren neidot, joten voidaankin olettaa, että jos kyse ei ollut varsinaisista sankareista, niin aikansa radikaaleista sitten; mieleenpainuneista poikkeusyksilöistä, joiden riehakas elämänmeno oli omiaan saamaan ihmiset miettimään omia arvojaan, ja etenkin heidän elämäänsä salaakin ihailevat bändärinsä muistamaan tekonsa..
Niin, nykyihminen jostain syystä olettaa että huikeat muinaiset tarinat kertovat tietenkin todellisesta käytöksestä, tapahtumista ja tavoista kirjaimellisesti. Unohdetaan, että tarinat esittävät myös tekoja, jotka omana aikanaan nähtiin säännöstä poikkeavina, uskaliaina, ja anarkistisinakin, ja yleisen paheksunnan välttämiseksi niistä kerrottiin eri tavalla. Lisäksi on aina mahdollista, etenkin, jos arveluttavankin teon tekijä vain oli muuten miellyttävä ja mieleenpainuva, löytyi runoajia ja laulajia, tarinaniskijöitä, jotka pienestä kyläsattumuksesta alkoivat vestää virsiä ihmisten iloksi. Mikäli näitä tarinankertojia ei omalta raitilta olisi löytynytkään, matkamiehet ja kulkijat kyllä toistivat kulkiessaan tapaamansa sattumukset eteenpäin vieraillekin turuille. Kuulijat lauloivat eteenpäin, ja aina joku lisäsi vähän omaa väriään tarinaan. Eihän se tammi nyt niin iso ollut, ääh; Isompi se oli, valtava, ja kuun ja auringon se pimensi kanssa, ettepä muksut, uskokaan kuinka..
Vaikka Ilmarinen ei sitten takonutkaan kullasta itselleen vaimoa, ehkä hän tanssi luudan kanssa? Eikö ilkeä emäntä sitäpaitsi olisi pahansuopuuttaan leiponut paimenpojan limppuun kiveä? Tai jos Väinämöinen olikin iässään ellotus, jolle itsetietoinen tyttö ei halunnut impeyttään luovuttaa, ja hukutti, kapinallinen neito, itsensä ennemmin kuin antautui ukkinsa ikäiselle miehelle vaikka olisi omanikäistäkin tarjolla ollut.
Niin, raamatun mailla silmänkääntäjä-Jessen seuraajat tarinoivat ystävänsä ihmetöistä, ja Suomenmaalla iskettiin vanhoista flammoista tarinaa suusta suuhun, luoden näin kuolemattomia sankareita, tietäjiä ja myyttisiä petoja. Onko sitä nyt niin vaikea uskoa?
Kuten useimmissa uskonnollisissa teoksissa, kyse on paljolti vertauskuvista. Eikös se sanoma silloin ole tärkein?
Kalevalan päiväksi valittiin 28.2, sillä Elias Lönnrot päiväsi ensimmäisen Kalevalansa, eli Vanhan Kalevalan, 28.2.1835.
*Kalevalaa voi lukea myös netissä, Suomen Kirjallisuuden Seuran sivuilta. Samaisen linkin Nettikalevalaan löydät myös tuolta sivupalkista "Linkkivinkkejä" -osiosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti