suojan saa.
Viuhkani jos sulkisin
vierain kasvoin kulkisin."
-Eila Kivikkoaho-
Noidankoto osallistuu Tyyliä Metsästämässä -Blogin suuntaa näyttävään "Alaston totuus" -luonnollisuushaasteeseen, ja myönnän, että tein tämänkin pitkään mietittyäni. Eräs kaverini on kuitenkin jo blogillaan ehtinyt julkaista minusta pari pärstäkuvaa, joten en minä tässä taida mitään menettääkään? Astun siis rohkeasti ulos luutakaapistani, sillä yleisesti hyväksytystä ulkonäöstä poikkeavia ihmisiä rumiksi kritisoivat "paremmat ihmiset" ansaitsevat mielestäni sen heille näytetyn keskisormen. Tässä siis minun:
(Teidän Site Admin ilman meikkiä ja kampausta kotivaatteissa. Argh.. Hiukset on pesty ja olleet värissä jo viitisentoista vuotta, joten ihan umpiluonnollinen ei tämäkään kuva ole.)
Kuten olen täällä parissa blogipalkinto-tunnustuksissani maininnut, olen lapsuudestani ollut muiden silmissä "se ruma tyttö". Alamittainen ja hintelä myös ollut koko ikäni, eikä se ole asiaa parantanut. Koulussa muut lapset joskus jopa sanoivat minulle toivovansa että kuolisin pois, eikä minulla ollut kavereita. Tai no, ainoa "kaverinikin" (tai jotenkin kaikki luulivat että olimme kavereita), uhkaili ja ylenkatsoi minua jotta tuntisi itsensä paremmaksi. Hän onneksi jätti minut rauhaan koulujen päätyttyä. Olen siis ollut pihakiusattu/koulukiusattu/kiusattu monta vuotta, niin pihan lasten, oppilaiden, kuin "ystävieni" toimesta. Nähtyäni mitä koulussa oleminen tarkoittaa, en lopulta enää pelännyt kouluun menoa, lakkasin vain välittämästä ja halusin vain kuolla. Opettajat tiesivät kiusaamisesta, mutta asiaan ei juuri puututtu. Eihän nyt opettajan silmien alla ketään kiusattu. Eikä "meidän koulussa nyt mitään kiusaamista esiinny". Voitte uskoa että Koulun päättyminen piristi kummasti.
Myöhemmin sain esim. duunipaikoissa kuulla vähättelyä. Kuten elämänkumppania tällä naamalla tuskin koskaan napattaisiin..
Koska nyt kuitenkin päätin julkaista meikittömän, luonnollisen kasvokuvan itsestäni täällä, koen sen myös itselleni suurena saavutuksena, koska olen sosiaalisen elämäni aikana oppinut inhoamaan omia kasvojani, outoa lyttynaamaa; Hädintuskin näkyvät kulmakarvat, arpiset pullaposket, kesakoita, oudon mallinen nenä, toinen, vähän laiskempi silmä alempana toista ja liian kapea ylähuuli. Suupieleni ovat luonnostaan alaviistoon kaartuvat, josta johtuen ihmiset usein luulevat minun "mököttövän" tai "murjottavan". Todella ihanaa kuulla samasta asiasta monta kertaa päivässä, grrr! Mainitsinko myös, että minulla on vain yksi hymykuoppa? Arvelisin niiden olevan syitä, miksi minua pidetään jotenkin epämiellyttävän näköisenä, sillä muuta en keksi. Naama oli karummassa kuosissa nuorempana, nimittäin kerran, alle kouluikäisenä, laskiessani pulkalla lensin jäiseen risukkoon jolloin oksat repivät naamani auki. Arvet näkyvät tänäkin päivänä. En myöskään kestä aurinkoa. Minä en rusketu, vaan palan (=punapäägeeni).
Saan aika ajoin nykyäänkin huonoa palautetta, viimeisin lienee, matkalla bussipysäkille, melkein vieressä jonkin vieraan sedän lapselleen heittämä "Hyi kamala, katsos tuota" (ja sitten osoiteltiin sormella). Vaikea sanoa johtuiko se naamasta vai pitkästä, mustasta hameesta. En nimittäin osaa pukeutua "yleisesti hyväksytysti", mutta eipä sillä pitäisi olla väliäkään. Kaikille vain samanlaiset kansalaisuniformut niskaan ja identtiset kampaukset! Sekö olisi parempi?
En siis oikeastaan itse ole koskaan tarkalleen oppinut ymmärtämään, miksi ihmisillä on jatkuva tarve muistuttaa minua ulkonäöstäni, ihan kuin olisin elefanttimies. Tiedän kyllä, etten ole malli-, enkä missitasoa, enkä ole koskaan kuvitellut olevanikaan, mutta jos kerran olen todella niin saatanan ruma, luuletteko että siitä tarvitse toistuvasti muistuttaa!? Vai tarkoittaako teille automaattisesti että rumuus merkitsee myös tyhmyyttä? Täyttä kylmyyttä se ei merkitse, minulla on ihan toimivat korvat päässä, ja kyllä muistutus ulkonäöstä koskee, tölväyksestä riippuen pahastikin.
(Parempi. Tässä sitten perusmeikki ja kampaus. Ja parempi valo näköjään myös..äh)
I'm so goth I died and didn't even notice.
Tällainen otus minä siis olen, lihaa ja verta. En laatinut tätä postausta että voisitte kerätä sulkia hattuunne taputtelemalla kiusattua lohdullisesti olalle. En halua, enkä tarvitse, lapsille osoitettua paapomista. Mielipiteitä saa toki ilmaista, ei siinä mitään. Olen suhteellisen sinut nykyään itseni kanssa, ja ainakin yritän olla aikuinen. Osaan seistä omilla jaloillani, tienata ja maksaa asuntoni vuokran, kypsentää ruokani ja pyyhkiä itse oman persukseni. Sitäpaitsi, jos jotain hyvää pitää sanoa, ja sanonkin, sillä en enää viitsi välittää vaikka joku pitäisikin sitä vain teennäisenä itserakkautena: Minussakin on kauniita piirteitä, ainakin omasta mielestäni; Olen aina ollut ylpeä tummista silmänalusistani sekä luontaisesta kalpeudestani, minulla on kivasti vihreät silmät, ja omasta mielestäni minulla on todella kaunis filtrum. Itserakkautta tai ei, kyllä minullakin on oikeus olla tyytyväinen edes johonkin itsessäni. Sitä ei kukaan koiranleuka ota minulta pois. Totuus on, että ilman kirurgin veistä, osuvaa liikenneonnettomuutta tai tulipaloa, naamani ei tule tuosta muuttumaan. Iän karttuessa se tietenkin hieman rypistyy, haalistuu, karvoittuu ja alkaa roikkua, ihan kuten kaikilla muillakin, mutta saman lärvin kanssa ainakin minä menen hautaan saakka. Minkäs minä sille voin? Ei se naaman jatkuva murehtiminen kuitenkaan paranna tilannetta. Ainakaan niin kauan kuin maailmassa on meikkiä ja kauniita vaatteita, laulan ylistyslaulua kulmakynälle ;)
Rumat ihmiset, olkaamme siis ylpeitä ja kestäkäämme itseämme :)
Kaikilta haukkujilta sen sijaan kysyn: Tekeekö muiden herjaaminen teistä itsestänne muka kauniimpia? Sen sanon, että parempia se ei teistä tee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti