keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Näkijä

Celia Reesin Näkijä on jatkokertomus Noitalapsi -teokselle ja Mary Newburyn tarinalle. Noitalapsihan päättyi Maryn karatessa Beulahin kylästä noituusepäilyjen vuoksi ja päiväkirjan oli kirjoittanut loppuun Martha-muori. Kirjan lopussa Maryn päiväkirjan sivut löytänyt, fiktiivinen hahmo, Allison Ellman peräänkuuluttaa ihmisiä, joilla voisi olla tietoja Maryn myöhemmistä vaiheista. Tarina jatkuukin tästä näppärästi.

"Päiväkirjan löytymisen jälkeen on tehty jatkuvasti työtä
Mary Newburyn ja muiden päiväkirjassa esiintyvien hen-
kilöiden kohtalon selvittämiseksi.

Jos sinulla on tietoja mainituista henkilöistä ja perheistä,
ota yhteyttä Internet-sivujemme kautta tai sähköpostitse
seuraavaan osoitteeseen:
allison_ellman@witchchild.com"

Bostonissa opiskeleva natiivityttö, Agnes Herne, on lukenut Noitalapsi-kirjan ja tutkinut kirjan verkkosivuja, ja tuntee oudon yhteyden Maryn henkeen. Agnes ottaa yhteyttä Ellmaniin, ja mainitsee lapsena kuulemastaan vanhasta sukutarinasta, jonka mukaan valkoinen nainen oli liittynyt heimoon. Lopulta Allison ja Agnes sopivat tapaamisesta ja Agnes pääsee tutustumaan Maryn jäämistöön, täkkiin ja päiväkirjaan. Selvittääkseen lapsena kuulemiaan tarinoita ja yhteyttään Maryyn Agnes matkustaa lopulta reservaattiin tapaamaan tätiään Kuvastinjärvelle.

"LeGrand kohotti taas Duvalin kirjaa.
-Tässä väitetään että tapoit miehen noituudella.
-Niin kuin jo sanoin, elämä tällä on vaarallista. Ei kuolemiseen tarvita noituutta.
-Sinä siis olet noita, niinkö? Tiedätkö, mitä me teemme noidille? Kun en vastannut mitään, LeGrand vastasi itse.
-Me poltamme heidät. Se on sinunkin kohtalosi, jos et käänny katoliseksi. Täällä nousee monta pyhimystä, niin ranskalaisten kuin alkuasukkaidenkin joukosta. Ehkä Isä Gerard haluaa sinut laumaansa palkintokäännynnäiseksi tai..
-Tai mitä?
-Sinusta tulee hänen ikioma Jean d'Arcinsa."

Näkijä on kertomuksena hieman romaanimaisempi kuin fiktiiviseksi päiväkirjaksi kirjoitettu edeltäjänsä. Kirjassa kerrotaan myös ohimennen Noitalapsessa esiintyneiden henkilöiden myöhemmistä vaiheista ja elämästä. On oikeastaan huojentavaa tietää että kaikki Marya ensimmäisessä kirjassa piinanneet eivät päässeet helpolla.. Teos on jaettu 41 kappaleeseen, joissa liikutaan välillä menneisyydessä Maryn jalanjäljissä, kuin Agnesin unina tai näkyinä, ja välillä palataan nykyhetkeen, kuinka Agnes selvittää juuriaan M-tädin avulla. Totuuden etsiminen johtaa spirituaaliselle matkalle jolla Maryn lopullisen kohtalo selviää, ja Maryn henki on läsnä kannesta kanteen.

Kirjan alussa kartta, ja teoksen lopussa "Historiallisia lisäyksiä", jotka pohjautuvat Allison Ellmanin tekemään tutkimukseen Noitalapsi-kirjasta tuttujen henkilöiden myöhemmistä vaiheista. Lisäyksistä löytyy mm. Tietoa Beulahin siirtokunnasta, pastori Elias Cornwellin päiväkirjamerkintöjä, yksityishenkilöiden kirjeitä ja elossa olevien jälkeläisten haastatteluja.

329 sivua. Kustannusosakeyhtiö Tammi.

+Kovakantinen
+Kiinnostava, jaksaa lukea

-Irrallinen kansipaperi kannattaa päällystää ettei se nuhraannu.

Ei kommentteja: