"Emäntä oli tuvassa ompelemassa, kun neula äkkiä lipesi hänen käsistään ja kieri lattian rakoseen. Emäntä haki kädellään neulaa lattialta ja manasi: -Pirukos sen neulan vei?
Silloin kuului lattian alta rauhallinen ääni: -En minä sitä vienyt, tuossa se on lattian raossa."
-Myytillisiä Tarinoita -kokoelma-
Saatana Meni Korvasta Sisään
Jokainen kristinuskoon perehtynyt tuntee pahuutta edustavan hahmon; Paholaisen. Suomessakin Paholainen on tullut tutuksi kirkon piiristä ja Raamatun tarinoista. Paholainen eli Saatana esitetään usein kristityn jumalan pahana vastahahmona, vaikka ilmestyikin kuvioihin vasta kristittyjen jumalan jälkeen. Paholainen on tuttu pahuutta tai viettelystä edustava hahmo, mutta ennen kaikkea, kuten lapsia syövä Mörkö tai metsän ilkeä noita-akka, eräänlainen moraalinen pelätti, jonka tarkoitus oli pitää ihmiset kaidalla tiellä ja herran nuhteessa.
Kun pidetään mielessä, että wanhan raamatun mukaan samainen kristittyjen Jumala mm. tappoi joukon viattomia lapsia egyptissä, tuhosi kokonaisia kaupunkeja ihmisineen tulisateilla, hukutti aikoinaan maailman ihmiset, antaa raamatussaan luvan myydä oman tyttäresi tarvittaessa orjaksi, kivittää kaikki jotka työskentelevät Sunnuntaina, ja lyödä maahan väärät profeetat, niin millainen pelätti paholainen sitten edes loppujen lopuksi on?
Tarinoissa Paholainen kärkkyi ihmisiltä sieluja houkuttelemalla näitä syntiin ja pahoille teille, kuten uhkapeliin, henkirikoksiin ja lihallisiin iloihin, esim. avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin.. Näin langenneet ressukat saivat sitten kuoltuaan katua tekojaan eivätkä päässeet taivaaseen jumalansa tykö. Erikoista että tällaiset teot ovat kristin piireissä kuitenkin ihan hyväksyttäviä jos ne on suoritettu mainitun Jumalan yllytyksestä, kuten "Jumala käski minua tappamaan lapseni" vs. "Saatana käski minua ampumaan vaimoni" o_O
(Kirkonmies tekee sopimuksen Saatanan kanssa. Yksityiskohta psalmipiirroksesta v.1195)
Mikäli siis Paholainen edustaa kristinuskon tuhoisana pitämää vastakohtaa, eikö Pirun reviirille kuuluisi näin ollen kyky ajatella omilla aivoillaan ja päättää itse elämästään?
Aikana, jolloin kirkollista kuria opetettiin yleisesti ehdottomana hyveenä ja velvollisuutena, Paholaisen pääasiallinen tehtävä tuntuikin olevan pelkästään ihmisten elämän manipulointi. Kuuliainen Saatana vaani jatkuvasti selän takana ja odotti tilaisuutta sielunriistoon. Klassisimpia esimerkkejä moisesta lienee Paholaisen tarjoama sopimus, eli kontrahti, joka takasi sielunsa myyneelle kaikenlaista maallista hyvää. Noidat lupautuvat tarinoissa paholaiselle saaden maagisia kykyjä ihmisten kiusaamiseen, mutta myös kirkonmiesten on mainittu harrastavan sielunkauppaa saaden voimia demonien manaamiseen ihmisistä. Käytännössä pappi siis vain leikki manaamista samalla kun Saatana kutsui demoninsa pois. Pappi sai mainetta, ja Saatana papin sielun ikuisesti kidutettavaksi. Tämä on hieman ristiriidassa niiden tietojen kanssa, jonka mukaan kaikki pahalaiset tietysti kavahtavat kristin jumalan nimeä, eikä pappi tarvitsisi avukseen ketään vastapuolelta o_O
Ruma Kuin Perkele
Paholaisen ulkomuoto on lähteistä riippuen moninainen. Yleisesti Paholaisen mainitaan olevan oikealta olemukseltaan sarvipäinen, kavio-, tai sorkkajalkainen olento, jolla on pitkä häntä. Enkelien tavoin myös Paholaisella tai demoneilla on usein siivet selässään. Paholaisen sarvien pituus vaihtelee lähteittäin, ja joskus vain Pirun toinen jalka on kavio tai sorkka toisen näyttäessä normaalilta ihmisjalalta. Joskus Paholaisella on kreikkalaisen metsänjumala Panin tapaan pukinhäntä, ja keskiaikaisten piirosten mukaan hännällä, samoin kuin Paholaisen takapuolella, voi olla jopa hampaat tai kasvot. Paholaisen ihon kerrotaan olevan kirkuvan punainen, pikimusta, harmaa tai myrkynvihreä. Paholainen voi myös hyvin olla karvainen tai karvaton, lihava tai laiha, suuri jättiläinen tai pieni peukaloinen.
Paholaisen sukupuoli esitetään usein maskuliinisena, usein jopa hienona herrasmiehenä, mutta modernissa maailmassa sukupuoleton henkiolento kuvataan usein myös naisen muotoisena.
Paholaisen vakiovarusteisiin kuuluu tietenkin hiilihanko jolla helvetin lieskoja kohennettiin. Joskus Paholaisella on yllään viitta, mutta muuten Piru tuntuu suosivan vaatteita ainoastaan ihmishahmossa esiintyessään.
Ovela Paholainen pystyy siis muuntautumaan ihmisen- tai eläimenhahmoiseksi niin halutessan, mutta näissä valheellisissa hahmoissa mainitaan aina olevan jokin pikkuvika, kuten sarventyngät, housunlahkeesta pilkottava hännänpää tai se mainittu, väärännäköinen jalka.
Enkeli taivaan.. painui Helvettiin
Kristillisessä mytologiassa Paholaisen, eli tuttavammin Saatanan, on alkujaan mainittu olevan Lucifer-niminen enkeli. Luciferin nimi tarkoittaa valontuojaa, ja hänen mainitaan olleen kauniskasvoisin kaikista luojan luomista, ja myös Jumalan suosikkienkeli. Enkelit luotuaan Jumala loi Raamatun tarinassa maan, ja muovasi maan tomusta ensimmäisen ihmisen, Aatamin. Hän oli niin ylpeä luomuksestaan, että pyysi enkelinsäkin paikalle, ja heidän oli kaikkien kumarrettava ihmisenkuvaa. Lucifer ei muiden enkelien tavoin suostunut kumartamaan isänsä luomusta, sillä hänen mielestään Jumala itse, enkelten luoja, oli ainoa kumartamisen, ja näin kunnioituksen ansaitseva olento. Tästä Jumala tarinan mukaan suuttui hirmuisesti, ja karkotti Lucifer-paran taivaasta Helvettiin. Syöksyessään alas taivaasta Luciferin enkelihahmo paloi ja hän sai paholaismaisen, suomuisen ja irvokkaan ulkomuodon niinikään rangaistukseksi röyhkeydestään.
(Kahlittu Lucifer. Kuva Wikipedia)
"Helvetti" -niminen paikka keksittiin kuitenkin vasta varsinaisen Paholaisen jälkeen, kun kansa ei enää kavahtanut vanhaa sarvipäätä samaan malliin. Helvetti on siis paikkana verrattaen uusi, ja sen tarkoitus oli toimia pelotteena ihmisille; Paikkana, jonne nämä jumalanpalvonnastaan harhautuneet sielut joutuisivat elleivät he jaksaisi kuluttaa ahkerasti kirkonpenkkiä.
Helvetistä muodostui lopulta kristillisessä mytologiassa paikka jonne passitettiin vääryyttä tehneiden (ja kirkon tapoja väheksyneiden) ihmispolojen sielut, ja jossa demoniarmeija piinasi heitä sanoinkuvaamattomin epäinhimillisin keinoin täältä ikuisuuteen.
Sivuhuomautuksena mainittakoon, että tuossa Lucifer-myytissä Helvetin mainitaan olevan Luciferin vankila, eikä suinkaan koti. Runoilija Danten mukaan Lucifer on kahlehdittu jäähän Helvetin pohjimmaiseen sopukkaan. Saatanalla on kolme suuta ja hän itkee kohtaloaan Helvetissä.
Ehkä ihmisten viettelystä sitten vastaavatkin demonit? No, ainakin suomessa Lucifer lienee tuttu nimi useimmille grillinomistajille ;)
Sielunvihollisesta veijariksi
Kristillisen kirkon saavuttua tyrkyttämään uutta uskontoaan sanat menivät sananmukaisesti sekaisin. Uusi kirkko toi tietenkin mukanaan uusia yliluonnollisia hahmoja. Vaikka koko Suomi ei sopeutunutkaan täydellä sydämellään uuteen uskontoon, oli lopulta helpompi hyväksyä uudet, väkivalloinkin tyrkytetyt tavat kuin menettää päänsä pyövelin pölkyllä. Kansa vaelsi näennäisesti jumalanpalveluksiin, mutta kansantaikoja ja loitsuja harrastettiin kirkonmiehistä välittämättä ja oman väen kesken. Hyvä muistaa että monet kristilliset hahmot kokivat muutoksia suomen kansan keskuudessa, ja näin, kirkon vallan alla uskonpuhdistuksen syövereissä liuta kristittyjen pyhimyksiä vakiinnutti paikkansa suomalaisten loitsurunoihin. Tällöin esim. Raunista tuli neitsyt Maaria, ja Tahvanuksesta Pyhä Stephanos.
Suomessa sitä paitsi tunnettiin jo ennen kristin saapumista koko joukkio omiakin enemmän tai vähemmän pahoja henkiolentoja; valvottajat, tautiolennot, menninkäiset, hiidet, vetehisen ja liudan sen sekalaisia pahalaisia. Uusi kirkko toi mukanaan vain yhden uuden pahan jonon jatkoksi; Saatanan.
(Vuohenpäinen paholainen)
Helvetin ikuisella piinalla uhkaava Saatana petollisine viettelyksineen ei kuitenkaan ollut kovaluontoiselle Pohjolan kansalle mitenkään erityisen vakuuttava pelote, ja ajan myötä sarvipää kokikin muutoksen. Suomessa Saatanan asema Pääpiruna ja paholaisena säilyi, mutta hänestä tuli myös eräänlainen syntipukki jonka huomaan huonot asiat kirottiin. Uuden uskonnon tarjoama paha siis sulautui suomalaiseen folkloreen saaden rutkasti inhimillisiä piirteitä. Kristityiltä opittu käsite sulautui vanhaan lainasanaan, Perkeleeseen, ja yhteys kristin jumalaan unohtui. Uusi, paikoin koominenkin, hahmo oli syntynyt suomalaiseen kulttuuriin. Hänen nimensä on Perkele, tuttavallisemmin Piru vaan.
Piru Perkele
Mutta hyvällä lapsellahan on tunnetusti monta nimeä: Piru, Paholainen, Perkele, Sielunvihollinen, Saatana, Vihulainen, Vanha Vihtahousu, Vanha-Erkki (Norjassa ja Ruotsissa Gammel-Erik), Kehno, Lempo.. Monet näistä ovat alkujaan olleet wanhoja suomalaisen mytologian hahmoja, kuten Alisesta tuttu Lempo, mutta nimet ovat sulautuneet yhteen Suomalaisten hyväksyessä pirun perinteisiinsä. Monelle nykysuomalaiselle esimerkiksi Hiisi ja piru ovat yksi ja sama asia. Nimityksenä piru on kuitenkin Agricolan peruja, ja hän käytti termiä raamatunkäännöksessään tarkoittaen Saatanaa/Paholaista.
Piru suomalaisena käsitteenä on vakiintunut tarkoittamaan myös kaikenlaisia pikkukiusanhenkiä, pahantahtoisia olentoja jotka kutistavat vaatekaappiin jätetyt vaatteet kahdella numerolla, syövät nukkuessasi toisen sukkasi, ja niitä pannahisia jotka hakkaavat ohimoasi vasaralla baari-illan jälkeen. Piru tarkoittaa myös tuota nykyistä veijariolentoa, Perkelettä.
"Isännän heinärattaista irtosi pyörä kesken matkan, ja isäntä kiroili ettei Pirukaan ole paikalla kun tarvittaisiin. Kuinka ollakkaan, piru osui paikalle aika haipakkaa, ja nosti rattaita jotta isäntä saattoi korjata pyörän. Hetken aikaa isännän työskentelyä seurattuaan Piru tuumasi että: -Pistähän vauhtia tuohon touhuun, minulla on kiire Seinäjoen markkinoille tappeluttamaan humalaisia."
-Myytillisiä Tarinoita -kokoelma-
Perkele on alkujaan suomalainen muoto latvialaisen Perkunas -jumalan nimestä. Perkunas on wanha, latvialainen ukkosenjumala, ja suomalaisen Ukon kollega. Lieneekö siis outoa, että muinaissuomalaisten suussa Perkele tarkoitti myös ukkoa. Wanhassa Suomessa ei siis koskaan ole ollut kysymys paholaisesta, vaan jumalasta, vaikka nykypakanat väittävätkin kivenkovaan Perkeleen olevan erillinen jumala tai henkiolento. Osittain he ovat oikeassa, olettaen siis että he tarkoittavat nykyperkelettä. Muinainen Perkele on jumala Ukko, uusi on henkiolento Piru.
Vertailun vuoksi myös Mies ja Salamaa eli Ukonvasamaa tarkoittava Pitkäinen olivat Ukon kutsumanimiä.
(Paholainen Rider-Waite -Tarokkipakasta vuodelta 1910)
Helv, kele, ja tana!
Syventääkseni sanoja minun lienee paras kertoa jotain suomalaisten jumalien ja henkiolentojen vaikutuksesta keskuudessamme. Tarkoitukseni ei siis ole kirota kuin torimuija, vaan tarkastella asioita niiden oikeilla nimillä sen kummemmin kiertelemättä. Me suomalaisethan olemme sanaseppoina jo kiroilustamme kuuluja, mutta emme enää nykyaikana niinkään ajattele kirouksia; että jonkun onnettoman päälle heitettäisiin kirous tai hänelle toivottaisiin suoraan jotain pahaa. Emme ehkä toivo naapurin koiran oikeasti hukkuvan, tai emmehän oikeasti halua että metsähiisi tulee ja vie lähikaupan nyrpeän myyjän? Kuitenkin, suoran kiroilun korvataksemme haistattelemme paljon, esim. Parhaana esimerkkinä hyvin tunnettu "Haista paska", jonka tarkkaa merkitystä minun ei varmaankaan tarvitse erikseen kenellekään selittää, ja kaikki ymmärtävät, mitä toivotuksella halutaan sanoa.. Toivotuksesta haistattelussa siis todellakin on kysymys, onhan varsinainen kiroilu tuomittu, paitsi hyvien tapojen, myös kirkon vastaisena toimintana. Silti unohdamme usein, että haistattelu on myös kiroamista, joskin sen lievimpiä muotoja.
Koska jumalia ja muita yliluonnollisia olentoja on nostettu ihmisten avuksi niin loitsuilla kuin virsillä, nopean avun saattoi saada myös pyytämällä vain k.o. jumalaa nimeltä. Yliluonnollisten olentojen nimet olivat vahvoja voimasanoja, jotka elävät nykyäänkin mm. sanonnoissa, kuten "Anna, Ahti ahvenia", tai "Näkki maalle, minä veteen". Myös kirouksissa "Lempo soikoon" (Puhekielen muunnos toivotuksesta "suokoon"), tai "Hiisi vieköön". Varsinaiset, pahaa aikovat kiroukset olivat toki juuri haistatteluja ja toivotuksia, joissa useimmissa selkeästi manataan jokin alisen olento (kuten Hiisi tai Lempo) aiheuttamaan toiselle jotain onnettomuutta, viemään mukanaan tai aiheuttamaan pahoja.
Kiroilusta puhuttaessa tarkoitetaan wanhasuomalaisittain voimasanoja; "Kiroja", joilla pyydettiin apua ja väkeä voimasanan sanojalle. Vertailun vuoksi mainittakoon, että jos ei halunnut vaivata jumalia, väkeä voitiin manata myös henkilökohtaisista voimapaikoista (Vittu, Kyrpä).
Harva meistä kuitenkaan ajattelee kiroillessaan mitenkään erityisesti "manaavansa" haistatuksen kohteelle mitään aktuaalia pahaa, tai muuten pyytävänsä apua muinaisilta pakanajumaloilta. Perkele on kuitenkin puhekielessämme yksi tunnetuimpia sanoja joilla jumalista suurinta; Ylijumala Ukkoa, on kutsuttu (ja kutsutaan edelleen) apuun antamaan voimia/sisua. Siinä on myös enemmän särmää kuin uudemmassa "saatana" -sanassa, joka kuulostaa lähinnä kevyeltä sadattelulta. Vertailun vuoksi mainittakoon myös kristityt juuret omaava, hartaampi rukous "Jumal, auta", josta muotoutui monille tunnetumpi manaus "Jumalauta". Sukua tälle on "Jukolauta", mutta en ole varma sen yhteyksistä kansanrunouteen (Aleksis Kiven kuuluisat Seitsemän veljestähän asuivat Jukolassa).
Piru merrassa
Suomalainen peruspiru ei ole enää samanlainen Helvetin päähahmo kuin kristillisessä mytologiassa. Sen sijaan Piru kuului ennen wanhaan liikkuvan ajoittain ihmisten keskuudessa, milloin autellen, milloin kiusaten kansalaisia. Piruun saattoi ottaa yhteyttä kun halusi vaurastua kepulikonstein, tai vaikka lainata rahaa. Piru on monin tavoin muiden veijarihahmojen kaltainen, ovela, mutta myös narrattavissa. Eräässäkin tarinassa pirun häntä jäi oven saranoihin, jonka jälkeen se ompeli housuistaan hännänreiän umpeen. Siksi pirua alettiin kutsua Vihtahousuksi. Eniten pirun mainittiin pelkäävän vanhoja, ilkeitä ämmiä, sillä niillä oli niin kieroja juonia ettei niihin pirukaan pystynyt. Juoppolallit olivat myös pirulta turvassa, niiden mainitaan haisevan niin pahalle ettei piru moisista huolinut.
"Eräs isäntä oli lainannut pirulta kukkupäisen kapan hopearahoja. Mikäli isäntä ei pystyisi maksamaan, saisi piru hänen sielunsa. Sopimusta tehdessä isäntä ehdotti, että jos hän maksaakin takaisin vain tasapäisen kapan, näin olisi köyhällä talonpojalla edes vähän paremmat mahdollisuudet selviytyä pirun kynsistä. Aikansa vastusteltuaan piru kuitenkin myöntyi isännän ehdotukseen, sen verran varma se oli ettei isäntä saisi rahoja kasaan.
Sovittiin siis että isäntä lainaa kukkupäisen, mutta maksaa takaisin vain tasapäisen kapan rahoja. Niinpä isäntä lainarahat saatuaan tasoitti kapasta kukun pois, ja ojensi loput pirulle päästen näin pälkähästä."
-Myytillisiä Tarinoita -kokoelma-
Piru on myös omalla tavallaan huumorintajuinen veikko. Hän näpäyttää kujeilijoita ja rankaisee vakavilla asioilla leikkijöitä. Nuorison keskuudessa liikkuu nykyäänkin kaupunkitarinoita, kuinka piru ilmestyy selän taakse jos sanoo sen nimen kylpyhuoneessa kynttilänvalossa peilille. Tämän jälkeen onneton löydetään hyytävän kauhunkiljahduksen jälkeen kylpyhuoneen lattialta joko kuolleena, tai hänet passitetaan mielisairaalaan. Loppuiäkseen. Pöö.
Piru on suomalaisessa folkloressa vakiintunut samanlaiseksi veijarihahmoksi, kuten esimerkiksi Skandinaavinen Loki, Kreikkalainen Pan, tai Hopi-intiaanien iloinen huilunsoittajahenki, Kokopelli.
Piru on vakiintunut myös useimpiin sanontoihin ja lausahduksiin, joita viljelemme tänäkin päivänä suomatta niille sen kummempia ajatuksia. Kun lanka menee ommeltaessa solmuun/sotkuun jota on mahdoton avata, totesi jo äitinikin että "Piru hirtti siihen poikansa". Olen huomannut itse käyttäväni samaa sanontaa. Pirunpelloksi kutsumme hakkuuaukeata tai kenttää täynnä kiviä =Mahdoton kyntää, Pirullisena pidämme kaksinaamaista ihmistä joka esittää yhtä ja tekee toista, ja kun Piru on merrassa, ei hyvä seuraa ja voimme odottaa pahinta. Viinapiru lienee myös monelle tuttu ja kukapa ei tuntisi palikoista koottua pulmapeliä; Pirun nyrkkiä :)
Jokapäiväinen pirumme:
(Wanhoja ja uudempia sanontoja)
"Piru merrassa"
(Jokin enteilee pahaa/jostakin on huonot seuraukset. Esim, jos jokin asia tuntuu liian hyvälle ollakseen totta, siinä on yleensä joku ikävämpi puoli)
"Laiska ihminen on pirun päänalunen."
(Eli hyödytön yksilö)
"Kyllähän piru perijöitä antaa, kun herra hengen ottaa."
(Viittaa ahneuteen ja muihin puliveivareihin jotka valuvat paikalle kuin taikaiskusta jos on vähänkään rahansaannista puhe)
"Mitäpä piru kirkossa tekisi."
(Turha tuhlata aikaansa paikoissa joista ei ole mitään iloa itselle)
"Piru paatissa ja toinen partaalla."
(Menee huonosti ja pahempaa on tulossa)
"Nättinä pirukin poikaansa pitää."
(Eli tekijänsä mielestä huonompikin kyhäelmä on aina parempi kuin jonkun toisen vastaava)
"Kärkkyy kuin piru sielua."
(Ahnehtia. Vongata itsepintaisesti jotakin)
"Turha maalata piruja seinälle."
(Ei ole syytä pahentaa tilannetta entisestään)
"Ei vanhakaan mikään saatana ole"
(Erilaisuus, kuten vaikka korkeampi ikä ei pahenna ihmistä)
"Anna pirulle pikkusormi ja se vie koko käden."
(Älä ryhdy mihinkään mikä voi myöhemmin kostautua)
"Pirusta pääsee siunaamalla, anopista ei manaamallakaan."
(Aina on olemassa jokin pahana pidettyä pahempi vaihtoehto, ja joskus ikävien asioiden kanssa on vain elettävä)
"Juoksee kuin piru kintereillä."
(Kova kiire)
"Koskaan ei tiedä millä oksalla se piru istuu."
(Muistuttaa tilanteeseen vaikuttavista yllätystekijöistä, joista voi olla hyötyäkin)
"Kun pirun heittää ovesta ulos, se tulee takaisin savupiipusta entistä mustempana."
(Liian helppo ratkaisu voi pahentaa ongelmaa)
"-Hyve keskellä, sanoi Piru kun kahden vanhan huoran väliin istui."
(Tarkoitus on kristilliseen sävyyn muistuttaa että ihmisillä on paheita ilman piruakin)
"Lapset on herran lahjoja, mutta pirun pidettäviä."
(Muistuttaa lapsen saannin ilosta ja kasvatuksen vaikeudesta)
"Lukeehan pirukin raamattua, mutta sieltä täältä." / "Lukee kuin piru raamattua."
(Eli tulkitsee jotain omaksi edukseen. Vääristellä asioita)
"Piru peluria neuvoo" / "Piru humalaista neuvoo."
(Tehdä huonoja päätöksiä/ elää itsetuhoisesti)
"Ei tuota tiedä pirukaan/Erkkikään."
(Kun jokin vastaus on niin vaikea ettei viisaana pidetty pirukaan osaisi vastata)
"Ei tätä kestä pirukaan/Erkkikään."
(Jokin todella vahvuutta kysyvä koettelemus, esimerkiksi kipakat löylyt tai urheiluharjoitus)
"Kaikkeen tottuu, Helvettiinkin."
(Venäläinen sananlasku)
Pakko vielä mainita eräs satakuntalainen hokema:
"Porista kun tuut niin piru oot, Kokemäeltä niin Perkele."
(Sukua edelliselle. Viitataan k.o. paikkoihin sietämättöminä vierailla, sekä erityisesti henkistä kanttia vaativina alueina käydä)
*Okei, selitän: Kappa eli nelikko on vanha mitta-astia, puinen laatikko, jolla mitattiin mm. jyviä ja perunoita. Tilavuudeltaan kappa oli vajaa viisi litraa. Kappoja oli eri kokoisia, yhdestä about viiteen kappaan. Erkillä puolestaan viitataan yhteen pirun monista nimistä, "Vanha-Erkki" :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti