maanantai 23. heinäkuuta 2012

Raikas Riisisalaatti Kahdella Tavalla

3 dl Pitkäjyväistä- tai jasmiiniriisiä
Vettä keittämiseen
Pari kevät- tai salaattisipulin vartta
1/2 -1 Tuorekurkku
200g Herneitä (tuore tai pakaste)

Kastike:
200gVegesmetanaa
2 rkl Maustamatonta soijajogurttia
2 rkl Tuoretta sitruunamehua
n.1/2 dl Hienonnettua minttua
n.1/4 Hienonnettua persiljaa
1/2 tl Kuivattua timjamia
1 Hienonnettu valkosipulinkynsi
Suolaa ja pippuria

-Keitä riisi kypsäksi n.7-8 dl vettä. Hauduta kunnes riisi imee veden. Jäähdytä välillä sekoitellen, ettei riisi paakkuunnu
-Sekoita kastikeainekset ja laita jääkaappiin odottamaan, ja
-Hienonna kevätsipuli, ja kuutioi kurkku pieniksi ja laita kulhoon. Lisää herneet, ja jäähtynyt riisi. Mikäli riisi on vielä vähän lämmintä, ei haittaa vaikka pakasteherneet olisivatkin hiukka kohmeisia. Sekoita hyvin
-Kaada kastikeaineet riisiseoksen joukkoon, ja sekoita hyvin
-Anna salaatin tekeytyä jääkaapissa

Riisi-Tofusalaatti

Salaattiin on helppo lisätä ruokaisuutta lisäämällä siihen 200g silkkitofua.
-Valuta tofu, leikkaa se neljään palaan, kiehauta, siivilöi, taputtele kuivaksi ja jäähdytä
-Murustele jäähtynyt tofu kevyesti, ja taputtele kuivaksi keittiöpyyhkeeseen
-Lisää tofu salaattiin samalla kun lisäät herneet, ja valmista salaatti loppuun edellisen ohjeen mukaan.

*Soijajogurtin voit halutessasi jättää kastikkeesta pois, mutta se korostaa mielestäni mukavasti yrttien makua. Tämä on hyvää ja täyttävää sellaisenaan, mutta sopii myös kasvispihvin tai grillatun seitanin kaveriksi. Tällöin esim. persiljan voi korvata tillillä :)

Ei kommentteja: